maanantai 11. marraskuuta 2013

Kirjasto/toimistoni edullinen sisustustilaihme ja leikkiä valoilla

Käydessämme Kodin Ykkösessä hankkimassa jotain tärkeää remonttiin, näin ikkunassa Strada-hyllykön. Ensin se näytti minusta nuorisojutulta, mutta yhtäkkiä tajusin: Tämän kalusteen avulla voimme palauttaa 90 senttisen runkopatjavuoteen takaisin kirjastoon, jossa sille on ollut hämmästyttävän usein kysyntää. Kerron sisustusmuutosta samalla kun leikimme kuvilla vähän valoleikkiä. Tässä siis hyllykkö niin, että sängyn viereinen lukuvalo on päällä.
Tässä sama ilman lukuvaloa. Tarina on siis se, että tuo vähän näkyvä, äidiltä saamamme jättimäinen lukutuoli oli ennen sänkynurkassa eli ikkunaseinällä ja päätyseinällä oli apukirjahyllykkö, huonekalu, joka oli funkkiskaudeltani ja ei yhtään enää tuntunut minulta sekä oli varsin leveä, tosin siihen kyllä sitten kirjoja myös mahtui...
...mutta sängyn oli aika palata ja samalla kauppareissulla löysimme siihen myös pellavaiset lakanat, jotka näykyvät jossain näistä kuvista.
Kuvat on otettu useina eri hetkinä, viimeiset tänään, kuten tämä, jossa iiristaulu on jo saanut antaa hiukan tilaa ledeille ja itse hyllykölle. Nyt ylähylly saa toimia paksujen kynttilöiden säilytyspaikkana, suvella siitä voi kasvaa ja roikkua alaspäin vaikka muratti.
Tässä näkyvät jo pellavaisiin tyynynpäälisiin peittyneet tyynyt. Huoneen vihreä väri on tyttäremme tarkka harkinta, sillä tämä huone kuului hänelle kauan ennen kuin hän muutti alakerran 'yksiöön' omalla sisäänkäynnillä.
Strada-hyllykkö maksoi tarjouksessa muistaakseni 79 euroa ja sen sivupuut ovat täystammea. Hyllykköä myydään myös leveämpänä ja sitä saa sekä valkoisena että mustana. Kuvissa ei näy alin hyllytaso, jossa voi pitää vaikka villalankakoria, sisustuslehtiä tai talvella varahuopaa.

Jotenkin tästä 'kirjastopesästä' vain niin pidän...Tosin vuode on tavallista matalampi, sillä laitoimme sängystä aikanaan jalat poikki, että suuriruhtinatar Olga olisi siihen päässyt myös ikäneitona paremmin menemään, mutta tuo ei mitään haittaa, sillä nyt Lumimies on keksinyt, että tästä tuleekin jenkkisänky: Koko helahoidon päälle joustinpatja ja sen päälle pedari, niin juttu on siinä. No, tosin uskon, vasta kun näen;) Kun olen seurannut tyttäremme sisustusta, kaikki on matalaa vuoteesta ja sohvasta pöytiin eli jotain japanilaista tyyliä sitten...otaksun. Minun työnurkkaukseni on nyt sängyn jalkopääseinän kulmauksessa, ikkunan vieressä ja vasemmalla seinällä, ikkunaseinää vastapäätä, on rakas, vanha Lundiamme täynnä kirjoja. Minusta tapahtui tilaihme!

Love
Leena Lumi

Täällä sama Strada joulun jälkeen...

34 kommenttia:

  1. Tosi kivan näköistä, varsinkin noi kynttilät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sarina, kiitos. Minä jäin ihmettelemään, missä ovat vaaleanpunaiset kynttiläni, mutta nehän ovat tietty isoissa laseissa. Nyt kaipaa jo punaista...

      Poista
  2. Näpsäkkä hylly ja ihana sisustus ♥
    Heti kiinnitti huomioni punaisiin yksityiskohtiin kun itsellä on myös sellainen aika, että pikku punaisia yksityiskohtia pitää olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seijastiina, kerrankin jotain edullisesti. Kiitos ♥

      Minä etsin myös nyt punaisilla jutuilla lämpöä ja joulun odotuksen lumoa, vain Aarikan tontut saavat vielä pysyä poissa;)

      Poista
  3. hyllykkö on kaunis!
    Vihreä väri rentouttaa...sopii hyvin kirjastoon ja kirjojen lukemisnurkkaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irmastiina, kiitos. Ja kätevä;)

      Sen se tekee, mutta tämä on jotain sattumaa, että tytär joskus vlaitis tähän värin, jota emme ole vieläkään peittäneet...vrt. mun keittiö. Alki vähän huvittaa, mutta ehkä tietty vihreänälkä on ominaista puutarhaihmiselle. Tuo seinän väri ei ole livesti noin vahva. Tästä tuli nyt mun talvipesä!

      Poista
  4. Tuosta tuli kyllä tosi kiva kuten jo sanoin sinulle.Ja kirjastosi on niin ihanan viihtyisä;voin kuvitella että tuon kanssa vieläkin viihtyisämpi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Sinä et vain ole nähnyt tätä vielä joulun aikaan, kun et kaipaa lumen taikaan;) Mutta en ole menettänyt toivoani : Puhallan täältä lumentomua, taikaa sinne päin ja...

      Poista
  5. Viihtyisää, pidän värimaailmasta hyvin paljon. Kyllä tuonne "kirjastopesään" käpertyy mielellään hyvien kirjojen pariin::)))
    Ihanaa viikkoa, harmaus on toistaiseksi väistynyt, tänään on näkynyt aurinkoa ja nyt sitten puolikuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Meillä se huone, joka viimeksi lähtee remppaan eli siis 'pesä'. Muuttumaton, turvallinen, tilaihme,naisen huone, jonne mieskin saa tulla...;)

      Kiitos samoin! Ilma on ollut mitä mainioin ja kuuraa, ihanaa kuuraa...Sinä näet kuun minua helpommin, sillä meillä nuo vuoret...usko tai älä.

      Poista
  6. No hienoa tuli! Arvasin sen =)

    Ihailinkin tuota seinän väriä, tyttäresi on osannut valita erinomaisen kauniin sävyn. Se leveämpi Strada on kyllä todella leveä. Tuo kapea malli on mielestäni kauniimpikin ja valot sopivat mainiosti tuohon ympärille. Talvivalot on parasta mitä lähivuosina on keksitty.

    Ihanaa viikon jatkoa teille remontoijille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, jälkihehkulla;)

      Hän vlalitsi sitä väriä ainakin kaksi tuntia ja minä olin kuskina. Lämpötia oli +30 astetta ja ....,mutta hän maalasi kaiken itse ja siitä on muistona kiva kuvaikin.

      Se leveä ei vain jotenkin ollut niin kiva...Talvivalot nimenomaan. Kukaan ei kai enää puhu ledien yhteydessä jouluvaloista.

      Kiitos ja kiitos samoin mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Suomessa on jo siirrytty valoiluun. Meillä valot odottaa aina ensimmäiseen adventtiin. Odotus on helppoa, kun valoa riittää luonnon puolesta pidempään kun siellä. Kivalta ne valot silti näyttävät yhden ja toisen kuvissa. Pitäisköhän….

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, luin, että 'Suomessa on siirrytty vakoiluun...' Olenkin aina odottanut, että liika lukeminen aiheuttaisi lukihäiriön;) Ledit ovat mahtava keksintö, sillä ne valaisevat, tuovat tunnelmaa niin sisällä kuin ulkona ja kuluttavat sähköä vähän. Tämä on myös selvästi jo joulunodotustunnelmia merkitsevää, mistä kielii myös punaisen ottaminen sisustukseen.

      Pitäisi! Onhan teillä pimeät illat.

      Poista
  8. Ihana huone! Tykkään tuosta vihreästi (terveisiä äidille! ;)) ja tuo hyllykkö on tosi kiva. Ihanat talvi(!!)valotkin. Minä olen myös laitellut paloja jo sinne sun tänne: olohuoneessakin on pallovalot, pienet ledit kehystämässä ovea ja vielä yksi valosarja Aalto-maljakossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos. Tämä on kai sitten se 'naisen oma huone.' Jotenkin arvasinkin, että äitisi todella tykkäsi, olisi voinut tuohon vetäytyä lukemaan ja kietaista jättimäisen fleecen (kerrankin riittävän suuri, sain äidiltä) ympärilleen;)

      Aalto-maljaossa ei nyt ole valoja, sillä olen ostellut yhtä suuria kirkkaita ja heman edullisempia ledlasimaljoja. Aalto-maljakosta tulee ledien avulla upea valaisin, jota ei ole kiirus ollenkaan riisua ainakaan ennen julmaa huhtikuuta. Sisustuskuvaaminen on hirveää. mutta yritä sinä, hyvä kuvaaja, kerran minäkin uskallan itseni munata. Tänään just valitin Ilonalle, kun pitäisi saada joku oikea kuvaaja kuvaamaan meidän pesuhuone. Sisäkuvaus on syvältä ja kohta kai pitää sitten sitä alakerran vessaa alkaa kuvata...

      Poista
  9. Ihanat sisustusvalot (vaiko jo joulu ;D ?) ! Minuakin kyllä jo syyhyttäisi laittaa valoja, mutta, Irenen joulusäännöstö, pykälä numero kaksi: jouluvaloja ei laiteta ennen marraskuun puolta väliä. Mutta kohtahan siellä ollaan, hurraa! =D

    Pääsin taas tänään valitsemaan tapettia, meidän eteisiin tällä kertaa, ja jes, valitsin niin hienon, että sydämeni pakahtuu. =D Jännä homma noiden tapettien kanssa, vaikka niitä on hirveä määrä vaihtoehtoja, niin minä tiedän hyvin äkkiä, mikä on se oikea. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, minä kuulun niihin, jotka kantavat joulua sydämessään koko vuoden...No, naapurini on myös ledhullu ja hän kutsuu näitä kaamosvaloiksi. Minulle ne ovat vain must heti lokakuun lopulta jonnekin julmaan huhtikuuhun, vain punainen on tässä nyt jo joulun odotusta. Siis nämä ovat talvivalot.

      Olisiko sinulla kohta sisustuspostausta? Sydämeni särkyy, minäkin haluaisin tapetteja, sillä nyt niitä just on niin ihania. Muutama vuosi sitten laittelimme makkariehin, mutta tämä kirjasto jäi vielä tapetoimatta. Toisaalta Merin valitsema vihreä väri on minulle edelleen ihan ok.

      Minulla on täysin sama! Katson mallit läpi ja tiedän heti kohta, mitä haluan. Ja olen siihen sitten myös ollut tytyäväinen. Toisessa makkarissa on Rörstrandin Salainen puutarha ja toisessa Laura Ashleyn turkoosia ja luonnonvalkoista köynnöskasvijuttua eli koristeellisempaa kuin olisin voinut uskoa, mutta sitten huonekaluissa täytyykin olla minimalisit.

      Voisithan napata ne valitsemasi tapettien kuvat nettisivuilta ja laittaa blogiisni. Kaikki naiset tarvisevat nyt suklaata ja sisustusta!

      (Luen edelleen: Kingiä, kahvia ja t.....a;)

      Poista
  10. Niin kaunista ja kodikasta. Käytännöllistäkin ja ripaus luksusta. Niin sinua, ihana pesä. Joskus pienellä ja edullisestikkin voi saada ihmeitä aikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kodikkuushan on ollut aina meidän tunnari. Luxus tulee sitten jos tästä tehdään jenkkivuode, vrt. hotelli Helsingin huone no xxx;) R. tutki sen vuoteen! Ihan pikkurahalla ja kynttilöillä ja ledeillä tekee jo ihmeitä. Nyt oli myös kiva löytää nuo pellavalakanat. Kiitos.Bis Mittwoch!

      Poista
  11. Olen myös haaveillut tuollaisesta seinään nojaavasta hyllyköstä, en ole vielä keksinyt paikkaa. Näyttää sopivan sinulle hyvin tuohon huoneeseen.
    Pienetkin muutokset saavat suuria aikaan. Ja muutokset piristävät myös mieltä
    Minäkin siirtelin 1960-lukulaiset designlasimaljakot uuteen paikkaan ja tiivistin ne värien ehdoilla sopivaksi ryhmäksi, tietysti paikka on leveä ikkunalauta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, me varoilta kiinnitimme sen eli siinä on sekin mahdollisuus. Se on kuin 'munat pässillä' eli ihme tapahtui;) Kiitos.

      Niin, sinullahan on ne upaakin upeammat ikkunalaudat, melkein tekee mieli sanoa että ikkunapenkit!

      Poista
  12. Ihanan ja toimivan hyllyn olet löytänyt! Nuo valot sopivat siihen hyvin ja ihanat punaiset piristykset. Meri on valinnut kauniin sävyn seinään:)
    Kyllä tuolla taatusti vieraskin viihtyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos. Pidän. Jotenkin tekee nyt mieli lämmintä, kun hellä lumikaan ei ole vielä satanut.

      Hän on visualisti vimpan päälle. Nyt oma asunto on mustaa, punaista, valkoista ja vähän kirsikkapuuta.

      Vierasmakuuhuone on erikseen, mutta esim. kummipojalle se ei vielä käy, koska on toisessa kerroksessa. Silti: Lisävoteita tatrvitaan yllättäen.

      Poista
  13. Kaunista. Punainen piristää ja muistuttaa joulun tulosta. Juuri nyt on otollinen aika sisustaa valoilla Suomessa. Laitamme tällä viikolla tallilyhtykoristeen yhteen oviaukkoon meillä kotona. Siitä voi sitten nauttia joulukuun loppuun asti. Ihanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kiitos. Minulla on nyt nälkä punaiseen, mutta tiedän, että sitä en voi ahmia, muuten tulee ähky. Jouluna käytänkin sitten paljon myös hopeaa ja valkoista ja mihin voisin jättää vaaleanpunaiseni;)

      Nyt juuri on Suomessa kaiken ylimääräisen valon aika! Pitäkää tammikuun lopulle! Se kuin jatkaa joulun tunnelmia...

      Poista
  14. Upea värimaailma, pirteä ja harmooninen yhtäaikaa.
    Tämän innoittamana on lähdettävä ostamaan led-valoja lisää, yhdet jo maljakkoa koristavat, mutta yhdethän eivät riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivi, kiitos. Tämä on nyt sitten se 'naisen oma huone', sillä toimistonurkkaus omilla hyllyillään, lukutuoli ja seinällinen kirjoja;)

      Osta joka joulu vähintäin yhdet! Nehän ovat tyyriitä hankittaessa, mutta käytännössä miltei ikuiset elleivät saa iskuja. Käsittele siis kuin koira- tai kissanpentua.

      Poista
  15. Ihanan punainen, pirteä huone;)
    Kiitos, Leena, että sain kurkistaa kotiisi..:)
    MUkavaa viikon jatkoa sinulle!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos. Minä viihdyn. Punainen tosin katoaa suvella, mutta ei sitä silloin kaipaakaan. Seinällinen kaikenvärisiä kirjoja takaa värejä.

      Ole hyvä.

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  16. Hyvältä näyttää toimistosi.

    Sitten asiasta toiseen eli tänään julkistettuihin Finlandia-ehdokkaisiin. Onneksi olkoon, sillä sinä ennustit oikein Riikka Pelon kirjaa Jokapäiväinen elämämme ehdokkaaksi ja se tosiaan löytyy listalta.

    Luin kirjan alkukesästä ja pidin siitä. Kieli on hyvää ja aihe mielenkiintoinen. Kirja on ehdokkuutensa ansainnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos.

      Kiitos tiedosta: Olen ollut koko päivän menossa, joten sinä sait kertoa uutisen minulle. Kiitos! Olen iloinen, että Pelon loistava kirja on ehdokkaana ja kaikissa tapauksissa se on minulle paras suomalainen kirja vuonna 2013 sekä paras koko lukuvuoteni kirjoista!

      Niin minustakin. Ostin kirjan myös lahjaksi vaativaa lukumakua edustavalle ystävälleni...

      Poista
  17. Kivalta ja houkuttelevalta näyttää! Ja punaiset piristävät. Iiristaulu on kaunis myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, kiitos. Tuo kuvien laitto oli vähän kesken kun kuvasin. Iiris on nyt teodellakin hiukan kaumepana ja Olga ja Lokinpoikanen ryhmään on palannut tundraurpiainen.

      Sinulle just nyt: ♥ ♥ ♥

      Poista