tiistai 9. syyskuuta 2014

Seré Prince Halverson: Äidinrakkaus

”Hei vaan. Minä olen Paige Capozzi. Zachin ja Annien äiti.”

Äiti? Määrittele ”äiti”. Ja hänen nimensä oli yhä Capozzi. Capozzi? Joe Capozzi. Annie Capozzi. Zach Capozzi. Paige Capozzi. Sekä Ella Beene. YKsi näistä on erilainen kuin muut; yksi näistä ei kuulu joukkoon.

Kalifornialaisen Seré Prince Halversonin esikoisteos Äidinrakkaus (The Underside of Joy, Bazar 2014, suomennos Natasha Vilokkinen) ei millään olisi voinut valikoitua minun lukemistooni nimensä ja kannen perusteella. Pelkään siirappisia kirjoja ja tässä oli kaikki nuolet osoittamassa juuri ylimakeuteen ja hömppään. Arvostelukappale kuitenkin tuli pyytämättä ja on totuus, että muutamat kustantajat tuntevat toisinaan minut paremmin kuin minä itse, mutta minä päätin, että tämä ei ole minun kirjani. Bessu saapui ja ojensin sen hänelle luettavaksi muutaman muun kirjan ohella. Meni pari viikkoa ja ystäväni saapui ojentaen Äidinrakkautta minulle ja sanoen: ”Leena, lue ihmeessä tämä, ei tietoakaan siirapista.” Ja hän oli oikeassa. Tarina on tarkkanäköinen, rehellinen, suora, traaginen. Kirjoitettu sydänvereen kastetulla musteella paperille, johon on roiskahtanut kyynelien ja meren suolaa.

Ella ja Joe ovat elänet yhdessä pienessä Elbown kylässä kolme vuotta. Ella on jättänyt menneisyytensä taakseen ja matkalla jonnekin kauas pois tai sitten vaikka Alaskaan, hän pysähtyi Joen luona ja jäi sille tielleen. Hän avaa sydämensä niin Joelle kuin tämän lapsille Zachille ja Annielle sekä koko Joen amerikanitalialaiselle suvulle, joka ottaa perheen suureen ja meluisaan syliinsä. Joe ansaitsee elantoa pitämällä perheen suvun kauppaa. Kaikki on kuin yhtä aurinkoa ja lämminhenkistä piknikkiä ja uimista meressä ja suolanmakuisia suudelmia. Jonnekin nurkkaan on lykätty synkät varjot kuten Sergio-papan internointi sodan aikana leirille vihollismaan kansalaisena sekä Joen vaimon ja hänen lastensa äidin lähtö, jolloin hän hylkäsi perheensä selitystä antamatta.
Äkillinen tragedia vie yllättäen valokuvausta harrastavan Joen päivänä, jona hän oli jälleen kuvaamassa rannalla. Koko suku ympäröi Ellan ja lapset kuin turvapesään, mutta yllättäen kuviohin ilmestyy lasten oikea äiti Paige Capozzi:

Olin väsynyt. Mutta lapset tarvitsivat minua ja minä tarvitsin heitä. Heidän biologinen äitinsä oli alkanut kaarrella lähettyvillä enkä tiennyt, etsikö hän laskeutumispaikkaa vai vaaniko hän saalista ja valmistautui nappaamaan Annien ja Zachin – vai oliko parhaassa tapauksessa kyse vain siitä, että hän vahti etäämmältä pesää, jonka oli hylännyt vuosia sitten.

Ella on voimiensa äärirajoilla, sillä hän haluaa jatkaa ja myös uudistaa kauppaa yhdessä Joen veljen Davidin kanssa. Hän ideoi kaupalle nimeksi Elämän eväsretki samalla kun huoli lasten mahdollisesta menetyksestä alkaa syödä häntä. Lopulta Paige ryhtyy toimiin ja alkaa taistelu siitä, kumpi on lasten äiti, biologinen, joka on heidät hylännyt vai äiti, joka on heitä hoitanut kuin omiaan. Tapahtumien rankkuus jakaa ystäviä, saa Ellan turvautumaan lääkkeisiin ja kauppa jää yhä enemmän Davidin hoteisiin. Kaiken kaikkiaan miltei ylittämätön asia, se, jota Ella ei uskaltaisi edes ajatella, olisi lasten joutuminen Paigelle, joka asuu kaukana Elbowsta, lasten tutusta ympäristöstä:

”Tämä saattaa kuulostaa omituiselta” sanoin, ”mutta olen aina ajatellut, että tämä paikka, Elbow, on jotenkin kyllästänyt Annien ja Zachin. Haluan hengittää heidän tuoksuaan, sen täytyy olla heidän 'terroirinsa'.”

 ”...pystyn haistamaan maan, tämän paikan, heidän hiuksissaan, niskan ihopoimuissa ja sormenpäissä. Ihanan multavan tuoksun, johon on sekoitettuna savua, kastanjatammea ja punapuuta, rosmariinia, laventelia. Ja myönnettäköön, vähän valkosipulia Marcellan luota...”

Kaikki huomaavat kaiken aikaa paljon, mutta rakastava perhekään ei huomaa, että Ella ei nuku enää ilman Xanaxia ja että vaikka lapset näyttävät selvinneen sekä isänsä menetyksestä että kahden äidin sodasta, niin pieni Zach miettii vain miten voisi ajaa pyörällään syvään veteen ja löytää isänsä...

Lukiessani Äidinrakkautta aloin tuntea Halversonin äänessä jotain tuttu: Halverson muistuttaa minua wisconsinilaisesta Jacquelyn Mitchardista, jonka kirjat Mitä eniten haluat, Rakkauden lait, Syvä kuin meri ja ennen kaikkea Onnen mahdollisuus ovat ikiaikaisia suvisuosikkejani. Etenkin Onnen mahdollisuudessa oli  samaa naisen vahvuutta ja heikkoutta, sirpaleiksi hajoamisen ja eheytymisen vuorosoittoa kuin on Äidinrakkaudessa. Kummassakin kirjassa aivan erityinen päähenkilön liikeidea kuin myös riittävästi rosoa pitämään kirja kiinnostavana vaativallekin lukijalle. Molempiin on kätketty opetus, jolla mistä tahansa vaikeudesta voi selvitä tulemalla vahvaksi, mutta ei kovaksi. Suosittelen!

...pidin molempia sylissäni kirkkaassa, viileässä vedessä, painottomia kun olivat. Tunsin jonkin viistävän nilkkaani pinnan alla, vesivirran, pyrstön silkkisen heilahduksen ja sävähdin saadessani muistutuksen siitä, että astelin halki kokonaisen maailman, jota en voinut nähdä.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirjasähkökäyrä


20 kommenttia:

  1. Moikka
    Lähdenkin etsimään Äidinrakkautta...Luulen,,pelkään että voin samaistua tarinaan.. En myöskään pidä siirappimaisista kirjoista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Birgit!

      Teeppä se. Halverson on itse sekä äiti että äitipuoli, ja hänellä on sekä äiti että äitipuoli.

      Ei, emme pidä;) Ne jätetään lukematta.

      Poista
  2. Tämä kuulostaa kiinnostavalta mutta samalla jotenkin pelkään tarttua tähän kirjaan. Ehkäpä kuitenkin lisään kirjan lukulistalleni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, lupaan, että ei tarvitse pelätä mitään, ei edes sitä siirappia. Kirja on sopivan särmikäs, mutta jälkimaku on lämminhenkinen.

      Poista
  3. Minä luin tämän keväällä, sain K:lta. Pidin, joten on helppo olla kirjasta samaa mieltä kanssasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, eikö vain olekin hyvä. Yllätyksessäkin löytyy.

      Poista
  4. Kuulostaa minun kirjalta. Kaikki äitikirjat, siirappiset ja makeat, suolaiset ja karvaat, minä luen äitikirjoja itkien ja nauraen, antaa tunteiden tulla ja puhdistaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, no tämä on sitten ihan sinulle. On rosoakin, joten saatoin tästä sinulle kertoa, sillä pelkkä hymistely ei minuun uppoa. Mutta tästä jää hyvä mieli. Vinkkaa.kun olet lukenut, ellei minusta kuulu. Olen välillä ihan pihalla kaikesta;)

      Poista
  5. Vaikuttaa kiinnostavalta! Taidan lukea tuon syyslomalla, kun on aikaa uppoutua rauhassa kirjan maailmaan. Kiitos vinkistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona, tämä on ja seuraavakin on;) Lupaan sulle sen.

      Varaudu kahteen;) Ensi yö taitaa mennä Hyvän aviomiehen kanssa ja myöhään.

      Ole hyvä. Tätä varten minä täällä olen, että innoitan lukemaan ja annan vinkkejä.

      Poista
    2. Pitääpä varautua... Onneksi syyslomalla on aikaa lukea kaksikin kirjaa! ;)

      Poista
    3. Ilona, siis nyt tämä ja sitten seuraava: Just sopivaa luettavaa syyslomalle.

      Poista
  6. Hyvä Leena, että kirjoitit tästä. Minäkään en iki maailmassa olisi lainannut tätä tuon kannen perusteella. Jos tuo uusioperhehommeli on hyvin toteutettu, kuten kirjoituksesi perusteella on, niin tämä voi olla oikeinkin mainio tuttavuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, niinpä, tämän takia minulla on kerran vuodessa se Valitse Vuoden Kaunein Kansi -arvonta.

      Silleen voisi sanoa, että sekä onnea, että tragediaa, mutta loppu hyvin eli ei jää paha mieli päälle. Onkohan tämä nyt sitten juonipaljastus? Ei, sillä, jotkut haluavat ehdottomasti tietää, ettei ahdistus jää päällimmäiseksi tunteeksi.

      Poista
  7. Tulla vahvaksi mutta ei kovaksi, on hyvin sanottu.
    Hauskaa miten sait kuitenkin luettua tämän kirjan, joskus toiset näkevät enemmän (koska katsovat sivusta), kun itse katselee niillä tutuilla silmälaseillaan ;-)

    Kansikuva ja nimi ovat todellakin jotain muuta kuin houkuttelevat. Mutta sisus taisi olla kuitenkin =).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minusta tuntuu, että minulle on tapahtunut vähän jotain sellaista...ehkä sinullekin. Kovisihan emme haluakaan.

      No, luotin Bessuun. Hän tietää, että minulla pitää olla myös särmää eikä vain jotain siirappia. Mitä kaikkea me saammekaan hyviltä ystäviltä!

      Knasi ja nimi: Kiitos ei! Sisältö: Kiitos kyllä!

      Poista
  8. Mitäs mää sanoin.. :D Tämä oli vaan niin hyvä. Harva kirja enää kouluttaa niin ,että sen lukee yhdessä yössä. Tämä teki sen. Hieno tarina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, niin...vain hyvä ystävä saa sanoa noin;) Oikeassa olit eli hyvä kirja. Jotain ihastuttavan samaa kuin Onnen mahdollisuudessa. Sama täällä.

      Poista
  9. Tälaiset perhetarinat kiinnostavat aina. Kiitos ihastuttavasta esittelystä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tässä on ainakin onnistuttu hyvin. Ole hyvä ja kiitos.

      Poista