torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä kohti...

Nyt alamme itsekukin siirtyä pääsiäisvapaalle. Lupaan palata vasta seuraavana arkena, paitsi yksi pieni poikkeus, joka vahvistaa lupaukseni ja se liittyy johonkin, jonka eräs ihana lukijani minulle lähetti. Ensi viikolla ovat tulossa kevään viimeiset puutarhakirjat ja tänä iltana aloitan jonkun romaanin, mutta en yhtään vielä tiedä minkä. Lukuaikaa ei pääsiäisestä huolimatta ylen ruhtinaallisesti ole, sillä puutarha vie ja sunnuntaina saapuvat nuoret & koiruudet. On kuin talo täyttyisi ilokaasusta! Oli niin kivaa käydä taas lemmikkiliikkeessä ostamassa Taikalle ja Dinalle heidän erityisnannojaan. On yksi tietty nami, jonka Dina saa meillä joka ilta kun tulee mun viekkuun nukkumaan ja kohta Taika oppii saman jutun. Toki prinsessoilla on prinsessapedit, mutta vain Taika niistä vähän perustaa. Vielä;)
En millään tajua, kuka kumma meillä syö noita Leafin suklaamunia. Astia toisensa jälkeen on täytetty ja aina vain on tyhjää. Muistaisin, että minulla on menossa kampanja 'mahdu suvimekkoihisi', joten minä olen ihan syytön...
Nyt kaikki pääsiäispaussille, mutta yritän visiteerata siellä sun täällä, jonne en ole aikoihin ehtinyt. Muistakaa huhtiarvonta!

Aurinkoa, sadepisaroita, luonnon ja puutarhan kevätihmeitä, lepoa, hyviä kirjoja, hetkiä rakkaiden parissa, herkkuja, grillikauden avauksia. Parasta pääsiäistä ikinä teille kaikille tasapuolisesti ♥

Love
Leena Lumi

52 kommenttia:

  1. Piilossa on varmaan pääsiäispupu, joka salaa popsii suklaamunat ;) Ihanaa pääsiäistä, ilmat ovat suurenmoiset !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pivi, sinä sen sanoit: Pupu on herkkusuu! Ilmat on luvattu kuin linnunmaitoa eli nyt vain nautitaan. Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  2. Keväistä juhlaa ja rentoja lomapäiviä sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Ihanaa pääsiäistä sinulle, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, kiitos samoin sinulle! On välilä kiva viettää live-elämää ja sitten taas kirjaelämää...

      Poista
  4. Lieneekö takaperinpääsiäispupu, se joka varastelee suklaamunat ja jakaa ne sitten pienille lapsille?!
    Oikein rauhallista ja mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, voiko pikkupupuja syyttää...Voihan Välikaton Feetu olla aivan arvaamaton herkkusuu. Toisaalta, kukaan ei sitä usko, mutta hyvin timmi mieheni on arvaamattoman perso makealle...

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Kiitos kivoista pääsiäistoivotuksista Leena, samaa toivon sulle! Ihanasti sanottu ja varmasti niin totta tuo, että talo täyttyy ilokaasusta kun rakkaita saapuu talo täyteen! Nauti, kesämekkokamppis voi jatkua pääsiäisen jälkeen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oooh, JOnna, sinä tiedät minusta KAIKEN...Juu, se jatkuu heti vapusta ja nyt tulee sitten se kovennettu eli pois lähtee se kaikki, minkä jonka jo tiedätkin eli se s-juttu. Olen langennut nainen! Syytän pääsiäistä...ennen kuin se on alkanutkaan;)

      Meidän Meri jo yksinään on kuin ilokaasu ja sitten ne persoonakoirat ja unelmavävykokelas.

      Unelmaista pääsiästä sinulle ♥

      Poista
  6. Kiitos mukavista pääsäistoivotuksista ja kuvista!
    Hih,
    nämä namut häviää ihmeellisesti jopa pussista, esille en vielä ole edes laittanut!

    Ihanaa pääsiäistä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, oloe hyvä.

      Naapurin rouva eilen sanoi, että 'mahtaakohan niitä Leafin munia enää edes saada, mutta se on pakko, sillä heillä on jo kaikki syöty!' Minä kerroin sitten paikan, jonka olin juuri testannut, että 'niitä on siellä varmasti vielä'. Yhtenä vuonna ne loppuivat kaikkialta pari viikkoa ennen pääsiäistä. Minäkään en laittanut enää skoolin. Vasta sunnuntaina kaadan kolme pussia ja siinä se sitten on: Meidän pääsiäismunat;)

      Kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  7. Ihanaa pääsiäisen aikaa teille nuorten ja koiruuksien kanssa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos samoin sinulle: Teillähän on nyt pääsiäinen samaan aikaan kuin meillä. Taas tuli mieleen se kirjan kansa ja se maalaus siinä alussa...Pesah aterialla oli se perhe.

      Huomenna on luvattu sadetta, kiitos kaikkien jumalien, puutarha kiittää, mutta viikonloppuna on aurinkoista ja jopa +17 astetta! Usein on satanut räntää pääsiäisenä tai olen ollut hiihtämässä pikkupakkasessa.

      Poista
  8. Onnellista pääsiäistä Sinulle ja perheellesi.:)

    VastaaPoista
  9. Hyvää pääsiäistä, Leena! <3

    Toivottavasti luet siellä hyvää romaania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elina, kiitos samoin sinulle!

      Juu, voit olla varma siitä: Aloitin eilen;)

      Poista
  10. Kauniit kuvat! Muistan aina niin sun samovaarin ja oksat siinä :) Se oli pääsiäistä niin. Ihanaa ja iloista pääsiäistä sinne Merille&co paljon terkkuja!
    ps. katosiko mun kanttarelli kommentti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, veiläkin meinasin aloittaa sen pääsiäsipuun rakentamisen siihen samovaariin, mutta koska sekä omenapuun että kirsikkapuun oksat olivat jo kukkineet, jätin väliin. 'Lapsille' on kyllä ohjelmassa munien etsintää ja koirille omat juttunsa. Kiitos!

      Ei, avasin sen äsken. Telepatiaa se kantarellikoiruus.

      Poista
  11. Niin ne suklaat häviää meilläkin ja minä olen kyllä vahva epäilty... Aurinkoista Pääsiäistä, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, sinä heti myönnät, mutta härkä on tunnettu siitä, että vaikka hänet löydettäisin keskellä yötä suklaaskoolilta kädet täynnä pääsiäismunia, hän ei myönnä mitään;)

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  12. Ihanaa pääsiäistä sinulle Leena!

    VastaaPoista
  13. Koirulit kruunaavat pääsiäisenne. Vuf ja hau !
    Luin, että nyt kaikki pääsiäispunssille...
    Mukavaa pääsiäistä teille !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, nimenomaan: Koirulit tekevät talosta kodin!

      Hah-hah...Se olisi voinut olla täysin mahdollista: Kun tein arviota Pelon kirjasta kirjoitin otsikkoon Jokapäiväinen leipämme ja ehdin painaa nappia. Sen voi korjata heti omassa blogissa, mutta vie jonkin aikaa ennen kuin se korjaantuu maailmalla. Oli varmaan nolointa ikinä.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  14. Rentouttavaa pääsiäisen aikaa :)

    VastaaPoista
  15. Suklaan hävikkiä on liikkeellä, kato käy täälläkin;) Listasit lumoavat pääsiäistoivotukset, kaikkea tuota myös sinulle ihanainen. Nautitaan♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, ihan kummallista...;) kiitos samoin sinulle ♥

      Poista
  16. Ihanaa pääsiäistä teille kaikille sekä rapsutuksia Dinalle ja Taikalle!

    Herkulliset Leafin pääsiäismunat katoavat täälläkin, vaikka kukaan ei niitä mukamas syö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos samoin teille! Dina ja Taika kiittävät!

      Koristeekisihan ne oli tarkoitettu, kun ovat somia kuin mikä, mutta kolmas kerta tuli skoolit tankattua. Hirvittää...

      Poista
  17. MInun täytyy tunnustaa, että tänään on sattunut pahimmanluokan repsahdus ja olen ahtanut itseeni kakkua, suklaata ja muuta herkkua oikein urakalla. Mutta olkoon, onhan nyt pääsiäinen ja syytä juhlaan! Oikein hyviä juhlapäiviä Leenalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mine, aloin ostaa noita pikkulinnun munan näköisiä suklaanameja jo hyvissä ajoin, mutta vain pääsisäistunnelman takia;) Siirsin kaiken alkamaan uudelleen vapusta! Eivät meidän vanhempmamme tunteneet ja tunne syyllisyyttä herkuista juhlapyhinä ja ainakin minun äidilleni ei kahvi ilman pullaa tai kakkua ole mitään. Mikä meitä oikein vaivaa, kun aina pitää tuntea syyllisyyttä: Sehän vie ilon jopa suklaasta.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  18. Ihania kuvia! <3 Aurinkoista pääsiäistä sinne!

    VastaaPoista
  19. Aurinkoista pääsiäistä sinne mäen harjalle! Nousi hymy huulilleni kun kerroit opettavasi pienenkin koirulin nukkumaan vieressäsi! Meillä on pieni iso koiruli, joka joka ikinen ilta kaivautuu minun kylkeeni peiton alle. Aivan pienenä ikävöi emoa ja entistä kotiaan ja silloin otin sen kainalooni. Ei ole sen jälkeen vierestäni lähtenyt,
    Sinulla on mukava pääsiäinen, kun saat läheiset luoksesi. Nauti, myös suklaamunista. Pääsiäinen on uudestaan vasta vuoden päästä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anja, hah-hah, tajusit heti;) Dina alkaa jo varsin aikaisin 'painostaa' minua vuoteeseen, että tulisi se ihana kanakuivanakin hetki. Joskus menen, että hän saa rauhan ja palaan sitten seurustelemaan. Neiti sitten tietty jaksaa vielä puoliltaöin muistuttaa asiasta toiseen kertaan. Juu, Taika on varma nakki, että nukkuu 'iskän' kainalossa ja Dina mun kanssa.

      Teidän Simo on kultakultakulta, pieni urhea foxterrieri, joka on mamin ja isin vauva. Olen huomannut, että Simo on mamin kainaloinen, mutta varmaan myös Prinssipuoliso on hänelle tärkeä jogurtin syöttäjä. Niin, meillä on vielä 10.1.2013 (päivää ennen...) kuva, jossa suuriruhtinatar seisoo meidän sohvalla ja iskä polvillaan maassa syöttää mustikkajogurttia, jonka O. tietty syö suoraan purkista kuten Simokin. Se oli asidofilusta ja sen tähden O:n vatsa kesti hyvin niveliin määrätyn tulehduskipulääkkeen. Tätä muuten ei moni tiedä tai tajua. Eläinlääkärikin siitä kiitteli.

      On. Joskus tuntuu, että enää ei tavata kuin jouluna, pääsiäisenä ja sitten suvella. Ja kirjamessujen aikaan, jolloin varaamme toisen illan omille nuorillemme. Nyt on niin ihanaa saada koiruudet tänne, että en nahoissani meinaa pysyä! Mistäs heti arvasit, että mun suussa on nytkin kaksi suklaamunaa. Ajattelen just kuten sinä!

      Poista
  20. Nuot onkin parhaita pääsiäismunia, ja kauniitakin vielä;)
    Aurinkoa pääsiäiseesi!

    VastaaPoista
  21. Hyvää pääsiäisen jatkoa sinulle. Sää on hellinyt tänä pääsiäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kiitos samoin sinulle! Ja sen on luvattu jatkuvan...

      Poista
  22. Suloista pääsiäistä kaikille teidän huushollin pääsiäisenviettäjille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin kaikkea teidän huusholliinne sinne kauniisen Vironperään, Irene..

      Poista
  23. Toivottavasti pääsiäisesi on ollut hyvä ja voimia antava, Leena <3

    Niin ihanainen tuo pääsiäisasetelma! Ihailin myös kauniita pajunkissakynttilöitä, ne näyttävät aivan valtavan kauniilta!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Riitta, kiitos kyllä ja samaa toivon sinulle ♥

      Kiva kuulla. Olen hiukan laiskistunut pääsiäisen kanssa, kun ei ole enää pieniä lapsia, joille rakentaa pääsiäispuu, mutta kyllä istkin halusivat yllätysmunia;)

      Pakko myöntää, että en ehkä ikuna tohdi noita polttaa paljoa ellen löydä vastaavia tillalle. Nuo ovat löytö Puttipajasta monta vuottta sitten ja vaikka olen kova kynttilöitä polttamaan, niin kerrankin säästään - kynttilöissä.

      Poista
  24. Arvaan, että sinulla oli ihana viikonloppu nuorten ja koirien kanssa. Pieni tauko tehdä jotain aivan muuta tekee usein todella hyvää =)

    Vai oli teillä jokin munatonttu siellä. Meidän perheessä oli kolme tajuttoman kovaa mässyttäjää läpi koko pääsiäisen. Herkkuja herkkujen perään. Mä en voi syyttää tonttuja, koska näin selvästi ne kaksi miestä, joilla silmät kiilsi sokerihumalasta ja itseni näin jatkuvasti käyvän karkkikipolla. Totisesti näin.

    Olimme aivan ihanalla vuokramökillä koko pääsiäisen ja sain vihdoin vähän ladattua akkujani. Seuraava pikkuloma onkin ensiviikonloppuna, jolloin miehet lähtevät lintureissulle ja saan olla kokonaiset kolme päivää itsekseni. Voitko uskoa, kuinka nautin jo pelkästä ajatuksesta. Jos sää on hyvä, niin valjastan parvekkeeni kukkasin ja sisällä sitten loimuavat yrtit sellaisissa ruukuissa ja astioissa, jotka saan siirrettyä lämpöjen alettua ulos. Ihanaa...

    Voi sinua onnellista, jolla on se upea puutarha. Aivan näen sinut suunnittelemassa tulevaa. Ja ajattele, ulkoruokailut voi aloittaa. Minä jo täällä pienellä parvekkeellani vietän iltapäiväkahvit auringon lämmössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos kyllä. Koiruudet ovat parasta stressilääkettä.

      No, munista sokerihumalassa minäkin, mutta en totisesti yksin;)

      Kuulostaa ihanalta! Joskus on vain niin suloista olla kotona yksin, etenkin kun tietää, että perhe palaa. Ei ole siis yksinäinen. Voin kuvitella yrttiparvekkeesi. Minäkin kasvatan yrtit ruukuissa, mutta vien ne oravilta 'piilon' alapihan yrttipöydille.

      Upea voi olla väärä sana. Kiinnostava ehkä ja koko ajan sieltä löytyy jotain uutta ja villiinnyttäminen on menossa myös. Terassilla syöminen on suven bonusbonusta. Joka ip minäkin nautin ison mukillisen teetä isolla pervekkeellamme. Ah, onnea!

      Poista