sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Erik Axl Sund: Varjojen huone

Kosto maistuu sapelta, eikä auta vaikka harjaisi hampaat kuinka monta kertaa, maku ei silti lähde pois. Se pureutuu hammaskiilteeseen ja ikeniin.

Aivan vihan tavoin kosto muodostaa hiuksenhienoja ryppyjä muuten kaunille kasvoille, mutta siinä missä katkeruus synnyttää syviä juonteita suupieliin, kosto asetttuu sen sijaan silmiin ja otsaan.

Ei ole ollut koskaan aikaa unohtaa, ja sen välillä, mitä hän aikoinaan oli ja mitä hän on nyt, on kokonainen tapahtumien ja olosuhteiden maailmankaikkeus. Hän kuvittelee, että hänestä on olemassa muita versioita hänen itsensä rinnalla, toisissa maailmoissa.

Erik Axl Sundin dekkaritrilogian päättävä Varjojen huone (Pythias Anvisningar, Otava 2014, suomennos Kari Koski) sekä päättää Varistytön ja Unissakulkijan aloittaman pimeän tarinan, että jättää sen tekemättä. Kaunista kaarisiltaa on turha odottaa ja mielenrauhaa vieläkin vähemmän. Kun kirjoitin Unissakulkijasta, että ’mitä koimme Varistytössä, tekee meistä Unissakulkijoita. Muutumme osaksi tarinaa ymmärtääksemme, että tämä todella tapahtuu ja se ei poistu kääntämällä pään pois tai hylkäämällä tarinan. Varjojen kodit, kaiken kielletyn metaforat, ovat läsnä kaikkialla, missä ihminen hengittää. Ihminen itse on varjojen huone.’ Tämä pätee tietenkin Varjojen huoneeseen, jonka sijainti ovat kaikki varjojen kodit, kaikki me sekä Varjojen huoneen henkilöt, joita trilogian päätösosassa tuntuu kuin kapellimestarina johtavan Madeleine Silfverberg, hän, jonka suussa maistuu kosto ja jonka otsa on liian kauan ollut rypyssä huolista. Hän joka elää kostosta.

Kosto on erinomainen teema trilogian viimeiselle teokselle, koska kirjailijakaksikko Erik Axl Sundin kokonaisteema on pedofilia. Järkyttävä ja kaiken aikaa tapahtuva lastenhyväksikäyttö, joka ei häviä minnekään, vaikka kuinka haluaisimme olla siitä tietämättä. Kostaja on kaunis, vihan täyttämä, hyväksikäytetty nuori nainen, joka ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Madeleinen rinnalla rikoskomisario Jeanette Kilhberg  vaikuttaa kokemattomalta, jopa naiivilta, mutta eihän mikään ollut valmistanut häntä hänen kaksikymmenvuotisella urallaan siihen, mitä hän lopulta löysi varjojen huoneesta. Sitä armoa ei suotu hänelle, eikä sitä suoda lukijalle.

Varjojen huoneen tempo on edelleen valse triste. Epätahtisuutta ei löydy, kuin ehkä muutaman kerran lyömäsoittimissa Klippgatanin portailla, mutta Ruusula, Ei missään, Lappi, Auringonkukka, Saippuapalatsi, Vita bergen, Kiova ja etenkin Babij Jar pitävät huolen siitä, että sama surumielisyyden valssi tahdittaa Varistyttöä Unissakulkijuudesta Varjojen huoneeseen.

Matelija luo nahkansa.

Miehestä tulee nainen. Naisesta tulee mies.

Epäselvä sukupuoli-identiteetti / seksuaalinen yhteenkuuluvuus.

Syödä-nukkua-nussia.

Varjojen huoneen vahvuus on sen erinomaisessa kuvauksessa dissosiaatiosta, jossa yhdistyvät niin muistin menetys, oman identiteetin kadottaminen, mielikuvien ja todellisuuden sekoittuminen sekä monipersoonaisuus. Dissosiaatio on lapsen puolustusmekanismi sille mitä hänen on mahdotonta ymmärtää ja kestää, tällöin uhri muodostaa sivupersoonan tai useampia. Varjojen huoneessa Sofia Zetterlund alkaa tehdä vaikeaa paluuta takaisin omaksi itsekseen samalla kun hän antaa rakastetulleen Jeanettelle vinkkejä löytää rikolliset. Vinkki tai tuhat, ikinä lukija ei arvaa loppuratkaisua ennen kuin aika on.

Niin...Jeanetten ja Sofian suhde. Sehän jää ihan kesken. Minä en tykkää roikkua loppuelämääni siinä löyhässä hirressä, että Jeanette jää kuin ikuiseen neitseelliseen tietämättömyyteen rakastetutustaan. Ja entäs sitten  Madeleine ja Victoria Bergman...Tiedän tyylikeinoksi jättää langanpäitä solmimatta, mutta Kiova ei nyt riitä finaaliksi ja kaikkein vähiten eron tekeminen tekstiviestillä: ”Anteeksi.” Erik Axl Sund on lukijoilleen encoren velkaa!

”Varjojen koti on alkuperäinen maa, jossa ihminen saa olla lähellä Jumalaa. Se on lasten maa. Mutta se kuuluu myös niille aikuisille, jotka ovat ymmärtäneet miten ihmiset aluen alkaen elivät. Miehet, naiset ja lapset käsi kädessä...”

Sofiaa puistattaa. Lasten maa, jonka aikuiset ovat luoneet himojaan varten.

”...lapset kuuluivat tietysti vihkiytyneille.”

Jotain mikä on varattu yksinomaan miehille. Ohjeita ja totuuksia, jotka he ovat keksineet omiin tarkoituksiinsa.


”Kasvatimme heidät Pythian sanojen...”

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kirjavalas  Laura/Lukuisa  Kuutar ja Annika

*****

29 kommenttia:

  1. Puistattava mutta niin loistokas teos. Rakastan! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, olipa viimeinenkin aika kova...Odotin jo sitä kaarisillan toista päätä;) Mutta todella kiinnostava<3

      Poista
  2. Ensimmäisen osan luin, mutta innostus on lopahtanut. Taidan tyytyä näihin mainioihin kuvauksiisi tästä trilogiasta ainakin toistaiseksi. Luulen myös, että tämän aihepiirin kohdalla haluaisin ihan perinteisen kunnon katharsiksen, jota 3. osan loppu ei näytä tarjoavan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, eka olikin kovin. Missään tapauksessa en sitä voisi kaikille edes suositella. Olen aika kova dekkarien lukija, mutta eivät nämä olleet helpoimmasta päästä. Minua nyt vain kiinnostaa tuo monipersoona ja tietenkin haluan tietää, mitä kaikkea...,vaikka joskus tekisi mieli kyllä itseäänkin suojella.

      Tämä sekä tarjosi että ei. Oli loppu, oli tavallaan katharsis, mutta minulle jäi vajetta. Siis oli oikein sellainen finaalikohtaus, mutta silti...

      Poista
    2. Tuo monipersoonahomma kyllä kiinnostaa minuakin. Sun kanssas, kun tällä houkuttelet. :) Luin sen ekan ruotsiksi ja melkein silloin ostin jälkimmäisetkin osat samalla, mutta jätin ne kumminkin kauppaan. Jos olisin ostanut ne silloin, niin olisin ne varmaan jo lukenutkin.

      Poista
    3. Niin, mä oon niin hirvee;) Olet varmaankin kuullut tosielämästä, miten jotkut murhjaajat ja heidän puolustuksensa ovat vedonneet tuohon monipersoonakäsitteeseen. Esim. eräällä nuoren tytön murhanneella miehellä oli kuulemma persoona, se toinen minä, jota hän yritti vastustaa ja joskus onnistuikin, mutta silloin kun ei, tapahtui hirveitä. Tuhansia sivuja lääkärien lausuntoja aiheesta vuosikausien oikeudenkäynnit etc. Aika kiinnostavaa. Ja miten sitten lapsella, jolle taspahtuu jotain tosi rankkaa,

      Unissakulkija on ehdottomasti Varistyttöä helpompi eli siis ei niin rankka. Kolmas on kumpaakin kirjaa, mutta myönnän, että tällä kertaa, se mikä varjojen huoneessa kohdataan, esitetään niin, että siihen ei kuole. Minusta kolmas osa olisi voinut ilmestyä yhtä nopeaan kuin tuli Unissakulkija, sillä nyt oli pakko kaivaa Unissakulkija esille, kun en muistanut kaikkea.

      Poista
  3. Huh! Mä olen lukenut vasta Varistytön. Uskallanko jatkaa kun viimeinen osa ei annakaan selitystä eikä helpotusta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOnna, antaa se yhden Tosi Ison Selityksen, mutta minä olisin halunnut myös nuo muut jutut, kaiken. Luulen, että Varistytön jälkeen pidät enemmän Unikkakulkijan analyyttisemmästä otteesta. Varjojen huone on jollain tavalla helpompi kuin Varistyttö, mutta vaatii myös keskittymistä, jos haluaa saada niitä vastauksia. Yrittänyttä ei laiteta;)

      Poista
  4. Pelottaa tarttua Unissakulkijaan ja tähän ja koska en omista, ei ole vielä tarvinut... Mutta jonain päivänä...

    Mukavaa iltaa toivottelee Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, oletko sinä lukenut ekan eli Varistytön! Jos olet, niin sitten kipin kapin Unissakulkijaa lukemaan;)

      Kiitos samoin!

      Poista
  5. Varistytön luin ja siihen jäi tämä mestariteostrilogia minun osaltani. Aivan kamala,epäuskottava,julma,mitä vielä,kuvottava,öklötys! Olen samaa mieltä Håkan Nesserin kanssa,joka haastattelussaan sanoi. Jos kirjailijan pitää keksiä kauheuksia,julmuuksia,hirveyksiä,jotta kirja myisi ,niin silloin kirjasta puuttuu tarina ja
    se kuitenkin on kirjan tärkein tehtävä. Ilman hyvää tarinaa ei ole kirjaa!
    Toisia osia en edes vaivaudu lukemaan,eivät ole mun juttu.
    Nyt on yöpöydällä lappilaisen toimittaja/kirjailijan Milla Ollikaisen Vesiraukka,jatko-osa esikoisdekkarille Veripailakat. Hyvä tarina,aidot ihmiset ja mukavaa lappilaista kerrontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, tätä trilogiaa ei tosiaankaan voi suositella kaikille. Nyt on vain niin, että tätä julmaa öklötystä ja kuvottavuutta tapahtuu paljon. 500 000 ihmistä istuu koko ajan koneen ääressä etsimässä lapsipornoa. Kolmannessa osassa käy vielä selväksi, että Jumalan nimeenkin tätä lahkolaiset puolustavat. Kirjan pahisten yksi tukikohta juuri Lapissa, käy ilmi Varjojen huoneesta. Minä haluan tietää, mitä heikommille tapahtuu ja ketkä julmuuksia tekevät. Mikään viihdeteos tämä trilogia ei ole, vaan ihan mahdollista tapahtua kuten uutisoinista Suomessakin on saatu tänäkin vuonna lukea.

      Se on niin ikävää, että näitä hirveyksiä vain tapahtuu ja tapahtuu...

      Suosittelen myös Lappiin sijoittuvaa dekkaria Koutokeino, kylmä kosto. Jos pidät Åsa Larssonin kirjoista, pidät myös Koutokeinosta.

      Poista
    2. Tiedetään,silti en halua lukea kauheuksista ja se on minun valintani. Uskontojen piikkiin on tehty maailman sivu kaikkein kauheimmat teot ja meno tuntuu vaan kiihtyvän. Koutokeinosta puhuimme jo aiemmin ja luettu on ja seuraavaa odotellaan. Tässä välillä on hyvä lukea jotain kivaa ja siihen tarkoitukseen kävin lasten kirjahyllyillä ja valitsin Anni Swanin Ollin oppivuodet ja Iiris rukan. Palaan muistoissani omaan lapsuuteeni,itkeä tirautan ja siitä tulee hyvä mieli. Syksyn jatkoja ja hyytäviä lukuhetkiä!

      Poista
    3. Riitta, olet oikeassa: On hyvä, että voimme valita, mitä haluamme lukea. Minä esim. en kestä katsoa mitään julmaa, mutta voin lukea melkein mitä vain.

      Täysin samaa mieltä: Uskontojen nimiässä on tehty ja tehdään hirveimmät teot.

      Ai niin, nyt muistan;)

      Minäkin luen välillä jotain kivaa ja sellainen oli minulle sekä Hyvä aviomies että Lumikuningatar. Nyt luen kirjaa, jossa olen Viipurissa, hyvin likellä äitini kotipaikkaa Valkjärveä. Ihan fiktiivinen ja aika vetävä. Oi, muistan Ollin oppivuodet ja Iiris rukka oli ensimmäinen oikea kirja, jonka muista saaneeni. Varmaan muitakin oli, mutta muistan vain nelivuotiaana saamani Aapisen ja Iiris rukan, mutta sitä ennen opin jo lukemaan Aku Ankasta;)

      Kiitos samoin sinulle ja pysyhän linjoilla, sillä kohta...;)

      Poista
  6. Tämä trilogia nostaa kaunokirjallisuuden ja dekkareiden kielellä esiin tärkeitä asioita. Kauheita, traagisia, järkyttäviä, mutta taitavasti kirjoitettuja. Upeita teoksia kaikessa kamaluudessankin. Taitavia kuvauksia ihmismielen pimeistä puolista ja mielen järkkymisestä. Huh, viimeistä odotellen. Kohta, aivan kohta aloitan. Kiitos Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anne, samaa mieltä. En näitä kaikille suosittelekaan, mutta sinulle ehdottomasti kylläkin. Kun nyt alat lukea vasta Unissakulkijaa, Varjojen huone heti perään luettuna avautuu sinulle hyvin. Minä jouduin vähän kertaamaan Unissakulkijaa, sillä muistiin ei ole luottaminen.

      Arvaan, että aloitat tänä iltana;) Ole hyvä.

      Poista
  7. Tuossa on sellainen trilogia joka on (ja ilmeisesti saa hetken matkaa nyt ollakin) ostoslistalla. Ipadin kuvagalleriassa on kuva muistuttamassa, saa nyt nähdä tässä tilanteessa koska raaskin ostaa, kirjastoo minä en osaa edelleenkään käyttää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, miten niin et osaa kirjastoa käyttää;) Me suomalaisethan ollaan just kiitos kijrastojen lukijakansaa.

      Siis Lilla jäi: Jeee>3 Siitä olet vielä monen kukkavuoden verran onnellinen. Ei sydänasioita myydä...

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ai ja unohdin kehua tuota kansikuvaa. Se on jotenkin sopivan karmiva.

      Poista
    2. Oih Dear, miten olen voinut olla tänne vastaamatta: Anteeksi!

      Tottakai ja ilmestymisjärjestyksessä. Nämä kannet varmaan jakavat kovasti lukijoita, sillä molempia kuuluu: kehuja ja moitteita. Pakko sanoa, että pidin eniten Unissakulkijasta niin kannesta kuin kirjasta, mutta kokonaisuus on vaikuttava.

      Poista
  9. Ei kai tätä sarjaa jatketa...toivon ettei...
    Siis järkyttävän ruma kansi.
    Tämä sarja on yhtä kauhua, olen palannut nuoruuteni kauhukirjojen pariin tämän trilogian parissa, kun en uskaltanut nukkua kuin valot päällä kauhukirjan jälkeen...iik!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, en minä ole kuullut, että trilogiaa jatkettaisiin.

      Minäkään en pidä tästä kannesta.

      Rankkaa, mutta totta.

      Poista
  10. Leena olen nyt lukenut Varistyttö-trilogian ja kyllä petyin lopputulemaan. Petyin erityisesti Jeanetten tyhmyyteen ja hitauteen poliisina! Tarinassa on myös epäuskottavuuksia. Miten Jeanette ei muka huomannut että V ja S ovat sama henkilö! Hän näki valokuvan ja videon. Oikeasti poliisien pitää olla tarkkanäköisiä ja erittäin havannointikykyisiä. Äh! Epäuskottavaa! Ehkä tämä kirjailijakaksikko ei lopulta osannut päästä sisälle naisen sielunelämään, koska käyttäyihän Sofia todella aika erikoisesti ja naisena että poliisina Jeanetten olisi pitänyt tajuta enemmän - tosielämässä ainakin. Tämä heidän suhteensa kuvaus oli ontuvaa. Myös pahantekijän (hirviön) V:n sukupuoli-identiteetin vaihtelu ei ollut uskottavaa, mielestäni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, koko kirjasarjan suurin kysymysmerkki on juuri Jeanette! Miksi hän on niin naiivi ja ohut. Se on ihan epätodellista.

      Miten he voisivat tuntea naisen sielunelämää, kun eivät kehdanneet kysyvälle edes kertoa totuutta itsestään eli 'että he ovat he', näyttämäni kuvan miehet. Tuota minä ihmettelen...

      Sofian kohdalla en osannut niin arvostella, koska hänellä oli monipersoonallisuushäiriö ja enhän tiedä, mitä kaikkea se vaikuttaa ja mihin.

      Suhdekuvaus oli myös ohut ja vailla todellista tunnetta.

      Minusta Varistyttö oli kovin ja Unissakulkija paras. tämä viimeinen ei aivan lunastanut sitä lopputulemaa, jota odotin.

      Jotenkin arvasin ettet pidä...Ensin hylkäsimme Patrician/Kayn ja sitten...Katsotaan!

      Poista
  11. Minäkin sain valmiiksi. Pojat, pojat vedättivät ja ei tämä viimeinen nyt mikään helmi enää ollut. Minua alkoi ärsyttää lyhyet kappalepätkät ja mietin aina välillä kumpi herroista oli äänessä. Kaipasin välillä jopa Saramagon pitkää kolmen sivun lausetta kun asiat tuntuivat töksähtelevän. Paras kohta oli kolmen naisen peräkkäin kulku, siinä oli jotain mystistä, sukupolvien toisiaan saavuttamatonta läheisyyden yritystä.

    Sain eilen valmiiksi aika kovan jutun, jonka esitän sinulle luettavaksi. Kerroit joskus pystyväsi lukemaan lujankinlaista tekstiä. Täss siulle on sellane: David Cronenberg, Syöpäläiset. Stephen Kingkin tykkää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, no olihan sitä siinä...Minustakin edellinen oli parempi. Nämä olisivat kaikki voineet olla samassa teoksessa. Minulla on vähän kiinnostusta tuohon monipersoonaasiaan, kun olen lukenut yhden murhaajan tarinan USAsta ja siinä puolustus vetosi niin vahvasti tuohon diagnoosiin, että sillä saatiin kuolemantuomio estettyä. Ja mies, tekijä, esiitti sen kyllä vakuuttavasti, miten hän, kunnon perheenisä muuttui, kun toinen 'hän' otti vallan.

      Sen kolmen naisen kulun olisvat common readers paremmin ymmärtäneet, jos kaikki olisi ollut yhdessä opuksessa ja silloin olisi tätä viimeistä osuutta voitu tiivistää.

      En ole ikinä lukenut Kingiä;) Luen sen heti kun sinä olet lukenut Nadeem Aslamin Elävältä haudatut! Meilaan sulle...

      Poista
  12. Sain kirjastosta heti varauksena ja haen maanantaina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah-hah....Sanasta naista eli varaan heti tuon Cronenbergin;)

      Elävältä haudatut oli minulla vuoden paras kirja ilmestymisvuonnaan...ja kirjan välistä löysin Hesarin arvostelun kirjasta13.6.2010. Jutun nimi on Maailmojen välissä soditaan aina, teksti Nina Paavolainen.

      Poista