keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Puutarhassa eilen vesisateessa ja vähän muutakin...

Nyt on saatu sitten vihdoinkin kunnolla sadetta. Eilen kävin ottamassa sateessa muutaman kuvan. Valkovuokot lisääntyvät tässä ison kallion reunalla vuosi vuodelta niin, että saamme siitä joka vuosi pienen pehkon siirrettyä milloin minnekin.
Minusta kukat sateessa ovat jotain aivan erityistä, kuten vaikkapa
sade ja ruusut, sade ja ruusut... Ristinummiruusu kukkii vasta juhannuksesta alkaen, mutta voi kukkia jopa kuukauden yksinkertaisin, hyvin suurin kukin.
Onnenpensas kukkii vielä lehdossa
samoin muscarit.
Lehtoakileijat vasta aloittelevat, mutta niillä on varaa mihin vain, sillä erityissuosin tätä keijukukkaa. Odotan kiinnostuneena, mitä mutantteja mahdollisesti tulemme vielä kohtaamaan, sillä muutaman vuoden istutin innokkaasti sinne tänne myös alppi- ja japaninakileijaa.
Valkoista akileijaa kasvaa paljon etenkin lehdossa. Tässä kukan taustalla osa jättimäisistä lehmuksistamme.
Lehtomme yläosa eli maantien puoleinen sivu on nyt kuin kynnetty aiemmin kerrotun onnettomuuden jäljiltä, jossa meni mm. upea ja vaalittu, kaunis näkösuojana toiminut 23 -vuotias kuusi. Tämä lännenhemlokki, Tsuga heterophylla, ei ehdi meidän elinaikanamme samaa näkö-, pöly- ja melusuojaa antaa, mutta toivossa on hyvä elää. Näyttää pieneltä pensaalta, mutta tiedot lupaavat aivan muuta.
Oksat ovat viehättävän rennot, mutta jollekin tämä puu antaa joskus vielä rauhaa ja suojaa, sillä korkeudeksi luvataan jopa 50-70 metriä! Tosin nämä pituudet on saavutettu Pohjois-Amerikassa. Mustilan arboretumissa on 60 vuotias lännenhemlokki, joka on 25 metrinen eli suunnilleen samankokoinen kuin menettämämme kuusi.
Tämä kuva ei anna 'ulos' mitään, mutta jos sanon, että on aika viehättävää kun noin miljoona scillaa levittäytyy ympäri pihoja ja joukossa paljon esikoita.
Bridal Crown -narsissit vain jaksavat kukkia ja esikot säestävät.
Kartiovalkokuuset ovat upeasti selvinneet talvesta. Tätä yksilöä ei ole enää tarvinnut huputtaa edes niitä kolmea viikkoa, joita vielä harrastan muutaman muun saman lajin yksilön kanssa.
Tässä sama kartiovalkokuusi toisesta suunnasta muutamaa viikkoa myöhemmin eli pilvikirsikat kukkivat jo. Ne aloittavat nyt hetkellä millä hyvänsä.
Tässä pieni kartiovalokuusi kaarisillan pihan puoleisesta osasta. Nyt sillan alla virtaa vesi runsaana kiitos sateiden. Sillan vasemmalla puolella juhannusruusua ja näköjään Holger Isabellan oksat yltävät jo aika pitkälle...
Sillan vastakulmassa asuu tämä möhköfantti, jonka tarina on kerrottu Leena Lumin puutarhatarinoissa kohdassa Kartiovalkokuusi - Haaste ja viehätys. Tätä ei hänen traagisen alkunsa jälkeen ole aurinkosuojattu kertaakaan, mutta hän on vuosi vuodelta jännittvämpi.
Suvella silta voi kukkia vaikka keijunmekkoa....
Isoon puutarhaamme, joka on kolmessa tasossa ja täynnä rinteitä, mahtuu kartiovalkokuusia paljon, joten tarinat jatkuvat...vaikka näitä rauniorappusia ylöspäin. Huomatkaa oikealta kurkottava köynnöshortensia
Lähdimme tänään Viherlandiaan lounaalle ja samalla oli tarkoitus ostaa lisää jotain atsaleaa, oranssia tai valkoista ehkä, mutta sitten saavuimmekin kotiin
yhdeksännen alppikärhön kanssa! Clematis Alpina on meidän juttu. Yksikään ei ole kuollut talveen, kuivuuuteen tai mihinkään muuhunkaan ikävään ja touko-kesäkuulla, jos kaikki menee nappiinsa, nämä alkusuven kukkijat tuovat puutarhaamme villiä tunnelmaa ja mikä väri! Ei tarvitse leikata alas eikä suojata talvella havuilla. Näyttää kauniilta aina!

Miksi atsalea jäi ostamatta johtuu siitä, että emme päässeet yksimielisyyteen väristä. Tätä ongelmaa ei ole parin viikon päästä kun olen Bessun kanssa viettämässä Viherlandia-päivää. Kaiken lisäksi sattui magnolian tiimoilta jotain, sillä aloin aamulla kuvitella, että magnoliamme, joka nyt sitten ei ole mitään lajia, jota voisi tunnistaa, on kuollut. Sehän alkoi tehdä lehteä tammikuussa, koska oli niin lämmintä. Katsastimme valikoiman ja myynnissä oli tosi kestävää lajiketta joka ei yhtään kiinnostanut meitä. Aikani luottopuutarhurini kanssa juteltuani kävi ilmi, että heille oli viime vuonna tullut jostain kaukaa runsas valikoima magnolioita, joiden ei voitu taata kestävän ainakaan Keski-Suomen talvea. Tätä emme voineet tietää, sillä sinä päivänä näimme vain kesäharjoittelijoita ja kaiken huipuksi emme innoissamme huomanneet ottaa ylös magnoliamme nimeä. Vakuutin tutulle puutarhurille, että on pakko saada pensasmainen magnolia, valkoinen tai vaaleanpunainen, sillä meillä on kaikki jo magnoliaa: tapetti, taulu, ihovoide, pesuaine...ja minun nimeni voisi olla vaikka Leena Magnolia Lumi, mutta puutarhassa on oltava magnolia. K. kehoitti odottamaan kesäkuun 15. päivä asti ja tekemään raaputustestin kasville. Kesäkuun 15. päivään on kärsimättömällä iäisyys, mutta kun pääsin autosta ulos lähdin autonavaimella tekemään raaputustestiä ja mikä onni: Näin vihreää! Samalla hetkellä totesin Lumimiehelle, että nyt muistan minkä ostimme, sillä oli kaunis nimi, joka oli tähtien sukua: Tähtimagnolia! Toisaalta, kun katsoin tämän, en olekaan enää varma, onko meidän magnolia tähtimagnolia. Kukat sen sitten paljastavat....Tämä on aika huikeaa - Japanista.

puutarhaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

*****

Jouluruusuilleni ei kuulu mitään erityisen loistavaa, ainakaan vielä. Sen sijaan löysin Erjan blogista yhden kauneimmista jouluruusukuvista ikinä:
Kontrastin juhlaa! Kiitos Erja♥

25 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Katarooma, kiitos♥ Tätä minä nyt mieluiten keväällä ja suvella tekisin eli puutarhailua...

      Poista
  2. Kukkia! Voi kun täälläkin sataisi. Leikkaisin tänään nurmikon ja sain tuhat uutta ideaa, joista suurimpaan osaan liittyy kiviä! Kivipolkuja! Ja kukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahmu, mitä sitä ihminen muuta tarvitsee kuin kukkia, kirjoja ja rakkautta! Me olemme kadottamassa nurmikkoamme laittamalla osan laatoille, osa menee villikukille ja pieniä pensaita lisätään rutkasti. vain ihan pieni krokettikenttä jätetään.

      Ehdottomasti kivipolkuja! Ja paljon kukkia! On ihana sunnitella kaikea, mitä puutarhassa voi tehdä,

      Poista
  3. Minustakin kukissa sateessa on jotain erityistä - jotenkin ne ovat vielä herkempiä kuin yleensä. Onnea magnolian kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sonja, just sitä! Kuin sade herkistäisi myös kukat helpommin lähestyttäviksi.

      Kiitos!: Sitä totisesti nyt tarvitaan. Olen illan aikana käynyt sitä kaksi kertaa katsomassa ihan kuin tämä olisi joku sekunttipeli;) Olen varmaan lopussa ennen kesäkuun 15. päivää. Puutarhailu on kova laji!

      Poista
  4. Puutarha onb kaunis varsinkin sateen jälkeen. Kaikki on vihreää ja virkeää ja vesipisarat kuin timantteja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, näin on ja aurinkoinen keli kuin syö kaikki värit. Olen lumen ja sateen kulkija, ei sille mitään voi;)

      Poista
  5. Meilläkinpäin yksi puutarha myy Magnoliaa, ja kovasti haluaisin ostaa sen. Mutta kun ollaan täällä aika pohjoisessa... Ehkä kokeilen kuitenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, nyt kehitetään kovaa vauhtia yhä kestävämpää magnoliaa. Viherlandiassa on jo yksi lajike, jonka luvattiin kestävän takuulla ainakin IV-vyöhykkeellä, mutta se oli puu, ei pensas ja tarvitsemme nyt pari pensasmaista magnoliaa. Omamme etupihalla taitaa olla elossa - kuitenkin, mutta emme muista nyt edes minkäväriset kukat siihen tulevat;) En minäkään ikinä uksonut,että tähän ryhtyisin: Magnolia vie minua.

      Tiina kasvattaa mielestäni magnolioita onnistuneesti aika pohjoisessa siis blogi Pionihulluutta. Muistaisin, että hänellä olisi nitä viisi...

      Poista
  6. Voi että, miten ihania kuvia upeasta puutarhastanne! Olen vihreänä kateudesta, sillä mulla on aika huono viherpeukalo. Kaikenlaista aina haluan laitella kasvamaan, joten yrittämisen puutteesta ei voi moittia, mutta tulos ei aina ole kovin hyvä. Jotta saisin unelmieni puutarhan, pitäisi olla paljon ahkerampi tuolla ulkohommissa. Ja nyt vielä koirat ovat tallanneet rinteessä olleen perennapenkin, joka pitäisi jossain vaiheessa uusia (lapinkoiramme Huli tykkää pötkötellä juuri siinä penkissä). Mutta onneksi metsä on vieressä ja tarjoaa ehtymättömiä esteettisiä elämyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, tämä on vasta esileikkiä. Viikko ennen juhannusta, juhannuksena ja viikko juhannusken jälkeen on kliimaksi. Tosin itse pidän ehkä eniten syyspuutarhastani, mutta sitä eivät kaikki näin näe. Nyt magnolia ja atsaleat tosin saattavat saada minusta kevätinnokkaamman puutarhurin.

      Minä taas murhaan kaikki sisäkukat!

      Siiriruhtinatar Olga tykkäsi köllötellä siellä missä oli eniten lemmikkejä;) Lopulta hän kätki luunsa tiettyyn kukkapenkkiin, mutta vain tiettyyn ja me annoimme sen tapahtua. Rakkautta ja rajoja eli joskus saa sentään koirakin valita ja päättää. Nyt Olgan haudasta on tulossa kauneimpien kukkieni keidas ja samalla osaa niistä ei löydy muualta puutarhasta ja valkoinen varjolilja on siellä nyt noussut ja kohta siirrääme sinne minikokoista kuunliljaa, jota ei ehkä saa enää mistään.Hyvin pienet lehdet, sinivihreät ja valkoiset kukat. Valkoinen särkynytsydän nousee siellä hyvin. Paikka on hedelmäpuutarhassamme ja meillä on siinä vainajan muistelupenkki, jossa istumme muistelemassa, miten hauskoja sattumuksia mahtui melkein 15 vuoteen sensitiivisen, älykkään ja leikkisän kooruuden kanssa, joka osasi myös keppostella, mutta hänen hymynsä paljasti, milloin oli kuje tehty.

      Meillä metsää vastaa lehtomme, mutta Suomalainen metsäpuutarha -kirja laittoi minut nyt vähän uusiin ajatuksiin eli ehkä vuosien saatossa siitä tulee jvähän enemmän.

      Ihanaa puutarhailua!

      Poista
  7. Kauniita on kuvasi, niin paljon ja vehreää on siellä.
    Tuo viimeinen sade ei meille asti yltänytkään ollenkaan. Voi kun tulisi klämmin, (huokaus)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos. Tämä on vasta alkusoittoa.

      Mutta teillä oli sitä lumisadetta, meillä sitä oli pari hiutaletta ja maa on ollut niin kuivaa, että sitä ei puutarhuri kestä edes ajatella.

      Lämmin voisi herättää magnoliani...Mukavaa viikon jatkoa. Minulla on tänään pensassruusujen alustojen kitkennät, sillä sade herätti tehokkaasti myös rikkaruohot.

      Poista
  8. Olen samaa mieltä, vesipisaroissa kukilla on kyllä oma taikansa. Minäkin rakastan akileijoja. Meillä on ollut vain muutamia, mutta viime kesänä kylvin niitä lisää. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kukat ehkä peilaavat kauneuttaan sadepisaroissa. Meillä niitä oli paljon jo luonnostaan, mutta kun halusin enemmän valkoista, niin aloitin nuo kokeilut ja nyt on valkoista ja vaaleanpunaista paljon, mutta yksi osa on Katri Valan tyyliin Sinen puutarha eli siinä vain sinistä akileijaa.

      Olen ostanut harvinaiset akileijat taimina.

      Poista
  9. Puutarhanne on kyllä oikea paratiisi:)
    Niin kauniit kuvat, eniten pidän tällä kertaa akileijan lehdistä, miten hienosti kirkkaat vesihelmet sen koristelevat.
    Kaunista loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos, sitäkin. Mutta myös kiva työmaa,s illä tänäänkin on pensasruusujen alustat kitkettävä...

      Akielija on kaikkineen usein kaunein. Meillä se saa kasvaa missä ikinä tahtoo ja sama koskee digitalista ja scillaa.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Siis upea puutarha! Juuri sellainen joka kutsuu ihmettelemään ja kummastelemaan: mitäs tuolta polun takaa paljastuukaan...
    Ja sadekuvat toivat tuoksunsa tänne saakka :)! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, kiitos. Olenkin kovasti pyrkinyt siimesmäisyyteen eli polun päässä pitäisi olla aina jotain yllättävää. Tuota asiaa aion jatkaa.

      Sade tuoksuu nyt keväältä ja puutarhasta ei malttaisi olla pois millään. KOle hyvä ja kiitos!

      Poista
  11. Todella kaunis puutarha. Oikein mieli lepäsi kun katsoin näitä kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mariena, kiitos. Kiva kuulla. Tässä hetkessä on enemmän avaruutta kuin sydänkesässä, mutta nyt ei ihan vielä ole rikkaruohoja;)

      Poista
  12. Puutarhanne on todella kaunis! Tuo porrasteisuus viehättää kovasti! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos.

      Porrasteisuus tekee puutarhasta haastavamman, mutta myös kiinnostavamman.

      Poista