torstai 20. marraskuuta 2014

Inspiraatiohaaste: Kolme inspiroivaa blogia



Näin sydäntälämmittävästi kirjoittaa Tiia blogissaan Minäkö keski-ikäinen? Kiitos sinulle Tiia-IhaNainen♥, jonka kanssa saan pulsittaa samaan tahtiin;) Saan olla yksi Tiiaa inspiroivista blogeista ja pakko myöntää, että hän on blogiystävä, joka saa minut nauramaan silloinkin kun ei muuten yhtään naurattaisi. Syy: Hän on niin oma itsensä, että alta pois ja meikäläisestä ei ole hänelle vertaa, sillä yritän edes vähän hillitä kaiken levottomuuteni esiintuomista, mutta ehkä sitä on jo niin paljastunut ettei millään ole enää mitään väliä! Kukaa ei kuitenkaan usko, että osaan imitoida Grace Kellyä niin halutessani ja olla todella cool, hah-hah. Tiiaa ja minua eivät niinkään yhdistä blogiteemamme, vaikka hän innoitti minut jopa yhtä kosmetiikkatuotetta mainostamaan, kuin se, että meillä palaa kynttilä kaiken aikaa molemmista päistä. Se kummasti syventää ymmärrystä...ja kyllä me ne kuoharitkin vielä yhdessä kohotamme! Eikä niin kovaa virtaa etteikö sieltä myös tummia syvyyksiä löytyisi...

Minun on nyt sitten tarkoitus haastaa edelleen kolme minua inspiroivaa blogia, mikä on tuskallisen vaikeaa, sillä pidän niin monista ja toisaalta sitten on yksi outo juttu: Minulla on ainakin yksi blogi, jossa käyn olemassa vähän toisenlaisena ja vaikka mieli tekisi, en nyt paljasta polkua sinne, missä minua on liikaa huonoina päivinä ja valivalivali etc. Nyt valitsen näin ja on sattumaa, että kaikki valitut ovat kirjablogeja, sillä seuraan muitakin, joten esim. keväällä tässä olisi varmaankin ollut puutarhablogeja etc.:

Minua inspiroivat kirjablogit Kaisa Reetta, Marjatan kirjaelämyksiä ja Omppu/Reader why did I marry him?

Kaisa Reetta pitää sellaista kirjablogia, että siinä on hillittyä tyylikkyyttä Grace Kellyn itsevarmuudella laadusta tinkimättä. Kaisa Reetta on aina kohtelias kommentoijilleen, hän ei jätä milloinkaan vastaamatta kommentteihin,hän on vastavuoroinen ja hänen bloginsa on visuaalisesti koko blogistanian kaunein. Kokonaisuutta hallitsee kuitenkin harmoniatar, joka huokuu omatahtisuuttaan. Sitä eivät hetkauta vuodenaikajuhlat, eivät kiivaimpien blogien kiihkoisuus, eivät hillittömät trendit, vaan olemme kuin 20 000 euron matkalla Idän pikajunassa, odottelemme illallisaikaa ja olemme juuri vetämässä käsiimme pitkiä iltapukukäsineitä, kun meidät saavuttaa tietoisuus siitä, että elämme juuri nyt todeksi sitä '20 -luvun glamouria, josta olemme aina haaveilleet. Kaisa Reetan blogi on toteutunut unelma!


Marjatta taas pitää kirjablogia, jossa tunnen toisinaan olevani kuin koulussa jälleen tai muuten vain jännittävässä vuoropuhelussa tai saamassa jälki-istuntoa. Vaikka meidän kirjamakumme kohtaavat harvoin, meidän ihmismakumme tekevät sen sitäkin useammin. Arvaan Marjatassa toisen satakuntalaisen eli suoraan sanominen on meidän juttumme ja eikä siihen auta sitten hakea apua mistään feng shuista, sillä asiat ovat Marjatan kanssa just kuten sanotaan. Hänessä on myös suurta elämänymmärrystä ja sellaista vahvuutta, jota minussa ei ole, vaikka jotkut niin voivat luullakin. Minua hiukan joskus hirvittää, mitä meidän vuorokeskusteluistamme jää luettavaksi jälkimaailmalle... Marjatalta ei jää mikään huomaamatta. Hän on jopa vihjannut kerran, että minun sopisi olla käyttämättä niin lyhyttä mekkoa kuin on rakas harjukaupunki-hameeni, jonka löysin Harjukaupungin salakäytävät kirjan innoittamana kahden vuoden etsimisen tuloksena:Siinä piti olla ne päärynät! Minkä minä sille voin, että Marimekko tekee leninkejä, jotka kutistuvat pesussa! Marjatan kanssa ei voi olla ikinä tylsää, mutta yritän edes hiukan hillitä itseäni, sillä Marjatta on niin lady like.
Omppu pitää yhtä hervottomimmista kirjablogeista. Hän kirjoittaa ihan mitä mieleen pälkähtää ja siellä saa sitten lukijakin päästää itsensä irti. Tässä yksi varsin tuore esimerkki eli tapaus Tommi Melender ja se sana, jonka kirjoitin väärin, on tosiaankin 'jättikyrpämetaforat'! Omppu lukee kirjoja, joihin en useinkaan osaa kommentoida mitään eli meidän kirjamakumme on aika eri, mutta kun minua kyllästyttää joskus blogien samanlaisuus, lähden hakemaan pirskatelevuutta Ompulta ja sitten olenkin jo kaulaani myöten mitä oudoimmissa keskusteluissa tai nauran ihan hulluna ja huudahdan: "You made my day, Omppu!"
Minä täällä odottelen lumen tuoksua ja alan fiilistellä joulua. Eilen kaivoin esiin villalangat ja aion aloittaa jotain viininpunaista ja sitten oranssia. Tuike-astiat ovat jo esillä ja Pentikin -punaiset peltirasiat. 
Ensimmäiset joululahjakirjat on kääritty pakettiin ja huomenaamulla 
linnut ja oravat saavat sopuisasti jakaa talven ensimmäisen kookospähkinäkakkunsa.
Ensimmäinen valkoinen amaryllis on istutettu tänään joulukukkaruukkuun ja varmaan se taas kasvaa tuollaiseksi komeaksi hujopiksi, joka pitää tukea, kuten kuvassa oleva viime vuotinen. Tiedän kyllä, että vielä ei ole joulu, mutta mikä sen ihanampaa kuin nämä kuuraiset odotuksen viikot...
Kaunista talven odotusta ja lumoavaa viikonloppua teille kaikille täältä harjukaupungin saarelta♥

Kiitos Tiia: You made my day♥

Love
Leena Lumi

28 kommenttia:

  1. Ohessa tekstini miksi Leenan blogi on inspiroiva. Leena on yrittänyt kopioida tekstin tänne, mutta kummia on välillä nettimaailman kirot, teksti jotenkin koodittunut/viruksen saanut ja kopioitua muuntautuu sillisalaatiksi. Tässä teksti for you Leena ystävä. <3


    Leena Lumi

    Leena Lumi, oli varmaankin blogini ensimmäinen bloggaajakommentoija, jollen muista ihan väärin. Juttu oli minulle suuri, koska olin fanittanut Leenan blogia jo pitkään. Riemuitsin ukolleni tyyliin "iik Leena kommentoi meikäläisen pikkublogiin".

    Leena on kirjabloggari, mutta myös niin paljon muuta. Eläväinen, elämää suurempi persoona, jonka pulssi tykyttää samaan tahtiin minun pulssini kanssa. Leenalta löytyy viisauksia, sielukkuutta, suoruutta, huumoria, ja valtavasti kirjaviisautta. Leenasta on tullut aidosti "virtuaalinen" ystävä. <3

    Ja toivoakseni saan jonain päivänä nostaa lasin hänen kanssaan vaikkapa kirjamessuilla. :)

    Leenan kanssa ystävyys on syventynyt blogia pidemmälle, vaikka virtuaalista vielä on sekin, mutta silti aivan yhtä painavaa ja tärkeää

    Leenan ansiota on, että Minervakustannukselta olen saanut mahtavia lukuelämyksiä ja tulipa pyyhkäistyä useampi Peter James pokkari lomalla. Kaikki Leenan ansiota. <3 Leena on myös hyvyyttään mainostanut blogiani omassa blogissaan, jotten olisi ikuisesti lilliputti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. From Tiia with Love <3 Tämä voisi nyt olla vaikka se Almodovarin elokuva Naisia hermoromahduksen partaalla;) Kiitos ihanista sanoistasi: Kauneinta ja sydämellisintä, mikä minulle on kuuden blogivuoden ainana sanottu♥

      Nettimaailman kirojen takia tämä nainen on täällä koneen takana joskus kiukusta kyynelehtinyt...

      ♥♥♥

      Poista
    2. On kyllä ihan pepusta ja kyllä niin harmittaa, että hyvän asiaan virtuaalihenget päättivät mennä pilaamaan eli kiusoitella sut ihan väsyneeksi. Niin kurjaa Mutta nyt teksti on tuossa ja onneksi ylimpänä, josko sen siitä moni löytäisi. <3

      Poista
    3. Meni tässä vähän aikaa, mutta ei se ole sun vika. Minä varmaan sun tekstistä huoneentaulun, jota luen sitten huonoina päivinä...

      Se on tallessa myös minulla! Ehei, tätä näytöstä ei ole vielä viety finaaliin.

      <3

      Poista
  2. Pirteä teksti, josta tulee hyvälle mielelle. Muistamme liian harvoin kehua toisiamme. Työelämässä on ainakin helpompaa sanoa moite kuin kehu. Oppilaiden kanssa yritän aina muistaa, että tasapaino on paikallaan ja pahimmastakin huithapelista löytyy jotain hyvää.

    Mainitsemasi kirjablogit ovat minustakin huippuja. Niissä vieraillessaan tietää saavansa aina paljon.

    Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, näinhän se on. En minä muista kenenkään vielä näin kauniisti minulle sanoneen...Olet lapsen toiveope.

      Eikö vain: Aina saa jotain.

      Kitos samoin sinulle!

      <3

      Poista
  3. Herran jestas sentään, minkä yllätyksen tänne lykkäsitkään. Huh-huh. Olen sanonut varmaan ennenkin, mutta hyviä juttuja toisesta ihmisestä voi hyvin sanoa hyvin moneen kertaan ja se on vaan hyväksi. Olet Leena uskomaton tapaus, suuri innoittaja, melkein voin nähdä miten veri suonissasi vilistää, kun innostut jostain kirjasta.

    On totta, että luemme suht erilaisia kirjoja, välillä kyllä maut menee hyvin yksiinkin, kuten esim. Silvia Avallonen kohdalla. Ihailen sinun pidäkkeettömyyttäsi. Se on valtavan hieno lahja meille kaikille blogisi lukijoille.

    Kiitos, kippis ja kumarrus. En suostu kuolemaan ennen kuin olet sinut livenä tavannut.

    Tämä haaste osui nyt silmiini ensi kertaa ja heti tuli apua apua, miten vain kolme blogia voi nostaa esiin. Täytyy vähän tuumata ja pieni ajatuspoikanen jo tulikin.

    Minulla on nyt se tilanne, että on kovin vähän ollut aikaa blogille, kun taloomme muutti koiravauva. Toisaalta koiran kanssa ulkona on hyvä mietiskellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, no huh-huh, mutta kun sinä lietsot minua pidäkkeettömäksi;) Tulen ihan hillittömäksi, kun luen tekstejäsi...

      Silvia on ihan tämän vuoden kuuma juttu. Näkyy pian kun listaan vuoden parhaat.

      Varmaan sitten taas kuvia minusta kuohuviniilasikädessä ja sulla myös. Kaikki kysyy aina, että' missä tavataan?' Kirjamessuilla Panoraama on helppo nakki. Ole hyvä vain: Olet tämän ansaninnut<3

      Se onkin vaikeaa, sillä siinä jää aina joku rakas, tärkeä pois, mutta ehkä sitten seuraavan kertaan.

      Iiik, minuakin koiravauvattaa! Käytiin jo R:n kanssa koirasivuillakin muutamassa kennelissä, mutta meille on tulossa muutama pidempi reissu, joten emme voi vielä. Ei ihan vielä. Onnea uudesta perheenjäsenestä♥

      Kun meiltä lähti koiruus melkein 15 -vuotiaana kodista tuli talo ja mun kunto romahti. Että sellaista. Oi, sinä saat nuuhkia sitä ihanaa tuoksua, joka lähtee vain koiranpennusta....

      Poista
  4. No niin - nyt on sitten hirmuinen kiusaus mennä klikkailemaan noita sinun linkkejäsi ja minä kun olen jo liemessä niiden muutaman kirjablogin kanssa, joihin olen rohjennut poiketa! Ja sinusta tämä hulluus valloilleen pääsi - ja niinkuin tiedät, parannuskeinoa ei tähän tautiin ole.;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, heitä arpaa: valitse niistä vain yksi;) Kuule, niin on moni muukin väittänyt, ettäolen syypää heidän kirjahulluuteensa: minulle tuo kuulostaa kiitokselta. Tähän tautiin ei lääkettä löydy, sen lupaan!

      <3

      Poista
  5. Voi Leena, kylläpäs pääsin upeaan seuraan, ihan punastun! Sydämellinen kiitos kauniista sanoistasi <3

    Luen kumpaistakin blogia: Rakastan Marjatan elämänviisautta, hänen uskomatonta voimaansa, viisaita ja monipuolisia arvioitaan.
    Ja rakastan Ompun hillittömyyttä, hänen säkenöivää ajatuksenlentoaan, joka haastaa lukijaakin tarkistamaan kantojaan, kyseenalaistamaan asioita!

    Leena, sinun blogisi oli yksi vahvimmista inspiraation lähteistä ja syistä sille, että innostuin (ja sitten pitkän miettimisen jälkeen vihdoin viimein myös uskaltauduin) perustamaan oman kirjoihin painottuvan blogini. Sinä inspiroit ja innostat lukijakuntaasi joka ikinen päivä suurella sydämellä ja suurella tunteella. Kiitos siitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa reetta, ole hyvä <3 Ansaittua on.

      Marjatan vahvuus on jotain, mihin minusta ei olisi ja siinä on mukana myös aivan erityistä valoisuutta. Hän on viisas. Minä yritän harkita, mitä hänellä kirjoitan, mutta Marjatalla on välillä itsellä sellaisia kohtia, joista innostun liikaa;)

      Omppu on ihan hillitön, vaikka aina muistaa sanoa, että minä olen. Minähän olen jäätä ja Omppu tulta! Kiva, että joku kirjoittaa niin raikkaan uskaliaasti kuin Omppu: Se vähän haastaa meitä muitakin.

      Ihan tosi. Autuaallista kuulla, kiitos<3 Minä olen ehkä tunteet ja sydän, mutta sinä olet tähtikirjoitusta, joka näyttää tyylikkäältä ja puoleensavetävältä maalaukselta täynnä viisauden sanoja. Ole hyvä ja kiitos sinulle <3

      Poista
  6. Ihania blogeja linkitit. Kaisa Reetan ja Ompun blogit ovat omiakin suosikkejani. <3

    Teillä alkaa olla jo joulutunnelmaa. Minäkin aloittelen varovaisesti: pari jalallista tähtivaloa on jo lipastojen päällä ja nyt viikonloppuna vaihdetaan pallovalosarjat valokranssiin ja ikkunatähtiin. Olen aika lailla allapäin sen lenkkeily-haaverin vuoksi, mutta sairaslomalla on aikaa fiilistellä joulua. Lisäksi meidän pitäisi saada tänään paljon lunta.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos <3

      Tiedät, mikä on ainoa vuodenaikajuhla, jota rrrrakastan! Ei meilläkään ole vielä Jaelin maalaus vaihtunut Hannen enkeli-ikoniin. Mutta ihan kohta...

      Toivottavasti pääset ihan kuntoon. Ota tämä loppuvuosi joulun hitaissa tunnelmissa: Juosta ehtii ensi vuonnakin. Luin, että teille on luvassa useampi senttimetriä lunta, toivottavasti myös meille. Pakastin illalla partsilla lintukakun ja se vei vain muutaman tunnin. Sitten kumosin sen lautaselle ja nyt siinä jo käyvät sekä linnut että oravat.

      Kiitos samoin sinulle!

      <3

      Poista
  7. Voi mikä ihana haaste onkaan lähtenyt liikkeelle! Hyviä sanoja ei maailmassa ole koskaan liikaa, niitä sopisi jakaa aina kun siihen on aihetta. Ja oi, meillähän on aivan samoja innoittajia <3

    PS. Ihanaa jouluilua, linnut ja oravatkin viettävät jo herkkujuhlaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, toivottavasti tämä tavoittaa myös sinut. Niitä ei ole ja olisi kiva muistaa kehua edes nainen päivässä, mutta voidaan me miehetkin tähän mukaan ottaa;) Juuri näin huomasin eilen <3

      Kumosin kookospähkinäkakun iltamyöhällä ja aamulla siinä oli jo reippaasti käyty: Kelpaa niin linnuille kuin oraville.

      <3

      Poista
  8. No, voi ihme ja kumma - minäkö inspiroiva! Kiitos, KIITOS Leena! ♥

    On ollut tosi hauska keskustella rönsyillen kanssasi meidän molempien blogeissa. Onhan meillä kirjamakukin mennyt aika usein yksiin, esim. Delphine de Viganin Yötä ei voi vastustaa on meistä molemmista vastustamaton. No, sitten on välillä oltu aivan eri mieltä, esim. Varistyttö-trilogiasta, mutta ei se haittaa, koska erimielisyys on monesti inspiroivampaa kuin samanmielisyys.

    Opettajamaisuus, juu se on minua, selkeys ja suoruus. En ymmärrä sellaista "onhan se niinkii ja näinkii" -pyörittelyä. Pitää päättää.

    Sen mekkohomman minä ymmärsin eri tavalla. Sinä Leena murehdit, että mekko on käynyt pieneksi ja sinun pitäisi mukamas laihtua - höh - ja minä yritin lohduttaa ja selittää, että murehdit turhaan. Selitin (opemaisen lempeästi), että ihminen muuttuu muutenkin ja että itse olen alkanut ikääntyessä pitää kotelomekkojani liian lyhyinä ja vienyt ompelijalle pidennettäväksi eleganttiin polvipituuteen. Sinulla pitää muuten kyllä olla polven yläpuolelle, kun menet tuulispäänä, aina vauhti päällä. <3

    Kyllä olen päässyt hyvään seuraan, Kaisa Reetan ja Ompun kanssa samaan ryhmään! Nyt tulee vain mietittävää, ketä valitsen inspiroiviksi niistä monista, jotka inspiroivat minua! Sinä Leena tietysti inspiroit, mutta ehkä on paras, että kukin valitaan vain kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, no olet sinä! Ole hyvä <3

      En muistanutkaan, että sinäkin luit sen kirjan...Minulla joku kirja jää vuosittain aivan erityiseksi, se ei siis ole ihan sama kuin vaikka listan paras, ja tänä vuonna se on tuo de Viganin teos. En voisi ikinä suositella Varistyttö-trilogiaa kaikille, en edes kaikille aikuisille, se on niin kova juttu.

      Sinussa ei siis yhtään ole savolaisuutta, vaan satakuntalaista opettajaa!

      Minä murehdin, että mekot, ne muut kotelomekot, puristavat vyötäröltä. Tuo harjukaupunkimekko on A-linjainen, mikä oli ihmelöytö ja se kyllä mathuu päälle, mutta lyhenee kai kerta kerralta. Nyt se palvelee hyvin kaupunkisuvimekkona, ja kun katselee suvella katukuvaa, niin suurin osa siellä on vaikka minisortseissa, joten ei se mekko jouda kaapissa vieläkään olemaan. Myönnän, että opetit LEMPEÄSTI, mikä on aikuisen naisen helman pituus ja yleensä käytänkin sitä eleganttia pituutta, paitsi en suvella paljaiden säärien kanssa. Ja mun sääret ovat suvella kuin aurinkoasaaneet, vaikka eivät ole sitä saaneetkaan. Kaunein mekkoni on just ja just hiukan polvilumpion yli, mutta siinä on jännä sivuhalkio, joka tulee aavistuksen eteen, mutta se onkin ranskalainen: He osaavat nämä jutut. Voi, et voi edes kvuitella, miten hitaita päiviä minulla on...;)

      No teissä kaikiss kolmessa on jotain erilaista ja erityistä<3 Se onkin kova juttu, sillä aina sitten joutuu karsimaan ellei itse muuta haasteen sääntöjä, että 'kymmen inspiroivaa blogia' tms.

      Juuri niin! Minäkin olisin valinnut Tiian, sillä hän saa minut nauramaan. Miten joku onkin niin kuin lavalla, mutta paljon parempaa kuin se mitä tulee viikonloppuisin televisiosta, jolloin me katsomme viikolla tallennettuja elokuvia tai vaikka brittisarjoja. Tiia pitäisi ilmoittaa johonkin järkevään, mutta hauskan television liveohjelmaan. Hän saisi siinä olla vain ihan oma itsensä!

      <3

      Poista
  9. danke für die inspirationen!!! einen schönen freitag wünscht angie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. angie, vielen danke und danke gleichfalls <3

      Liebe Grüss
      Leena

      Poista
  10. Vaikka aina et ihan pysyisikään Grace Kelly-cooliudessasi (Vai oliko se niin, että et "tipahda" siitä pois, vaan välillä vaan pistäydyt Grace Kelly-moodissa?;)), ihanaa että voit käydä vierailemassa Reetan Grace Kellymäisen hillityssä ja tyylikäässä blogissa. :) Joskushan sekin jo riittää..;)

    Olipas täällä juuri sopivan jouluisia ja inspiroivia kuvia ja tunnelmia.:)
    Ja olipas mulla paljon hymiöitä. Sydämiä kans!!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, saat valita, kummin haluat;) No juu, osaan matkia häntä aika hyvin, mutta imitoin myös Todella upeeta sarjan Patsya, niin että saan kaikki nauramaan. Minulla on Patsy -housutkin ja niitä pidetään vain todella korkeiden korkojen kera eli tuskin pystyy kävelemään, mutta ne Patsyn ilmeet ja elehtiminen...Sitä oppii ehkä tyytymään vähempään;)

      Joulu on vain niin ihana, etenkin nyt kun sen osaa ottaa relasti ja pitkällä kaavalla nauttien.

      Voiko niitä koskaan olla liikaa♥♥♥♥♥

      Kiitos samoin sinulle!

      <3

      Poista
  11. Leena, miten ihanasti kuvaat inspiroivia blogeja! Sinä se osaat kirjoittaa hienosti ja rohkeasti. <3

    Ja nuo kuvat. Talven ja joulun ihania tunnelmia tulvillaa!. Ja huomasinpa, että meillä on melkein samanlainen kirjakaappi (vai onko se lipasto vai mikä). Siinä ei meillä, ihme kyllä ole kirjoja, kuten toisessa kirjakaapissa, vaan kaapissa asustavat kangaskoreissa villasukat, lapaset, huivit yms.

    Luen muuten parhaillaan Cunninghamin Lumikuningatarta. Sinun kirjoituksesi ansiosta kirjan ostin. Olen vasta ihan alussa, joten en osaa sanoa vielä, mitä kirjasta pidän.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, kiitos <3

      Näillä nyt sytytellään vähitellen joulun tunnelmia, sitä ihanaa odotusta. Lueppa meidän kaapin historia täältä http://leenalumi.blogspot.fi/2014/10/mihin-tuhlaat-ja-voisiko-jossain.html Meillä taas tuossa kaapissa ovat talon arvokkaimmat kirjat eli kerään myös vanhoja kirjoja. Näiden ikä on jotain 50+ ja taitaa kohta olla joku 100-vuotiaskin..

      Toivottavasti pidät. Minä pidin, mutta toiset ovat odottaneet kuin uutta Illan tullen tms. Minusta Cunninghamia pitää lukea rivien väleistä, hänellä on se ihan oma tyylinsä, jossa paljon tapahtuu, mutta enimäkseen ihmisten mielissä.

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  12. ♥ Kiitos näistä linkeistä, käyn myös inspiroitumassa.

    Mä käyn täällä sun "luona" onnellisoitumassa. Huomaamassa, että on upeita naisia, joilla on ajatuksia, lämpöä ja voimaa. Sellaisia, jollaiseksi haluaa tulla, sellaisia joista tietää, että maailma on parempi paikka kun heitä on! Kiitos näistä jokaisesta!

    Vinks ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, ole hyvä <3

      Kiitos samoin;) Minäkin haluan aina joksikin toiseksi silloin tällöin...kuten olet huomannut. Sitten kun olen saanut pääni vaihdettua, kotelomekot mahhtuvat päälle kaikki etc., sitten mää paljastan, missä olen käynyt 'terapiassa'. Juu, kaikkia näitä kolmea voin suositella vahvasti!

      Vinks ♥

      Poista
  13. En ehdi nykyään lukea blogeja. Käyn katsomassa kuvia, ja nehän ovat Sinulla aina ihania.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, joskus on hyvä levätä blogeista, sanoista, jostakin...

      Kiitos <3

      Poista