maanantai 14. lokakuuta 2013

Kirsti Ellilä: Kaivatut

Omituista, että hapenpuute aivoissa saattoi tuottaa kokemuksen, joka oli todellisempi, jollakin salamyhkäisellä tavalla enemmän totta kuin mikään mitä hän oli aikaisemmin kokenut.

Hoitajat jotka piipahtelivat huoneessa säätämässä letkuja kuvittelivat pelastaneensa hänet elämälle, vaikka he päinvastoin olivat sulkeneet hänet sisälle kärsimykseen.

En minä halunnut kuolla…En vain jaksa elää.

Kirsti Ellilän teos Kaivatut (Karisto 2013) on koskettava romaani, jossa iholle tulevat pudonneet, kadonneet ja etenkin Saara, joka oli aina vain yrittänyt tehdä kaiken oikein. Saara, joka halusi olla elämänkoulun tunnollinen oppilas, mutta jää luokalle, kun hänen tyttärensä Naru, hänen aurinkonsa, kuunsa ja tähtensä, kuolee. Elämä on enää vain sana vailla mitään merkitystä. Aamuisin ei löydy syytä nousta ja lähteä liikkeelle, mutta kotiin jääminen olisi merkinnyt varmaa kuolemaa. Toisaalta pelkästään sen mahdollisuuden olemassaolo on kuin mahdollisuus pois tuskasta. Ässä hihassa.

Toisaalla samassa ajassa, samassa kaupungissa Aava ja Henrik, joiden tytär Meri on löytänyt kutsumuksen, joka on vanhemmille kuolemaakin pahempi uutinen. Henrik, joka on palvonut tytärtään ihmeenä, joka on  antanut hänelle elämään aivan uuden, syvemmän tarkoituksen, kokee musertavaa voimattomuutta, jotain niin kadotettua, että sille ei ole edes nimeä. Ja täydellinen, upea, vaativa Aava, joka ei ikinä ole rakastanut ketään, ihmettelee, miten hän on ikinä pystynyt synnyttämään tytön, joka rakastaa kaikkia. Ensihetkestä hän on vanhemmilleen ilma, jota he hengittävät, josta he elävät:

Merin syntymä mullisti kaiken. Hän mullisti sitä ollessaan paikalla ja hän mullisti sitä ollessaan poissa. Eikä tämä elämän mullistuminen ikinä päättyisi.

Gilbert. Mies Kongosta. Muukalainen vaeltamassa savituoksuisen joen rannalla. Gilbert, joka on menettänyt kaiken. Maansa, perheensä, ystävänsä, mutta ei ikinä uskoaan. Vaiteliaasta Gilbertistä huokuu Saaraan sekä tarvetta suojella tätä, että tarvetta saada suojelusta. Saarassa herää tarve uskoa johonkin, ihan mihin tahansa, vaikka:

Sellaisina tähtikirkkaina öinä, kun kuu liukui taivaan poikki ja alastomat puut ojensivat oksiaan kohti äärettömyyttä kaipauksesta piikikkäinä. Sellaisina öinä hän makasi vuoteessaan henkeä pidättäen, kuuli laulun kiertävän huoneesta toiseen, ja se oli magneetti joka keräsi itseensä merkitystä. Sillä ihmisen oli mahdoton elää ilman merkitystä, ilman tarkoitusta, ilman luottamusta maailmaa kannattelevien salaisuuksien voimaan.

Kaivatut on ensimmäinen romaani, jonka luen Kirsti Ellilältä, joten olen tässä ’puhtaalta pöydältä’, en voi verrata hänen aikaisempiinsa, mutta jotenkin yllätyin silti – positiivisesti.  En odottanut näin herkkää ja tummankaunista. Kaivatuissa on kaikki kohdillaan.  Jopa kirjan sivumäärä, johon Lauri Viitakin olisi ollut tyytyväinen: Hän nimittäin määritteli ihannekirjan pituudeksi noin kolmesataa sivua. Mitäköhän tuumaisi tämän päivän tiiliskivistä...En löydä mitään, mitä jättäisin pois, en mitään, mitä lisäisin. Jopa passiiviskyyninen terapeutti menee minuun täysillä. Kirjan rakenne on huoliteltu ja tyylikäs. Kaivatut on kuin oppikirjaesimerkki, miten tehdään kompakti tarina. Ensinnäkin jako neljään osaan: Pudonneet, Kadonneet, Herääminen ja Hopeaa taivaalta. Sitten henkilöt, joita on juuri sopiva määrä: Erillään, mutta lopulta kohtalon yhdistäminä ja samaan tuskaan heittäminä. Kieli. Ellilän kieli on täydellistä. Ei puhekieltä, joka toimii vain harvoin ja erityistyylikeinona, vaan täydellistä, luonnollista, kaunista suomea. Syvällinen tarina, johon on helppo samaistua. Todenmakuinen ja mahdollista tapahtua kelle vain. Ja parhaana kaikesta, kirjan rauhallinen tempo, joka antaa lukijalle armon keskittyä siihen, mikä on kirjassa olennaista: Kaipaukseen.

Kaivatut, kauniskantinen, koskettava teos on mielestäni kirja, jota voi suositella monille. Minua kirjan teemat kiinnostavat kovasti ja sitaatti Meristä osui ja upposi, sillä noin voisin minäkin kirjoittaa Meristämme.  Kerrankin voin olla yhtä mieltä kannen liepeen tekstin kanssa, joka sanoo ’haikeankaunis kuvaus erilaisista ihmisistä elämänsä käännekohdassa.’ Sitä tämä on. Tarina jossa jokaisen oli seurattava omaa tähteään, eikä tähteä saanut vaihtaa kesken matkan.


*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Mari A  Kirjavalas ja hdcanis

20 kommenttia:

  1. Yllättävän hyvältä kuulostaa! Kiinnostuin todella. Olen lukenut Ellillältä Ristiaallokkoa, ns. kirkkotrilogian yhden osan. Se oli ok mutta tämä saattaa olla parempi. Ei auta kuin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjanainen, tämä oli aivan jotain muuta, mitä olisin Kirstiltä odottanut....Olen pitänyt häntä räväkkänä ja en niin kaunosieluisena, mutta hänellä taitaa olla montaa persoonaa samassa.

      Minä pidin ja nautin. Tämä sopi nyt myös tunnelmiini, sillä olen välillä aidosti uupunut liian runsaisiin ja rönsyileviin kirjoihin. Tämä kirja antoi enemmän kuin otti. Yritän huomata arviosi, sillä olisi kiva kuulla, miten sinä tämän koit.

      Poista
  2. Onpa hienoa huomata, että sinäkin pidit tästä! Kannatti siis hankkiutua eroon Ellilä-neitsyydestä. ;) Kirjoitat kauniisti tästä kirjasta ja yhdyn sanoihisi - koimme kirjan kaiketi aika samalla tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, pidin. Juu, ei kannattanut olla Ellilä-neitsyt;) Kiitos samoin. Sinullahan tämän arvion ensin näinkin! Googlasin illalla kotiin palattua, ketkä ovat tehneet ja sinä et bongahtanatu näkyviin haulla Kaivatut Ellilä blogit, joten hyvä, että tulit kommentoimaan. Linkitän mieluusti kollegoitani.

      (Kuvittele: Edelleenkään seuraamieni blogien listalla eivät näy Mainoskatko tai Kirjavalas! En tajua ja olen kuitenkin lukijasi...)

      Hämmentävää, että niin tuottoisaa kirjailijaa kuin Ellilä on luettu blogeissa niin vähän. Ehkä se muuttuu...

      Poista
  3. Olen pari muuta Ellilän kirjaa lukenut aiemmin ja tämä on kyllä niistä melankolisin ja mietiskelevin.
    Ja tosiaan, kompakti hyvin kerrottu tarina jonka ottaa vastaan sujuvasti mutta joka antaa kuitenkin paljon pureskeltavaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, niin, tätä ei voi pitää sisällöltään kevyenä, vaan on hyvin todenmakuista elämän tuskaa. Olen taipuvaisempi melakolisiin kuin hauskoihin kirjoihin, joten Kukkia Birgitalle lienee poikkeus, joka vahvistaa säännön;)

      Poista
  4. Kiinnostava tuttavuus, mielenkiinnon herätit kyllä. Luettavien listalle, ehdottomasti. Hienoa kun tällaisia suomalaisia kirjalijoita nousee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, täällä tämä odottaa. Kirstillä on itseasiassa laaja tuontanto, joka minun pitäisi tuntea, mutta kun en.Kirjamessujen jälkeen sitten...kirjoja sinulle.

      Poista
  5. Kiitos kiintoisasta esittelystä, Leena:)
    Oikein hyvää tiistaita sinulle!

    ♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos ja ole hyvä.

      Kiitos samoin sinulle!

      ♥♥♥

      Poista
  6. Huomenna maalle ja siellä torstaina tutkimaan, löytyykö kirjastosta tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiina, lukuiloa! Minulle tämä oli kuin kaivattu loma: Ei kärsimystä huonosta kielestä, levollinen kerronta vailla isoa actonia, mutta syvyyttä ja koskettavuutta.

      Poista
  7. Ellilä oli opettajani luovan kirjoittamisen johdannossa. Hän sai ainakin meidän ryhmän innostumaan kirjoittamisesta. Hän sanoi olevansa rakkausromaanien ja lastenkirjojen kirjoittaja. Luin pari hänen aiempaa rakkauskirjaansa, mutta ei oikein imaissut mukaansa.
    Hänellä on aika räväkät mielipiteet ja tykkään käydä kuuntelemassa haastatteluja hänestä.
    Kaivatut jää luultavasti minulta lukematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, sitä ei ole vaikea uskoa, sillä tämä kirja on kuin oppikirjaesimerkki, miten tehdään 'hyvä tarina'.

      No onneksi en sitten ole lukenut hänen rakkausromaanejaan;) Tosin en tiedä, miksi et pitänyt. Minä pidän rajuista ja rohkeista rakkaustarinoista eikä tragediakaan pahaksi ole;) Siis jotain Anna Kareninaa...tai Kätilöä!

      No just siksi, että hän on ollut blogissaan niin räväkkä, odotin aivan muuta. Tämä muuta on nyt parempi ettei minulle tullut tarvetta alkaa hänen kanssaan väittelemään tai siis kirja ei ärsyttänyt, vaan miellytti. Tylsä hän ei voi ikinä olla, sen uskon.

      Oi niinkö...Minä olen iloinen, että luin Ellilältä juuri tämän kirjan.

      Poista
  8. Hei kiitos esittelystä ja kiitos todella hauskasta keskustelusta. Terveiset Mai Laaksolle! Olen pistänyt blogini telakalle, mutta jaan tämän Facebookissa. Olen ihan täpinöissäni tästä:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsti, ole hyvä. Kiitos psta!, Mai varmaan huomaa.

      Ihmetelinkin kun olin Luvialta palattua tulossa blogiisi, vaan sitä ei enää ollutkaan.

      Kiva, että olet. Toivon, että saat nyt näkyvyyttä, jonka olet ansainnut. Pidin kovasti ja tuoksu oli syntymäkaupungistani;) Olen niin 'nuori', että olen syntynyt Heidekenissa...

      Mukavaa syksyn jatkoa ja kyllä tässä itse kukin alkaa kaipaamaan telakoitumista...

      Poista
  9. Kiitos hienosta arviosta! Täytyypä kopata kirja matkaan, jos se joskus vastaan tulee.

    Hyvää loppuviikkoa sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa, uskon, että pitäisit tästä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Olen lukenut illalla ja nyt aamulla Kaivattuja ja pidän lukemastani. Olen lukenut Ellilää ennenkin, mutta nyt tuntuu että tämä kirja on ihan parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirpa, eikö olekin laatua. Tämä oli minulle ensimmäinen Ellilän romaani, mutta olen lukenut hänestä muissa yhteyksissä, kuten puutarhakirjoissa.

      Poista