tiistai 2. huhtikuuta 2013

Leena Lumin huhtiarvonta!

Kevätarvonnasta blogissani on tullut jo traditio, joten eikun aloitetaan! Vaikka rakastan kirjojen merta, en aio hukkua edes siihen mereen;) Kirjat ovat kertaalleen luettuja paitsi muutamat, jotka olen ostanut ihan tätä arvontaa varten, koska en raaski luopua tietyistä teoksista ikinä.

Arvonta alkaa tästä hetkestä ja päättyy su 14.4. klo 12. Tulos julkaistaan johonkin aikaan samana päivänä. Osallistua voivat vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Ensimmäisen arpalipun saa olemassa lukijani ja lisälippu tulee linkityksestä. Anonyyminä ei voi osallistua ja ellei ole blogia, josta löytyvät yhteystiedot, pitää ilmoittaa yhteystiedot. Viisi pääsee valitsemaan palkintokirjoista ja ensimmäiseksi tullut ekaksi, sitten toiseksi tullut etc. Ellei voittajalistassa ollut ilmoittaudu ti 16.4. klo 18 mennessä, jono nytkähtää eteenpäin ja nostetaan lisäarpa. Ilmoittakaa kommentissanne, monellako arvalla olette mukana, kiitos.
Kahden arvan saajat eli he, jotka linkittävät, voivat käyttää jompaa kumpaa tämän jutun kuvista. Lumikellot sain Allulta, kiitos♥, sillä myyrät eivät salli Lumille näitä ihanuuksia. Mikä siinä onkin, että syövät vain näitä ja tulppaaneja...Paitsi viime vuonna sain tulppaani-iloa kiitos Leivon pariskunnan kirjan Tulppaanitarhan lumo, jossa kerrotaan mieletön idea pelastaa sipulikukkia myyriltä...se on vain aika isotöinen suurille aloille, mutta pienessä mittakaavassa täydellinen juttu.

Ellet itse tarvitse kirjoja, voit aina antaa niitä lahjaksi, tuliaisena, muuten vaan...

Muistattehan, että minulla on kommenttivalvonta, joten älkää hermostuko, jos osallistumisenne ei heti näy. Jollain oudolla tavalla aion tällä arvonnalla nyt ottaa lukurauhaa, sillä olen jäljessä omasta tahdistani, aion myös kuntoilla sekä maalata jotain hennonvihreällä, joten en istu tässä koneella 24/7. Sitä mukaa kuin ehdin, linkitän ne kirjat, jotka olen lukenut, muut löytynevät toisista kirjablogeista haulla.

Toivotan iloista arvontaa ja aurinkoisia huhtikuun päiviä!

Saila Routio: Puutarha laatikoissa - Viljelylaatikot, ruukut, kasvihuoneet, kohopenkit

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo  

Puutarhamaailma 2012

Johanna Vireaho, Sari Tammikari: Onnellisen puutarhurin vuosi   varattu!

Mia Grönstrand, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat 

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia 

Inger Palmstierna: Pihan puut ja pensaat   varattu!

Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Donald Spoto: Seurapiirien kuningatar - Grace Kelly  

Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkut - 80 vastustamatonta lajia

Tatu Lehtovaara: Kesän grilliherkut

Lisa Lemke: Grillatun kera - Kastikkeet, lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat

Caroline Hofberg: Runsaat salaatit

Tee itse - Terveyssnapsit, -viinit ja liköörit

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Sarah Winman: Kani nimeltä jumala

Juha-Pekka Koskinen&Miranda Koskinen: Hallava hevonen  

Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Mennään sirkukseen

Ilona Pietiläinen: Villa Charme - Tuunaa ja kaunista kotiasi

Anne Holt: Julkkismurhat

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Tapani Heinonen: Reunalla  

Aravind Adiga: Viimeinen mies

Alex Capus: Léon ja Louise

Kim Edwards: Unien järvi

Ruediger Schache: Sydämen viisaus

Kristiina Halkola: Jos rakastat

Pia Juul: Hallandin murha

Mia Vänskä: Musta kuu

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Denise Mina: Yksin yössä

Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa

Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus

Riitta Tiitu: Wanilla Brocante Chic  varattu!

Jørgen Brekke: Uneton  

Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

Graham Moore: Kuolema Sherlock seurassa

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä   varattu!

Markku Enval: Jäät lähtevät

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

Sam Wasson: Auringonnousu Manhattanilla

Paulo Coelho: Brida

Mauri Leivo: Kuikka alkulintu  varattu!

Marja Björk: Poika

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Denise Mina: Ampiaiskesä

Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä

Monika Fagerholm, Martin Johnson: Meri

Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle  

Saima Harmaja, Sinikka Hautamäki: Elämä on kaunis


Love
Leena Lumi

Dream A Little Dream Of Me

215 kommenttia:

  1. Iloista pääsiäisen jälkeistä aikaa!
    Mukana kahdella arvalla ihanassa arvonnassasi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos samoin sinulle!

      LOlet mukana kahdella. Kevät ilman arvontaa...ei,ei;)

      Poista
  2. Ooh mitä ihanuuksia <3 Kun vain nyt onni potkaisisi...! Yhdellä arvalla kokeilen. Aurinkoisia päiviä viikkoosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, arvaan mitä tarkoitat ja niitä voi tulla lisääkin;)

      Olet mukana yhdellä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Voi mitä puutarhakirjoja, varsinkin tuo Tulppanitarhan lumo...myyrät ovat syöneet kaikki tulppaanit ja krookukset...jostakin syystä niille ei kelpaa narsissit ja scillat eikä kevättähdet eikä hyasintit...ne saavat levitä ihan rauhassa :)
    Kahdella arvalla yritetään tuota mun lempparia ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai. se on nyt tarkoituskin eli puutarhakirjoja. Juu, ostin eilen vielä yhden Tulppaanitarhan lumon, sillä omastani en luovu;)

      Ikinä eivät koske narsisseihin, eivätkä scilloihin, joten niitä voi istuttaa surutta.

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  4. Hei Leena, osallistun kahdella arvalla huhtiarvontaan! Puutarhan kevättä odotellessa voi vaikka lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, olet kahdella mukana. Puutarhakirjoja luetaan just nyt, sillä toukokuulla mennään jo lujaa - puutarhassa.

      Poista
  5. Leena, otan kahdella arvalla osaa!
    Oikein ihanaa huhtikuun alkua sinulle.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, olet kahdella mukana.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  6. Täällä toinen joka rakastaa hukkumista kirjoihin eli mukana kahdella(fb) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ari, ei hullumpi tapa hukkua;)

      Olet mukana kahdella. (Juu, tiedän;)

      Poista
  7. Perinteisesti mukana, yhdellä arvalla.
    Kivaa kevään alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaarina, olet kahdella mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Ihanat kirjat palkintoina! Kokeilen kahdella, jospa onnistaisi.
    Kauniita huhtikuun päiviä ♥
    PS: kiitos musiikista, ikisuosikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, eikö vain. Olet mukana kahdella.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Myös minun ikisuosikkini. Ole hyvä.

      Poista
  9. Ihanat palkinnot ja ihana hennonvihreä! Olen kahdella mukana!

    VastaaPoista
  10. Kevät, tule jo!
    Koetan onneani yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky, ja tule nopeasti, ohitse julman huhtikuun!

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  11. kaahdella lähden mukaan! Luen vaikka väkisin jos sattuisi onni kohdalle.
    Oikein mukavaa alkavaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, olet mukana kahdella. Käytä sellaista suurennuslukulasia, jossa on valo: naapurimme herralla on sellainen käytössä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Minäkin osallistuisin yhdellä arvalla kun toiveena olisi mukavaa luettavaa kun aloitaan vapaanelämän vailla työtä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, olet mukana yhdellä.

      Meillä myös R. jää vapaaherraksi kesäkuulla.

      Onnea vapaaherrattaren päiviisi♥

      Poista
  13. Kahdella mukana minäkin. Ihanaa huhtikuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuutar, olet mukana kahdella.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Kahdella mukaan, mieletön lista.
    kivaa kevään alkua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periferan riikka, olet kahdella mukana. Kiitos.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Osallistun yhdellä arvalla kiitos :)

    VastaaPoista
  16. No on siinä valinnan varaa! Yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  17. Yhdellä mukana! Voi kun voittaisin puutarhakirjan.. huoks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, olet mukana yhdellä.

      Lumimies toimii onnettarena...;)

      Poista
  18. Olen yhtä kirjaa katsellut jo aiemmissa arvonnoissasi ja se on edelleen mukana...Osallistun yhdellä kiitos!

    (Oi miten ihana nimikin tuolla tulevalla kirjailijakoti kirjalla!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, nyt en osaa yhtään arvata...Kiva, että on houkutusta.

      Olet mukana yhdellä.

      (Täydellinen! Etsin nyt aikaa sille...aikaa, sillä en halua tehdä sitä kiireessä.)

      Poista
  19. Osallistuisin kahdella arvalla. Onnistuin jopa laittamaan kuvan ensimmäistä kertaa blogini sivupalkkiin. Onnistumiseen tarvittiin nimittäin pari yritystä, mutta nyt siellä komeilee tuo ylin kuva. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annami, olet mukana kahdella.

      Bravo!, muistan itse miten vaikaa (muka) oli oppia linkittämään;)

      Poista
  20. Ai jeeveli, ihana arvonta, linkitän, eli kaikki kaksi onnenarpaa lähtee nyt liikkeelle. Leenalle ihania lukuhetkiä toivottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, olet mukana kahdella.

      Juu, kohdennus on nyt puutarhassa;)

      Kiitos.

      Poista
  21. Monta herkkua taas kirjalistassasi! Linkitin blogiini, joten kahdella arvalla mukana jännäämässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, olet mukana kahdella.

      Pitäisi olla jokaiselle jotakin;)

      Poista
  22. Mukana yhdellä :-) Mielenkiintoisia kirjoja pitkä lista...

    VastaaPoista
  23. Upea arvonta taas näemmä tulossa :) Tämmöiset piristävät sairastavaa..
    Osallistun yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, yritetään, yritetään;)

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  24. Kahdella messissä! Kiipeilin tänään piha-aidalla leikkaamassa omenapuita ja sisälle tultuani päätin tulla vilkaisemaan, josko sinulla olisi jokin kiva keväinen puutarhakirja luettuna. Mutta sitten löysinkin arvonnan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, olet mukana kahdella.

      Uudet jo luetut löytyvät tuosta oikean puolen palkista, jossa lukee 'Puutarhakirjat Leena Lumissa'. Siitä löytyvät siis kaikki puutarhakirjat, jotka olen blogiini lukenut ja kaksi uutta tulee tämän kaiken päälle vielä mukaan arvontaan. Vähintäin.

      Meillä on tulevana viikonloppuna omenapuiden leikkaukset.

      Poista
  25. Oi noita puutarhakirjoja. Nyt alkaa olla jo ikävä pihatöihin. :)

    Olen mukana kahdella, linkitän illalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, älä huoli: Takuulla istutamme jo vappuna jotain;) Äidillä näkyivät jo esikot, mutta eivät toki kukkineet. Meillä valtavat kinokset vielä.

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  26. Oh mahtavaa. mukana ollaan kahdella, linkitän huomenna! Tulisipa se kevätkin viimein..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, olet mukana kahdella.

      Eikös teillä jo kevät olekin...meillä vielä isot kinokset.

      Poista
  27. Ehdottomasti kahdella mukana! Mukavaa alkanutta viikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukutuulia, olet kahdella mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  28. Yhdellä arvalla mukana. Lundiat nitisevät ja natisevat, mutta kirjojahan ei ole koskaan liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omapäinen arkeilija, olet yhdellä mukana.

      Kirjoja ei voi olla liikaa;) Lundiat ne täälläkin...

      Poista
  29. Hei! Toivottelen tässä aluksi Aurinkoisia kevätpäiviä ja kiittelen toivotuksistasi. Oltiin sen verran tietokoneesta lomalla, että blogeja ei tullut kommentoitua ollenkaan vajaaseen viikkoon. Tauko tekee hyvää. Opettelin uutta harrastusta. . . Pilkkikalastusta järvenjäällä! Mies sai kaloja, minä nautin hiljaiselosta ja auringosta :)

    Ja Kiitos kyllä, ilolla arvontaan mukaan. Laitoin jo linkin blogiini, en kuvaa. Minulla on aina vain linkit.. Onko se kaksi vai yksi arpaa ?
    Kikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!

      Kiitos samoin toivottelen! Minäkin poissa muutamia päiviä ja mietin, että mitäköhän jännää täällä on tapahtunut poissaollessani;) Onko blogistaniasta tulossa toinen koti! Oooh, kalastus on kiinnostavaa. Minä olen kaikkea muuta siinä tainnut kokeilla, mutta en pilkkimistä, vaikka kaikki kairat yms. talosta löytyvät, enkä tuulastusta. Muista suojakertoimet.

      Olet kahdella mukana eli siis kaksi arpaa. Kuva ei voi olla pakko, se on mahdollisuus.

      Poista
  30. Totta kai osallistun jälleen ihanaan arvontaasi. Kirjameresi kun näyttää houkuttelevalta.. ;-) Linkitän kuvalla blogiini, joten kahdella kokeillaan nappaako! Aurinkoista (toivottavasti) kevätpäivää!

    VastaaPoista
  31. Osallistun arvontaan yhdellä arvalla.
    marionetti109@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klaara, olet yhdellä mukana.

      Kiitos yhteystiedoista= Super!

      Poista
  32. Ihana huhtikuun posti!Juu mukana olen yhdellä arvalla ja nam mikä kirjalista sinulla täällä...


    maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, huhtikuuksi pitää keksiä jotakin, niin kevät, oikea kevät, saapuu nopeammin.

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  33. Heippa Leena! :) Oi mikä arvonta täällä taas! Osallistun kahdella (tiedänkin jo minkä kirjan valitsisin jos sattuisin voittamaan...).

    (Kävin muuten kirjastossa lainaamassa tuon Baden-Badenin, saapa nähdä milloin uskaltaudun sen pariin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sara! Mihin sitä tavoistaan pääsee;) Olet mukana kahdella.

      (Jos muistat, vinkkaa minulle, kun olet kirjoittanut siitä. Sinulla on edessäsi upea lukumatka, nyt nimenomaan matka.)

      Poista
  34. Osallistun jälleen kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  35. Mukana ! Linkitän arvonnan blogini FB-sivulle :)

    VastaaPoista
  36. Kirjalista näyttää hurjan houkuttelevalta, joten olen ilman muuta yhdellä arvalla mukana! :)

    tikkunekku (at) gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M;utu, olet mukana yhdellä.

      Kiitos yhteystiedoista.

      Poista
  37. Paljon kiinnostavia kirjoja, toivottavasti pääsen valitsemaan palkintoa. Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rentukka, toivotaan, toivotaan...

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  38. Osallistun arvontaan kahdella arvalla! Linkitän arvonnan blogiini tämän illan aikana.

    VastaaPoista
  39. Vastaukset
    1. Jael, olet kahdella mukana.

      (Kommenttisi tuli kahteen kertaan ja pääsi minulta vahingossa läpi, poistin toisen.)

      Poista
  40. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukana! Varmasti tuosta listasta löytyy mieleistä luettavaa, jos onni suosii. Mukavaa alkanutta huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiju, olet yhdellä mukana. Takuulla löytyy ja toivotaan, toivotaan...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  42. Hienot palkinnot! Osallistun yhdellä.

    VastaaPoista
  43. Yhdellä mukana. Blogistasi olen saanut monta lukuvinkkiä, kiitos niistä! Rauhaisia ja mielenkiintoisia lukuhetkiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, olet mukana yhdellä.

      Kiitos, kiva kuulla ja ole hyvä.

      Kiitos ja ihanaa kevättä sinulle!

      Poista
  44. Yhdellä mukana! Keväisiä tuulia puhaltaa ja aurinko hellii. Työniloa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, olet yhdellä mukana.

      Julmasta huhtikuustakin voi löytää etsimällä jotain upeaa. Minä aion olla kirjojen maailmassa tämän kuukauden;) Kiitos!

      Poista
  45. Yhdellä mukana. Olet ainoa kirja-aiheinen bloggaaja jota seuraan ( kuitenkin luen paljon suhteessa vapaa-aikaan ). Normaalisti seurannassa ovat matkailu ja ruokailu aiheiset blogit. Hauskinta tässä on se, että blogistasi olen saanut ne parhaimmat ruoka ohjeet :D :D

    Täällä Oulun korkeudella eivät edes narsissit pärjää vielä parvekkeella, mutta kyllä se siitä... Kevättä rintaan ja kohti uutta !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katariina Koski, millä nimellä olet kirjautunut lukijakseni? Katariina Koskea ei löytynyt...

      Kiva kuulla. Innostuisin kokkaamisesta enemmänkin, mutta aika ei anna myöten. Sen sijaan sitten teen blogiini aika paljon keittokirjoja. Ne löytyvät kaikki palkistani yhden kuvan alta. Kun klikkaat Ruokakirjat Leena Lumissa, löydät kaikki tekemäni kulinarismin ylistykset.

      Minullakin pakkanen vei ulkona olleet narissit ja muscarit.

      Kiitos samoin sinulle! Muista ilmoittaa, millä nimellä etc. Kiitos.

      Poista
    2. Jaahas, tämä laittaa tähän mun blogin tiedot, eli google tilin. Mutta kirjaantuneena olen ihan omalla nimellä, eli Anna Koskela :)

      Poista
    3. Annana löysin sinut eli olet yhdellä mukana. Jos klikkaat auki tuon 'Jäsenet' kohdan, jossa lukijoiden kuvat, voit sinä kuten muutkin itse tarkistaa, millä nimellä minulle olet/olette. Aukeaa siitä pienestä 'täpistä' oikeassa yläkulmassa.

      Poista
  46. heippa leena ♥
    Mukanan yhdellä.
    taas lukuintoni on herännyt =)
    halauksia sulle!

    VastaaPoista
  47. Oi mitä ihanuuksia ! Miten raaskitkin luopua :) Kahdella mukana kiitos !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, kun me tehtiin se päätös, että tähän toimisto/kirjastoon ei laitetakaan joka seinälle hyllyjä katosta lattiaan. Haluan tänne jossain vaiheessa meidän olkkarin vanhan, rakkaan sohvankin...Joitakin kirjoja ostan lisäkappaleina ihan arvontaa varten. Enhän minä nyt Tulppaanitarhan lumosta luopuisi taikka Grace Kellystä etc.

      Olet kahdella mukana.

      Poista
  48. Oi oi, siellähän ois listasa taas vaikka mitä! :) Olen lukija ja linkitin blogiini. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisax, aika paljon;-)

      Olet mukana kahdella.

      Poista
    2. Mitenkäs tää menee? Just liityin lukijaksi... on aivan ihanaa luettavaa täällä ja Lumikarpalossa!! Mulla ei ole omaa bloggeria, tää kone ei anna tehdä sitä oikein, enkä ala vaihtelemaan selaimia tai muita asetuksia. Osallistun arvontaan, tietty! Ja voisin kyllä linkittää tuonne fb:hen....

      Poista
    3. Anonyymi, millä nimellä olet liittynyt lukijakseni? Keksi joku nimi, anonyymejä ei lasketa mukaan;)

      Toiseksi, jos linkität faceen ja löydän sinut jollain nimellä lukijoistani, olet silloin mukana kahdella arpalipulla.

      Jätä myös yhteystietosi TAI katso sunnuntaina oletko voittajien joukossa. On muille kurjaa, jos jono seisoo, elleivät kaikki voittajat ilmoittaudu.

      Poista
  49. Hyvälle kirjalle löytyy aina tilaa meiltä :) Kahdella arvalla mukana.

    VastaaPoista
  50. Yhdellä mahdollisuudella mukana. Palkintokirjalista on perinteisen houkuttava, täynnä kaikenlaista mielenkiintoista. Erityisesti kiinnostaisi Grace Kelly.
    flight(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lentoemo, tuon Grace Kellyn ostin ihan tähän arvontaan, sillä omastani en luovu;) Täydellinen kirja 'filmitähtikirjailijalta' eli Spotolta ja ihania kuvia.

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  51. Taas niin mahtavia palkinto kirjoja etten voi olla osallistumatta! Mukana ollaan kahdela arvalla. :)

    VastaaPoista
  52. Mielenkiintoinen arvonta, joten ehdottomasti lähden mukaan! Osallistun yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  53. Houkuttelevat palkinnot jälleen :) Kahdella mukana ! Mukavia luku-kuntoilu-ja maalaus hetkiä sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, aika hyvät;-) Olet kahdella mukana.

      Kiitos samoin kaikkea kiinnostavaa sinulle!

      Poista
  54. Pakkohan tähän ihanaan on osallistua!

    Yhdellä mukana tällä kertaa.
    Palaan pian <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, no huhtikuun hurmaa tai pakoa siitä;)

      Olet mukana yhdellä.

      Täällä me kaikki olemme, emme katoa...

      Poista
  55. Yhdellä arvalla mukana :). Aurinkoista kevättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, olet mukana yhdellä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  56. Mukana yhdellä. Kunhan tästä taas riskkaannun, niin alan lukemaan. On ainakin aikaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreät niityt, olet mukana yhdellä.

      Voimia paranemiseen!

      Poista
  57. Minäkin kahdella mukana! Hienoja kevätpäiviä sinulle Leena! :).

    VastaaPoista
  58. Mukana (varmaankin) yhdellä, kun en saa linkkiä lisättyä omaan blogiini. FB:ssä jaoin kuitenkin :)

    VastaaPoista
  59. oi kuinka ihanan blogin löysin ja ilman muuta kahdella arvalla mukana.
    Rupesin heti siun likijaks ja jaa blogissa ja maamiksessa.
    Ihan huippuja kirjoja surettaa kun mei kirjastoauto lopetti työttömällä ei oo rahaa ostaa kirjoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bissecat, kiitos. Olet kahdella mukana.

      Olen otaksunut, että Suomen loistava kirjastolaitos yltää kaikkialle...Oletko muuten huomannut, että kirjan elinkaari on Suomessa sillä tavalla lyhyt,että kun lähtöhinta on kovasti korkea, niin jo puolen vuoden kuluttua kirjan voi saada 5 eurolla.

      Poista
  60. 2 mukana! Lnkitin omaani jossa myöskin meneillään kaksikin arvontaa! http://bikkenpilttuu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  61. Koetanpa onneani yhdellä arvalla. Se riittää voittoon jos onnetar ja kohtalo ovat suosiollisia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, olet mukana yhdellä. Yhdellä on moni voittanut...

      Poista
  62. Tulen mukaan kahdella arvalla. Laitoin linkin myös pääblogiini:
    Arkea, juhlaa ja unelmia
    koska kirjablogiini on jonkin aikaa ollut tauolla. Mutta linkki on sielläkin:
    Marja-Leenan kirjahylly

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, olet mukana kahdella. Ihan sama,missä blogissa se on;)

      Poista
  63. Kahdella mukana - hetki sitten linkitin, lumikellokuvalla tietenkin ;)

    Ja taas taisi blogistasi löytyä äitienpäivälahjatoivekirja, sipulikukat kun vaan ovat niin ihania ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, olet kahdella mukana. Toki, toki sillä!

      Jos hehkuvat sipulikukat nyt menee, ostan sen itselleni;)

      Poista
  64. Ihania kirjoja! Yhdellä arvalla mukana. Taidankin olla lukijana jo aiemmin sinun runoblogissa, nyt liityin myös tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu, olet yhdellä mukana.

      Tervetuloa lukijakseni myös Lumiin♥

      Poista
  65. Yriitin kyllä reissussa pysyä kärryillä blogistanian tapahtumissa, mutta olipa vaan mennyt tämä ohi!
    Mukana ehdottomasti kahdella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, eikö sua saatu edes matkoilla eroon blogista! R. uhkaa, että hän ei näytä mulle mun blogia 15 päivään toukokuussa. Hänellä on siis jossain autossa piilotettuna pieni kone, mutta minä en saa sitä lähestyä;) Ehkä täydellinen irtiotto onkin vaan hyväksi...tai sitten ei.

      Olet mukana kahdella.

      Poista
    2. Ei saa :D
      Mulla on edelleen iPadilla mm. Koneen ruhtinas puoliksi luettuna, mutta blogit vei voiton....jotain sitä pitää olla iltojen rattona omassa huoneessa kun yksin asustelee :)

      Poista
    3. Niin kai, ei sais, mutta kun olen alkanut ajatella, että jos sää ja mää ollaan oikeesti riippuvaisia, siis aikuisten oikeesti. Katsos, ei sitä aina tajuu omaa tilaansa itse;)

      Mää taidan sitten olla pahempi, sillä mulla olisi täällä seuraa ja mitä mää nytkin teen: Istun tässä koneella! Ihan oikein mulle, että olen edes kaksi viikkoa vain R:lle ja yritän olla miettimättä, mitä kaikkea kivaa blogistaniassa on tapahtunut mun poissaollessa...Takuulla tapahtuu jotain isoa, just kun mä olen poissa.

      Lauantai-illat olen pyhittänyt meille, mutta kun nyt pitäis saada sunnuntaikin siihen samaan syssyyn. Kuvittele nyt, tätä jo yli neljä vuotta, miten kukaan muu kuin R. olisikaan tätä kestänyt! I owe him!

      Kyl tää varmaan on joku sairaus. Kuten se kun löysin kerran sen yhden jätskin, sen Classicin ja sitten...Sitä muuten mainostettiin niin, että jos sitä syöt, tarviit vierotusklinikkaa päästäksesi siitä eroon...No, meni muutama vuosi ennen kuin siitä koukusta pääsin. Nyt jos sama tapahtuis, se olis tuhon tie mun kropalle.

      Tää nyt siis oli alustus sille, että tämä jutska on sulle sallittua joka päivä, mutta mulle ei.

      Poista
  66. lukuintoisena kivat kirjat innostaa kovin, yhdellä arvalla mukana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisis, millä nimellä olet kirjatunut lukijakseni? Ja missä ovat yhteystietosi?

      Poista
  67. Osallistun kahdella. Ihanaa, että järjestät näitä <3!
    Pistän linkin blogiin ja mainostan myöhemmin myös Facebookissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, olet mukana kahdella.

      Ihanaa: tuplasti linkität♥

      Poista
  68. Yhdellä arvalla mukaan mielenkiintoiseen arvontaasi!

    VastaaPoista
  69. Houkuttelevat voittokirjojen lista. Olen linkittänyt ja osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  70. Aivan mahtava idea arvontaan. Lukutoukkana, jonka hyllyt tosiaan notkuu kirjoja, kun ovat ne vaan niin ihania, osallistun yhdellä arvalla arvontaa.

    tiia68@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, olet mukana yhdellä.

      Kiitos kun laitoit yhteystietosi;)

      Voiko kirjoja olla ikinä liikaa...

      Poista
  71. Leena, tulen kahdella mukaan. Tämä kevät tekee 'hulluksi' ja poukkoilen taas sinne tänne omankodin ja etäkodin väliä (nytkin kello on yli 2 yöllä ja olen tässä). Miksi ihmisellä on aina jotain velvollisuuksia, kun voisi vaan olla, istuskella rantakahvilassa jossain vaikka Ranskassa tai Italiassa. Täällä on kevät myöhässä, kesä on yksi lyhyt pyrähdys kuin linnun lento.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate, olet kahdella mukana.

      Hyvänen aika sinua. Huhtikuu vie minulta aina kaikki voimat, joten suljin koneen jo klo 21.

      Mietippä sitä. Etenkin ihmettelen asiaa suvella, kun pitää istua viikonloppuisin peltikotterossa ja reissata toiselle puolelle Suomea kissanristiäisiin, kun voisi nauttia omasta puutarhasta ja paljon paremmasta menusta kuin on yksissäkään juhlissa ikinä.

      Ja huhtikuu on kuukausista julmin: Näyttää silmuja, sitten heittää lyhyen talven ja lopulta puuteroi kaiken loskalla.

      Onneksi istun jo kuukauden päästä Salzburgin suosikkikahvilassani, ajamme alpeille, vaellamme iltaisin vanhaan kaupunkiin syömään...Poissa koneelta yli kaksi viikkoa!

      Poista
  72. Mukaan joukkoon somaan saavun minäkin lukijana.

    VastaaPoista
  73. Oi miten hieno lista kirjoja, mukaan tulen arvontaan ehdottomasti yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  74. Tottahan toki osallistun. Ja kahdella =)

    VastaaPoista
  75. Ihana kevätarvonta, olen kahdella mukana!

    Minullakin alkaa tuo kirjojen määrä pikku hiljaa muistuttaa merta. Jotain voisi jo antaa pois, vaikkapa juuri arvonnan kautta. Vielä ei vain ole aikaa sille, ehkä sitten toukokuussa kun opiskelukiireet ovat vihdoinkin alta pois enkä ole vielä aloittanut kesäharjoittelua.

    Ihanaa huhtikuuta Leena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos. Olet kahdella mukana.

      Minä jaan niitä lahjoina, tuliaisina ja arvonnoissa. Kun päätimme jättää tämän kirjasto/toimiston seinät petittämättä kaikki kirjahyllyillä, kiinteillä lattiasta kattoon, selkisi, että kaikkia kirjoja en voi pitää. Laitetaan ilo kiertämään.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  76. Kiva Leena! Olen mukana kahdella arvalla ja linkitetty on!

    VastaaPoista
  77. Hui, melkein unohdin osallistua! Onneksi katastrofi vältettiin. ;)

    Eli yhdellä arvalla mukana!

    Ihanaa, että huomenna alkaa viikonloppu. On taas ollut raskas ja työntäyteinen viikko. Luvassa siis relausta ja viininjuontia, olen luvannut itselleni sen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, vielä ehtii...

      Olet mukana yhdellä.

      Älä muuta virka! Minullekin tuli mieleen nyt viini, homejuustot ja leffa;) Pidähän lupauksesi;)

      Poista
  78. Huh, melkein meni arvontasi sivu suun! Niin on kiireitä, että en ole enää lainkaan kärryillä blogimaailman menosta.

    Mutta kahdella mukana tietenkin!

    Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minullakin on kiirettä, sillä teen blogia 10 tuntia päivässä ja sitten liian iso talo, liian iso puutarha, kymmeniä sähköposteja päivässä...puhelin on nykyään aina kiinni. Ennen ei ollut tämmöistä...laittaa miettimään.

      Olet kahdella mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  79. Osallistun arvontaan! Jaoin kyllä linkin fb:ssä. Olen vähän pihalla näitten kirjautumisten kanssa ;)) Ei ole omaa blogia, laitoin tähän äsken nimimerkikseni amaryllis. En tiedä onnistuiko tämä homma nyt ollenkaan? Joku vahvistuskin tais mennä pieleen. Voi voi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan amaryllis! Ei näy amaryllistä lukijoissani. Minulla on kirjoja ylenmäärin, mutta arvonnat ovat kiitos vakituisille lukijoilleni, joista osa on lukenut minua jo neljä vuotta.

      Linkityksestä saa LISÄlapun, ensin pitää olla lukijani.

      Kunpa sinulla olisi joku joka osaisi neuvoa...

      Poista
  80. Arvonnat on niin mukavia ja kiinnostaviakin, kirja-arvonnat eritoten.
    Sukellusta kirjoihin olen tehnyt pitkästä aikaa viime syksystä ja se tuntuu jatkuvan. Tuntui niin pahalta, kun muuton vuoksi oli pakko antaa pois iso määrä kirjoja. Sydämeni itkee niitä vieläkin.
    Yhdellä arvalla mukaan ja samalla minusta nyt tuli lukijasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aimarii, minä en kertakaikkiaan voi pitää kaikkia kirjoja, joita tuon blogiini. Kirjastosta ei meillä tullutkaan täysin kirjasto, vaan haluan tähän huoneeseen vielä myös sohvan ja sitten tila ei anna myöten, jos kaikki seinät kattoon asti kirjoilla.

      Kiva, että olet löytänyt polun kirjojen maailmaan takaisin. Lukeminen kasvattaa järkeä, väitti Waltari;)

      Tervetuloa lukijakseni: Toivottavasti viihdyt.

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  81. Täällä myös yksi uusi, löysin tänne pihin naisen blogin kautta.. Kiva arvonta (=kirja-arvonta), haluaisin olla mukana yhdellä, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuittupeippi, sinulla ei näy olevan blogia, joten ilmoitatko vielä yhteystietosi, vaikka sp-osoitteesi. Sitten olet mukana yhdellä.

      Poista
  82. Heippa uudelleen! Olenkohan minä edelleen pihalla? On tää sitte hankalaa! :) Ja minun kone ei anna tehdä bloggeriin blogia. Ei ole siis muutakaan blogia... fb kyllä on, se onkin aika helppo tehdä ja käyttää! Samoin YouTube. Miks tää oli niin vaikeaa? Kiitos Leena sinun ihanista blogeistasi! Pidän kovasti!

    VastaaPoista