sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Suklaan lisäksi nainen tarvitsee...nur für die Frauen

Suklaan lisäksi nainen tarvitsee kenkiä. Vitsit Imelda Marcosista eivät naurata minua ollenkaan. Jotenkin vain kenkiä ei voi olla liikaa. Tosin joskus tulee eteen tilanne, että jos on ostanut jossain riemuvaiheessa monia kenkiä 8-10 senttimetrin koroilla, niitä ei aina pysty käyttämään, ainakaan kauaa, sillä polvi alkaa oikkuilla. Siri Hustvedt onkin osuvasti todennut, että ikääntymisessä sinänsä ei ole mitään vikaa, mutta kun kroppa pettää.
Toisaalta ei laukkujakaan voi olla liikaa, mutta kengät ovat ne tärkeimmät. R. kertoo kaikille, jotka jaksavat kuunnella, että minulla olisi kerran lokakuisella automatkalla kohti Salzburgia ollut mukana kaksikymmentäkahdeksan paria kenkiä. Sitä ei onneksi kukaan usko. Kahden kesken hän myöntää, että olen suuri visionääri, sillä kun lokakuun lopun sunnuntai-iltapäivänä ajoimme tuttuun kaupunkiimme, ihmettelimme, miksi ihmiset kuorivat yltään päällimmäisiä vaatekerroksia. Mehän istuimme ilmastoidussa autossa, joten emme tajunneet yllättävän 30+ -helleaallon kohdanneen Salzburgin. Minullapa olikin mukana myös kaikki kesäkenkäni!
Tässä ehdottomat suosikkini, joissa ei ole mitään värivirhettä, vaan kenkien väri on kuin vähän liukuvärjätty. Näillä kävelee kaupungissa kuin kaupungissa iltaisin vanhaan kaupunkiin syömään.

Marianne kommentoi vähän aikaa sitten juttuuni Koiruuksia ja tallikissoja, että on kiva nähdä myös kasvoni. Minä siihen, että sen sata kertaa olen postannut kuviani. Mutta tässä taas kerran. Katse kohdistukoon kenkiini. Minulle tästä kuvasta seurasi hirveä kriisi, jonka seuraukseni hankin pinkit käsipainot! Huomatkaa Jaelilta saamani ihastuttava pinkki käsilaukku.
Talven alussa hankin näin järkevät saapikkaat, sillä korkeilla koroilla liukastelu lumisilla teillä on rankka laji. Miten ihmeellistä, että sininen yrittää puskea taas pitkän paussin jälkeen elämääni.
Eilen lähdin ostamaan farkkuja, mutta kollasinkin lopulta kaikki kenkäkaupat, mitä ikinä jaksoin. Nämä Vagabondit sitten lähtivät mukaani. Tunnen itseni hyvin järkeväksi, sillä näillä kävelee jo kummasti vaikka missä joutumatta kuitenkaan pitämään kaduilla jaloissaan oikeita lenkkareita. Myönnän, että väri vaikutti jossain määrin ostopäätökseeni.

Tiedoksi: Täällä on ensi viikolla hiihtolomat, mutta R. ei ole lomalla. Minä olen kuitenkin Bessulla yökylässä ti-ke, jolloin käymme mm. ratsastamassa. Ensi viikko ei ole niin tuottelias kuin oli edellinen, mutta lupaan vähintäin yhden ruokakirjan. Uusi puutarhakirjakin on tulossa...

Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille! 

Love
Leena Lumi

PS. Ei olla tänään syöty vasta kuin brunssi ja alan nyt valmistaa tätä  Taidan yrittää ottaa paremman kuvan...

62 kommenttia:

  1. Noilla ylemmillä nyrjäyttäisin heti nilkkani, alimmat sopis mulle. Ostin viime viikolla käsin tehdyt kengät, niin pehmeää nahkaa, että luulee kulkevansa ilman kenkiä, nyt saisi vaan ilmat lämmetä, että voin alkaa käyttää niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...paitsi, että pystyisit kävelemään noilla roosilla. Ne ovat Tamariksen ja jalkaan kuin toinen iho. Yleensä suosin Gaboria, koska heillä myös välinumerokokoja ja hyvä laatu, mutta minulla on ollut eräät Tamarikset 16 vuotta. Vasta kun suutari sanoi, että 'Leena, tämä oli nyt viimeinen kerta näille kengille', tajusin sanoa hyvästit.

      Kengän pitääkin olla jalkaan kuin toinen iho. Alan nyt sisäänajaa noita nahkaisia 'koristossuja', sillä uusi kenkä on aina uusi kenkä.

      Kuvaa ne sun ihanuudet blogiisi!

      Poista
  2. Nuo pinkit Vagabondit on tosi 'cool'!!

    En tunnustaudu kenkäfriikiksi, mutta olen huomannut saman, että matkoille kannan mukana aika monta (liiankin monta;) kenkäparia.

    Ja sen olen huomannut myös, että kenkien istuvuus tulee sen tärkeämmäksi, mitä enemmän ikää tulee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, kiitos, niin minustakin;-)

      En minäkään tunnustaudu sellaiseksi. En tajua, kuka on se toiseus, jonka komerot pursuavat kenkiä. Olen tehnyt parannuksen. Järki tuli käteen...polven kautta.

      Se on täydellinen totuus!

      Poista
  3. Minä sain ystäviltä valmistujaislahjaksi lahjakortin Minna Parikalle. Olen jo pari kertaa käynyt vähän hiplailemassa, mutta jäin odottelemaan uutta keväs/kesä-mallistoa, joka näyttäisi juuri saapuneen. Iiiih, odotan jo ostoksille pääsyä! Yhdet parikat minulla jo on, tummanvioletit Jodiet, joita palvon. Ne ovat myös yllättävän hyvät jalassa jopa tällaiselle vähemmän korkoja käyttävälle ihmiselle.

    Arjessa olen tasapohjatennareiden ja -tossujen ystävä. Kohta niitä taas voi jokuset hankkia kevättä odottamaan!

    Minulla on hiihtoloma nyt lopussa, mutta menen mieluusti takaisin töihin, kaikkea jännää on luvassa taas. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, hyvin harkittu lahjakortti! Minullakin on tummanvioletit katukengät, mutta enhän nyt kaikkia tähän kehdannut;-)

      Menen talvilenkit IceBugeilla. Kertaakaan en ole kaatunut kun ne hankin.

      Kiva, kun sinä olet aina niin innostunut;-)

      Poista
  4. Olen samaa mieltä. Kenkiä ei voi olla liikaa. Eikä laukkuja. Ja ne tulee vielä usein ostettua pareissa. Sillä täytyyhän nyt olla kenkien kanssa yhteen sopiva laukku ja päinvastoin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, näin se menee. Nyt olen vain ottanut laukkuihin rankan kannan eli jos en ole käyttänyt vuoteen tai pariin, tai sisäkangas on rikki tms. laukku lentää roskiin.

      Poista
  5. MInä kuljen nykyään matkoillakin maratoonarin lenkkareissa. Niissä jalat eivät väsy koskaan. Ainoa hankaluus on säikähdys, kun näkee ostaessaan hinnan.:) Toivon, että löytäisin niitä kauneissa väreissä. Tyttärelläni on hyvin paljon kenkiä. Ostan hänelle joulukuusenkoristeiksi ja matkalaukkuun nimilapuiksi korkeakantaisen kengän muotoisia. Ja hän on melkein yhtä pitkä kuin isänsä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, puhut kuin mieheni;-)

      Suomessakin alkaa olla jo värejä, mutta ainakin Keski-Euroopasta löytää. R. rakastaa värejä ja katsoi eilen miesten kenkävalikoiman ja totesi ostavansa Itävallasta tai Saksasta uudet kengät. Hän on rasittunut Suomen tummiin vaatteisiin ja tylsiin kenkiin.

      Tyttäreri on takuulla upea kaunotar!

      Poista
  6. Ihanat Vagabondit! Minä rakastan kenkiä, mutta en ole korkokenkäihminen - tai olen sellaisten hyvien korkojen, tuollaisilla ihanilla mitä sinulla on ylimmässä kuvassa en osaisi kävellä. :)

    Mutta tosiaan, jotkut noiden Vagabondien tyyliset kevätkengät haluan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eikö vain;-) Eilinen palkitsi. No kun katsoin liikaa Almodovarin leffoja: Niissä naisilla aina korkokengät ja vyötärö, vaikka ikä olisi 90 vuotta! Nuo ylimmät eivät ole korkeat, mutta myönnän, että haaste. Noilla roosilla pystyisit helposti kävelemään.

      Niitä on myynnissä NYT. Huhtikuussa myyvät jo eioota.

      Poista
  7. Kenkiä ja laukkuja ei voi olla liikaa, ei oikeasti voi. Mulla on saappaita aika lailla, ja niiden säilyttäminen on aika haastavaa näin pienessä kodissa. Mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että ilman kauniita kenkiä nainen ei vaan pärjää.

    Jos mulla olisi sellainen vaatehuone, niin varmasti yksi seinä olisi kengille =)

    Upeat uudet vaaleanpunaiset Vagabondit, noilla voi mukavasti edetä mukulakivilläkin.

    Ihanaa lomailua teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ei ikinä! Sehän siinä on, kun iso komero on nyt täynnä...,joten pakko alkaa järkiintyä.

      Ah, minäkin olen alkanut puhua vaatehuoneesta. Olet takuulla nähnyt saman mainoksen kuin minä: Siinä on yksi seinä täynnä kenkiä ja ne on VALAISTU.

      No just sitä ajattelen, niitä mukulakivikatuja...

      Kiitos ja mukavaa ensi viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Leena nuo suosikkikenkäsi olisivat minunkin suosikkini. Aivan ihanat! Hankin hiljattain itselleni kesää varten pinkit ballerinantyyppiset kengät. Harmi vain kun niissä ei ole yhtään korkoa. Mutta sitä väriä en voinut vastustaa!

    Mukavaa hiihtolomaviikkoa sinulle ja sano Bessulle, että kirjoittaisi minulle (niistä tyttökirjoista)! Ratsastamisesta tuli mieleeni, että kirjoitin juuri ihanasta Christina-sarjasta, joka olisi aivan sinua varten Leena. Jos me kesällä törmäämme, niin taidanpa ottaa muutaman kirjan mukaani sinulle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, siis nuo Vagabondit vai roosat korkkarit? Kiitos. Pinkit ballerinat ovat ihanat.

      Kiitos! Hän ei taida ehtiä, sillä on iso perhe ja monta rautaa tulessa. Saimme nyt talon vain meille kahdelle pariksi päiväksi ja käytämme heti tilaisuutta hyväksemme.

      Huomasin, mutta en ole vielä ehtinyt kommentoida. Katsotaan, mitä kesä tuo tullessaan...

      Poista
  9. Kenkiä ei ole liikaa jos ehtii kävelyttää kaikkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, just näin. Minä en vain nyt voi kävelyttää niitä korkeakorkoisempia, kun alkaa sattua polveen...Hirvittää...mitä huominen tuo tullessaan. Äitini, 85 vee, kävelee paljon ja lujaa.

      Poista
  10. Kaksi ensimmäistä asetelmaa ovat noista upeimmat. Eihän noi kengät jalkaan jouda, kun niiden täytyy pysyä siinä missä kuvassa ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija, olet oikeassa, mutta en halunnut laittaa kaikkia samalla tyylillä ja minulla ei nyt just ollut mitään kukkivaa kukkaa, eikä edes tulppaaneja. Tuo eka kuva on mun favourite.

      Ehkä, nuo ekat etenkin ;-)

      Poista
  11. Oi, olisipa minullakin noin ymmärtäväinen mies kenkien suhteen... hänen mielestään minulla on niitä aivan liikaa... mutta tuo 28 paria sai kyllä purskahtamaan nauruun minutkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, etkö tajunnut, että hän ei ole. Hän harrastaa henkistä julmuutta mm. kenkäkaupassa kun kulkee perässäni ja kuiskii hymyillen korvaani: 'Imelda Marcos, Imelda Marcos...' Ihan kuin jostain dekkarista.Saat luvan käyttää tätä!

      Ei vara venettä silloinkaan kaatanut. Joko ymmärrät, miksi en mielelläni lentomatkaile;-)Ja sitten minulla on aina KUUSI huulipunaa, sitä yhtä, ihanaa, kostuttavaa 'mun juttua' ja ne lasketaan lentokoneessa nesteeksi etc. etc.

      Poista
    2. Mutta se on jo ymmärtäistä, että hän tulee kauppaan! Tai antaa sinun pitää kenkiä kotona! Oma mieheni raahaa aina mielestään "ylimääräiset" kellariin, ikään kuin jaksaisin käydä niitä valkkaamassa sieltä :/ Haluan talon, jossa on kokonainen huone pelkille kengille!

      Poista
    3. Vera, usko minua: Olisi niin paljon kivempaa yksin tai tyttöseurassa;-) Jos ostan sisustusta tai uusia vaatteita, hän kuiskii julmasti, mutta hymyillen, että myyjät eivät tajua:'Onpa rouva varoissaan...' Minä vaadin sitten kotona, että leikitään Zorroa ja minä olen Zeta-Jones ja voitan hänet;-)

      Se olisi se ihana, hyvin valaistu jättimäien OMA vaatehuone...

      Mietin muuten heti aamulla kun heräsin, että jos joku tosikko lukee mitä olen sulle tähän kirjoittanut, se on hiukan väärin R:ä kohtaan;-) Halusin antaa sulle inspiraatiota ja kyllä nuo kuiskailut ovat totta, mutta en minä niistä kuole ja jos onnistun myöhemmin tirauttamaan edes yhden kyyneleen, hän pyytää anteeksi.

      Mullakin on muuten aikamoinen määrä kaikenlaisia haluja...Kaikesta voi onneksi kohta syyttää kuukausista julminta eli huhtikuuta.

      Poista
  12. Suloiset tenskut ja takuu mukavat jalassa :) Tiistaihin!
    ps.sinä ja sun kengät ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, tai koripallotossut...Nyt niiden on oltava MUKAVAT.

      Hah-hah!, minä voisin ihan hyvin tähän läväyttää jotain sun pahetta, mutta vaikenen kiltisti;-)

      Bis Dienstag!

      Poista
  13. "Silmät ovat sielun peili, mutta kengät ovat portti psyykeen", tuli tuo sanonta mieleen ihanasta kenkä-postauksestasi.

    Ihanaa hiihtolomaviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, niin täydellisesti sanottu! Kiitos.

      Kiitos ja kiitos samoin ihanaa viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Ihanat pinkit Vagabondit;D Minulla on vaikka kuinka monta paria kapeita piikkikorkokenkiä,joita en voi käyttään enään ,nyyh! Yritin kesällä pojan häissä ja se oli kidutusta.Poikani ja miniäni muuten toivat nyt tuliaisiksi sellaisen suklaamuotin,jolla saa tehtyä myös korkokenkäsuklaita;D Nami ,minkä ateriat valmistat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, eikö vain ja kuvittele miten ihanaa niillä on kävellä.

      Nyhkitään yhdessä: Nyyyh, hyvästi nurouus, jätän korkkarit muille...

      Nyt lakataan yrittämästä enää niillä kaikkein kapeimmilla ja korkeimmilla. Diili!

      Korkokenkäsuklaa kuulostaa eroottiselta ja ihanalta♥

      Juu, nyt just lähden sitä nauttimaan....Muistathan;-)

      Poista
    2. Niin just sellaiset kengät ,joskus...
      Ja korkokenkäsuklaa olisi niin sinua;D

      Poista
    3. ...mutta ei korkokenkiä: Me just hyvästelimme ne. Piti olla: Nyyyh, ohi nuoruus nyt on, jätämme korkkarit muille...

      Ihan osuisi ja uppoaisi!

      Poista
  15. ihania, hurmaavia kenkiä.
    Mun suosikit ovat nuo pinkin sävyiset sulokkuudet!!

    VastaaPoista
  16. Ihania ovat!♥

    Minä yritän nyt metsästää täydellistä käsilaukkua. Se onkin suorastaan tiedettä. Käsilaukku ei saa olla liian iso, tai se kummasti täyttyy tavarasta: vaipoista (kuopuksen - ei sentään vielä omista!) huulikiiltokaartiin. Toisaalta laukun on oltava sen verran suuri, että saan sinne sopivasti tavaraa mahdutetuksi. Ja yliolan malli, että pysyy vauhdissa mukana. Ja vielä nättikin pitäisi olla, vähän rock-henkinen, ei kuitenkaan liikaa... :D

    Ennen raskauksia käytin aina kunnon korkoja mutta nykyään hyvin harvoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos♥

      Se on vaativampaa kuin hiukkastiede! Miehet eivät ikinä voisi ymmärtää, miten vaativaa on oikeanlaisen käsilaukun löytäminen. Oi, muistan ajan, kun piti kantaa lapsen vaippoja mukana, onneksi ei vielä omia;-) No, sinne pitää mahtua kunnon lomssa, jossa useinkaan ei ole paljoa rahaa, mutta hemmetisti kaikenmaailman kortteja, sitten mulla on siellä niitä kosteuttavia huulipunia joitakin, mun salainen tuoksu, kampa, pari Buranaa, huippulaadukkaita hammastikkuja, joita kaikki aina muistavat pyytää, rytättävä, ylellinen villatakkineule, autonavaimet, kotiavaimet, jättimäiset aurinkolasit ja niiden kotelo, Tiimarin hätälukulasit, että voi lukea kaupassa tuoteselosteita ja...

      Olen itse nyt päätynyt siihen, että on yksi vähän isompi kassi. Edellinen meni just täysin puhki ja ostin uuden, melkein oranssi, mutta taittaa hiukan vahvaan keltaiseen, sitten on isompi käsilaukku, joka on todella kaunis, R:n valitsema, jota voin käyttää usein ja kolmas on tuo Jaelilta saatu pinkki kukkarolaukku, joka on vain tyttöjen kanssa ulos -menoihin ja sille on talvella vaihtarina tuo hyllykuvassa oleva niittilaukku, musta. Näillä nyt mennään.

      No, minä kuvittelin käveleväni huikeilla koroilla hautaan saakka, mutta ei se niin mennyt...

      Poista
  17. Kaikista näistä kenkäihanuuksista suosikkini ovat pinkit avokkaat, oi että:)
    Voi, olisi niin ihanaa pitää joskus korkkareita muuallakin kuin juhlissa, mutta kun on kerran telonut nilkkansa kunnolla ja sitä polviongelmaakin, niin haaveeksi jää.

    Aurinkoista odotellessa, hyvää alkavaa viikkoa!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ne ovatki nyt mun rakkaimmat...ja tiedän, että toisia samanlaisia en löydä. Ja ihanat pitää jalassa.

      Minä käytän nyt korkokenkiä vain todella must tilanteissa. En halua riskeerata polveani. Kyllä se elämä ja vuodet jotain opettavat;-)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  18. Totta turiset, kengät ovat kyllä melkoinen must. Hienoja kalosseja sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, olisin voinut tehdä sinuun vaikutuksen kengillä, joiden kärki ja kanta on auki ja korkoa on 10 cm;-) Kiitos!

      Poista
  19. Kiinnitin kenkien väreihin huomiota ja ehkä siksi, kun olen niin tylsä värien suhteen. Minulla kaikki kengät ovat mustia. Paitsi yhdet valkoiset puupohjakengät, jotka ovat jääneet aika vähälle käytölle.
    Muistan, kun minulla viime vuosisadalla oli kirkkaan punaiset loferit, joka kerta käyttäessäni niitä tuntui kuin kaikki katsoivat vain kenkiäni. Minusta tuntui kuin jalkani olisivat olleet tulessa.
    Kyllä pitäisi ostaa värikkäitä kenkiä ja opetella käyttämään niitä.
    Mustan kanssa punaiset kengät sopisivat hyvin.

    Värikästä ja mukavaa ensi viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, mustia minullakin ovat suurin osa: Monet liian korkeakorkoiset juhlakengät sekä liian korkeakorkoiset nilkkurit niiteillä ja ilman. Jossain vaiheessa huomasin vain värit. Tämän sarjat roosat, löytyvät nyt ainakin Sokokselta pinkkeinä. On minullakin kahdet matalakorkoiset punaiset kengät, mutta niissä punainen ei toimi niin hyvin juhlakengissä. Minun mielestäni.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  20. Tuntuu, että iän karttuessa, hyviä istuvia kenkiä on vaikea löytää.
    Aluksi ne tuntuvat ihanilta, mutta hetken niillä kävellessä näin ei olekaan. Jalan kaari laskee iän myötä, mutta eihän sitä nyt voi myöntää itselleen, että täytyisi olla isompi koko:)
    Gaborin kengät ovat ehdottomasti parhaat jalkaani.
    Nuo "tennarit" ovat varmasti kevään hitti!

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, valitettavasti sen olen just huomannut...Ja just noin, että ovat hyvät ja sitten eivät olekaan. Sen tähden ostankin Gaboria ja Tamarista, kun niistä on niin hyvät kokemukset, mutta toisinaan, joku kenkä on vain niin kaunis, että ei voi mennä ohi. Saas nähdä, miten nuo Vagabondit käyttäytyvät kun alan niitä tosissani pitämään.

      Gabor on minullakin ykkönen ja tekee myös ns. puolikasnumerokokoja, esim. 36,5.

      Arvaa vaan nautinko niistä! Oli aika makeeta ostaa ne, kun myyjä, joka oli oman tyttären ikäinen kehui just kävelleensä omilla samanlaisillaan viikon Barcelonan kaduilla ja hyvin olivat toimineet. Enkä tietenkään sanonut, että 'mikä sulla toimii, ei ehkä mulla'.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  21. Hauska juttu. Tulin hyvälle tuulelle. On ihanaa olla nainen. Kiitos ja ihanaa viikkoa ihanien kenkien siivittämänä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, kiitos. Naiset tarvitsevat myös kevennyksiä! Useimmiten on ihanaa olla nainen. Vain silloin haluaisin olla mies, kun pitäisi lähteä johonkin ja naisen pitää muistaa niin monta asiaa enmmän ottaa mukaan kuin miehen. R. pystyy lähtemään reissuun mukanaan hammasharja, vaihtosukat ja -alkkarit. Minulle moinen ei käy ollenkaan.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  22. Kauniita kenkiä kaikki, mutta nuo viimeiset ovat ainoat, joita itse voisin pitää. Mulla on reuma ja sen rajoittaa rakkautta kauniisiin kenkiin. Siirrän kenkäturhautumaani laukkuihin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. My life, monilla on ja/tai tulee joitain rajoitteita.

      Noita alla olevia Vagabondeja löytyy nyt monissa väreissä.

      Ah, laukut ovat kiinnostava kohde;-)

      Poista
  23. Kauniita kenkiä sinulla:) Varsinkin nuo Vanhaan kaupunkiin kävelykengät. Meikäläisen kengät muuttuvat aina vaan tylsempään päin, pitää olla mukavat ennenkaikkea. Sun vagabondit eivät kyllä ole yhtään tylsät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos. Tässä tietenkin vain murto-osa;-) Yritän kouluttaa itseäni irti kenkäkoukusta...

      Minusta nuo viimeiset täyttävät kaksi ehtoa eli ovat mukavat ja vähän söpöt. Jos olen yhtä rohkea kuin tyttäreni käytän niitä hätätilassa vaikka jonkun sporttisen minihameen kanssa, joita suunnittelee eräs tennistähti. Vain kotelomekoilla nuo roosat, joita voi käyttää ilman ikäviä sukkia.

      Elämä on eli kuten Hannnekin toteaa, niin jos kenkä tuntuu nyt kaupassa hyvältä, niin kun alkaa tosissaan käyttää ei sama tunne enää jatku. Tämäkin on vain kestettävä. Ja silti muistettava hymyillä;-)

      Poista
  24. Kummallista, miten sitä katsoo itse omaa kuvaansa niin kriittisesti. Minusta tuo valokuva sinusta on niin kaunis. Vaikea ymmärtää, että se on aiheuttanut kriisin sinulle. Siinä kuvassa katse kohdistuu kauniisiin kasvoihin ja sääriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene,kiitos, mutta siinä en ole vain minä, sillä eräät allit ovat tunkeneet kuvaan mukaan. Muuten se voisi olla ihan ok kokonaisuus tällä iällä.

      Olen huomannut, että itseään ei näe kunnolla muuta kuin katsomalla valokuvia. Mutta entisiin ei kannata verrata ettei tule suru mekkoon;-)

      No, itsepä nyt paljastin, mikä siinä on pielessä. Samalla annan vinkin kaikille, että vähintäin 30 kertaa käsipainot ylös per vuorokausi. On se kumma juttu, että puutarhatyö ei riitä pitämään alleja poissa...

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

      Poista
  25. Ooh nuo Vagabondit on iiihanat! Nainen ei ole nainen ilman mittavaa kenkä kokoelmaa. Pitää olla vaurautunut sadesäähä, kesäsäähän, pakkaseen, tuulee, tuiverrukseen, juhliin, arkipyhiin, kissanristiäisiin tietenkään asukokonaisuuden värimaailmaa unohtamatta. Pitää olla lady killerit (liian korkeat korot), jotka imartelee ulkonäköa, pitää olla kävelykengät, salikengät, tanssikengät, pikkukengät, rantakengät, puistokengät, rönttäkengät, lenkkikengät jne. Yhdet kengät ei siihen riitä, ei sitten millään. Ja ah ja voi kun löytää uudet ja ihanat kengät, jotka ylepänä kantaa kaupasta kotia: se tunne on ihana <3 Terveisin kenkä hamsteri, jonka mies pelkää hukkuvansa vaimonsa kenkiin ja kirjoihin. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aletheia, minustakin! Ja huom. niitä löytyy nyt monissa väreissä.

      Tuttu juttu, koko sun listasi. Juuri nyt pakkaan vain parin päivän reissuun parhaalle ystävälle ja matkalaukku on jo täynnä ja seuraavaan isoon tulevat kaikki ratsastusvaatteet...Ihan melkein yhtä iso kantamus kuin viikon reissulle.

      Terveisin toinen kenkä- ja kirjahamsteri, jonka mies on kai jo turtunut...

      Poista
    2. On suuri nautinto mussuttaa hitaasti suussa sulavaa suklaata ja katsella samalla kauniita kenkiä. Kengät jotka sopivat hyvin jalkaan ja korko on sopiva sekä väri miellyttävä ei oloaan voisi paremmaksi tuntea, Kenkäsi huolisin minäkin ja olet myös onnistunut ostamaan simpsakan laukun seuralaiseksi. Myöskin nuo matalat jalkineet ovat kaunis väripari ja niilläkin voipi astella maailman mantereet missä sitten ikinä käytkin.
      Aloin tässä muistella kuinka laitoin omat korkkarini jalkaan jokunen aika sitten juhliin mennessäni. Kuinka ollakkaan en ollut niitä aikaisemmin käyttänyt niitä kävellesäni ja voit kuvitella kuinka hankalaa olikin, kun olivat hivenen suuret ja eivät meinanneet pysyä jalassani kaupungilla. No hiljaa hissukseen eteni tahtimme, mutta juhlat olivat onnistuneet! Siellä pääasiassa seistiin!:)

      Kuulehan Leena olen erittäin kiitollinen ja onnellinen kauniista sanoistasi, tulen aina ne muistamaan<3kiitos<3

      Poista
    3. Sirkka, apua!, olen syönyt hätätilaGeishapatukkani jääkaapista...ehkä keitän kaakaota.

      Alemmat ostettiin juuri Keski-Euroopan alppikaupunkeja varten. Niillä mennään ainakin aamupäivät, jos on kovin kuuma, laitan matalat sandaalit ja illalla nuo roosat, jotka ovat korosta huolimatta kuin toinen iho. Hyvin ominaista sekä Tamariksen ja Gaborin kengille.

      Minulla on korkkarit, jotka ovat takaa auki ja niin huikea korot, että voin niillä vain seisoa paikallani;-) Ja yhdet hienostelutalvikengät, joilla selviän vain R:n tukemana;-) Syytän kaikesta Almodovarin elokuvia!

      On muuten hurjaa seistä tosi korkeilla koroilla kauan. Alkaa kovasti ikävöidä mitä tahansa tuolia tai paikkaa mihin istahtaa.

      Ole hyvä. Ylisanoja ei yhtään, sillä se ei ole tyylini vaan sanon suoraan, miten koen.

      Poista
  26. Suosikkisi ovat kyllä makeen väriset, noilla kelpaa astella missä kaupungissa hyvänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, siinä on kahdet suosikit, nuo uudet pinkit lättänät, jotka oli nyt pakko hankkia ja sitten nuo roosat, joissa on korkoa. Niillä en kyllä mene mukulakiville, sillä ikinä en varmaan enää löydä samanlaisia. Kiitos!

      Poista
  27. Kengät ovat naisen parhaita ystäviä! Kenkäkokoelmassasi on monia kauniita yksilöitä <3

    VastaaPoista