keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta jatkuu koskien lasten....

Keskustelu vanhoillislestadiolaisuudesta jatkuu koskien lasten hyväksikäyttöä. Tämän päivän Helsingin Sanomissa, Matti Huuskosen jutussa Hyväksikäyttäjissä on liikkeen eliittiäkin, esitellään tänään julkaistava tutkija Johanna Hurtigin tutkimus Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta.

Vähän aikaa sitten keskustelua herätti Pauliina Rauhalan Taivaslaulu, joka käsitteli etenkin perheen äidin uupumusta alituisten raskauksien uuvuttamana. Lestadiolaisen liikkeen mukaan lapset ovat Jumalan lahja ja tällä perustellaan ehkäisykieltoa. Tämä helpottaa hyväksikäyttäjien toimintaa. Näin Hurtig:

"Suurperheissä äidin voimat menevät arjen pyörittämiseen. Etäisyys lapsiin kasvaa, mikä on Hurtigin mukaan hyväksikäyttötilanteissa kohtalokasta: äiti ei huomaa eikä lapsella ole riittävää luottamusta kertoa."

Itse järkytyin luettuani Taivaslaulun, että tämä voi tapahtua tämän päivän Suomessa. Missä on valtion laki ja sen noudattaminen! Ihan maatiaisjärki kertoo, että suloisen suurpeheidyllin kuvan taakse kätkeytyy painajainen, jossa miehet ovat vallankäyttäjiä ja naiset sekä etenkin aikuisten tahdon alaiset lapset kärsijöitä. Jokainen lapsi tarvitsee syliaikansa ja äitinsä huomion ja omien vanhempien turvan hyväksikäytöltä!

Matti Huuskonen:

"Yli 140 lasten hyväksikäyttäjää yli 60 paikkakunnalta eri puolilta Suomea. Tekijöiden joukossa kolmisenkymmentä vanhoillislestadiolaisen liikkeen puhujaa, paikallisyhdistyksen vallankäyttäjää tai muuta eliitin jäsentä."

"Sukupolvesta toiseen jatkuneita tekosarjoja. Pitkiä vankilatuomioita. Yksittäisiä tekijöitä myös Ruotsista ja Yhdysvalloista. Myös muuta lasten kaltoinkohtelua, johon ovat syyllistyneet etenkin suurperheiden äidit."

"Hurtigin tänään keskiviikkona julkistettava tutkimus Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta osoittaa, että lapsiin kohdistuva seksuaalinen hyväksikäyttö, on vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä yleisempää kuin aiemmin on tiedetty."

Niinpä...meikkaaminen, raskauden ehkäisy ja television katselu ovat kiellettyjä, mutta lasten hyväksikäyttö ei. Yhteisöjen sovittelut, joihin osallistuvat sekä uhri, että tekijä, menevät liikkeen miesten ehdoilla, sillä naiset eivät sovittele. Vallankäyttäjiä ovat miehet. Lapsiuhreilla ei ole mitään mahdollisuutta tuoda esiin kokemaansa.

Helsingin Sanomien Sanottua on pätkiä uhrien kertomuksista, osia siitä, mitä he eivät lapsena voineet kertoa kenellekään. Yksi menee näin:

"Isä ja äiti saattoivat kahvitella vieraiden kanssa kaikessa rauhassa alakerrassa samaan aikaan, kun tämä raiskasi mua yläkerran vessassa. Että miksi ne ei tulleet, vaikka mä huusin suoraa huutoa!" (Sanottua)


Minulle ei ole yli runsaan neljän kirjablogivuoteni aikana tullut niin paljoa anonyymejä kommentteja, kuin julkaistuaniTaivaslaulu-arvioni. Ilmoitan, että anonyymit kommentit tähän postaukseen ovat kielletyt! Jos on kanttia esittää mielipide, on oltava kanttia esiintyä nimellään mielipiteen takana. Uusimmassa Iiris-lehdessä, bloggaajista kertovassa jutussa, julkaisen toiveeni, että anonyymiys kiellettäisiin netissä ja se johtuu juuri lestadiolaisten kommenteisa Taivaslaulu-arviooni. Kaikki kommentit ovat tallella vastaisen varalle...


*****


Taivaslaulu oli Pauliina Rauhalalta rohkea ulostulo. Kaunokieli tosin silottelee pois paljon pahaa eli rosoisempi ote olisi tärkeän asian äärellä toiminut rehellisemmin.

Lukekaa ihmeessä kaikki tämän päivän Helsingin Sanomista Huuskosen juttu!

"Välillä tuntui, että he kävivät seuroissa saadakseen anteeksi ja jatkoivat lastensa pahoinpitelyä hyvillä mielin kun tiesivät, että keskiviikkona/sunnuntaina saa taas anteeksi."  (Sanottua)


Helsingin Sanomissa Matti Huuskosen jutussa Ei ne puheet vaan ne teot 5.1.2013 on alaotsikkona: Lestadiolaisijohtaja Olavi Voittonen kehottaa ohjaamaan hyväksikäyttäjät poliisille. Itse hän toimi toisin.

Kyseessä on noin kymmenen vuotta isoisän lapsenlapsiin kohdistamista sekusuaalisista hyväksikäytöistä, joissa yhtä lepsenlapsista isoisä oli ehtinyt käytää hyväkseen yli kymmenen vuoden ajan:

Siitä jokainen voi päätellä ainakin yhden asian: sen, miten pieni lapsen oli täytynyt olla, kun isoisä aloitti.

No, miten Olavi Voittonen sitten toimi Pohjanmaan-kokouksessa:

"Kylmää rikosasiaa" Voittonen ei tapauksesta ryhtynyt tekemään, ei, vaikka on ominen sanojensa mukaan aina tiennyt, kuinka menetellä pedofiilien kanssa. Sen sijaan hän saarnasi isoisälle tämän synnit anteeksi ja sovitteli parin muun sukulaisen tulehtuneita välejä. (HS/Huuskonen)

"Lapsenlapsille, tytöille, jäi se käsitys, että tätä ei voi nyt poliisille viedä. Mielestäni Voittosen ratkaisu oli keskeinen syy sille, että teot päsivät kahden uhrin osalta vanhenemaan. He jäivät Voittosen  takia vialle oikeutta ja korvauksia", moittii tapaukseen perehtynyt mies. Hän avusti hyväkiskäyttäjän sukulaista lastensuojeluilmoituksen teossa ja valvoi sukulaisen apuna asian etenemistä lopulta myös poliisille.(HS/Huuskonen)

Roolin rajaus oli puhtaasti Voittosen oma valinta. Papin vaitiolovelvollisuuden takia hän ei itse olisi voinut ilmiantaa isoisää poliisille vastoin isoisän tahtoa. Mikään ei kuitenkaan olisi estänyt Voittosta kehottamaan uhreja tai muita sukulaisia tekemään omin päin rikosilmoitusta.(HS/Huuskonen)

Samaa asetelmaa kuvataan lastensuojelun tutkijan Johanna Hurtigin lokakuussa ilmestyneessä tutkimuksessa Taivaan taimet - Uskonnollinen yhteisöllisyys ja väkivalta. Lestadiolainen liike tuomitsee lasten hyväksikäytön abstraktina ilmiönä hyvinkin jyrkästi, mutta tositilanteessa tekijää ymmärretään ja uhrit vaiennetaan tai heitä estetään hakemasta oikeuksiaan. Tästä on Hurtigin tutkimuksessa kymmeniä esimerkkejä.(HS/Huuskonen)

Ihmekö tuo, johtaja näyttää mallia. (HS/Huuskonen)

Leena Lumi

48 kommenttia:

  1. Pitää hankkia Iiris-lehti, että saan lukea haastattelusi. Korjaan kirjailijan nimeä sen verran, että hänennimensä on Pauliina. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, se juttu käsittelee eri alan bloggaajia. Kiitos korjauksesta♥ Olen lukennut suhdenhetkeen - taas.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  2. Pidät edelleen kiinni tästä anonyymiasiasta ja hyvä niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, toki, toki;) Jos on mielipide, on kehdattava seisoa sen takana.

      Poista
  3. Mihinkähän minulta oli jäänyt koko kyseisen kirjan esittely? Ilmeisesti lomahulinoissa meni ohi vaikka pyrin aina tänne vilkaisemaankin :)
    Nyt sitten ennen tätä kommenttia kävin Adlibriksestä tilaamassa sen ja vannon että laitan kiertoon! Muutenkin kuin aiheen vuoksi ( vaikka enää en postittele mitään kenellekään, sen verran v****ksi meni se Jaelin kirjahomma) sillä enää en aio hamstrata kirjoja. Pari viikkoa sitten lähti taas 200-300 kirjaa hyllystä, helpottaa tulevaa muuttoa.

    Mentiin sivuun asiasta, mutta haitanneeko tuo :)
    Nyt odotellaan sitten Pauliinan kirjaa!

    Sulosia syyskuun päiviä, Leena! Minäkin kesänlapsi jaksan tällaiset päivät kun aurinko paistaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, koet kauniin ja kiinnostavan lukuelämyksen. Se oli katsos sitä suviaikaa ja olit takuulla Lillan lumoissa...Minä luin kirjaa Yyterissä meressä istuen ja hiekalla maaten...

      Kuvittele: Minäkään en halua enää hamstarata kirjoja, Vain Elämäni Kirjat jäävät eli kolme Lundain osaa ja sitten tietty taidekirjat erikseen ja vahojen kirjojen hylly erikseen. Se riittäköön! Hamstaraan vain elämyksiä! Ehkä sinäkin.

      Kuule, niin vaikeita ovat olleet postitukset Jaelin kanssa, mutta nyt uhmaan taas kohtaloa ja lähetän hänelle joululahjaksi Samartinin viimeisen. Mutta laitan sen postiin jo marraskuun lopulla;)

      Ei mitään haittaa: Minähän olen puoliksi karjalainen, joten mulle tämä on tuttua.

      Kiitos samoin sinulle! En tiennytkään, että muutat...Tulen käymään heti kun saan seuraavan kirjan 'uunista ulos'. Nyt haravoimaan, että saan tuuletusta, sillä aion lukea jo iltapäivästä. mikä ei ole ihan tavallista.

      Poista
  4. Luin tänään netistä juuri tästä teemasta ja kaverini toi Suomesta Taivaslaulun, jonka aion lukea seuraavaksi. Hyvä, että näistä asioista on alettu puhua samoin kuin Saksan katolisten pappien pedofiliasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, täysin avoin toiminta ja lastensojelulla pitää olla munaa puuttua ja kaikilla, jotka ovat lasten kanssa tekemisissä. Ei uskonnon ja lahkojen varjolla voi ohittaa maan lakeja!

      Annoin Taivaslaulun Merille, joka lukee uskontotieteitä. Toivottavasti uusi sukulpolvi voi tälle jotain. Katolisen kirkon suhteen en näe valoa, sillä sen lonkerot ovat todella pitkät ja vaikutusvaltaiset. Minäkin luin jostain lehdestä siitä Saksan katolisten pappien pimeän töistä...

      Nykyään sanotaan, että lasta kuullaan,. mutta lapsi voidaan monin tavoin vaientaa. Pääsetkö lukemaan tämän Hesarin pitkän jutun netistä?

      Poista
    2. Olen lukenut Taivaslaulun, ja pidin siitä. Samoilla linjoilla sinun suhteesi näistä ihmisoikeuskysymyksistä sen suhteen.

      Tuosta lasten hyväksikäyttöteemasta tuli mieleeni tänä syksynä julkaistu kirja Sieluhäkki, jonka myös olen lukenut, ja jossa sivutaan sellaista (tositapahtumiin perustuvaa) tilannetta, että raiskattu pikkutyttö (muistaakseni 8-9 vuotias, sitä ei taidettu kirjassa sanoa, mutta olen jutellut asiasta kirjan kirjoittajan kanssa) joutui vl-seurakunnan edessä pyytämään anteeksi sitä, että oli päästänyt paholaisen jalkoväliinsä viettelemään hänet raiskanneen miehen. Toki tämä tapahtui jo vuosikymmeniä sitten, ja nykyaikana ei toivottavasti tällaista enää tapahdu. Mutta kovasti asia minua kosketti; jäi mietityttämään joidenkin ihmisryhmien järjetön ajatuksenjuoksu ja kummallinen oikeuskäsitys.

      Poista
    3. Kaarina, Rauhalan kirja on kaunis, taidokas ja kaikkea sellaista, mutta koska aihe on näin tärkeä/arka ja hän kuitenkin halusi tuoda sen esiin eli tuo ehkäisykielto, jolla on laajemmatkin vaikutukset, kuten uudesta tukimuskesta käy ilmi, olisin niin kovasti toivonut Pauliinalta vähemmän kaunokieltä TÄSSÄ KIRJASSA ettei rankka aihe silotu liikaa.

      Voin ihan pahoin tuosta mitä kerrot...En usko, että mikään paha on päättynyt. Osataan vain kätkeä paremmin. Missä on lastensuojelu ja kouluterveydenhoitajat! LIIKA SUVAITSEVAISUUS ON RIKOS. Tässä se taas nähdään. Pitää puuttua eikä hyssytellä.

      Ja samaa ihmisheimoa tässä ollaan, samaa maata asutaan...ei jaksa ymmärtää.

      Poista
  5. Useampikin kirjablogisti kirjoitti kesällä Taivaslaulusta ja minua ihmetytti hieman se, että suurin osa postauksista keskittyi kehumaan kirjan kieltä eikä halunnut puuttua itse aiheeseen. Ilmeisesti se sitten johtuu juuri siitä, että noita anonyymejä kommentteja alkaa ropista. Hienoa kuitenkin, että Sinä Leena uskallat olla rohkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, näin oli. Lueppa Maaria Päivisen arvio blogsta Pisara ja Paulan blogista Luen ja kirjotan. Pääset niihin klikkaamalla ko. nimiä minun Taivaslaulu-arviossani. Anonyymit kommentit voidaan poliisin toimesta avata, että se siitä anonyymiydestä. Kertoo jotain lahkosta, että ei esiinnytä omilla nimillä ja kielen käyttö on ollut pöyristyttävää! Kun olen noita lukenut, minua ei ihmetytä kohta enää mikään. Minusta heikompien puolesta on pakko uskaltaa...lapset, naiset, koirat....köyhät, vaietut, he joilla ei ole ääntä. Nyt on pakko antaa lapsen äänen kuulua. Kiitos♥

      Poista
    2. Näin Leena on. Olen tänään käynyt myös HSn verkkosivuilla tsekkaamassa mitä siellä tämän päivän jutusta sanotaan. Lestadiolaiset tuntuvat nyt pillastuneen täysin siitä, että heidän lahkoaan syyllistetään ja ovat pitkälti myös sitä mieltä, että jos muslimeista tai muista olisi kirjoitettu vastaavaa, sitä ei olisi joko julkaistu tai sitten se olisi leimattu kiihotukseksi kansanryhmää vastaan.
      Arkoja aiheita, nämä.

      Poista
  6. Huomasin jo alkusyksystä Vastapainon luettelosta, että tämä tutkimus on tulossa. Olipa rankka jo tuo päivän juttu Hesarissa! Puistattavaa luettavaa!

    Taivaslaulu on oma taideteoksensa, eikä sen aiheisiin (onneksi) kuulu lasten hyväksikäyttö. Minusta ei kaikissa lestadiolaisuuttakaan kuvaavissa romaaneissa tarvitse kaikkia kamaluuksia ollakaan. Kukin kirjailija valitsee itse teemansa ja aiheensa, Rauhala oli valinnut vanhempien uupumuksen ja sitä sivuavat asiat. Se hyväksyttäköön.

    Minäkin olen saanut Taivaslaulua koskevaan juttuuni kovasti kommentteja, myös anonyymeja. Toistaiseksi olen julkaissut kaikki, koska ovat pysyneet asiallisina. En ryhtynyt omassa jutussani ruotimaan lestadiolaisuutta ilmiönä sen tarkemmin, vaikka se keskeinen osa romaania onkin. Minullakin blogin pitäjänä lienee vapaus valita, mitä asioita kirjasta nostan esille. (Tämä kommentiksi Elämän krestomatian kommenttiin). En halunnut ryhtyä moralisoimaan tms., koska minulla ei mielestäni ole siihen oikein oikeuttakaan. Kirjassa kuitenkin kerrotaan aikuisista, täysivaltaisista ihmisistä ja se on fiktiota, mikä monilta kommentoijilta unohtui. Lasten raiskaaminen ja tekijöiden suojeleminen sen sijaan ei voi olla kenenkään yksityis- tai uskonasia. Tutkimuksen julkaiseminen on paitsi rohkea myös äärimmäisen tärkeä ja inhimillinen teko. Nyt on tietoa, joten on myös toimittava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiheesta kuin aiheesta voi mielestäni keskustella moralisoimatta, omia mielipiteitä ja näkökulmia voi tuoda esille tuomitsematta ketään. Ja kun kirjailija ottaa asiakseen kirjoittaa jostain aiheesta, hän haluaa herättää siitä keskustelua. Henkilökohtaisesti olisin hieman hämmentynyt jos kirjani kieltä kehuttaisiin mutta sanoma jätettäisiin kommentoimatta.

      Poista
    2. Kirsi, ja sitä tapahtuu tästä päivästä sateenkaaren tuolle puolen...

      Kirja on kaunokirjallinen teos, mutta sen painoarvosta suuri osa on mielstäni myös siinä, että se tuo esiin liikkeen sisältä vaiettua asiaa. Tänään julkaistussa tutkimuksessa käy ilmi, miten etenkin äitien uupumus mahdollistaa pedofilian.

      Niitä, joita en ole julkaissut, ei olisi voinut julkaista. Blogini ei ole suljettu ja tätä lukevat lapsetkin.

      Minua taas tämä aihen kiinnostaa laajastikin ja kuten jo mainitsin, yksi kirjan ansioista minulle on tabun esiin tuonti. Olemme jokainen oman blogimme emäntiä ja vaalimme niitä arvoja, joihin itse uskomme.

      Kirja on fiktiota, joka faktana tapahtuu kaiken aikaa. Kirjan loppu oli kauniimpi kuin moni liveloppu.

      Niin...mietin tässä just tuota suvaitsevaisuutta, jonkas perään itsekin kuulutan. On asioita, joissa liika suvaitsevaisuus, hienotunteisuus ja toisen reviirille menemättömyys on rikos. Hyvä, että asiat tulevat esiin.

      Poista
    3. Elämän krestomania, osui ja upposi: Täysin samaa mieltä!

      Poista
  7. Ostin Taivaslaulun kirjamessuilta ja luin sen heti samana viikonloppuna. Aihe on tärkeä ja erittäin vaikea - näkeehän sen siitäkin, miten paljon sait anonyymeja kommentteja, joita äsken hieman silmäilin. Se on kauniisti kirjoitettu ja se ehkä tekee kirjan sanoman vielä raskaammaksi.

    Uskomattomia olivat tuon Hesarin jutun liikkeen edustajan kommentit.

    Tunnen useita uskovia katolisia esim. Baijerissa ja Tirolissa ja vaikka kirkko virallisesti kieltää ehkäisyn, niin ei se ehkäisykielto heitä ole estänyt ehkäisemästä. Ja kaksoismoraalista lisää: katolinen kirkkohan tietääkseni maksaa suurelle määrälle avioliiton ulkopuolella syntyneitä lapsia elatusmaksua, koska isät ovat katolisia pappeja. (pedofiiliskandaaleihin ja muihin en jaksa tässä ottaa kantaa)

    Jotkut lukijat eivät ymmärtäneet, että Taivaslaulussa on kyseessä romaani, ei tietokirja, koska he kritisoivat sitä, että kirjoittaja itse ja miehensä ovat vanhoillislestad. sukua ikäänkuin kirjan henkilöt olisivat heidän sukulaisiaan/tuttujaan. Tästähän keskusteltiin viime vuonnakin paljon sen Alaharjan romaanin tiimoilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, joillekin lukijoille kaikki EHKÄ näyttäytyy liiankin auvoisena Rauhalan kirjassa Se kaunokielisyys ja kirjan onnellinen loppu. Esim.

      No, se oli ensireaktio. Kyllä kohta taas selitellään, mutta en usko minkään muuttuvan...

      Oi ja voi, tuohon suohon emme nyt uppoa...

      Tärkeintä on, että se VOISI olla totta ja sitikin siitä vielä puuttuu pahin. Mutta vihdoinkin saamme tutkimusta siiä.mihin kaikkeen äitien uupumus vaikuttaa eli jopa mahdollistaa pedofilian.Mieti nyt totaalista uupumustilaa ja mitä siinä sitten jaksaa välittää. Taivaslaulun Viljakin oli välillä ihan 'pois pelistä'. Minusta Rauhala on kuitenkin tehnyt hyvän teon nostaessaan esiin äitien uupumuksen ja sitä kautta tuon järjettömän ehkäisykiellon, jonka minä koen ihmisoikeuksien vastaisena.

      Poista
  8. Kiitos näistä keskusteluista. Surullista luettavaa, ja nehän ovat vasta jäävuoren huippua. Lapsilta riistetään muillakin yhteiskunnan alueilla lapsuus joko fyysisesti tai emotionaalisesti. Koko yhteiskuntamme käyttää lapsia hyväkseen esimerkiksi kaupallisella ja viihdealalla. Ja pedofiliatapauksissa esimerkiksi Polanskia on puolusteltu koko ajan, vaikka hänen uhrinsa oli 13-vuotias. Samoin Woody Allenia. Mainitsen vain kuuluisimmat esimerkit. Aikuisen naisen ja alaikäisen pojan suhdetta melkeinpä ihannoidaan, ja poika voidaan syyllistää kuten tehtiin Englannissa naisopettajan ja pojan suhteen käsittelyssä oikeudessa.

    myös lasten vaatteet:
    http://www.independent.ie/irish-news/clothes-turn-children-into-sex-objects-26285104.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, ole hyvä. Nimenomaan näin. Siksi olenkin niin pessimistinen sen suhteen että mikään muuttuisi. En vain näe sitä.Polanskin tapauksen tunnen, mutta en tajunnut, että Mia Farrowin ja Woody Allenin yhdessä adoptoima tytär olisi ollut alaikäinen, kun...Nythän Woody on adoptiotyttärensä kanssa kai avioliitossakin.

      No Ranskassa oli kuuluisa tapaus, jonka nimiä en muista, jossa aikuinen naisopettaja tuomittiin suhteestaan alaikäiseen oppilaaseensa.

      No juu, on lapsimissiä ja vaikka mitä...Ne eivät kyllä ole onneksi Suomessa menneet läpi.

      Poista
  9. Tytär oli silloin 14-vuotias, ja muutakin ikävää oli ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tosi...Tiedän, että Farow oli oikeudessa todiastamassa, mutta en tiennyt tyttären ikää. Ja 'muutakin oli' selittänee paljon Miasta ja hänen reaktioistaan.

      Poista
  10. Ikävä kyllä tuollainen on yleistä monessa suljetussa yhteisössä,joissa hyväksikäyttö voi jatkua vuosiakin ennenkuin se tulee esille.Hyvä kirjoitus Leena!

    VastaaPoista
  11. Woody Allen ei ollut Soon Jien adoptioisä vaan Farrow adoptoi hänet edellisen miehensä Andre Previnin kanssa....Olihan se eettisesti tosi pöyristyttävää;Allen ja Farrow eivät koskaan asuneet edes samassa taloudessa.Miahan on aina ollut vähän sekopää ja viimeisin juttu mikä hänen huuliltaan pääsi eli että hänen ja Woodyn biologinen poikansa oliskin Frank Sinatran poika jo kertoo sen..... Ja mielenkiintoista on se,että Polanski ja tyttö,joka nyt on yli 50 -vuotias,ovat yhteydessä sähköpostin kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, ihan huimaa. Se vain tuntui niin väärltä.

      Olen aina pitänyt Mia Farrowista, mutta myös Allenin leffoista.

      Poista
  12. Tärkeä tutkimus, tärkeä kirja (jota en vielä ole saanut käsiini) ja tärkeää keskustelua.

    Oli järkyttävää lukea HS:n haasteltavien lausuntoja. On uskomatonta, että häpeän kainoin vaiennetaan lasten kokomuksia, kun jokaisen aikuisen pitäisi suojella lapsia.

    Anonyymiasia on minusta kaksiteräinen. Anonyymit loanheitot on minusta ala-arvoisia, mutta itse olen törmännyt siihenkin, että tällä omalla nimimerkilläkään en ole tervetullut kaikkiin kirjablogikeskusteluihin. Anonymiteetti ei ole mustavalkoinen asia, vaikka niin kuvitellaankin. Sen sijaan samaa mieltä olen siitä, että keskusteluun tullaa huutelemaan anonyymina ja henkilöiden.

    Yhteiskunnassamme on selvästi vielä tabuja. On hirvittävän traumaattista, jos uskonnon (jonka kai pitäisi olla ihmisen turva) varjolla vahingoitetaan toisia.

    Tärkeä, rohkea kirjoitus, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen kirahvi, samaa mileltä.

      Jokaisen aikuisen ja paino sanalla jokaisen.

      En tarkoittanut noin, miten tämän ymmärsit. Sinulla on vakiintunut nimimerkki, se on kuin taiteilijanimesi. Se on aivan eri asia kuin olla joka foruumilla anonyymi ja sieltä huudella mitä sylki suuhun tuo ilman, että joutuu minkäänlaiseen edesvastuuseen sanomisistaan. Tään viime mainitun asian takia netistä on tullut kuin sylkykuppi, jossa kuka ikinä haluaa voi purkaa pahaa oloaan kehen vain.

      Tämä asia on vieläkin tabu. Tulet näkemään miten tämäkin taas lakaistaan maton alle, kun vettä ja sanoja on vähän virrannut ja jossain lapsi, lapset, lapsia...

      Kiitos.

      Poista
    2. PS. Siis tämä asia vie kaiken...eli unohdin sanoa, että MINULLE olet aina tervetullut keskustelija mihin vain ja milloin ikinä haluat. Sinulla kyseessä vakiintunut 'nimimerkki', taiteilijanimi tai miten vain haluat.

      Poista
    3. Ymmärsin, mitä anonymiteetilla tarkoitit. Halusin vain nostaa tämän asian esiin. On nimittäin niin, että vaikka me tiedämme tämän eron selkeästi, ei se ole kaikille laisinkaan niin selvää. :) Täysin samaa mieltä siis olen!

      Poista
    4. OK, siis siinä on mielestämme nyt kaksi aivan eri asiaa kyseessä. Ja sait toki tuoda sen esiin;)

      Poista
  13. Niin surullista tällainen. Mutta tärkeää ja hyvä, että asia otetaan esille, sillä näin saataisiin edistystä asian suhteen ja vähitellen lapsia moiselta säästyisi.

    Osallistuimme aikoinaan perheemme kanssa erääseen urheiluharrastukseen. Siellä oli uskovaisia ihmisiä, aikuisia ja lapsia. Pelin tiimellyksessä eräs isähahmo käyttäytyi toistuvasti erittäin epäreilusti ja väkivaltaisesti erästä hyvin pelaavaa lasta kohtaan. Hiillyin moisesta hänelle. Mies puolusteli äkkipikaisuuttaan ja veti jumalansakin mukaan selittelyyn. Minua raivostutti ja suretti näiden kanssauskovaisten epäaikuismaisuus ja se, etteivät puolustaneet heikompaa, lasta. Ja se myös , että minkälaisen kuvan poika saikaan aikuisista ihmisistä, jotka käänsivät katseen muualle, kun hänelle tehtiin pahaa. Yäk, vieläkin, kun muistelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, eikä mikään lopu, joten tätä saamme surra sateenkaaren tuolle puolen. Ehdottomasti avoimuutta.

      Ikävä tapaus. Minä olisin luullut, että Suomessa muut aikuiset puuttuisivat...tulisivat väliin. Toisaalta nykyään monet ajattelevat, että 'parempi kun en puutu, parempi kun en sekaannu.' Hyvä, että sinä menit väliin.

      Poista
  14. Ikävää :( Minullekin muutes on tullut Taivaslaulu-postaukseen kaikista eniten anonyymejä kommentteja. Kaikkia en edes hyväksynyt. Huomaa, että aihe kuohuttaa - ja huomaa myös sen, että lestadiolaiset itse ovat nyt varpaillaan, etenkin he, jotka ovat todella todella vanhoillisia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, niinpä. Ja kun minä yritin viestiä lasten ongelmista liikkeessä, heitä niin kehuttiin onnellisiksi suureprheen lapsiksi. Onhan se järkeen käypää, että äidin täydellinen uupumus vaikuttaa kaikkeen.

      He ovat varpaillaan ja syystä, mutta silti osaavat kirjoittaa ja käyttää sellaista kieltä, että en ole ikinä kuullut moista. En olisi voinut kaikkia julkaista. Mutta mitä sanoista, mutta kun nämä teot...

      Poista
  15. Luin tyon saman artikkelin Hesarista. Yhteisössä, jossa oikein erityisellä taalla vieläpä korostetaan turvallisuutta ja hyvyyttä, tapahtuu tällaista. Olen sitä mieltä, että mikäli yhteisö ei itse pysty hoitamaan asiaa säälliseen järjestykseen, valtion tai ev.lut. kirkon täytyy puuttua asiaan. Ja tehdä se kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, just niin. Valtion tai valtion kirkomme tulee puuttua asiaan. Näitä ei kuulu hyssytellä. He itse korostavat turvallisuutta ja hyvyyttä, mutta nyt olen kyllä nähnyt kokonaan kuvan toisen puolen. Ei ikinä ennen ole tullut kommentteja, joita ei voi julkaista ja jotka pitää säästää poliisia varten. Että näin kaunis 'uskonto'.

      Poista
  16. Oksettaa .
    Hyväksikäyttö jättää jälkensä useaan sukupolveen ja jos ei ymmärrä omien tuntemuksiensa alkulähdettä voi huonosti. Vasta nyt lähempänä viittäkymppiä löydän syy - yhteyksiä käyttäytymiseen ja vointiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, varmaan aika monia.

      Tämä koskettaa monia...

      Poista
  17. Kuumaa keskustelua!
    Kiitos postauksesta, Leena:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kuka voi vaieta pedofilian äärellä. Keskustelut ja avaukset ovat ovia uuteen aikaan.

      Ole hyvä, Aili♥

      Poista
  18. Leena luin jutun Iiris-lehdestä. Hyvä juttu ja tärkeää asiaa. Olisi kyllä hyvä, että jokainen seisoisi omien mielipiteidensä takana ihan omalla nimellä. Jos on varaa arvostella ja olla jotain mieltä, pitää olla varaa sanoa se ihan omana itsenään.

    VastaaPoista
  19. Hyvää keskustelua, Leena!

    Ihmeellistä, minun kriittiseen kirjoitukseeni ei ole tullut yhtään anonyymiä lestadiolaispuolustuspuhetta tms. törkyä. Ehkä he ovat jo uskoneet, kun ovat saaneet huutia teiltä aiemmin kriittisesti kirjoittaneilta.

    Niin suvaitsevainen ei saa olla, että suvaitsee suvaitsemattomuutta. Hienosti todettu, enkä voisi olla enempää samaa miletä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos.

      Tai mitäs jos on käynyt käsky käyttäytyä;)

      Juuri niin! Näin me tämän koemme.

      Poista