tiistai 9. heinäkuuta 2013

Letut mansikoilla -suven juhlaa

Meillä on nyt tämä mansikkahomma mennyt aika hurjaksi, sillä olemme survoneet ja kevyesti sokeroineet jo parikymmentä kiloa mansikoita, mutta voi olla, että vieläkään emme lopeta, sillä luettuani Sinikka Piipon kirjan Puhdasta ravintoa sain mansikoiden terveysvaikutuksista niin paljon uutta tietoa, että nyt käytämme kotimaista mansikkaa joka aamu jogurtissa, herkutteluhetkinä kerroksittain vaniljajäätelön kanssa, aina lettujen kera sekä sitten vielä rahkan&kuohukermajälkkärin kanssa.

Meidän lettutaikinaohjeemme on kirjasta Stadin klassikot - Maukkainta retroruokaa ja näin tarjotaan letut Sea Horsessa:

1 l maitoa
4 kananmunaa
5 rkl sokeria
1,5 tl vaniljasokeria
1,5 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
voita paistamiseen

Lisäksi

vaniljajäätelöä
kermavaahtoa
mansikkahilloa

Riko kananmunien rakenne sekoittamalla. Lisää maito, sokeri ja suola. Lisää jauhot vähitellen koko ajan sekoittaen. Anna taikinan turvota tovi. Paista letut voissa pannussa kullanruskeiksi. Tarjoa vaniljajäätelön, kermavaahdon ja mansikkahillon kera.

Me siis tyydymme tarjoamaan 'vain' omalla mansikkasurvoksella, mutta ehkä käytämme sitä sitten vähän runsaammin...

Guten Appetit!

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

Ruokakirjat Leena Lumissa

12 kommenttia:

  1. Mansikat maistuvat ja näin satoaikana kannattaa syödä yllinkyllin ja pakastaa. Muuten, parhaiten c-vitamiini säilyy kokonaisissa marjoissa, mutta pakastetila on rajallinen itse kullakin. Survominen on hyvä ja nopea keino saada ne puolta pienempään tilaan..
    Nam, letut mansikoilla, aina yhtä herkkua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, Suonejoen mansikoita meidän kakkospakastin tursuaa;)

      Äitini pakastaa kokonaisina, mutta minä tykkään kevyesti survottuna, jossa paljon sattumia. Sokeria säilyttämään väriä ja C-vitamiinia. En nyt tässä julkaise tarkemmin, mutta minulta hävisi yksi puoli vuotta häirinnyt vaiva, kun aloin syödä mansikoita joka päivä. Kyllä erikoislääkärini ihmettelee, kun palaa lomilta;) Nyt vain miettii, miten pysyisi mansikoissa seuraavaan satoon asti...

      By the way: Nyt äitkin aikoo oppia uusia temppuja eli aikoo survoa;) Hänkin yrittää vähentää pakastimien viemää tilaa tai saada lisätilaa mustikoille. Suvussa taitaa olla tämä himosäilöminen.

      Suvi ja letut mansikoilla: Mitä muuta siinä enää kaipaa.


      Poista
  2. Juuri eilen ajattelin, että pitäisi saada lettuja. Postauksesi on selvä merkki, että aie pitää toteuttaa. Innostuin myös mansikoista ja löysin aika läheltä luomumansikkatilan, jonne lähden viikolla poimimaan satoa talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiva 'dolce' omalla terassilla.

      Minä en ole ikinä näin touhunnut mansikoiden kanssa;) Mustikkakausikin jo alkoi ja olen sitä myöten pakastanut, kun R. on niitä kotiin kantanut.

      Mukavaa mansikkasuven jatkoa!

      Poista
  3. Mikään ei maistu kesähelteillä paremmalta kuin letut oheistuotteineen! Onneksi gluteenittomatkin ovat aivan yhtä hyviä.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, mekin tehtiin 16 vuotta letut gluteenittomina. Pinaattiletut maistuvat vieläkin paremmilta tummasta gluteenittomasta jauhosta tehtynä. Tuntuu kuin vain herkuteltaisiin eli tästä ei vyötärö kiitä;)

      Poista