sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Tua Harno: Ne jotka jäävät


Ja myöhemmin tyttö muistaisi tarinan kauniimpana kuin se olikaan. Oli kevättalven yö, he tapasivat baarissa ja tunsivat huikaisevaa yhteenkuuluvuutta. He kokivat ymmärtävänsä toisiaan, ja se oli paljon kauniimpaa kuin se, että he pysyisivät yhdessä. Eikö niin?

Nyt kun toukokuun omenankukkayöt eivät vielä ole saapuneet, vaan huhtikuun julmuus, kaiken paljastava valo, armottomuus, vielä nuupahtaa illan pimeän helmaan, tartuin kirjaan, jota en mitenkään ollut aikonut lukea. Luen niin paljon käännöskirjallisuutta, että aikaa ei ole riittävästi kotimaiselle ja toisekseen, sitten kun olin jo tilaamassa kirjan, jokaikinen kirjablogi tuntui lyövän kiilaa minun ja uutuuden väliin kehumalla teosta superlatiivien superlatiiveilla. En jaksa huhtikuussa yrittää ylittää muuta kuin puutarhani tuhat kertaa päivässä ja se riittäköön. Niinhän minä luulin…

Tua Harnon esikoisteos Ne jotka jäävät (Otava 2013) on pelottavan täydellinen kirja. Surumielinen, hyvin tarkkanäköinen tarina useamman sukupolven lähtemisistä, virvatulten ajamisista, ajelehtimisista, vääristä valinnoista. Näitä seuraa ja ylöskirjaa nuori Frida yrittäen löytää vastausta siihen, miten hän välttäisi lähtemisten paineet, sillä ’eivät ne rakasta jotka lähtevät, vaan ne jotka jäävät.’ Frida rakastaa Emiliä, mutta hän ei halua lapsia, ehkä hän tarvitsee yksinoloakin niin paljon, että ei voi lähteä parisuhteeseen, ehkä hän on yhtä hullu kuin isänsä, jonka olisi kannattanut jäädä vain soittamaan kitaraa ja katsomaan kauniilla silmillään kohti kameraa. Eihän hänestä vain tulisi isänsä kaltainen, joka kuluttaa elämänsä miettien ’miten voi tietää itsensä, jos omaa isää ei koskaan.’ Eihän hänestä tulisi rappiollinen Raimo, kävelemässä oman ruumiinsa hilsesateessa osaamatta ikinä, koskaan, milloinkaan rakastaa muuta kuin kaukaa. Ei ikinä liki. Ei läsnä. Frida arvaa jo, että…Hän pelkää, että…

Ne jotka jäävät kirjan yksi kiinnostavimpia hahmoja on Siri, omanlaisensa mehiläiskuningatar, joka nuorena viettää päivänsä nojaten toiseen lonkkaansa itseään peilaten, sieppaa sisarensa mahdollisen miehen ja joutuu odottamaan kuoleman porteille ennen kuin pakottava kiertoajatus jättää hänet:

Halusin juuri tämän. Anteeksi, jos vaikutin tyytymättömältä. Minulla oli tällainen kuva, jossa minä näyttäisin tällaiselta ja sinä tuollaiselta ja meidän kotimme juuri oikeanlaiselta, mutta se ei tunnu miltään.

Selvitäkseen pettymyksestään Siri siirtää oman lähtemisen kaipuunsa poikaansa Pojuun. Mamman Pojusta tulee se unelmien mahdollistaja, joka vie mamman pois tästä todellisuudesta siihen todellisuuteen, joka olisi ollut se oikea kuva. Ei tämä väärä, jossa Sirin on nyt elettävä ja rangaistava itseään näännyttämällä itseään nälkään, piittaamatta kenestäkään muusta kuin Pojusta, jonka pitäisi vain muistaa, että he lähtisivät ja Poju veisi hänet mukanaan.

Pojusta tulee kirjan the lähtijä. Hän vaihtaa maata ja naista siinä, missä muut vaihtavat paitaa. Hän ei osaa asettua ja taakse jäävät vaimot ja vauvat unohtuvat jo uudessa maassa uusia vauvoja siittäessä.  Sanomattakin on selvää, että jätetyt kärsivät, mutta Poju, lähtijä, löytää aina uuden tilaisuuden, uuden luvan itselleen elää täydemmin ja todellisemmin kuin kukaan koskaan ennen on elänyt.

Tämä kirja löysi minut kirjapaineessa. Väärässä kuukaudessa. Mutta kuukausista julmin tietää, mitä se tekee: Herättää halun ja pyyteen, lupaa enemmän kuin kykenee antamaan, mutta sitten yllättääkin itsensä ylittäen. Mikä vahinko, ellen olisi kohdannut Ne jotka jäävät, sillä millainen on teos, jossa kaikki on kohdillaan, jopa juuri se ripaus ranskalaisuutta, juuri se vanha kaupunki, jonka olen saattanut tavata eräässä toisessa vahvassa kirjassa. Jokainen suvun jäsen on niin omaäänisensä, että tarina liimautuu iholle ja sitten löytää sieltä erään, jonka on tuntenut kauan sitten ja hänkin lähti ja jätti kaiken: vaimon, vauvan, kotimaansa, identiteettinsä. Tämä tarina ei ole kaukaa haettu, mutta se on kerrottu syntymästä annetulla lahjakkuudella, ei päätöksellä kirjoittaa vetävä sukutarina. En näe rasittuneita istumalihaksia, vaan nuoren naisen joka kirjoittaa tätä selällään maaten jossain huoneessa kaukana ja auringonkajo siilautuu verhojen raosta, lasissa pöydällä viiniä ja maljakossa terälehtiään varisteleva ruusu…

Jaksan ihmetellä nuoren Tua Harnon kypsyyttä ja lahjakkuutta kirjoittaa näin todellisesti eri sukupolvien ihmisistä. Mistä hän on tavoittanut riipaisevuuden, joka satuttaa, kun Siri on jo heikoimmillaan tai Raimo putoamassa tai Emil sanomassa…Harnon hienostunut tyyli vailla snobismia, ymmärrys ja arvostus niin kirjan lähtijöihin kuin jääviin, ei löydä vertaistaan. No, tuli minulle mieleen Linn Ullmannin Aarteemme kallis, mutta Harno on armollisempi tekstin vetävyyden siitä mitenkään kärsimättä. Huhtikuussa pitää uskaltaa olla vähän hullu, joten taidan nyt todeta: Tähti on syttynyt, vuoden paras kotimainen on tässä!

Jos talo oli vaiti, hän antoi musiikin lohduttaa itseään ja haaveili jonain päivänä olevansa vapaa. Hän ei enää tarkkaillut muuta kuin maisemaa. Hän korkeintaan käväisisi jonkun toisen tarinassa, kuten lentoemäntä, ja lentäisi sitten pois, kevyesti, eikä kukaan jäisi tarvitsemaan häntä.

Suzanne                                                                  

*****

36 kommenttia:

  1. Leena, teit sen taas! Kiitos ihanan teoksen ihanasta postauksesta! Tässä teoksessa oli kaikki suorastaan pelottavan kohdallaan - jäi tuntuma, että Harnolta voi tulevaisuudessa odottaa vaikka mitä.

    Minulle läheisimmäksi tuli Fridan isän surun kumara hahmo. Millaista onkaan elää Raimon varjossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, missä paineessa kun 'kaikki' ovat jo tästä kirjoittaneet;) Minä jaksan ihmetellä...tätä täydellisyyttä, joka ei työnnä pois, vaan vetää tykö.

      Toki hän myös, sillä lopultakin Poju oli armoton ja sehän kirkastui loppua kohden selvästi. Hänkin oli kuitenkin kaiken kokemansa summa...paljon ihmisiä vailla oikeaa perhetunnetta.

      Poista
  2. Ooh, vuoden paras kotimainen ehkä? Luen tämän heti kun saan kirjastosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, toivo nyt, että en joudu tuota lausetta katumaan;)

      Tätä ei melkein usko: Sittenpä näet! Lue nauttien, sillä kirja on vetävä.

      Poista
  3. Minulla tämä vielä odottaa lukupinossa ;) Minulla on ollut tästä jo tovin tunne, että tästä kirjasta tulee minun lukuvuoteni suurimpia tapauksia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, tämä oli minulle vaikea juttu, sillä kun liikaa kehutaan ja sitten 'kaikki' ovat siitä jo postanneet...you know;), mutta olen niiiin onnellinen, että luin tämän ja lupaan, että sinäkin tulet olemaan! Harno on hot!

      Poista
  4. Tiedätkö, minullekin on usein vaikeaa, jos jotain kirjaa kehutaan "liikaa". Sen vuoksi moni kirja on saattanut jäädä lukupinoon odottamaan. Harnon kirjaan tartuin melko pian sen saatuani ja olen enemmän kuin iloinen siitä, että sinäkin pidit paljon. Kirjassa on niin paljon, muttei mitään liikaa. On kiinnostavat henkilöhahmot, hyvä tarina, Leonard Cohen ja ennen kaikkea Harno kirjoittaa niin hyvin.

    Minäkin luulen, että kirja on yksi vuoden parhaimmista kotimaisista. Syksyllä tosin voi tulla vielä yllätyksiä. Mutta kyllä tämä ehdottomasti yksi tapaus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minulle tulee oiken sellainen vastareaktio. Tiedän, että se on naurettavaa, mutta en voi sille mitään. Olen jättänyt sen takia joitakin kirjoja jopa lukematta. Kiitos SINUN minä tämän luin! Mää pelästyi kun sää sanoit, et voi ol vuore paras kirja;) (Oi, sorry, tuli väliin porrii.) Ehkä minun olisi tavinnut laittaa juttuunkin tuo Cohen, mutta antaa nyt lukijoiden ihmetellä, miksi Suzanne on lopussa.

      Kuule, luin äsken syksyn katalogeja ja minulle ei tullut mitään säväreitä. Kerro, jos minulta on nyt jäänyt jotain tämäntasoista huomaamatta. Sinulle on tulossa Haahtelaa, minä en nyt häneen ryhdy...Dekkareista on suorastaan ylitarjontaa, mutta muuten...kaipaan jotain. Tammen katalogi on vielä tulematta.

      Sinulle tästä kiitos♥♥♥

      Poista
    2. Pakko sanoa, että sitä Haahtelaahan minä eniten odotan. Mutta mitään todellista "must"-kirjaa en ole vielä keksinyt. Odotan iloisia yllätyksiä. :) En tätä Harnon kirjaakaan pannu merkille Otavan kevätkuvastosta ja sitten kirja vain tuli vastaan.

      Poista
    3. Arvasin!

      ...mutta kun nyt niitä pitäisi alkaa tilata. Ajattelin ehtiä vielä tällä viikolla. Ei mitään suurta hottia mulle. Suuri ero viime vuoden syksyyn, jos Tammi ei sitten yllätä.

      Miten kauheaa, että et olisi löytänyt Harnoa. Järkytyin niin kun aloit vihjata vuoden parhaaseen, että kokosin itseni ja siirsin sen yhden vanhan rakkaan takaisin kirjastoon odottamaan aikaa parempaa. Minullahan on Shields -projekti kesken.

      Poista
    4. Olikohan se juuri Tammi, joka julkaisee Theorinin uusimman? Ja Atenalta on tulossa Pasi Ilmari Jääskeläistä!! ♥♥♥

      Poista
    5. Annika, luin just Atenaa eilen illalla, nekä nähnyt Pasia. Täytyy yrittää uudestaan. Tammen kuvastot ovat vasta matkalla minulle.

      Gummerukselta tulee kiitettävästi dekkareita, mutta kyllä Theorin vielä joukkoon mahtuu.

      Nyt Atenan katalogia uudelleen lukemaan...

      Poista
  5. Oi kyllä!! Ihanaa että luit ja ihan samoin sanoin kuvaisin. Tämä oli minulle enemmän kuin vuoden paras, jotenkin osui täydellisen kovaa kaikkeen mitä kaipasin. Hienoa, että sinäkin luit tämän, toivon tälle kaiken mahdollisen huomion ja rummutuksen. Ihana Leena, kylläpä minulla onkin ikävä blogiasi, mä olen tehnyt aivan liikaa töitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, tässä oli todellakin jotain syvälle koskettavaa. Minä toivon kirjalle Finlandia-palkinnon (Kätilöhän ei päässyt edes ehdolle...) ja toivon kirjalle monia käännöksiä sekä haluaisin nähdä tämän myös elokuvana.

      Kävin nyt uudelleen lukemassa, mitä olit tästä kirjoittanut ja olen samaa mieltä Cohenin lauluista: Niistä olisi hieman voinut nipsaista, mutta lopetus Suzanneen toimii upeasti.

      Ihana Minna, minullakin on ollut sinua ikävä. Olen itsekin aika puhki, mutta nyt kohta starttaan. Älä unohda minua!

      Poista
  6. Voi kun odotan nyt, että ehdin tämän lukemaan! Ajattelin jättää välistä, mutta nyt en kyllä voi kun tätä on niin kehuttu. Ehkäpä tartunkin tähän heti seuraavaksi, Jeninin aamujen jälkeen...:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, siirrä muut syrjään. Minulla siirtyi tämän takia yksi mieluinen vanha kirjakin ja nyt se piti tänään palauttaa kirjastoon.

      Ei tätä nyt passaa jättää lukematta: Miten sitten loppuvuodesta ihmettelisitkään, mistä me muut puhuisimme;) Minäkin luin tämän blogisavujen huumaamana, vaikka yleensä juoksen silloin karkuun. Luin varuilta, etten vain menetä mitään unohtumatonta. You too!

      Minä jätin Jeninin aamut väliin. Olin silloin lukenut vähän liikaa sen kaltaisia...

      Poista
  7. Aluksi en jaksanut innostua tästä ollenkaan, mutta sitten luin teidän bloggaajien kehuvia arvioita ja kirjailijan kevyen haastattelun lehdestä. Kävin samantien ostamassa omani. (Hups... Mutta en voinut vastustaa kirjakaupan avajaistarjouksena ollutta -20 %)
    Tämän luen vielä tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anni, tänä kesänä!, lue nyt. Tämä on hottis, johon takuulla tartut aikaisemmin.

      Onneksi et missanut teosta;)

      Poista
  8. Täälläkin yksi vastarannankiiski haahuilee; ensin en noteerannut koko kirjaa ollenkaan, nyt mietin, onko tätä jo kehuttu liikaa???

    Mutta kyllä Leena kirjoitit tästä taas niin innostavasti, että uteliaisuus voittaa, kirjaston varausjonon jatkeeksi siis naputtelen itseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erja, minä myös, mutta päätin onneksi tämän kerran antaa periksi;)

      Uteliaisuus on oikein hyvä syy lukea tämä ja lupaan, että yllätyt.

      Poista
  9. Tätä kirjaa odotin ja odotus kannatti, kirja on kaikessa lähtemisen ja jäämisen ahdistavuudessaan hieno lukukokemus. Täytyy sanoa, että isä oli se aidoin henkilö minun mielestäni, joita minä näen kun katselen kaupungilla ihmisiä, jopa kirjastoissa heitä näkee, itseensä kadonneita isiä ja miehiä. Koskettava kirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, todella kannatti. Raimo oli oikeastaan aika tyypillinenkin esimerkki 'kadonneista miehistä'. Poju olikin ja aikamoinen tapaus, jossa olisi kyllä maustetta elokuvaan.

      Poista
  10. Jos ei koskaan lähde puuttuu paluutkin. Jääminen voi olla ahdistavaa tai vapauttavaa. Kadonneet miehet? Tämä täytyy ehdottomasti lukea, todella mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Hieno postaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, joillekin paluut voivat olla vain uusia siirtymiä...Se levottomuus, joka on kaukana seisovan veden lammikosta.

      Kadonneet miehet, kuten erään läheiseni eno...Niitä on ollut maailman sivu. Saat lainaksi, kun R. on ensin lukenut. Kiitos.

      Poista
  11. Perhe ilman tunnetta kuulostaa kamalalta. Tämä täytyy ehdottomasti lukea, mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Kadonneet miehet? Jännä nähdä miten tuo määritelmä minulle avautuu. Hienoja henkilökuvauksia. Kivasti olet onnistunut taas kirjan esittelemään, koukuttavan houkuttavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi ollut tunnetta, kirjan pahimmat olisivat jääneet tapahtumat. Vauvoja, joilla kadonneet isät ja heitä seurataan tässä pitkässä aikajaksossa.

      Nuorelta, 1984 syntyneeltä, Harnolta erittäin kypsää käsittelyä, en vain tajua, millä elämänkokemuksella. Ei tuota tatsia luulisi löytyvän vain mielikuvituksesta, liian todellista siihen. Kiitoskiitoskiitos♥

      Poista
  12. Voi miten kiihkeästi kirjoitat tästä. Tämä on tosiaan hyvin vahva teos. Minä en hurmaantunut aivan niin täysin kuin sinä, vaikka hurmaannuinkin kyllä. Jotain jäi silti puuttumaan, en vain tiedä mitä. Harno on kuitenkin todella, todella kypsän oloinen kirjailija, ja odotan häneltä vastaisuudessa vaikka mitä :)

    Olen vähän sitä mieltä, ettei elämänkokemusta välttämättä tarvita osatakseen kirjoittaa hyvin ja uskottavasti. Ehkä Harno on napsinut paloja kuulopuheista, suvusta, mistä tahansa. Joka tapauksessa mainiosti hän on osannut kaiken liimailla yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, minä olen hurmion tyttäriä: Hurmioiduin sinunkin Pintanaarmuistasi ja Ketun Kätilöstä. Miten erilaisia nämä kolme nuoren suomalaisen naisen kirjaa ovatkaan!

      Minulta tässä kirjassa ei puutu mitään. Ei tule ajatusta: Yhtä en vain (tästä) saa...Aion lukea kaikki Harnot!

      Ei tarvita elämänkokemusta osatakseen kirjoittaa hyvin, mutta minusta sitä tarvitaan, kun kirjoitetaan vaikka hyvin vanhoista ihmisistä ja mennään heidän ajatuksiinsa, kirjoitetaan, miten oli menneisyydessä ja saadaan se kaikki tuntumaan kuin itsekoetulta. Olen itse kirjoittanut 35 vuotiaana isoon kilpailuun voittonovellin, jossa kerrottiin 50 vuotiaasta vanhastapiiasta ja siitä miten hän löysi rakkauden noin 25 vuotiaasta miehestä, mutta tajusin juuri, miten vein tarinaa pinnalla ja melkein farssin keinoin, en mielen syvissä syövereissä. Itselleni hoen aina: Tullaksesi kirjailijaksi, elä Ruth Colen elämä!, vaikka en aiokaan kirjailijaksi;) Ruth Cole on kiinnostava henkilö John Irvingin kirjasta Leski vuoden verran.

      Koko elämä on yksi palapeli ja me olemme palasten summaa.

      Oi Helmi-Maaria, olemme molemmat kiihkeyden tyttäriä;)

      Poista
    2. Kiihkeys kunniaan siis :) Olet oikeassa muutes. Olen yrittänyt kirjoitella vanhemmista ihmisistä kuin itse olen ja se on vaikeaa.

      Poista
    3. Sinä päivänä kun kiihkeys on ohi, kun en enää kuohu koskena, olen kuollut! Seisovien lammikoiden vedet haisevat, toteaa usein Bessu. Siksikin olkaamme kiihkeyden tyttäriä.

      Se on vaikeaa, mutta jos lähipiiristä löytyy kiinnostavia, hieman epätyypillisiä vanhempia rouvia ja herroja, kannattaa imeä vaikutteita ja kirjata niitä muistiin. Erityisen kiinnostavia ovat mehiläiskuningattaret, kuten Ullmannin Jenni ja Harnon Siri.

      Poista
  13. No nyt! Luettu ja kirjoitettukin.

    En ollut ehkä ihan niin innostunut kuin sinä, vaikka vahva ja taidokas kirja tämä minustakin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, tulen kohta kiinnostuneena lukemaan.

      Minä olen myyty ja aivan yhtä pahoillani ellei Harnon kirja ole edes Finlandia-ehdokkaissa kuin olin pettynyt Kätilön puuttumiseen ko. ehdokkaista aikanaan.

      Poista
  14. Pääsin lukemaan kirjaa hyvin puhtaalta pöydältä ilman ennakko-odotuksia ja tykästyin kovin. Sigrid oli minustakin kiehtova ja hänen kohtaloaan olen miettinyt päivien ajan. Se kylpykohtaus erityisesti jäi mieleeni kummittelemaan.

    Hieno esikoinen. Toivottavasti kuulemme Harosta jatkossakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joana, puhtaalta pöydältä lukemaan lähteminen on mahtavaa. Sigrid oli todellakin...ja toi mieleeni hieman myös Linn Ullmanin kirjan Jennyä. Kylpykohtausta ei voi unohtaa.

      Nyt on yllättävien esikoisten vuosi, mutta olihan tässä vähän taaksepäin myös Lumen syli, joka kertoi harjukaupungistamme.

      Poista