torstai 23. tammikuuta 2014

Lars Huldén: Ei tähtiä tänä yönä, sir

Moni meistä voi puhua vanhenemisesta kevyesti. Olla kuin sitä ei olisikaan tai että se ei koskettaisi omaa itseä. Ei ainakaan ziljoonaan vuoteen. Kosketa. Meitä. Minua. Sinua. Jokin aika sitten luin jotain, en muista mitä lehteä, ja siinä oli kyselty lukijoilta, että mitä he pelkäävät kaikkein eniten. Vastaus oli vanheneminen. Kuolemaa ei pelätty, mutta pelättiin raihnaisuutta, toisten avun varaan joutumista, oman päätäntävallan viemistä. Takuulla ei saa enää nauttia lauantai-iltoina homejuustoja ja punaviiniä laitoksessa, jossa vaippa välillä punnitaan ja se vaihdetaan vasta, kun se on riittävän painava! Kuka voi olla pelkäämättä vanhenemista yleensä tai kuka voi olla pelkäämättä vanhenemista erityisesti Suomessa. Eräs toimittaja istui kahvilassa ja seurasi miten kolmen sukupolven perhe istui kahvilla, papalla olisi ollut jotain sanottavaa, mutta kukaan ei edes kääntynyt häneen päin, puhumattakaan, että olisi vastannut. Minulla on tuttu, joka on päättänyt hypätä erään kaupungin korkeimmalta katolta just ennen kuin joutuu vanhuslaitokseen. Ehkä hänen ei tarvitsekaan.

Lars Huldénin runokirja Ei tähtiä tänä yönä, sir (Inga stjärnor i natt, sir, Siltala 2014, suomennos Pentti Saaritsa) sai minut nauramaan kyyneleet silmistä vuotaen. Ehkä olisi pitänyt itkeä, mutta kun...Runoilija Huldén sai minut nauramaan menetyksille, vanhuudelle (ei vanhuksille!), tuntemattomalle tulevalle, raihnaisuudelle ja maailmalle, joka ei osaa arvostaa ikäihmisiä. Ellei osaa edes arvostaa, pitäisi heidät  edes mukana ja istuttaisi pöydän päähän, kunniapaikalle, lausumaan runoja, kertomaan tarinoita, nauramaan ja naurattamaan. Luin äsken koko kirjasen Lumimiehelle pitkän iltapäiväteen aikana, jolloin meni myös liikaa croissanteja, mutta en voi mitään: Huldén osuu suoraan ytimeen, puristaa, ravistaa, saa vähän vavahtamaankin, mutta pääosin jokainen runo on kuin pelastusrengas pelosta tai kuin paatin lepuuttaja, joka suojelee sinua törmäämästä laituriin hauraimpanakin, vaikka satavuotiaana tai yli.

Haluaisin nyt kovasti tarjota teille näitä runoja ja aloin niitä merkkailla post it-lapuilla. Lappuja tuli kaksikymmentäviisi;) Lumimies siihen: "Et voi noin montaa käyttää runonäytteenä."  Ehkä sitten en, mutta teko voitaisiin tulkita monen ihmishenkien pelastukseksi! Apua on enemmänkin, sillä kirjassa on sivuja 101. Olkaa hyvät ja pelastukaa hukkumiselta toivottomuuteen:

Harvoin saa vanha mies
rohkaisevan katseen.
Sitä enemmän annoin arvoa 
sille että nuori nainen säteili minulle.
Hän oli varmasti gerontofiili,
tei ehkä nekrofiili.
Korpit istuvat puussa
jonka juurelle
kuolemanväsynyt
on käynyt pitkäkseen.

Olen sen sata kertaa sanonut, että vaikka runo on lempilapseni, että en osaa arvostella runoa, mielentilaa. Minä vain joko pidän tai en pidä. Niistä, jotka pidän, yritän tarjota teille mahdollisimman monta. Huldén on just mun makuuni, eikä onneksi ole kyyninen. Kavahtakaamme kyynisyyttä, mutta ottakaamme käyttöön musta huumori ja sen lisäksi pienet hienot vivahteet. Löysin Larsin kirjan hienon nimirunon perusteella:

Mukanamme risteilyllä 
oli vanha, vanha mies.
Ihmettelimme, mitä hänellä 
siellä oli tekemistä.
Hän istuskeli yksikseen eräässä pöydässä.
Joi vettä.
Häntä ei koskaan näkynyt show-esityksissä
tai tanssisalissa.
Kerrottiin, hänen kerran kysyneen
neuvonnasta, olisiko mahdollista 
päästä yläkannelle
katsomaan tähtitaivasta.
- Ei tähtiä tänä yönä, sir,
oli mies luukulla vastannut.
Vanhusta ei näkynyt mukana
kun astuimme maihin.
Kummasteltiin, miten hänen kävi. 
Ei siksi että se meille kuuluisi.

Hyvänen aika sentään...koittakoon vain estää minua näkemästä tähtiä. Ikinä. Koskaan. Ikinä.

Sellaistakin on tullut sanottua teille, että olen aina noussut kaikkiin juniin ja niihinkin, jotka eivät ole lähteneet. Juna on jotenkin niin symbolinen, enkä nyt tarkoita Freudin junaunitulkintaa että juna unessa olisi miehen penis. Yksinäisen junan huuto aamuyöllä, kun ensirakkaus on kuollut, on surullisinta maailmassa. Juna on usein eroja, se on lähtemisiä, mutta se voi olla myös kyydistä jäämistä tai sitten:

Vuodet menivät jylinällä ohi
kuin pikajuna, vaunu vaunun perään
kun itse seisoin lakkautetulla asemalla
niitä laskien.
Siltä tuntuu nyt, kun
kaikki junat ovat menneet,
ja hiljaisuus vallitsee.

Lars Huldénin työ sisältää lyriikkaa, proosaa ja näytelmiä. Hän on työskennellyt pohjoismaisen filologian professorina Helsingin yliopistossa ja hänen tutkimuskohteitaan ovat olleet paikannimet ja murteet sekä C.M.Bellmanin ja J.L. Runebergin tuotanto.

Minun suositukseni kaikenikäisille on muistaa tämä Anaïs Ninin lause: "Ikä ei suojele sinua rakkaudelta. Rakkaus sen sijaan suojelee jossain määrin sinua ikääntymiseltä." Sen lisäksi kannattaa vaalia kaikkien aistien juhlia iästä riippumatta. Ja ostaa pelastusrenkaaksi, ilon tuojaksi, Lars Huldénin läpivalaiseva Ei tähtiä tänä yönä, sir

Hieraise sylkeä tukkaani, rakas
se ei tahdo silitä,
se vähä mikä on jäljellä,
suolaheinätupsu Kalaharissa.
Sylkäise siihen.
Silitä sitten ruohikkoani
vasemmalla kädelläsi.
Siellä ei ole käärmeitä enää.

*****

Kiitoksia charmantit herrat Huldén ja Saaritsa♥

*****

Runokirjat Leena Lumissa

26 kommenttia:

  1. Tuon kirjan aion etsiä heti käsiini, kiitos hienosta postauksesta, Leena. Viime kesän Australian matkallani odotin erityisesti illallista erämaassa tähtitaivaan alla, paikassa, jota sanotan maailman pimeimmäksi, eli Ayers Rockissa. Satoi, ei ollut tähtiä ja illallinen peruuntui. Onneksi oli paljon muuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marmustoi, teeppä se. Minä säilytän tätä kuin timanttia. Ole hyvä ja kiitos.

      Tähtein kaipuu on joskus iso. Me asumme täällä melkein vuorten sylissä ja harvoin näen tähtiä. Joskus pimeällä jäällä tähdet ja kuu voivat valaista kaiken. Siellä sitten niitä palvon...

      Luonto sanoi sinulle: "Ei tähtiä tänä yönä, madam."

      Poista
    2. Puhuttelevia kaikki valintasi, niin puhuttelevia...

      Poista
    3. Kikka, ja niitä on paljon lisää ja yksikään ei muistuta toista. Try this!

      Poista
  2. Kyllä se paljon mietityttää, varsinkin kun on omakätisesti ollut joskus hoiva-alalla. Tunteetonta ja kurjaa on monen vanhuksen elämä laitoksessa, kovakouraisten ja leipiintyneiden hoitajien käsissä, mutta kun ei kotonakaan enää pärjää.

    Parasta olisi jos saisi olla kotona avun varassa, mutta sekin on rahasta kiinni ja yksinäisyys ja avuttomuus tuo sekin ahdistusta ja turhaa pelkoa, joka vaihtuu sitten ehkä laitoksen hoivahenkilö pelkoon.

    Paskat housuissa ei ole mukava istuskella, mutta minkäs teet. Kukapa välittäisi vanhasta höperöstä Hilma-tädistä, joka vain itkeskelee tai valittaa huonoa kohtelua, on helpompaa shoppailla kaupungilla ja juoda lasi viiniä omassa kauniissa kodissa rakkaan kanssa, jos vielä sellainen sattuu elämään:)

    Hieno aihe LL, kaunista talvea Sinulle ja rakkaillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, minulla on näköalapaikka ystävien kautta tässä asiassa moneen. Ja vaippajuttu on tosi.

      Parasta olisi kun kuolisi täydessä vauhdissa, siitä vaan sata lasissa eli meno päällä. En jaksa ajatella mitään kituuttamista. Ja kuvittele: Ei riitä, että yksitysiyys riisutaan, viedään myös sisäinen elämä, oma päätäntävalta oman itsen suhteen. Sehän on tämän päivän inkvisitiota.

      Ja sitten vielä, vaikka vanhus kykenisi vessaan autettuna, hän kutsuu apua, mutta vastataan, että 'sulla on vaipat, tee sinne isokin hätä vain'. Tämä on vasta kuultua, ei mitään unta.

      Tiedän nyt yhden vanhuksen, joka kuivatti itsensä eli ei juonut kuin minimin ja vähensi ruokansa samalla tavalla...Onneksi minulla on yksi onnellinen vanhus, joka rakastaa kodinomaista uutta asuntoaan, mutta siinä on kaksi huonetta ja oma keittomahdollisuus tai saa mennä joka päivä ravintolaan tai olla menemättä, saa nukkua niin kauan kuin haluaa tai olla nukkumatta. Mutta tuollainen vaatii rahaa ja ainakin monet naiset ovat vähävaraisia.

      Kaikki vanhuksen mieltymykset pitäisi ottaa huomioon eikä muuttaa häntä osaksi jotain jätemassaa, jossa eletään vain kuolemaa odottaen. Eletään on tässä ehkä ihan väärä sana.

      Tämä on tässä vain sivusta nyt, mutta on kyllä iso juttu. Veikkaan, että kun ikihippejä joskus rahdataan laitoksiin, he vielä kerran nousevat barrikadeille vaikka kuinka raihnaina.

      Kiitos samoin sinulle ja rakkaillesi!

      Poista
  3. "Hän oli varmasti gerontofiili, tai ehkä nekrofiili." Kiitos Leena, sainpas kunnon mahanpohjanaurut!
    Eiköhän me ikihipit perusteta omia yhteisasuntoja! Olen jo muutaman tutun kanssa vähän keskustellut. Pitäisi vain tarttua toimeen ennen kuin on liian myöhäistä. Muutoin olen kyllä sitä mieltä, että kunnon laitokset pitäisi pitää yllä eikä laittaa kaikkia onnettomia kotiin avohoitoon ilman mitään hoitoa. Se on kaikkein turvattominta ja yksinäisintä kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hankippa kirja: Isoimmat naurut on vielä nauramatta;)

      Minulla on jo kauan ollut tuo tähtäin. Siitä puhuttiin myös pitämissäni ikihippien bileissä. Mikä systeemi meitä ikinä kesyttäisi, kun ei itse elämäkään. Leivttäkäämme tätä aatetta niin pääsemme saamme olla mieluisassa, vähän boheemissa ja sallivassa seurassa loppuun asti. aamme syöttää apinoita, saamme talloa nurmikoita...Aloitetaan markkinointi!

      On se heikoille, joilla on omaiset kaukana. On niin ihanaa kun äidillä on mukava rivitalon päätyhuoneisto, pieni oma puutarha ja ei rappusia. Sisar asuu likellä ja minäkin tarvittaessa ehdin täältä aika nopeasti.

      Ihan oikeesti: Minä en selviäisi laitoksessa. Saan jo sairaalassa, kun ole ollut muutamassa operaatiossa, ahdistusta, kun aamulla käytävillä kolisevat kärryt ja kaikki on kuin jostain...en viitsi nyt sanoa mistä. Valvon myöhään lukien ja haluan nukkua aamuisin pitkään, syödä mitä huvittaa ja päättää loppuun asti itse omista asioistani. En anna valtakirjaa elämääni muille.

      Poista
  4. Erittäin tärkeä huomio: Monet naiset ovat vähävaraisia! Ei siinä sitten hankita ulkopuolista apua ja tukea millään ilveellä, kun rahat eivät monilla riitä edes ihan pakollisiin.

    Kirppu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirppu, naisten köyhyydestä puhutaan liian vähän. Ehkä se on tabu. On vanhuksia, naisia, jotka jättävät lääkkeetkin ostamatta, kun ei ole varaa.

      Poista
  5. Vaikuttaa todella hyvältä, kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pekka, ole hyvä ja kiitos. Hanki kirja ja kurkista tulevaisuuteesi;)

      Poista
  6. Voi yhden kerran, niin läheltä seurattu ja seurataan. Erittäin hyvä, että nauru löytää sijansa ja vakavakin asia löytää sitä kautta tiensä Kaunista pakkaspäivää ja kiitos vinkistä, aion nauraa. Meillä aamulla -27.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, nyt kipin kapin kirjakauppaan;) Tämä on niin hyvä, että...en sanotuksi saa.

      Meillä -24. Nyt alan kohta just laittaa leivariin tulia. Tuli luettua vähän myöhään - taas.

      Poista
  7. vuodet vierii armahani elon ilta luoksein saa.. ikä on vain numeroita, mutta kun ne numerot yhdistetään monivammasairauksiin se on jotain muuta. kipujen ja avuttomuuden tähden mielikin käy raskaaksi , entinen perhonen on pudonnut maahan ja koteloituu jälleen toukaksi, kankeaksi kyvyttömäksi puolustautumaan itse, silloin tajuaa kuinka vain inhimmillisyys ja aito välittäminen on rakkautta eikä muuta kaipaa, kaikki muu käy turhaksi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisumarjatta, näinhän se on, mutta kaikki pelastavat/helpottavat avut sallittakoon...vaikka virvatulet. Muistan millaista äidillä oli,kun syöpähoidot olivat kovimmillaan. Ei tullut mieleenkään harrastaa mustaa huumoria kun äiti painoi vain 35 kiloa, mutta hän teki sen itse. Ja hän selvisi. Nyt sai juuri terveen paperit. Aito välittäminen, aito länsäolo, se onkin kaikkein tärkeintä. Perhosen siipipölyä, sitä me kaikki olemme kerran.

      Poista
  8. Voi mahtava juttu, Leena! Mie aion lukea teoksen myös pian, todennäköisesti nyt viikonloppuna. Haluan nauraa. Olen vieläkin järkkynyt eilisyön kirjasta, luin sinun suursuosikkisi Doris Lessingin Viides lapsi -romaanin. Huh, kuinka upea ja ravisuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, tää onkin. Siun pittää tää ehottomasti lukea. Tämä on just sopivaa lääkettä Lessingin Viides lapsi jälkeen. Mie tarttin tätä luettunai Muhinan kirjan, sillä vain palein ja palelin.

      Viides lapsi on huima, kiinnostava, unohtumaton. Luen sen usein uudestaan, vaikka muuten Lessing ei aukene minulle.

      Poista
  9. Vau, olipa aivan ihana uutuus minulle. Ollapa joskus sellainen säteilevä negrofiili jollekin ;-)

    Aivan ihania runoja ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tää on niin ihana...Sinä varmaan oletkin! En voi kuvitella sinua ohittamassa ketään naama mutrulla.

      Poista
    2. Voisko tuon lisätä ansioluetteloonsa: säteilevä negrofiili

      Voisi olla aika hyvä veto, hehee =D

      Poista
    3. Muista se sitten: Voit joskus lausahtaa jollekin, kun ensin varmistut huumorintajusta;)

      Poista
  10. Voi, tämä on ihana... runot huumaavan humoreskejä! Tämä saattaisi taipua lahjakirjaksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, aivan rautaa! Minulla tämä taipuu ensi viikolla lahjakirjaksi eli käyn ostamassa, sillä omasta pelastusrenkaastani en luovu;)

      Poista
  11. Tsemppiä jatkoon Leena! Lars Huldén nukkui pois viime viikolla (hänen nuorin poika on kollegoja tuolta ÅA:sta). Hesarissa oli muistokirjoitus. Hän oli aivan uskomaton sanojen käyttäjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helena, kiitos<3 Myönnän suoraan, että kuilun reunalla on oltu. Kysy Ullalta lisää.

      Luin aamulla muistokirjoituksen, sillä nostinkin kirjan esiin. Niin minustakin!

      Poista