maanantai 25. marraskuuta 2013

Sara Kokkonen: Rasavillejä ja romantikkoja - Rakkaat suomalaiset tyttökirjat

Toivoisin, että sadun henki ja mielikuvitus saisivat sijan nuorisossa senkin jälkeen, kun he ovat varttuneet. Sillä ilman mielikuvitusta, on ihminen henkisesti köyhä.

Anni Swan

Oli itsestään selvää kirjoittaa tytöille. Johtui siitä että mä olin sisäistänyt Montgomeryn niin hyvin. Kuitenkin  siinä on se viritys, tyttöjen viritys.

Rauha Virtanen

Tyttökirjat voivat kulkea mukana aikuisuuteen asti, olla kuin lapsuudenystävä, joka muistaa, millaisia olimme lapsina. Emme arvostele niitä ehkä yhtä ankarasti kuin muita kirjoja, emme vertaa niitä muihin parempiin, vaikka näemme niiden ilmeiset heikkoudet. Tunnemme kiitollisuutta siitä, että ne auttoivat meitä pienen matkan kohti aikuisuutta.

Anna Amnell

Sara Kokkosen hurmaava Rasavillejä ja romantikkoja – Rakkaat suomalaiset tyttökirjat (Avain 2013) on kattava kooste suomalaisista tyttökirjoista niin niiden kirjoittajien kuin myös lukijoiden kautta. Ääneen pääsevät tyttökirjojen tekijät ja Saran kautta myös heidän kiinnostava, osin tuntematon historiansa sekä ennen kaikkea suomalaisista tyttökirjoista hullaantuneet lukijat, jotka teosten avulla saattoivat haipua omasta arjestaan hetkeksi metsien kaukaiseen sineen.

Kirja on mukavan kokoinen, erinomaisesti kustannustoimitettu, ihastuttava mustavalkokuvineen ja kanneltaan osuva: 261 sivua ja kannessa Kotiliedestä vuodelta 1936 Martta Wendelinin kuva. Annetaan Saran kertoa, mistä kaikki lähti liikkeelle:

Viimeiset viisi vuotta olen lukenut tyttökirjoja harva se päivä. Kaikki lähti liikkeelle tietenkin lapsuudestani. Varhaisnuoruudessani tyttökirjojen lukeminen oli elämääni niin kuin monen muunkin suomalaisen tytön. Kynttilänvalossa kirjoittavalle ja haaveilevalle 11-vuotiaalle löytyi esikuvia niin kotimaisista kuin ulkomaisista tyttökirjoista. Sieltä löytyi tyttösankareita, jotka toteuttivat itseään ja unelmiaan, uskalsivat olla rohkeita ja rasavillejä, ja selviytyivät yleensä vaikeuksista voittoon.

Tässäpä se tuli ja just nyt kun luen tätä Saran tekstiä, tuli mieleeni, että tyttökirjathan olivat piiloemansipaatiota, sillä niistä monissa tyttö oli toimija, subjekti, ei mikään omaa tahtoa vailla oleva kohde, objekti. Kuten moni muu, niin minäkin sain hyvin varhain ensimmäiseksi tyttökirjakseni Anni Swanin Iiris rukan ja edelleen tuo kirja kulkee matkassani. Iiris antoi vahvuutta että mistä tahansa voi selvitä ja se on kantanut pitkälle. Se toi myös yhden syksyisen tavan eli joka vuosi on pakko saada hyvästellä kurjet ja kurkiaurojen puuttuessa hyvästelen joutsenet. Olen siis edelleen vielä kerran vuodessa Iiris rukka!

Heille, joille juuri suomalaiset tyttökirjat ovat ikimuistoisia, haluan luetella, ketkä kirjailijat Sara tuo kirjassaan esille: Anni Swan, Kersti Bergroth, Helga Nuorpuu, Rebekka Räsänen, Anni Polva, Marjatta Kurenniemi, Rauha S. Virtanen, Merja Otava, Merja Jalo ja Tuija Lehtinen.  Tämä on ehkä kiinnostava tieto, sillä joulu lähestyy ja minä ainakin aion muistaa ystävääni, todellista tyttökirjahullua, juuri tällä teoksella. Hän on myös henkilö joka keräilee vanhoja lehtiä, joten jo kirjan kansi saa hänet haltioitumaan.

Rasavillejä ja romantikkoja voi lukea niin monelta kantilta omasta kiinnostuksestaan riippuen. Koska itse jätin kotimaiset tyttökirjat heti saatuani ensimmäisen Montgomeryni, kiinnostukseni suuntautuikin nyt kirjailijoiden elämänkohtaloihin. Mikä onkaan kiinnostavampaa kuin kirjailijaelämänkerrat! Oli erikoista lukea heistä, joista ei ollut kuullutkaan, kuten minulle tapahtui mm. Helga Nuorpuun kohdalla. Hän syntyi 1901 Porin Reposaaressa ja kirjoitti usein uuvuttavissa olosuhteissa Ruusula-, Leila- ja Tuulikki–sarjoja. Kirjoja syntyi paljon, kun ottaa huomioon Helgan heikon terveydentilan sekä elämän monet vaikeudet. Kirjoittaminen olikin Helgalle pakoa arjesta:

Ehkä tuo pako mielikuvituksen maailmaan on ollut se seikka, joka on saanut minut kestämään usein voittamattomiltakin tuntuvia vaikeuksia, se on ollut ponnahduslauta, jolta olen uskaltanut yhä uudelleen sukeltaa synkimpäänkin elämänvirtaan.

Helga oli elämän syrjästäkatsoja, joka kuoli sairastelun jälkeen vain 52-vuotiaana vuonna 1953.
Jos lukijaa kiinnostaa, niin itse luin lapsena kotimaisista tyttökirjoista vain Iiris rukan, Tottisalmen perillisen, Ollin oppivuodet, Sara ja Sarri, Sara ja Sarri matkustavat, Me kolme. Ritvan suojatit, mutta myös Rauha S. Virtaselta osan Selja–sarjasta, Kiurut laulavat ja Luumupuu kukkii, joista viime mainitulla on joku aivan erityinen paikka sydämessäni.

Minä siis siirryin jo varhain Montgomeryn maailmaan ja halusin olla Vihervaaran Anna, mutta minun ystävistäni suurin osa luki etenkin Anni Polvan Tiinoja ja Virtasen Seljoja. Jotenkin vain ei voi edes mainita sanaa kotimainen tyttökirja ellei muista poikatyttö Tiinaa tai Seljan perhettä.

Olin aivan sataa varma, että Sara ei pysty minua yllättämään kirjassaan, mutta onhan hän tehnyt sen ihan livestikin: Kunpa tietäisitte, mitä tämä herttainen tyttökirjoista kiinnostunut nainen lukee lisäksi. Istuimme iltaa ja minulla meni viini väärään kurkkuun, sillä hän oli samojen kovien dekkarien nautiskelija kuin minäkin.  Nyt hän teki sen taas! Saan aasinsillan asiaan, kun kerron, että kirjassa Rasavillejä ja romantikkoja on erittäin hyvin saatu pysymään kasassa ja lukijaystävällisesti jäsenneltynä eri kirjoittajien muistelot versus kirjailijoiden haastattelut kiitos oivallisen lukujaottelun: Innoittavat otsikoinnit jakavat tekstin napakoihin lukuihin, kuten vaikka:

Oi Ulla ja Mark!, Vuodatetut kyyneleet, Räjähteleviä sisaria ja temperamenttisia ystäviä, Ruususen unta, Oi nuoruus!, Kun pojat olivat kuin jumalia ja Helsinki kuin taivas…

Voihan Priska!

Täysin tietokirjan viileänä ja varautumattomana luin Rasavillejä ja romantikkoja kunnes tultiin kirjailijaan Merja Otava ja hänen Priskaansa. Kirjailija ja koko hänen tuotantonsa on mennyt minulta täysin ohi – tai sitten siinä on ollut jotain, mitä äitini on halunnut minulta sensuroida, sillä luinhan luvatta öisin jo taskulampun valossa Välskärin kertomuksia ja Parraksen Jojokin katosi jonnekin…

Katson Merja Otavan kuvaa ja hän muistuttaa minua jostakin lapsuuden ystävästäni. Alan lukea ja kerta kerran jälkeen tulee yhtymäkohtia omaan elämääni. Kaksi on sattumaa, kolme ehkä ei enää, viides on jo magiaa. Koimme lukion samoin, innostuimme Vihervaaran Annasta ja Alcotin Pikku Naisista, hurmioiduimme Brontën sisarusten maailmasta, pidimme ahkerasti päiväkirjaa sekä kirjoitimme kirjeitä, halusimme kirjoittaa tajunnanvirtaa, sekoittaa puhe- ja kirjakieltä, osallistuimme molemmat eri kirjoituskilpailuihin, mutta kummassakin oli sama osallistujamäärä eli 149. Merja voitti Priskallaan Anni Swanin muistoksi järjestetyn kilpailun 1959, minä omani runsas parisenkymmentä vuotta myöhemmin eräällä novellilla. Miten minusta tuntuukaan, että kuka tähän kirjaan tarttuu, löytää sukulaissielun, onpa hän sitten tyttökirjahahmo tai kirjailija, tuttu tai tutuksi tuleva.

Kirjassa yksi Priskan lukijoista, Liisa, kertoo, miten juuri Priskasta tuli hänen elämänpelastajakirjansa:

Muistan, kuinka Priskan Jyri-serkku oli patistanut tätä kirjoittamaan peloistaan: ”Tutustu, tutustu, pentele, siihen pelkoosi – et sinä muutoin sen herraksi pääse!” Priska kirjoitti peloistaan ja minäkin päätin kirjoittaa omista tunteistani, vaikka se tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta.

Tämä Priskan opetus omiin pelkoihin tutustumisesta on yksi viisaimmista ja merkittävimmistä elämänohjeista, mitä olen kirjoista saanut ja siksi Priskalla on aivan erityinen paikka sydämessäni.

Oi Sara, oi tytöt, katsokaa, Iiriksen kurjet ovat jo poissa. Kaunis alakulo valtaa mielen kuin valkea kuura maan. Juuri nyt tuntuu niin todelta se, mihin Merja Otava (kirje 25.8.2013) saa päättää tämän pitkän, rasavillivuosien muistojen innoittaman kirjoituksen:

”Haluaisin sanoa motokseni: ”Nyt on nyt on nyt”, mutta elokuun lehmusten kahinasta olen kuulevinani : ”Tempus fugit”.

*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirjan pauloissa

*****

30 kommenttia:

  1. <3 (sattuneesta syystä en kommentoi muuta, mutta ihana kirjoitus!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli suloisen haikea olo ja pieni kaipuu tyttövuosiin! Kaikki Anni Swanit, Selja-sarja, Priska ja sadat muut kirjat luin, joka joulu ja syntymäpäivä sain Nuorten Toivekirjaston jonkin kirjan. Anna-sarjan olen lukenut vuosikymmenten mittaan useasti, vielä aikuisvuosinakin.
      Tämä Sara Kokkonen on saatava!

      Poista
    2. Kikka L. sama täällä. Minulta vain jäi Priska väliin;) Minäkin sain yllättävän paljon kirjoja eli lahjaksi tuli kaikki Annat ja Runotytöt sekä WSOYn vihreää kirjastoa. Ostin Annat vielä tyttärellenikin, mutta häntä veikin fantasia, joten nyt olen kaksien täysin eri vuosikymmenten Annojen omistaja. Jos klikkaat auki tuon Tyttökirjat Leena Lumissa, niin huomaat, että Minerva on kiitettävästi suomennuttanut lisää Montgomerya.

      Minä luulen, että monen on saatava Saran kirja tyttökirjoista!

      Poista
  2. Ihana postaus, ihana kirja. Pääsin sitä katselemaan uunituoreena ja ehkä olen ollut killttinä ja joulupukki muistaa tuoda tämän.

    Kiitos Leena, taidan kaivaa Priskan kirjahyllystä iltalukemiseksi!

    Tunnelmallista ja haaveellista illanjatkoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos. Tätä toivoo tosi moni....;)

      Sinähän härnäät;) Miten ihmeessä minulta on voinut mennä Priska ohi...

      Kiitos samoin sinulle ihan tyttökirjojen henkeen ♥

      Poista
  3. Ihan valloittava posti!Ja vitsit mun täytyy toivoa tätä jouluksi.
    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos. Nyt vain pikku toivomus joulun hengelle...;)

      Ole hyvä. Tätä on ilo jakaa!

      Poista
  4. Kiitos kaunis Leena! <3 Katsotaan, mitä yllätyksiä seuraavaksi keksin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, ole hyvä ♥ Olet niistä dekkareista oppinut tuollaisen kaksoisagenttijutun: Näytät vaarattomalta ja sitten yllätät;) Kiva jos löytäisit seuraavastakin kohteesta jotain ihan uutta tai joku uusi tarkastelukulma...Mieti sitä. Jään odottamaan!

      Poista
  5. Kiitos Leena ihanasta johdatuksesta kiinnostavaan kirjaan! Pitääkin heti varata tämä kirja kirjastosta, vaikka tokihan tämä olisi mukava itsekin omistaa.

    Mulle ovat suomalaisista tyttökirjoista tuttuja lähinnä Swanin, Virtasen ja Polvan kirjat. Erityisen läheisiksi koen Selja-sarjan. Mullekin taisi käydä niin, että kun tutustuin Montgomeryn maailmaan, unohdin melkein tyystin suomalaiset tyttökirjat.

    Tyttökirjoista puheenollen: otin tämän syksyn projektiksi lukea Alcottin kirjoista Tytöistä parhain, Kahdeksan serkusta ja Kun ruusu puhkeaa. Kunhan saan ne kaikki luetuksi, kirjoitan niistä yhteispostaukssen. Ei niissä ole ihan sitä samaa taikaa kuin Montgomeryn kirjoissa tai Alcottin Pikku naisissa ja sitä seuraavissa kirjoissa, mutta ihaniahan nekin ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, ole hyvä. Tämä meni aika överiksi, mutta onneksi omassa blogissa saa innostua. Hyvänen aika: Toivo joulupukilta. Kirja on tosi kaunis ja siinä on uniikkeja mustavalkokuvia, ihania!

      Paljon samaa, paitsi minä ohitin Polvan. No, sinähän olet Anna! Sille ei voi mitään, että Maudissa on taikaa.

      Muistan hämärästi Tytöistä parhain, mutta jostain syystä en löydä sitä kokoelmastani. Nuo kaksi muuta minulla on lukematta. Olinhan minäkin ennakkoluuloinen kun Minerva alkoi suomennuttaa mm. Pat -sarjaa, mutta Pat -Vanhan kartanon valtiatar vei minut ihan mennessään ja etenkin kun olin sitä ennen lukenut Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme, joten tiesin, missä nyt oikeesti liikuttiin. Mikä oli ollut Maudin ajatus aikuisesta Patista kirjoittaessaan. Hän kirjoitti juuri Patiin eniten itseään, mikä on myös yllättävää. Enkä enää itke kiukun kyyneleitä siitä, että Anna sai Gilbertin enkä minä;)

      Odotan kiinnostuksella! Minun omaan eläämääni eniten vaikuttanut tyttökirja lienee ollut F.H.Burnettin Salainen puutarha, mutta toisaalta viivyin aika lyhyen aikaa tyttökirjoissa, kun sitten tulivat jo Brontëet ja muut.

      Kauheeta, mä en saa tätä loppumaan;) Palataan!

      Poista
    2. Ei se mitään, ettet saa kirjoitusta loppumaan. Mukava on näitä kommenttejasi ja tekstejäsi ylipäätänsä lukea. :-)

      Anna on eka nimeni, jota en ole koskaan käyttänyt, koska vanhemmat alkoivat käyttää toista nimeäni kutsumanimenä. Mutta viime vuosina olen harkinnut, että voisin hankkia nimeen väliviivan, kun virallisissa yhteyksissä kuitenkin monet käyttävät Annaa. Kun menin naimisiin (otin siis mieheni sukunimen), niin eka kerran lääkärillä ihmettelin, että ketä ne oikein kutsuvat, kun käyttivät Annaa ja uutta sukunimeäni....

      Nyt vastaavasti minä aloin pulputtaa. ;-)

      Poista
    3. Leena, minäkin olen lukenut aika vähän tyttökirjoja. Lapsena, siis alaluokilla, luin Anni Swanin kirjoja useita, Mary Marckin ja Montgomeryn kirjoja vain muutaman vähän vanhempana. Anni Swan loi minulle lapsuuden historian, LMM kaksi tyttöä, jotka olivat ystäviä kuten luokkatoverini ja minä. Mary Marck loi utopian suuresta kaupungista, ja sitä jatkoi Waltari. Minullekin Salainen puutarha oli läheinen, onhan se jo psykologinen romaani. Olisi hauskaa nähdä kirjaston tilastot, jotta tietäisi, mitä todella luki, sillä muisti muuttaa asioita. Suurimpaan osaan lastenkirjoista tutustuin vasta silloin, kuin luimme niitä lapsillemme vuosikaudet ääneen mieheni kanssa.

      Poista
    4. Anna, siitä tekstiä tulee, mitä sydän tulvii;) Puputetaan pois:

      Anna on kaunis nimi. Ei ikinä pois muodista. Minä olen hämmästyttävää kyllä tyytyväinen etunimeeni, mutta olen edelleen sillä tiellä, että Lumista tulee virallinen sukunimeni. Se piti tehdä jo kaksi vuotta sitten, mutta joku kiire siihen silloin tuli väliin. Ja yhtäkkiä passini olikin mennyt vanhaksi ja oli reissuun lähtö: Ei siinä ehtinyt mitään nimeä alkaa muutella. Nyt 'lusin' tuon passin ja sitten: Asiaa on nyt kypsytelty riittävän kauan. Oma tyttönimeni on harvinainen, vain kaksi maailmassa käyttää enää sitä, mutta siinä on väliviivaa ja äätä etc. Sain sitä jo nuorena puhelimessa selitetellä, että miten kirjoitetaan ja vielä vaikeampi ulkomailla. Haluan lyhyen ja selvän sukunimen, joka sisältää myös kiintymykseni lumeen, talveen ja sitä kautta omaan kotimaahani ja...jouluun.

      Mieti Annaa...

      Poista
    5. Anna A., mutta minä luin kaikki Montgomeryt. Tosin Anni Swanista kaikki alkoi. Minä olin pienen merenrantakylän tyttö, enkä tiennyt Mary Marckista mitään. Elin aivan eri elämää kuin kaupunkilaistytöt: poniratsastusta, kiitolaukkaa pelloilla, viljameret, meren tuoksu, tallin joulut, metsissä vaeltulu koirani kanssa...Waltari on vieläkin elämäni minulle elämäni vaikuttavin kirjailija ja hän on vaikuttanut minuun todella, todella paljon. Tässä liian iso juttu kertoa, eikä ehkä muille edes kiinnostava.

      Salainen puutarha on koko ajan tässä 'käsikirjastossani', kun muut tuon ajan tyttökirjat ovat osa laatikoissa, osa pikkukirjahyllyssä. Meillä on siitä jopa kaksi eri filmatisointia, joista toisen on ohjannut itse Coppola.

      Muisti ei ehkä anna kaikkea läpi. Olenkin turvutunut siihen, mitä kirjoja löysin itseltäni, mutta olin myös kirjaston suurkuluttaja. Miten vain mieleeni tulee se kun kannoin sieltä Jalna -sarjaa kotiin kirja toisensa jälkeen ja sitten kirjoitin päiväkirjaani, että 'jos minulla joskus on poika, olkoon hänen nimensä Renny...' Mihin olin unohtanut Gilbertin!

      Minulla oli näin nimenomaan Lindgrenin lastenkirjojen kanssa. Tyttäremme ei innostunut tyttökirjoista vaan fantasia vei häntä jo hyvin nuorena, mutta käsky äidille on käynyt: "Älä vain hukkaa yhtään Astrid Lindgrenin kirjoista!" No ei tulisi mieleenkään.

      Poista
    6. Tyttökirjat ovat erittäin tärkeitä siinäkin mielessä, että ne johtavat pian vaikkapa Jane Austenin ja Bronten siskosten kirjoihin, ja vähitellen avautuu maailmankirjallisuuden avara ihana maailma.

      Kai minullakin tuli luettua ihan mitä hyvänsä, kun luin kirjan päivässä kouluaikana. Jalnoista pidin myös, varsinkin siitä talosta, Jalnasta. Näin Torontossa Benares-nimisen talon, josta Mazo de la Roche sai idean kirjasarjaan. Mazo de la Roche ja L. M. Montgomery asuivat samaan aikaan Torontossa!

      http://blogisisko.blogspot.fi/2007/06/mazo-de-la-roche-jalna-sarja.html

      Poista
    7. Juuri näin. Löysin itse Brontët jo hyvin varhain. Vähän aikaa sitten luin uudelleen taas kerran Humisevan harjun ja ei voi mitään: Se vain on niin hyvä.

      Jalnat olivat kartanoromantiikkaa, mutta niissä vain oli se jokin. Onpa kiinnostavaa!

      Poista
  6. Voi, miten hienosti esittelit tämän kirjan. Joulukirjeen listaan tämän lisään, no se ei ole kovin pitkä. Minäkin olin pienenä tyttökirjojen suurkuluttaja. Vihervaaran Anna oli idolini, hänellä oli punainen tukka! Ja niin oli myös minulla. Kiitos, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuulia, tunteella ja pitkästi, mikä on mahdollista omassa blogissa, jos innostuu;) Kiitos. Voi sinulla oli Annan hiuksetkin! Minäkin halusin olla niin Anna. kun Anna rikkoi riffelitaulun Gilbertin päähän, minä innostuin niin, että seuraavana päivänä kun olin ponin selässä ja vieressä seisoi innokas ja niin kiltti poika, tartuin ratsupiiskaan ja...No, ei siinä sattunut pahasti, mutta kaduttaa. Anna villitis minua ja olin myös hänelle mustasukkainen Gilbertistä. Voi, eikö vain olisikin kiva palata taas Annaksi, tai voidaanhan me olla aina Annoja, jos vain päätämme niin! Ole hyvä.

      Poista
    2. Olkaamme oman elämämme Annoja! Ja Gilbertitkin ovat löytyneet. Minua hymyilytti viestisi, kun kävin myöhäisellä iltalenkillä.

      Poista
    3. Olenkin päättäyt olla ja nyt sinä myös! Gilbertit meillä jo on, joten Anna saa pitää omansa.

      Kiva juttu, että sain olla eilisen päiväsi hymy ♥

      Poista
  7. Kirjailijoiden nuoruudenkuvat ovat hyvin valittuja: Haaveileva Anni Swan vuonna 1899, kirja sylissä taustanaan tyypillinen viktoriaaninen koti, jossa on hapsureunaiset oviverhot ja samanlainen ölylamppu kuin Juhani Ahon museossa Iisalmella. Tulee mieleen myös Dostojevskin kotimuseo. Ja sitten yli 170 sivua - ja yli 70 vuotta - myöhemmin teini-käinen vaaleakiharainen Tuija Lehtinen, jolla on otsatukka, koira sylissä, kynnet lakattu ja tuijamainen hiukan ilkikurinen hymy, ikään kuin hänellä olisi jotain oikein mukavaa mielessä.
    Tässä kirjassa on paljon katseltavaa ja luettavaa. Tyttökirjallisuuden hakuteos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kuvat ovatkin tässä vaikuttavat, mutta nyt on vain muidenkin uskottava, että näin on: Suuri osa ajastani menee kuvalupien metsästykseen.

      Sinun pitkä puheenvuorosi oli erinomainen!

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Hannele, ole hyvä. Minusta tuntuu, että tästä kirjasta tulee joululahjahitti.

      Kirjan mustavalkoiset valokuvat ovat vaikuttavat. Ja tietty kaikki muukin. Minullekin yllätystä, etenkin tuo Priska. Varmaan sinulle myös tuttuja kirjoja lapsuudesta.

      Poista
  9. Ihanasti kirjoitettu ihanasta kirjasta. Upposin täysin Rasavilleihin kirjaa lukiessani, palasin lapsuuteen ja nuoruuteen, itkin ja nauroin. Tärkeä kirja, kuten tyttökirjatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa, kiitos. Niin minäkin, niin minäkin...;)

      Täysin samaa mieltä!

      Poista
  10. Kukapa voisi tyttökirjansa unohtaa! :) Hieno teksti mielenkiintoisesta kirjasta, kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, emme me ainakaan;) Kiitos ja ole hyvä.

      Poista