lauantai 18. tammikuuta 2014

Viisikymppisinä

Sanotaan että viisikymppisinä 
mies ja nainen käyvät
toistensa kaltaisiksi, jopa vaihtavat osia,
salavihkaa, toisiaan hipaisematta,
testosteronin musta Mercedes
estrogeenin pillunpinkki Cadillac
alkavat hyytyä moottoriteillä
ja tapahtuu omituisia -
kuljettajat vaihtuvat,
seksin jälkeen nainen
pomppaa ylös sängystä ja ilmoittaa:
makuuhuoneen seinä on kaadettava
se on häirinnyt häntä jo kymmenen vuotta,
ei, kaksikymmentä vuotta, koko avioliiton ajan
ja se on pantava nurin NYT.
Mies ei ole enää kiinnittänyt huomiota
seiniin tai lattioihin, hän ei jaksaisi
kaivaa esiin sahaa ja vasaraa,
johan talo on kertaalleen rakennettu, talli lämmitetty
mustalle ja punaiselle autolle,
lapset kasvatettu, työnnetty maailmalle
olisi aikaa ja kohtuullista levätä hetki rauhassa,
toinen kainalossa.

Mutta viisikymppisenä nainen
alkaa puhua verisen pihvin, mallasviskin
v a s t a a n s a n o m a t t o m a l l a äänellä,
raivo hänessä, repiä, rikkoa, hajottaa,
kiskoa jokainen naula ulos,
ja mies huokaa ja kääntää kylkeä.
hänelle riittäisi yhteinen pesä,
ruusutapetit ja päiväpeitot,
hän ei ymmärrä miksi juuri tänään
miksi juuri tuo seinä
miksi juuri nyt.
Viisikymppisen miehen alakulo
on oven narinaa, naisen raivo
teräviä kulmia, tikkuja,maniaa,
viime viikolla mies osti hatun 
peittämään hiusrajan
vääjäämätöntä nousua,
nainen puolestaan hankki
raipan ja stilettikorkoiset nahkasaappaat.

- Heli Slunga -
Orjan kirja (WSOY 2012)
kuva Gustav Glimt

28 kommenttia:

  1. Jotain tuon tapaista on läpi käyty, kyllä.
    Nyt kymmenen vuotta myöhemmin ovat roolit meillä vakiintuneet.
    Totesinkin viime syksynä pihassa mattoa pesevälle miehelleni siitä oikein ääneen, kun moottorisahani kanssa palasin metsänraivaus puuhiltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, mutta miten Heli, nuori nainen onkaan tämän osannut tajuta...ymmärtää.

      Poista
  2. Mukavaa, että tuoot näitä runoja luettavaksi, kun muutoin tuo runous on taas jäänyt vähemmälle.
    Linkitin yhteen kirja-arvosteluusi blogissani., eihän se haittaa:)

    Tuohon edelleiseen postaukseesi; itse kyllä pudotin hieman painoani kesällä ja nyt on parempi olla. Kaappiin on tullut monia käyttökelpoisia vaatteita vaikken ole uusia ostanutkaan. Tällä iällä nuo kilot pakkaantuvat juuri tuohon keskivartaloon ja mittanauhan mukaan muutama sentti olisi vielä siitä saata pois jo ihan terveydellisistä syistäkin. Nyt olen kyllä herkutellut hyvillä pullilla ja höyrymakkaralla ja sehän heti näkyy. Töihin pitäisi ottaa jotain terveellisempää ettei sortuisi moisiin kaloripommeihin. Onneksi on pitkä kevät aikaa tehdä jotain.
    Sinulla on hyvä suunnitelma. Tuo kävely on minulla jäänyt niin vähiin. Töissä tulee teputettua niin paljon, vaikka se ei vastaa kunnon lenkkiä ulkosalla. Sitä vaan on niin himskatin saamaton, kun kotiutuu työpäivän jälkeen.
    Nautitaan nyt ihanista pakkaspäivista♥
    Hanne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, luvassa on ihan uuttakin kohtapuoliin. Ole hyvä vain.

      Ennenaikaan ei voitu kuvitellakaan kahvia ilman pullaa ja silti kun katson vanhoja valokuvia äidin albumeista, ei siellä olla lihavia. Eivätkä kaikki tehneet ruummillista työtä eli onko se tuo maaginen lautaskoko. Siis mun lapsuudenkodin ruokalautanen on samankokoinen kuin Arctican alkupalalautanen ja meidän vieraslautaset ovat kaksi kertaa isommat kuin nuo vanhat.

      Ei tavallinen pulla ole kaloripommi, mutta viineri on.

      Juu, mulla on jusein hyviä suunnitelmia;) Nyt vain hitsasi pahasti kiinni, sillä en voi, enkä halua uusia koko vaatevarastoani.

      Jos sulla tulee töissä askelia, niin eikö se riitä. Teet sitten kotona vaikka jotain jumppaa tms. Minä ostin kuntopyörän ja se ei todellakaan pölyty käyttämättömänä. Olen liiankin innokas.

      Just tultiin taikatalvesta sisään...Kiitos samoin sinulle♥

      Poista
  3. Maaginen raja lähestyy tänä vuonna. Vielä en ole tuntenut himoa veriseen pihviin tai viskiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaana, ei mitään hätää: olet entistäkin elämänhaluisempi kun juhlat ovat ohi;) No juu, en minäkään eli en vain ole pihvityyppiä ja viski taas...ei ole sama kuin viini.

      Poista
  4. Ei lyhyesti, mutta ytimekkäästi kyllä :)

    VastaaPoista
  5. Vastaukset
    1. Pirkko, Helillä on sana vahvaa. Ole hyvä.

      Poista
  6. Hassua, mutta en koe asiaa noin, koska olen aina heilunut remppahommissa täysin rinnoin mukana (jo nuorena sain maalata huoneen seinät jne.)...entisöinti se vasta mukavaa puuhaa on, kun saa tehtyä vanhasta uutta...onneksi minun mieheni ovat olleet remppamiehiä...niitä täytyy vain osata ohjailla sopivasti mm. kangaskaupasta mennään syömään. Miehille ei kannata sanoa, että nyt heti, vaan asiasta pitää puhua pitkään, jopa kuukausia ja esitellä suunnitelmia aina silloin tällöin. :)
    En tarvitse raippaa ja stilettikorkoja, ehkä mies tykkäisi jos minulla olisi semmoiset, en edes kysy, yäk ;) Mää oon villasukkanaisia ja kesäisin avojaloin, tosin kynsilakkaa pitää olla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kuka sanoi, että minä;) Jos kaikki mitä täällä julkaisen olisi ihan minua, niin voi ja voi, mutta pidän kovasti Helin rohkesta tyylistä ja olen hänen runojensa ihailija. Joskus vähän roisimpaakin. Sallithan;)

      Minullakin on onni, että mieheni osaa tehdä meidän rempatkin itse ja tykkääkin tehdä.

      Minulla on nytkin villasukat jalassa ja kengissä löytyy joka lähtöön. Raippaa en käytä edes ratsastaessa, enkä kuolaimia;) Kynsilakkaa aina olla pitää.

      Poista
    2. Runo itsessään oli haastava miettimään itseä, olenko samanlainen kuin hän kuvaa runossaan :) Yleensä kirjailijat ja runoilijat kuvaavat lähipiiriä, omakohtaisia, koettuja asioita, kuultuja ja tiedettyjä. Sitten on erikseen tutkijakirjoittajat, kuten Pelo, joka on tutkinut asiaa ja keksinyt tarinan tiedossa olevien faktojen ympärille.
      Runo oli mielestäni yleistävä, vaikka uskon, että hän kirjoitti yhdestä keksimästään parista.

      Poista
    3. Mai, se on haastava ja selvästi myös jakaa mielipiteitä. Kirjailijoitahan suositellaan kirjoittamaan siitä, minkä he parhaiten tuntevat eli omista kokemuksistaan nimiä muuttamalla tai sitten lähipiiristään. Monet ajattelevat, että 'hui, kauhistus!', mutta olen tullut aikaa myöten siihen tulokseen, että oikea elämä on vieläkin rohkeampaa, enkä nytkään puhu itsestäni, vaan mitä olen nähnyt ja kuullut.

      Ihan taakuulla on myös pareja, joille tämä on totta vaikka lainausmerkeissä, eli asiahan voidaan ymmärtää myös puhtaasti psykologisesti. Huomaa myös tuo ikä...

      Pelo, hienosti sanottu, että tutkijakirjoittaja♥ Minulle hän on nyt siis sitäkin ja sitten myös kirjallinen jumalatar...ja miespuolinen vastineensa on Waltari.

      Poista
  7. Hauska ja ajatusta herättävä runo :)

    VastaaPoista
  8. Mainio runo ja niin hyvä kuvakin sille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, niin...tuo Klimtin Kurtisaani on vain niin jotenkin niin itsetitoisen näköinen, että sopii mielestäni just tähän runoon. Kiitos.

      Poista
  9. :D. Voi noita Klimtin värejä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, älä muuta sano: Olen jo kauan ollut ihan myyty.

      Poista
  10. Mikä sattuma, just eilen katselin Klimtin kuvia taidekirjasta.

    Eilen myös luin Hesarin lauantaiesseen (s.C4) ja mietin, olikohan toimittaja lukenut sun blogia ja ottanut vähän opiksi...;)

    Heli Slunga on loistonainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, telepatiaa...Minulla on yksi kirja Klimt ja se on italiaksi! Ostan mieluusti taidekirjoja ulkomailta, sillä Suomessa maksavat liikaa.

      Kiitos! Minulla oli eilen kiire lukea Hesari, sillä R. on nyt personal traienrini ja hän ei tunne armoa;) Odotas vähän...

      Hän on, hän on...

      Poista
  11. Upea ja puhutteleva Heli Slungan runo: kiitos Leena-IhaNainen♥♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, eikö vain. Ole hyvä, Aili-IhaNainen♥♥♥

      Poista
  12. Tämä on totta kuin rotta joka sana tässä runossa, se just näin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Plaza de Mustis, enempää tosi ei voisi olla;)

      <3

      Poista