sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Sunnuntainen huhtikuukirje Aaro Hellaakosken, Jani Kaaron ja T.S.Eliotin henkeen

Hei!

Varmaan monien mielestä huhtkuu on kuukausista ihanin. Se on kevään airut, se on pajunkissoja ja ensimmäisiä sipulikukkia. Lumikellot ja scillat jo kilvoittelevat hurmassaan ja lintuset vain laulavat aamuvarhaisesta iltapimeään. Miksi siis kaipaan Montgomeryn suosikkikuukautta: "Jokainen kuukausi on ystäväin mut omenakuuta eniten ma rakastan."

Mitä Hellaakoski kirjoittikaan huhtikuusta kokoelmassa Jääpeili:

"Ei ankeampaa tuttavaa
kuin hajoava huhtikuu.
Kun siihen silmä kajoaa
se riisuutuu
se hajoaa.
Se kaiken paljastuksen kuu
se häpeäänsä sairastaa.
Ei ankeampaa tuttavaa
kuin sielunsairas huhtikuu."

Ihmeellistä, että aavistin, ennustin talvettoman talven jälkeen, että huhtikuusta tulee kuin Hellaakosken runo, mutta miten, sitä tuskin saatoin aavistaakaan. Ja huhtikuu ei ole vielä edes puolessa välissä!

Olen kääntynyt sisäänpäin kuin simpukka ja elänyt teille melkein vain kirjajutuissani. En ikinä ole päästänyt ketään liki, kun en säteile ja hohda. Haluan olla Valonkantaja ja ellen siihen pysty, mieluummin vaikenen kuin valitan. Nyt vain jotenkin alkaa kuppi mennä nurin, joten Lumimiehen kehoituksesta raotan vähän omaa vajaata kahta huhtikuun viikkoani.

Sisareni ystävä täytti naistenpäivänä pyöreitä saattohoidossa. Kaikki ei mennyt niin kauniisti kuin luullaan, vaan moni asia oli niin pielessä, että ei ihan heti unohdu. M. poistui viime viikolla.

Keväästäni on puuttunut jääaurinkomurtomaahiihto, joka on vahvin kuntoni ylläpitäjä. Olen niin intohimoinen maalis-huhtikuun hiihtäjä, että jo sillä pidän peruskountoni yllä vaikka en muuten tekisi muuta kuin puutarhailua. Nyt tosin olen yrittänyt sitten muuta, mutta se ei ole yhtä hauskaa kuin tunnit aurinkoisella jäällä.

Koska on kuitenkin kevät eikä ole lunta, olen puutarhaillut sen minkä pystyy, mutta tänään totesimme, että kiitos lumettoman talven, routa on nyt yllättävän syvällä. Istutuspaineet ovat kovat, mutta mitään muuta ei voi kuin leikata omenapuut, haravoida ja idättää, mitä viime mainittua teen vähemmän, koska jo kellarista nostetut jättimäiset pelakuuruukut vievät isosti tilaa koko talossa.

Tietokone tökkii ja oikuttelee, mutta tuskin siinä on mitään uutta. Vaan jos se kaatuu kokonaan. En jaksa opetella mitään uutta konetta, uutta ohjelmaa. Pakotettuna viivyin perjantaina liikkeessä kokeilemassa tabletteja. Kestin sitä tunnin ja minun puolestani R. saa ostaa minulle millaisen tabletin haluaa. Se on vain lisäroinaa taloon, josta haluan karsia pois kaikkea turhaa. Liika tavara syö energiaa. En osta yhtään uutta vaatettakaan ennen kuin...

On tapahtunut paljon, mutta kaikkea en nyt tähän kaada. Sen kerron, että perjantaina sanoin R:lle, että 'mitäköhän seuraavaksi?' Launtaiaamuna heräsin pimeässä hirveään jysäykseen, Oli kuin sota olisi alkanut. Yritin herättää Lumimiestä, mutta hän sanoi, että näin vain pahaa unta. Juoksin keittiön ikkunaan, jossa ei ikinä mitään verhoja ja mitä näinkään: Keskellä lehtoamme näkyi paljon valoja, mutta pimeässä en nähnyt mikä valot aiheutti. Vihdoinkin R. lähti ulos ja minä seurasin sivusta: Naapurien auto oli rullannut heidän pihamäkeään alas, saavuttanut sitten lehtomme reunan, jossa lisää alamäkeä ja siitä se meni vauhdilla vieden mennessään 23 vuotta vaalimani kuusen, joka oli aidosti ainoa näkö-, melu- ja pölysuoja maantien suuntaan ennen kuin lehti tulee puuhun. Muu on pääasiassa lehmusta, koivua ja pihlajaa lehdon yläosassa. Alaosa onkin sitten jo kaarisiltaa ja yksi oleskeluryhmä, jossa nyt sitten ollaan kohta kuin näyteikkunalla. Tapahtunut oli tietenkin vahinko, se että käsijarru oli unohtunut laittaa päälle tms., mutta mikään ei korvaa sitä, että ikinä enää lehtomme ei ole suojaisa pesä kuten se on tähän asti ollut. Nyt tietysti istutamme siihen yhden nuoren koivun tilalle tuurenpihlajan ja menetetyn kuusen tilalle jonkun niin ison puun kuin saamme, mutta eihän se meidän elinaikana enää ehdi antaa samaa suojaa. Olen tottunut kulkemaan siellä t-paita päällä ja kumpparit jalassa poimimassa kantarelleja...introverttina ja valmiina keskustelemaan vain luonnon kanssa.

Kävimme tänään Viherlandiassa, mutta taimipiha ei ole vielä auki ja tietysti: maa on roudassa. Onneksi sain laitettua kukkivia muscareita sekä ruukkuihin että talon päädyn kukkapenkkiin. Ja huomasin, että myyrät ovat sallineet minulle valtavasti tulppaaneja!!! Terassilla on narsisseja. Iltapäiväteellä luin Kauneus ja terveys -lehteä, jossa ihan järkeviä juttuja. Sitten näin horoskoopin, jonka nimi oli vielä Hyvän olon horoskooppi. Katsoin omalta kohdaltani vain kohtaa 'terveys' ja siinä luki: "Surullinen diagnoosi ei ole lopullinen." Kiva tietää, sillä olen menossa rintaultraan...eli "Hyvästi Salzburg rakastettuni, hyvästi alpit!" Onneksi minulle meilasi hauskasti eräs lukijani, jonka tapaan piiiiitkän lounan ääressä toukokuulla Siinä Yhdessä paikassa. Hän kirjoitti tyyliin, joka sai minut nauramaan kyynelten läpi, sillä hänellä ja miehellään on juuri uusitut tietotekniikat, mutta hän sai viivytettyä oman uutensa käyttöönottoa parilla viikolla, koska on varma, että ei opi enää ikinä muita kuin kieliä, joissa on nero. Hän kuvaili, miten hänen Armaansa tuskailee uuden koneen ja ohjelman kanssa. Voipi olla, että eräs tutkimus nyt Suomessa kärsii. Niin...jäin siis siihen, että koska hänen meilinsä oli niin raivoisa, kun KAIKKI ei-ihana oli tapahtunut just maalis- ja huhtikuussa myös ystävälleni, että halusin kertoa Hyvän mielen horoskoopista hänen 'terveytensä': "Kokeile sitä seksiasentoa, jota aina vältät."


*****

Kuukauden eräänlainen kohokohta on ollut Helsingin Sanomat 2.4, jossa Jani Kaaron essee Oliko jumalten kuolema suuri voitto?, teki minuun valtavan vaikutuksen. Tässä muutama makupala melkein sivun esseestä, ensin alusta:

"Oletko joskus päässyt eroon raskaista velvollisuuksista ja tuntenut olosi vapautuneeksi ja keveäksi? Silti jonkin ajan päästä tunnet kuinka  jokin uusi voima painaa harteitasi raskaasti alaspäin. Vapaus ja keveyden tunne johtuivat vain siitä, että olit uudessa tilanteessa, etkä vielä tunnistanut uusien velvollisuuksien painoa."

"Tämä filosofi Georg Simmelin ajatus ei ole jättänyt minua rauhaan viime aikoina. Se johtuu siitä, että väitin HS:n verkkosivujen kolumnissani (7. helmikuuta 2014) addiktioiden olevan korvike, jolla täytämme henkisesti köyhän kulttuurin aiheuttaman tyhjiön. Sen jälkeen jotkut kysyivät, mitä sitten olisi henkisesti rikas ja täysi elämä. En osannutkaan vastata."

Ja tämä lopusta:

"Mitä siis olisi henkisesti rikas ja täysi elämä minulle? Vastaus on, etten luultavasti koskaan tule tietämän siitä enempää kuin laboratoriorotalle on mahdollista. Kuten intiaanit sanoivat Artaud'lle, olen yksi niistä, jotka henget ovat hylänneet. Jumala on julistettu kuolleeksi kauan ennen syntymääni."

"Onko paino hartioillani siis kaipausta pois yksinäisyydestä, johon jumalten kuolema meidät jätti? Tuntuuko viini hyvältä juuri siksi, että se saa tuntemaan, että tuon yksinäisyyden takana on silti vielä jotakin?"

Näin Jani Kaaro, mutta mitä sanoikaan huhtkuusta T.S.Eliot:

"Huhtikuu on kuukausista julmin,
se työntää sireenejä maasta, 
sekoittaa muiston ja pyyteen,
kiihottaa uneliaita juuria kevätsateella.
Talvi piti meidät lämpiminä,
kietomalla maan lumeen ja unohdukseen,
kätkemällä 
kuiviin juurikyhmyihin..."
Oi, ihana toukokuu, miten sinua odotankaan! Valkeiden kukkiesi vaahtoa ei voita mikään. Toukokuu on syntymäpäiväkuukauteni. Toukokuussa saan puutarhailla mielin määrin. Toukokuussa istun ystävän kanssa korvasienikeitolla. Toukokuussa maalaan kolme tuolia ja kaikki erivärisiksi. Toukokuussa joku yllättää minut ihanasti. Toukokuussa olen Luvialla. Toukokuussa on syöty pois Fazerin Sininen, jonka olen piilottanut jonnekin. Toukokuussa kaikki kotelomekkoni mahtuvat ylleni kuin ne olisivat toinen ihoni. Toukokuussa olen villi ja tuhma. Toukokuussa olen kiltti ja aurinkoinen. Toukokuussa olen monta. Toukokuussa kukkii magnoliani. Toukokuussa muistan, että huhtikuulla sain käteeni ystävältä lapun, jossa nämä Saima Harmajan sanat:

"Ensimmäinen kevätpäivä jää
vielä väreilemään yllä pihan.
Pieni talvilintu livertää
uusin äänin, uupumatta ihan!"

Toukokuussa suutelen omenankukkain tuoksussa.

huhtikuista sunnuntaiehtoon rauhaa toivottaen
Leena Lumi

kuva Päättynyt aamiainen Elin Danielson-Gambogi

27 kommenttia:

  1. Voi sitä teidän puistoa, olet niin vaalinut näkö- ja pölysuojaa tielle päin. Karua.. Huhtikuu on julma, tulin juuri Nalan kanssa ulkoa. Harmaata, märkää ja kylmää. Näkisitpä mitä routa on tehnyt rannassa. Yli kymmenen vuotta olleet suuret laiturikivet.. Kamalan näköistä, vesi on ollut ennätys alhaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, nyt se ei ole ikinä enää sama. Onneksi en vielä ehtinyt perata nuorta vesaikkoa siltä väliltä eli ne saavat nyt siinä auttaa sydänsuven yli.

      Huhtikuun julmuus kyllä vierittää laiturikivetkin. Tämä kuukausi...häviää miljoonasti marraskuulle, joka onkin oiekastaan aika ihana. Ja mieti elokuuta ja syyskuuta...

      En muuten itse ostanut sitä Fazerin Sinistä...;) R. katsoi, että se tulee tarpeeseen. Aloitetaan vasta vapun jälkeen se yksi muu juttu.

      Poista
  2. Voi Leena,mikä hurja juttu tuo naapurin auton tuhoreissu ja se teidän kaunis kuusirukkanne.... Yritin muistaa miltä tuntuu huhtikuu Suomessa ja mieleen tulee vain pajunkissat ja pääsiäinen...Tsemppejä,ystäväni,toivottavasti toinen puoli huhtikuuta sujuu iloisimmissa merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, vahinkohan se oli, mutta kuitenkin asia, jota ei voi korvata. Se kuusi oli strategiesesti just niin hyvin, että siitä oli apua myös kun olimme koirein kanssa alapihalla, että ne eivät nähneet maantielle, joten keskittyivät pihaelämään ja pysyivät siinä. Taikahan on nyt vasta vuoden ja nuoret tulevat pääsiäisenä.

      En voi suositella huhtikuuta täällä;) Olisn itse pois huhtikuut, mutta en voi lähteä ainakaan tässä asuessa kai ikinä, sillä yli 10 kartiovalkokuusta elävät juuri huhtikuussa ratkaisevia hetkiä: En halua pitää niitä kaunottaria hupussa muuta kuin kovina paahde päivinä. Nyt on onneksi satanut eli kun niiden juuristo sulaa eli pääsee toimintaan, on pahin ohi.

      Tovoa sopii: Pääsiäiseksi luvataan upeita kelejä ja nuoret koirineen saapuvat. Se on aina kivaa.

      Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Leena, tunnen monia, jotka kokevat huhtikuun samoin kuin sinä: tässä kuukaudessa on jotakin liian kovaa, pitkän pimeän talven jälkeen he toivoisivat hellempää herätystä kevääseen.

    Lempeän vihreään pukeutunut toukokuu tulee pian! Sitä ennen toivon, että teet pitkiä kävelyretkiä huhtikuun jo valoisissa mutta hämärtyvissä illoissa, kuuntelet mustarastaan laulua, annat itsellesi aikaa... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kareta, siis Suomessa, Oen ollut aika usein huhtikuussa Keski-Euroopassa ja kerran Pariisissakin, vaikka en ole kovasti kaupunki-ihminen, mutta siellä huhtikuu onkin sitten jo eri, kun on lehti puussa etc.

      Ikkunat ovat likaiset, itseä ei tunnista peilistä, vanha, rakas, mukava sohva näyttää olevan out, vaikka se oli jouluna ihan ok...Ja sitten se kun aamusta alkaen se möllykkä siellä taivaalla, eikä voi nukkua. Viime vuonna toukokuussa Itävallassa ja oli niin ihanaa kun pimeä putosi iltaisin. Tässä on se isoin asia, jonka etelästä vaihtaisin Suomeen.

      Toukokuu on tosiaankin vihreän sävyjuhlaa. Minähän kävelen paljon. Kotisaaremme maasto ovat kauniit, osin vaativat, mutta rantalenkkejä on paljon. Herään nykyään mustarastaaseen...Kesäkuussa nukahdan mustarastaaseen...Nyt ei ole aikaa antaa aikaa, paitsi se hetki, kun suljen tämän koneen ja otan kirjan käteeni. Ja puutarhahetket, jolloin tunnen olevani läsnä.

      Kiitos ♥

      Poista
    2. Oh, tulin vielä lukemaan tuon Eliotin runon kun se jäi soimaan mieleeni ja huomasin, että olinkin kommentoinut tänne toisella googletililläni, olin kait eri selaimella liikkeellä...

      Puutarha - oih... Kaunis puutarhasi antaa varmasti kukkuramitoin energiaa! <3

      Poista
  4. I feel you.
    Joskus mietin, mikä mussa on vikana, kun muut hehkuttaa kevättä (jo tammikuussa odottavat!) ja mä tykkään vaan siitä kevään loppuhuipennuksesta, kun kaikkialla jo vihertää, muttei ole ihan kesä vielä. Täytysköhän munkin saada joku täsmälause hyvän olon horoskoopista.;)

    Mun mummon pihalla oli yksi ihana iso kuusi, mun lempparipuu pihalla. Yhtenä kesänä avasin suuni ja kerroin kaikille suosikkipuustani. Samalla viikolla tulikin sitten trombi ja eipä ollut sitä puuta enää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, and I feel you...

      Sitten on siedettävää, kun lehti tulee puuhun. mutta kuten tiedät, mun suvinautinto alkaa heinäkuun illoista.

      Mikä sun horoskooppi olikaan? Jousimies? Jos se on Jousimies, sun Terveys on: "Hieroja voisi auttaa."

      Voi, olen jotenkin ajatellut, että vanhat kuuset olisivat ikuisia...Kotikuusi. Meillä on alapihalla kotikuusi. Se istutettiin sinä vuonna kun Meri syntyi.

      Poista
  5. Olipas se rysähdys. Varmaan pelästyttävää, kun kesken hiljaisen unen herää moiseen.
    Kevät on ihanaa aikaa, uudestisyntymisen aikaa. Ja ne lintujen liverrykset, kaunista musiikkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kuin olisi sotilastankki ollut lehdossamme.

      Juu, juu, niinhän se on ja nytkin lintuset ovat laulaneet kaiken aamua ja vielä vain.

      Poista
  6. No voi jestas sitä autojuttua, kuusiparka, mikä harmi. Toivottavasti saatte siihen jotain nopeasti kasvavaa suojaa. Meillä naapurit kaatoi puita ja me istutettiin nopeasti kirsikkalaakeripuuta, joka kasvaa nopeasti ja on talvellakin vihreä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, alan uskoa, että mitä tahansa voi tapahtua kenelle tahansa.

      Jos laitamme uuden kuusen, vaikkapa serbiankuusen, ei se kovin nopeasti kasva. Katsos ja muisteleppa: Suomessa on huhtikuussa paljon valoa ja pihallaoloa, mutta ei lehti puussa. Varmaan tuo teidän kirsikkalaakeripuu ei pärjää meillä. Ikivihreä sen täytyy olla.

      Poista
  7. Auttaisikohan tämä nyt yhtään jos kertoisin mitä numerologian vihkosessa sanotaan:."Syntymäpäivää edeltävänä 52 päivänä jokaisen ihmisen energia on matalimmillaan kyseisen vuoden aikana. Voit olla tunnetasolla paljon tavallista haavoittuvampi.Sinuun saattaa iskeä melankolia,masennus,hermostuneisuus, huonotuulisuus jne. Henkilökohtaisissa ja työsuhteissa saattaa myös ilmetä kahnauksia, sotkuja ja välirikkoja.Siksi sinun tulisi suhtautua asioihin tyynesti ja filosofisesti tämän jakson aikana. Lykkää tärkeät päätökset syntymäpäiväsi tuonne puolen." Olen syntynyt tammikuussa ja joulukuu "velvoitteineen" on ollut rankka, varsinkin työvuosina, sitä olisi silloin simpukkana ja introverttina todella. Oi kuusipuu oi kuusipuu, osanottoni turmasta. Pääsiäisiloa ja lepoa simpukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, minulle joulun aika on yhtä ihanaa kuin koko syyskesä. Olen synytnyt toukokuun ekalla viikolla, joten ehkäpä tuo pitää paikkansa. Täytyypä seurata mitä tapahtuu Lumimiehelle 52 päivän ajan ennen hänen heinäkuista syntymäpäiväänsä.

      Suhtaudun aina kaikkiin riitelijöihin niin, että kävelen pois. Ihan sama mikä on vuodenaika.

      Introvettiys on luovien ihmisten piirre. Vain osa introverteistä on esim. ujoja. Itse en ole sitä ollenkaan, siis ujo, mutta pitkään kestävä sosiaalinen seuranpito, kaiken maailman kissanristiäiset, on minsta ajanhukkaa. Eri asia on perhe ja muutamat hyvin läheiset ystävät. Luenkin niin paljon, että en isolta puutarhalta ja talolta paljon aikaa sosiaalisiin rientoihin löydäkään. Ja tämäkin vuodenajoista viis. Minulle alkaa aina kuin uusi vodenaika, kun alkavat heinäkuun lämpimät, pimeät illat.

      Kiitos osanotosta, mutta tuon 'turman' korjaus vie yli 20 vuotta. Ties vaikkka olisimme silloin jo palanneet takaisin meren rannalle.

      Ehkä sinäkin vielä numerologista huolimatta löydät joulun ajan ihanuuden. Minäkin löysin marraskuun, josta tuli ihan salarakkani. Ennen se oli inhokkikuukauteni, mitä nyt on vaikea uskoa.

      Kiitos samoin sinulle! Meillä ei nyt lepoa nähdä, sillä nuort koirineen saapuvat. Oma koiramme, suuriruhtinatar Olga, kuoli runsas vuosi sitten tammikuussa melkein 15-vuotiaana ja silloin kodsta tuli talo. Kaipaan tänne koiraa....

      Poista
  8. Komppaan kaikessa mitä sanot huhtikuusta. Se on inhokkini, ollut aina. Isänikin kuoli näihin aikoihin. Missään ei mitään kaunista. Meilläkin jäi tänä vuonna keväthiihto aurinkoisella jäällä. Oikeasti hankia jäi ikävä, en olisi uskonut mutta näin kävi tämän talven jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, ei vain olekin niin. Eilenkin oli ihjan pakko päästä Viherlandiaan, sillä halusin nähdä kukkia, kukkia ja kotiin on ostettu nyt pääsiäiskukkia enemmän kuin ikinä. Ja talvesta puuttui lumenvalo, koska ei ollut lunta. Routakin on nyt tosi syvällä, kiitos lumen puutteen.

      Oi ihana toukokuu muuttaa kaiken kauniiksi!

      Poista
  9. Huhtikuu on julma monille, se muistuttaa, että elämä jatkuu ja kaikki alkaa taas alusta. Ei lepoa ei unohdusta. Jos talvi on vienyt voimia, on vaikea jakaa toisten riemua valosta ja kasvusta. Onneksi toukokuu tuo pian lohtua ja antaa lupauksen pitkästä kesästä.
    Pihani reunalla kasvoi satavuotias kotikuusi, sen hameen alla oli turvallinen pesä monelle olennolle ja se suojasi pihaa pohjoistuulilta. Naapuri kaatoi sen kun hän raivasi pellon reunoja. Olin mielestäni sanonut, että kuuseen ei saa koskea. Surin kuustani monta vuotta, autolla ajaessakin oli vaikea katsoa suuria pihakuusia, ne muistuttivat menetyksestä. Ymmärrän hyvin surusi. Toivottavasti saatte tilalle jotakin ikivihreää, nopeasti kasvavaa suojaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, tuometkin kukkivat jo toukokuussa. Oikeastaan en koe, että vaihdan tässä vuotta, sillä teen sen syyskesällä, en keväällä, enkä uutena vuotena, sillä syyskesästä alkaa kaikki uusi ja vahva. Olen silloin eniten minä.

      No, tuo on minulle toinen harmistus, sillä se kaunis kuusi oli leveä ja hyvä suojapaikka monille eläimille. Tästähän ei mene ohi mikään iso maantie, vaan asuntoalueen taloille johtava tie, myös monen lenkkeilijän suosikkireitti. Onneksi on alapihalla isot kuuset, jossa nytkin ainakin yksi oravan pesä.

      Mikä ikivihreä kasvaa nopeasti? Mitään tuijaa emme tontillemme halua. Siellä on myös sydänsuvella lehdon hiirenportaat etc, joita pitää sitten kitkeä myös kuusen alta, että se kasvaa kauniisti. Luulen, että laitamme serbiankuusen taikka niin ison suomalaisen kuusen kuin kauppapuutarhalta saa. Emme aloita mistään alle metrisestä. Serbiankuusia saa varsin korkeina ja oravat ovat niihin hulluina: Syövät joka kevät edelleisvuoden silmukohdan. Takuulla jotain herkkua.

      Poista
  10. Ihana kirjoitus, kaikesta huolimatta toivoa täynnä. Elämä antaa ja elämä ottaa. Toivoa ei tapa mikään.

    PEIPPONEN

    Olen itkenyt lakkaamatta
    läpi päivän keväisen.
    Ja minun sydämeni tuska
    on vuorenkorkuinen.

    Mutta pieni peipponen lensi
    minun ikkunani taa.
    Ja se lauloi hurmaantuneena,
    ja sen riemua helisi maa.

    Oi Jumala! Sydämessäni
    on aivan pimeää.
    Ja kuitenkin peipponen lauloi.
    En voi sitä ymmärtää!
    -.6.1931

    Harmajan sanoin alkavaan viikkoon... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katarooma, kiitos. Niinhän se on, tasapaino säilyy. Toivo ja unelmat ovat parasta elämäneliksiiriä.

      Tunnen hyvinkin tämän reimullisen runon, kiitos. Omistan monet kootut runot ja myös Harmajan.

      Juuri näin ♥

      Poista
  11. Hei Leena. Jäin kiinni lauseesesi "En ikinä ole päästänyt ketään liki, kun en säteile ja hohda" Tällaisia meitä on paljon, uskon. On helpompi jskaa iloa, kuin alakuloa. Helppo on valittaa, mutta jakaa alakuloa ja tulla kuulluksi ja hyväksytyksi ( tai kokea itse että minut hyväksytään, vaikka olen alakuloinen, paremminkin niin) ei ole helppoa. Minusta sinä olet jo jakamisen tiellä, ja silloin alkaa helpottaa. Eli Lumimies tietää. Ehkä liian vakavaa? Mutta tällainen Mummi herkästi on. Eletään Huhtikuuta kukin tavallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Inna, en ole varma, onko se helpompaa, mutta mitä siitä tulisi, jos blogi olisi koko ajan valitusta ja koska kuitenkin enimäkseen jaksan olla Valonkantaja. Ja myös haluan olla sitä eli jos kerron ja koen postiivisia asoita ja jaan niitä muille, hyvä olo leviää. Tiedän, että monet jakavat blogeissa sairastumisia, vakaviakin, mutta sen ymmärrän sen kautta, että on monia, jotka hakevat vertaistukea/vertaiskärsimystä. Onhelpompaa kun ei ole yksin ja voi jakaa kokemansa.

      No, tämä on ollut niin omituinen huhtikuu ja sitä ennen lumeton talvli. Jäimme tänne Keski-Suiomen saarelle lumen takia, mutta yhtään kertaa en ole päässyt hiihtämään eikä puutarha ole kertaakaan ollut lumipuutarha. Ja viime keväänä en hetkeäkään antanut itseni surra suuriruhtinatr Olgan lähtöä, nyt sisareni ystävän rankka kuolema, avasi nuokin padot.

      En itke edes hautajaisissa. Olen vahva, mutta en kova. Mutta minusta jokaisen pitää saada pitää surunsa itsellään, jos haluaa. Kollektiviinen suru on minulle uutta, mutta koen sitä nyt ensimmäistä kertaa Ukrainan kohdalla. Muista että olen karjalaisen äidin tytär ja olen kasvanut kahden Karjalasta lähdön tarinoiden ilmapiirissa. Mammani ja äitini tarinat.

      Inna, kiitos tästä! Ole huoleti, minä pidän tähdistä kiinni kaksin käsin. Aurinkoa sinulle♥

      Poista
    2. Leena, olen samaa mieltä kanssasi. Ja karjalaisista juurista - uskon - saa paljon voimaa, tunnevoimaa juuri. Minun juureni on Hämeestä ja Pohjanmaalta - eli voimaa, itsetehostusta ja maanhiljaista. Erikoinen sekoitus. Mutta olen aina pitänyt karjalaisten ilosta, onneksi Ukki-kumppanini on täys Karjalan verta.

      Poista
    3. Inna, minä olen erikoisempi tapaus eli olen isän puolelta satakuntalainen ja äidin puolelta karjalainen: Hämäläinen mieheni väittää, että jännitys säilyy, sillä hän ei kuulemme voi koskaan tietää, kumpana aamulla herään, järkevänä satakuntalaisena vai tunteellisena karjalaisena. Karjalainen mammani kyynelhti sekä ilosta että surusta. Satakuntalainen ei moista yleensä tee;) Pohjanmaalaisuduessa on vähän samaa kuin satakuntalaisuudessa eli itsetehostusta. Hämäläiset voivat olla maan hiljaisia ellei heidän karjalainen puolisonsa muokkaa heistä hieman vilkkaampia. Oi, kunpa tietäisit: Kukaan ei ikinä enää uskoisi Lumimiestä hämäläiseksi;) Niin, siinäkin olet oikeasssa, että pohjalaiset eivät ole maan hiljaisia. Ranskasta toimiva kirjeenvaihtaja Helena Petäistö (muistaakseni hän) on väittänyt, että karjalaiset ovat Suomen ranskalaisia tms. Se on helppo uskoa. Kun mieheni tuli lapsuudenkotiini eika kerran ja siellä sitten sattui olemaan koolla koko perheemme, hän mykistyi - kauhusta. Meillä kaikki puhuvat kaikkien päälle ja lenttaavat eli kun joku aloittaa, toinen jatkaa siitä sujuvasti, mutta voi vaihtaa myös aihetta lennossa. Nyt Lumimies pärjää tuossa lajissa jo hyvin.

      Minä kyllä pidän karjalaisuudesta ja myös arvostan sitä.

      Poista
  12. Paljon voimia ja ihania, aurinkoisia päiviä, kunnes toukokuu (minäkin olen härkä) viimein alkaa. Käyn täällä usein lukemassa saadakseni itse innostusta valoisasta ja kauniista elämänasenteestasi. Kiitos

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, härät ovat sisupusseja! Toki paljon muutakin, ainakin tuota.

      Yritän parhaani. Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle!

      Poista