sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Leena Lumin huhtiarvonnan 2014 voittajat ovat...

Lumimies nosti huhtiarvonnan voittajat ja he ovat: Katri, Pirkko, Maria, Mai ja Veera. Onnea voittajille♥ Ja kiitos kaikille osallistujille ♥

Odotan nyt voittajien valitsevan kirjalistalta haluamansa teoksen voittojärjestyksessä eli ensin valitsee Katri, sitten Pirkko etc. Kun valinta on tehty, ole ystävällinen ja ilmoita minulle se kera postiosoitteen sähköpostiin leenalumi@gmail.com Sitä mukaa kun saan tiedon halutusta kirjasta, merkitsen listaan ko. kirjan kohdalle 'varattu'.

Toivon voittajien ilmaantuvan viimeistään ke 30.4. klo 12 mennessä.
Huhtikuu on ollut todella outo tänä vuonna. Paljon on tapahtunut, mutta jotenkin nyt alkaa jo selvästi tuntua kuin olisi toukokuu. Koneeni käyttöjärjestelmä on vaihdettu, Lumimies toi minulle tabletin, johon tohdin ihmetellä, että 'mitä minä sillä teen?' Viherlandiassa tulee käytyä usein ja kohta taas. Muuten päivät menevät ulkona puutarhaillessa. Auto-onnettomuuden aiheuttaman raiskion aukkoon olemme istuttaneet mm. tuurenpihlajan, sen juurelle yhtä kaunista syysruskapensasta pari kappaletta (se kerroksellisuus!), jonka nimeä ei tiedä edes puutarhurini, pensasruusun, lännenhemlokin (ikivihreä havu) sekä kukiksi lehtosinilatvaa, lemmikkiä, scillaa ja akileijaa. Jaoin myös muutamia liian tiukkaan kasvaneita valkonarsisseja (Poeticus Actae).

Tulevasta sen verran, että tänään vihdoinkin pääsen Saila Roution kirjan Kukkia sipuleista nautintoon. Sipulikukkahulluus on ihan oma alalajinsa puutarhakiihkossa ja varmaan se hiukan valottuu taas kerran, kun olen lukenut Sailan kirjan. Ilonan ihana Kokonainen, joka sisältää 16 naisen selvitymistarinat tulee myös ennen äitienpäivää ja itselleni annan syntymäpäivälahjaksi Agneta Rahikaisen Edith Runoilijan elämä ja myytti, josta tietysti kerron sitten myös teille. Lisäksi sain eilen luettua kirjan, jonka vien äidilleni lahjaksi eli Pirjo Rissasen Sun ystäväsi armaasi.

Nyt jään odottelemaan voittajien yhteydenottoja, otan ison mukillisen teetä ja avaan Sailan kirjan...

Suloista sunnuntain jatkoa teille kaikille!

Love
Leena Lumi

Someone Like You

28 kommenttia:

  1. Onnea voittajille! Suloista sunnuntaita sinne ja pian, ihan pian on toukokuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, kiitos psta. Kiitos samoin. Minusta on jo melkein kuin oi ihana toukokuu!

      Huhtikuun outo karma iski jälleen...kerron myöhemmin.

      Poista
  2. Onnea onnellisille voittajille!
    ja kiitos!

    VastaaPoista
  3. Onnea voittajille ja ihanan värinen kukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos psta. Tiedäthän, että olen supersisäkukkakiller, joten ei ole mitään varmaa, että se koskaan kukkii enää tämän jälkeen. Huomaathan, että tämä on se kaunis lehtikaktus, jossa kukka ei ole pitkä törö, vaan kaunis tähti. Tällainen oli joskus mulla pinkkinä, mutta sitten ven sen partsille ja oravat...;)

      Poista
  4. Onnea voittajille =) Nämä arvonnat ovat aina yhtä jännittäviä.

    Aivan samaa olen itsekin ajatellut tästä huhtikuusta. Nyt on ollut niin lämmintä, että jotenkin sitä kuvittelee kesän jo alkaneen ja säiden jatkuvan syksyyn asti lämpiminä ja aurinkoisina... siis näin ajattelee tämä auringonpaisteen muksu ;-)

    Sinä aamuna kun täällä onkin kylmä ja tihku, niin tipahdan taivaastani ja mietin missä meni pieleen, heh heh.

    Minä unohdin eilen yöksi basilikan parvekkeelle, mutta ei se aamulla ollut moksiskaan. Lämpötila oli seitsemältä +12, ajattele =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos psta. Vähän kuin pelaisi jotain peliä;)

      Nyt alkaa jonkinlainen säänvaihdos, ainakin sadetta on luvattu ja se on hyvä, sillä sitten saamme lehden puuhun ja sehän on sitten toukokuuta: Pakko olla!

      Kiitos ei nyt ainakaan mitään räntää enää. Minulla on jo pelakuut ulkona koulutuksessa ja illalla R. kantaa ne taas sisälle. Orvokit kestävät vaikka pakkasta.

      Ihan tosi ja basilikaa pidetään oikein erityisherkkänä viileälle. Ihanaa kun saa yrtit ulos!

      Poista
  5. Ihanaa, ihanaa, ihanaa :) Voi kuinka olen onnessani! Kiva, kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pirkko, onnea♥ Sinä olet onnettaren suosikki;) Ole hyvä.

      Poista
  6. Tänään puhkesi pihakoivuihin vaaleanvihreät pienet lehdet. Nyt on kevät parhaimmillaan. Sinäkin viihdyt siellä pihan puolella istutushommissa. Valkonarsissit ovat narsissien kaunottaria. Nauti Sailan kirjasta. Itse sitä vielä odottelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, meilläkin on isoissa koivuissa jo ylhäällä vihreää. Siis ne on sellaiset jättiläisriippakoivut. Pihalla menee kaikki päivät. R. sai käydä viikonlopun ruokaostoksetkin yksin, kun minä en malttanut lähteä puutarhasta kauppoihi. Ne ovat, ne ovat ja niiden tuoksu on hurmaava. Aion nauttia: olen yhtä hulluna sipulikukkiin kuin olen puihin;)

      Poista
  7. Oi tätä onnea! Laitan sähköpostia tuota pikaa, mutta enköhän Kinnuseen päädy. Huippu kirja, jota omaan hyllyynikin kaipaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, onnea♥ Kiva kuulla. Neljäntieristeys on enemmän kuin hyvä.

      Poista
  8. Onnittelut voittajille, iloisia lukuhetkiä! Nyt ei oikein käsitä, että on vielä huhtikuu. Maa on lämmin ja koivut alkavat vihertää. Uusia kukkijoita ilmestyy joka päivä ja kevään pihatyöt on kohta hoidettu. Ihanaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos psta. Kukaan ei käsitä. Seljat ovat täydessä lehdessä, köynnöshortensioissa on muutamissa jo täyslehti, minä siirtelen lehtosinilatvan ja lemmikin taimia lehtomme raiskioon, aamuisin pitää muistaa laittaa suojakerroin voide ennen ulos menoa etc. Tää on niin täydellistä! Meilläkään ei ole ikinä ennen ollut huhtikuussa piha haravoitu ja nyt sattuneesta syystä osa lehtoakin;) Uusia taimia on jo ostettu ja kaikki verkot ja myyräsuojat ovat poissa. Puutarhakalut pihalla. Pitkä ihan puutarhakesä alkakoon!

      Poista
  9. Onnea voittajille! Hauet kulkee katiskaan, teeret kujertavat järven toisella puolen, krookusrivistö vetäytyy uljaana yöpuulle ja taivaanvuohi veti eilen kierroksensa...Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, kiitos psta. Herttinen sentään...just vein siilille sapuskaa ja katselin krookusten lepoa, kuuntelin kirjosiepon laulua ja ihan pikkasen odotin kuulevani lokin huutoa. Taivaanvuohta en ole täällä kuullut, vain länsirannikolla. Eliotin huhtikuu on ohi, jäiset juurikyhmyt ovat mennyttä ja kevään lupaus ei ole harhaa, vaan todeksi käynyttä unelmaa. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Todella kiva voittouutinen. Sinun listassasi oli niin paljon mielenkiintoisia kirjoja. Oikein paljon kiitoksia Lumimiehelle, joka nosti arpani :) Lämmin kiitos sinulle Leena :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, onnea♥ Ole hyvä, meiltä molemmilta. Voit alustavasti meilata minulle jo ykkös- ja kakkosvaihtoehtosi sekä osoitetietosi. Odotetaan sitten vain, että Maria ilmestyy...

      Poista
  11. Ihanat kukkakuvat. Kaktukset kukkivat kauniisti, näissä on niin täyteläinen väri.
    Mukavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, ihastuin tuohon väriin per heti.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Jipii!!!Voi miten mukavaa,mä laitan heti mailia sinulle Leena ja iso kiitos Lumimiehelle onnentytön olostani.

    VastaaPoista
  13. Taas yksi kivoista arvonnoistasi ! Onnea voittajille, ja sinulle ihanaa sipulikukkien ja alkavan puutarhakauden vuodenaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, onhan taas huhtikuu...Kiitos psta ja kiitos samoin sinulle. Sainkin juuri luettua uuden kirjan sipulikukista.

      Poista
  14. Upeaa, kannatti olla sitkeä. Olen onnellinen saadessani valita noista kirjoista yhden.
    Täällä pihalla kukkivat sinivuokot ja valkovuokot, koivuissa on hiirenkorvat ja tuomen nuput paisuvat päivä päivältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veera, sitkeys palkitaan aina! Tai sitten se on se 'yrittänyttä ei laiteta' -juttu.

      Onnea sinulle♥ Meilläkin nuo ovat nyt samassa vaiheessa ja scillojen sininen meri peittää kaiken.

      Poista