tiistai 11. marraskuuta 2014

Maaria Päivinen: On nälkä, on jano

”Lipitä rakkaani, lauleksi säkeitä, jotka saavat sen soimaan!”

Ohjeet menevät viimein perille. Lumoava hengähdys hujahtaa terälehdille. Miehen kieli varovainen ja vikkelä kuin kissalla kerma-astian äärellä. Se lipittää ensin varovasti.

”Olen kerma-astia”, kuiskaan.

Värisevä lainemeri liikahtaa lävitseni. Mies työntää kieltä pidemmälle, hengittää suoraan kukkapohjukseni sisään. Tulppaanini, liljani, kieloni aukeaa, puhkeaa loistoonsa, eikö ole kaunis!

Maaria Päivisen uusin teos On nälkä, on jano (into 2014) lunastaa kaiken sen, mitä häneltä olen odottanut Pintanaarmuista asti: Pintanaarmuja oli ilmestymisvuonnaan kymmenenneksi paras kirja Leena Lumissa 92:n luetun kirjan kovassa, vuoden 2013 tasokkaassa sarjassa. Silloin kirjoitin, että 'Päiviseltä voi odottaa tulevaisuudessa ihan mitä vain' ja niin hän tekee nyt Emilie Silvia Grassista kertovassa tarinassaan. Se mikä hieman haparoi Pintanaarmuissa eli Herman, joka rikkoi mielettömän vahvaa Annan ja Veikon sairasta parisuhdevalssia, täydellistä kuvausta perheväkivallasta kaikelta kantiltaan, kuroutuu ja tiivistyy On nälkä, on jano teoksessa kirjaksi, jossa rakennekin tukee Päivisen lahjakasta, uniikkia, osin runoproosallista kieltä: Combo suorastaan sytyttää tarinan tuleen!

Emilie Silvia Grass on nainen, joka opettaa matematiikkaa. Laskeminen ei petä koskaan. Kaavat ja selkeät tulokset pitävät pystyssä silloinkin kun sisällä huutaa tyhjyys, päässä mielenpimeä. Matematiikka on jotain josta pitää kii, kun kaikki muu pettää. Toisaalta Emiliemme on ulkoisesti hyvinkin itsevarma ja hän osaa ylenkatsoa niitä naisia, jotka ovat sallineet miestensä livetä uskollisuuden polulta tai jopa jättää:

Moni Emilien työtovereista oli menettänyt kumppaninsa löysien ohjien takia. Olivat menneet toisiin syleihin, himoinneet vierasta lihaa. Emilie piti huolen siitä, että herra Blumen ei muita katsellut. Hän piti vartalonsa kunnnossa ja mielensä kirkkaana ja miehen silmissä itsensä muutenkin valtiattarena, jolle ei ryppyilty.

Herra Blumen ei kuitenkaan ollut luvannut ruusutarhaa, vaikka olikin vienyt Emilien neitsyyden, oli ollut naiselleen kuin lampi hellää vettä, johon olisi halunnut hukkua ja jota juoda sateenkaaren tuolle puolen. Ehei, herra Blumen yllättää ja ilmoittaa rakkautensa loppuneen ja katoaa täydellisen Emilie Silvia Grassin elämästä. Hellät vedet ja taivaalla kaartavat linnutkin vavahtavat, kun onneton Emilie voimattomana ’ojenteli sormiaan kohti makuuhuoneen kylmää sykähtelevää kiviseinää.’

Lyyristä surua ei kestä kauaakaan, sillä Emiliestä sukeutuu tuskavauhtia nainen, joka alkaa hävittää maapallolta miessukupuolta käyttäen täydellistä poltetun maan taktiikkaa eikä ole tarkoitus jättää miestäkään hengittämään samaa ilmaa kuin kostajattaremme hengittää. Samassa tempossa, missä tyhjä kohtu huutaa spermaa, laukeavat, kohisevat miesnesteet naisten vaginoihin juuri kuten naiset tahtovat, juuri miten paljon tahtovat ja selväksi käy, että Emiliemme on tajunnut kivun kielen olevan yksi ja yhteinen kaikille. Uhreiltakaan ei voida säästyä. Kaikella on kuitenkin hintansa ja lopultahan kaikki on vain herra Blumenin syytä. Ja Jaskapaskajeen, joka kehtasi muuttaa heidän naapurikseen ja särkeä idyllin, jossa herra Blumen ja hänen naisensa olisivat kukoistaneet hedelmöittävästi lopun ikäänsä.

Maaria Päivinen takuulla tajuaa, että monet lukevat levottomuuttaan ja peläten eniten maailmassa ikävystymistä. Niin teen minäkin. Ja kun tartun Maarian kirjaan tiedän takuuvarmasti olevani ikävystymisen autiomaasta mahdollisimman kaukana, sillä jokainen Maarian lause abortoi jo tylsyyden varjonkin. Ihailen Päivisen kaunista kieltä. Se on synnynnäistä. Se on lahja, mutta kertoohan se myös hänen koulutuksestaan: Eivät äidinkielen opettajat kirjoita ala-arvoisia lauseita, huonoja lauseita. He kirjoittavat täydellistä ja kun siihen vielä roiskitaan päälle rohkeutta ja levottomuutta, syntyy Veikkoa ja Annaa, Emilie Silvia Grassia ja hermojenpääkirjoitusta, joka saa kohdut huutamaan, miesten kupeet halkeamaan ja lukijat kaipaamaan jotain, jotain...sitä, mitä he eivät itsekään tunnista ja tunnusta. Eivät ainakaan kaipaavansa.

Kirjan rakenne on täydellinen! Myönnän heti, että muistin vuodet, jolloin kotimaani oli Saksan kirjallisuus. Mieleeni nousivat väistämättä Heinrich Böllin Katharina Blumin menetetty maine sekä Nainen ryhmäkuvassa. On nerokasta aloittaa luvut uhrien lyhyillä kursivoiduilla kertomuksilla, sitten päästää naiset ääneen ja näiden väleissä sekasortoon ja vihaan vajonneen Emilien monologit, joilla lukupiiriläiset ympäri maailman voivat herkutella: Olen itse lukenut teoksen monologeja ääneen suuresti nauttien! Draamallisesti Rankkasademonologi oli herkullinen esitettävä, furioso, Kylpyhuonemonologi jo kuin anomus, jota lukiessa olin toinen, kaikki monologit nainen potenssiin ziljoona, mutta rakkahin on Ikkunamonologi, sillä siitähän pitää, minkä omakseen kokee: Kuin pala elettyä toiseutta. Haluan kuitenkin esittää teille Hiekkarantamonologin kahdesta syystä: Kustantajakin oli tykästynyt Ikkunamonologiin ja se on kirjan kansiliepeessä eli en halua toistaa, toisekseen, Hiekkarantamonologi paljastaa Emiliestä, hurjasta kostajastamme, vieläkin uuden puolen, iloriehakkuuden, joka voi olla vain alppijärven aamu-usvaa tai sitten ei:

Oi Blumen!

     miten voit? Oletko muistanut syödä vitamiineja? Onko joku laittanut pillerit lasin viereen valmiiksi? Kuka? Minkä näköinen se kanttura on ja miksi?

     En ole väheksyvien tähtien alle syntynyt. Kiertoni sykähti uudestaan käyntiin. Oliko se eilen. Viileä alkutalven aamu vai syksy, aina tuntuu samalta vuodenajalta, samalta päivältä. Sinä ja minä ja ne muut, olemme yhdenpäiväntarina.

     Minä puolivuorokautta, sinä toiset.

     Laskin aamuja lomaan jota ei näyttäisi tulevan. Ja sitten tapasin toisen. Puolet toisesta puoliskosta. Kadotin mutta löysin uudelleen. Haluan kolmasosan kaikista. Rakastan laskea väärin.

     Taivas alkoi räiskyä, kääntyä nurinniskoin, kun tapasin posliiniposkisen miehen. Vesi piirsi pihoihin rajat. Naapuri särkee elimistöäni. Kuulen ihon ratinan rankkasateen lävitse. Mutta kiertoni on taas. Minusta tulee omenanmakuinen ja kokonainen. Puraisisitko?

     Olethan iloinen puolestani?

     Tule kylään, tehdään jotakin mukavaa. Ehkä hulluakin! Tanssitaan katolla. Pudotaan yhdessä!

Liebe Grüsse
Emilie


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet myös Arja Villis/ Villasukka kirjahyllyssä, Krista Marjatta  ja Annika

*****

PS. Ennen kuin luin On nälkä, on jano, luin vain yhden arvion tästä kirjasta ja sen Kristalta. Kommentoin hänelle suunnilleen näin: Minusta kirjallisuus saa olla jotain muuta kuin einesmaksalaatikkoa! Se saa mieluusti olla ostereita, simpukoita, mustekalaa, chablista ja rohkeita yllätyksiä!

24 kommenttia:

  1. Voi Leena, ihanaa että sinäkin pidit tästä! Minulle tämä oli ensimmäinen Maarian kirja, jonka luin, ja päätä pahkaa. Onneksi Pintanaarmuja odottaa hyllyssä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krista, minähän olen Maaria Päivinen -fani! On ilahduttavaa, kun joku tohtii ja taitaa kirjoittaa mekein kuin uutta kieltä. Ei mitään toisteisuutta. Odotan mitä olet mieltä Pintanaarmuista. Vielä en löytänyt juttuasi Maarian uusimmasta, mutta jatkan etsimistä...

      Poista
  2. Upea postaus, kiitos Leena! ♥
    Luen kyllä tämän kirjan, kunhan ehdin!
    Onnellista marraskuuta sinulle & Co ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aili, kiitos ja ole hyvä♥

      Vinkkaa sitten minulle, jos muistat: Kiinnostaa!

      Kiitos samoin sinulle & co ♥♥

      Poista
  3. En ole vielä ehtinyt lukea Maaria Päivisen kirjoja, yhden novellin vain, josta pidin paljon. Tämän voisin lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, lue just tämä! Vaikka Pintanaarmuja on vahva ja vaikka mitä, tämä on nyt jo enemmän. Ilmeisesti sekä Maarian että kustannustoimittajan loistavaa yhteistyötä, sillä ihana rakenne, jonka helmenä loistaa erilainen tarina.

      terveisin
      erilainen lukija

      Poista
  4. Vau,mikä arvio! Kyllä minunkin pitää vielä Maariaa lukea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kiitos<3 Täytyy harkita, josko voin tämän sinulle lainata, sillä sinua en voi kehoittaa menemään kirjastoon;) Meilataan näistä kirjoista sitten ajalla. Kohta alkaa viikon paras eli tanskalainen Perilliset: Me olemme ihan koukussa!

      Poista
  5. Niin, Maaria. Täytyykin mennä kirjastoon. Nyt minulla on menossa Jokapäiväinen elämämme. Lopultakin. Etenen vain todella hitaasti, sillä aikaa lukemiseen on vasta nukkumaan mennessä ja silloin päivän menot jo painaa silmäluomia..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, niin...Maaria kannattaa muistaa. Jokapäiväisen elämämme luin hitaasti minäkin, mutta en ole halunnut sen ollenkaan loppuvan. Jäin kirjaan. Arbuusimehua rinnoillani, tulevan kauhut unissani, kuitenkin, kuitenkin, runoa hengitin.

      Minä aloitan lukemisen klo 22-23, joten...

      Poista
  6. Aivan mieletön kirja, ja tosiaan, niin tarina kuin tekstikin abortoi tylsyyden sillä siunaamalla hetkellä, kun teoksen aloitti. Mahtavuutta!

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ehdottomasti. Aivan loistavaa, huimaa Maariaa!

      <3

      Poista
  7. Tämä kiinnostaa! Olen lukenut Maaria Päivisen Pintanaarmuja, mutta minua häiritsi sen hyvin rikkonainen kieli. Tämä tuntuu selkeämmältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiva kuulla! Siinä minua taas häiritsi Herman...No, lupaan sinulle, että nyt on kaikki kohdillaan, mutta ei mitään kesyä. Rakenne, kieli, yllätys, rohkeus, jos niitä janoat, niin tässä sinulle kirja: Jään kiinnostuneena odottamaan <3

      Poista
  8. Etsin runoa marraskuusta ja löysin sinun kirjoittamasi:
    http://leenalumi.blogspot.fi/2011/10/mutta-marraskuu.html
    Aivan ihana. Ehkä pian saamme runokirjasi luettavaksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risa, kiitos;) Mutta marraskuu on kirjoitettu silloin, kun en voinut kestää marraskuuta, nyt se on toisin. Toisaalta...voisihan se lohduttaa heitä, jotka eivät ole vielä keksineet, miten salarakas marraskuu voi olla!

      Suostun, jos kustantajat anovat, mutta minä en tyrkytä;) Oh boy, you made my day!

      <3

      Poista
  9. Kirja saattaisi herätellä tästä marraskuun ihanasta unesta... Mielenkiintoinen, minulle uusi kirjailija! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämän kanssa ei todellakaan uuvahdeta uneen;) Sitten sinun kannattaa aloittaa juuri tästä kirjasta.

      Poista
  10. Maaria ihanasti kirjoitti tästä postauksestasi. Sait hänen todella lentoon =)

    Ihanaa päästä lukemaan tätäkin kirjaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, huomasin;) Maaria on sellainen luova pyörremyrsky, että häneltä voimme odottaa ihan mitä vain. Tämä on ehdottomasti Maarian paras teos. Yritänkin antaa ihailemilleni kirjailijoille tuulta lentosiipien alle: He ovat mielestäni sen ansainneet.

      Pidät, pidät.( Se yksi, minkä lupasin, on vielä lainassa, mutta lähtee heti kun ehtii.)

      Poista
  11. Minäkään en lukenut muita arvioita ennen kuin sain omani valmiiksi, halusin sukeltaa Emilien tarinaan mahdollisimman puhtaalta pöydältä, vaikka täysin puhdas pöytä ei ihan mahdollista ollutkaan. Päivinen vakuuttaa jälleen, antaa surulle raamit ja hieroo elämän epäkohtia vasten lukijan kasvoja. Ja millä kielellä! Kirjan jälkimaku tuntuu vain paranevan, mutta silti Pintanaarmuja on minulle ykkönen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villis, minusta on itsevarmaa ja oman polun kulkemista tarttua vaikka just Maarian kirjaan, siis etenkin hänen ja lukea kurkkimatta, mitä muut ovat kirjoittaneet. Hyvä sinä <3

      Ymmärrän sinua, sillä Pintanaarmuissa minua veti kovasti pienen näyttämän fiilis. Jos siinä ei olisi ollut Hermania rkkomassa kuviota, sillä siis en pitänyt Hermanista, olisin minäkin voinut laittaa nämä kirjat toiseen järjestykseen. Nyt kuitenkin olin niin myyty tuolle monoligihommalle, joka vertautuu minulla kirjeromaaneihin, vrt. Maija Muinonen Mustat paperit, että tämä kohoaa vähän yli edelliskertaisen vuosisijoiutukseni Pintanaamuille.

      Usko pois: Ymmärrän. Mutta on kiva jakaa tätä Maarian kielestä pitämistä jonkun kanssa, sillä ei ole kiva purjehtia yksin, vaikka senkin kyllä kestän - jotenkin. Usko pois: Maaria räjäyttää vielä pankin ja haluan olla sillä hetkellä läsnä!

      Poista
  12. Mä muistan, että olen jossakin kommentoinut, mutta en näköjään täällä, että tämä voisi olla mulle sopivampaa Päivistä, koska Pintanaarmuja koin paikoin olevan "liian täynnä". Ja sä uskoit samaa. Ja oikessa me oltiin!:)

    Mä koin tämän jollakin tapaa karnevalistisena. En mitenkään riemukkaana ja iloisena. Enkä siltä, että pukeudutaan hassusti, mekastetaan ja riehutaan ja aamulla oksennetaan. Vaan semmosena karnevalistisena kun narrit saa ainoina despootin hovissa sanoa totuuden ja kerran vuodessa vietetään väärän kuninkaan päivää ja vaihdetaan roolit päälaelleen. Tämä "karnevalistisuus" ja kieli etäännytti jonkin verran lukijaa (siis mua) synkästä ja traagisesta aiheesta, niin ettei tämä ollut repivän kamalaa tai itkun täyteistä. Tai livennyt sosiaalipornon puolelle. Jotenkin se oli virkistävä ote aiheeseen. Ei mulla kyllä ole mitään repivää ja empatiaa hakevaa lähestymistapaa vastaankaan. Sosiaaliporno sen sijaan..

    Luvut uhreista oli musta loistavia. Ekaksi pari lyhyttä riviä uhrille ja sitten paljon enemmän ostajalle. Kuinka todenmukaisia (näin siis oletan) ne olikaan: toiset agressiivia, halveksivia, vihaavia, toiset ylimielisiä, mun rahat, mun nautinto, mun oikeus, mun halu, toiset vähän selittäviä, että nehän vapautetaan joskus jne. ja minkäs sitä halulleen voi, et sori, no hard feelings.

    Mutta parhaita oli kuitenkin ne monologit.

    Muuten, kävin Ditrichsenillä katsomassa Munch -näyttelyn ja seuraavana päivänä luin tämän loppuun ja siinä lopussahan Emilie käy Oslossa katsomassa Munchin töitä ja mä näin sen Vampyyrin, mikä on merkittävä siinä kohtauksessa kirjassa.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, no mitä mää sanoin;)

      Tuo etäännytys on hyvä juttu just siksi, että muuten moni lukija ei olisi ehkä jaksanut jatkaa lukemista. Asiathan olivat aika rankkoja kuitenkin.

      Uhrien puheenvuorot olivat aika herkullisia. Ja käyttäjät taas, että tavallaan maksatetaan takaisin, mitä on saatu itse kärsiä.

      Monologit parhautta. Sen tähden tämän kokeekin vähän kuin näyttämöllä ja ehkä tästä vielä joku näytelmäkässärinkin tekee.

      Jestas sinua! Felix Jusupovin asua, hyvin naisellista ja sitten vielä tuo Vampyyri.

      Kävin muuten vähän taas Romanoveja googlaamassa ja katsoin sen Felix Jusupovin ja vaimonsa haastattelun. Se oli ranskaksi mutta sen päälle selostaja tulkkasi venäjäksi, mikä häiritsi aika tavalla, mutta kuvittele nyt: Siinä he.

      Poista