sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Koiruuksia ja tallikissoja

Tällaisia söpöläisiä kohtasimme tänään lumipyryisellä lenkillämme. Tunnen vanhemman koiran entuudestaan, mutta sain viime viikolla kuulla, että hänelle oli otettu kaveri, joten eikun katsomaan.
Kyseessä aivan viehättävä koira eli stabyhoun, hollantilainen koirarotu, jonka historiaa tunnetaan jo 1500 -luvulta alkaen.
Ei, emme ole nyt ottamassa suuriruhtinatar Olgan tilalle ketään. Meillä ovat nyt alkamassa menovuodet ja vähän muutakin, joten ei, ei, vaikka kuinka tuntuu, että kodista puuttuu jotain oleellista. Mutta ovi on raollaan...tulevaan.
Eilinen ratsastuspäivä oli kiintoisa...;-) Arvioimme erään metsäisen lumipolun väärin ja sitten saimmekin kokea Bessun kanssa vähän myös extremeä. Kuten jo etukäteen ilmoitin, niin en anna kuvata talvitamineissa hevosen selässä. Sen sijaan R. kuvasi  tallin filosofisia kissoja, joita on kaksi.
Mitä myrtsimmältä nämä näyttävät, sitä enemmän minua alkaa naurattaa;-)

Minulla on muuten vakava ITTVH, joka vaikuttaa kirjalliseen tuotteliaisuuteni. Jos haluatte tietää, mitä tuo diagnoosi pitää sisällään, lukekaa lisää täältä

Sunnuntai-iltapäivän rauhaa!

Leena Lumi

67 kommenttia:

  1. Voi söpöläisiä, kaikkia noita karvaturilaita ♥♥♥

    Tuo ITTVH taitaa olla yhtä tarttuvaa kuin talviflunssa, tuntuu olevan liikkeellä ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, eläimet ovat kyllä elämän mauste♥

      Sitäkin minulla on ollut, mutta ITTVH ei ole naurun paikka, vaikka naurattaakin;-)

      Poista
  2. Alimmainen kissa on selvästi pohtija luonteeltaan. Oikein otsa kurtussa kuvassa mietiskelee. Ihanat kissat ja kyllä koiratkin ovat mukavia lemmikeitä.
    Minulla on myös ITTVH, nytkin piti katsoa se lyhennys toistamiseen ja kyllä siinä on vain yksi H.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, hän on filosisi, tai he ovat. Osaa mytristää, tuo joka on mahallaan, naamansa ihan ruttuun, eikä alennu hymyilemään, vaikka häntä silittelen.

      Arvaa vain, kuinka monta kertaa tarkistin tuon lyhenteen...;-)

      Poista
  3. Ihania eläinystäviä! Kaunis ja ihana rotu on stabyhoud.

    Täällä eräällä koiraihmisellä oli samanrotuinen, mutta valitettavasti koiraparka sairastui nuorena ja meni muutamassa viikossa 4-vuotiaana. Syyksi epäillään rodun harvalukuisuutta maassamme... Toivottavasti tämä tuttavasi saa viettää uuden ystävänsä kanssa pitkän ja terveen elämän..
    Tällä mainitsemallani rouvalla on nyt kaksi samanikäistä keskikokoista villakoiraa, Mintun kavereita.
    Hih, taitaa olla samanlainen oireyhtymä myös tällä suunnalla.

    Mukavaa iltaa sinne, uutta valkeaa lunta on paljon:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, eikö vain. Ihmeelliset ovat monet tiet, sillä kasvattaja, jolta noudimme Olgan sirrtyi sittemmin tähän rotuun.

      Niitä on todellakin vähän, mutta olen luullut, että edes tämä rotu olisi terve. Harvalukuisuudestahan seuraa tietty, että tuonnon pitäisi olla kovaa, mutta tätä perhystävällistä koiraa on Hollannissakin vähän. Rodun rasitteeksi mainitaan koirakirjassani, että tätä luullaan niin metsästyskoiraksi, mutta kun on kuulemma ihan yhtä hyvä perheessä, joka heittää ahkeraan tennispalloja. Ei meidän Olgakaan noutanut yhtään murhattua lintua vaan keppejä nouti vedestä.

      Törmäsimme heti näiden luota lähdettyä tuttuun rouvaan, jolla tosi kaunis harmaa keskikokoinen villakoira, joka taas oli Olgan hyvä tuttu monilta lenkeiltä.

      Juu, nyt on outoa ilmassa;-)

      Kiitos samoin sinne! Yhdet isot lumityöt on tänään jo R. tehnyt...

      Poista
  4. Voi hyvänen aika, en tiennyt, että se oli diagnosoitavissa! Kylläpä siellä on talvista, meinaa aina ihan unohtua. Mutta nythän onkin laskiainen, joten kelpaisi siellä laskea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, no siitäs näit;-)

      Hyvin ihana keli tänään. Ei meinannut raatsia sisälle tulla.

      Poista
  5. Ihana pakkaus on sylissäsi! Niin syötävän ihana. Nuo kissat, vallankin se alimmainen on tosi myrtsin näköinen. Maailman murheita miettinee siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, syli täynnä onnea!

      Juu, etenkin tuo tainen kantaa kaikki murheet muidenkin puolesta;-)

      Poista
  6. Mikä ihanuus tuo pentu! Ja kissakin nätti kuin mikä!Jestas,mullakin on noita ITTVH:n oireita....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, no juu ja arvaa vaan miltä tuntui ja tuoksui...

      Tyylikäs itsetietoinen kissa, tai siis niitä on kaksi.

      Mää arvasin, että et välty ITTVH:lta;-) Et kärsi yksin;-)

      Poista
  7. Pieni koirakuume vaivaa? ;) Et ole asian kanssa yksin... Kiitos kun jaoit nämä suloisuudet kanssamme <3 Ja taisi muutenkin olla hieno reissu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ei todellakaan;-) Sinähän tiedät, mitä aiomme jatkossa...Tapasin muuten tänään naisen, joka oli ottanut toisen koiran heti entisen kuoltua ja se ei ollutkaan hyvä asia. Häneltä kesti kauan ennen kuin hän lakkasi vertaamasta uutta koiraa siihen entiseen, rakkaaseen. Koirathan ovat persoonia ja toinen ei voi korvata toista. Hän sanoi, että 'kunpa olisin pitänyt kunnon suruajan'.

      Tämä on vain ilo! Meilaan sulle sitten jotain, kunhan ehdin. On ollut vähän hektistä...Reissu oli hieno, mutta siihen liittyy se extreme;-)

      Poista
  8. Ihania koiruleita, kisuli!!
    Voi miten helposti voisi sortua koiranpentuun.
    Ei saa mennä liian lähelle katsomaan..

    Ehkä te vielä joskus??
    Voi hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, sortuminen on aivan liian helppoa eli monet sellaisetkin ottavat koiran, joiden ei pitäisi. Koira on vativa hoidettava ja ehdottomasti perheenjäsen, joka kaipaa laumaansa, jos se joutuu olemaan paljon yksin.

      Ei saisi nuuhkia ja pussailla, juu ei;-)

      On jätetty ovi auki sille, että 'ehkä joskus'. Nyt on muuta tulossa, joten olisi väärin ottaa nyt koira.

      Kiitos samoin♥

      Poista
  9. Koiranpennun suloisuutta ei voi vastustaa, kontilleen vetää :) Tallin asukit vaikuttavat hieman epäluuloisilta, on niillä komeat turkit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, minä olen alvariinsa kontillani ja välillä tuolla kadullakin...Kaikki koirat nuolevat minua.

      Itseasiassa nuo kissat vain näyttävät myrtseiltä, mutta kyllä ne antoivat kauniisti silittää, eivät vain olleet yhtään kiitollisia, kuten koirat ovat aina;-) Nehän ovat itseriittoisia kissoja!

      Poista
  10. Hieno päivä sinulla! Ja ihania otuksia sait pidellä.

    Minäkin näin tänään heppoja ja poneja, kun osallistuin kivaan laskiaistapahtumaan tässä kotimme lähellä. Kävi hullusti tai pahasti, kun yksi kärryjä vetävä ihana poni vauhkoontui. Seisoin juuri asemissa, lumikengät jalassa, valmiina leikkisään lumikenkäviestiin. Sillon se poni siihen yks´kaks´säntäsi. Kaviotaan korkealle viskoen oli tulossa juuri minua kohti. Jähmetyin hämmästyksestä, mutta sitten viime tingassa älysin hyppätä sivuun. Kun käännyin katsomaan, oli poni kärryineen juuttunut paksuun lumeen. Mutta niin vain kiskoi itsensä vauhkona siitä ja lumen alta nousi ponia taluttanut nuori tyttö! Saivat ponin kiinni ja rauhoittumaan. En tiädä kuinka pahasti se tyttö loukkasi, jos loukkasi. Minä tärisin vielä jonkun aikaa.

    Kyllä minä kotioloissa tuon ITTVH syndrooman kanssa pärjään, mutta töissä jo hirvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, eilen oli upeaa ja tänään myös...the weekend♥

      Voi poniparkaa! Mitähän sille oli tapahtunut, sillä eivät ne suotta vauhkoonnu. Minä koin muuten vuosia sitten Irlannissa tilanteen, jossa kävelin Connemaran nummilla ja R. tuli paljon, paljon perässäni...Yhtäkkiä minua kohden ryntäsi lauma connemaran poneja ja niitä oli todella paljon. R. hermostui, mutta oli onneksi hiljaa takanani, aika kaukana. Minä putosin taivaaseen, sillä ponit tulivat kauniisti laukaten kohti ja sitten jakautuivat: Minulla oli muutaman hetken ponisiivet! Se on yksi elämäni tähtihetkiä. Ei hevonen tule päälle, jos sillä on tilaa tai mahdollisuus väistää. Ehkä sen ponin paikka ei olisi ollut siellä ryhmätilaisuudessa...

      Kotioloissa selviän post it-lapuilla, mutta miten hauskaa, niin selvisin myös töissä;-) Kertakaikkiaan tiedostoon (päähän ) ei mahdu määräänsä enempää.

      Poista
    2. Juuri näin, poni parka. Sillä ei ole varmaan mitään tottumusta sellaiseen väen paljouteen ja rauhattomuuteen. Kerroin tyttärelle tapahtuneesta ja yhdessä surimme ponia, joka joutui moista tressiä ja hätääntymistä kokemaan.

      Poista
  11. Mitä viirusilmäkissoja! Muttakoiraihmisenä tärkeämpää: mitä ihania koiria, suloisia! <3

    Sinulla on kaunis ulkoilutakki. Pidän vihreästä.

    Mukavaa, että pääsit hevosen selkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, aika harvoin mulla kissoja;-) Even kissa oli kanssa yksi persoona...

      Nuo ovat, nuo ovat...suloisia, mutta ei nyt. On aika ottaa koira ja on aika olla ilman.

      Kiitos. Minäkin taidan olla aika vihreä keittiökaapeista aina vaatteihiin. Kasoppa sitä kuvaa, missä hyvänmielen lähteillä: Marimekon vihreänmusta mekko, yksi ihanuus sekin.

      No juu, hyvin päätä nollaavaa, sillä siellä stressit unhoittuu. Kohta taas uudestaan.

      Poista
  12. Hei
    Minulta on mennyt ohi se, mikäli Olga on poistunut muille maille.

    Tänään oli ihana hiihtolenkki, vaikka olikin takkalakeli, ts. lumi tarttui suksenpohjiin nousuissa. Joskus täällä näkee ratsujakin samoille seuduille, ei sentään ladulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, kun tein tätä, en tiennyt, mitä ilta ja etenkin seuraava päivä tuo vastaansa, kaikki selviää kommnteista http://leenalumi.blogspot.fi/2013/01/viikonloppuun-sinisin-savyin.html

      En ole päässyt laduilla, katsotaan nyt...,mutta lenkkeilen tietysti joka päivä. Kun aikanaan ostin nykyaikaiset sukset, tulin muutaman kerran jäältä hyviltä laduilta posi, kun en päässyt eteenpäin. Piti opetella eri säiden suksivoiteet. No, siitäpä hiihtäjät riemstuisivat, jos hevosia laduilla, kun koiristakin pidetään niin kovaa melua. Minä hiihdin Olgan aanssa aina muualla kuin laduilla ei tein itse omat latuni tai menin moottorikelkkojen jälkiä pitkin.

      Poista
    2. Otan osaa (en ollut varma, niin en sitä toivottanut aiemmin). Ikävää menettää koira-perheenjäsen, mutta sinulla on hänestä niin paljon rakkaita muistoja, jotka eivät unohdu.

      Nythän on taas pitopohjasuksia, joita ei tarvitse voidella, mutta en ole vielä sellaisia ostanut. Pärjään täällä Turussa parissa voiteella, Lapissa tarvitaan enemmän.

      Mukavaa viikkoa!

      Poista
    3. Helena, kiitos♥ Muistoilla on nyt mentävä...ei tässä muu auta. Tulossa on levottomia matkavuosia, joten olisi väärin ottaa tähän tilanteeseen koira.

      Minulla on jo toiset modernit ja niin uudet, että vaihtaminen ei tule kyseeseen. Siinähän menevät aina myös monot uusiksi. Hiihdän paljon, kun sille päälle satun ja nyt vain odotan, että saan jäälle sekä auringon että hyvät kelit. Kaupungi pitää yllä latua saaremme ympäri.

      Ihme, että Turussa voi yleensä hiihtää. Muistan Porin puoelesta, kun hiihdin kynnetyillä pelloilla, joilla ohut lumikerros ja päätin, että kerran vielä asun jossain, missä on kunnon lumet.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Upeita koiruuksia ja ihanan muhkeita kattiloita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky, ehdottomasti. Löi vähän aikaa tyhjää tuo kattiloita, mutta sitten muistin miten karjalainen isoäitini sanoi, että 'lintuloita'...;-)

      Poista
  14. Vaikka ratsastusretkeltä kuvia ei olekaan, niin kyllä jo noista koirakuvistakin pilkistää ihana talvinen tunnelma.:)

    Minulla on paljon (liikaa!) kuvia kissoista ja suurimmassa osassa kissat ovat tympeän tai vähän vihaisen näköisiä. Semmoisia: "Ai, yritätkö ottaa hyvää kuvaa? Ei tule onnistumaan.";)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, on kiva lähteä ratsastamaan miettimättä miltä näyttää kuvissa. Joskus on vain pakko saada olla 'irti'.

      Kissathan ovat aika itseriittoisia koiriin verrattuna. Koirat aina yrittävät kaikessa miellyttää omistajaansa.

      Poista
  15. Mitä, eikö teillä sitten olekaan Olgaa enää, kun sanot: "suuriruhtinatar Olgan tilalle"?! En ole huomannut mitään. Selasin blogisi vuoden alkuun saakka enkö löytänyt Olgasta mainintaa, en hakusanankaan avulla. Ja kommentissa puhut Olgasta imperfektissä. Onko minulta jäänyt jotain väliin?
    Tuo myrtsin näköinen kissa on symppis. Niin ovat nuo mustanaamaiset koiratkin.
    Toivottavasti kissat kuitenkin ymmärsivät kehrätä sinulle palkkioksi silityksistä? Olen menneellä viikolla käynyt catsitterinä 19-vuotiaan Misun luona. Hänkin on aika myrtsin näköinen, mutta kehrää ja puskee minua, kun tapaamme, hyppää syliinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, Olga lähti 11.1. En halunnut huorata suruani, mutta kohtalo päätti toisin, sillä kun tein tämän iloisen postauksen saman viikon torstaina http://leenalumi.blogspot.fi/2013/01/viikonloppuun-sinisin-savyin.html en tiennyt vielä, mitä ilta ja etenkin pe ilta tuo tullessaan. Olga sai lähteä kuin meistä jokainen haluaisi, tai ainakin minä, juuri ennen pahinta, kivuttomasti, perheen ykkössohvalla, joka oli ollut Olgan jo kauan ja josta jalat pois, perheen ympäröimänä, suklaan maku suussa, mamin suukottaessa, kynttilöiden valossa. Tuttu, Olgan pennusta tuntenut eläinlääkäri lohdutti, että 'Olga sai elää pitkän ja täydellisen hyvän elämän'.

      Eikö vain! Koiran odottaa nauravan, kuten tekevät novascotiat kun riemu on ylimmillään eli noudetaasn lumipalloa tai tennispalloa, mutta kissalta odottaa tuota ylpistelyä ja itseriittoisuutta.

      Kuule, siinäpä se, kun eivät kehränneet;-) Tosin minulla oli kai niiden mielestä liian vähän aikaa, joten muistavat senkin ikuisesti. Oi, 19 vuotias! Eläisivätpä koiratkin niin vanhoiksi.

      Poista
    2. Voi, vanhan koiran ja perheen pitkäaikaisen lemmikin lähdöstä on kova ja haikea suru. Saat olla onnellinen siitä, että Olgalla oli kaunis lähtö omassa kodissa ja oman ystävällisen lauman keskellä. Ja että hän sai elää pitkän ja täydellisen hyvän elämän. Olgasta on varmasti ihanat ja lämpimät muistot. Minäkin vakuutuin, vaikka vain muutaman kerran luin Olgasta, että hän oli legenda jo eläessään.

      Poista
    3. Olet niin oikeassa. Minua lohduttaakin nyt Olgan pitkä hyvä elämä ja helppo, kaunis lähtö. Meidän laumasta joku oli melkein aina paikalla eli ei yksinäisiä pitkiä päiviä.

      Perheemme on täynnä ihania muistoja hänestä ja seinillämme on myös aina ollut kuvia jo alkaen hänen pentuajoistaan. Hän oli sellainen legenda, että vannoutuneet kissaihmisestkin häneen ihastuivat. Nyt elämme muistoista, mitä koiriin tulee ja onhan meillä vieraileva tähi, Merin vilkas kääpiövillakoira Dina.

      Kiitos sinulle välittämisestä♥

      Poista
    4. Tässä se olikin, Olgan lähtöaika.. tämä tuli minulle yllätyksenä, niin vähän olen ehkä täällä käynyt, vaikka ohimennen joskus vierailen ja katson jotakin juttua, mutta kommentteja en juuri lue. Kauniita muistoja Olgasta ja kesää myöten kevenevää ja valoisaa mieltä. Pitkäaikainen koiruus jättää aina pitkät muistot ja syvät tassunjäljet sydämeen.

      Poista
    5. Mustis, en aikonut kertoa ollenkaan! Sattui vain niin oudosti, että kun tein 10.1. postaukseni, sen, jonka linkin sulle annoin, kerroin siinä, että blogi täyttää kohta 4 vuotta ja Olga 15 vuotta...Sinä iltana selvisi, että kaikki menee toisin ja siitä vuorokausi, häntä ei enää ollut.

      Pelkäsin, että putoan oikeasti, mutta fakta pelasti: Kuten kotiimme tullut tuttu eläinlääkäri totesi kaiken jälkeen, niin 'Olga sai elään pitkän ja todella hyvän elämän'. Se lohduttaa ja enhän halunnut, että hän joutuu kärsimään. Me emme pääse lähtemään yhtä kauniisti ja rauhallisesti kuin pienokaisemme lähti. Kesäkuussa istutan haudalle valkoista särkynyttä sydäntä ja valkoisen jouluruusun. Olga oli kuin minä: Lunta ja joulua. Ja hän halusi antaa minulle vielä viimeisen joulun, mitä en olisi vuotta aikaisemmin uskonut. Onneksi R. otti pari viikkoa lomaa, joten meillä oli aivan ihanaa ja paljon aikaa yhdessäoloon.

      Olgan tassunjäljet ja hänen ihmeellinen, uskomaton luonteensa on tatuoitu minuun.

      Poista
    6. Siis tämän jutun kuva saman viikon tiistailta jäi viimeiseksi Olgasta http://leenalumi.blogspot.fi/2013/01/viikonloppuun-sinisin-savyin.html Päivä oli hirmu hyvä, mutta Olga antoi minulle viestin, jota en osannut lukea: Ensimmäistä kertaa sain kuvata häntä noin puoli tuntia ilman, että hän käänsi katsettaan, kuin sanoen: Mami, kuvaa nyt oikein sydämesi kyllyydestä, sillä nyt kuvaat viimeistä kertaa. Hän katsoi koko ajan rävähtämättä kameraan.

      Poista
  16. Oh mikä ihana pentujen pentu!! Minä kävin myös tänään ratsastamassa ja eksyin metsään. Sain roppakaupalla lunta niskaan, jäädyin totaalisesti, mutta oli kyllä sen arvoistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ja nuo lurpat korvat, jotka ovat ihanan kevyet...Meilissä on sinulle koko tarina lumiratsastuksesta.

      Poista
  17. Ethän suotta hehkuttanut noita koiruuksien ihanuutta, syötävän suloisia. Kuvaavat kuvat tallikissoista, he ovat :D . Mukava reissu pienellä jännityksellä maustettuna, aina ei voi tietää kun on vastassa luonto. Kivaa oli ja pian uusiksi. Mukavaa viikkoa! Ja tuo syndrooma, hih...repesin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, niinpä. Tuli aika huojahtava olo.

      Nuo tallikissat ovat aina niin oma itsensä, eivät poseeraa edes kuvissa eli me ollaan mitä ollaan;-)

      No siitäkin selvittiin. Helmi-Maarialle meilasin koko jutun, sillä hän harrastaa ratsastusta ja isoilla hepoilla siellä kauneimmassa Saksassa.

      Parin viikon päästä taas. Kiitos samoin sinulle!

      Juu, meillä on ehdottomasti tuo syndrooma!

      Poista
  18. Ihania karvaturreja. En tienytkään, että ratsastat. Itse ratsastin vuosia, mutta nyt harrastus on ollut tauolla. Ihana talli, jossa kävin, lopetti jne. Ehkä taas joskus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, eikö vain!

      Aloitin uudestaan 30 vuoden tauon jälkeen, mutta nyt issikoilla. Lopetin aikanaan kun kävi onnettomuus isolla hevosella ja siitä ei yleensä selvitä halvaantumatta. Katsoin sen merkiksi, mutta kun Anne (Bessu) raahasi mut issikkatallille, olin mennyttä. Aloita sinäkin issikoilla, se on puhdasta nautintoa ja iloa.

      Poista
  19. Pikkulaukkaa puuterilumessa, ah..
    Kunpa osaisi ja voisi elää kuten kissa. Ottaa elämästä irti parhaat palat ja väistää sivulle (meillä saunan lauteille) koisimaan kun seura alkaa kyllästyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, täydellistä pään nollausta!

      Näillä itsetietoisilla tallivahdeilla ei ole ikinä kiire minnekään. Ne ovat kuin Sfinksit ja katselevat kaikkea arvostellen, mutta eivät oikein arvostaen;-) Tässä elämässä emme tuohon olotilaan pääse!

      Poista
  20. Ellen olisi itse henkilökohtaisesti ollut viemässä Maukka-kissaani nukutettavaksi vajaa pari vuotta sitten, voisin väittää, että tuossahan se istuu ylemmässä kuvassa, on vain päässyt vähän karva takkuuntumaan...Tuli ikävä kissojani.

    Ja kiitos diagnoosilinkistä, nyt minullakin on SE.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, ihan tosi! Näiden karva on kuin silkkiä ja tuo myrtsi ilme on vain bonusta;-) Mietin, että mitenkähän pitkäkarvainen kissa SALLII turkkiansa hoidettavan...Koira yleensä sallii ja nauttii. Olgallahan oli pitkä ja punainen turkki. Ikvä täälläkin...

      Siis ihan saletti meillä on SE.

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Niin, onnekas koira kun saa lämmittää jalkojani juhannukset, uudetvuodet, Hallojeen-juhlissa ja muulloin :)

      Poista
    2. No kukas muu sen niin hyvin tekisikään;-)

      Poista
  22. Hihi, luulen että löytänyt kirjan sinun mieleen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se edellinen maksoi mulle jo yli 20 euroa!

      Poista
  23. Ylempi filosofinen kissa näyttää ihan meidän Topilta. 'He is late', kuten Naisten etsivätoimiston Mma Ramotswe sanoisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, ihan tosi! Tarkoittaako tässä kohtaa 'He is late' samaa kuin 'He has pasted away'?

      Poista
    2. Ilmaisu 'He's late' ilmaisun 'he's dead' (tai 'He has passed away') tilalla on sikäläistä paikallista englantia. Tavallisesti 'his late sister',(sisarvainaja) tarkoittaa äskettäin kuollutta ja on substantiivin edessä eikä yksin. Tuossa sarjassa sanaa 'late' käytetään dialogissa kauan sitten kuolleestakin.

      Poista
    3. Se on paikallinen afrikkalainen ilmaisu. Tavallisesti 'He is dead' tai 'He has passed' away. Tuossa sarjassa sanaa 'late' (vainaja) tarkoitetaan merkitsemään myös kauan sitten kuollutta (niin kuin meidän Topi-kissa) ja käytetään yksin lauseen lopussa. Tavallisesti sanotaan 'his late father' (hänen äskettäin kuollut isänsä). Normaalisti 'He is late' tarkoittaa 'Hän on myöhässä'.
      Nykyään syntyy muuallakin oma englantinsa, niin myös Suomessa. Ihmettelin Kanadasta tultuani sanonta 'college-pusero'. Se ei tarkoittanut jonkun collegen tai yliopiston tunnusta kantavaa puseroa, vaan joustavasta kankaasta ommeltua puseroa.

      Poista
    4. Anna, kiinnostavaa! Ja sitten on se juttu, että Kandassa käytetty englanti eroaa jonkin verran englannin-englannista, jota meille opetettiin aikanaan koulussa ja jota itse hartaasti kuuntelen brittisarjoista. Jopa eri sanoja on...

      Poista
  24. Varsinainen asia jäi sanomatta: kansalaisopistossa oli 'college-kursseja' = kursseja joilla ommeltiin paitoja joustavasta trikoosta. Luulin että sillä tarkoitettiin samaa kuin mitä nyt paljon myöhemmin ovat avoimen yliopiston kurssit.

    VastaaPoista
  25. Lemmikin lähtö jättää aina niin ison aukon kotiin... Teillä on lohtunanne se, että Olgan elämä oli niin pitkä ja hyvä, ja että lähtö oli kaunis. Ja tietenkin kaikki ihanat muistot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kodista tuli talo. Siitä pitää nyt lohtu repiä irti. Hyvä pitkä elämä ja kaunis, helppo lähtö.

      Poista
  26. Eihän tuota kissaa voi katsoa ilman, että nauruun purskahtaa. Todella yksilöllinen ja mutrusuu =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, hän ei paljon mistään perusta;-)

      Poista
  27. Oi, ihania kuvia. Ja kiva nähdä sinustakin kasvokuva ekaa kertaa. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marianne, blogissani on satoja kuvia minusta ja myös oikealla ylhäällä on profiilikuva viime suvelta päärynämekossani...Kiitos.

      Poista