keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Olen kahlittu nainen.

Olen vatsani vanki enkä pysty suunnittelemaan elämää yhdeksää kuukautta edemmäs. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Minä vuodan verta, minä lakkaan vuotamasta, minä kannan lasta, minä lakkaan kantamasta ja vuodan taas, ja siinä on kaikki, mitä minun on lupa odottaa.

Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu (Gummerus 2013) soitetaan lujaa ja korkealta. Sen on tarkoitus takakannen tekstin mukaan olla viimeiseen asti elämän puolella. Kenen elämän puolella, kysyn minä, joka kannatan naisten ehdotonta itsemääräämisoikeutta omaan ruumiiseensa? Edes itse Isä Jumala ei voi päättää, että naisen on kannettava lasta ellei hän sitä itse halua. Sitä ei voi myöskään päättää kukaan ministeri taikka vanhoillislestadiolaisten puhujamiehet, vaikka miten yrittäisivät:

Minulle on kerrottu, että se kuuluu huoran turmeltuneeseen luontoon, ettei halua saada lapsia eikä tulla äidiksi. Minua rangaistaan helvetissä omalla synnilläni.

Tämä on Rauhalan kirjan tarinaa, mutta olen niin onnellinen, että teologiaa ja uskontotieteitä opiskeleva tyttäreni on vapaa päättämään haluaako hän koskaan äidiksi ja ellei halua, hän ei ole huora! Onneksi hän ei ole Taivaslaulun Vilja.

Rauhala rakentaa lestadiolaisten Viljan ja Aleksin tarinaa todella vahvasti ja taidokkaasti. Kirja on samanaikaisesti sekä ahdistava että vapauttava, se on hyvin koetun tuntuinen, Viljan tunnetilat on kuvailtu ylimaallisen upeasti, kuin huilun kirkkaasti ja samalla veitsellä piirtäen, josta syntyy värisyttävä kontrasti. Rauhala on tässä esikoisessaan nimenomaan kontrastien mestari, sillä Viljan vaihtuvien tunnetilojen oheen piirtyy kaksoiskuva, jossa toisaalla pullantuoksuinen äiti suloisten neljän lapsen kanssa. Kotiin tulee illalla rakastava isä Aleksi ja lasten kaikki nimet ovat kuin jostain Carl Larsson unelmasta: Kaisla Tuulia, Aava Meri Ilona, Otso Uljas ja Lumikukka Talvikki. Kaiken takana on kuitenkin kauhu ja kohdunpoisto on suomen kielen kaunein sana. Lestadiolainen oppi, joka kieltää ehkäisyn ja yrittää näin asettua maan lain yläpuolelle koskien naisen vapaata itsemääräämisoikeutta omaan ruumiiseensa, tunkeutuu myös Viljan ja Aleksin rakkauteen, jossa yllättäen vaikeinta onkin juuri se, että kauneimpaan läheisyyteen liittyy alituinen raskauden pelko.  Niinpä Viljankin ainoaksi kalenteriksi muodostuu kuukautiskierto ja elämän valheeksi hokea pienille lapsilleen, että he ovat jo isoja ja pärjäävät pukemisen, syömisen, vessan, nukahtamiset heräämiset, kaiken jo itse, sillä äiti hoitaa aina vauvaa…ja kohta jo taas kulkee vatsa suurena, sillä nyt hän odottaa kaksosia ja:

Yhtään ääntä ei kuulu enää. Istun muovisen joulukuusen juureen ja itken itseäni. Hyvä Jumala. Pelasta ja auta. Auta ja pelasta. Anna minulle rauha.

Kun nostan päätäni, huomaan, että kuusen latvatähti on löpsähtänyt ja alhaalle osoittanut jeesuksenseimisakara on poikki. Oksilla roikkuvat rikkinäiset valottomat sähkökynttilät. Lasten hätääntyneet äänet kuuluvat alakerrasta. Jumala on lopettanut minun rukousteni kuulemisen. Kuulosuojainjumala ja korvatulppataivaanisä. Hän auttaa niitä, jotka eivät ole liian epätoivoisia.

Taivaslaulu kuljettaa mukanaan myös  barbiekielistä tarinaa, joka lukijalle avautunee ovena perheen lasten sielumaisemaan, sillä pakkohan lukijan on tajuta, että Viljan lisäksi uhreja ovat myös perheen pienet lapset. Lapset, joilta uusi vauva aina vie sylin ja turvan liian aikaisin. Lisäksi mukana on blogikirjoituksia, joissa ilmeisen lestadiolainen, mutta montaa asiaa uskossa kyseenalaistava henkilö kirjoittaa ajatuksiaan ulos. Kaikki kuin suoraan elävästä elämästä ja etenkin häijyt anonyymit kommentit, joissa lestadiolaiset tuntuvat olevan oikein mestareita eli ehkäisyn, meikin, esiaviolliset suhteet ja television kieltävä uskonto ei kiellä rumaa käytöstä tai...

Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on niin tiivis ja tehokas laulu naisten itsemääräämisoikeuden ja lasten paremman lapsuuden puolesta, että toivon jokaisen lukevan tämän kirjan. Omani lähtee mukanani pian tyttärelleni ja toivon, että hän puolestaan antaa kirjalle siivet opiskelijaystäviensä keskuudessa. Huomisen teologit ja uskontotieteilijät ovat vapauden äitien ja isien lapsia, joiden maailmassa naissynnytyskoneet ovat menneen talven lumia ja Viljatkin saavat tehdä elämästään luovan seikkailun.

Niin…sitten Vilja ja Aleksi saivat kaksoset Touko Aarre ja Aarni Valo. Miten minusta yksi näistä nimistä on kuin pariskunnan rakkauden Valonkantaja…

*****

Erityistä: Olen ilahtuneen hämmentyneenä seurannut, miten tämä vuosi tarjoaa hyviä kotimaisia. Heti mieleeni tulee Taivalaulun lisäksi Riikka Pelon Jokapäiväinen elämämme sekä Tua Harnon Ne jotka jäävät. Kannattaa huomata myös Maaria Päivisen vahva Pintanaarmuja Yli neljään vuoteen en muista vastaavaa ja elämme vasta heinäkuuta!

*****

Muuta: Tämä on ensimmäinen kirja, jota olen lukenut istuen meressä ja aallot vain tulivat ja menivät ja minä luin Rauhalaa…


*****

Anonyymejä kommentteja ei enää julkaista tämän kirjan tiimoilta. Jos on kanttia esitää asia, on kanttia seisoa myös mielipiteensä takana ja säilyttää hyvät käytöstavat. Tämän pitäisi olla selvää myös ja etenkin lestadiolaisille!


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet  Tessa  Opuscolo Paula/Luen ja kirjoitan Helmi-Maaria, Sonja  Arja,  Erja, Mari A. Annika K., Susa, Maija, Kirjavalas, AnnamiVillasukka kirjahyllyssä,  Maria, Minna,  Kirsi ja Katja/Lumiomena  ja Marjatta Mentula

*****

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta jatkuu Helsingin Sanomissa 16.10.2013 koskien Johanna Hurtigin tutkimusta lasten hyväksikäytöstä lestadiolaispiireissä. Hurtigin tutkimuksen valossa tämänkin kirjan valotussuunta muuttui eli olen entistä varmempi, että just tähän aiheeseen ei olisi ollut soveliasta käyttää Rauhalan upeaa kaunokieltä, sillä nyt monet eivät edes tajua mistä on kysymys.

93 kommenttia:

  1. Tämä minun TÄYTYY lukea. On ollut todella hienoa huomata kuinka kaikki tähän mennessä kirjan lukeneet ovat tähän ihastuneet. Laitoin vähän aikaa sitten varauksen kirjastoon tästä, vaikka vielä täytyy odottaa kun ei kirja ole edes ilmestynyt, muistaakseni jostain luin että vkolla 33 ilmestyy kauppoihin.

    Kivaa keskiviikkoa Leena!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, ehdottomasti!

      Aivan, tämä ilmestyy vasta viikolla 33. En ole lukenut oikeastaan vielä muiden kommentteja, sillä häiriinnyn, jos luen liikaa hehkutusta ja haluan tehdä oman arvioni 'noviisini'. Kohta alan lukea, mitä muut ovat miletä. Annikalla taisin lukea, että on kovasti pitänyt.

      Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  2. Tämä täytyy lukea! Toivottavasti saan sen kirjastostamme, koska ostaa en voi yhtään kirjaa, mihinkään ei mahdu enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L, suosittelen! Minäkin luovutan kirjoja pois arvonnoissa yms., sillä en voi tehdä koko talosta kirjastoa eli joku roti sentään. Nytkin on kirjahyllyjä jo kaikkialla paitsi ei ehkä vessassa, saunassa etc.

      Erinomaisen valaiseva kirja.

      Poista
  3. Kiitos Leena,
    tämä oli hyvä arvio,muut blogipostaukset ovat enimmäkseen keskittyneet kirjan kauniiseen ja vaikuttavaan kieleen vaikka ovatkin toisaalla kehuneet Rauhalan rohkeutta käsitellä hyvinkin arkaluontoista aihetta. Olen kanssasi pitkälti samoilla linjoilla siinä, että multilapsisissa perheissä myös lapset ovat uhreja juuri sen vuoksi, että he usein jäävät hyvin vähälle huomiolle -- se on täysin modernien lasten oikeuksien vastaista, etenkin kun suomalaisilla naisilla pitäisi olla kaikki mahdollisuudet itse vaikuttaa lapsimäärään. Esim. afganistanislaisilla omaa tahtoa ja valtaa ei valitettavasti vielä ole. Toisaalla ainoat & vain vähillä sisaruksilla varustetut voivat yhtä lailla jäädä laiminlyödyiksi, se riippuu niin vanhemmista. Masentuneen ja loppuunpalaneen äidin on hyvn vaikeaa olla hyvä. Uskon että tästä tulee syksyn puheenaihe & minun täytyy varmasti nyt lukea Taivaslaulu jotta voin itse arvioida sen kumpi nousee ylemmäs -- aihe vai kieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, kiitos. Meillä on aina puhuttu paljon monista aiheista ja uskonnot ja naisten tasa-arvo ovat olleet yksi monista. Minua tämän kirjan jälkeen järkyttää juuri tuo lasten pakotettu ja nopeutettu kasvattaminen pärjäämään liian aikaisin. Kun kaksi on vielä vaipoissa ja äiti on kiinni vauvoissa ja hokee vaippahousuille, että nämä ovat jo RIITTÄVÄN ISOJA ITSE PÄRJÄÄMÄÄN, tulee kylmä olo ja miettii elämekö tosiaankin 2000 -lukua.

      Monet lestadiolaisäidit ovat ihan burn out. Tiedän tämän ihan todellisesta elämästä likeltä seuranneena. Lueppa kirja ja seuraa, miten Vilja alkaa pudota...

      Rauhala kirjoittaa upeaa kieltä, mutta minusta nyt aihe nousee ylitse ja se juuri tekee tästä kirjasta todella vaikuttavan ja se, että tämä on kuin olisi itsekoettua. En ole googlannut Rauhalaa, joten en tiedä, miten on.

      Poista
    2. Toisaalta monet nykylapset kasvavat ylihuolehtivissa perheissä. Lapset eivät opi tekemään itse ja ottamaan vastuuta samalla tavalla kuin suuressa perheessä. Itse olen kokenut myönteisenä suurperheestä saamani perinnön: en ollut nuorenakaan uusavuton äiti. Kiitos lapsuudenkokemusteni. Olen saanut elää onnellista elämää suurperheessä.
      Mikähän olisi blogistin mielestä sopiva väli saada vauvoja? Monet ei vl-naisetkin haluavat "tehdä" lapsensa pienillä ikäeroilla - jopa 1 - 2 vuotta.

      Poista
  4. PAKKO lukea! Onneksi yksi kaveri lähtee elokuussa Suomeen ja tuo kirjn tullessaan.

    VastaaPoista
  5. Unohdamme usein, että tuollaista oli kaikkien avioparien elämä ennen kunnollisia ehkäisyvälineitä. Kuningattaret yhtä hyvin kuin mökin emännät synnyttivät tusinan lapsia. Se oli avioliiton arkea. Lapsia saatiin, ei suunniteltu, ja heitä yleensä rakastettiin. Lapsettomuus oli suuri suru. Suuren perheen lapset rakastivat toisiaan ja tukivat toisiaan (Swanin siskokset).

    Monesti väitetään, että entisajan vanhemmat eivät rakastaneet lapsiaan. Mutta lukemani uusin historiantutkimus kertoo toista. Myös isoäitini sanoi aina, että hänellä oli yksitoista lasta. Hän laski mukaan päivän eläneen Jafet-pojan ja vielä vähemmän aikaa eläneen Lydian, jolle ei ehditty edes antaa hätäkastetta. Mummo itki vielä vanhana myös Espanjan tautiin kuolleen 10-vuotiaan Ransun ja 15-vuotiaan Hilman menettämistä. Pihalla kasvoi Ransun muistolle istutettu pihlaja.

    Ei ollut muuta mahdollisuuta kuin synnyttää, nukkua eri huoneissa tai pysyä naimattomana. Ihmettelen vanhan ajan avioparien rakkautta, joka kesti kaiken tuon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, tämä kertoo nykypäivästä.

      Poista
    2. Olen itse perheeni seitsemäs lapsi, se joka tuli maailmaan lopullisen perhepotretin jälkeen :). Kysymys ei olekaan siitä rakastaako lapsiaan vaan siitä tuntevatko he tulleensa rakastetuiksi. Olisi mielenkiintoista tietää moniko entisajan nainen olisi mielellään säännöstellyt synnytyksiään ja kuinka monta heistä kuoli yrittäessään aborttia? Paljon naisia myös kuoli synnytyksiin kun fysiikka ei enää kestänyt.

      Poista
    3. Juuri siitä on kysymys: TUNTEVATKO HE TULLEENSA RAKASTETUIKSI.

      Moni! Minä olen ensimmäinen sukupolvi joka sai e-pillerit: Eläköön sille vieläkin!

      Omassakin suvussani on etenkin isän puolelta naisia, jotka menehtyivät alituisiin lapsivuoteisiin.

      Poista
    4. Erilaisia raskaudenehkäisyn keinoja on tunnettu ja käytetty kautta aikojen eläinten suolista (kondomeja) yrttihoitoihin ja magiaan ja mihin tahansa mielikuvitusta kutkuttacvaan. Ehkeivät ne meistä tunnu niin tehokkailta, eivätkä todellakaan aina sitä olleetkaan, mutta ajatuksen tasolla ihmiset ovat kyllä halunneet säännöstellä raskaaksi tulemista ja lasten määrää jo kauan ennen hormonaalista ehkäisyä ja jo vahvasti kirkon näkemyksen määräämässä maailmassa.

      Raskauden komplikaatioihin, synnytykseen ja lapsivuoteeseen kuoleminen lieni synnytysikäisten naisten yleisin kuolinsyy vuosisatoja Suomessakin. Ja sitä synnytystä todella pelättiin, kaikissa säädyissä ja yhteiskuntaluokissa, ja juuri siksi pyrittiin välttämään raskautta silloin, kun siihen ei oltu syystä tai toisesta valmiita.

      Tämä kirja kiinnostaa kovasti, ja onneksi ehdin tehdä varauksen kirjastoon ennen kuin jono on räjähtänyt käsiin (toivon niin käyvän!). Kiitos siis hienosta kirjoituksestasi jälleen, Leena.

      (Sydämen asiani on ehkäisy kaikille sitä haluaville, ja siksi ehkä innostuin hieman besserwisseröimään yllä, pahoittelut siitä. Mutta haluan, että kaikki tytöt ja naiset saavat tässä maailmassa itse päättää kehostaan!)

      Poista
    5. Suketus, mun piti tehdä tästä cool analyysi, mutta kun tämä on munkin sydämenasia: Että nainen saa itse päättää omasta ruumistaan ja tuleeko raskaaksi vai ei. Itse asiassa paljastin vain 1/3 siitä, mitä olen mieltä tästä kaikesta, mutta ehkä tärkein tuli kerrottua. Se vain vuoti rivien välistä...Ja toisaalta, jos joku nuori nainen on päättänyt, että ei halua ollenkaan lapsia, sekin on ihan yhtä ok, kuin se, että haluaa niitä muutamia, mutta toivottavasti niin, että vaippahousut eivät joudu hoitamaan nuorempiaan...ja vielä väsynyttä äitiäänkin.

      Tämän kirjan arvo vain nousee mun listalla, sillä nyt tulee kehiin myös AIHE.

      Älä yhtään pahoittele, taidamme olla vähän samaa maata, vaikka eri sukua.

      Minusta melkein tuli historianope ja muistaisin, että ensimmäiset ehkäisyvälineet Euroopassa ja ilm. myös Suomessa olivat sianrakosta tai suolesta tehtyjä...

      Älä IKINÄ lopeta puhumasta tästä aiheesta. Kiitos♥

      Vinkkaa minulle, kun olet lukenut, niin luen juttusi rivien välitkin!

      Poista
    6. Anna, kyllä moni vl suurperhe elää onnellista elämää aivan kuin noi historian suurperheetkin. Yhteenhiileen puhaltamalla selviää vaikeistakin päivistä, kasvaa lujemmaksi ja vahvemmaksi päivä päivältä.
      Varmasti Viljan tarinoitakin löytyy vl-yhteisöstä, mutta näin ei ole kaikilla.

      Poista
    7. Olen kokenut saavani paljon rakkautta suuren perheen keskellä kasvaneena. Äidin ja isän lisäksi rakkautta minulle ovat osoittaneet suuri sisarusparveni. Sisaruksissa on suuri voimavara vielä tänäkin päivänä, nyt kun olemme aikuisia. Myöskin vastuu vanhenevista vanhemmista on jaettu.
      Asiat eivät ole kuitenkaan mustavalkoisia. Monenlaisia voi kokea kaikenlaisissa perheissä. :)

      Poista
    8. Aivan varma, että kaikenlaisissa perheissä voidaan kokea mitä vain. Ei ole sitä yhteiskuntaluokan, rahan tai minkään muunkaan suojaa, joka estäisi epäkohtia tapahtumasta.

      Poista
  6. Tuo ensimmäinen lainaus kirjasta on kuin runo. Kaunista, naisen elämä on kaunista, vaikka siihen kuuluu elämän raadollisuus...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Rauhalan kieli on osittain kuin runoa, mutta tarina ei ole yhtä kaunis kuin on kirjan kieli.

      Poista
    2. PS. Siis tarina on raadollinen, ei kaunis.

      Poista
  7. Raadollinen, elämänmakuinen, uljas. Mulle tämä on vuoden kirja, mutta toisaalta olenkin väsynyt äiti. En pakotettuna lisääntymään, väsyä kun voi jo muutamastakin lapsesta. Vaikka heitä rakastaa yli kaiken ja sen myös ilmaisee.

    Ihana postaus!

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, väsyä voi jo yhdestä, jolla on niin vaikeat allergiat, että lääkäri sanoi minulle olevan kuin kolmoset. Tiedän tuon uupumuksen ja sen tähden, sen tähden, emme enää halunneet vielä uutta vauvaa. Lapsi sai kaiken tarvitsemansa hoidon, rakkauden ja huomion. Minäkin koin äitiyden aivan toisin, kuin esikkoni kanssa, jolloin vein hänet hoitopaikkaan jo kun hän oli puolivuotias. Tosin tuttu ihminen, joka oli pienen kylän perhepäivähoitaja ja josta tuli esikolle toinen äiti. Työpäivät olivat mielettömän pitkät matkoineen ja illat lyhyet, mutta viikonloput olivat esikon. Väsyin silti myös M:n kanssa, sillä yhdistelmä moniopuoliset allergiat& astma pelottivat ketään ottamasta lasta luokseen hoitoon edes pariksi päiväksi. Olin vuosia ihan jumissa, mutta sitten keksin alkaa luoda salaista puutarhaa ja selvisin. Sinäkin selviät. Kohta huomaat huipun jolle tähytä ja lapset kasvavat siinä ohessa. Äidillä pitää olla myös muuta kuin lapsiaikaa!

      Tiesin muuten heti, miten sinä koet tämän kirjan...siinä meressä istuessani tulit mieleeni, vaikka et olekaan pakotettu lisääntymään.

      Kiitos!

      ♥♥♥

      Poista
    2. Oi, ja kun minä näin sinut ja Kirjan, arvasin heti, mihin ajatuksesi suuntautuvat!

      Poista
    3. Toki, toki;) Olen naisten ja lasten puolella henkeen ja vereen...ja koirien.

      Poista
  8. Muiden arvioiden perusteella olen taman jo lukulistalle laittanut, mutta sanotaanko nyt viela, etta kiinnostavalta kirjalta vaikuttaa. Ja elattelen toiveita, etta kun muutkin tasta pitavat, niin minakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, ole nopea: Minulla ainakin kovin kehuttu kirja kääntyy kuin vastakohdakseen. Tosin eihän sulla tarvi olla tätä vaivaa. Lähden tänään vasta lukemaan muiden kirjoituksia.

      Poista
  9. Nyt on ollut huikea kirjavuosi. Pauliina Rauhalan romaani tuntuu ainakin nyt melko tuoreeltaan luettuna koko vuoden puhuttelevimmalta kotimaiselta, ehkä parhaaltakin, mutta aika näyttää. :) Pidin kirjasta: pidin siitä, kuinka rohkeasti Rauhala kirjoittaa, kuinka hän ei mässäile millään, mutta ottaa silti kantaa. Kyse on niin monen perheen arjesta edelleen, myös pääkaupunkiseudulla. Ja kirja herätti toki muitakin ajatuksia, mutta niistä en halua julkisessa blogissa keskustella. :) Ihanaa, että luit ja pidit!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, niinpä, vaikka kun katselin syksyn katalogeja ensin ajattelin, että 'ei mitään erikoista'. Onneksi kaikki on mennyt toisin.

      Oletko lukenut jo Pelon Jokapäiväinen elämämme? Ellei se ole Finlandia-voittaja, minä unohdan koko Finlandian loppuelämäksi.

      Rauhalalta upea esikoinen ja usko tai älä, minulla aivan sama: En voinut tuoda puoliakaan tunnoistani esille, mutta jotain toin. Minä en vain voi vaieta kun naisia ja lapsia...,mutta muusta minäkin vaikenen ja hyvin ymmärrän, että et aukaissut kaikkeasi tässä: Oikeus privaattiajatuksiin on kaikilla.

      Nyt on siinä ja siinä, miten kuuma ryhmä asettuu;) Odotan vielä muutamaa tiettyä ja sitten on vieläkin yllärien mahdollisuus. Mikä kirjavuosi!

      Poista
    2. Minusta asioista pitää ja kannattaa puhua. Ei kannata salata toista puolta. Tietysti on tärkeää, että esittää asiansa niin, ettei loukkaa muita.
      Rauhalan aihevalinta on niillä rajoilla, kun huomioi sen, että sekä hänen että miehensä suku on vl-uskovaisia. Jos olisin lähiomainen, kokisin varmasti loukkaavana teoksen, koska Viljan ja Aleksin tarina on vain yhdenlainen otanta suurperheen kasvattamisesta. Kaikilla ei ole samanlaisia kasvukipuja.

      Poista
    3. Anonyymi, avoimuus on aina hyvästä.

      Monasti läheiset/suku etc. loukkaanutuvat, on kysymys uskonasioista tai ei, kun joku kirjoittaa vaikka fiktiivisenkin tarinan, mutta omaan elämäänsä peilaten. Toisaalta kirja on sen onnistuneempi, usein, mitä likemmä liikutaan kirjottajan kokemassa maailmassa. Tulee se eletyntuntuinen maku, jolloin epätodellisuus saa vähemmän sijaa.

      Ei, toiset kulkevat elämän läpi sunnuntailapsina, toiset kantavat raskasta reppua, jonka voivat uupuessaan vaikka avata kirjaksi.

      Poista
  10. Huoria ei ole.... ihan oikeesti, vain huoramiehiä, jotka historiallisesti aina olleet "syyttömiä". Dubai-maassa ei ole edes raiskausta... nainen vain syyllinen. Vuotena on 2013 (mutta paavi sentään sanonut että ei hän voi homoja tuomita).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, ei olekaan! Ja samaa mieltä muusta.

      Paavi antoi hiukan myöten homoille, mutta samaan hengenvetoon totesi, että katolisessa kirkossa on ovi naispappeuteen suljettu sateenkaaren tuolle puolen.

      Eikö olekin kauheeta, että on maita, joissa raiskattu nainen on syyllinen ja elämme 2000 -lukua!

      Poista
    2. Minäkin ihmettelin paavin linjausta tältä osin. Kummallinen sammakko. Aivan kuin naiseus olisi jotakin kamalaa ja pelottavaa.

      Poista
    3. Valkoinen kirhavi, ei mitenkään vaikuta Jumalan sanan julistukseen, mitä löytyy jalkovälistä;-) Katolinen kirkko ei ole kiinni ajassa ja sama muuten koskee niin usein ihailtua ortodoksista uskontoa; Siellä ei ole naispapeille sijaa, ei tilaa.

      Poista
  11. Minäkin laitan tämän luettelooni..
    Kiitos taas vinkistäsi.
    oli varmaan ihana hetki, lukuhetki meressä!
    Voi hyvin ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, luet tämän tosi kiinnostuneena, lupaan sen.

      Ole hyvä.

      Kaikki siellä oli ihanaa, kotikulmilla.

      Kiitos samoin♥

      Poista
  12. Jaahas, jälleen kirja, jota olen vähän epäillen katsellut etäältä, mutta nyt arviosi luettuani taidan tämän lukea. Aihehan suorastaan huutaa tähän tarttumaan. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, nimenomaan aihe, mutta on tämä tasokkaasti kirjoitettukin. Ole hyvä.

      Poista
    2. No niin. Kirja on luettu ja nyt tulin lukemaan tämän ketjun vielä uudemman kerran. Kovin samalla tavalla kirjan koin kuin sinäkin: naisena olemisen kautta. Ja erilaisuuden.

      En oikein ymmärrä sitä, miksi kesksutelu sukeutuu niin kovin äkkiä mustavalkoiseksi on-offiksi. (Suurperhe vs. pienperhe) Joku voi olla onnellinen suurperheen äiti ja toiselle se voi sopia. Olemme sekä fysiikaltamme että henkisiltä voimiltamme erilaisia.

      Tuntuu kohtuuttomalta, että lasten lukumäärä olisi mittari uskoon ja yhteisön jäsenyyteen.

      Nämä jos mitkä ovat yksilön asioita. Sellaisia, joista on paha mennä messuamaan kenenkään puolesta. Elämässä on niin kovin erilaisia tilanteita. On karmivaa, jos eläminen perustuu siihen, että joutuu olemaan toisten arvioitavana ja tuomittavana. Ihmisokeudet tulevat mieleen. Ja lapsen oikeudet myöskin.

      Poista
    3. Voiko tätä kirjaa kokea muuten kuin naisena tai lapsena olemisen kautta, heidän puolestaan.

      Minusta tuntuu, että lestadiolaiset ovat niin monessa silmätikkuina ja ennakkoluulojen kohteena, että he hyökkäävät heti, mutta huomaa: anonyymisti!

      Hurtigin tutkimus siitä, miten lestadiolaisäitien uupumus mahdollistaa yhteisössä pedofilian, teki tästä kirjasta aivan toisen eli asia on niin vakava, että kaunokielisyyttä tässä ei olisi kaivattu. Itselleni asiasta tuli henkilökohtainen uskonkriisi, slllä en haluaisi kuulua kirkkon, joka suvaitsee lahkon, joka kieltää ehkäisyn. Se ei ole tätä aikaa! Se ei ole naisten eikä lasten etu. Ehkäisy on ihmisoikeuskysymys ja toisaalta lapsen oikeuksiin kuuluu saada olla lapsi riittävän kauan. Jos jo vaippapöksyltä edellytetään itsenäistä selviämistä, se osoittaa todellista hätää vauhdittaa taaperoa pois siitä, missä hänen kuuluisi saada olla: Isän ja äidin hellässä huomassa ja sylissä ja huomion kohteena. Vanhemmilleen ainutlaatuisena.

      Poista
    4. Moni on lukenut äitiyden läpi, tai väsymyskuvauksena ja saanut siitä lohtua tilanteeseen. Moni on lukenut myös uskovaisuuskuvauksena kirjaa. Lukutapoja lienee yhtä monia kuin on lukijoitakin.

      On varmasti niinkin, että kun oikein osuus siihen yksityisimpään ja itselle herkimpään osa-alueeseen, joita tässä kirjassa käsitellää, on vaikea pysytellä viileänä. Varsinkin, jos kokee tulleensa väärinymmärretyksi.

      Rauhalan kirjassa käsitellään juuri tuota uskonkappaletta aika monesta perspektiivistä: on täysin tulkinnallista, että ehkäisy kielletään. Monessa kohdin todetaan, että se on saarnaveljien sanoissa ei niinkään Raamatussa. Rauhala on itse todennut haastatteluissa halunneensa käsitellä juuri tuota naisen itsemäärämisoikeutta eri tekstien ja näkökulminen kautta. Mielestäni tässä hän on onnistunut hyvin. Helposti käy niinkin, että lukijana poimii vain tietyt näkökulmat lukiessaan.

      Poista
    5. Juuri niin ja jokaisella on oikeus lukea tämä siltä kantilta kuin itse haluaa. Eihän yksinoikeus mielipiteeseen voi olla vain lestadioillaisilla!

      Hyvin monille tämä on ollut kaunis rakkauskertomus ja yhtä monille kertomus äidin syvästä uupumuksesta ja kolmansille näitä molempia.

      Minulle kirja oli lahjakkaasti kirjoitettu, mutta kirjan kaunis kieli on kuin väärä tilannearvio, koska juuri äitien uupumus mahdollistaa pedofiilian. Toivottavasti tämä kirja auttaa muuttamaan vl-liikettä nykypäivään.

      Nuoren tyttären äitinä, tyttären, joka ei aio hankkia lapsia, on äärimmäisen rumaa lukea, että joidenkin mielestä hän ja hänen laillaan ajattelevat olisivat huoria.

      Tyttäreni täyttää tänään 27 vee ja olen niin iloinen hänestä kaikessaan ja siitä, että hän suuntautuu tutkimaan juuri tämänkin kirjan käsittelemiä asioita. Tarvitsemme uusia tuulia ja valoa sinne, missä on ummehtuneisuutta ja pimeyttä.

      Poista
    6. Valoa valonkantaja!

      Onneksi voimme valita.

      Poista
  13. Esittelysi sai minut kyllä kiinnostumaan tästä.pistänpä muistiin

    VastaaPoista
  14. Totta puhut, kirja kuulostaa ja tuntuu _koetulta_. Minäkään en ole etsinyt kirjailijasta tietoa, mutta ei tällaista tekstiä kukaan täysin "ulkopuolinen" ole voinut kirjoittaa.

    Annikan tavoin minäkin samaistuin moniin väsyneen äidin mietteisiin, vaikka minullakin on "vain" kolme lasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija, todenmakuista, eletyn oloista, vaikka emme tiedä...

      Ymmärrän. Minäkin olen ollut joskus todella väsynyt äiti.

      Poista
  15. Leena, kiitos kirjaesittelystä, se on hieno ja paljon puhuva!
    Täällä päin oli menneinä aikoina perheitä, joissa oli 16 lasta, ja äiti totaalisen väsynyt. Laestadiolaisia.

    Ei Jumala voi niin julma olla, että naisen on pakko vain synnyttää yhä lisää ja lisää lapsia, pitäisihän heidät hoitaakin...
    Tuo on pahimmanlaatuista orjuutta, naisten ja lasten elämä on näille miehille arvoton. Nämä sikamiehet haluavat levittää siemeniään kuin jotkin loiskasvit luontoon omaansa.

    Mutta voisin lukea tuon kirjan, vaikka varmaan aihe on rankka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, ole hyvä.

      Heitä riittää. Meillä täällä Keski-Suomessa on oikein ryntäys yhdessä pitäjässä. Kun ei olla totuttu, toki herättää huomiota ja kaikkea en tähän voi kirjoittaa,mutta naisten osa ei ole kehuttava monenkaan syyn takia.

      Nuo Siionin miehet sanovat Raamattuun vedoten, että simentä ei saa heittää maahan. Se on siis synti! Vetäkööt käteen! Minua sitten ottaa päähän kun äijät alkavat tulkita pyhiä kirjoja ja aina se on naista vastaan riippumatta siitä, mikä on pyhän kirjan nimi.

      Loiskasvit;-) Nimitetään noita siemeniä vierasperäsiksi parasiiteiksi;-) Minusta eräiden miesten pakkosterilisaatio olisi monen naisen ja lapsen pelastus ja lisäksi säästyisi yhteiskunnan varoja, sillä monet lestadiolaisperheiden lapset ovat huostaanotettuja tai muutoin psykiatrisessa hoidossa. Syitä on monia ja nyt ei syytetä sitä uupunutta äitiä!

      No ei tämä silleen ole rankka, sillä Rauhala kirjoittaa paitsi äärettömän hyvin, myös kauniisti. Toivon kovasti, että asia, se lahkolaisuuden kirous, ei jää kaunosanojen alle. Suosittelen! Ilmestyy viikolla 33, mutta varaa se kirjastosta jo nyt, niin olet jonon edellä. Vinkkaa mulle kun olet kirjoittanut, sillä olen ihan hukassa ja myöhässä lukemiseni kanssa. Siis jos minua ei kuulu ja näy...Kaikkeni yritän.

      Poista
  16. Kiitos. Taas kerran Leenalta niin mukaansatempaava kirjaesittely, että tämä kirja menee kyllä kirjaston varauslistalle. Aihe vaikuttaa rankalta, mutta luenkin mieluiten kirjoja, jotka eivät päästä lukijaansa helpolla. Tämän vuoden parhaita lukuelämyksiäni ovat tähän mennessä olleet Lundbergin Jää, sekä Saven Paljain jaloin.

    -Heini -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heini, ole hyvä. Suosittelen ja kerro sinäkin kaikille ystävillesi tästä kirjasta: Annetaan kirjalle siivet.

      Minäkin pidän rankoista kirjoista. Mikään laimea ei ole mun juttuni.

      Jää ja Paljain jaloin jäävät väliin, sillä olet ehkä huomannut, että kotimaani on maailman kirjallisuus. Kaikkeen en voi ehtiä ja lisäksi teen paljon omia harrustuksiani puutarhaa ja kokkaamista sivuavia kirjoja.

      Lukuiloa!

      Poista
  17. Kiinnostava ja ajankohtainen kirja, joka täytyy saada käsiin pian. (ja vanhoillislestadiolaisuus on tuttua - ei tosin ihan lähiympäristöstä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, tosiaankin, tätä et voi olla lukematta. Niin...sen kotipesähän on kai tuossa Oulun seudulla, Pohjois-Pohjanmaalla etc., mutta on sitä levinnyt muuallekin. Yhteenkin pitäjään tässä aika likellä.

      Poista
  18. Kiitos kirjaesittelystä, teos on varmastikin huima lukukokemus!

    Aurinkoa elokuuhun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, ole hyvä. Suosittelen!

      Kiitos samoin sinulle! Kohta taas pakkaamme...

      Poista
  19. Leena, arvasinkin jo kirjaa lukiessani, että tämä iskee myös sinuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, no ihan väistämättä. Onko enää ketään, joka ei yli neljän vuoden jälkeen tietäisi, mitä olen mieltä vaikkapa naisasiasta, eläinsojelusta tai...lahkoista.

      Hieno juttu, että tällainen kirja ja näin tasokkaasti kirjoitettu on ylittänyt kustannuskynnyksen.

      Poista
  20. Pääkaupunkiseudun kirjastossa oli jo tehty useita varauksia, tieto kirjasta on levinnyt laajalle jo ennen kirjan julkaisua... Aihe kiinnostaa kovasti, olen itse entinen lestadiolainen (en vanhoillislestadiolainen, joten ehkäisykanta on ollut liikkeessäni lievempi, mutta väsyneitä vanhempia olen toki nähnyt).

    Ehkä sen toisin esiin näiden blogikommenttien jatkoksi, ettei miesten ns. ylivalta ole ainoa syy suuriin perheisiin: eivät lestadiolaisnaiset ole pelkkiä tahdottomia uhreja - on kauheaa, jos heidät nähdään vain sellaisina, pelastettavina raukkoina. Joissakin perheissä mies haluaisi ehkäistä, mutta äiti ei; mies voi tehdä yksipuolisen päätöksen pidättäytyä, tai vaikka mennä sterilisaatioon. Jotkut vanhemmat myös jaksavat tuota rumbaa - ja jotkut äidit nauttivat isosta perheestä. On loukkaavaa, jos heitä pidetään tahdottomina uhreina...

    Tämä ei toki poista sitä, etteivätkö jotkut äidit uupuisi totaalisesti. Olen kuullut rankkoja tarinoita lapsista, jotka ovat joutuneet ottamaan käsittämättömän suuren vastuun nuoremmista sisaruksista, äideistä, jotka viettävät pitkiä jaksoja sairaalassa masennuksen takia... Kai lapsuuteni kuitenkin on jättänyt minuun tietynlaisen toiseuden tunteen: tiedän, että ihminen voi olla todella onnellinen yhteisössä, joka ulkopuolisen silmiin näyttää pelkästään ahdistavalta. Lestadiolaisilla on taipumusta nähdä ulkopuolinen maailma pahana - mutta pystyvätkö ulkopuolisetkaan näkemään lestadiolaisuutta muuna kuin mustavalkoisena?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, olisi niin kaunista, kun olisit kirjoittanut nimelläsi.

      Hyvä, että tämä aihe kiinnostaa.

      Mitenkähän mahtaisi olla lukusuhde siinä, kuka sanoo ja mitä ehkäisystä ja kaikki pyhien kirjojen tulkinnat ovat miesten tekemiä. Niihin he vetoavat kun alkavat jo pienille tyttärilleen jankata näitä oppejaan siitä, miten on huora, jos ei anna miehen SIEMENTÄÄ itseään vapaasti. Olethan kuullut aivopesusta. Se opetetaan mm. lukion pitkässä psykologiassa. Jos lapselle jo pienestä hoetaan, että pitää sitä ja sitä, koska on tyttö tai muuten on huora, tottakai se menee perille, mutta mikä on hinta.

      Ja toisaalta on aivan sama kuka näitä lahkolaislakeja keksii ja valvoo, sillä ne ovat vastoin ihmisoikeuksia ja eivät voi mennä valtion lain ohitse. Suomessa jokainen nainen saa päättää synnyttääkö lapsia ollenkaan ja hänellä on myös oikeus aborttiin, jos hän niin haluaa.

      Sekin on loukkaavaa, että MUITA nuoria naisia pidetään huorina, koska he eivät nauti perheestä ollenkaan, vaan haluavat vain parisuhteen ilman lapsia.

      Kyllä meidän totuus on varmaan aika kaukana lestadiolaisten totuudesta. Tietysti voidaan kysyä mikä on totuus. Se todellinen totuus. Ainakaan se ei voi olla kenenkään pakottaminen yhtään mihinkään. Lastenkin pitäisi saada kasvaa ilman uskonnon tuputusta, jossa opetetaan, että muut ovat muita ja pahoja. Kaikki tuollainen sulkeutunut pois, ovet ja ikkunat auki ulkomaailmaan ja nuorille vapaa valta valita niin aatteensa kuin ystävänsä. Oma tyttäreni kuuluu siihen 20 prosenttiin, joka kävi kaksi rippileiriä eli evenkelislutherilaisen kansainvälisen rippileirin ja sitten elämänkatsomusoppiin perustuvan Prometheus -leirin. Molemmat päätökset hän teki ihan itse. Nyt hän opiskelee sekä teologiaa että uskontotieteitä ja voin vakuuttaa, että kun hänen sukupolvensa astuu virkoihin moni asia muuttuu.

      Onnellinen voi olla niin monessa ja monesta ja sitten on sellaisia, jotka nauttivät kärsiessään. Se on kai masokismia tms. Minusta vapaus ja vapaa valinta on kaiken a ja o. Sitä toivon kaikille ja ainakin Suomessa se on myös valtion laissa, jota mikään lahkon 'laki' ei voi ohittaa.

      Rauhalan kirjasta sivulta 230:

      "Ehkäisykielto on vanhoillislestadiolaisessa herätysliikkeessä välttämättömyys. Ilman sitä liike kuihtuisi viidessäkymmenessä vuodessa."

      Rauhalan kirja on paljon antava ja herättää aidosti ajattelemaan mikä on aikuisen oikeus lapseen ja kuinka pitkälle jotkut katsovat sen voivan mennä.

      Poista
  21. Kiitos erittäin hyvästä kirjoituksestasi tärkeästä kirjasta!

    Sivumennen sanoen, Pauliina Rauhala on 36-vuotias kolmen pojan äiti ja äidinkielenopettaja Oulusta. Hän on kasvanut vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen piirissä vaikkakaan ei enää ole aktiivisesti sen toiminnassa mukana. Kirjan päähenkilön tarina ei ole Pauliinan tarina kuitenkaan.

    Olen seurannut välillä Omat polut-sivustoa, jossa entiset tai liikkeestä eroamista harkitsevat kertovat kokemuksistaan. On se hurjaa luettavaa! Ja kyseessä on Suomi ja elämää 2000-luvulla!

    Netti on avannut aivan mahtavat kanavat vanhoillislestadiolaisporukoille, kun täällä voi sanoa sellaisia asioita ääneen, joita liikkeen piirissä ei muuten voi. Riipaisee perheiden väsyminen ja loputon venyminen. Naiset synnyttävät vaikka henki olisi vaarassa.

    Itse olen sitä mieltä, että liikkeen johto (kaikki miehiä, kuinkas muuten) tekee suuren vääryyden, kun jatkaa vaan ehkäisykiellon puolesta puhumista. Ole siinä sitten "omatahtoinen" ja valitse itse, kun pienestä asti sua on aivopesty ja syyllisyys iskee heti, jos kyseenalaistat liikkeen sääntöjä. Helvetillä pelotellaan joka käänteessä.

    Ja kuinka vaikeaa on lähteä liikkeestä pois! Eräskin isä kirjoitti, että ei hän yksinkertaisesti voi lähteä vaikkei enää uskokaan liikkeeseen, koska hän joutuisi samalla eroon niin isosta perheestään kuin sukulaisistaan ja ystävistään. Kuinkahan paljon vl-liikkeen sisällä on ihmisiä, jotka ovat vaan mukana vaikkeivat niin uskokaan...

    Sointu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sointu, ole hyvä.

      Minusta tuntuu, että Rauhalasta on tänä vuonna ollut jossain lehdessä haastattelu, mutta varma en voi olla. Olisin ottanut sen talteen, jos olisin tiennyt lukevani hänen kirjansa. Ei varmaankaan Pauliinan tarina, mutta eletynoloisuus tulee varmasti paljolti ympärillä nähdystä ja koetusta.

      Niinpä...yhtä hyvin voisimme elää aikaa sata vuotta sitten.

      Se on tietysti hyvä, että voi sanoa asioita, joita ei muuten voisi eli netti, mutta kun jokainen laittaisi nimensä alle sanottava pysyisi jotenkin edes kohtuudessa. Sanomisen vapaus pitää kaikilla olla ja etenkin tuo, että moni on kuin pakosta mukana vl-liikkeessä. Siitä onkin ollut lehdissä monta haastattelua, joissa eronneet kertovt, miten sitten 'rankaisuksi' (lue:kostoksi) joutuvat perheestään ja suvustaan eroon. Kova on hätä kannattajista, kun tuollaisia sairaita menetelmiä käytetään väen säilyttämiseksi.

      Tottakai johto on miehillä;) Juuri siten tällaiset lahkot toimivat. Patriarkaalisuus on niin monen lahkon ja myös monen uskonnon juuri ja myös tätä päivää, että se on aivan uskomatonta. Myös pyhien kirjojen tulkinta, on miesten vallassa.

      Helvetillä pelotellaan ja lapset ja äidit oirehtivat. Lasten pahaolo kyllä huomataan kouluissa ja siihen puututaan, mutta kuka huomaa naisen hädän hellan ja nyrkin välissä. Naisen, jota kukaan ei näe kylillä ja jos näkee, niin 'vahti' kulkee mukana ja menot ovat silloin sitä lastensaamiseen liittyvää hoitokyntiä.

      Liikkeestä pois lähteminen on kuin kuolema. Vain hyvin vahvat siitä selviävät. Itse olin nuorena toimittajana kerran tekemässä juttua erään arvostetun uskonnollsen järjestön päämiehestä. Jutun teko oli sovittu erääseen yksityiskotiin ja haastateltava myöhästyi tilanteesta noin tunnin. Join pakolliset kahvit ja juttelin ihmisten kanssa, mutta huomasin, että jotain tosi outoa oli menossa. Ilmeisesti ilmeeni oli hämmentynyt ja eräs ryhmän jäsenistä sitten kertoikin eräällä ryhmään kuuluvista nuorista naisista olevan vakavan kriisin. Nainen oli toisessa huoneessa ja sieltä kuului epätoivoista itkua. Siellä sitten ramppasi henkilö toisensa jälkeen ja siihen tilanteeseen tuli tämän uskonryhmän korkea päämies, joka kertoi minulle jonkin verran tilanteesta ja pahoitteli. Nainen halusi erota 'ryhmästä' ja aloittaa normaalin elämän, hän oli rakastunut ja mies ei ollut liikkeen piiristä etc. Hyvä kun sain haastattelun tehtyä. Kävelin kyyneleet silmissä ja naisen huutoitku korvissani läpi lumisateisen kaupungin toimitukseen kirjoittamaan juttua, jossa en tietenkään saanut kertoa mitään kokemastani...

      Sointu, kiitos sinulle mielipiteestäsi ja hyvää suven jatkoa!

      Poista
    2. Etnisten jutut ovat heidän omaa tulkintaa ja kokemusta vl-yhteisöstä. Eivät käsittääkseni suinkaan faktaa.
      Kaikki eivät ajattele samoin kuin he.
      Sitä vain ihmettelen, että miksi kuulua liikkeeseen näennäisesti, jos ei koe liikkeen arvoja ja normeja omikseen? Selkärangatonta.

      Poista
    3. Niin...miksi sitten kuulua liikkeeseen ellei koe sen arvoja omakseen. Syitä on varmaan tosi monta ja oletan, että vahvimmat liittyvät tarpeeseen saada säilyttää oma perheensä ja lähisensä. Oletan näin.

      Poista
    4. Mikseihän koskaan kirjoiteta siitä valtaenemistöstä, joka kaikessa hiljaisuudessa jättää uskonnollisen liikkeensä ja siteet läheisiin ei saa sen kummempia kolhuja. Suku saattaa kaikessa hiljaisuudessa rukoilla paluuta, mutta normaali kanssakäyminen jatkuu "kadonneen lampaankin" kanssa. Tällaiset tapaukset jäävät katkerien erojen varjoon. Olisihan hyvä, että näitä katkeria, välejä rikkovia eroamisia ei olisi ollenkaan, mutta on idealismia, että näin voisi olla, kun on ihmiset kysessä.
      Se on eri asia, että kaikki eivät halua jättää liikkeen hyväksi kokemiaan arvoja ja yhteisöllisyyttä vaan jäävät kritisoimaan epäkohtia. Lähtö voi olla menetyksen kokemisen takia vaikea, vaikka olisi todella väsynyt tai vihainenkin tietyistä uskonopeista. Viljakihan koki tosi lämpimänä evankeliumin saarnan ja Siionin laulut. Harvoin kuitenkaan törmää nykyaikana siihen, että suku pistää välit poikki uskon jättäneeseen. Näin ei Jeesus kehottanut tekemään vaan juuri päinvastoin. Vl-oppi perustuu tässäkin Jeesuksen opetukseen, mutta ihminen voi joutua syntiin ja toimia toisin.

      Poista
    5. Tosiaankin enemmän ovat esillä he, jotka ovat liikkeestä eronneet ja sen takia menettäneet kaiken yhteyden perheeseensä ja sukuunsa. Erittäin pahalta tämä tuntuu kun välissä/mukana on jo usein lapsenlapsia...

      Mutta: Kyllä on ollut muutama sellainenkin haastattelu, joissa liikkestä eronnut on sanonut, että 'perhe ei ikinä hylännyt häntä'. Tämä on hienoa, sillä onko mitään minkä pitäisi mennä perheen ohi. Ohi omien lasten, ovat he aikuisia tai eivät.

      Vilja halusi sekä jäädä että paeta, onneksi hänen miehensä teki oman ratkaisunsa, joka oli koko perheelle siunaukseksi. Vilja oli niin uupunut, että hän oli sairas, ei hän pystynyt enää päättämään yhtään mitään. Pidän onnellisista lopuista...ehkä sinäkin.

      Poista
  22. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. En ole vielä saanut käsiini Rauhalan kirjaa, mutta luen sen taatusti, kunhan vastaan tulee.
    Monessa blogissa on käsitelty synnyttämistä ihmisoikeuskysymyksenä. Nostaako Rauhala sen sellaisena esille? Itse vl-liikkeessä kasvaneena en näe asiaa noin. Ajattelen, että on ihmisoikeuskysysmys, jos ihminen ei voi itse valita, mihin ryhmään kuuluu. Näin ei ole käsittääkseni vl-maailmassa eikä muutenkaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Vl-liikkeestä pääsee eroon, jos tahtoo - ilmoittamalla, ettei ole enää liikkeen jäsen. Jos joku kysyy, miksi, salaisuuttaan voi raottaa tai olla rajoittamatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, suosittelen. Kun olet lukenut kirjan, huomaat, miksi juuri tästä naisen vapaudesta päättää omasta ruumiistaan, tuli kirjan painoalue.

      Poista
  24. Tämä blogipalsta tuntuu täyttyvän vl-kritiikistä ja puolusteluista. Ehkä se ei ole kirjallisuusblogin idea, vaikka kirjan juonta taustoittaakin vahvasti lestadiolainen elämäntyyli.
    Itse isoperheisenä vl-äitinä voin samaistua kahteen asiaan Viljan elämässä: 1) Arki uuvuttaa monesti, 2) Elämän pitkäjänteinen suunnittelu ei ole mahdollista. (Tämähän oli blogistinkin ensimmäinen huomio.)
    En syytä silti uupumuksesta lasten määrää tai toistuvia raskauksia. Olin usein uupunut jo kahden lapsen kanssa. Ajattelen, että uupumus on vain osa lapsiperheen elämää ja itse pitää järjestä asiat niin, että pääsee välillä huokaisemaan. Loman pitäminen on sekä pienen että suuren perheen äidin elämässä hyväksi ja jaksamisen vuoksi välttämätöntä.
    Tuon suunnittelun osalta joskus on hankalaa, mutta sen kanssa oppii elämään. Ajattelen myös niin, että vaikka kuinka suunnittelee elämää lapsiperheessä, suunnitelmiin tulee muutoksia joko sivulta tai ylhäältä päin. Joku loukkaantuu, syntyvä vauva ei olekaan terve, työpaikalta saadut potkut muuttaa rahatilannetta jne. Olisihan se toki mukava tietää, onko se iltatähti vielä tulossa ja onko se tyttö vai poika, jotta uskaltaisi heittää ylimääräiset vaatekappaleet kaapista lojumasta.
    :)Toisaalta on kutkuttavan jännää, kun ei tarvitse itse päättää, että yrittääkö vielä vai ei.
    Tärkeintä näissä asioissa kuitenkin on, että ei yleistetä kenenkään kokemuksia. Jokainen kokee asiat erilailla. Toiset ottaa rankemmin, toiset pääsee helpommalla. Vaikeuksissa olevia voi yrittää auttaa, mutta muutos täytyy lähteä autettavan lähtökohdista käsin. Monesti uupumuksen keskellä käytännön apu on parasta, se että joku tulee ja tarttuu imuriin ja moppiin. Diakoniahenkilöitä on nykyaikana liikkeellä yhä vähemmän, myös kunnallinen kotiapu on kortilla. Näistä hyötyisivät sekä suuret että pienet perheet.

    VastaaPoista
  25. Anonyymi, aika ajoin kun jotain kirjaa käsitellään, keskustelu laajenee ja ryöppyää ja se kyllä sopii, kunhan vältetään pahin alatyyli.

    Olen samaa mieltä. Ja uupua voi vaikka lapseton ja ainoa varmuus on epävarmuus.

    Loma ja arjesta irti on kaiken a ja o. Jokaisen pitää/pitäisi saada breikki. Minulla oli vaikeasti moniallerginen kuopus, vain toiset isovanhemmat elossa ja hekin asuivat kaukana, mies aina töissä ja työmatkoilla. Lapsen hoito, lääkkeet ja hankala ruokavalio veivät minut uupumukseen ja silloin lapsia oli kotona enää yksi. En saanut vuosiin mitään breikkiä ja sitä en suo kenellekään. Puutarha pelasti minut! Kun nyt jlkeenpäin mietin noita vuosia, ihmettelen, että selvisin/selvisimme ja kuopuskin pääsi vihdoin 16 -vuotiaani eroon hankalasta ruoka-aineallergiastaan ja muut allergiat hoituvat lääkkeillä.

    Inhimillinen tekijä voi kaataa parhaimmatkin suunnitelmat...

    Me emme tosiaankaan ole kaikki jaksamiseltamme samaa luokkaa. Luulin itse olevani rautaa, mutta sain huomata, että olin kaikkea muuta. Mutta se uupumus tuli vasta kun pahin oli ohi.

    Heikompia pitää aina auttaa.

    Me emme saaneet kunnallista kotiapua edes sillä viikolla kun itselläni oli kuumetta 40 astetta ja lapsella melkein sama ja mies viikon ulkomaantyömatkalla...sitä en pysty unohtamaan...

    Käytännön apu on usein suuri apu ja kaikki säälittely pois. Nyötäeläminen on toisen ymmärtämista, mukana elämistä, ei säälittelä.

    VastaaPoista
  26. Hei Leena!

    Sinä kirjoitat hyvin ja taidokkaasti. Minua häiritsee että kirjoitat välillä yleistäen ja karkeasti lestadiolaisista. Ei tarvitse olla samaa mieltä eikä siloitella, mutta kritiikin voi osoittaa tyylikkäästi. Yleensä kai on parempi rakentaa siltoja kuin jo polttaa ne ennen keskustelua.

    On suuri kysymys, mikä on hyvä elämä ja lopulta hyväksi. Se saattaa olla jollekin lestadiolainen elämäntapa ja toiselle jotain muuta. Minä kuuntelen ja kokoan vastausta kysymykseen.

    Itselläni on ne kaksi lasta. Tunnen usein kipeästi, kuinka lapseni tarpeet jää omien tarpeitteni alle. Olen lohduttautunut sillä, että edes huomaan tämän, sillä silloin on mahdollisuus parempaan. Luulen, että tällöin myös pystyn kohtaamaan lapseni ongelmat niiden ilmantuessa. Se on mahdollista, että minun ja sinun, Leena, lapsesi, on joskus hakemassa apua ammattiauttajalta kotona kokemasta laiminlyönnistä. Ja se laiminlyönti on usein se, mitä ei edes osannut nähdä. Tai kuten eräässä tapauksessa se, mikä oli äidin paras ominaisuus ja kantava voima hänen selviytymisessä.

    Lopuksi. Eiköhän me kaikki ole valettu samasta savesta. Samat murheet ja ilot eri kontekstissa.

    Kirkkaita luonnon värejä syksyysi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi!

      Kiitos, olen elättänyt itseäni ja perhettäni mm. toimittajana. Kirjoittanut olen aina.

      Varmaankin yleistän, sillä esim. kommennteihin vastaaminen tarkasti ja yleistämättä veisi vieläkin enemmän aikaani kuin se nyt jo vie, mutta ikinä, ikinä ei ole sanottu, että kirjoitan karkeasti. Kun Cision listasi minut kirjablogien TOP10iin, sain kiitosta nimenomaan siitä, miten kauniisti ja paneutuen jaksan kaikille vastata. Sitten taas: Autan aina heikompia, etenkin naisia, lapsia ja koiria ja jos tätä ryhmää loukataan, sanon suoraan ja rehellisesti. Rehellisyys voi jonkun mielestä olla vaikka karkeutta, mutta se on sitten arvoivan henkilön oma kanta. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, eikö vain! Yksi anonyymi lestadiolainen ei ollut edes lukenut Rauhalan kirjaa ja syytti minua rumista sanoista, kun käytin Rauhalan sitaatteja, ne ovat ne kursivoinnit. Mm. huoirittelu, jonka mukaan ihana, uskontotieteitä opiskeleva tyttäreni olisi huora, koska hän ei halua lapsia, olisi huora. Uskomatonta! Mitä sinä tekisit, jos tytärtäsi, ihanuutta, edes mutkan kautta huoriteltaisiin. Tai mitä sanoisit siitä uskonnnosta, jonka pyhässä kirjassa lukee, että vierasuskoiset on tapettava (Koraani). Minä en moista aio kuunnella, enkä myönnellä.

      Jos joku haluaa tulla autuuaksi laatimalla listan sääntöjä ja kieltoja, joista osa kuulostaa tosi naurettavilta nykyaikaan sijoitettuna, niin siitä vaan. Mutta jos noissa säännöissä loukataan maan lakia, vaikkapa kieltämällä naisilta itsemääräämisoikeus omaan ruumiiseensa eli kielletään ehkäisy, en ikinä sitä hyväksy.Ja tässä en ole ainoa. Katolinen kirkkokin kieltää ehkäisyn ja koko muu maailma ihmettelee, kun AIDS leviää kuin kulovalkea ja moiseen kondominkiletohapatukseen uskotaan ja sitä jotkut vielä noudattavat. Uskonto on oopiumuia köyhille, kuka niin sanoikaan...

      Ihan kaikki on mahdollista. Meidän kaikkien lapset voivat olla yhtä hyvin huomispäivän apua hakevia kuin myös sitä tarjoavia. Tyttäreni suuntautuu nuorisotyöhön ellei tutkimus vie häntä. Auttaa nuoria on aina ollut hänen haaveensa, mutta kiinnostus vieraisiin uskontoihin on nyt kova, vaan hän ottaa sivuaineeksi sosiaalipsykologian, joten sitä kautta ja antaahan jo teologinen suuret valmiudet nuorisotyöhön.

      Varmaan olemme sitä, samasta savesta, mutta helpompi näitä on keskustella ruokapöydän ääressä tunteja, kuten meillä on aina tehty. Kaikesta keskustellaan, mutta kaikkea toisen hyväksymää ei tarvitse itselleen omia. Minä en tule autuaaksi kieltämällä keneltäkään ihmisoikeuksia.

      Kiitos, että pysyit kohtuullisuudessa. Sellaista rumaa on tullut lestadiolaiaisilta, että ei ole voinut julkaista, mutta kaikki on tallessa. Olen entistä valaistuneempi nyt eräästä suomalaisesta uskonsuuntauksesta.

      Toivon, että sinä ja perheesi voitte hyvin ja kiitos samoin, syyskesän lumoa elämääsi!

      Poista
    2. Minä(kin) luin aluksi aika järkyttyneenä tätä blogia ja kommentteja. Olen itse vl ja muutamat kommentit loukkasivat aikalailla. En ajattellut, että kielesi olisi karkeaa tai ilmaisusi liian rehellistä, mutta kokemuksesi lestadiolaismaailmasta vaikuttivat hyvin negatiivisilta. Asioita tarkasteltiin yleistäen ja hyvin mustavalkoisesti: "monet lestadiolaisperheiden lapset ovat huostaanotettuja tai muutoin psykiatrisessa hoidossa" (kommenttisi ylempänä). Näitäkin tapauksia on, mutta varmasti vähemmistönä. Teen töitä lasten parissa paikkakunnalla, jossa on huomattava määrä lestadiolaisia. Silti en ole törmännyt toistakymmentä vuotta jatkuneen työurani aikana ollenkaan huostaanotettuihin vl-lapsiin.

      Siitä olen surullinen, jos kanssamatkustajissani on ollut loanheittäjiä. Uskon sen kuitenkin, että ylilyöntejä on tullut varmasti vl-piireistäkin. Tämä aihe on hyvin raflaava ja haavoittaa syvästi niitä vanhempia, jotka tekevät kaikkensa (ja enemmänkin) suuren lapsikatraan kasvattamiseksi. Toivottavasti koet saneesi myös hyvää vuoropuhelua ja asiallisia kommentteja vl-piireistäkin.

      Sitä olen ihaillut tässä blogissa, että kaikki kommentit todella luetaan ja niihin vastataan perusteellisesti. Olen käynyt jo useamman vuoropuhelun kanssasi ja koen, että ymmärrän nyt sinua paremmin (Toivottavasti sinäkin minua :)). Kun kerroit omista perhekoettelemuksistasi, ymmärsin, että sinä, jos joku tajuat, että hankaluudet eivät ole lasten lukumäärästä kiinni.

      Ihmisoikeus-asiassa me ei tavoiteta varmaan koskaan toistemme punaista lankaa. Olen huomannut, että sinä koet ehkäisyasian ihmisoikeuskysymyksenä. Se on tullut minulle useilla blogipalstoilla selväksi. Minä taas korkeasti koulutettuna vl-äitinä ajattelen, että usko on minulle oma valinta, lasten synnyttäminen on minulle mahdollisuus jatkaa Jumalan luomistyötä. Kukaan ei pakota minua olemaan vl saati synnyttämään. Kukaan ei kontrolloi myöskään ehkäisykiellon toteuttamista. (Se, että vl-yhteisössä tervehditään vatsan kautta, varmaan pitää osin paikkansa. Ollaan kiinnostuneita siitä, tuleeko toiselle vauva. Kun olen vl pienellä paikkakunnalla, myös ei vl:t tietävät tutkailla minun vatsanseutuani. Suon sen heille.) Ajattelen, että koulutuksen kautta olen saanut tietoa erilaisista uskonnoista, olen oppinut kriittisesti tarkastelemaan omaa valintaani ja muita mahdollisuuksia elää. Nostan tämän koulutuskysymyksen esille vain sen vuoksi, että Suomen kaltaisessa maassa ei voida ajatella niin, että ihminen ei olisi tietoinen muusta kuin oman lapsuudenperheensä kulttuurista ja siten perimätieto siirtäisi uskon ja kulttuurin aina uudelle sukupolvelle. Nyt voimme ajatella, että ihmisellä on ajatuksen, sanan ja uskonnonvapaus, kun ei loukkaan näillä toista ihmistä. Ehkäisyasiassa voi loukata puolin ja toisin.

      Varmaan ajattelet, että olen naiivi. Siihen on lupa, mutta mielestäni yhteisöllä pitää olla oikeus luoda oma arvopohja, käsitys oikeasta ja väärästä. Jos yhteisöstä ei pääsisi halutessaan eroon, voitaisiin puhua ihmisoikeusasiasta.

      Ehkäisyopista ja sen noudattamisesta syytetään jatkuvasti miehiä. Muistuttaisin kuitenkin kaikille lukijoille, että nämä monien mielestä ylimääräiset vl-lapset syntyvät myös heidän isille ja isät tekevät oman osansa lasten kasvattamisessa. Vl-arvoihin kuuluu myös puolison kunnioittaminen, kodin hengestä ja hyvinvoinnista huolehtiminen.

      Kaikkea hyvää sinulle! Yritän irrottautua nyt tästä keskustelusta ja antaa muillekin tilaa. Kiitos kaikista vastauksistasi!

      Poista
    3. Mun blogihan on itse sydämellisyys ja sen lisäksi, että vastaan kommtteihin tunteja viikossa ja luen kirjoja yöt lukijoileni, osa on alkanut meilata kanssani ja arvaappa kuka on kenenkin tukihenkilö;) Olisin varmaan voinut muotoilla tuota lausetta lapsista hieman, mutta piimä kaatui jo. Mitään väärää tietoa tuossa ei ollut, mutta otanta koski vain paria paikkakuntaa ja on siis liian suppea -etenkin yleistykseen. Itsekin inhoan yleistyksiä, kuten vaikka 'somalit tekee kaikki rikokset'. En siedä sellaista. Olen jyrkästi rasismia vastaan ja kuten oikeaan osuit, olen henkeen ja vereen ihmisoikeuksien kannattaja ihan sama puhutaanko Suomesta tai Kiinasta. Ja siis ehkäisy on minulle ihmisoikeuskysymys, mitä se ei ole sinulle.

      Ei lasten lukumäärä vaikuta mitään, jos lapsi on vaikka rankasti sairas, mutta meillä se vaikutti ainakin siihen, että hoito oli niin rankkaa, että lääkärin mukaan minulla oli kuin kolme pientä lasta ja siinä uupumuksessa kuopuksemme sitten jäi iltatähdeksi,vaikka muukin toive oli ollut. Jätin myös urani ja mies painoi maailmalla..

      Sinä olet koulutettuna vapaana naisena tehnyt oman valintasi. Ja olet siinä vapaa joko näin jatkamaan tai vapaa muuttamaan mieltäsi, uskon sen. Kerran sanot. Oletko muuten miettinyt näitä nettikeskusteluja, miten vaikeita nämä ovat kun puuttuvat ääni, ilmeet, äänenpainot etc. Koskaan ei voi väheksyä henkilökohtaista kontaktia.

      Et ole naiivi, jos itse tiedostat, mitä haluat ja niin teet. Se, että onko kaikilla yhteisösi naisilla samat valmiudet, onkin sitten jo eri juttu.

      Rauhalan kirjan lukeneena, ehkä jo tiedätkin, miten miehen rooli ratkaisee jutun kuvion. Loppu on minusta hyvä. Ihan happy end.

      Kiitos samoin sinulle! Ah, toivottavasti saan vähän aikaa vaikka vaan olla. Pitää kerätä voimia tulevaan remonttikoitokseen;)

      Ole hyvä!

      Poista
    4. Vaikka kysymyksesi onkin retoorinen, vastaan vielä tähän. Nettikeskusteluissa on hyvät ja huonot puolensa. Niihin on helppo osallistua, arallakin ihmisellä, mutta petollisia ne tietysti ovat; kuka tahansa voi esittää mitä tahansa roolia nimettömänä. Ei tietenkään ole reilua, että sinä keskustelet nimelläsi ja minä kirjoitan nimettömänä, mutta kummallakin meillä on tähän mahdollisuutemme (niin kauan kuin sinä niin päätät).
      Paljon hedelmällisempää toki olisi keskustella livenä. Silloin tietäisi, puhuuko toinen ajatuksiaan vai onko kirjoittajalla tietoinen roolivalinta. Ruumiinkieli paljastaa monesti enemmän kuin kirjoitettu kieli.

      En ole tarkoituksella osallistunut näihin keskusteluhin nimelläni, sillä tunnen niin hyvin kirjan kirjoittajan. Kirjailijahan itse ei aikonut osallistua julkiseen keskusteluun kirjasta, mutta uskon hänen lukevan näitä blogeja kommentteineen. Haluan jutella Pauliinan kanssa kasvotusten, kun jossain vaiheessa taas tapaamme. En niin, että hän lukee kommenttini täältä.

      Nyt päästän sinut rentoutumaan!

      Poista
    5. Etsin kerran yhtä asiaa googlaamalla ja jouduin sellaiseen kuin Suomi24. Järkytyin, miten ihmiset anonymiyden suojissa siellä todella mollasivat toisiaan. Mitään vastaavaa en ole ikinä lukenut lehdistä, sillä kielenkäyttö ylitti kaikki rajat. Otin muuten poliisiin yhteyttä yhdestä kommentista ja kyllä nimettömätkin tarvittaessa saadaan selville. Kenenkään ei kannattaisi syvimpiä pimeyksiään netissä kommentoida etenkin jos ne on osoitettu jotakin henkilöä vastaan uhalla.

      Tottakai juttelet Pauliinan kanssa livenä! Muu olisi outoa. Hykerryttävää nähdä, mitä hän kirjoittaa seuraavaksi...

      Sumuinen sunnuntaiaamu on jo valjennut, Hesari luettu, Robertsin suklaakahvi juotu...Iltapäivällä kummipojan synttäreille.

      Poista
  27. Leena, onpa hyvin kirjoitettu: "Pauliina Rauhalan Taivaslaulu on niin tiivis ja tehokas laulu naisten itsemääräämisoikeuden ja lasten paremman lapsuuden puolesta, että toivon jokaisen lukevan tämän kirjan." Kuten sinulta odottaa saattaakin ;-)!

    Olen aivan samaa mieltä, ja siksi levitän nyt tätä kirjaa joka puolella. Ilokseni huomaan, että kaikki ovat siitä kiinnostuneita - erityisesti täällä Oulussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos. Olen aina naisten ja muiden heikompien puolella. Sinäkin sen jo kauan olet tiennyt;)

      Kirja herättää takuulla huomiota, sillä onko vastaavaa näin aikaisemmin kirjoitettukaan....

      Poista
  28. PS. Jätin sinun tekstisi kaikista Taivaslaulu-postauksista viimeiseksi, sillä tiesin, että täällä on jnokin uusi näkökulma. Ja niin olikin. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, ja minä taas laitoin sinun tekstisi ensimmäiseksi ja siinä se myös pysyy.

      Lue myös Helmi-Maarian arvostelu blogista Pisara.

      Kirjoitit niin ihanasti♥

      Poista
    2. Kiitos, kiitos, Leena! <3
      MInäkin vien blogiini tuon saman lainauksen sinulta, minkä nostin jo kommenttiin täällä. On totta, ettei tällaista ole aiemmin kirjoitettu tällä tavalla.

      Poista
  29. Laitoin kirjan heti varaukseen kun se ilmestyi. Luin sen yhdeltä istumalta. Aivan järkyttävää. Tämähän oli fiktiota, mutta en hetkeäkään epäile etteikö se voisi olla totta. Suomessa. Nyt. Tänä vuonna. Todella, todella ahdistavaa. Pahimpia kohtia oli kirjassa se kun miehet miestenillassa totesivat että naisen kanssa rakastelu on parasta silloin kun nainen on raskaana: Silloin ei ole pelkoa raskaudesta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky ja Minna, sen tosiaankin lukee nopeasti. Tottakai se voi olla totta ja onkin, vain sillä erotuksella, että loppu ei aina ole yhtä onnellinen.

      Minuakin se kuvotti.

      Poista
  30. Luin vasta nyt tämän postauksen ja kommentit. Jännittävä keskustelu, jonka kaikki kommentit oli pakko lukea läpi. Kunnioitan sinua, kun blogissasi käydään keskustelua näin raastavista ja vaikeista asioista ja uskallat vastata avoimesti ja panna itsesi likoon. Olen kaksi kertaa nähnyt televisiossa Pauliina Rauhalaa haastateltavan, ja hänestä tuli haastatteluissa ihan omanlaisensa fiilis. Tuli vaikutelma, että se mitä hän on kirjassaan kirjoittanut, on läheltä koettua ja nähtyä, että hän tietää ja tavallaan kokeekin, mitä kirjoittaa, vaikka ei kirjoittaisi itsestään. Tuli halu lukea kirja. Sinun arviosi ja pääosa kommenteista ovat ulkopuolisten reaktioita. Sitä mielenkiintoisempaa on lukea kirja itse.
    Eläydyn tuohon vanhoillislestadiolaiseen kommentoijaan, joka uskaltaa käydä blogissasi keskustelua vaikkakin anonyymina.
    Vanhoillislestadiolaisuus ei ole lahko vaan ev.lut. kirkon herätysliike. Varmaan tiedät sen, vaikka olet - ehkä tarkoituksella? - useaan otteeseen kutsunut sitä lahkoksi.
    Minun mielestäni yksi perustava ihmisoikeus on uskonnonvapaus. Se koskee myös lestadiolaisia naisia. Heillä on oltava vapaus olla lestadiolaisia. Uskonnonvapauteen ei kuulu uskonnonpakko. Jos on pakko olla lestadiolainen, se ei ole vapautta. Vapauden ja pakon välillä on ehkä leveä, vivahteikas raja-alue.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paula, kiitos kunnoituksesta, jota en ehkä ansaitse: Tämä suoruus ja sanomisen uskallaus on se satakuntalinen puoli minua ja myös se, mitä isäni opetti: Ole aina heikomman puolella. Ja nythän olen naisten ja lasten asialla tässä.

      Uskonkin, että Rauhala kirjoittaa koettua/elettyä, sillä sen verran todenmakuista teksti olli.

      Heitä on mielestäni useita.Kommetoijia. Et eläytyisi niihin, joita en ole julkaissut. Ne kiinnostavat vain poliisia. Hämmästelen niitä ns. uskovaisia, jotka katsovat, että vain VAIN HEILLÄ ON OIKEUIS MIELIPITEESEEN, MUTTA MUILLA EI. Minulla on ihan samat oikeudet olla lestadiolaisista, mitä mieltä olen kuin heillä huoritella naisia, jotka käyttävät ehkäisya. Nyt tuli huorittelun piiriin siis myös uskontotieteitä opiskeleva tyttäreni.

      Tiedän, mutta jaksan ihmetellä, että ev.luterilainen kirkko pitää piirissään ryhmää, joka kiletää ehkäisyn. On täysin muinaisuudesta nykyisenä AIDSin aikana kieltää syntyvyyden ehkäisy ja mielestäni se on myös ihmisoikeusrikkomus. Jos joku aikuinen nainen tuota elämää hirveän paljon himoaa, niin sitten pitää kohdistaa katse lapsiin, jotka eivät saa äideiltään syli- ja tunneaikaa, kun aina on uusi vauva viemässä voimia. Hurtigin tutkimuksessa nimenomaan pedofilian yhdeksi mahdollistavaksi tekijäksi katsotaan vl-äitien uupumus, joten sairaat 'lahkosäännöt' pois jo lastensuojelun nimissä.

      Minun mielstäni taas perustava ihmisoikeus on saada olla lapsi, jolla on äidin syli ja huomio, sekä jaksava välittävä turva, jossa ei joudu kenenkään taholta seksuaalisesti väärinkäytetyksi. Uskonnonvapauden nimissä naisia kivitetään elävältä tänäkin päivänä. Ne naiset eivät ole vapaita valitsemaan yhtään mitään. Vapaus liittyy minulla aivan muuhun kuin uskontoihin, joissa miespuoliset 'papit', mullahit, keksivät sääntöjä ja määräyksiä naisten ja lasten julman kohtelun edesauttamiseksi.

      Tässä kaikessa on unohtunut se, että ihmisoikeudet koskevat myös lapsia. Hurtigin tutkimuksen mukaan lasta ei ole kuunneltu eikä kuunnella, vaikka hän olisi kertonut pitkään jatkuneesta hyväksikäytöstä vl-lahkossa.

      Vivahteikkuus on kaunis sana, mutta se ei mielstäni sovi sinne, missä nuoria tyttöjä huoritellaan ehkäisyn käytöstä ja lapsia hyväksikäytetään seksuaalisesti.



      Poista
    2. Korjaus: Uskonnon nimissä naisia kivitetään...EI uskonnonvapausen, sillä sitähän ei ole siellä, missä naisen henki ei ole minkään arvoinen.

      Poista
  31. Olen täysin samaa mieltä kanssasi, Leena Lumi. Kirja kauhistutti minua! Olen nyt lueskellut postauksia ja keskusteluja ja totean pettyneenä myös blogiisi tulleen nimettömän kampanjoinnin. Kyllä on elämänkatsomus heikoissa kantimissa, jos siitä ei voi keskustella asiallisesti, vaan kaikesta kritiikistä ja kyseenalaistamisesta suututaan. Aion itsekin sohaista muurahaispesään, kieli keskellä suuta, mutta rehellisesti.
    Koin monen ihasteleman suloisen sanahelinän häiritsevänä ja itse sanomaa peittävänä, juuri kuten sinäkin. Tuli myös mieleeni, että näinkö siellä liikkeen sisällä tai laitamilla on puhuttava, suostutellen ja maanitellen, että edes jotain menisi perille. Huh huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos mielipiteestäsi. Tämä taitaakin olla ainoa ja ensimmäinen joka tukee kantaani just ja täysin. Tiedän monia, jotka ovat täysin samaa mieltä kanssamme, mutta he eivät uskalla tulla esiin. Mikä ihme se juttu on, että vain lestadiolaisilla olisi sananvapaus.

      Rauhaln sulokieli todellakin peitti vakavaa asiaa ja siloitteli sitä. Otaksun, että se on juuri tuota tyyliä. Huh huh!, totean minäkin.

      Poista