tiistai 16. huhtikuuta 2013

Puutarhamaailma 2013


Osa kevään viehätyksestä on siinä innossa, jolla linnut suhtautuvat omaan tehtäväänsä elämän kiertokulussa. Ne rakentavat pesää ja lisääntyvät riemukkaasti, aivan kuin olisivat itse keksineet, että juuri niin pitää tehdä.

Tänä keväänä tintin pesä sai hehkuvan oranssin sävyn, kun nokkela lintu keksi verannalle unohtunen shaalini. Onnittelen tinttiä hyvästä värisilmästä, sillä oranssi sopii hyvin sen keltaisenmustaan höyhenpeitteeseen. (Kirsti Ellilä)


Tänä vuonna ilmestynyt Puutarhamaailma 2013 (Karisto, toimittanut Satu Laatikainen) luottaa samoihin tekijöihin kuin viime vuoden Puutarhamaailma 2012 vain tarinat kasvavat, elävät omaa elämäänsä. En tiedä millä perusteella kirjan tekijät on valittu, mutta jo viime vuonna koin hätkähdyttäviä hetkiä soitellessani tekijöille ja pyytäessäni kuvia juttua varten. Vuodet eivät ole siskoja keskenään ja niinpä nyt purosta kasvoi meri ja tästä jutustakin taitaa tulla entistä enemmän tekijöidensä näköinen. Kyseessä on kuin valinta satunnaisia ihmisiä, jotka kertovat omia tarinoitaan puutarhoistaan, mutta puutarhakäsite laajenee huimasti perennapenkkien ohi, sillä Kirstin trenditietoisesta tintistä siirrymme sisukkaaseen valkosipulin kasvatukseen, kohtaamme paljon kissoja, hurahdamme tarhamehiläisiin ja kierrätykseen, kohtaamme Kainuun korven taiteilijan ja naisen joka kaivautuu lumeen, piipahdamme Chelsean Flower Show 2012- näyttelyssä, hullaannumme kukkasipuleista, saamme tietää herkullisen kompostin salat, haluamme oppia vanhoja yrtti- ja rohdoskasveja, rakennamme upean kesäkeittiön sekä löydämme parvekkeen vuodenajat. Palatkaamme Karhin koululle, jonka valtiatar on hurmaantunut tarhamehiläisiin ja näiden myötä kasvivalikoimassakin mehiläisten suosikit saavat aivan uuden arvon:

Hunajan tuotannossa maitohorsma on korvaamaton loppukesän meden tuottaja. Hunajan pääsatokausi käytännöllisesti katsoen päättyy horsman kukinnan päätyttyä. (Sari Kallio)

Myös voikukka, vadelma, maksaruohot ja siankärsämöt ovat kova sana mehiläisharrastajalle. Yllä olevassa kuvassa ahkera mehiläinen töissä metsäkurjenpolven kukassa.

Sarin isolta tontilta löytyy kuitenkin myös kalliokielon pysäyttävää viehkeyttä, josta saamme tietää, että:

Alkukesästä paikassa, jossa etelärinne nousee talon viereen oleskelualueeksi, kasvaa vieno kalliokielo. Hienostuneen ja viattoman näköinen kukka kätkee suuren hengenvaaran myrkylliseen marjaansa, joka on suorastaan hengenvaarallinen. Kasvin juurakko näyttäytyy kuitenkin aivan toisessa valossa. Elias Lönnrot kuvailee kalliokielon hyödyllisiä ominaisuuksia perinpohjaisessa kirjassaan Flora Fennica – Suomen Kasvio (1860) näin: ”Juurakot taidetaan kuivattuina, jauhettuina ja vähän muilla jauhoilla sekoitettuna nälkävuosina leiväksi käyttää.”

Luvussa Oloja ja iloja, olotiloja Jaana Ohra-ahon kierrätyspiha ilahduttaa kaikkia, joiden mielestä ’vanhassa on vara parempi ja tavaroiden jatkokäyttö sallittu.’

Oooh, mitä Lotta kätkee perennapenkkiin…(Ihmiset eivät tiedäkään miten herkullinen ydinluu on saatuaan muhia viikkoja maassa.) Lotta vie meidät Kainuun kaunosielun Urho Kähkösen luokse, jonka tapasimme jo viime vuonna hänen matkallaan kohti ’eskapistista täyttymystä, kohti Edeniä.’  Kesä 2012 ei ollut sateineen kovinkaan suosiollinen maisemataideteoksen luojalle, sillä perennapelto oli veden peitossa ja välillä Lottakin jäi saviseen peltoon mahastaan kiinni, mutta Kainuussa ei lannistuta!

Kukaan ei halua ostaa sadekesänä taimia. Kevättalvella opettaessani oppilailleni puutarhanhoidon niksejä kaikki olivat vielä innoissaan. Myöhemmin nähdessäni erään kurssilla olleen oppilaani hän sanoi puutarhainnostuksen kylmyyden ja sateiden takia kuluvan kesän osalta menneen jo ohi. ”Olen jo luopunut tästä kesästä – odotan ensi kesää.”, oli hänen lakoninen toteamuksensa. Mitä tästä opimme: Puutarhanhoito on kestävyyslaji. Se ei sovi heikkohermoisille tai elämään hedonistisesti suhtautuvalle ihmiselle. (Urho Kähkönen)

Kainuun sanavalmis korpitaiteilija alkaa perustaa koiralleen puistoa, Lotan puistoa. Perusta on vanha kasvimaa ja mielikuvitusrikas Urho näkee kuvan pellosta täynnä yllätyksiä ja värien pitäisi sointua takana siintävään kainuulaiseen vaaramaisemaan sekä vesistöön. Siitä pitäisi tulla taideteos. Väreinä hopean, sinisen ja purppuran sävyt. Sisustuksena vähintäänkin paviljonki, vesilammikko ja kasvihuone sekä rajattomasti istuksia. Yllättäen suru astuu kuvaan, sillä Lotta lähtee koirien taivaaseen sadesuven kyynelien saattelemana.

Vihreä väri rauhoittaa silmää ja sielua, maan tunne sormissa on voimaannuttava. Alkusyksyllä jo kaipaan puistoani, edessä on taas pitkä talvi. Auringon viime säteet putoavat puiston perimmäiseen nurkkaan. Siellä on rakkaan Lotta-koiramme viimeinen leposija. Puisto oli Lotan lempipaikka, ja koiran kuollessa kuluneena kesänä hautasimme sen rakkaaseen puutarhamaahansa. Samalla se tuli luovuttaneeksi nimensä puistolle. Lotan haudalla kasvaa pilvikirsikka  Ajatus siitä, että rakas koiramme istuu pilven reunalla ja katsoo kirsikan kukintaa joka kevät, liikuttaa mieltä ja sydäntä. Puutarha lohduttaa. 

Näin Urho Lotta-koirastaan, jota en voi olla muistamatta, kun istutan keväällä valkoistasärkynyttä sydäntä ja jouluruusua suuriruhtinatar Olgan haudalle...

Tarja Smolanderin jutussa Erään puutarhan evoluutio kohtaamme faktan, jossa mikään muu ei ole pysyvää kuin jatkuva muutos. Ymmärrän hyvin, sillä pitkässä juoksussa niin hänellä kuin minulla melkein kaikki kasvit ovat ainakin kerran vaihtaneet paikkaansa. Ja Tarja pitää myös puutarhapäiväkirjaa, jota suosittelen kaikille. Pitää muistaa, että ’nauhukset pois keskipihalta (liian varjoisaa), pari töyhtöangervoa tilalle (sopivan varjoisaa), pionit eteläpihalle (riittävästi valoa), lännenkimikit eteläiseen penkkiin (riittävästi kosteutta)…’ Tarja tarjoilee myös Puutarhurin kymmenen käskyä.

Lähestyessämme vuodenaikojen parveketta, rakennamme matkalla Tanja Niemisen kanssa upean kesäkeittiön. Ihan helppoa, sillä tarkat rakennusohjeet löytyvät kirjasta.

Luvussa Parvekkeen monet tunnelmat Annis Ahonen paljastaa, mikä kaunosielu ja visionääri hän onkaan, sillä ikinä en ole nähnyt mistään parvekkeesta yhtä hurmaavia vuodenaikakuvia. Pikkulinnut lauloivat, että nyt tieto kulkee ja Annisin parvekestailauksia on jo ollut esillä ainakin yhdessä puutarhalehdessä. Kekseliäänä Annis löytää sisustustarvikkeita usein luonnosta. Myrskyn katkomia puunoksia ja risuja, mukaan vain kynttilä tai pari tunnelmaa luomaan.  Muuten somisteita hankitaan sesonkien päätyttyä edullisesti.

Keväällä laitan parvekkeen lattialle pastellinsävyiset matot ja istuimiin tyynyt. Syksyllä vaihdan ne paimenmattoihin ja valkoisiin tekoturkiskankaisiin, joilla verhoan istuimet ja pöytäpinnat. Myös valkoinen lakana asetelmien alla saa aikaan talvisen tunnelman. Erikokoiset kivet toimivat kaikkina vuodenaikoina sisustuksen yksityiskohtina…

Parvekeistutus on sokeria sielulle. Kun uuden projektin on saanut valmiiksi, on ihanaa vain istua ja nauttia silmillään. Parveke on sopivankokoinen projekti niin kukkarolle kuin viitseliäisyydelle – työmäärältään se ei ole liian suuritöinen eikä hinnaltaan tyrmäävä. Tulos on palkitseva, innostava ja mielihyvää tuottava. (Annis Ahonen)

Tässä on vain kaksi kuvaa teille nyt ja vaikka niin teki mieli, pidättäydyin nyt laittamasta tähän omaa suosikkikuvaani eli jouluparveketta. Olen jo liittynyt Annisin blogin lukijaksi ja sieltä löytyvät kaikkien vuodenaikojen parvekkeet ja lisää upeita parvekekuvia on tietysti myös tässä kirjassa.

Vaikka Annis tuossa vaatimattomasti puhuukin sopivankokoisuudesta ja työmäärän kohtuullisuudesta, sain etiäisen, että suunnittelijamme on vasta päässyt vauhtiin ja voinemme odottaa häneltä seuraavaksi jotain suurempaa kauniiden parvekemiljöiden lisäksi…

Minusta Puutarhamaailma 2013 on vieläkin parempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Tai sitten olen jäävi, sillä tämän kirjan yhteydessä tapahtui koskettaviakin kohtaamisia. Myös tämän vuoden kansi on huippukuva. Viimevuotinen oli minulla kirjatelineessä esittelyssä puolisen vuotta! Minusta tällaista kirjaa on jokaisen helppo lähestyä. Tämä sopii niin erilaisille puutarhahulluille, sillä onhan meidän joukossamme vaihtelua diagnosoimattoman ’sairautemme’ tasossa.  Minäkin ’sairastan’ sekä puutarha-  että lumihulluutta eivätkä ne mitenkään sulje toisiaan pois. Talvinen puutarha ja lumi ovat myös kirjailija Kirsti Kurosen inspiraation ja ilon lähde ja siksi lopetammekin hänen tekstiinsä:

Naisen mielestä talvella on rauhallista, kun mikään ei kasva – eikä tarvitse itsekään kasvaa.
Koko yön sataa, sataa, sataa uutta lunta.

Nainen ei malta nukkua. Hauduttaa teetä, kääriytyy vilttiin ja istahtaa keittiön pöydän ääreen.

Tuijottaa ikkunasta ja vartioi lumisadetta, joka putoaa pihan harteille verkkaan suurina hiutaleina.

Nainen uppoutuu ja sulautuu. Minuutista minuuttiin, tunnista toiseen.

Pihan tallilyhdyssä loimottaa kynttilä, rusakko vilahtaa vajan taakse, karhun kuorsaus värisyttää herukkapensasta, hevonen hirnahtaa…Korkealla pilvissä syntyneet tähtikiteet leijailevat hitaasti maahan.

Uni on syvää ja hyvää. Lumi ymmärtää.

Talvella ei kenenkään tarvitse kasvaa.


*****

18 kommenttia:

  1. Kiitos Leena aivan ihastuttavasta postauksesta. Puutarhamaailman kansi on ihana, odotan innolla nouseeko yksikään tulppaani maasta, vai onko ne menneet parempiin suihin. Rusakot oli jyrsineet tällä viikolla Norjanmorsiusangervon pensaiden juuret ihan paljaiksi...mokomat...onneksi havut saavat olla rauhassa :D
    ps. en tykkää mistään verkkoaidoista pihalla, mutta kalliiksi tulee nämä istutuspuuhat noille ahmateille ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai. myyrät eivät salli minulle tulppaaneja eivätkä lumikelloja, mutta viime vuonna sain muutamia valkoisia, kerrottuja tulppaaneja Tulppaanitarhan Lumo -kirjan neuvoilla.

      Ole hyvä. Meillä rusakoille kelpasivat tänä vuonna jopa köynnöshortensioiden oksat, mutta onneksi sitä kasvia on paljon.

      Me pidämme verkot nuorilla hedelmäpuilla sekä myös tuurenpihlajilla ja pilvikiriskoilla, kunnes ne ovat about 5 vee ikäisiä. Siis ne puut;)

      Poista
  2. No ny mä sen sain tehtyä, toivottavasti ei ole kauheen kömpelö...

    Ja mitä sinä oletkaan tehnyt! Mielettömän herkullisen oloinen teos! Täytyypä minunkin mennä noita parveke-kuvia ihastelemaan. Ihanan iloinen postaus, kiitos tästä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, yritän ehtiä...kahden tunnin päästä on tapaaminen kaupungilla...

      Luin viime yönä sudenhetkeen! Siis aivan hot, mitä parveekkeesta voi saada aikaaan. Ole hyvä.

      Poista
  3. Tuo Tintin pesänteko kuva sai minut oikein hyrisemään ilosta! Joillakin linnuilla on kuulemma oikein kauniita ja värikkäitä pesänlämmikkeitä useinkin! :)
    Pitänevät silmällä ulkoilutettavia vaatteita..
    Tuo kirjankansi on kyllä ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, eikö olekin herkullinen kuva.

      Minullakun on vain noita fleece-peittoja, kun villa karveltaa. Villahuovat käytti meidän Olga ja nyt niistä meni osa hänelle mukana ettei pienokaisen tule kylmä.

      Taitaa olla paras puutarhakirjan kansi aikoihin.

      Poista
  4. Olipa hieno esittely, tuli pakottava tarve saada tuo Puutarhamaailma käsiin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, kiitos. Tämä on todella monipuolinen kirja ja jo se, kun lukija näkee ne kesäkeittiökuvat ja sitten siinä on ne rakennusohjeet...

      Poista
  5. Kiitos Leena hienosta esittelystä linkkeineen. Tosiaan upea kansi, miten kauniit tulppaanit! Pitääpä vilkaista kirjaston sivut joko ovat saaneet valikoimiin ja varata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä ja kiitos. Jaksan ihmetellä tuota kantta;) Kirjassa on monenmoista ja moni takuulla innostuu siitä kesäkeittiöstäkin...

      Poista
  6. Oi miten paljon onkaan ihania must-puutarhakirjoja ! Vastaan itse: yllättävän paljon !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, olen itsekin hämmästynyt;) Näistä nyt inspiraatiota etsimään...,kohta olemme tositoimissa.

      Poista
  7. Taas melkein liiankin ihanan oloinen kirja. Ja tuo kansi on upea, niin hieno valo ja kaikki! Tulppaanit ovat yksiä lempikukkiani.

    Meilläkin nuorilla puilla on suojanaan verkkoaidat. Ne pitävät puut turvassa pupuilta, vaikka muuten metsärusakot ilahduttavat suuresti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on ja nyt etenkin tarpeeseen, kun huhtikuun harmaa taivas syleilee loskaista maata.

      Rusakot ovat ihania, mutta niille jätämme vaikka haapaa, kun/jos sitä kaadamme, eivät saa syödä hedelmäpuita eli todellakin kannattaa jaksaa suojata.

      Poista
  8. Voih, taas puutarhaa! Meillä ollaan päästy jo niin pitkälle, että etelän rinteestä alkaa olla lumet kadonneet, mutta pohjoisessa on vielä kinoksia, odottelen niitä outoja sipuleitani ja kuuntelen mustarastaan juttelua. Kyllä se kevät kai sieltä tulee, vaikka tiukkaa tekee.

    Tänä kesänä haaveilen kasvihuoneesta, siitä että New Dawn on selvinnyt talvesta ja kukkii pergolassa kärhöjen kanssa. Laventeleista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, tämä kirja tuli aika myöhään, mutta taisi just ja just ehtiä ennen kuin aletaan tositoimiin. Meilläkin eilen paljastuivat jo jouluruusut, esikot, scillat...Toisaalta jossain on vielä kinoksia, mutta päivä näyttää lupaavalta niiden sulamisen suhteen ja lehtomme läpi virtaa jo villi uoma.

      Minä saan kai haaveilla kasvihuoneesta sateenkaaren tuolle puolen, sillä jossain vaihetta suvea aloitamme remppa kakkosen kodissamme. Minä haaveilen, että VAALEANPUNAISET muscarini kukkivat. Laventeli selvisi minulla yhden talven ja sitten se oli ohi.

      Poista
  9. Todella ihana kirjaesittely, kiitos Leena!

    Erityisesti jäi mieleen Annis Ahosen parveke. Kun alkaa luoda ympärilleen kauneutta, puutarhan koon merkitys häviää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ole hyvä ja kiitos.

      Annis on taikuri! Ja hän on myös iloinen esimerkki siitä, että aina ei tarvitse olla isoa puutarhaa, vaan tunnelmiin pääsee vaikuttamaan jo parvekkeen vuodenaikastailauksella. Koolla ei ole väliä ja minusta toisinaan tuntuu, että liian iso puutarha on jopa tappioksi ja ainakin se on sitä ellei pysty luopumaan perfektionismita. Minä olen kyllä jo luovuttanut ja haluankin siimeksiä, kärhöjä, helppoja isoja perennoja etc.

      Poista