maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kerran kuukaudessa


Sinä odotit minua. Oven takaa kuulin tohveliaskeleet.
Älä tuo mitään, sanoit joka kerta.
Silti odotit kuin pikkutyttö mitä laukusta paljastuu.

Kahvin kanssa Koskikartanon munkkirinkeli. Iso, pehmeä, sokerinen.
Pöytä aina kauniisti katettu. Servetit kissatelineessä.
Kerrottiin tärkeät asiat. Huomasin sinun taas laihtuneen.

Sängyssä luettiin Annan juorupalstaa ja puhuttiin miehistä.
Siitä kuka on komein tai paras puhumaan. Koskaan ei oltu samaa mieltä.
Sinä pidit sliipatuista, joilla on solmio tai ainakin tukka hyvin leikattu.

Minä toin tullessani ruokahalun. Salaatissa fetaa, kalamata-oliiveja ja kapriksia.
Kasvisruokaa, luumupiirakkaa. Sinä annoit ohjeet, minä pilkoin.
Kun kaikki oli valmista otettiin valokuva. Sinun silmissäsi kimalsi.

Kerran käveltiin tekolammen ympäri. Huilata piti monta kertaa.
Siitä oli paljon aikaa mutta siitä puhuttiin, koska se oli matkana tärkeä.
Viimeisenä kesänä päästiin enää pihalle asti. Pihakeinusta näki naakkapuun.

Illalla piti katsoa Terapiassa. Siinä oli Gabriel Byrne.
Mies oiva pirunrooliin. Eikä terapeuttinakaan huono.
Nukahdit usein ja minä katselin sinua. Herätin suukolla ettei niskasi tullut kipeäksi.

Viiniä juotiin korkeista laseista alustoilla. Renkaita ei saanut perintöpöytään tulla.
Jos oli aihetta juhlaan, otettiin suklaatakin.
Pieniä palasia viinin kera. Pieniä murusia yöpaidan helmassa.

Soittimen nimi oli Maapähkinä. Se oli juuri sen muotoinen.
Koskaan en unohtanut tuoda levyjä. Ne olivat pinossa pöydänkulmalla.
Pidettiin levyraatia. Kumpikaan ei halunnut olla Pirkko Liinamaa.

Jos meillä oli rahaa, mentiin varmuudella Vapaavalintaan.
Kauppaan kadun toiselle puolelle. Tein siitä tarinan ensimmäisenä vuonna.
Pitkiä puseroita puoleen hintaan. Joulukuusi koristeilla seitsemän euroa.

Kun olit jo hyvin heikko, päätit ostaa vedenvärisen sohvan.
Minä ostin kynttilät samaa sävyä. Sovittiin sohvaperunabileet.
Sinä taistelit urheasti mutta hävisit. Minä jäin yksin sohvalle istumaan.

- Katriina Rantanen -
kuva Glenn Brady, Unessa, Pinterest

33 kommenttia:

  1. Upea, koskettava runo. Sen välittämät tunnelmat voi todella aistia, kuin olisi itse siinä pihakeinussa tai perintöpöydän ääressä.

    Luin myös edellisen postauksen, taustan tälle runolle. Halaus runon kirjoittajalle ja sinulle myös, Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, tämä on vain niin aito, tosi, koettu ja Katriina on pystynyt välittämään tähän paljon. Halusin julkaista tämän heti! Tässä ei nyt mun lomailu meinaa mitään.

      Kiitos psta ja kiitos ♥ On ihanaa, että Katriina muisti minua...

      Poista
  2. Runo oli todella puhutteleva - surullinen, mutta siinä oli kauniisti muisteltu sisarta ja yhteisiä hetkiä. Runon sanat kertoivat voimakkaasti, miten läheiset he olivat olleet. Ja ovat varmaan vieläkin - yhteinen olo on vain muuttanut muotoaan. Eve on monissa muistoissa, mutta kulkee vieläkin vierellä enkelinä.
    Oli todella kaunis runo, kiitos siitä.
    Lämpöisin terveisin,
    PikkuMyy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku Myy, tämä on ihana ja niin todellinen. Muistan kun puhuin aika paljon Even kanssa noina aikoina puhelimiessa ja meilasimme, miten hän odotti Katriinan saapumista. Hän oli kuin juhla olisi ollut tulossa ja sehän olikin sitä: Sisarjuhla!

      Eve ei jotenkin olekaan poissa...

      Ole hyvä.

      Kiitos samoin, vaikka alankin ihan kohta kaivata lunta, ellei nyt ala sataa edes vettä;)

      Mymmeli

      Poista
  3. Voi miten ihana runo ja se kertoo kaiken...minun äitini teetti vähän ennen kuolemaansa kirkkaanpunaisen mekon, äidistä jäi niin ihanan energinen muisto. Käyn hoitamassa hänen hautaansa ja se on täynnä kirkkaanpunaisia kukkia.
    Kiitos Leena runosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Evekin oli jotenkin värikäs, tiedäthän...persoona, punainen viitta, tietty räiskyvyys, joka näkyi vielä ainakin kun hän oli meillä viikonlopun etc.

      Kaunista tuo hauta punaisin kukin ja mustikuva äidistä punaisessa leningissä.

      Ole hyvä.

      Poista
  4. Niin tosi, syvälle ytimiin ja sieluun menevä. Elämänkukkainen surun rinnalla. Hipaisi monta monituista kertaa. Kuiskaan kiitoksen ja halaan lämpöisesti♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannah, tuntuu kuin Eve olisi lähtenyt eilen...Tämä on sisaren runo siitä, miten hän koki heidän yhdessäolon hetkiään, kun Eve jo sairasti vakavasti, mutta vahvana.

      Ole hyvä ja halaan takaisin ♥

      Poista
  5. Koskettava ja niin lämmin runo. Tästä näkyy rakkaus ja elon sekä riemu että suru.

    Ja tuo kuva, sekin on hätkähdyttävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, Katriina on luotu kirjoittamaan. Olen joskus saanut lukea häneltä muutakin ja...Pyysin ehdottomasti saada tämän julkaista. Tässä on kaikki: He olivat/ovat sellaiset sisarukset.

      No juu...ja nyt minä haluaisin tuollaisen taulun...nyyyyh. Sinä taiteilijana ymmärrät.

      Poista
  6. No niin, taisi viestini kadota jonnekin avaruuteen.

    Todella kaunis ja koskettava runo. Se on täynnä rakkautta ja samalla siinä näkyy elon riemu ja suru.

    Tuo kuvakin on henkeäsalpaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, en nyt ala sinua poistamaan, kun en heti huomannut sitä tehdä: Muista mun kommenttivalvonta;) Olen nyt enemmän muualla kuin koneella ja nyt kyllä sanon, että takuulla on liian kuuma, jos ei enää yölläkään voi nukkua...vaikka on kaikki ikkunat auki ja ei rihmankiertämää. Ja kaiken huipuksi ison Päijänteen vesi lämpeni liikaa. Yksi kunnon sade ja tuuli tuon asian isossa järvessä korjaisi.

      Niin: Sen kuvan isona kun saisi. Katso mikä sininen.

      Poista
    2. Se oli tämä kännyllä kommentointi, joka pisti asiat sekaisin. Mutta eikö se ollut niin, että harjoittelu tekee mestarin.

      Voin arvata että tämä helle ei tunnu useastakaan hyvältä. Minulla ei ole nyt kylmä, mutta kyllä minäkin olen ollut varjossa tai uimassa. Nyt pääsen uimaan milloin haluan, aah.

      Täällä (Juvalla) tuli eilen vettä oikein kunnolla, mutta lämpötila nousi taas 30 asteeseen. Tuota rajua sadetta oli ihanaa katsella. Seisoskelin talon ulkorappusilla ja nautiskelin :)

      Taulun sininen on aivan mielettömän hieno. Mikä palo suorastaan.

      Runosta vielä; sisaruus on varmasti upea kokemus. En osaa edes kuvitella miten rajua voikaan olla sisaren menettäminen. Kuten kirjoitit, voi mennä pitkään ennen kuin asiasta jotenkin tokenee tai pystyy keskustelemaan. Onneksi on heitä, jotka osaavat kirjoittaa noin koskettavan hienosti. Mielestäni se kaunistaa muistot.

      Poista
    3. Päijänteessä uiminen ei enää virkistä, silti uimme. Meressä on vähän eri juttu. Hesarissa on tänään paljon juttua helteestä...Kiva, että voit pulahtaa miloin haluat!

      Meilläkin oli ukkoskuuro, mutta nyt on taas jotain +30. Minäkin olin illalla terassilla nauttimassa sateen jälkeisestä hapesta ja hetekllisestä viileydestä.

      Se on todellakin sinistä tulta.

      Katriina on nyt työstänyt asiaa vuoden 2010 joulukuun lopulta. Evehän lähti 28.12.2010. Oman isäni kuoleman muistopäivä oli eilen. 10 vuotta meni ilman että kova ikävä hellitti. Silti vieläkin tulee mieleen vielä, että 'nyt soitan isälle ja...'

      Tuo runo voi auttaa myös muita surussa.

      Poista
  7. Miten kaunis ja ihana runo,surullisesta lopustaan huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, Eve oli Valonkantaja. Siellä missä hän oli, näkyi aina valoa. Moni jäi häntä kaipaamaan.

      Poista
  8. Nyt vasta tajusin,että tuo oli Evestä. Eli vieläkin koskettavampi...Vaikka en tavannutkaan koskaan Eveä ,niin kirjoittelimme muutaman kerran ja hän tuntui niin ihanalta ihmiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, hän valaisi jo yhdellä sanalla ja miten hän olikaan minua neuvomassa, kun joskus tuntui taivas putoavan alas. No, se Berliinin kokooontuminen sitten jäi. Eve halusi meidät yhdessä sinne, Roihuavat Soihdut, rakkaaseen Berliiniinsä.

      Poista
  9. Kaunis runo! Ihanasti tavoitettu ihana sisaruus. Myös luopuminen, kuolema ja suru on kirjoitettu niin hyvin, yhtäaikaa riipaisevasti, arkisesti ja kristallisin kauniin kyynelin. Alustuksesi toi tähän vielä lisää koskettavuutta; henkilökohtaisuuden.

    (mahtava nimi tuo Roihuavat Soihdut!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikö vain! Niin käsinkosketeltava, niin aito. Katriina on oikeasti peto kirjoittamaan. Muistan kun luin häneltä´joskus vähän muuta vielä Even eläessä ja suorastaan painotin, että nyt 'kustantajalle mars'.

      Ilman alustusta osa ei olisi tajunnut tästä mitää, osa muistaa mun monet Eveä koskevat jutut, osa hyvin hauskojakin eli sekin kun onnistuin saamaan itseni itseni lukijaksi noin 100 kertaa eli mun kuva sit kanssa yhtä monta kertaa ja R. liesussa, Olin niin paniikissa, että en nänyt enää edes kirjamia, mutta sain soitettua Evelle, joka pelasti mut taivaan alas tippumiselta;)

      Eve oli henkilökohtaista, vaikka livesti olimme yhdessä vain yhden viikonlopun meillä täällä: Me vaikutuimme kaikki! Olgakin alkoi käyttäytyä kuin kissa vain Even mieliksi, hyrisi ja nuoleskeli itseään heti kun Eve astui huoneeseen. Ja tämä on tosi! Even Ida on yksi niistä kissoista, joita pidn uskomattoman kauniina ja hän onkin saanut olla mannekiinina erääseen Rilken runoon.

      Eve sen taisi lopulta keksiä. Olin just lukenut Hurmion tyttäret ja sitten aloimme pallotella erilaisia nimiä, mutta emmehän voineet olla Tulenkantajat, sillä se olisi ollut matkimista. Roihuavat Soihdut olisi kiva saada vieläkin aikaiseksi, mutta kirkkain liekki puuttuu...

      Poista
    2. Ihme, että et taiteilijana sanonut kuvasta mitään...

      Poista
  10. Oli mun tarkotus sanoa (tuo puu!!), mutta tää helle pistää sekasin normaaliakin enemmän!;)

    (mutta tää blogger on vielä enemmän sekaisin. Argh!!!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, mää vähä ihmetteli;) Mikä ihme sininen tuo on ja pidän tuosta tyylistä. Vaikka tuo puu on niin vangitseva ja hallitseva, se kuitenkin korostaa penkilllä nukkujaa samalla.

      Minä olen ihan sekaisin kuumuudesta myös ja ampiainenkin pisti, ukkostaa, hautoo, mutta himskatti kun ei kunnolla sada.

      Poista
  11. Hei! Hellettä hellettä...
    hieno runo ja taulu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, kiitos samoin! Täällä nyt oikein ukkostaa ja hautoo, hautoo ja ukkostaa, mutta millään ei sada kunnolla. Ampiainenkin pisti käteeni elämäni eka kerran ja nyt tässä odottelen, kuinka allerginen oikein olen...

      Eikö vain! Ihanat, ihanat...

      Poista
  12. Koskettava runo, lämmin ja hellä, ja sinun kaunis tarinasi edellisessä postauksessa teki tästä vaan entistä koskettavamman. Elämä, miten suuri lahja se onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, eikö vain ja kiitos. Olen lukenut Katriinalta pari proosajuttua aikaisemmin, joten kannustan häntä ehdottomasti jatkamaan kirjoittamista.

      Se on ja siksi kärsinkin kaikista noista maailman sotapesäkkeistä...

      Poista
  13. Kaunis ja koskettava runo. Surun pohjavireessä kuplii iloa ja pienten hetkien kultaa. Erittäin oivaltava teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, eikö vain. Surun ilokin on elämän kultaa, muistoja.

      Kiitos psta.

      Poista
  14. Miten surullinen runo. Tuore menetys saa tällaisen runon tuntumaan vielä surullisemmalta kuin se onkaan. Ainakin minun sielussani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rooibos, niin on. Katriina muistelee sellaista, mitä ei enää ikininä voi sisarensa kanssa kokea.

      Poista