sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Inger Frimansson: Hyvää yötä, rakkaani

Ja lumi sataisi taivaalta kuivana, pöllyäisi tomuna teiden pinnalla, hän repisi vaatteet yltään ja antaisi lumen jäädyttää itsensä läpikotaisin.

Juuri sitä hän oli siellä kaukana yrittänyt loihtia esiin, jääkiteiden tuntua. Koko ruumis jännittyneenä hän oli sulkenut silmänsä kuullakseen mielessään pohjoisen veden äänen kevätpäivänä, jäiden sulamisen aikaan.

Hän paleli, mutta vilu oli vääränlaista.

Inger Frimanssonin psykologinen trilleri Hyvää yötä, rakkaani (God natt, min älskade, LIKE 1999, suomennos Outi Menna) yllätti minut jokin aika sitten ilmestymällä muutamiin blogeihin. Minä niihin kommetoimaan, että 'tämän kirjan jatko-osan olen lukenut ja se on aivan ikimuistoista.' Höpö, höpö, minä olin lukenut myös Hyvää yötä, rakkaani, mutta ajan tomu oli vuosien paksuinen. Aloitin kirjan uudelleen ja heti muistin, mistä kaikki alkoi, mistä lapsuudesta oli kotoisin Justine Dalvik, ylipainoinen, neljäkymmentäviisivuotias nainen, rikas perijätär joka asui yksin korppinsa kanssa suurta kivitaloa järven rannalla. Justine on vähintäin yhtä kiinnostava kuin Olive Martin Minette Waltersin Kuvanveistäjässä.

Inger Frimansson on psykologisen trillerin kuningatar. Hänen hahmonsa ovat usein hyvin tavallisen näköisiä, keski-ikäisiä naisia, mutta ulkokuori kätkee syvää pimeää. Jokaiselle on tapahtunut jotain lapsuudessa kuten Justinelle tai heidän mielensä on alunperin sekasortoinen rajatila, jonka joku tapahtuma suistaa sitten raiteiltaan, kuten viisikymppisen Hilja Agnevikin Pimeyden jäljet dekkarissa tai Rotanpyytäjässä viisikymmentäkuusivuotiaan korpeen paenneen Rosen, jota lohduttaa enää vain tieto: ’Helvetissä on erityinen paikka naisille jotka vievät toisten miehet.' Frimanssonin Kissa joka ei kuollut puolestaan todistaa, että kenelle tahansa meistä voi tapahtui ihan mitä tahansa, kun varjo hipaisee varjoa, kun kaikki menee täydellisesti pieleen.

Hyvää yötä, rakkaani Justine voisi olla joku tuttumme. Joku, jonka tapaamme vuosien päästä. Muistamme hänen pissanhajunsa, mustelmansa ja hiljaisuutensa, mutta emme enää muista, kuka teki hänelle ja mitä, koulussa ja koulun ulkopuolella. Vai muistammeko sittenkin? Justine Dalvik, rikas kuin mikä, mutta äiti kuollut ja äitipuolena häärii aivan nukelta näyttävä mehiläiskuningatar Flora, joka on koko ikänsä vain väijynyt tilaisuutta näyttää mihin hänestä on, miten pitkälle hän pääsee, kun vain saa riittävän rikkaan miehen saaliikseen. Lapsipuoli ei suunnitelmiin kuulunut.

Hyvää yötä, rakkaani on julma tarina siitä, mitä kiusaaminen aiheuttaa ja istuu varsin hyvin edelliseen juttuuni Olet elämäsi tähti. Justine ei varakkuudestaan huolimatta ollut saanut koskaan olla elämänsä tähti. Lopulta kun isäkin, joka piti aina hänen puoltaan oli kuollut ja Flora vihdoinkin hoitokodissa, Justine halusi aloittaa puhtaalta pöydältä, vai pitikö hänen ensin tehdä jotakin:

Hän oli yksin. Hän oli vapaa tekemään kaiken, minkä oli päättänyt tehdä. Mikä piti tehdä. Jotta hänestä voisi tulla kokonainen ihminen. Vahva ja elävä, niin kuin kaikki muutkin.

Siihen hänellä oli oikeus.

Inger Frimansson ryhtyi kirjailijaksi vuonnna 1984. Läpimurtoteos oli vuonna 1998 julkaistu Hyvää yötä, rakkaani, joka sai Ruotsin Dekkariakatemian palkinnon vuoden -98 parhaana rikosromaanina. Teos on myös ensimmäinen Frimanssonilta suomennettu teos. Kirja tuo väistämättä mieleen tarinan Lumikista ja hänen äitipuolestaan, joka haluaa lapsipuolesta eroon saadakseen olla yksinvaltias, ihailtu ja kadehdittu mehiläiskuningatar. Justinen korppi on pahan symboli, mutta Justine itse on nimeään myöten oikeudenmukaisuuden vaatimus. Hyvää yötä, rakkaani sisältää myös viittauksen Lady Chatterleyn rakastajaan, sillä lapsena Justine pakeni usein...

Hoitokodissa Flora sai vetisine silmineen todistaa tytärpuolen pelottavia vierailuja ja kuunnella hoitajien lörpöttelyjä entisestä upeasta elämästään, mutta Justine on päättänyt ottaa itselleen kaiken, mitä hänelle kuului aina intohimoista rakkautta myöten, joten Hans Peter:

Jostain kaukaa hän kuuli Justinen huudon, Justine ratsasti hänen päällään kuin eläin, iski kantapäänsä hänen kylkiinsä ja huusi suoraan kohti kattoa.


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirjavalas

*****

8 kommenttia:

  1. Itse en enää muista, mitä kautta alunperin kiinnostuin Frimanssonin kirjoista, mutta ensimmäisenä luin juuri tuon Hyvää yötä, rakkaani. Silloin oli vuosi 2000. Sen jälkeen olen lukenut häneltä 6 muutakin teosta. Juuri tuo, mistä kirjoitit, että Frimanssonin kirjojen hahmot on suht tavallisia ja usein se elämäkin on suht tavallista, mutta jotain karmeaa on tapahtunut aikaisemmin tai tapahtuu kirjan nykyhetkessä.

    Jotensakin Frimansson osoittaa, miten hauras on tavallisen elämän pinta. Hyvin vähästä se järkkyy ja jälki voi olla karmivaa. Hieno kirjailija. Sankkaa rankkaa psykologista synkkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minäkään en muista ensimmäistä Frimanssoniani, mutta laskin nyt lukeneeni 6. Pimeyden jäljet on oma, joten sen voisin vielä blogiini lukea ja Varjo vedessä on jo luettu toiseen kertaan eli se tulee kohta tämän jälkeen. Haluan nyt säilyttää tämän 'Justine-tatsini'. Häränsydäminen mies ja Alastomien naisten saari on lukematta. Parempi elämä on luettu myös blogiin.

      Pidän juuri siitä, että kyseessä voisi olla kuka vain meistä. Tai joku vastaantulija tai nainen, joka seisoo kassajonossa takanasi. Tavallaan Ian McEwan, jota fanitan, käyttää samaa menetelmää hienoissa romaaneissaan. Lauantai ja Ikuinen rakkaus ovat tästä oikein ovallisia esimerkkejä.

      Kenelle vain voi sattua ihan mitä vain. Jään pinta pitää ääntä ja yksikin väärä liike, niin putoat. Sankka rankka psykologinen synkkyys on dekkarissa kiehtovaa, live-elämästä se huis!, pois, pois.

      Poista
  2. Hyvää yötä rakkaani olen lukenut, mutta pitäisi lukea muutama sivu, että saisin kiinni juonenpäästä.
    Kylläpä laitoit karmaisevan lainauksen loppuun, aivan kuin koukuksi tällaiselle psykologisten trillerien ystävälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, luin silti uudestaan, sillä Justine ehti tässä kirjassa niin monenlaista ja moni muukin. Ei yhtään tuntunut toistolta eli kai siitä on vuosia aikaa, kun olen tämän viimeksi lukenut.

      Teko on ihan tahallinen ja ehkä se vähän oli suunnattu sinuun, sillä olen huomannut, että luet sitaat ja etenkin ne viimeiset tarkkaan;) Varjo vedessä tulee kohta ja sekin on nyt luettu muutamaan kertaan, mutta kummasti nämä kestävät aikaa. Mikä harmi, että Hyvää yötä, rakkaani ei ole oma vaan lainaston kirja...Ihan odotan, että alat nyt lukea Varjo vedessä...;)

      Poista
  3. No niin, olit siis kuitenkin tämän lukenut. Aina ei voi muistaa, mitä kaikkea on tullut lueksittua ;) Minulta on se jatko-osa lukematta ja ehdottomasti se on kyllä pakko saada. Kiinnostaa Justinen persoona sen verran paljon.

    Minulla on muuten tuo Kissa joka ei kuollut hyllyssäni. En ole lukenut sitä, mutta voisin ottaa piakkoin lukuun. Jotenkin nyt innostuin Frimanssoneista, kun tuon yhden pitkästä aikaa luin ja hyllyssä on muutama lukematon vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, no juu, mutta en muistanut, enkä saanut apua edes kirjahyllystäni, sillä tätä en omista. Minulla on jatko-osakin nyt luettu toiseen (tai kolmanteen) kertaan ja nautin kyllä ihan täysillä: Justinen persoona ja elämä on kerrottu niin kiinnostavasti. Justinea on mahdotonta katsoa vain yhdeltä kantilta.

      Kissa joka ei kuollut on samaa vahvaa Frimanssonia, kuin nämä 'Justine-kirjatkin'. Parempi elämä on sitten vielä luettuna, mutta hyllystäni sitä en nyt löydä, joten syy saattaa olla seuraavan kommetoijan;)

      Poista
  4. Leena en ole vielä päässyt tutustumaan Frimanssonin psykologisiin dekkareihin, mutta aikomuksena on, kun lähetit minulle sen yhden pokkarin vuosi, pari sitten. Ensi kesänä viimeistään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, näistä sinä piätisit. Sen täytyy olla Parempi elämä, sillä en löytänyt sitä eilen hyllystäni. Suvella sitten...Minulle nämä Justine Dalvikista kertovat dekkarit tulivat just oikeaan saumaan.

      Poista