sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Carol Shields: Rakkauden tasavalta

On kylmä kevätaamu ja pitkäperjantai: Fay McLeod, kolmekymmentäviisivuotias nainen, makaa sängyssä vierellään mies, jota hän ei rakasta.

Carol Shieldsin teos Rakkauden tasavalta (The Republic of Love, Otava 2002, Hanna Tarkka) sisältää kaikki hänelle kirjailijana tutut tyylikeinot: pirstaleisuuden, huumorin, tarkkailun, pikkutarkkuuden, mielen sisällä olemisen, ihmissuhteiden karikot ja etenkin tyhjyyden pakenemisen. Kuitenkaan en voi yhtyä Publisher Weeklyn arvioon juuri kirjasta: ”Shields tekee tavanomaiselta vaikuttavasta tarinasta hämmästyttävän ja uuden.” Minä en kokenut näin juuri tämän Shields-teoksen kohdalla, mutta annan jälleen suuren arvon kirjan ensimmäisen luvun Välirikko aloitukselle, jota siteerasin alussa. Shields on ylittämätön aloituskoukuttaja. Itse kuljin vuosikausia käsilaukussani lappu, jossa luki:

On sunnuntai-ilta. Ja mielessäni käy ajatus, että minun pitäisi olla onnellisempi kuin olen.

Kirjoittaessani arviota Shieldsin Pikkuseikkoja teoksesta käytin yllä olevaa sitaattia ja erehdyin kirjailijasta, sillä ilmoitin, että olen lukenut samat sanat jonkun muun kirjailijan kirjasta. Ei, se ei ollut oikein: Olin lukenut melkein samat sanat, saman tunnetilan juuri Shieldsin kirjasta Ellei, joka alkoi:

Alicia ei ollut niin onnellinen kuin hän olisi ansainnut.

Rakkauden tasavallan aloituksen tunnetila on sama. Kirja kertoo Faysta, jonka miessuhteet päättyvät kerta toisensa jälkeen jonkinlaiseen tyhjyyden tunteeseen. Fay on tutkija Winnibegin kansanperinteen laitoksella ja tutkimuskohteena ovat nyt merenneitomyytit. Toisaalla samassa kaupungissa hengittää Tom Avery, jolla on takanaan kolme avioliittoa. Hän tuumii usein peiliin katsoessaan, että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska hänen naissuhteensa päättyvät kerta toisensa jälkeen. Tom haluaisi vain kohdata ikirakkauden, jossa yhdessä lasten, kodin ja koirien kera purjehdittaisiin pitkän liiton merta sateenkaaren loppuun saakka.  Jotenkin hän on saapumassa rajalle, jossa ei enää kestä syvään pettymykseen päättyviä treffejä:

Lopulta Tom käsitti olevansa jatkuvasti hermojensa äärirajoilla. Hän oli kuin kookospalmu, joka odotti ravistamista. Kysy minulta, hän halusi sanoa tullessaan sinä yönä kotiin. Kysy minulta mitä minä ajattelen, mitä minä haluan, mistä minut on tehty, miksi minä olen nykyään niin voimaton ja veltto. Valloita minut, ime minut kuiviin.

Ja samanaikaisesti samassa kaupungissa Faylta päättyy kolme vuotta kestänyt suhde ja hän tapaa miehiä toisensa jälkeen eläen suuressa toivossa löytää Mr. Oikean. Valitettavasti hän ei useinkaan muista edes kenen kanssa on sängyssä:

Hänen elämässään on ollut hetkiä joita hän häpeää syvästi, ja tästä tulisi taas yksi, hän tiesi, kun otti miehen elimen suuhunsa ja pyöräytti kieltään. Tämä kaikki oli jotenkin liian huoletonta, ja haukkoessaan henkeä hikoavien ruumiinjäsenten ja ihokarvojen ja hupukkaan  lihan sekamelskassa Fay mietti päänsä puhki kokonaisen minuutin, mikä oli miehen nimi. Kuka tämä mies oli? Kuka? Pikkuruiset kädet, pukkivat polvet, vauhko liha. Fletcher Conrad. Vai Conrad Fletcher?

Kirjassa tämä kahden rakkautta etsivän kulku jatkuu irtosuhteilla ryyditettynä yli kahden sadan sivun verran eli oli vähän kuin olisi lukenut jotain romanttista, kevyttä suvikirjaa, mutta muistuttaen itselleen, että kirjoittaja on yksi maailman parhaita naisen elämän kuvaajista.

Fayn peili elämässä on hänen vanhempiensa avioliitto, jonka neljäkymmenvuotishääpäivä lähestyy. Fay ja hänen sisarensa Bibbi sekä veljensä Clyde ovat järjestämässä yllätysjuhlia, joihin mennessä sitten Fay ja Tomkin ovat jo tavanneet. Kaiken piti olla niin tähtiin kirjoitettua, mutta sitten tapahtuukin jotain aivan odottamatonta, josta kirjan alun heppoisuus saa kaivattua särmää.  Uusien tapahtumien myllerryksessä Fay menettää uskonsa rakkauteen:

Tällainen Tom-Sheila-Sammy-Fritzi-Peter-Fay –karuselli masentaa hänet täysin, kun hän vain ajatteleekin sitä, tällaiset auki puolaamattomat sidokset. Eikä hän voi olla ajattelematta sitä. Väkisinkin hän vertailee vanhempiensa puhdasta uskollista avioelämää ja omaa sekavaa historiaansa, jonka päällä on likainen kalvo ja jossa on jotakin säädytöntä, suoraan sanottuna sisäsiittoista.  Pahuuden piiri joka haiskahtaa lipevältä rienaavuudelta.


*****


Tämä on kuudes Carol Shields –teos, jonka tuon blogiini. Tämä ei ole ominta minua, mutta jollekin muulle tämä voi olla the kirja.  Jos minulta kysyttäisiin, mikä on lukemistani Shieldsin kirjoista vaikuttavin, se varmaankin olisi Kivipäiväkirjat, joka toi kirjailijan maailman maineeseen eikä syyttä. Olen iloinen, että aloitin Carolin tuotantoon tutustumisen juuri Kivipäiväkirjoilla. Jos tuuli kääntyy, voisin yhtenä päivänä todeta, että Ellei teki minuun aivan lähtemättömän vaikutuksen ja silloinhan Carol jo tiesi sairastavansa rintasyöpää. Toisaalta Ruohonvihreää on ollut minulle samaistuttavin kirja, joten sitäkään en voisi jättää laskuista pois. Larryn juhlat luin eräällä Sveitsin matkalla ja se oli iloisin ja sopi hyvin matkakirjaksi.

Rakastan Shieldsin tummaa kirpakkuutta kuin myös hänen tummaa melankoliaansa, jonka paras edustaja lienee loistava Kaiken keskellä Mary Swann:

Kun hän katsoo peiliin, hän näkee vain jotain sameaa…Nykyään häntä väsyttää melkein aina…

Silmät tuntuvat erityisen raskailta ja väsyneiltä, ja joskus Rose on ajatellut, että ne ovat kuin kaksi kovaa kiveä, jotka on istutettu tähystyspaikalleen puolikuolleisiin kasvoihin.

Shieldsin mustaa huumoria kuvaa hyvin vaikka ihan pieni ote kirjasta Ellei:

Toivoisin, että minulle tehtäisiin lobotomia, siisti toimenpide, sahattaisiin vain päälaki pois ja poistettaisiin tarkoin merkitty sisältö. Haluaisin päästä eroon esimerkiksi siitä viime kevään viikosta, jonka aikana…

Myönnän olevani koukussa Shields –sitaatteihin ja kerään niitä muistiin.  Tässä eräs hyvin cinemaattinen Ruohonvihreää kirjasta:

Katson pölyn tanssia auringossa, järjestelen narsisseja, nykäisen hieman kiristävää ruohonvihreää crimplenehamettani, vasemman rinnan kohdalla leikkausarpi kiristää, tunnustelen permanenttini kuohkeutta, suljen silmäni ja lähden aikamatkalle…


*****

Carol Shields Leena Lumissa

21 kommenttia:

  1. Tuo Ellei odottaa lomalukemispinossani, mukava päästä sen kimppuun. Larryn juhlissa kuvattiin sokkelopuutarhoja hurmaavalla tavalla. Kiitos Sinulle arvioinneista ja sitaateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akieleija, Ellei on ihan parhautta. Larryn juhlat olisi myös tarkoitus lukea blogiini, sillä minulla on tämä Shields-projekti, jossa luen kauan sitten lukemani uudelleen blogia varten. Rakkauden tasavalta oli minulla nyt luvussa ensimmäistä kertaa.

      Ole hyvä ja kiitos sinulle uskomattomista akileijoista!

      Poista
  2. Ellei on niin upea! En ole takakansien perusteella erityisen kiinnostunut muista kirjailijan tuotoksista. Nyt hymyilyttää tuo lobotomia-vertaus. Niinpä... ;)

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, Ellei onkin erityisen hyvä, mutta minulla on aika himo Shiledsin tuotantoon, sillä suurin osa häneltä on niin upeaa.

      Just niin ja sitä tuntuu itsekukin joskus tarvitsevansa! Jokejokejoke! Katso joskus elokuva Francis, jos pystyt. Pääosassa upea Jessica Lange.

      Niinpä;)

      ♥♥♥

      Poista
  3. Kiitos postauksesta, Leena!
    Vieläkö vanha ja edesmennyt rouva osaa yllättää...
    Hyvää uuden kesäviikon alkua sinulle.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä.

      Carol on aina ollut yllättäjien sukua;)

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  4. Olen Shields-fani ja siksi olikin hiukan hämmentävää, kun tajusin lukeneeni Ellein vahingossa kahdesti. Siis vahingossa siinä mielessä, että ilahduin törmätessäni siihen kirjastossa ja lainasin, luin, ja vasta aivan lopussa yhtäkkiä muistin, että minullahan on se kirja ja olen lukenutkin sen. Tämä on sitäkin häkellyttävämpää, että Ellein tematiikka tulee aika lähelle kaltaistani (nais)kirjailijaa, yhtymäkohtia on paljon, kirjallisuusmaailma yllättävän samankaltainen, vaikka maailmat ovat erilaiset. Nyt on kassissa Shieldsin novellit. Otan ne seuraksi, kun menen Orivedelle kirjoittajia kurssittamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, minäkin luin Ellein kahdesti, mutta ihan tahallani;) Luin myös Kivipäiväkirjat uudelleen ja järkytyin miten vaikuttava se on ja siis näin vuosienkin jälkeen.

      Elleistä olen sanonut, että se on ehdottomasti Shieldsin älykkäin sekä feministisin kirja. Ymmärrän, miksi samaistuit ja samaistuminen ainakin minulla vaikuttaa niin, että ko. kirjasta sitten pitää aika paljon. Teksti tulee 'iholle' tai 'under my skin'.

      No, Shieldsin novellit minulla onkin vielä kokonaan lukematta, mutta toivon,että ennen vuoden loppua.

      Ah, Oriveden kirjoittajakurssit. Ainakin viime suvena siellä oli mukana pari ystävääni. Mukavia Orivesi -päiviä samanhenkisessä seurassa.

      Poista
  5. Täytyypi tunnustaa, että en muista lukeneeni yhtään kirjailijan kirjaa. Minun pitää lukea takakannen teksti ja vähän alkua ja loppua, että tietäisin. Hyvä plokkaus kirjasta :)

    VastaaPoista
  6. Olen pitänyt näistä Shieldsin varhaisemmista kirjoista paljon. Paljon enemmän kuin esim. Ruohonvihreää-teoksesta. Tämä ja pari muuta pitäisi ehdottomasti lukea uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mari, Ruohonvihreää on todellisuudessa jo vuodelta 1977, kun tämä Rakkauden tasavalta on vuodelta 1992. Me olemme vain saaneet kirjojen suomennokset muussa kuin niiden ilmestymisjärjestyksessä.

      Ellei oli Shieldsin viimeinen teos ja miten minusta tuntuu, että pitäisit siitä...

      Poista
    2. hih, sitten juuri toisinpäin ;)

      No, mutta kävin nyt tarkistaa nuo kirjat: Kivipäiväkirjat ja larryn juhlat ovat ne kirjat, joista muistan pitäneeni.
      Rakkauden tasavalta voisi mennä tuohon samaan ysärisettiin, tosin mulla on sellainen tunne, että olen sen myös lukenut. Ehkä myös Ellein.

      Poista
    3. Just niin;)

      Sama täällä, mutta minulla on listalla ehdottomasti myös Ellei, jota kovasti sinullekin suosittelen. Ja minä pidin Ruohonvihreää kirjasta, mutta sitä en siis sinulle enää suosittele;)

      Minulle Rakkauden tasavalta oli paaaaljon miedompi kokemus kuin Ellei, mutta joku toinenhan saattaa olla kirjasta ihan eri mieltä. Shields on vain niin haastava, että häneltä odottaa aina vähän sitä 'Mercy Goodwillin Malvernin vanukasta ja verentykytystä oman lihansa holvissa..' (Kivipäiväkirjat) tai 'Kun minulle tehdään lobotomia, pyydän poistamaan tämänkin keskustelun monien muiden seuraelämässä sattuneiden ohella.' (Ellei)

      Poista
  7. Tämä oli hurmaava, ei ehkä minunkaan mittapuullani yltänyt ihan Ruohonvihreään tasolle. Eikä ehkä Elleinkään. Mutta yltiöihastuttava kirja kuitenkin!

    VastaaPoista
  8. Shields oli tosiaan monipuolinen kirjailija ja hallitsi mielestäni melkein kaiken komediasta surun käsittelyyn. Rakkauden tasavalta on ehdottomasti oma Shields-suosikkini, mikä johtuu henkilökohtaisista syistä. Luin sen samana kesänä kuin Ellein ja samasta syystä en oikein voi pitää Elleistä. Sekä tämä että Ellei tulivat lukuaikanaan minua erittäin lähelle. Minulle Rakkauden tasavallan kepeys on näennäistä ja kirja on nokkelaa parisuhdedraamaa, lohduttavaa ja hoitavaa.

    Minullakin muuten ensimmäinen lukemani Shieldsin kirja oli Kivipäiväkirjat. Olen miettinyt, että pitäisi alkaa lukea shieldsejä uudelleen. Vain tämän Rakkauden tasavallan olen lukenut kahdesti, kaikki muut suomennetut kerran.

    Olen iloinen, että luit tämän, vaikka tämä taitaa olla sinulle se heikoin Shieldsin romaani?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, muistin hyvin, että juuri tämä oli sinun suosikkisi, joten sitäkin enemmän olin pettynyt;) Minusta tässä oli tiettyä kulunutta kaavamaisuutta ja sitten se yksi outo tapahtuma, joka ratkaisi (muka) kaiken eli koin sen epäuskottavana. Mutta kieli, Shieldsin tyyli on tässäkin loistavaa, vain tarinaa moitin. Selvää on, että mitä likemmä asia tulee itselle, niin samaistuminen saa kiintymään myös tarinaan. Ellei on taas minulle ihan heti Kivipäiväkirjojen jälkeen ja jonain päivinä jopa ohitse sen. Arvaa mitä, minulle tästä tuli mieleen se NOKKELA 'kaikkien' bloggaama Nicholls -kirja, josta tuli talvella filmikin...(oliko se Eräänä päivänä tms.). Se oli minulle liian ennalta-arvattava eli hiukan tylsä. Kaipaan niin rosoa, jota oli vaikkapa Kivipäiväkirjoissa.

      Kuten huomaat, tämä kirja jää nyt minulle lukemissani Shields-kirjoissa ihan häntäpäähän, mutta ei se huono ole kaikkien elämäni aikana lukemieni kirjojen joukossa.

      Mieleeni tuli myös, että Sellersin lukeminen teki haittaa nyt Shieldsille. Upposin niin Vanessaan ja Woolfiin, että tilasin kirjastosta jatkoa eli luen kohta kirjaa pariskunnasta, jonka nainen oli Woolfin rakkauden kohde. Näin minulle käy alati ja Ahmatovan runot, oma kirja!, on jo matkalla luokseni...Tykästyin muuten Selleriin niin, että suosittelen kirjaa sinullekin. Niin brittiläistä, niin brittiläistä...ja vain 244 sivua eli luet kirjan illassa.

      Minähän luen nyt Shieldsejä uudelleen. Ihan järkytyin miten vaikutuin edelleen Kivipäiväkirjoista. Rakkauden tasavalta oli aiemmin lukematon ja novellit pitäisi ehtiä vielä ehkä tänä vuonna. Larryn juhlista pidin matkalukemisena, joten sekin muisto pitäisi verestää.

      Myönnän, kuten huomasit, minulle tarinan vuoksi heikoin Shields-romaani. Mietin myös sitä, että kun joku nuori lukee Elleitä, hänen kannattaa lukea se uudelleen vaikka 20 vuoden päästä ja saada siihen aivan uusi näkökulma. Shieldsin kirjat ovat ajattomia, mutta itsetäni olen huomannut, että lukijan ikään ja elämänkokemuksiin sidottuja. Eiköhän näin ole aika useissa kirjoissa...Luin Sinuhen uudelleen pari suvea sitten (R. viikon reissussa) ja siinä meni yöt ja päivät ihan sekaisin. Kirja oli vieläkin vaikuttavampi kuin mitä nuorena koin sen, vaikka silloin jo listasin sen maailman parhaaksi kirjaksi. En pystynyt kirjoittamaan siitä mitään juttua, enkä ikinä aiokaan.

      Poista
    2. PS. Siis tarkoitus oli tässä verrata Shiledsiä vain häneen itseensä. Tämä oli Shiledsiltä kepein, mutta ei huono.

      Minä itseasiassa nyt tässä elämäni kirjoja odotellessa, toinen kirjastosta, toinen nettikaupasta, luen, kuten joka suvi, Mitchardia! Vielä en tiedä, postaanko, mutta ehkä...

      Poista
  9. Kiitos tästä arviosta! <3

    Minulla taitaa olla vielä monta, monta ihanaa Shields-hetkeä edessäpäin, kaksi kirjaa vasta hältä lukenut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ole hyvä♥

      Todellakin: Ihan kateeksi käy;)

      Poista
  10. Tulenpa minäkin vielä tänne vielä kertomaan ja listaamaan omia Shields-suosikkejani.:) Minä en pitänyt niin kovin paljon tästä Rakkauden tasavallasta. Tai ehkä todellakin vain verrattuna muuhun Shieldsin tuotantoon. Muistan, että muiden pitämieni jälkeen tämä oli vähän pettymys. Ellei on suosikkini. Ja Larryn juhlat oli ensimmäinen lukemani Shields ja se innosti lukemaan enemmän, joten se on siinä mielessä merkittävä ja ihana. Mutta minulla on vielä Shieldsejä lukemattakin, ainakin tuo Kivipäiväkirjat ja ne novellit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, en minäkään. Ja juuri nimenomaan verrattuna Shieldsin tuotantoon.

      Minun pitäisikin lukea Larryn juhlat uudelleen blogiani varten...Kivipäiväkirjat toi Shiledsin maailman tietoisuuteen ja minusta sen loisto on edelleen vahva.

      Poista