sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Perheuutisia, osa yksi eli pikkuneiti viisi viikkoa!

Nyt on sitten niin, että meillä tapahtuu liian paljon. Luen silti ja itseasiassa montaa aivan erilaista kirjaa rinnatuksin, mutta niiden valmistumista odotellessa, paljastelen näitä elämämme privaatteja tapahtumia.
Tyttäremme Meri ja hänen avopuolisonsa Teemu, ovat saamassa perheenlisäystä. Dinalle tulee siskoksi tällainen söpöläinen sheltti, joka kuvissa ja videoilla eilen kuvattuna viiden viikon ikäisenä.
Pikkuneiti saapuu uuteen kotiinsa sopivasti juhannuksen jälkeen, kun Meri on saanut kandinsa tehtyä. Meidän, siis molempien koirien 'mamin' ja 'papin', suviohjelma muuttui myös pennun myötä - tietenkin.
Onneksi me saamme olla kullanmuruille 'mummila', jonne sekä pikkuneiti että Dina tulevat, kun nuoret ovat reissussa.
Ja tässä tuleva isosisko Dina. Suosittelen tämän kuvan, 'Dina töröttää' katsomista kaikille lievästä alakulosta kärsiville. Miksi tämä alkaa aina naurattaa minua;) Tunnen lääkärin, joka määrää lievään masennukseen ratsastusta ja villakoiran hankkimista!
Tässä Dinan kanssa uinnin jälkeen. Ja tämä ei ole feikkiä, vaan Dina tarvitsi pyyhettä enemmän kuin minä, vaikka tässä edellissuven kuvassa järvivesi oli +24!  Hän on mami's baby 4-ever♥
Tässä kuva eräältä keväältä, jolloin Olga oli vielä mukana ja minä mahduin vihreisiin farkkuihini...Dina sylissä.

Ja tässä Teemun videot pennusta:

Pentu leikkii

Pentu ja Meri

Love
Leena Lumi

49 kommenttia:

  1. Onkohan maailmassa mitään suloisempaa kuin koiranpentu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, Uma Aaltonen kirjoitti kirjassaan Colette, pieni, musta noutaja, että 'mikään ei ole niin ihmisen syliin sopiva kuin koiranpentu.' Olen Uman ja sinun kanssasi sitä mieltä, että tuskin on.

      Poista
  2. Nyt on kissamammankin todettava, että suloibnen koiravauvva! Ja sä olet oikein häikäisevä kuvassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, kyllä tämä koiramammakin on usein heltynyt kissanpentujen edessä;)

      Niin...kiitos, se oli silloin x kiloa sitten;)

      Poista
  3. Voi että on suloinen. Koiranpentu lumoaa kyllä ihmisen. Tyttäreni kasvattaa Amerikan Akitoita ja ne pennut on kuin nalleja, käyn niitä aina katsomassa, nekin niin syötävän ihanai.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos. Niin tekee, niin tekee.

      Kiinnostavaa kuulla...ja sitten, onhan sinulla ihana Himmu♥

      Poista
  4. Voi pieni kultamurunen tuo pentu! Ihania kuvia ja komppaan pirkkoa; olet häikäisevä!

    Kommentoin jo fb:ssä mutta en malta olla mainitsemassa täälläkin: Merillä on tutunnäköinen "villatakki", mie käytän tuollaista aina :)

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, me ollaan ihan myytyjä täällä koirien 'mummilassa'. Niin...se oli silloin joskus...;) Kiitos♥

      Teillä on sama vaatatyyli, olen jo aikaa sitten huomannut;)

      ♥♥♥

      Poista
    2. Kuten myös jo fb:ssä kommentoin se on aivan ihana villatakki ja sopii monen kanssa! Toimii niin terassilla kuin arkeenkin:) Itse löysin kyseisen villatakin kirpparilta lähes uuden oloisena muutamia kuukausia sitten.

      Lopun videoissa suloisuus häikäisee vielä kuviakin enemmän, eli suosittelen vilkaisemaan! :)

      Poista
    3. Pst, Seppälässä noita takkeja aikoinaan myytiin. Monesti olen harmitellut, kun en tullut ostaneeksi saman tien kahta :)

      Poista
    4. Arvaappa, miksi minulla on Seppälän kortti;)

      Itse löydän nykyään vaatteita,mm. ne pinkit farkut, KappAhlista. Minäpä ostinkin kahdet pinkit, kun vihdoinkin ne löysin;)

      Poista
    5. I<3Linkin paitahan tuo onkin:) ja kyllä, olisin itsekkin tarvinnut kaksi :D, mutta onneksi sain kirpparilta edes yhden kun niiden myynti Seppälässä meni minulta kokonaan ohitse.

      Seppälä onkin se mistä tuntuu eniten oman näkösiä vaatteita usein löytyvän eli omistan noita Link-merkkisiä vaatteita aika paljon kyllä:) Taitaa löytyä myös kaksi muutakin Linkin lepakko "takkia" :)

      Poista
    6. ...ja nyt mää olen hukannut mun KappAhl -korttini, mutta sinua varten hankkimani Seppälä kortti on hyvin tallessa;)

      Poista
  5. Voi ihanuutta♥ Niin pieni ja suloinen koiravauva.
    On teillä sitten mukavaa vilinää kunhan saatte molemmat hoitoonne:)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, älä muuta sano! Tulee meillekin vähän säpinää, kun Olgan jälkeen on kuin koti olisi vain talo...Arvaa vaan, odotameko jo sykstä ja nuorten reissuun lähtöä;)

      Poista
  6. Hän on todella valloittava ja suloinen kuten Dinakin!:) Huomaattehan nuo kaksi videota lopussa, joista näkyy vaan nimi, eikä välttämättä huomaa, että on video linkki! Niihin jää ainakin tuleva pikkuisen omistaja koukkuun!;) On se vain suloinen pallero ja odotus sen hakemiseen on jo kova!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri, hän on Ihanuus ja Dina on Lumous♥

      Munn lukijat ovat kyllä tottuneet, että linkitän filmitrailereita ja musiikkia tuonne alas...

      Ensin kandi, sitten pentu;)

      Poista
    2. Kyllä mä silti veikkaan, että monelta lukijalta olisi mennyt ohi ilman tuota "tässä videot tekstiä" äitiseni;) Niin no ainakin suurin osa kandista ennekö pentu tulee, mutta hienosäätöä saatan kyllä vielä siinä pennun lomassa tehdä pikkaisen, vaikka silloin kun hän nukkuu:)Dina on aina hymyilemään ja nauramaan saava vaavi<3

      Poista
  7. Mikä suloisuus! Ja ihana pikku kaveri Dinalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kuvittele: Nyt tämä alkaa olla totta! Dina ihastuu takuulla.

      Poista
  8. Onnea pikkuvauvan omistajille!!! Tyttö on aivan Ronjan näköinen eli täti ehdottaa nimeksi Ronja (ei tarvi olla ryövärintytär). Oli sen verran tomera 5 viikkoinen. Mitähän perheen keskipiste Dina sanoo kun tulee "kilpailija" rapsutuksille ja huomiolle??

    Mukavaa kesää kaikille!!

    Lämpöisin sunnuntaiterveisin

    Pikku Myy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Myy, kiitos psta! Hän onkin ja tädin ehdotukset otetaan listalle. Dina on hyvin seurallinen ilopilleri, joka kaipaa aina leikkiseuraa.

      Kiitos psta ja kiitos samoin sinulle, pikkusisko!



      Poista
  9. Oih ja voih näitä koirakuvia: ensin Annikalla oli ihania pentuja. nyt sinulla Dinan tuleva sisarus. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, onhan tämä ollut minullekin kovaa, sillä olen luvannut R:lle ainakin 5 vuotta, jolloin voimme tehdä extemporelähtöjä. Toisaalta, nuo vipeltäjät tulevat meille silloin tällöin hoitoon, joten ihan kivaa. Ja onhan sinullakin eräs Ihanuus välillä hoidossa ja hän on rotua, josta pidän ihan mielettömästi.

      Poista
  10. Pitää vielä hehkuttaa tuota ensimmäisen videon kohtaa 1:57 katsetta<3 ja siitä eteenpäin vilkaisua kameraan ja lopulta siihen katsomista, on se vain suloinen otus<3 :>

    VastaaPoista
  11. Voi että, miten suloinen pentu. Leena, sinä onnellinen, joka saat välillä hoitaa molempia koiria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, eikö vain;) Me onnelliset saamme 'hoitaa' kahta suloisuutta.

      (Laitan illalla pienen jutun Vapaaherrasta...)

      Poista
  12. Ensi kuva pennusta ja tuo viimeinen kuva Olgasta kävivät suoraan sydämeen. Ihania tunnelmia ja koiruuksia. Kaunista kesää Teille, koiran omistajille ja Sinulle LL:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, niinpä...Meille ei voisi tulla nyt omaa koiraa, sillä olemme vielä niin Olgassa, mutta on kivaa kun tyttärelle tulee.

      Kiitos psta ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  13. Koiravauvat, pehmeä turkki ja pennun tuoksu! Jotain ihan käsittämättömän ihanaa ja pehmoista ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, nimenomaan se pennut tuoksu ja pehmoisuus!

      Kun on kerran sydämensä menettänyt koirille, se on ikuista elämän lumoa♥

      Poista
  14. Voi kuinka hellyttävä pikkuneiti. Hauska sitten nähdä miten Dina ottaa pikkuneidin holhoukseensa tai koulutettavakseen tai leikkikaverikseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, eikö vain. Dina on hyvin sosiaalinen ja iloinen tapaus, joten uskomme, että menee hyvin.

      Poista
  15. Koiranpennut ovat niin hellyttäviä. Suloisia molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, ne ovat. En itse voisi tällä hetkellä käydä edes katsomassa mitään pentuja, sillä se olisi helposti menoa ja nyt on muun aika.

      Poista
  16. Oh mikä koiruus! Pennut ovat niiin suloisia. Mutta niin ovat kyllä vanhemmatkin koirat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kaikenikäiset koirat ovat sydämenvaltaajia♥

      Poista
  17. voi suloisuus.. ihanat koiruudet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, aivan tunnen tuoksun...Katso myös Teemun videot pennusta.

      Poista
  18. Kerrassaan suloisia. Te kaikki =)

    VastaaPoista
  19. Voi mikä söpöliini - kyllä koiranpennut ovat ihania :-) Ja silti sanon ei esikoiselle, joka kärttää koiraa joka toinen päivä. En nimittäin yhtään tiedä, kuka tuollaisesta ihanuudesta sitten ehtisi kunnolla meidän hullumyllyssämme huolehtimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minna, ja tuo suloisuus ja Dina ovat meillä taas syksyllä 'hoidossa'...

      Koira on vaativa hoidettava ja ansaitsee perheen, jolla on sille aikaa ja jaksamista. Liian monet koirat viettävät päivät yksin kotona, saavat illalla lenkin ja sitten taas nukkumaan eli ei kovin lajityypillistä elämää. Kannattaa aina harkita, mihin elämäntilanteeseen koiran ottaa. Meidän nuorista toinen on yliopistolla ja toinen opiskelee ammattikorkeassa, päivät joustavat, joten muutamaa tuntia pidempää jaksoa ei Dinakaan ole joutunut yksin olemaan ja aamulla aikaisin pääsee lenkille merenrannalle, myös usein iltapäivisin ja illalla etc. ja meillä saavat kirmata vapaina ja pääsevät myös uimaan.

      Olga ei ollut yksin noin 15 vuoden aikana kuin max 5 tuntia ja senkin harvoin. Lääkärin mukaan rodulle epätyypillisen pitkä ikä oli hyvän hoidon ansiota: Hän sai olla kuningatar!

      Poista
  20. Ihana pentu <3

    Erittäin ajankohtainen aihe meillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka kirjahyllyssä, niin on ja meidän tuleva 'hoitolapsi' - onneksi. On vähän koiranmentävää aukkoa elämässä Olgan jälkeen.

      Ihan tosi? Jospa olisit kertonut jotain blogissasi...olen jo tulossa;)

      Poista