sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Viisi tunnustusta -haaste

Sain Annikalta Viisi tunnustusta -haasteen, kiitos♥

Haastan edelleen Helmi-Maarian Pisarasta, Cherin Autuaasta olosta, Minen Tuhat ja yksi tarinaa blogista, Paulan Luen ja kirjoitan -blogista ja Veran Veran Italiasta.

Viisi asiaa joita tarvitsen päivittäin: kirja, tee, huomattavan laadukas ihovoide, luolanainenaika eli rauha ja ulkoilu.

Viisi kirjaa, joita suosittelen muille: Alan Hollinghurstin Vieraan lapsi, Lionel Shriverin Kaksoisvirhe, Geraldine Brooksin Kirjan kansa, Anne Delbéen Camille Claudel - Kuvanveistäjän elämä ja Anna Ahmatova Fontankan talossa (Aaltonen, Hämäläinen, Seppo).

Viisi materiaalista (joulu)lahjatoivetta: Ihan mahdoton vastata, sillä minä en aidosti halua mitään tavaraa, mutta sen sijaan minulla voi olla mittavia ja myös materiaalisia unelmia, joten sanotaan nyt vaikka, että se lattiasta kattoon ikkuna meidän olkkariin. Sen eteen tulee ruokapöytä ja siitä näkee suurimman osan meidän puutarhasta ja myös puiden välistä vilkkuvan Päijänteen. Unelmoin miten perhe istuu siinä joulunaikaan ja ulkona sataa hellää lunta...

Viisi paikkaa, joihin haluan matkustaa (uudelleen ja uudelleen ja sitten yksi uusi kohde): Alpit, Salzburg, Irlanti, Lugano ja uutena Skotlanti.

Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat minua: luova, luotettava, itsepäinen, empaattinen ja herkkä.

Viisi lempiruokaani: zarzuela, munakoisoa kahdella tavalla,  katkarapusalaatti, korvasienikeitto, graavi merisiika ja uudet perunat

Viisi elämänohjetta, jotka haluan jakaa kanssasi:

"Me kaikki seisomme katuojassa, mutta toiset meistä katsovat taivaan tähtiin." (Oscar Wilde)


"Ikä ei suojele sinua rakkaudelta. Rakkaus sen sijaan suojelee jossain määrin sinua ikäääntymiseltä." (Anais Nin)

"Tärkeintä elämässä ovat inhimillisyys, suvaitsevaisuus ja kaunis turhuus." (Mika Waltari)

"Pimeys on vain auringon kulkua joka tekee meille tepposet." (Herbjørg Wassmo)

"Ainoa velvollisuus on kauneus, ainoa voima on rakkaus, ainoa todellisuus on uni." (Armi Ratia)

Sunnuntaiehtoon rauhaa ja mukavaa tulevaa viikkoa teille kaikille!

Love
Leena Lumi

33 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Sanna, niin...vapun jälkeen rahtilaivalla kohti Saksaa ja siitä sitten omalla autolla kohti Salzburgia, jossa olemme melkein viikon = autuutta. Minäkin aina 'oih' ja 'voih' kahdesta asiasta: merestä ja alpeista.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta, otetaan ilolla vastaan. Mukavaa sunnuntaiehtoota sinullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiva kun ehdit ja vielä ilolla.

      Kiitos samoin!

      Poista
  3. Oih, olipas oikein mukava lukea tätä haastetta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos. Lähde mukaan vain jos haluat. En ikinä osaa ajatuslukea, kuka haluaisi vastata haasteisiin ja kuka ei.

      Mukavaa tulevaa viikkoa.

      Poista
  4. Skotlanti on ihana. Tai en ole käynyt kuin Edinburghissa, mutta se vei sieluni ja haluaisin lähteä laajemmalle Skotlannin-reissulle: vaikka polkupyörällä ja linnoja kiertelemään...

    Nyt on kuitenkin mielessä noin 15 vuotta jatkunut haaveeni: enää 11 yötä niin olen Wienissä! Jännittää jo kamalasti, sillä haaveiden toteutuminen on aina hieman pelottavaa. En edes oikein tiedä, miten valmistautua... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, meillä varmaan tuo ensikosketus on Edinburg, mutta kun minä haluaisin just sinne kiertelemään omalla autolla. Myönnän että 'vääränpuoleinen' liikenne on alkanut hirvittää. Kun olimme pari viikkoa Galwayssa Irlannissa ja siitä kävimme mm. Dublinissa, kuljimme junalla ja maalle, esim. Connemaran nummille meidät vei siellä asuva ystävämme...

      Minäkin saatan nyt käydä Wienissä. Meillä on Salzburgissa niin paljon aikaa, että sen ehtisimme hyvin. R. on ollut siellä usein työmatkalla, mutta minulta on jonnekin haipunut kiihkeä palo sinne. Wienin aluea on ikävän tasaista, sää on mitä on, kaupunki on laaja aava, mutta jos tietää, mitä etsii, löytää helmiä. Wienin kaupungin taidemuseo sinne minua vetäisi, mutta voi olla, että alpit voittavat nyt Wienin...Meillä asuu Wienin lähellä ystäviä ja sitten pitäisi sinnekin ehtiä. Olemme jättäneet osan 15 päivän reissusta seikkailun ja mielitekojen varaan, jossa ei ehkä tee mieli isoihin kaupunkeihin. Ensimmäisen yön kuitenkin olemme Berliinissä ja sen jälkeen en tiedä, missä;-)

      Niinpä...sitä odottaa hirveästi jotakin ja sitten siitä tuntuu uupuvan kaikki. Ja sitten kun et odota mitään saatkin enemmän jossain ihan muualla yllättäen. Minulla Lugano oli sellainen yllätys. Ja Zürich 4-ever. Sinne matkustan vielä vanhuksenakin.

      !1 yötä enää! Hurmaavaa, antoisaa Wieniä♥ Jos menet Wienin kaupungin taidemuseoon, seiso minunkin puolestani Emilie Flögen kuvan edessä. Taidemaalari on Klimt.

      Poista
  5. Luolanaisen aikaa, mikä ihana nimitys :D Olisi aiheellista kaikille nykypäivän kiirehtijöille ja sisätöitä tekeville. Ulkoilua ja rauhaa lääkärin määräyksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Disa, niin;-) Saada vain olla ja niin, että voi vaikka kirjoittaa ja kukaan ei yhtäkkiä sano ala selittämään jotain. Joskus se on yksin saunomista iltapäivällä pitkän lenkin jälkeen ja silloin kaikki kasvonaamiot etc.

      Jotenkin tätä menoa ei vain jaksa ilman breikkejä. Ja minulle se on sitten sitä hiljaisuutta samalla. Try it!

      Poista
  6. Kiitos Leena, täytyypä ryhtyä haastetta kirjoittamaan. Mutta ensin ulos ja lenkille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, ole hyvä.

      Olet jo niin pitkällä...Minulla vasta tee tulossa, nyt ei suklaakahvia...Tänään on tietty lenkkipäivä, kuten on kaikkina viikon arkipäivinä. Puutarhatöiden alkaessa en niinkään enää ehdi.

      Hyvä sinä!

      Poista
  7. Ooh, ihania vastauksia nopealla aikataululla :) Mietin laitanko omaan listaan Skotlannin, mutta ei mahtunut tällä kertaa mukaan! Sinne minäkin kaipaan...

    Jossain vaiheessa on pakko tehdä ihan oma lista suosikkisitaateista, niiden miettiminen vie vain aikaa. Sinulla on tässä tosi hyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ei ollut kauhean nopeaa kiitos linkitysten...

      Juu, Skotlanti on nyt juttu, josta pitää katsoa syökö aika haaveet siitä. Niin minulle kävi Wienin kanssa, jonne nyt ehtisimme hyvinkin piipahtamaan, mutta miksi kaupunkiin, kun voi ajaa alppikyliin etc.

      Olen kerännyt ikäni sekä runoja että sitaatteja, joten eivät ne ihan heti lopu;-)

      Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Kiitos ohjeista ja muista neuvoista sekä vastauksistasi..:)

    Oikein ihanaa viikon alkua sinulle, Leena-IhaNainen.<3333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen! Nyt on kylmää, mutta ah!, niin kaunista ja aurinkoista.

      Poista
  9. Kiitos :) Haluan lukea tuon Vieraan lapsen. Se putkahtelee niin usein silmiin ja on herättänyt kiinnostuksen! Tuo on aivan paras tuo Oscar Wilden lainaus :) Ja kaikki muutkin ohjeet elämään. Lempeyttä viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, ole hyvä. Et voi jättää sitä lukematta;-)

      Niin...siitä melkein alkoi blogini ja se löytyy siis Ruth Rendellin dekkarista Veden lumo.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Olemme olleet samaan aikaan haastettuina :) Ja huomasin unohtaneeni nuo adjektiivit tyystin.

    Lumoavia vastauksia! Ja sitaatit - oikein pysähtelin niihin ajan kanssa. <3

    Skotlanti on jäänyt minullakin mieleen, mutta Irlanti viilsi syvältä sieluni sopukoita ja jäi pysyäkseen... Sinne palaan, kunhan sen aika on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, lisää ne adjektiivit nyt. Olisi kiintoisaa lukea ne. Teki kyllä mieli laittaa 10 adjektiivia, jolloin sinne olisi mahtunut myös kärsimättömyys,kilpailuhenkisyys etc.

      Kiitos. Kerään runoja ja sitaatteja, joten tällainen on minulle helppoa.

      Minä taidan olla ollut irkku edellisessä elämässä. Kun luin Regina McBriden Ennen sarastusta, ja tein sen Galwayn matkan jälkeen, tunsin yhteyden. Sama täällä...

      Poista
  11. Soljuvaa tekstiäsi on niin nautinnollista lukea! Hurmaava postaus <3

    VastaaPoista
  12. Se sinun munakoisoruokasi on kyllä ihanan herkullista!
    ja tuo Shriverin kirja pitäisi lukea;Jonnekin pois oli tosi hyvä;Poikani Kevinin näin elokuvana mutten pystynyt lukemaan sen jälkeen kirjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, nuo tuossa tuo toinen on se, jota söimme yhdessä;-) Tuo lopputarpeista värkätty munakoisolasagne meni meiltä, heti kun uunista tuli ulos.

      Shriver vain on niin hyvä. Keviniä minä en pystyisi katsomaan elokuvana, mutta mikä autuus olisi nähdä Kaksoisvirhe leffana. Jonnekin pois myös tosi hyvä, mutta Kaksoisvirhe on suotta jäänyt katveeseen. Minulle se on the kirja.

      Poista
  13. Kiitos, Leena! <3
    Elämänohjeesi painan sydämeeni. Olet valinnut mitä parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, ole hyvä.

      Joskus noita on tarpeellista ihan tosissaan pysähtyä miettimään.

      Poista
  14. Kiinnostuin tuosta laadukkaasta ihovoiteesta...? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, Lancomen huippu, mutta ei meillä käy saman ikäryhmän voiteet...Voit silti aloittaa Lancomella, joka on sinun ikäisen iholle hyväksi. Vaihtelen apteekin laadukkaan, mutta edullisemman Vichyn kanssa. Kerran vuoteen ostan yhden Dior-suosikkini, mutta sitä ei aina voi, sillä hinta on tajuton.

      Joku sanoo, että ihan sama vaikka tummelia vetäisi kasvoilleen. Olen täysin eri mieltä. Kallis voiteen ei kylläkään tarvitse olla vaan just vaikka tuo Vichy tarjoaa kohtuuhintaisia ja laadukkaita voiteita.

      Diorilla on muuten yksi ihana kasvonaamio, joka ei ole hinnalla pilattu ja sopisi sinullekin. Kaksi kertaa viikossa saunan jälkeen ja jätän iholle. Ei näytä naamiolta...'Dior Hydra Life. Masque Réhydratant Réveil Beauté'.

      Poista