perjantai 3. lokakuuta 2014

Olet elämäsi tähti ja viikonloppua!

Näin yllä olevan kortin pienessä koossa Runotalon Sarilla ja lähdin kysymään saisiko siitä postikorttikokoa ja saahan sitä. Seuraavina kuukausina eräät saavat minulta tämän kortin onnitteluna tai muun lähetyksen lomassa. Sarin kuvassa on voimasinistä ja sitten se lause, jota niin harva suomalainen tohtii itsestään edes ajatella: Olen Elämäni Tähti. Miten niin muka voisin olla elämäni tähti? En minä ole yhtään mitään. Jo kotona saatu opetus olla olematta ylpeä, olla nauttimatta menestyksestä, sillä vaara vaanii jo nurkan takana ja 'se joka kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa', ovat aivopesseet meidät uskomaan, että joku muu on aina enemmän, minä vain en mitään.

Aksel Sandemosen kirja Pakolainen ylittää jälkensä (Gummerus 1997, suomennos Rauno Ekholm) alkaa kuuluisalla Janten lailla:

1.  Älä luule, että sinä olet jotain.
2.  Älä luule, että olet yhtä paljon kuin me.
3.  Älä luule, että olet viisaampi kuin me.
4.  Älä kuvittele, että olet parempi kuin me.
5.  Älä luule, että tiedät enemmän kuin me.
6.  Älä luule, että olet enemmän kun me.
7.  Älä luule, että sinä kelpaat johonkin.
8.  Älä naura meille.
9.  Älä luule, että kukaan välittää sinusta.
10. Älä luule, että voit opettaa meille jotakin.

Suomi on täynnä jantelaisuutta, jossa toiselta viedään luulot. Sekä koulu- että työpaikkakiusaaminen lisääntyvät. Uhrit väsyvät, eivätkä saa oikeutta. Kiinnostavaa onkin kiusaajan persoona, sillä onko hän välttynyt jantelaisudelta ja luulee olevansa enemmän kuin muut? Kaikkea kanssa! Hän on syvimmässä alentuneen itsetunnon alhossa ja etsii ääriteoillaan ja toisia väheksymällä ja kiusaamalla myötäjuoksijoita ympärilleen haalien asemaa, jossa hän olisi edes joku. Joku jota muut seuraavat, joku jolla on hovi. Näin kierre vain yltyy, sillä uhrit taas luulevat, että heissä on jotain vikaa, he tuntevat itsensä epäkelvoiksi, koska eivät mahdu hoviin tai epäkelvoiksi, koska kiusaajat ovat ottaneet juuri heidät silmätikukseen. Yllättävän usein aikuinen kiusaaja on alemmuuden tuntoinen koulukiusattu, jota on väheksytty vaikka ulkonäön tai muun seikan takia koulussa. Kiusaaminen lisää kiusaamista.

Suomi on kateuden kultamaa, mutta on sitä kuulemma muuallakin. Mikä se oikein on, joka saa toisen kadehtimaan niitä, jotka sädehtivät kuin tähdet, jotka innostuvat uusista asioista, jotka uskaltavat laulaa omia laulujaan ja jotka uskaltavat olla ulvomatta laumassa muiden mukana. Meillä kadehditaan ihan kaikkea ulkonäöstä aviopuolisoon, iloisuudesta lasten menestykseen, uskaltamisesta erilaisuuten. Eniten kadehditaan pientäkin menestystä. Onnistujan kimppuun hyökätään salakavalasti toimimalla, eikä kukaan ymmärrä kysyä menestyksen hintaa. Kadehtija alkaa käyttäytyä kuin menestyksen olisikin pitänyt langeta hänelle. Hän esiintyy kuin maailma ja kaikki muut olisivat hänelle jotain velkaa. Sen sijaan, että hän valitsisi oman huippunsa, jolle kiivetä, hän alentaa itsensä kadehtijaksi, pahanpuhujaksi ja toisten väheksyjäksi. Tähän asiaan moni meistä on törmännyt niin usein. Tällä viikolla taas sain kuulla, miten erästä bloggaajaa oli väheksytty hänen innostaan blogata. Samaan syssyyn sitten väheksyttiin hänen kaikki muutkin ominaisuutensa. Jaksan sateenkaaren tuolla puolella vielä kysyä: Miten toisen menestys on toiselta pois?

Surullista on, että jopa iloisuus on kateuden aihe. Hän saa armon, joka koko ajan valittaa jostakin. Hänet jätetään rauhaan, joka on olevinaan heikko, eikä kukaan näe mikä peluri heikkouden takana toimii. Iloinen sen sijaan on takuulla saanut jotain liian helposti, sillä eihän hän muuten noin voisi nauraa.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Anna-Mari Sipilä kirjoittaa kolumnissan Totta, naiset nauravat liikaa, miten Turkin hallitus huolestui tänä kesänä naisten naureskelusta julkisilla paikoilla. Varapääministeri oikein opasti naisia säädylliseen käytökseen, johon ei kuulu julkinen nauraminen. Tästä voimme päätellä, miten vaarallista on nauraminen, sillä:

"Naisten nauru horjuttaa pönäkkää miesvaltaa."

Uskokaa tai älkää, olen ollut työssä firmassa, jossa toimitusjohtaja oli ilmoittajanut alaiselleen hallintojohtajalle, että 'kerro naisille, että tänne ei ole tultu naureskelemaan.' Tätä vasta kollegani kanssa silloin nauroimmekin. Oli helppo havaita, miten alhainen itsetunto oli montaa alaistaan alemman koulutuksen omaavalla toimitusjohtajalla.

Niin moni asia aiheuttaa alemmuuden tunnetta ja se vasta herättääkin kiusaajat, jotka itse pohjimmiltaan ovat alemmuudentuntoisia eli näin piiri pyörii ja sen loppua ei näy.

Minulle tuli Sarin kortista mieleen, että jos meistä nyt jokainen ihan vain itse päättäisi olla oman elämänsä tähti ja sallisi sen muillekin, miten paljon mukavampaa meillä kaikilla olisi. Leben und leben lassen eli elää ja antaa muidenkin elää.

Vielä monen mielestä varmaan tähän ihan kuulumaton sana, mutta se on kiitollisuus. Mikä ihme siinä on, että kiitollisuutta ei enää pidetä arvossa. Olen sieltä täältä lukenut lehdistä, että mitä varten sen ja sen ryhmän tai henkilön pitää olla kiitollinen jostain saamastaan avusta. Mitä vikaa on kiitollisuudessa? Menestys tuo menestystä ja etenkin jos menestynyt vetää mukanaan vähemmän menestyneitä, auttaa heitä, kunnes he pärjäävät omillaan. Mitä sitten jos joku heistä on kiitollinen? Eikö se ole kaunista käytöstä? Ilmeisesti ei, sillä kiitollisuutta tapaa nykyään tosi vähän. Kiitollisuus on out. Kaiken pitää olla trendikästä, eikä kukaan enää juo kahvia vaan lattea, eikä kukaan enää halua muita kuin menestyneitä ystäviä, sillä verkostoituminen on päivän sana ja siinä auttavat vain kauniit, rohkeat ja rikkaat, mutta eihän heille toki kiitollinen tarvitse olla!

Jos joku nyt tuntee erityistä pahaa oloa mollatuksi tulemisesta tai muusta sellaisesta, voi halutessaan lukea vaikka juttuni Älä yhtään vähättele itseäsi ja ehkä myös Saatko sinä olla sinä? Saanko minä olla minä? Keitä me oikastaan edes olemme?

Toivotan kaikille tasapuolisesti vahvaa ja iloista viikonloppua♥ Itse istun illalla serkkuni pöytään, joka on kuuluisa yllätysmenustaan...

Love
Leena Lumi

I Will Survive

31 kommenttia:

  1. Olipas tärkeä teksti, Leena!

    Kunpa osaisimme paremmin toimia näin. Huomata rivien välit, tulkita sitä mikä ei usein näy pinnalle, kuunnella toisiamme ja olla apuna tarvittaessa ilman oman hyödyn tavoittelua.

    Koulu on vain yksi paikka kiusaamiselle. Kiusaamista on siellä, missä on ryhmiä. Siellä, missä ei uskalleta puolustaa heikompaa. Siellä, missä on kilpailua ja oman edun tavoittamista. Kiusaaja tarvitsee aina yleisönsä. Yksin kukaan ei siihen kykenisi.

    Lämpimiä ajatuksia, kynttilän valoa viikonlopun iltaan. Elokuvia. Hyvää oloa. Kaikkea sitä toivon sinulle, rohkelikko!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, kiitos.

      Niinpä. Kun 'saarnaan' katson myös itseäni pelistä. Minua vaivaa tässä päivässä se, että kaikesta pitää olla HYÖTYÄ. Siitä on luonnollinen yheiselo kaukana ja vanhat, köyhät ja rumat sulautukoot tapettiin.

      Nimenomaan näin. Kiusaaminen leviää kuin rutto. Olen sivusta seurannut tosi rankkaa työpaikkakiusaamista, enkä voinut uskoa, että aikuiset ihmiset käyttäytyvät noin. Kiusaaja tarvitsee aina myötäjuoksijansa. Ihminen kertoo omasta TODELLISESTA sivistyksestään olemalla heikomman puolella.

      Kiitos kaikkea samoin sinulle, Rohkelikko myös.

      Poista
  2. Amen Leena. Kyllä oli hienosti kirjoitettu. Minusta sinussa on ihan parasta ihana spontaaniutesi. Vanhenemisessa (niin kauan kuin on jotensakin tolkuissaan) on se hyvä puoli, että aina vaan vähemmän välittää siitä, mitä muut esim. itsestä sanoo ja ajattelee. Sillä kyllähän ne sanovat ja ajattelevat - eivätkä ollenkaan aina kovin positiivisesti.

    En ymmärrä, miksi ei sanoisi toiselle ääneen, mikä hänessä on hienoa, arvostettavaa ja rakastettavaa. Jakamalla hyvää maailma inhimillistyy. Olin jokunen aika sitten kuuntelemassa Esa Saarista ja toden totta, häntä pitäisi jokaisen käydä kuuntelemassa tasaisin väliajoin.

    Mutta siis kaiken kaikkiaan Leena, älä ikinä koskaan muutu. Olet niin loistava sellaisena kuin olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, olen yrittänyt päästä irti tästä karjalaisesta villiydestä, mutta kun...;) Meinaatko, että minä olen jo riittävän vanha? Itse asiassa, kun täytin 40 vuotta, päätin lakata miellyttämästä epämiellyttäviä ja sen jälkeen alkoi helpottaa. Monella jo kotikasvatus ruokkii sitä, että ihmisestä tulee miellyttäjä. Nyt sanon kuin eräs naisministeri, että 'toiset tykkää, toiset ei'.

      Niin, miksi se hyvä kello ei ikinä kuulu, mutta paha kello soi kirkkaimmin. Kaikki hyvä lisää hyvää. Rakkaus lisää rakkautta. Ja esimerkki on iso valttikortti. Oi, luin Esa Saarisen kirjoja aikanaan ja pidin paljon.

      En aio muuttua muuta kuin hitaammaksi: Paras ystäväni on esittänyt saman pyynön kuin sinä ja kyllä minä lupaan olla sateenkaaren tuolle puolen ihan minä itse. Oma itseni ilman mitään rooleja. Kiitos.

      Poista
  3. Olen jo vanha, mutta "nuori ja hupsu mieleltäni," siis tulossa lapseksi jälleen.
    Olen aina "kannellut" kun havaitsen epä asiallista käytöstä toiselle ihmiselle. Kouluaikaan minuakin kiusattiin, mutta rohkeana panin vastaan, kantelin äidille, joka lähti koululle opettajaa valistamaan koulutovereitteni käytöksestä.
    "Kantelen edelleenkin" , myös työssä ollesani ja nykyään milloin vaan on aihetta, osaa vieläkin itseäni puolustaa ja muitakin, jotka eivät itse ymmärrä tai eivät jaksa. Minulla on terävä kieli, enkä jätä sanoja käyttämättä, jos tilanne vaatii.
    Elämäni aikana olen monissa vaikeuksissani selvinnyt sanavalmiuden ja suora puheisuuteni ansiosta, mutta pyrkinyt kuitenkin olemaan. loukkaamatta toisia. Se on asia joka jo kotona opetettiin ja monta hyvää asiaa on sieltä lähtöisin. Toisen ihmisen kunnioittaminen kuuluu niihin oppeihin.

    Monesti kumppanin osoittama välinpitämättömyys on hirveää kiusantekoa, jota toinen ei ehkä ollenkaan havaitse. Tilanteen ratkaisua ei löydä, koska keskustelu on mahdotonta"- en halua että minua kuulustellaa..-.en tykkää että minulta tivataan". Tällainen keskustelu, yksipuolinen vuorovaikutus ei selvennä mitään asioita ja kumppani kokee olevansa edelleen, erittäin henkisesti kiusatun asemassa. Kuinka vaikeaa onkin saada ihmiset avautumaan, heitä piinaavista asioista.
    Itse olen kuin avoin kirja, minä puhun vaikkei kysytäkään, siis vastaan ja lisää siihen omia näkemyksiäni tai muuta mielestäni selventävää, kenties asiaan liittyvää, tai asian vierestä!!

    Kirjan lukemisesta vielä, olen jonkin verran lukenut kirjoja ja ihan lapsuudesta asti. Sain aina lahjaksi kirjan, koska pidin kovasti lukemisesta.
    Nykyään lukeminen, kuten monet muutkin asiat, joissa tarvitaan kohtalaista tai hyvää näköä, on minulle vaikeaa.
    Menetin toisen silmäni näön pari vuotta sitten ja näkökentän vähyyden takia, en kovin paljon voi lukea. Terve silmä " väsyy" ja näön menetyksen pelko, on jossain alitajunnassa, vaikka olenkin toipunut ja tottunut olemaan yksisilmäisenä....Keinoa parantumiseen ei ole.

    Terveisin Annikki

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annikki, ekäköön lapsi meissä! Kouluaikana jos kanteli, muut nimittivät kantelupukiksi, joten kyllä siinä kantelu loppui, vaikka olisi ollutkin parempi joitakin asioita paljastaa.

      Sanavalmius on hieno asia ja kyllä suoraqpuheisuus aina voittaa selän takana pahan puhumisen. Se, miten sanotaan, sitten onkin tärkeää ettei toinen loukkaannu.

      Välinpitämättömyys jolla toinen yritetään tehdä kuin näkymättömäksi on yksi kiusaamisen muoto. Kaikille ei ole suotu avuja keskusteluun. Keskustelukuttuuri on muutenkin Suomessa vielä lapsenkengissä.

      Tiedän jotain näön menetyksen pelosta, sillä pari vuotta sitten minulta irtosi lasiainen. Silmälääkäri kuitenkin vakuutti, että silmät eivät väsy lukemisesta, joten uskalsin jatkaa. Tästä ollaan montaa mieltä. Itse huomaan että runsas näyttöpäätteen katsominen rasittaa silmiä. Onneksi ihmisellä on miltei kaikkea pareittain. Moni ihminen pärjää yhdelläkin silmällä, mutta varmaan se tuo tiettyä painetta.

      Mukavaa lokakuuta sinulle!

      Poista
  4. Samaa mieltä. Kateus on kalvava tauti, josta on vaikea parantua. Onnistuu kyllä, kun asiat loksahtavat paikoilleen omaan tärkeysjärjestykseensä.
    Suomalaiset eivät osaa kiittää ja olla kiitollisia kaikesta siitä mitä on ja mitä on saatu.
    Kun kiitollisuus opitaan väistyy kateus.

    Mukavaa viikonloppua ja kiitos tästä postauksestasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kiva kuulla. Kateus on pelottavaa ja vielä pelottavampaa ovat siihen liittyvät seuraukset. On rankkaa myös olla kateuden kohteena. Sen tietää vasta sitten kun sen on kokenut.

      Samaa mieltä. Mitä ihmeen vaivaa tai väärää on kiitollisuudessa.

      Kiitos samoin sinulle ja ole hyvä.

      Poista
  5. Oli taas niin ihana teksti. Ja muuten just niin Leena, ei niin mitään vikaa kiitollisuudessa.. <3

    Kateus on niin vinhaa ja omituista ja ihmisen todella tulisi nauttia ympärillään ihmisistä jotka kohottaa, ei lannista. Lannistajia aina riittää, ne ovat näitä ihmiskirjon sitruunoita, joilla on aina jotain valitettavaa. No kyllä minäkin välillä valita ei sen puoleen, mutta kuitenkin. Aina oikein häkellyn, enkä osaa sanoa takaisin mitään järkevää, jos joku lausuu minulle jonkun lannistavan tai alentavan kommentin. Niitä sitten jälkikäteen pohdin ja syväluotaan miksi se ihminen sanoi minulle niin.

    Moni ulkopuolinen sanoo sitten, että kateus sen teki. Mutta en ymmärrä, miksi kukaan olisi minulle kateellnen ja muutenkin kateus on niitä harvoja negatiivisia asioita joita en todellakaan itsessäni tunnista. Kateus on kuin alien muukalainen minulle. Ihan outo kummajainen. Siksi en sellaisia ihmisiä osaa analysoidakaan, kun en itse kahdehti, tykkään kuitenkin olla juuri minä, tänään, tässä ja nyt.

    Kaunista viikonloppua Leena ja kiitos hienosta postauksesta, joita olen nyt lukenut kolme sinulta viimesisen vuorokauden aikana. <3 <3
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos. Samaa mieltä.

      Lannistajat ovat ihmisljain syöpä, joka nakertaa kaikkea kohottavaa ja vie myös ilon elämästä. Jokainen valittaa joskus. Kukaan ei voi aina olla aurinkoinen. Sen parhaimman vastauksen löytää vasta paljon myöhemmin, oikein osuvan;)

      Sekin voi olla kateilun aihe, että joku näkee miten toinen tyykkää olla mitä on. Joko kat4eilijat eivät itse siihen kykene tai heidän mielestään toisella pyyhkii liian hyvin, kun osaa ja voi noin olla.

      Tiia, kiitos samoin ja ole hyvä. No, ne olivat sitä 'lääkettä'.

      ♥♥

      Poista
  6. Luin tuon Sipilän jutun nauramisen vaarallisuudesta aamulla. Mieleeni tuli oma kouluaikani. Taisin olla kymmenvuotias, kun edessä olevassa pulpetissa istuva tyttö kiersi ajatuksissaan hiuksiaan sormensa ympäri. Se ilmeisesti häiritsi opettajaa, joka karjaisi kovalla äänellä, ettei tänne mitään missejä tarvita. Minua alkoi opettajan missivertaus naurattamaan ääneen ja niinpä saimme kumpainenkin, sekä hiuksia sormensa ympäri kiertänyt, että minä käskyn siirtyä käytävälle miettimään opiskelun tärkeyttä. Edelleenkään, vuosikymmenten jälkeen minua ei laisinkaan harmita käytäväaresti, sillä mielessä on yhä spontaani nauru ja ilo, joka tuota tapausta muistellessa hersyy yhäkin. Naurulla on voimaa, jota ei sovi vähätellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, Sipilällä on sana hallussaan, luen hänen juttunsa aina. Jotkut tosikot opettajat, jotka itse olivat sen näköisiä kuin maailman loppu tulisi juuri nyt, tosiaankin puuttuivat pienimpäänkin ja etenkin nauruun. Naurussa on todellakin voimaa.

      Poista
  7. Voimasininen. Miten osuvasti sanottu. Kuten myös 'olen elämäni tähti'. Sen kun osaisi ja muistaisi joka päivä, eikä vain silloin tällöin.

    Kiitollisuus on hyvästä.
    Ehkä siihen liitetään nykyään ajatus nöyristelemisestä tai riippuvaisuudesta. Vähän niin kuin sana kiltti on melkein synonyymi sanalle kynnysmatto. Kiltteyshän on hyvää. Liian kiltti on kynnysmatto. Kiitollisuus (tai nöyryyskään) ei ole nöyristelemistä, matelemista ja epäitsenäisyyttä.
    Tai sitten tässä minäkeskeisessä hyötymaailmassa ei vaan tulla ajatelleksi kiitollisuutta, kun ajatellaan, et hei, tottakai kaikki kivat ja ja hyvät jutut kuuluu mulle.

    Hyvä ja hieno teksti taas sinulta. Voimasininen. Kiitos tähtinainen!
    Kaikkea kivaa viikonloppuun!

    P.S. Tykkään tuosta edellisen postauksen kirjan kannesta. Vaikka joulukirjoihin mä "hyväksyisin" paljon romanttisemmankin kuvan.;) Huomasin, että sulla on myös tulossa ruokakirja hyvännäkösellä kannella.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikö tuo olekin voimasinistä. Minä laitan tuon kortin itselleni esille niin, että näen tässä koneella istuessa aina. Kuvittele sitä huoneentauluna...

      Varmaankin jotkut kokevat kiitollisuuden nöyristelyn synonyymiksi, mutta minä en. Kaikkihan me olemme jostain riippuvaisia.Mainio vertaus tuo kiltteys versus kynnysmatto. Joskus siinä kyllä on perääkin. Ilmeisesti 'kaikki tänne ja heti' elämään ei sovi kiitollisuus.

      Kiitos ja ole hyvä. Kiitos samoin mukavaa viikonloppua, Tähtihuimaus!

      Minäkin pidän. Talven makuja kansi on houkuttava, mutta minulta taitaa nyt ensi viikolla tulla 1-2 dekaria ennen tuota ruokakirjaa ellen sitten saa sitä vaika torstaille tai perjantaille.

      Poista
  8. Hyvä teksti Leena. Siinä tuli esille niin tärkeitä asioita kuin kiusaaminen ja kateus,molemmat sellaisia joita elämä voisi olla ilmankin. Ja herranjestas,mihin Turkissa on menty,jos ei edes naiset saa enään nauraa.....:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos. Miten mukavaa meillä olisikaan ilman noita asioita.

      Se uutinen oli ihan uskomaton: Miehet taisivat ajatella, että naiset nauravat heille;) Ehkä he naurovatkin.

      Poista
  9. Voi kuinka kaunis kortti ja minä ajattelin heti, että ihanasti sanottu, sellainen minä olen, oman elämäni tähti ja varmaan tuolle saarimiehellekin ja hän minulle.
    Katsoin itkeä pillittäen Vain elämää-ohjelmaa ja nautin lauluista. Vesku lauloi Armosta.
    Haluaisin sanoa, että ollaan armollisia itsellemme ja ollaan armollisia kanssakulkijoille.
    Elämänpoluille mahtuu monta asiaa niin hyvässä kuin pahassa, ollaan armollisia ja ollaan oman elämän tähtiä...
    Hyvää viikonloppua ja pyyhitään kyyneleet, halauksin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, te olette Tähtiperhe saarellanne.

      Armo on kaunis sana. Se on kaunis todeksi tulleena. Armo olisi hellyyttä myös itseä kohtaan. Se ei ole aina itsestäänsevlyys, vaan sitä pitää oikein opetella. Siihen pitää keskittyä.

      Elämän polulla on sekä valoa että varjoa, mutta eihän toista voi olla ilman toista. Meistä tulee valonkantajia, kun roikumme kiinni omassa tähdessämme kynsin ja hampain, jos tarve vaatii.

      Mai, kiitos samoin sinulle ja nyt just pyyhin kyyneleet, halaan sinua ja näen uuden tähden syttyvän taivaalleni...

      Poista
  10. Osuitpa arkaan paikkaan. Vaikka minulla mielestäni on varsin hyvä itsetunto - olen sitä yrittänyt kasvattaa - niin kyllä niitä tilanteita vieläkin tulee, jolloin tunnen olevani se alhaisin maan matonen - ja ihan aiheetta. Silti: pitäisi jo uskoa, että kiltit tytöt menevät taivaaseen, muut minne haluavat.
    Kivaa viikonloppua, Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, vahvuus ja varmuus tulee iän myötä, Joskus sitä voi yrittää nopeuttamalla. Niin minä tein, kun olin 40+. Tiesin vähitellen, millaisen elämän haluan elää, ravistin enegiasyöpöt itsestäni irti, kiersin riidanhaastajat kaukaa ja löysin harmonianiityn, josta en ihan helpolla enää väärille poluille eksy.

      Et ole mikään kynnysmatto, et ikinä enää.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Hei! Arvosteleva ja lyttyyn lyövä kulttuuriperintö pysyy sitkeästi, mutta onneksi nuorisossa on havaittavissa siinä suhteessa jo selkeää muutostakin. Ja kiusaajien hyssyttelystäkin on ainakin muutama psykologi uskaltanut julkisuudessa luopua ja vaatia järeitä toimenpiteitä ja rangaistuksia kiusaajille merkkinä asian vakavuudesta. Kiusaaminen kun lapsilla saattaa suistaa koko elämän väärille urille. Voi näistä voisi porista vaikka kuinka:) , mutta totean nyt lyhyesti että elämässä ei voi koskaan olla liikaa iloa ja naurua, joten annetaan pulputa vaan, kaikesta huolimatta ;).
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Helena! Kiusaaminen voi suistaa lapsen jopa itsemurhaan. Niistäkin on saatu lukea. Aikuisten kiusaamisista työpaikoilla kuuluu tosi outoja juttuja. Aiha on loputon ja minusta vähän kuin upottava, joku johon vajoaa, josta ei pääse irti. Kuulen edelleen joka vuosi uuden tapauksen koulukiusatusta lapsesta, vaikka en ole alan ihminen. Vanhemmat kertovat.

      Näin on: Nauru ja ilo eivät ole kortilla, eivätkä maksa mitään!

      Poista
  12. Moi.
    Kirjoitin eilen pitkän kommentin, joka hävisi bittimaailmaan (en ole nörtti). Eli nyt lyhyesti: ohje, jota seuraamalla maailma olisi parempi paikka (jos kaikki noudattaisivat): "Kohtele lähimmäistäsi kuin toivot itseäsi kohdeltavan". Toimisi varmasti.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!!
    Lämpöisin terveisin
    PikkuMyy
    PS. Verkottuminen on mielestäni samaa kuin ns. hyvä veli-järjestelmä, jossa sinä annat minulle jotain ja saat vastineeksi minulta jotain eli vain me saamme menestyä, onnistua etc. (aseman väärin käyttöä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italiassa sitä kutsutaan reilusti mafiaksi. Kärjistetysti siis näin. Eettisyys on hukassa monelta nykyisin ihan pienissä asioissa, kun tavoitellaan tähtiä taivaalta ja mainetta itselle.

      Poista
    2. Pikku Myy, no voi sun kanssas': Kopioi pitkät tekstit hiirelle ja siitä vaikka woedille;) Näinhän se menee ja myös toisinpäin: Jos jokainen toisia kiusaava joutuisi syömään omaa soppaansa, kiusaamista ei olisi. Mutta positiivisuuden kautta menee just kuten toteat. Kannattaa aina ensin miettiä, miten itse kestäisi vastaavaa, mitä aikoo muille tehdä.

      Verkottuminen on just tuota. Se on vain ihan laillista, mutta ei kiinnosta minua. Missä on aito ystävyys!

      Kiitos samoin sinulle!

      Mymmeli

      Poista
    3. Valkoinen Kirahvi, näin on. Myös empatia on hukassa. Maine ja huuma voi olla kuin huumetta, jota täytyy saada aina vain lisää.

      Poista
    4. Pikku Myy ja Valkoinen Kirahvi: ♥♥♥

      Poista
  13. Tämä herätti niin paljon ajatuksia, että en osaa tarttua niistä yhteenkään. Sen olen minäkin huomannut, että jotkut eivät oikein kestä toisten ihmisten iloa ja naurua. Olen paljon miettinyt sitä, että miksi näin on. Miksi se loukkaa ja ärsyttää toisia? Onko se juuri sitä alemmuudentunnetta, kateutta vai mitä lie.

    Minä olen kiitollinen, kovin kiitollinen elämälle. No niin, nyt alkoi päässä soida laulu Elämälle kiitos.

    Suloista sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, tooisten ilokin tuntuu joiltain olevan pois ja heikon itsetunnon omaava voi kokea, että nauru on kohdistettu häneen. Muuten en tätä ymmärrä.

      Sama täällä. Niin paljon kaunista ja ihanaa on olemassa, miksi ei siitä iloittaisi. Isäni rakasti yli kaiken laulua Rakastan elämää...

      Kiitos samoin sinne!

      Poista
  14. Ihana tähti ja millaisia sanoja - Kiitos Leena, tässä on voimaa ja kuinka juuri tulinkin katsomaan kun tv:ssä tulee kiusauskeskustelua. Tärkeitä ja ajankohtaisia asioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sari, kiitos, ei olisi tekstiä ilman tuota korttia. Napakymppi! Odotan kovasti, sillä olisi jo tarvetta: Täänän ostit postimerkit;)

      Minä en viikolla televisiota ehdi. Katso kelloa ja pääsen tänäänkin lukemaan vasta about 23.

      Kiusaaminen on ikuisuusaihe ja olen hirveän pessimistinen sen suhteen, että siihen saisi nollatoleranssin.

      Poista