maanantai 10. marraskuuta 2014

Luvial lunt, isä haural käytti, Reposaares herkuil ja muute vaa vähä fiiras...

O se vaa iha mahrotoin paik ko mää e ennää Luvial as, ni sit siel o alkan ol lunt enemp ko meil tääl Kesk-Suomes, vaik juur lume tähre täl saarel jäätti!

Siis olisihan se kiva Luvian murteella tässä päästellä koko teksti, mutta kyvyt ei taida enää riittää, jos ovat koskaan riittäneet, kun pakkaa tulemaan sekaan porin murretta aika paljon. Tällaista siis oli Luvialla lauantaiaamuna kun kävimme isän haudalla. Kuva on otettu vanhalta hautuumaalta ja tuo pihlaja kantoi niin paljon marjoja ja lunta, että ihan kuin sadusta. Olen asunut Luvialla neljännesvuosisadan ja tällä merenrantakylällä on ikuinen sija sydämessäni. Palasimme äidin luota tänään iltapäivällä ja ajattelin laittaa vähän epätasaisia kuvia viikonlopultamme, josta tietenkin puuttuvat pahimmat hulluttelut, äidin ziljoonan sortin isänpäiväpöytä ja monta muuta, mm. se, miten vävypoika eli Lumimies, leikkaa anoppinsa kuuset, miten saimme aikaan karaoken, nauroimme kuin syntymähumalaiset ja mukaan oli liittynyt myös Merjan mies Pekka, joka arvuuttelukisassamme keksi kuka on minun ikisuosikkilaulajani.
Lauantaina kuitenkin lähdimme äidin ja sisareni Merjan kanssa Suomen parhaaseen kalaravintolaan nauttimaan merenantimista. Kyseessä on Reposaaressa sijaitseva Kalaravintola Merimesta, jossa on tullut käytyä jo kerta jos toinenkin. Joka pöydästä on merinäköala, mutta osassa on kuin olisi melkein ihanassa meressä kiinni. Minun piti kuvata jokainen ruokalaji, jonka söin, mutta niin siinä vain kävi, että
kuvattua tuli vain alkupalat. Kalaravintola Merimestassa on tosi hyvä noutopöytä, jossa jo alkupaloista syö itsensä hyvinkin täyteen ja aina voi alkupalojakin hakea lisää. Kuvassa minulla vain yhdellä sortilla silakkaa, mutta tarjolla oli monella sortilla, katkarapusalaattia, graavia lohta, uunilohta, sienisalaattia etc. Otimme pitkällä kaavalla, sillä olimme juhlimassa äidin 87 vee syntymäpäiviä.
Vasemmalla sisareni Merja, sitten minä ja äiti. Äiti on tosi vauhdikas ja aikaansaapa eli puutarhassa tapahtuu paljon muutoksia joka suvi, hän kävelee päivässä kilometrejä vai pitäisikö sanoa, että kiitää rollaattorilla niin lujaa, että vauhti ihan hirvittää, laittaa karjalaiseen tyyliin pöytään niin monta sorttia, että ette uskoisi, jos kertoisin, lukee monia lehtiä, seuraa useita tv-ohjelmia, on ajankohtaisasioista tyttäriään paremmin perillä ja taitaa selkäkin pelittää nuorempiaan paremmin. Istuminen tekee meistä nuoremmista raaskuja. Äidin puutarhassa muuten kukki jouluruusu ja sen tähden...Kerron sitten jatkon toisessa jutussa.
Ennen alkupaloja sisareni vähän kuvaili...
 eli näitä on nyt sitten räpsinyt vähän kuka vain ja kahdella kameralla. 
Minulla on aina mieli merelle, joten tämän kuvan kalastuspaatista nappasin ikkunan läpi ihan pöydästämme eli kyllä täällä miljöö on yhtä tärkeässä asemassa kuin kalaherkut. Ja meri on ihanista ihanin kaikkina vuodenaikoina. Myönnän auliisti, että haaveilen eniten kaikista asioista, jotka voisivat tapahtua, että voisin ryhtyä Kyllikki Villaksi ja kiertää rahtilaivoilla maailmaa...
Joka pöydällä oli jouluruusuja ja kaikki pöydät täyttyivät. Olimme viisaasti valinneet lauantain, sillä isänpäivänä paikkaan varmaan jonotettiin. Myönnän noutaneeni kaksi kertaa alkupaloista ja sen jälkeen valitsin pääruoaksi uunilohen voi-valkoviinikastikkeella. Myönnän: En ole ikinä syönyt niin hyvää lohta vielä, joten santsasin sitäkin. Ei tullut kuuloonkaaan ihana jälkiruokakakku, mutta maistoin sitä Lumimieheltä lusikallisen ja se oli aivan taivaallista.
Tässä sisarukset sinisessä hetkessä kotiin lähdössä. Samasta paikasta löytyy kuva suvelta 2013 jutussa Yyteri, rakkaani - Reposaari se toinen mokoma vikittelijä!  Tänne vielä palaamme ja monta kertaa, mutta nyt auton nokka kohti Luviaa ja otetaanpa pieni näyte Luvian murretta Kyllikki Wahlströmin kirjasta Friipaik: 
Myöhäise syksyn kylmyys o jo ilmas. Mut kivi tuntu lämpymält mun kättän vasta. Siin mää istu ja kattele. Piirtäjä seiso muu viäresän. Käsi kuljetta kynä, paper krahisee ja muu lapsuure koton piha ja se rakennuksep piirtyväp paperil. Asuntrivi o aikkaisaatos muuttun, mut navet ja saun ovaj juur niinko ennenki. Keskel piha seiso käkkyräine omenpuu ja suurev viherjäise omenak kiiluvas se larvas. Kaikes o viäl jottai sama ja kumminki erillaist. Pihal om paikoi, joihi ei enä mennä. Ei näyp polkku Kalle-Tommilan kaevol, eik kellari. Uusil asukkail o omap polkus.

Aurink laske naveton katonharjan taa. Taevas punerta, yäks tule pakane. Mää nousen kivelt ja lährem piirtäjäm peräs kävelemä häne autoas kohre. Friipaik jää.

Luvialt kotosi
Leena Lumi

49 kommenttia:

  1. Kylläpä on kauniin näköistä, kun punaiset pihlajanmarjat ja talot ovat saaneet lumikuorrutteen!
    Kiitos, kirja tuli viikolla perille ja olen jo aloitellut sitä. Kaipasin ihan kevyttä lukemista ja siltä Mimmit todella vaikuttaa, oikein sopiva juuri tähän saumaan. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saila, ja miten nuo marjat olivat niin suuria ja niitä oli todella, todella paljon. Ja sitten Luvialla vielä noin lunta...Istutin kotiin palattua jouruusun;)

      Kiva, että tuli perille. Sait luonnollisesti valita ihan vapaasti, mutta juuri tuon kirjailijan kohdalla en osannut sanoa mitään, mutta varmaan sitä on jossain blogeissa tehty. Ihan uutuus kylläkin. Ole hyvä <3

      Poista
  2. No ni, taas sää sen tei, vei mu ajatuksen sin, vaik mää juur suvel pääti, et emmää enä sin päi ol kallellas, täsä iäs kumminka. Ei mittä, lunt näyt olevan kovaste, oikke nätilt näyt, ei meil tääl mittä lunt ol, hiuk tais märkkä satta viik sit.
    Mun tul nälk noist kalajutuist ja syämisist, vaik meil juur eilä ol loht ja rääppe tänäpä.
    Mut ei mittä, täst syksy ja pimiä ettempäi, voira hyvi ja oroteta lunt. Nii ja ommar sul erinomase nuarekas äit, vaik ikkä o. Olisik tarvin suamentta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka L., sitä päättä elämäs yht sun toist ja sit taas koht kaik on heikunkeiku. Ei tollai lunt ol ko mää siäl asusi.

      O meilläki loht melkkei joka viikolopu, mut se on iha eri ku sitä kaikkee kallaa on mont sorttii ja etenki ku se saa syärä mererannal.

      Kiitos sulle myäs mukava syksy ja talvi, sit ko se tule ja lume orotus o ain yht hiano. Äit o nuorekas vauhtnaine eli kyl mää toiseks häl jää. Ei tari, mää pirä siit huale, et lue kertta vuores nua Kylliki kirja läp et säily vähä jotta luvialaist. Ol mukava ko vastasi mu murttel <3

      Poista
  3. On se janna miten Suomessa on nuo murteet sailyneet! Mutta mitenkahan pitkaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anymorchy, puhunhan minäkin pääasiassa kirjakieltä, mutta oikein nautin, kun saan yrittää Luvian murretta tai sitten välillä äidin kanssa jotain karjalaksi. Tytär väittääkin, että kun tulen Luvialta puhun sekaisin luviaa, poria ja karjalaa eli mahtaa olla kärsimys;) Minusta on aina ollut heitä, joita murteet ovat innoittaneet - vielä. Kiitos heidän, meillä on toivoa.

      Poista
  4. Ihanan romanttiset kuvat sinusta ja Lumimiehestä;D
    Ja muutenkin kaunista tuolla Luvialla näkyy olevan;ensimmäinen kuva kuin postikortti:) Ja on teissä äidissä ja tyttärissä samaa näköä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos <3

      On siellä kaunista ja kylän raitti etenkin on hyvin viehättävä. Ja sitten kun on se meri...

      Sehän on kai selväkin, mutta isää myös. Mutta häntä kun et tässä voi nähdä...

      Mieti vähän, jos voitais joskus käydä tuolla Merimestassa yhdessä...

      Poista
  5. Kyllä talvinen maisema osaa olla kaunis - vaikka en talvesta muuten perustakaan, niin kyllä minä kauneuden päälle ymmärrän. Luvia ja Reposaari eivät oikein ole tuttuja muuten kuin töiden kannalta - muutenkin tuo Porin seutu on vieraampi.
    Ja minulle käy buffeteissa aina niin, että syön itseni täyteen niistä alkupaloista - santsaan niitä moneen kertaan ja sitten ei enää pääruokaa mahdukaan. Mutta jälkiruokaa yleensä kyllä;)
    Olette kyllä onnellisen näköinen pariskunta - ja se on suuri siunaus ja lahja.
    Samoin kuin se, että äitisi on noin hyvässä kunnossa.
    Perhe♥
    Hyvää viikkoa sinulle ja Lumimiehellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, on se kaunis: lumen valo, sen hellyys ja lämpö, sillä lumihan on hellää:" Sinä et koskaan saa niin hellyyttä/ et koskaan niin kuin lumisateelta/ tuhansia tuhansia hetkituhansia." - Mirkka Rekola-

      Pori on koulu- ja työkaupunkinkini, Luvia lapsuusmaisema, jossa myös asuttiin kun astuttiin aikuisuuteen.

      Sama täällä eli kylmä keittiä sopii minulle oikein hyvin. Nyt olin onneksi sen verran päättäväinen, että maistoin heeidän voi-valkoviinilohtaan ja se olikin aikamoista.

      Meillä oli rakkautta ensikatseesta ja se on kestänyt niin myrskyt kuin tyvenet ja niin olkoon loppuun asti, toivon minä. Nuorena sitä kokeilee lentosiipiään, mutta kun oikea tulee kohdalle, sen kyllä sitten tietää eli vähän kuten Rotsin kuninkaalla kun näki Silvian, että kuuluu vain 'klick' ja se on sitten siinä. Kiitos<3

      Terveys on tärkeä asia ja kuntoon on panosetettava enemmän ja enemmän. Nyt sinulla ei ole edessä muuta kuin ylöspäin;) Kävin nopeasti, kun piti saada tämä vielä tehtyä ja voit arvata, että pakaasit ovat purkamatta. Toipumisiin<3

      Perhe on kaikki♥

      Kiitos samoin sinulle ja rakkaallesi!

      Poista
    2. Kiitos - ja taas teit sen - nyt on tarkistettava, löytyykö hyllyistä Rekolaa;)

      Poista
    3. Lady of The Mess, kuumasti suosittelen Rekolaa! Ole hyvä<3

      (Miten hirveästi teenkään nykyisin kirjoitusvirheitä eli loman tarpeessa olen...)

      Poista
  6. Kauniit maisemat, kaunis kattaus, hyvä ruoka ja rakkaat läheiset. Siinä on kaikki! Täydellistä.

    Stingin Ne me quite pas on kaunis, sekä sanat että melodia. Oma valintani saman laulun esittäjäksi on Jacques Brel.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, siinä ei sitten muuta osaa edes kaivata. Miten lumottua kun ei kaipaa muuta, vaan tajuaa just tuon, että: täydellistä.

      Se on ihan rajan yli vievä...Brel taisi sen levyn kuuluisaksi tehdäkin vai oliko peräti ensimmäinen joka sen lauloi. Minä nyt vain olen ihan hulluna Stingin ääneen;)

      Poista
  7. Läheiset ihmiset, rakas maisema ja hyvä ruoka..siitä se täydellinen viikonloppu muodostuu!

    Ihanat tunnelmakuvat, äitisi on tosi nuorekas, luulisi vanhimmaksi sisareksi:)

    Hyvää tiistaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, juuri näin. Nyt vain en nähnyt 'äidin' fasaaneja. Äiti just soitti, että 'nyt ne tulivat puutarhaan'. Minä jaksan niitä aina ihailla ja sitä komeaa kukkoaan, joka johtaa haaremiaan. Äidllä käy monensortin lintuja ja sitten lisäksi nuo fasut.

      Äidin geenit ovat hyvät eli suvussamme on monia hyvinkin iäkkäitä eli äiti on ihan tyttänen vasta;)

      Kiitos samoin ♥

      Poista
  8. Moi Sisko,
    Olipa kauniit kuvat pihlajanmarjoista ja lumesta. Teillä kävi todella tuuri, kun kävitte juuri viime viikonloppuna ja näitte sen ensilumen. Nyt sataa vettä eli odotellaan uutta satumaista lumisadetta, jotta maisema kaunistuisi. Kiitos mukavasta seurasta. En muista koska viimeksi olen nauranut niin paljon, vesi tuli useasti silmiin nauraessa. Täytyisi tavata useammin. Äitikin on todella innoissaan, kun olemme kaikki koolla. Nuo kuvat ovat ihania muistoja. Pikaisiin tapaamisiin.
    Lämpöisin terveisin täältä Luvialta,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sisko!

      Mikä tuuri, mikä tuuri meillä olikaan! Meilläkin täällä hyvin märkää ja nyt on laitettava leivariin tulet, sitten vähän puutarhailemaan. Kiitos samoin. Ihan syntymähumalalaista menoa ja siihenhän me kykenemme. Säilytän osan noista kuvista isoina. Taas tehtiin huomisen muistoja ja Merimestaankin laitoin jo kiitosta. Kiitos samoin.

      Kiitos samoin täältä Muuratsalon saarelta.

      <3

      Poista
  9. Kauniit kuvat Luvialta. Pihlajat ovat panneet parastaan ja täynnä marjoja, linnuilla on talvella juhla-ateria odottamassa.
    Kalaravintolan anti kuulostaa herkullisen runsaalta ja yhdessä ruokakin maistuu ainba paremmalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arleena, kiitos. Siis miten noita marjoja olikin noin paljon ja noin suuria. Luvialle tilhet eivät sitten olleet vielä saapuneet.

      Suosittelen tuota kohdetta, mutta ehdottomasti pöytävaraus ettei tarvitse seisoa jonossa ulkona, kuten kävi yhdelle ystävälleni;) Kaksin kaunihimpi, joukolla hauskempi.

      Poista
  10. Voe tokkiisa, ku hienoja kuvvii pihilajoista. Miu issäin haata on niin kaakana, etten mie voi sinne viiä kynttillää. Miel herkistyy ainaan isänpäivänä kyynelliin asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, sie haastat karjalaa ja miekin sitä sillo ku on lintuloi ja Karjalan kunnailla kukkuu käköset. Kaakana on mon asja, mut tähet tuova ne kaik meit liki. Pittää vua kattoo tähtilöit, nii näkkee mehtien yli. Mie kyynelehi ku runo vanhat miähet...

      Poista
  11. Oi, teillä oli sitten upea reissu Luvialle. Lumi, pihjalat, meri, hyvä ruoka ja paras seura, mitä sitä voi enempää toivoakaan.

    Oikein hyvää viikonjatkoa sinulle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, joskus kaikki on ihan kohden! Ja miten nyt just vielä tuo lumikin.

      Kiitos samoin sinulle! Mie muistan kyllä sen asian...;)

      Poista
  12. Voih...Reposaari on I h a n a! Reposaaressa kuvattiin joskus kauan sitten amerikkalaista elokuvaa! :)
    Ja siellä oli yhden Porilaisen taiteilijan kesäsaari!
    Oi niitä aikoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka N., se on, se on! Olisikohan se voinut olla Tohtori Živago...Koska tykkään asua saarella, voisin ihan hyvin asua vaikka Reposaaressa ja sitten olisi se meri siinä, mutta perheen Järki on sitä mieltä, että Reposaari on kiva käydä mutta ei haluaisin asua siellä pysyvästi.

      Taiteilija ei nyt just tule mieleeni, mutta olen unohtanut paljon.

      Just niin: Those were the days!

      Poista
  13. Upea tarina, jälleen kerran, kiitos Leena-IhaNainen! ♥♥

    VastaaPoista
  14. Olipa ilahduttava matkakertomus. Hauskat kuvat ja iloinen teksti. Hyvää jatkoa syystalvelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiva kuulla <3 Kiitos ja kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Voi luminen Luvia! Saisimmepa lunta jo tännekin tämän ainaisen sateen tihuutuksen sijaan. Jo alkaisi olla lumitalven aika.

    Herkullisia lautasellisia jälleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen Kirahvi, olihan se vähän ihmettä, luminen Luvia. Tänään on ollut niin märkää ja pimeä putosi kuin musta, märkä reipu aivan liian aikaisin. Lumen valo pelastaisi.

      ...mutta kun kuvasin ruokaa liian vähän: Hetki vei;)

      Poista
  16. Leena, nyt vähän naurattaa nuo sinun ja Lumimiehen kuvat. Lumimies on vähän kuin kissan sukua. Että halaa nyt siinä, sallin sen, mutta asiallisena pysyn. Mainiot te!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raili, samaa nauroin minä;) Hän on hämäläinen, muista se. Muutama kuva on yhdessä, joissa hän irrottelee. Kaikissa kuvissa melkein minä katson häneen ihaillen tai rutistan vyötäröltä tai yritän pussata: Mieti kuinka kovaa tämä on.

      Meidän Olga oli muuten tuollainen 'vie sie, mie vikisen'-tyyppi ja se vasta meitä naurattikin. Kun Olga lähti, R. lupasi olla monessa kuin suuriruhtinatar, sillä uutta koiruutta ei tule ainakaan viiteen vuoteen eli ei aikaa. Ehkä tämä on nyt sitten sitä, vaikka aina olen sanonut, että kenestäkään ei ole Olgaksi.

      Siis se pointti: Hämäläisyys!!!

      Poista
  17. Näistä kuvista ja tekstistä tulin tosi hyvälle mielelle. Kuinka sopivaa, että luin tämän tänään, jolloin marrasaurinko paistaa ja antaa pienen lupauksen kuulaudesta ja aavistuksesta talvea.

    <3

    (Lumiomppu täällä toisella Google-tilillään.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiva kuulla. Meren rannalla asuminen ei useinkaan tarjonnut satumaisen lumisia talvia, mutta ajat ovat muuttuneet. Minustakin tässä päivässä on erityistä marrashohtoa. Ehkä jo viikonloppuna tavoitamme lumen tuoksun...<3

      Poista
  18. Luin tämän hyvänmielenpostauksen jo maanantaina, mutta silloin oli jo niin myöhä ja olin niin väsy, etten jaksanut kirjautua ja kirjoittaa. Länsimurteet ihan noin yleensä on mulle melko vieraita ja niitä on hirveen hauska kuulla ja lukea. :) Maanantai oli harmaa, niin ulkona kuin pääni sisällä. Siihen tilaan luin (ja otin todesta) iltapäivälehden kannesta, että lumista talvea on turha odottaa. Se tuntui katastrofilta ja tragedialta. Tottakai mun (tai sun tai kenenkään) suru lumettomuudesta on pikku juttu sen todellisen katastrofin ja tragedian eli ilmastonmuutoksen rinnalla. Ja Berliinin muurin murtumisesta on 25v. 25 vuotta on historiallisesti melko lyhyt aika ja TAAS me ollaan tässä tilanteessa missä ollaan. Että kiitos vaan Venäjä, Kreml, Putin. Sitten luin tän sun jutun ja se oli ihana muistutus siitä, että maailmassa on myös paljon pieniä isoja ilonaiheita kuten hyvä ruoka, naurunremakat, lumiset pihlajat. Ja paljon suuria onnen aiheita; perhe, rakkaus, kauneus...<3
    Kiitos!

    En jaksa nyt mennä kommentoimaan erikseen toisiin teksteihin, vaan tässä samalla nopeasti huikkaan, että olipas tuon edellisen postauksen runo synnyttänyt keskustelua!:)

    Ja tuosta ylemmästä postauksesta: Olipa kiinnostavaa. Sen syvemmin nyt selittelemättä (kerrankin!): Maaria Päivisen Pintanaarmuja jätti mulle vähän kaksijakoisen fiiliksen, tärkeästä aiheesta ja sen mielenkiintoisesta käsittelystä ja aivan huikeasta kielestä huolimatta. Ihan fiilispohjalta luulen, että tämä nälkä ja jano vois olla mulle sopivampaa Päivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, arvaa kuka oli ihan poikki ma, mutta päätin, että tämän teen;) Murteet ovat joskus rasittavia, mutta useimmiten kiinnostavia. MINÄ EN KESTÄ ENÄÄ TOISTA LUMETONTA TALVEA. M.O.T.

      Eikö olekin kauheaa. Taas nousevat muurit. Olimme Saksassa ja käväisimme myös Berliinissä, aika pian muurin murtumisen jälkeen. Tuntui ihan epätodelliselta. Toisaalta tuntuu nytkin, kun maailma vain katsoo sivusta, kun maa, jonka johtaja on vaatinut, että toisten maiden asioihin ei puututa, laittaa itse sotajoukkonsa itsenäiseen valtioon ja alkaa pilkkoa sitä. Hyvästi ikiajoiksi Pietari, mutta ei ikinä hyvästi Ahmatova!

      On hauskaakin, mutta olen sellainen, joka tuntee globaalia murhetta vääryyksistä ja nyt minua niin todella ottaa päähän tuo Ukrainan tilanne. Yritän olla tuomatta ihan politiikkaa blogiini, mutta kaikki ei aina onnistu.

      Tämän päivän negatiivisista uutisista iski silmääni se, että kokoomuksen Petteri Orpo sallisi susimetsästyksen. Tuli heti mieleen Sarah Palin, jonka harrastus oli ja ehkä on, ampua susia helikopterista. Mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa?

      Mää hämmästyin kauheesti. Toisaalta runo ei ole ihan sitä liirumlaarumia, mitä monet odottavat isänpäivältä, mutta onhan tuossa paljon itua.

      Tämä on ehdottomasti Pintanaarmuja parempi. Lukijaystävällisempi ja siinä voi lukija sitten tulkita itse, mikä on loppuratkaisu. Ota kirjastosta tai tilaa kustantajalta, ei ollut tyyris. Olisi kiinnostava kuulla mielipiteesi. Maaria signeerasi kirjan minulle messuilla, joten pidän tämän ihan itselläni.

      <3

      Poista
    2. Toi susijuttu on ihan käsittämätön! Susia on Suomessa noin 150 yksilöä... Yksi päivä luin, kuinka Saimaalla monet on sitä mieltä, että saimaannorppaa suojellaan liikaa. Argh! Mä en kestä! (tätäkään...)

      Mä koin, että Pintanaarmuja oli vähän liian "täynnä", jos tämä nyt yhtään aukaisee tuntemuksiani... Mutta ehdottomasti aion lukea tämän uusimmankin, voi vaan olla, että menee ensi vuoden puolelle. Palailen kyllä sitten tänne, jos ei kauheen kauan mene ennen kuin olen lukenut.:)

      Olin ennen aina kartalla leffojen suhteen. Mutta nykyään suurin osa ensi-illoista ei kiinnosta mua, niin sitten menee moni hyväkin ohi. Mutta yritän pitää silmät auki ja infoan suakin sitten tämän Camillen osalta.:)

      Poista
    3. Sanna, eikö vain: Vaikea uskoa todeksi, mutta po. lehti on tässä edessäni edelleen. Saimaanorppa on koko maailmassa ainutlaatuinen eläin, että kuinka kehtaavatkin. Onhan eräs naispoliitikko puolustanut huvikalastusta Saimaalla norppien suojelun kustannuksella. Mutta asummehan maassa, jossa jopa turkistarhaus on laillinen elinkeino -vielä.

      Pintanaarmuja oli sitäkin. Puhumme samasta asiasta, kun sanon, että en olisi sinne Hermania kaivannut ollenkaan. Intensiteetti rakoili heti kun Herman alkoi palvoa naistaan. Luin tuon kirjan tosi nopeasti, ei vain ole ollut aikaa kirjoitella. Haluan ehdottomasti kuulla, mitä olet mieltä!!! Sinä olet tärkeä taustalukijani vai peräti haamulukijani, joka sanot suoraan, mutta kauniisti, mitä olet mieltä, josta iso kiitos<3

      Minä en ole enää yhtään, mutta Camillea emme voi missata. Tänäänkin tuo elokuva on pyörinyt mielessäni ja mietin, tuovatko todellakin esiin leffassa sen Rodinin toisen puolen, jolla en nyt tarkoita niitä lukuisia naisia,, joidne kanssa hän siellä ateljeessa touhusi, vaan järkyttävän, uhkaavan kateuden. Haluan tietää Camillesta kaiken!

      Poista
    4. Voi miten kivasti sanoit Leena, kiitos! Olet aina niin ihana!

      Poista
  19. Ai niin! Luin jotain kuukauden vanhasta Annasta, että Ranskassa on tehty uusi elokuva Camille Claudelista, pääosassa Juliette Binoche. Ei ole vielä tullut Suomeen (en tiedä tuleeko), mutta leffan nimi on Camille Claudel 1915.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ihan tosi...Nyt on kuule niin, että jos vain kuulet, että tuon saa vaikka enkuksi tekstitettynä, minä tahtoisin tuon leffan. Ja sitten jos se tulee meille, kerro heti;) Olen välillä kärryiltä pudonnut, kuten tiedät;) Waude, olisi niin upeaa nähdä hänestä elokuva ja minusta Binoche on sopiva tuohon rooliin.

      <3

      Poista
  20. Ihanaa nähdä, että Eila porskuttaa, todellinen rautarouva! Nyt hän on saavuttanut jo isänsä iän ja mihin vielä ehtiikään. Aika outoa ajatella josko itse joskus saavuttaisi saman tai korkeammankin iän kuten nykyään kaikkialla povataan. Hienoja tunnelmakuvia teistä kaikista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nette, hän on todellinen sisupussi. Suvun geenit, suvun geenit...

      Kiitos!

      Poista
  21. Olipas mukavalta kuulostava, näyttävä ja varmaankin myös maistuva viikonloppu teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kaikkea tuota ja aina mukana ripaus kaihoa, sillä kotipitäjä on kotipitäjä, sille ei voi mitään.

      Poista
  22. Olipa ihana matkakertomus fantastisine kuvineen! <3 <3 <3

    Oikein ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista