torstai 11. huhtikuuta 2013

Elämä on kaunis, tunnustusta ja viikonloppua!

Hannen hurmaavalla oranssimekkoisella tytöllä lähdemme kohti viikonloppua, mutta älkää vain luulko, että olen jouten: Minä alan värkkäämään arvontalippusia sunnuntaita varten ja sitten tietty tämä huusholli...
Sain Ritalta yllä olevan tunnustuksen ja kiitän♥ En jaa tätä nyt eteenpäin, sillä joutuisin jakamaan sen noin kolmellesadalle blogille: Rakastanhan teitä kaikkia♥
Tämä pieni lahjakirjanen Elämä on kaunis (Minerva 2013) lähtee vielä arvontani palkintoihin.  Kirja sisältää noin kuudenkymmenen sivun verran Saima Harmajan runoja kuvituksenaan Sinikka Hautamäen herkät akvarellit.

Saima Harmajan elämä päättyi vain kaksikymmentäkolme vuotiaana ja hän ehti kirjoittaa viisi vuotta. Silti hän ehti luoda runoja, joista niin monet pitävät ja joita he kaipaavat. Niitä näkee käytettävän hautajaisvärssyinä, tuntuu luettavan paljon yksin ikävässä ja kaihossa, mutta löytyy häneltä aivan muutakin eli vaikka Riemuitseva rakkaudentunnustus, joka on nyt sitten viikon runo Lumikarpalossa. Oman isäni suosikki Harmajalta oli On maa, joka sitten luettiin myös hänen hautajaisissaan. Elämä on kaunis kirjassa on luonnollisesti niin monien suosikkiruno Rannalla, mutta myös Sidottu, Meri, Toukokuun sade, Riemu, Sireenit...ja Heikko:
Kätes vahvenevat, kun huulisi kosken,
kun painan kaulaasi vaalean posken.

Mut elämän, jonka huuleni suovat,
sydämestäni pois sinun huulesi juovat.

Povi lyö, mut ei virtaa vereni minuun.
Meni voimani pois. Sano, jäikö se sinuun?

Mua jaksatko kantaa oudoilla mailla?
Pidä voimasi! On autuasta olla vailla.

♥♥♥

En voi olla kertomatta, että näillä Minervan lahjarunokirjoilla on aikamoinen lukijasuosio. Kun yhdistin ne samaan juttuun, joka alkaa Kun suru on suurin on lukijoita ollut tähän mennessä jo 1300! Liitän tämänkin kauniin kirjan linkittäen samaan, että yhä useampi löytää omansa. Itselle, ystävälle, tuliaisena, muistamisena toipilaalle kukkien sijasta, äitienpäivänä, milloin vain.

♥♥♥

Lumottua viikonloppua teille kaikille!

Love
Leena Lumi

Mysteriet

43 kommenttia:

  1. Sinä ja sinun iki-ihanat toivotukseksi ♥ Lumovoimaa ja valon tanssia myös sinun viikonloppuusi, Leena ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera, yritän lopettaa näitä toivotuksia, niin että olisi vain joulutoivotus, mutta ei ihan joka viikko onnistu;) Tämä on varmaan kai myös joku addikti...

      Kiitos samoin sinulle♥♥

      Poista
    2. PS, Kuuntele tuo biisi. Siinä on jotakin...

      Poista
  2. Mitä olisikaan elämä ilman runoja ja musiikkia. Pysäyttävän kaunis Mysteriet!

    Lumottua viikonloppua sinulle ja R:lle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ja kukkia...Et usko, mitä tapahtui: Mysteriet on ollut ainakin vuoden niin, että sitä ei ole voinut Suomessa soittaa netistä. Nyt kun hain yhtä muuta, ei näin ihanaa biisiä, näin palkissa sanan Mysteriet ja siinä luki vielä, että 'suositus sinulle'! Tässä on jotain samaa taikaa kuin levyssä...

      Kiitos samoin sinulle & co!

      Poista
  3. Joko se taas on viikonloppu? Taisit ottaa varaslähdön. Minäkin otan, sillä tunnin päästä kävellään naisten kanssa rantaan. Olen varannut sieltä meille ravintolan Bosborin ääreltä. Meinataan puhua suut puhtaaksi, kun ei olla päästy hetkeen aikaan näkemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, no aloitan tänään eli tiistaina, kun...mm. teen niitä arpalippuja. Tykkään ottaa varaslähtöjä;) Oooh, Bosborin rannalla syömässä ja samettinen ehtoo putoo...Naisten pitää tehdä sitä aika-ajoin. Minulla on sellainen tyttöilta toukokuun lopulla Jyväskylämn yössä.

      Poista
  4. Ihanaa viikonloppua myös sinne! Saari-ikävä vaivaa taas :) P:n kanssa reissu heitetty ja kaikki meni odotettua paremmin. Halauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos samoin! Just kerroin eräälle kirjailijalle puhelimessa, että ihan aikuisten oikeesti asun saarella;)

      Hyvä juttu, että se paha juttu on ohi!

      Poista
  5. Kaarlo Sarkia, Aila Meriluoto, Saima Harmaja - siinä on mun elämäni kova kolmikko, seurannut läpi elämän enemmän tai vähemmän matkassa roikkuen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, mulla samat, mutta vielä aika monta nimeä lisää.

      Viikonloppua!

      Poista
  6. Tuo Kun suru on suurin kuulostaa aivan upealta. Tutustun siihen paremmalla aikaa, nyt metsästän kuvia Momo-postaukseeni... :)

    Kiitos kaunis näistä ihanuuksista!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, siinä on niitä muitakin kirjoja, kuten Kerron sinulle ystävyydestä etc. Mikä ihmeen Momo?

      Ole hyvä!

      Poista
    2. Kerron, jahka postaus valmis! Varmaan menee alkuviikkoon koska se pirskatin Parakkikin vielä tekemättä ;) Momo on Siltalan sisustuskirja, 50-, 60-, ja 70-luvun taloista.

      Poista
    3. No voihan parakki!

      Ai se...Nyt muistankin. Siitä oli jossain lehdessä jotain.

      Minullakin on rästissä wordille vientejä, sitten ne arpaliput manuaalisesti, leivari, perjantaikakku (jotain hyvää perjantaille!)etc.etc.

      Poista
  7. Kiitos samoin Leena, kevättuulet puhaltavat vihdoin ♥ Kiitos myös runontäyteistä postauksesta:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tänään eka lämmin päivä ja ilmassa on sateen tuoksua♥

      Ole hyvä. R. alkoi nauraa, kun kuuli, että mulla on alkanut jo tänään päivällä viikonloppu;) Tosiasissa teen jo täysillä ensi viikon kirjoja, metsästän kuvia ja sitten niitä arvontalippuja.

      Poista
  8. Ihanat viikonlopputovotukset Leena ja Hannen maalaukset ovat aina niin kauniita!Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Tuo Hannen kuva olisi ollut isona vieläkin näyttävämpi, mutta sitten siitä tuli ylisuuri...Mulla on tuo korttina esillä kotona.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  9. Mitä, onko se "Woman in a Red Dress Dancing among Flowers"?:) Ihana!

    Lumoavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinne suuntaan;) Voisit kurkata Hannen blogiin...

      Kiitos samoin! Kuten yllä kerroin R. alkoi nauraa, kun minulla alkaa viikonloppu jo to päivällä, mutta kiva, että saan hänet vielä nauramaan;)

      Poista
    2. Olen käynyt Hannellakin tuota ihanaa tyttöstä kehumassa.:)

      Poista
    3. Hyvä sinä! Eikös me kaikki kaivata vähän aina kannustusta. Nyt tuntuu keväältä...

      Poista
  10. Lumoa sinullkein, toivotaan että se lumi katoaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kiitos samoin! Minä rakastan lunta, mutta huhtikuun lumi on syvältä...Nyt ilmassa on lämpöä ja lupaavaa sateen odotusta.

      Poista
  11. Runot ja akvarellit sopivat hyvin yhteen. Rohkenen myös toivottaa kevään lumoa viikonloppuusi vaikka on vasta torstai-ilta-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, samaa mieltä. Ihan sataa, sillä nyt on joku lämpäaalto ilmassa ja tuoksuu ensimmäiseltä kevätsateelta eli se on tulossa...Juu, tiedän, että on vasta to ilta, mutta olen täällä kyllä ahkerana muissa puuhissa, koskien kylläkin pääosin taas ja vain kirjoja.

      Poista
  12. Kiitos tästä postauksesta! Mahtava yhdistelmä.
    Saima Harmajan riemuitseva rakkaudentunnustus, oranssimekkoinen nainen ja kaunis rakkausduetto. Näillä voi aloittaa viikonlopunkin varaslähdöllä.

    Rakkauden mysteeriä viikonloppuusi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ole hyvä. Tämä on kuin sinulle, joka kaipasit kirjailijakodeissa Saima Harmajaa.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Aurinkoista viikonloppua myös sinne.

    VastaaPoista
  14. Olipas tunnelmallinen postaus! Kävin kurkkaamassa noita Hannen töitä. Upeita. Keväistä viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, kiitos. Hanne on mestari, jonka kannattaisi laittaa korteistaan ja isommista kuvistaan pystyy nettipuoti.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Olet tunnustuksesi ansainnut =)

    Minerva on upea. Ja tuo runo niin koskettava.

    Nautinnollisia ja hekumallisia viikonlopun hetkiä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos.

      Samaa mieltä.

      Kiitos samoin sinulle♥ Hekumallinen on sitten herkullinen sana...;)

      Poista
  16. Anopin kirjahyllystä aikoinaan Harmajan löysin ja totta kai, alle kaksikymppiseen, teki järisyttävän vaikutuksen. Lämmöllä ja hellyydellä vaalin noiden nuoruusvuosien muistoa ja sen aikaista paloa. Tällä iällä tuntee toisenlaista pala ja hyvä että tuntee ;)
    Svärdin runot sopivat niin tähän aikaan.

    Kevättunnelmaista viikonloppua Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, minulla on nyt Harmajan kootut, jonka ostin aikanaan isälleni lahjaksi. Luin itsekin nuorena Harmajaa, mutta vaikka olen nyt hänestä hiukan etäällä, sillä muu tarjonta vie enemmän huomiotani, niin uskon, että tulee aika, jolloin häntä lukee taas innolla.

      Niin kauan ei ole mitään hätää, kun kaikki se toimii, minkä pitääkin toimia;)

      Oi, minä olen niin paheellinen nainen, että pidän Baudelairesta ja Tabermannista ja sitten eräistä unkarilaisista runoilijoista.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  17. Leiskuntaa viikonloppuusi :) Mä muutes olen unohtanut linkittää sun arvonnan postauksiini, jotenka olen sittenkin vain yhdellä mukana. Liian kiireinen viikko ja stressiä elämässä muutenkin :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kiitos samoin! Miten sää luulet, että moisen muistan...;) On tässä mullakin kaikenlaista, en nyt sentään ihan kaikkea kerro, vaikka kaikki niin luulevatkin;)

      Poista
  18. Ihanat kevättuuloset täällä. Elämä on todellakin kaunis.
    Ja Mysteriet ravistaa joka kerta sydäntä, kun sen kuulee.

    Lumoavaa viikonloppua Kuningatar! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, kiitos. Elämä on kaunis...kun sen sydämellään oivaltaa.

      Värisyttävä biisi!

      Kiitos samoin Liekkisydän♥

      Poista