perjantai 31. toukokuuta 2013

Suvilukemista lukijoilleni - kesäarvonta!

Suvella kaikilla on aikaa lukea. Viimeistään heinäkuun päivinä, jolloin puutarhahullutkin vain kuuntelevat, miten heinä kasvaa ja kissankello näyttää aikaa vailla kiirettä. Haluan jakaa runsaasta kirjastostani lukijoilleni kirjoja, joten nyt alkaa arvonta, joka päättyy su 16.6. klo 12. Tulos julkaistaan johonkin aikaan samana päivänä.
Osallistua voivat vakituiseksi lukijakseni kirjautuneet tai kirjautuvat. Palkintoja jaetaan viisi. Ensimmäinen arpalippu tulee lukijanani olemisesta ja lisälipun saa linkittämisestä. Anonyyminä ei voi osallistua ja ellei ole blogia, josta löytyvät yhteystiedot, ne pitää ilmoittaa minulle osallistumisen yhteydessä. Viidestä ensimmäiseksi tullut valitsee ensin, sitten toiseksi tullut etc. Ellei voittajalistassa ollut ilmoittaudu ti 18.6. klo 18 mennessä, jono nytkähtää eteenpäin ja nostetaan lisäarpa. Ilmoittakaa kommetissanne, monellako arvalla olette mukana, kiitos.
Kahden arpalipun saajat eli he, jotka linkittävät, voivat käyttää tämän jutun kuvia.

Ellet itse tarvitse kirjoja, voit aina antaa niitä lahjaksi, tuliaisena, muuten vaan. Kirjani ovat kertalleen luettuja paitsi muutamat, jotka olen ostanut ihan tätä arvontaa varten, sillä ainahan sitä bibiliofiilille tulee vastaan teoksia, joista ei raaski luopua ikinä.
Muistattehan, että minulla on kommenttivalvonta, joten älkää hermostuko, jos osallistumisenne ei heti näy: En istu koneella enää 24/7. Olen välillä liesussa, mutta jotenkin oudolla tavalla arvonta antaa minulle lisäaikaa lukemiselle ja puutarhalle, vaikka tässä on tietty myös oma työnsä - jälkeenpäin. Onnettarena toimii Lumimies, joka arvonnan aikoina onkin jo Vapaaherra! Sitä mukaa kun ehdin linkitän ne kirjat, jotka olen lukenut, muista löytynee arvioita toisista kirjablogeista.

Toivotan iloista arvontaa ja aurinkoisia kesäkuun päiviä!

Ilona Pietiläinen: Unelmien piilopaikka  - Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen

Mia Grönstrand, Katja Juurikko: Puutarhassa kotini - Etelä-Suomen avoimet puutarhat

Puutarhamaailma 2012

Puutarhamaailma 2013

Lisa Lemke: Syödään porukalla - Tervetuloa kesäpöytään

Tatu Lehtovaara: Kesän grilliherkut

Saila Routio: Puutarha laatikoissa - Viljelylaatikot, ruukut, kasvihuoneet, kohopenkit  varattu!

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Lisa Lemke: Grillatun kera - Kastikkeet, lisukkeet, salaatit ja jälkiruoat

Caroline Hofberg: Runsaat salaatit

Virpi Kurjenlento, Sami Repo: Suomalaista voimaruokaa  Varattu!

Mauri Korhonen, Tatu Lehtovaara: Sienet ja sieniherkut

Soili Soisalo. Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta uudistettu painos!

Anneli Kanto: Pala palalta pois - Kertomuksia Alzheimerin taudista

Tapani Heinonen: Reunalla  Rohkea!

Arnaud Delmontel&David Batty: Tumman suklaan herkut - 80 vastustamatonta ohjetta

Olle Lönnaeus: Menneisyyden hinta

Vera Vala: Kuolema Syprsessin varjossa

Ferdinand von Schirach: Collinin tapaus

Markku Envall: Jäät lähtevät

Tee itse Terveyssnapsit, -viinit ja -liköörit

Alex Capus: Léon ja Louise  varattu!

Mary Higgins Clark: Yö kuuluu minulle

Ilona Pietiläinen: Villa Charme - tuunaa ja kaunista kotiasi

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän

Pia Juul: Hallandin murha

Rosamund Lupton: Mitä jäljelle jää

Majgull Axelsson: Kuparienkeli

Mia Vänskä: Musta kuu

Joonas Konstig: Totuus naisista

Graham Moore: Kuolema Sherlock seurassa

Kirsti Kuronen: Ammeiden aika

Anne Holt: Julkkismurhat

Ruokatoimittajat ry: Kakkujen kuningattaret - Ruokatoimittajien kakkubravuurit vuoden jokaiselle viikolle   Varattu!

Inger Frimansson: Pahaa pelkäämättä

Denise Mina: Ampiaiskesä

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala

Marja Björk: Poika

Karin Slaughter: Kivun jäljet

Karin Slaughter: Pettävä hiljaisuus

Juha-Pekka Koskinen&Miranda Koskinen: Hallava Hevonen

Raili Mikkanen, Laura Valojärvi: Mennään sirkukseen

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Denise Mina: Yksin yössä

Philippa Gregory: Valkoinen kuningatar

Lisa Ballantyne: Syyllinen  Tätä en voisi jättää kesken!

Ian McEwan: Vieraan turva

Aravind Adiga: Viimeinen mies

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo 

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Kim Edwards: Unien järvi

Philippa Gregory: Punainen kuningatar

Rauha S. Virtanen: Seljan Tuli ja Lumi

Tua Harno: Ne jotka jäävät  Varattu!

Tee itse Herkulliset - Hillot, hyytelöt ja marmeladit

Mooses Mentula: Isän kanssa kahden

Jørgen Brekke: Armon piiri

Jørgen Brekke: Uneton

Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa



Love
Leena Lumi

Mysteriet

195 kommenttia:

  1. Iik, mitä ihania puutarhakirjoja! Mukana ehdottomasti. Yhdellä. Aurinkoista viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkaiselämää, olet mukana yhdellä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Kahdella arvalla mukana! (Laitan linkin kun pääsen pöytäkoneelle) :)

    VastaaPoista
  3. Oi, ihania kirjoja! Olen mukana kahdella arvalla. :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kirjoja,kutkuttavia! Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  5. Kesä ja kirjat - täydellinen yhdistelmä. Osallistun arvontaan, totta kai. Linkitän illalla kotona. :)

    Suloista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, just sitä.

      Olet mukana kahdella.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  6. Leena, aion linkittää kahteen Shakespeare-kirjoitukseesi Lucia Olavintytär blogissani. Haluaisin käyttää yllä olevaa kuvaa, jossa näkyy kirja Shakespearen Sonetit. Varsinainen kysymys: voinko rajata kuvaa eli poistaa kuvan alaosan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, ole hyvä. Kirjojen kannet ovat yleensä aika vapaata riistaa, mutta en tiedä niiden muokkausoikeuksista...

      Oletko sinä nyt siis ollenkaan mukana arvonnassani vai onko minulla joku black out - taas?

      Poista
    2. Nyt valkeni! Toki saat rajata minun kuvaani;)

      Poista
    3. Osallistun arvontaan.
      Löysin blogistasi minulle ihan uuden Shakespeare-dekkarin!

      http://amnellinlucia.blogspot.fi/2013/05/suvi-ja-shakespeare.html

      Poista
  7. Ihania kirjapalkintoja :))) Mukaan lähden onnea koettamaan kahdella.
    Ihanaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, enhän voi näitä kaikkia pitää;)

      Olet mukana kahdella.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  8. Mukana kahdella. Aurinkoisia kesäpäiviä! :)

    VastaaPoista
  9. Kirjoja...ihanaa :) Mukana myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sue Ellen, millä nimellä olet kirajutunut lukijakseni?

      Ja sitten sen jälkeen yhteystiedot...

      Poista
    2. Sue Ellen, olet mukana yhdellä.

      Poista
  10. Pakkohan tähän on osallistua, vaikka juuri tyhjäsin kirjahyllystä kolme hyllyllistä kirjoja mökille ajatuksella "lukemista kesäksi, ja seuraavaksi kesäksi ja sitäseuraavaksi...". Lähden siis mukaan kahdella arvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minä olen katunut eräitäkin tyhjennyksiä, kuten nyt vaikkapa kaikki Graham Greenen kirjat...Nyt sitten metsästän niitä antikvariaateista;)

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  11. Ihan arvonta jälleen kerran! Pari kirjaa pisti silmääni sen verran, että lähden mukaan kahdella. Linkitän mahd. pian! Ihanaa kesää sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, kuvittelen saavani tällä lisää lukuaikaa;)

      Olet mukana kahdella.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Mukaan yhdellä. Rentouttavia lukuhetkiä! (laitanko osoitteeni spostiin jo nyt vai jos onni suosii?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mimon mami, olet mukana yhdellä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Jos lupaat seurata arvontaa silloin sunnuntaina, ei tarvitse sitä nyt laittaa spostiin;) Nyt sitten kaikki odottavat saavanasa tämän saman...;)

      Poista
  13. Tokihan sitä pitää arvontaan osallistua :-) Minä olen ihan keittokirjamoodissa ja tuolla listalla oli parikin kiinnostavaa. Eilen kävin kuuntelemassa Pekka Terävää, Teemu Auraa ja Sasu Laukkosta, kun he kertoivat uusista kirjoistaan ja olikin tosi innostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, voiko keittokirjoja olla ikinä liikaa;)

      Olen ottanut syksylle muutamia, mutta en yhtään muista tekijöitä...

      Monellako olet mukana?

      Poista
  14. Kahdella mukana :) Tuo Ilonan kirja ja moni muukin houkuttaisi.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, olet kahdella mukana. Ilonan kirja onkin ihana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Ihanaa! Lukemista ei ole ikinä liikaa... Yhdellä arvalla mukana:)

    Ps. Olen lukijasi nimimerkillä Myrsky.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky, muistan sinut;) Kävin blogissani ja nyt mun täytyy äkkiä lähettää linkkisi Arkiporinaa blogin Paulalle.

      Olet yhdellä mukana.

      Poista
  16. Mukana kahdella, Kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ari, olet kahdella mukana.

      Ole hyvä ja mukavaa viikonloppua! Toivottavasti seuraava yösi on rauhallisempi;)

      Poista
  17. Hurjan kauniita kuvia! Tuollainen on ilo ottaa blogin sivupalkkiin (taidan jättää jonkun niistä pysyväksi "mainokseksi" :)

    Eli kahdella mukana, tietysti dear!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ihan tosi: Taidat tarkottaa tuota Villeä...;) Juu, ole hyvä vain. Sarjaan kuuluu vielä yksi, jonka voin lähettää sulle muuten vaan.

      Olet kahdella mukana...tietysti honey!

      Poista
  18. Vau mikä lista (ja kuvat)! Yhdellä mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sannabanana, kiva, että pidät.

      Olet yhdellä mukana.

      Poista
  19. Kahdella lähden minäkin mukaan. Olen nyt onnistunut vähän paremmin lukemisessa niin kiva olisi oma kesäkirja.
    Oikein hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mumeli, olet kahdella mukana. Hienoa kuulla♥

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  20. Tänä kesänä olen päässyt jo niin hyvin lukemisen makuun, että olen ihanassa arvonnassasi mukana kahdella arvalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saraheinä, puutarhakirjoja...Sinullahan on upea piha ja puutarha.

      Olet kahdella mukana.

      Poista
  21. Onpa ihania kirjoja. Lukijanasi yhdellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
  22. Herkullinen suviarvonta, pakko osallistua kahdella arvalla! Linkitän siis myös :)

    Kaunista kesäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura, kiitos. Oet kahdella mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  23. Jälleen houkuttavia arpajaiskirjoja ja suloisia kuvia (olikin erittäin vaikeaa valita kuva linkitykseeni). Kahdella arvalla siis mukana jännäämässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihi nainen, en aio hukkua kirjojen mereeen, vaikka se ehkä minulle parhaiten sopisikin;)

      Olet kahdella mukana.

      Poista
  24. Osallistun kahdella arvalla!
    Ihanaa juhlaviikonloppua sinulle, Leena-IhaNainen.<33333

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, olet mukana kahdella.

      Kiitos samoin sinulle, Aili-IhaNainen♥

      Poista
  25. Ihania kirjoja! Yhdellä arvalla mukana :)

    VastaaPoista
  26. Oh, ihania kirjoja! Olen ilman muuta mukana, kahdella. Linkittelen suloisiin kuviisi viikonlopun ehtoolla.

    Nyt vain pikaisesti toivotan sinne auringona lämpimiä säteitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, kiva, että kirjat edelleenkin saavat sinut hurmioon;)

      Olet mukana kahdella.

      Kultaseni, saimme eilen sadetta ja ukkosta neljän kuivan viikon jälkeen eli illalla paistoi aurinko ja saatoimme grillailla ja nauttia terassillamme tunteja puutarhan kastelun sijasta. Henkisesti aurinkoa!

      Poista
  27. Tuttuun tapaan huikean kiinnostava palkintokirjaluettelo; olen siis yhdellä peruslukijan arvalla mukana.
    Voisinpa vaikka tulostaa listan mukaan seuraavalle kirjastokäynnille. Meilläpäin kun kirjastot menevät liki koko kesäksi kiinni, niin `varastoon lainaus` on syytä aloittaa ajoissa...
    teija(piste)lento(at)elisanet(piste)fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiti66, kiitos.

      Olet yhdellä mukana.

      Meillä sama eli munkin on kiiruhdettava hankkimaan muutama vanhempi ihanuus.

      Kiitos yhteystiedoista;)

      Poista
  28. Kokeilen onneani yhdellä arvalla!

    VastaaPoista
  29. Yhdellä mukana! Nyt ei ehi linkittään :(

    VastaaPoista
  30. Oh, huisia! Mukana olen kahdella, linkitän kohta!

    VastaaPoista
  31. Mukana yhdellä arvalla! Monen monta ihanaa kirjaa!

    VastaaPoista
  32. Kesä on lukemisen aikaa, on ihanaa heittäytyä aurinkotuoliin jo aamukahvin aikaan ja nousta vasta kun siltä tuntuu. Osallistun kahdella arvalla.

    VastaaPoista
  33. Arvonnat on aina niin kivoja. Minä olen mukana yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  34. Olispa tuuria ;) Kesään mahtuu aina kirjoja ! Kahdella mukana ! Iloista viikonloppua sinulle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, sinulla usein on;) Ehdottomasti: Kesällä meillä ei telkkari ole auki talven väähääkään.

      Olet kahdella mukana. Kiitos samoin sinulle!

      (Kohta lähden kauppaan ja ostan sen lehden, jossa...)

      Poista
  35. Kirjat ovat aina tarpeen.
    Olen mukana

    VastaaPoista
  36. Yhdellä mukana ehdottomasti! Ihanaa viikonloppua sinulle :)

    VastaaPoista
  37. ihanaa,yhdellä arvalla onnea koettamaan.Listan puutarhakirjoista muutaman olen kyllä jo ollut pakotettu ostamaan,mutta ihan kaikkia ei vielä hyllystä löydy...;) Aurinkoista viikonloppua ja juuri alkanutta kesäkuuta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, mukana yhdellä.

      ...ja voihan niitä antaa sitten lahjaksi.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  38. Oi oi, taas kaikkia ihania kirjoja tarjolla. Kahdella arvalla mukana!
    Ihanaa kesäkuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisax, parastani olen yrittänyt;)

      Olet kahdella mukana.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  39. Minä myös yhdellä arvalla mukana! :)
    Ja yhteystiedot: tikkunekku (at) gmail com.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutu, olet mukana yhdellä.

      Kiitos yhteystiedoista;)

      Poista
    2. Katsoin kauan ja herkeämättä ensimmäistä kuvaasi, joka on minusta salaperäisen kaunis. Sitten laskeuduin hiljalleen alaspäin kuviesi myötä ja voin kuvitella kuinka nautit itsekkin kuvista niitä katsellessasi.
      Aurinkoa, lämpöä ja valoa iltamyöhään lempeän tuulen hyväillessä, kesä<3

      Poista
    3. Sirkka, jotenkin osuit oikeaan: Tuosta ensimmäisestä kuvasta teen suurennoksen ja taulun. Se tulee niin, että näen sen aamulla herätessä ekaksi. Silloin muistan, että pitää välittää itsestään ja lähteä silloin tällöin, minne sielu kaipaa.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Oletkohan mukana arvonnassani?

      Poista
  40. Mukana yhdellä arvalla. Ihanaa kesää Sinulle Leena, blogiasi on ilo lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, olet mukana yhdellä.

      Kiitos samoin sinulle ja samoin♥

      Poista
  41. Mä jo ajattelin, kun täällä oli kamalasti uusia postauksia, vaikka sinulla piti muitakin kiireitä olla. Nyt sitten on lukuaikaa (ehkä, muka, kenties) antava arvonta.;)

    Mulla ei ole yhtään sellanen fiilis, että voittaisin,(eikä tuossa kirjalistassakaan ole enää sitä Kuikka-kirjaa!). Mutta kun en ole voittanut silloin, kun on ollut jotain voittamistuntemuksia, niin mistäpä sen tietää, jos vaikka...Olen mukana yhdellä.:)

    p.s. Ihanat kesälukemiseen oikein houkuttelevat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, mää oon oikeesti ihan hyytynyt. Luojalle kiitos sateesta, joka eilen lankesi: On voinut vähän vain olla ja nauttia terassielämästä R:n kanssa.

      Mun on ihan pakko uskoa, että on lukuaikaa: Nyt luen jotain tajunnan räjäyttävää, sellaista, joka on just kohden sua ja mua. En kerro vielä, en kerro. Kuvittele, nyt R. kattaa terassille ja sen jälkeen, kun on syöty nauttien, minä siirryn kirjan ääreen...Annan vähän vinkkihärnäystä: Jotain ahmatovalaista, jotain kuin Kesä Baden-Badenissa...Mitäs jos meissä virtaakin slaavilaista verta,)

      Kuikka meni viime arvonnassa, mutta älä sure, jos kukkaro näyttää plussaa, saatan ostaa mukaan jonkun, josta erityisesti sinä pidät.

      Olet mukana yhdellä. Muuten: Yhdelläkin on usein arvonassani voitettu. Alkaa olla tuntumaa jo yli neljän vuoden ajalta näihin juttuihin.

      Sitä minä oikein yritin. Ja varmaan tuo Valon kuva houkuttaa lukemaan;)

      Poista
    2. Virtaa, virtaa, ainakin jokin sivujoki/suoni;)
      Nyt mua kutkuttaa... Mä odotan yhtä suomalaista, mutta vähän venäläistä malttamattomana, innolla ja vähän peloissani ja nyt mietin luetkohan sä juuri sitä parhaillaan..? No, palaillaan näihin myöhemmin...

      Älä hyydy, lepää vain hetki pienessä suvannossa, jotta jaksat taas sitten virrata ja kuohuta. (tai voihan olla, että välillä täytyy vähän hyytyä, jotta voi sitten slaavilaisittain mennä sinne toiseen ääreen..!):)



      Poista
    3. Se on se siuvjoki, sen nimi on ehkä Lena tai sitten ei...

      Luen sitä, jota sinäkin, emme voi olla eri teillä;)

      R. pakottaa minut suvantoihin: Luojalle kiitos miehistä! Nyt hyydyn, kesähyydyn, kunnes slaavilainen veri taas kuohahtaa..)

      Poista
  42. Yhdelä mukana täälläkin ja Leena missäs se sinun taukosi oikein on...aina kun tulen on uusia juttuja, enkä edes kerkiä kaikkia kommentoimaan :) olet kyllä sellainen tehopakkaus ja kauniit kuvat olet napsinut tähän postaukseen, kesää ja tunnelmia parhaimmillaan. Kaunista, nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarppu, olet yhdellä mukana.

      Eikö se ollut kun olin runsaan kaksi viikkoa jossain Keski-Euroopassa;) SINULLA on kolmekin juttua päivässä!!!

      (Oliko sen paremman paikan nimi Merimaesta? Nyt on tilattava pöytä...)

      Poista
  43. Tietysti mukana, yhdellä arvalla.

    VastaaPoista
  44. Kiitos kysymästä, syvennyin niin kuviisi, että unohdin mainita arvonnastasi, siispä olen mukana yhdellä arvalla:) Ompa hyvä ajatus sinulta tehdä suurennus kuvasta ja tehdä siitä taulu, johon katseesi osuu heti silmäsi avattuasi ja muistaa niinkuin kerroit<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkka, olet mukana yhdellä.

      Muisti välillä pätkii, menee vain arjeksi...tähtihetkistä pitää olla muistutuksia...

      Poista
  45. Lämmin kesäinen tervehdys Oulusta! Olen uusvanha lukijasi - pitkään seurannut blogiasi, mutta en ole jostain syystä kirjautunut lukijaksi. Nyt sen tein, joten mukana yhdellä onnenarvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susanna, kiitos. Teillä on ollut hiukan kovemmat helteet kuin meillä, mutta täällä Suomen Tahitillakin on kärvistelty +27 asteessa jo.

      Tervetuloa lukijakseni♥

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  46. Ihaillen aina katson noita kuvia upeasta puutarhastasi!!

    Kahdella mukana, linkitän kuvan kera nyt viikonloppuna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Susa, kirjat ja kukat, mitä muuta ihminen tarvitsee;) Kiitos.

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  47. Kaksi arpaa, kiitos ! Linkitän arvonnan blogini Facebook-sivulle.

    Ihanaa kesää ja hyviä lukuhetkiä, Leena ! Minä teen melkein koko kesän remonttia ja töitä, mutta jos edes muutaman hyvän kirjan ennättäisin hotkaista jossain välissä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peteriina, olet mukana kahdella. Facebook linkitys käy ihan hyvin.

      Kiitos samoin sinulle! Olen huomannut: Luenhan blogiasi, vaikka en aina kommentoikaan. Me olemme jo tilanneet vierasvessaan uudet kalusteet, mutta emme ainakaan suvella aloita...Homma vähän turposi, sillä teemme samalla alakerran lattian kivelle ja tietysti alle lattialämmitys. Unohda se turkoosin vesssani;) Sen värin kanssa ei pieni toalet onnistu. Syksyn ilona on laattaliikkeissä ravaaminen: Siitä minä pidän!

      Poista
  48. Kahdella arvalla mukaan. Sydän jo pomppasi, että onko Shakespearen sonetit listalla mut sitä ei tainnut olla. Kukapa raaskisi luopua aarteesta :). Aion sen jokatapauksessa hankkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Beate, olet kahdella mukana.

      Olen pahoillani, mutta Shakespearesta en voi luopua. Tuskin koskaan runokirjoista, mutta ostan jonkun hotin kirjan vielä palkintoihin. Sonetit on aivan mahtava ja Kirsti Simonsuuri tehnyt siinä upeaa työtä.

      Poista
  49. Arvalla mukaan. Paljon mielenkiintoista luettavaa listassa, saas nähdä tuleekohan tänä kesänä paljon luku/sade päiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. MieVaan, olet yhdellä mukana.

      Täällä on ollut hautovaa ja kuivaa neljä viikkoa: Puutarhuri minussa vaipui epätoivoon, mutta pe saimme ukkosta ja sadetta. Nyt on päässyt vähän helpommalla.

      Minusta suvisade on mahtavaa, mutta siitä ollaan montaa mieltä;)

      Poista
  50. Kahdella mukana, linkitän viimeistään huomenna! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sie olet siis kotiutunut...;)

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  51. Olen mukana arvonnassa kahdella! Linkitetty on! :)

    VastaaPoista
  52. Mukana ollaan yhdellä arvalla. :)

    VastaaPoista
  53. ♥ Ihania kirjoja, yhdellä arvalla mukana ♥

    Minullakin on kesän kunniaksi arvonta Inspiroiva Sekasotku -blogissani, tervetuloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inspiroiva Sekasotku, kiva kun pidät. Olet yhdellä mukana.

      Käyn kohta kurkkaamssa, kiitos♥

      Poista
  54. Voi hyvänen aika, ei varmaan pitäisi osallistua toisiin arvontoihin kun on omakin arvonta käynnissä mutta....;)
    Olen mukana kahdella! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, meinaaks, että se tietää huonoa onnea...;)

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  55. Mikään ei ole niin jännittävää kuin olla arvonnassasi mukana.

    Siispä kahdella arvalla =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, ihan samaa mieltä.

      Olet kahdella mukana. Ja taidan jo tietää, minkä kirjan ostan tiistaina, kun omastani en raaski luopua...

      Poista
  56. Vastaukset
    1. Veera, tämä tuli ilm. kaksi kertaa eli olet alla jo mukana;)

      Poista
  57. Tietenkin taas kahdella arvalla mukana ihanassa arvonnassasi! :)

    VastaaPoista
  58. Osallistujalista jatkui jo niin pitkälle, ettei hiiren skrollaus meinannu riittää. :D Upeista puutarhakirjoista kamppailemassa - yhdellä arvalla siis mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguu, kohta osallistua voi olla niin paljon, että sivu ei minulle enää riitä ja siitä tulee sitten tuohon alaosaan maininta, jolloin joudun klikkaamaan lisää tilaa;)

      Olet yhdellä mukana.

      Poista
  59. Heippatirallaa...meinasin missata arvonnan...olen mukana kahdella :)

    VastaaPoista
  60. Arvonnassa mukana, totta kai :) Kaksi arpaa kiitos, mikäli linkitys blogin fb-sivulle hyväksytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, olet mukana kahdella, Tottakai fb-linkityus hyväksytään;)

      Poista
  61. Tsadaa,ihanassa arvonnassa mukana kahdella arvalla.
    Linkitän blogiini:)

    VastaaPoista
  62. Minäkin lähden mukaan arvontaan kahdella arvalla! Linkitin blogiini, http://henkunkotona.blogspot.com eli Mummula mutkan takana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkkumaaria, olet mukana kahdella.

      Kiitos, löydän sinut, koska olet bloggaaja;)

      Poista
  63. Kiroan sitä päivää, kun aloin neulomaan, sillä sen jälkeen en ole lukenut kirjoja kuin 2 - 4 kirjaa vuodessa. Ennen neuleharrastuksen aloittamista luin 2 - 4 kirjaa kuukaudessa!

    Jospa kirjapalkinto saa minut lukemaan kirjoja enemmän. Kahdella arvalla mukana ja linkitin jo neuleblogissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, minä taas puolestani haaveilen neulomisesta/kutomisesta. En voi vastustaa ihania villalankoja...

      Olet kahdella arvalla mukana.

      Poista
  64. Tämä Wordpress-blogipohjan käyttäjänä oleminen on vähän harmillista, kun ei lukijaksi voi liittyä - aikoinaan kun Bibliofiles oli vielä Bloggerissa, blogien seuraaminen oli hallintapaneelin kautta hiukan helpompaa... Noh, joka tapauksessa, linkitin arvonnasta myös blogin nykyiseen osoitteeseen! (kutsuvan näköinen lukupaikka tuo sininen pöytä kirjapinoineen! :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pia, niiiiiin mielelläni kuin tämän nyt hyväksyisin, niin se ei ole muita kohtaan ihan oikein...Ensimmäinen arpalippu tulee lukijuudesta eli siitä, että on lukijani. Lisäarvan saa sitten linkityksestä. Linkitys olisi ollut ok, mutta kun ensin pitää olla lukijani. Olen niiiin pahoillani♥

      Poista
    2. Olet aivan oikeassa! Piti ihan uteliaisuudesta alkaa tutkimaan, eikö wordpress suostu yhteistyöhön bloggerin ominaisuuksien kanssa...ja onnistuihan se vihdoin :D Voinkin tästä lähtien kommentoida ja olla lukijana tällä openID-muodolla, tosin en tiedä viekö linkki omaan blogiini, mutta eipä sillä väliä. Kuvan sai ainakin! :)

      Poista
    3. Bibliofiles, hyvä sinä! Myös mieheni alkoi kaiken tietävänä väittää, että se toimii, mutta kun tässä välissä on epätekninen minä...

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  65. Vastaukset
    1. Mine, olet mukana kahdella.

      Miten se kirjaonni sua nyt kiertää, kun mulla on muutamia, jotka ovat voittaneet jo kahdesti. Voimme syyttää kaikesta Lumimiestä;)

      Poista
  66. Hei, Ihana Arvonta :)
    Olen mukana ainakin yhdellä, nähtäväksi jää, saanko laitettua linkkiä... Iso tietsikkamme menipimeeksi juuri äsken jälleen, näpyttelen tätä tabletilla, ja tämä on niitä juttuja elämässä, että tällä en saa laitettua linkkiä! Joten jää nähtäväksi...
    Ja me viimeviikolla viimeksi maksettiin tuon tietokoneen korjauksesta!
    Kikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on linkki :) Kahdella mukana :)
      Kikka

      Poista
    2. Kikka, olet kahdella mukana.

      Hirveää kun kone hajoaa...minulle on niin pari kertaa käynyt ja eräät kyllä muistavat miten...;)

      Nyt teette reklamaation korjausfirmaan!

      Poista
  67. Apua mitä ihania kirjoja mukana arvonnassa ja vasta nyt huomaan tämän! Vaan onneksi en liian myöhään tällä kertaa. :))

    Eli mukana arvonnassa peräti kahdella arvalla: taitelinkin heti linkityksen blogiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, vielä hyvin ehtii.

      Olet mukana kahdella. Taitaa olla oikeesti taidetta, kun sinut tuntee;) Käyn katsomassa heti kun ehdin...

      Poista
    2. Hih, taiteilin vain sinun kauniin kuvasi blogini sivupalkkiin, en muuta toistaiseksi ;)

      Poista
    3. Hah-hah;) Pystyisit kyllä siihenkin: Taiteilemaan minut 10 vuotta ja 10 kiloa vähemmäksi.

      Poista
  68. Hienoja palkintoja! Olen siis kahdella mukana!

    VastaaPoista
  69. Osallistun arvontaasi kahdella arvalla!

    VastaaPoista
  70. Hei Leena, osallistun kahdella eli linkitän.

    VastaaPoista
  71. Upea kirja-arvonta, ehdottomasti mukana (yhdellä). Aurinkoisia kesäpäiviä ja (tietysti!) nautinnollisia lukuhetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. SuviB, millä nimellä olet kirajutunut lukijakseni?

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  72. Hei! Nette täällä ilmoittautuu yhdellä mukaan kesälukemisen toivossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, olet mukana yhdellä. Olisit saanut toisen arpalipun linkittämällä arvontani fb-sivullasi.

      Poista
  73. Oi, sinulla on taas tällainen ihana arvonta meneillään! Mukana yhdellä arvalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, eikö olekin kivaa, että kaksikerroksiseen taloomme eivät mahdu kaikki lukemani kirjat;)

      Olet mukana yhdellä.

      Poista
  74. Mukana yhdellä! :) ihana_shuunii@hotmail.com & ei ole omaa blogia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menskii belieber, olet mukana yhdellä.

      Muista seurata arvonnan tulosta, sillä et ilmoittanut yhteystietojasi ja blogisi tms. on suljettu ulkopuolisilta.

      Poista
  75. Huima määrä osallistujia, mutta pitää se kokeilla tuuriaan. Säikähdin jo, että menikö minulla ihana arvontasi sivu suun, onneksi ei! Mukana kahdella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, aina kuitenkin jotkut voittavat. Aikaa on, aikaa on...

      Olet mukana kahdella.

      Poista
  76. Kesä ilman kirjaa ei ole mitään, kahdella mukana.

    VastaaPoista
  77. Yhdellä arvalla osallistun ihanaan arvontaasi.

    VastaaPoista
  78. Yhdellä arvalla mukana :D Listalla niin monta kivaa kirjaa

    VastaaPoista
  79. Linkitin fb:ssä, Syyssinfonia-blogissa ja sekin on fb:ssä. Olen mukana arvonnassa. dna tuhoaa kotisivu -palvelutilan. Verkkokirjoittajan talo tuhoutuu, jos en ehdi muuttaa toiseen osoitteeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mammamia, millä nimellä olet kirjautunut lukijakseni? Arvonta on vakituisille lukijoilleni kiitos lukijauskollisuudesta ja ensimmäisen arpalipu saa olemalla lukijani ja toisen linkityksestä.

      Poista
    2. kiitos valistuksesta, Leena. nyt olen kirjautunut lukijaksesi mammamia nimellä. on monta vuotta, kun löysin sinut, en ehkä silloin vielä osannut kirjautua lukijaksi tai sitten olen pyyhkiytynyt pois. no, jos virallinen aika ei riitä arvontaan, olkoon menneeksi. yritinpä kuitenkin arpaonnea.

      Poista
    3. Mammamia, aika toki riittää...;)Olet nyt mukana kahdella.



      Poista
  80. Hei! Yritin klikata Lukijat -kohtaa, mutten tiedä onnituinko pääsemään lukijaksesi. Mukana yhdellä lipulla kuitenkin, jos onnistuin!

    Mukavanoloinen kirjablogi sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tie on kevyt, sinulla pitää olla google-tili tms. ja sitten kirjautua sisään, ei klikata Lukijat -kohtaa, jos haluat mukaan arvontaani.

      Kiitos.

      Poista
    2. Lukijat-kohta on blogissasi ihan tyhjä ja eikä otsikkoa voi klikata(oikea reuna, itsesi esittelyn yläpuolella). Minulla on google-tili ja olin kirjautuneena Tie on kevyt -nimellä. Mikähän siinä nyt mättää?

      Poista
    3. Voi, en ole yhtään tekninen henkilö ja meidän perheen Tekniikka on nyt juoksukisoissa ja saapuu kotiin klo 19 ja sen jälkeen tuskin ehtii/jaksaa opastaa. Mutta voithan meilata minulle leenalumi@gmail.com jos hän vaikka olisi niin avulias, että lähettäisi sinulle kirjallisen opastuksen, jos jaksaa, sillä päivänsä on rankka: Kolme juoksua ja palkintojen jaot...

      Minulla ei pitäisi mättää mikään, sillä teen tätä jo viidettä vuotta ja aina kaikki ovat voineet kirjautua lukijoikseni: Ensimmäistä kertaa kuulen, että joku ei voi sitä tehdä.

      Eikö sinulla ole lähelläsi ketään, joka osaisi tehdä asian puolestasi? Mutta laita nyt meiliä minulle pikaisesti, että saan yhteystietosi sitä kautta. Puolen päivän jälkeen vierailulle tulee eräs tekninen nero, mutta hänellä on kaksi lasta mukanaan, joten katsotaan, miten hänen aikansa riittää...

      Poista
  81. Jee, ehdin vielä (kiitos Luettua-Sannan linkin) mukaan, vaikka kesätouhuissa tämä on jäänyt huomaamatta. Linkitän huomenna kun menen taas koneelle, joten osallistun ihanaan arvontaan kahdella!

    VastaaPoista
  82. Mukana yhdellä! Kahdellakin olisin mutta kumminkin unohdan linkin ja se olisi noloa :)

    VastaaPoista
  83. Olen seurannut blogiasi ja liityin nyt lukijaksi. Yhdellä arvalla mukana. Hyvää kesää ja lukemisen iloa!

    VastaaPoista
  84. Yhdellä arvalla mukaan arvontaan kiitos.

    Jos onni potkaisisi, niin en valitettavasti ole netissä 18.6 vaan poikajoukon kanssa Legolandissa. Siksi laitankin suosikkini toiveikkaana tähän: Lupton, McEwan, Vala :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rva Kepponen, olet yhdellä mukana näillä tiedoilla;)

      Poista