keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat


Tarhamagnolian tuoksu on huumaava, valkeat kukinnot ovat keveitä kuin pumpulihattarat ja kaksikymmentävuotiaan keväistä hurmaa täydentää upeana kukkiva rusokirsikka. (Keräilijän puutarha)

Rose Valley, Pergola, Green house, Main building…Viitat viitoittavat ja opastavat kulkijaa vehreässä ja kasvirunsautta pursuavassa rinnepuutarhassa. Luonnonkivin kivetyt polut risteilevät pitkin omakotitalon takapihalle etelärinteeseen rakennettua puutarhaa ja johdattavat kulkijan sen eri huoneisiin. (Perhe muuttaa kesäksi pihalle)

Tiedättehän sen laulun: Väinö, Väinö, missä on se Väinö…? No omenapuun alla tietenkin, ja sieltä se Väinö, tosin tässä tapauksessa paremmin Väiskinä tunnettu löytyy tässäkin puutarhassa, tennarit jalassa ja lippalakki nurinpäin päässä, ja joka vappu uudet kujeet mielessä.(Kesä alkaa kun Väiski ilmestyy pihalle)

Mia Grönstrandin tekstittämä ja Katja Juurikon valokuvin kuvittama Puutarhassa kotini – Etelä-Suomen avoimet puutarhat (Tammi 2013) esittelee kaksitoista eteläsuomalaista kohdetta, jotka olivat mukana valtakunnallisessa Avoimet puutarhat –tapahtumassa 2012. Kirjan tunnelma on rento, mutta intohimoinen kuten puutarhaharrastajille sopiikin. Myös sosiaalisuus tulee hyvin esiin, sillä tiedämmehän, miten innokkaasti jaamme itsekin omia näkemyksiämme kasveista, vaihdamme tietoja, annamme pistokkaita ja otamme ilolla vastaan puutarhaamme toisia, aiheesta yhtä hullaantuneita kävijöitä.

Mikä ihan ensiksi kiinnittää kirjassa huomiota on hurmaava väritys, asemointi ja taitto. Sitä ei vain voi olla huomaamatta edes kukkien meressä, puutarhoissa vaeltaessa, tarinoita lukiessa. Kiitos tästä kuuluu Satu Konttiselle. Tätä enemmän!

Teen puutarhamatkaa kevyesti, vähän sieltä ja vähän tuolta. Tuon esiin, mikä kiinnosti minua tai herätti huomioni. Ja mitenkään en voi väistää Keräilijän monimuotoista puutarhaa, jossa kukkivat  lumikellot, vuokot – erikoisuutena ternivuokko, jouluruusu sekä lukuisa määrä narsisseja. Ja tietysti hurmaava magnolia:

Magnolioita on ollut toistakymmentä, mutta biologipuutarhurin intohimona ovat jalosyreenit, joita löytyy 53 lajiketta, joten osa magnolioista on saanut antaa tilaa keräilijän uudelle intohimolle.  Samastuin tämän puutarhan rouvaan sataa, sillä vaikka aina hoen, että ’ihan tyhmää kerätä ympärilleen mitään’, niin tietenkään se ei koske kasveja! Puutarhan valtiatar ’kadottaa’ hyötytarhaa harrastuksen tieltä, samoin minä tein kasvimaalle, mutta laitoin tilalle hedelmäpuutarhan. Tässä puutarhassa kohtaamme erikoisuuksia kuten ainavihannan rautatammen, mini-kiiwin, joka tuottaa pieniä syötäviä hedelmiä sekä toista sataa kärhöä ja pieniä näyttäviä havuja, jotka tarjoavat silmäniloa talviaikaan. Mietin: tässä puutarhassa on sama suunta kuin minulla paitsi kiiwin jätän välistä. Kaiken huipuksi keräilijäpuutarhuri on innostunut lepakoista ja on tilannut niille jopa pöntöt Amerikasta saakka. Minä turvaan vanhaan haapaan tässä asiassa, sillä olen kuullut, että kun tikat sen jättävät, seuraavaksi tulevat lepakot.

Kasvien tarjoaman estetiikan lisäksi puutarhassa on muutakin silmäniloa. Valo heijastelee takaisin puunrungoilla kiertävistä peilikoristeista ja havuilla kimaltelee kristallikoristeita kuin pieniä sadepisaroita.

Tämä kuva on vain niin suloinen…kasvihuoneessaan nautiskelevat puutarhurit, joiden ’lasipalatsi’ muuttaa sisustusta vuodenaikojen mukaan ja kasvihuoneessa viihdytään myös talvella. Kodin ulkoseinällä on liitutaulu, josta voi lukea päivän menun ja emännän paras hillo syntyy rautatieomenapuun omenoista. Puutarhan valtiattaren suurin intohimo ovat ruusut, joita löytyy noin parikymmentä eri lajia. Suosikkeja ovat pensasruusut, jotka ovat helppohoitoisia eivätkä vaadi alasleikkausta jaloruusujen tapaan. Puutarhasta löytyy mm. Tarja Halonen, Katri Vala ja Rosa Hurdal. Emäntä on kätevä käsistään ja rakentaa itse sisustuselementtejä, joten tästä puutarhasta löydät myös ohjeen patsasjalustan valmistukseen.

Peikkomäessä puut saavat olla pyöreitä. Osa on sitä tarkoituksella, osa on käytännön sanelemaa, sillä pihan keskeisellä paikalle oleva vaahtera joutui luopumaan alaoksistaan lumiauraustraktorin tieltä. Nyt vaahteran runkoa kiipeää kiduttavan hitaasti köynnöshortensia. Hitaus varmaan jatkuu, sillä suuri intohimoni ovat monet hortensiat ja etenkin köynnöshortensia. Olen lukenut, että esim. vaahtera on huono kumppani köynnöshortensialle. Se on suuri, vahvajuurinen puu, joten köynnöshortensialle sopivampi kiipeilypuu olisi mänty. Mutta eihän aika maailmasta lopu ja Peikkomäessä voi ihailla vaikka melkein paria sataa istutettua tulppaania tai kaunista magnoliaa.

Monien maisemien puutarhan emännällä on ollut esikuvanaan hurmaava lastenkirjakuvittaja ja maailmankuulu puutarhuri Tasha Tudor. Suvaitsevaisuus on lisääntynyt ja rikkaruohottomuutta tärkeämpää ovat tunnelmat ja maisemat. Puiden ympäriltä voi löytyä mansetteja, jotka suojaavat puuta ruohonleikkurin vahingoilta, mutta joihin voi myös hetkeksi istahtaa lepäämään.

Jokaisessa puutarhassa pitäisi olla paikka, jossa mikään keskeneräinen ei vaivaa.

Jatkamme matkaa ja Pihan poikki omalle mökille, jossa kasvihuone tuotti eräänäkin vuonna tomaattia ja kurkkua 95 kiloa! Ilmankos saammekin nauttia herkullista Puutarhurin kasvissosekeittoa, jonka ohjeen löydät kirjasta. Kiitos vahvistuksesta, jota tarvitsinkin heti seuraavassa puutarhassa, sillä jutussa Lummelampi saaren kera on rakennettu Claude Monet’n tyylinen puutarha ja kaiken kruunaa upea suihkuallas. Kaikki on tehty kosteikkoon, jollaiseen meillä tuli proosallinen kaivo! Tämä upea tontti on todellinen herkuttelijoiden keidas, sillä kaikkea löytyy parsasta tuottoisaan viiniköynnökseen ja tulossa on tryffeleitä, sillä puutarhassa kasvaa kaksi tammea ja hasselpähkinäpensas, joiden juuristoon on lisätty tryffelin rihmastoa. Mistä sellaista saa? Minä olen istuttanut tammia ja luullut, että ne tuosta vaan tarjoavat tryffeleitä…

Kivenpyörittäjän romanttisessa puutarhassa kohtaamme sisua, kiveä ja romantiikkaa:

Jos joku on joskus erehtynyt epäilemään puutarhurin visioiden toteutumista, on hän piankin saanut huomata olleensa hyvin väärässä, kuten silloin kun rakennusmestari-isä epäili tyttärensä ideaa omin käsin rakennetusta kivisestä puutarhamajasta, sellaisesta romanttisesta englantilaistyyppisestä, tiedättehän.

Kivisen puutarhamajan lisäksi löytyy kivimuurien suojaama grillauspaikka, joka mukailee romanttista rauniotyyliä…

Rakkaudesta kiveen lopetan tähän ja taidanpa käydä vähän sulattelemassa kartiovalkokuusten juuristoja huoneenlämpöisellä vedellä. Mikään ei ole niin hurahtanut kuin puutarhuri, sillä vain taivas on hänelle kattona eikä edes se, mistä innoittavana esimerkkinä ovat Puutarhassa kotini kirjan kaksitoista puutarhahullua. Mutta mehän tiedämme, että mikään ei ole verrattavissa siihen iloon ja yllätyksellisyyteen, mitä puutarhailu tarjoaa!


*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

40 kommenttia:

  1. Minua nauratti tuo "rakkaudesta kiveen" ;)

    Vaikuttaa oikealta aikuisten satukirjalta - näissä kuvissa ja tunnelmissa sielu lepää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, siis kivi kiveen;) Meitä on tässä talossa kaksi, jotka olemme hulluina kiveen. Kivataloihin, kiviaitoihin, kallioon, ja kunpa vielä saisi muurattua jonkun kivijutun pihalle...

      Just sitä tämä on: Puutarhahullun taivassatua!

      Poista
  2. Uskon että tuo on niin sun juttu, ihanalta vaikuttaa ja kuvat osuvia. Minäkin voisin tämän lukea, jos vaikka saisin tartunnan ;) Tuli kivan kesäinen fiilis, sitä odotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, niin täysin...etenkin rouva biologin kokeilut, se tryffelipariskunta ja sitten kivinen puutarhamaja...Se on tuossa kuvassa, mutta kukkien peitossa, kirjassa on siitä lisää kuvia. Ja mikä ihana nuori pari, joka osaa nauttia lasipalatsistaan myös talvella. Lumipuutarha on mulle tärkeä juttu. Suojasin ennen pääsiäistä kartiovalkokuuset, tee sinä samoin. Aloin tänään sulatella juuristoja huoneenlämpöisellä vedellä, tee sinä samoin.

      Toki kevät on täällä: Seinän vierellä köynnöshortensiat lykkäävät jo pienesti vihreää!

      Kyllä mää susta vielä puutarhurin teen;)

      Poista
  3. Kyllä puutarhurin on päästävä toisten puutarhoihin ihastelemaan ja ihmettelemään. Tuo kirja on siis käsiin saatava. Niin ja suunniteltava tänä vuonna jo etukäteen tarkasti reitti, mihin kaikkiin puutarhoihin on ehdittävä elokuun avoimena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ehdottomasti niin: Puutarha on yhteinen ilo.

      Hyvin rento kirja, taiten tehty ja silti rennoilta puutarhureilta löyutyi mitä kiinnostavimpia kokeiluja, haasteita.

      Oi, teitä eteläsuomalaisia taas hemmotellaan;)

      Poista
  4. Ihana kirja, tänään tuli tomaatin siemenet ja vähän muutakin, joten kylvöhommiin :) ja monen monta juttua on kyllä mielessä kesän suhteen, tuollaiset kirjat vaan pahentavat asiaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, minä en etukäteen idätä tänä vuonna mitään, sillä olen poissa. En voi jättää taimia naapurini riesaksi.

      Minulla on mielettömästi juttuja: aion ihan vappuna jo istuttaa toisen onnenpensaan, sitten vähän myöhemmin toisen japaninmarjakuusen ja olen ostanut mielettömästi tuoksuhernettä, vaikka en ikinä saa sitä hyvin menestymään. Krasseja laitan kiipeämään sinne sun tänne ja siemenet ovat omaa sekoitusta eli omia keräämiä ja uusia sekaisin. Tulee hurmaavia mutantteja. Yhden valkoisen särkyneen sydämen ja jouluruusun jo tilasinkin tutulta kauppapuutarhalta ja...

      Sarppu, tällaiset kirjat parantavat asiaa osoittamalla sinulle, että et ole yksin vaan sinulla on kaikkialla vertaisryhmää, joka on yhtä hurahtanutta kuin sinä tai minä;)

      Poista
  5. Jälleen upea esittely, kiitos Leena-IhaNainen.<33333
    Oikein hyvää loppuviikkoa sinulle & CO!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos ja ole hyvä.

      Kitos samoin sinulle Aili-IhaNainen!

      Poista
  6. Puutarha-kuume on taas huipussaan. Sitä se kevätaurinko teettää. Parvekkeella on aloitettu mullan pöllyttely ja ensi viikolla on vuorossa tomaatintaimien kasvattelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, nyt on se esikuume, tositoimiin täällä päästään vapusta. Sinullahan on iso parveke, joten voit laittaa sinne vaikka appelsiinipuun isossa ruukussa. Omat tomaatit olisivat ihan must, mutta kun ei ole sitä kasvihuonetta. Nyt ovat prioriteetit muualla, mutta se ei vie minun huomiotani puutarhasta ollenkaan.

      Poista
  7. Ai tällainenkin ihanuus on saatavissa, kiitän ! Ovatkohan kasvihuoneessaan nautiskelevat puutarhurit samat, jotka olivat taannoin Viherpihassa ? Tuli vaan mieleeni patsasjalustasta, jonka kekseliäisyyttä kovin ihailin Viherpihan kuvassa. Ja kovin mielellään jos ko hlöt sattuisivat poikkeamaan tänne lukemaan, niin toivottaisin heidät tervetulleiksi Tee se itse -blogiin. ( ei ole tarkoitettu tuotesijoitteluksi :) )
    Tuo penkki !!! Tuollaisen olen 'tilannut' siipalta ison omppupuun alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, ja lisää on tulossa;) Minulle ei enää tule Viherpihaa, vaikka omakin puutarhani on siinä aikanaan jutullani esitelty (7 sivua!), nyt tulee Koti ja puutarha, jossa on taivaalliset kuvat. Jos siinä oli se patsasjalusta, se on takuulla sitten se sama kuin tässä kirjassa.

      Otaksun heidän lukevan tätä. Patsasjalustan tekijähän on ymmärtääkseni kuvan nuoripari, tai siis ainakin rouva.

      Tuo penkki oli viime keväänäkin muistaakseni Kariston kirjassa Puutarhamaailma 2012. Kurkistappa! Siinä voi levähtää, juoda kahvit tai joskus jopa laskea jonkun ruukun etc.

      Poista
    2. Kyllä on kyseessä sama pariskunta, katselin lehteä vielä nyt uudelleen, ViherPiha 2/2013 ja juttu Omin käsin tehty. ViherPiha ei tule mulle jatkuvasti, tulee kuitenkin usein tarjousjaksoina, ja löysin kuin löysinkin nron 3/2003 ! Onneksi olin juuri mapittanut lehdet järjestykseen. Tykkäsin jutustasi tosi paljon ! Joko talosi on peittynyt villiviiniin ? :)

      Poista
    3. Pivi, heille taitaa alkaa uusi liiketoiminta;)

      Jestas sinua! No, se kahden sivun kuva siinä juhannusruususillalla oli päätoimittajan valinta, siitä oli parempikin kuva ja saman puutarhakuvajan ottamana. Paljon on sen jälkeen muuttunut, mutta yhtä vain en saa eli lasipalatsia (upeaa kasvihuonetta), sillä aina joku muu asia menee sen ohitse.

      Ei villiviiniin niinkään, mutta kun ymmärsin istuttaa villiviinin rinnalle köynnöshortensiaa, nyt alkaa näyttää lupaavalta. Se on vahva kasvi, sitä on minulla todella paljon ja se lykkää jo nyt uutta silmua! Mieti tätä. Villiviini on upea vain pohjoisseinällä ja saakin sitä hallita yksinään. Suomessa villiviiniä kiusaavat talojen rankat routaeristykset ja imukärhivilliviiniä osin myös kovat talvet. Tosin päädyssä kiviseinäämme kiipeää juuri imukärhi, mutta lienee jotain vanhaa hyvää kantaa. Kuvittele: Kaksi ikkunaa on peittymässä köynnöshortensiaan;) Tätä eivät kaikki tule ymmärtämään, mutta minä nautin nähdä kasvin vuodenaikahetket kuin elävän maalauksen. Kyllä puutarha- ja kasvihulluus on yksi iso hulluus!

      Poista
    4. Onneksi ei tarvitse (enää) välittää toisten mielipiteistä, vaan voi tehdä mitä haluaa! Minustakin köynnöshortensiaverhot ikkunassa olisi aivan mahtavaa, siitähän on silloin iloa joka päivä. "Hulluudessa" on mahtavat etunsa :) Jatketaan samaan malliin ! Niin ja vielä sen lasipalatsinkin aika tulee...

      Poista
    5. Pivi, kiitos♥ Olenkin päättänyt antaa palaa;) Nyt katoamassa siis alakerran takkahuoneen pieni yläikkuna, jonka jopa R. ymmärtää. Sitä vaihtuvaa taulua nautimme katosa enemmän kuin telkkaria. Mutta nyt olen päättänyt antaa köynnöshortensian vallata myös tämän kirjasto/toimistoni ikkunan...Vielä ei ole kuulunut mitään ultimatumia;)

      Poista
  8. Oioioi! Ihana kirja, tämä pitää saada! Hmmmm...äitienpäivä häämöttää ; )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, oijoi, äitienpäivä on ennen kuin huomaatkaan. Tätä voi äiti-ihminen vaikka toivoa itselleen;)

      Poista
  9. Minun täytyytäytyy saada tämä!!heti ja äkkiä! en jaksa odottaa mahdollista onnen potkua arvonnassasi.Tuli asiaa akateemiseen. Tämmöistä tämä puutarhahulluus teettää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, naisen täytyy tehdä, mitä naisen täytyy tehdä;)

      Lue mitä vastasin yllä Piville, siinä sitä hulluutta vasta onkin, kun antaa köynnöshortesian peittää ikkunoita ja toivoo koko talon peittyvän siihen...

      Poista
    2. Ymmärrän niin hyvin tuommoisen hulluuden :) mikä sen ihanampaa kuin köynnösten peittämä talo.Katsoa rakasta puutarhaa elävien verhojen kehystämänä...Sykähdyttävää!

      Poista
    3. Siihen pyrkikäämme: Jo matka unelmaan on unelmaa.

      Poista
  10. Kiitos mielenkiintoisen kirjan esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akileija, ole hyvä. Oletko jo osallistunut arvontaani...

      Poista
    2. Leena hyvä, kirjoitat niin hyvin, että olen haltioissani tässä näitä ihastuttavia kuvia katsellessani! Olen kuin sisällä kukkivissa puutarhoissa.
      Rakkauden täytteisistä puutarhakirjoista saa hyvänolontunnetta ja siten voimia ja intoa kasvattaa hoitaa ilolla ja rakkaudella puutarhaa hyvän mielen tunne sisälläin. Mitä olisikaan maailma ilman puutarhoja...

      Poista
    3. Sirkka, kiitos. Puutarhailu kaikessaan on kohottavaa, iloa kuplivaa, hetkeen pysäyttävää.

      Elämä ilman puutarhoja olisi kuin kuolema, olisi elävä, mutta silti kuollut. Kasvien takia jopa minä odotan nyt jo lumien sulamista;)

      Poista
  11. Tuohan vaikuttaa mukavalta kirjalta! Menee hankintaharkintalistalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, rento ja täynnä uusia ideoita. Suosittelen!

      Poista
  12. Hauskaa luettavaa myös Nojatuolipuutarhurille. Tuo puun ympärillä oleva penkki on hieno idea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, eikö vain. Minä pidin tuosta penkki-ideasta jo kirja Puutarhamaailma 2012. Siinä on sekä käytännöllisyyttä että tunnelmallisuutta.

      Poista
  13. ♥ oi, varmasti tutustumisen arvoinen kirja! Oikein hyvää alkavaa viikonloppua Leenalle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta Sinikka, ehdottomasti. Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  14. Kylläpä onkin mielenkiintoinen kirja:)
    Taitaa olla ihan must!

    Terkkuja sinulle, olemme nimittäin juuri nyt Jyväskylässä matkalla kohti Vuokattia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, tämä on. Riippuu siitä, montako haluat tänä keväänä;-)

      Kiitos! Aurinkoista reissua teille!

      Poista
  15. Tämä olisi kiva hankinta. Minulla on useita puutarhaan liittyviä kirjoja ja niistä en mielelläni luovu. Tuntuu, ettei niitä koskaan ole liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-Leena, ehdottomasti! En minäkään, mutta ostan osan arvontaani varten lisäkirjoina, en sentään kaikkia;) Niitä ja kukkia ei ole koskaan liikaa.

      Poista
  16. Ja nyt tekee mieli mennä tuonne partsille ja huutaa lumisateen ja narsissien seassa: Mä haluun oman puutarhan! Nyt! Heti! Häh!

    Mulla olisi siellä ainakin yksi villi-ja-vapaa paikka, jossa mikään keskeneräisyys ei haittaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta,minä yritän nähdä unta, että se toteutuu sinulle.

      Sellainen pitääkin jokaisessa puutarhassa olla. Mielellään kotonakin;) Mulla on tämä kaaostilainen kirjasto.

      Poista