tiistai 16. joulukuuta 2014

Elämäni elokuvat TOP20


Lupasin tässä jokin aika sitten tehdä listauksen elämäni leffoista eli tässä yleisön pyynnöstä. Sille ei voi mitään, että edelleen listani vuodelta 2010 elokuvat TOP10 on vahvasti mukana, mutta uusiakin löytyy. Myönnän olevani varsin intona elokuvista, mutta valitsen tarkkaan mitä katson. Kun joku filmi on kunnolla tuntunut ja järisyttänyt, se on sitten aivan pakko saada omaksi. Aina se ei kuitenkaan onnistu muuta kuin ehkä alkuperäiskielellä, joka ykkösjäristyksessäni on espanja:

1.  Suklaata iholla (Como agua para chocolate, 1992) perustuu Laura Esquivelin romaaniin Pöytään ja vuoteeseen. Elokuvan ohjasi Esquivelin aviopuoliso Alfonso Arau. Elokuva on Latinalaisen Amerikan maagista realismia potenssiin ziljoona. Filmissä katsojaa viedeään äärestä ääreen, ahdistuksesta ja groteskiudesta intohimoiseen rakkaustarinaan, jossa sekoittuvat ruoanlaitto ja kiima kutkuttavalla tavalla. Ken on tämän nähnyt, odottaa iäti revanssia. Katso!

Pääosissa Lumi Cavazos, Marco Leonardi, Marioa Ivan Martinez sekä Regina Torn tekevät loistoroolit. Katso!


Tietty seepiansävyinen melankolia ei saa elokuvassa ylivaltaa, vaikka Titan (Lumi Cavazos) kohtalo alkupuolella saa siihen uskomaankin. Lopulta meno on niin magiista, että huh, huh, mutta miten unforgettable!



2.  Match Point vuodelta 2005 elokuva, jota pidetään ohjaajalleen Woody Allenille epätyypillisenä luomuksena, mutta olen aikamoinen Allen -fani ja en tässä muuta erikoisuutta olen itse huomannut kuin että pars Allen -leffa ikinä.


Pääosissa Jonathan Rhys Meyer, Scarlett Johansson, Emily Mortimer, Matthew Goode...Rhys Meyer tekee sellaisen pahan pojan roolin, että alta pois. Musiikkina huikea Una furtiva lagrima Luciano Pavarottin esittämänä.


Scarlett Johanssonia en ollut ennen tätä filmiä noteerannut ollenkaan, mutta Scarlett tekee filmin Nolana aivan loistoroolin. Mikä sattuma, että tämä elokuva liittyy tennikseen samoin kuin suosikkikirjani Kaksoisvirhe, jota pidän Shrviverin parhaana teoksena.



3.  Jos minulta kysyttäisiin ikimuistoisinta pääosasuoritusta ikinä, se osa lankeaisi Geoffrey Rushille roolityöstä elokuvassa Loisto ( Shine, 1996) kovan onnen pianistina. Austalialaisdraama perustuu pianisti David Helfgottin elämäntarinaan ja Rush sai suorituksestaan Oscarin. 


Scott Hicksin ohjaustyö ei säästele katsojia ja tämän filmin toivoisi jokaisen vanhemman katsovan, sillä tarina on kertomus siitä, miten liian kunnianhimoiset vanhemmat (tai vain toinen heistä), voi murtaa lapsen mielen. Rachaminov Piano Concerto 3



4.  Frances (1982) kertoo yhdysvaltalaisen näyttelijän Frances Palmerin elämästä. Pääosaa näyttelee Jessica Lange, joka on kuin rooliin syntynyt. Elokuvan on ohjannut Graeme Clifford.



Tässäpä filmi, joka ei unohdu...



5.  Sylvia (2003) on runoilija Sylvia Plathin elämästä kertova brittifilmi, jossa Sylvian roolin näyttelee Gwyneth Paltrow ja aviopuolison, Ted Hughesin roolin, tekee Daniel Craig! Siis ihan tosi: sama mies, joka on näytellyt Bondia ja jonka elämäkerrasta voitte lukea täältä  Jos jaksoitte avata linkin auki, huomasitte miten suopea minusta on tullu Craigia kohtaan Sylvian jälkeen;)



Sylvian on ohjannut Christine Jeffs. Karheanrosoinen Craig on kyllä aikamoinen karheanrosoinen komistus, vähän Burtonin tyyliin...



6.  Tunnit (Hours, 2002) on elokuva, josta pitävät varmaankin etenkin he, joille nimet Virginia Woolf ja/tai Michael Cunninghamin teos Tunnit on tuttu. Tunnit kertoo kolmesta naisesta, joita yhdistää Woolfin romaani Mrs. Dalloway. Ohjaaja on Stephen Daldry ja naispääosissa nähdään monien suosikkinäyttelijät Meryl Streep, Nicole Kidman ja Julianne Moore.



Nicole Kidman nappasi roolistaan Oscarin.



7.  Leo Tolstoin loistavasta teoksesta Anna Karenina on tehty useampiakin sovituksia, mutta itse pidän eniten uusimmasta englantilais-ranskalaisesta draamaelokuvasta vuodelta 2012, jonka on ohjannut Joe Wright. Pääosissa nähdään Keira Knightley, Aaron Taylor Johnson ja Jude Law.



Anna Karenina on kokonaisuudessaankin upea, mutta tässä valssi


8.  Mike Leighin ohjaama Vuosi elämästä (Another Year, 2010) on hyvin kiinnostava brittielokuva eläkeikää lähestyvästä pariskunnasta, joiden elämässä kaikki tuntuu olevan kohdillaan ja kohtuullista. Elokuva etenee vuodenaikojen mukaan ja näyttää, miten pääpari vaativien uriensa ohella hoitaa puutarhapalstaansa. Loistorooleissa tässä Ruth Sheen (Gerri) ja Jim Broadbent (Tom).



Heiltä tuntuu riiittävän myös empatiaa ja ymmärrystä sekä Ruthin huonommin elämässä pärjänneelle työkaverille Marylle, jota esittää Leslie Manville kuin myös Jimin epäonniselle veljelle, Ronnielle, jota esittää David Bradley:



Tiettyyn rajaan heitä siedetään kuin myös kuvioon tulevaa ylipainoista ja työtöntä Keniä (Peter Wight). Ennemmin tai myöhemmin katsoja tajuaa täydellisen parin ammentavan omahyväisyyden ja paremmuuden sammiosta. Miten heidän erinomaisuutensa erottuisi ilman näitä täydellisen epäonnisia heidän ympärillään. Toisaalta heistä ei myöskään voinut olla pitämättä...kaikesta huolimatta.


Oi, toivoisin mahdollisimman monen katsovan tämän elokuvan, jonka syvin olemus näkyy kirkkaasti viimeistään toisella katselukerralla.



 9.  Tanskalaisen Susanne Bierin filmit ovat meillä kovassa kurssissa, mutta valitsin nyt tämän eniten katsotun eli Häiden jälkeen (Efter Brylluppet, 2006). Pääosissa ovat Mads Mikkelsen, Sidse Barett Knudsen ja Rolf Lassgård.



10.  Atonement, 2007, on Joe Wrightin ohjaus Ian McEwanin samannimisen romaanin Sovitus pohjalta. Elokuva tekee kunniaa kirjalle, mikä ei aina ole ollenkaan selviö. 



Kaikki olisi voinut olla niin suloista ja intohimoista...Tässä Robbie (James McAvoy) kirjoittaa rakastetulleen Cecilialle (Keira Knightley) viestiä ja onnettomuudeksi (hyväuskoisuuttaan!) antaa sen Cecilian pikkusiskon vietäväksi. Pikkusiskoa Brionya, 13 vee, esittää Saoirse Ronan ja ilman tuota ilkiötä kaikki olisi mennyt toisin...


Tällaiseen tyyppiin ei kannata luottaa missään tilanteessa!



Tämä rakkaus oli tähtiin kirjoitettu ja voisinpa sanoa, että Cecilian ja Jamesin kirjastorakastelukohtaus ohittaa Postimies soittaa aina kahdesti Jessican ja Jackin vastaavan leivontapöydällä. Kirjat ja etenkin korkeat hyllyt tuovat tilanteeseen omaa unohtumattomuuttaan ja...kunpa vain Brionya ei olisi ollut olemassakaan.  Keira ja James tekevät loistoroolit!



11.  Revolutionary Road, 2008, on Sam Mendesin ohjaama brittiläis-amerikkalainen elokuva, joka perustuu Richard Yatesin samannimiseen loistavaan romaaniin. Pääosissa loistavat suosikkini Kate Winslet ja Leonoardo de Caprio.



Uskon, että tosi monen on helppo samaistua April ja Frank Wheelerin tuntoihin...



12.  Bernhard Schlinkin romaaniin perustuva ja Stephen Daldryn ohjaama Lukija, 2008, päihittää kerrankin alkuperäisen teoksen, joka oli minulle liian ennalta-arvattava. Lukija on kirjana muuten hyvä, mutta tuo yksi asia jättää sen jälkeen vaikka Schlinckin Viikonlopusta, josta pidin kirjana paljon enemmän.



Kate Winslet vetää jälleen tähtiroolin ja nuorena lukijana nähdään David Kross. Se, että yhdessä pääroolissa on Ralph Fiennes on puhdasta bonusta.



13.  Neil Jordanin ohjaama Jutun loppu (The End of the Affair, 1999) perustuu Graham Greenen samannimiseen romaaniin. Elokuva on yltiöromanttinen ja ikimuistoisissa pääosissa nähdään Julianne Moore Sarah Milesina  ja Ralph Fiennes Maurice Bendrix nimisenä kirjailijana. Sarahin aviomiestä esittää Stephen Rhea.


Graham Greenin ikuinen 'tavaramerkki' ristiriidassa katoliseen uskontoon näkyy tässäkin elokuvassa ja varsin yllättävällä tavalla.


14.  Hettie MacDonaldin ohjaama brittielokuva Ensirakkaus (Beautiful Thing, 1996) on koskettava kertomus betonilähiön ihmisistä ja etenkin kahdesta nuoresta miehestä, josta rakastuvat toisiinsa. Pääosissa ovat Andrew Fraser, Ben Davids, Glen Berry, Linda Harry, Martin Walsh...



Tämä filmi saa sekä nauramaan että itkemään, mutta lupaan, että loppu on onnellinen. Mama Cassin musiikki tekee betolähiölle ja poikien rakkaudelle taikaa.



15.  Joka vuosi joulun aikaan, katsomme Arnaud Desplechin ohjaaman ranskalaiselokuvan Eräs joulutarina (Un conte de Noël, 2008) Pääosissa ovat Mathieu Amalric, Anne Consigny, Catherine Deneuve...




Filmi ei ole mikään ihan tavanomainen jouluntuoksuinen kertomus, vaan sisältää paljon, paljon muuta.


Perheen sisäiset jännitteet ovat suuret ja kun kaikki kokoontuvat jouluksi yhteen, niin...Tärkeässä osassa on äidin ja pojan välinen suhde.



16.  Elia Kazanin vuonna 1951 ohjaama Viettelysten vaunu on aina vain yhtä hot. Tennesee Williamsin näytelmään perustuva elokuva toi koko maailman tietoisuuten Marlon Brandon ja siitä kyllä kiittävät monet, monet filmatisoinnit maailmassa. Vivien Leighiä paremmin ei kukaan olisi osannut mielenterveydeltään haurasta Blanchea esittää.  Viettelysten vaunu sai 12 Oscar-ehdokkuutta ja sai lopulta 4 Oscaria!


Marlon Brando...on ihan oma lukunsa...monella tavalla.

17.  Katson mieluummin tummia kuin hauskoja elokuvia, mutta kyllä meiltä löytyy myös leffoja päiviin, jotka kaipaavat naurua.  Useimmat hauskoista ovat elokuvia, joissa on mukana Jack Nicholsson, mutta päädyin nyt tähän brittileffaan, johon en ole vieläkään kyllästynyt eli Neljät häät ja yhdet hautajaiset Mike Newellin ohjaus vuodelta 1994, Four Weddings and A Funeral pitää sisällään jotain sellaista ikiaikaista huumoria, että käy hyvinkin listalleni.



Elokuvan pääosissa ovat Hugh Grant ja Andie MacDowell, mutta kuvassa Andien sijasta Hughin seurassa oma suosikkinäyttelijäni Kristin Scott Thomas.



18.  Sarah Polleyn debyyttiohjaus Away from her, 2006, on tarina pariskunnasta, jossa vaimo sairastuu Alzheimerin tautiin. Pääosissa ovat Julie Christie (Živagon Lara!), Gordon Pinsent, Olympia Dukakis, Krista Thompson, Michael Murphy...



Elokuva on kaunis, älykäs ja koskettava olematta siirappinen eli yhdellä sanalla: Tyylikäs! Kaikkein parasta ovat kuitenkin loistavat näyttelijät. Jos tästä ei löydy mistään ja kiinnostaa, niin CDON.COMiin.

19.  Pascale Ferranin 2007 ohjaama Lady Chatterley on ollut minusta kaikkein rehevin ja rohkein. Pääosissa ovat Marina Hands ja Jean-Louis Coulloc. D.H.Lawrencen jo vuonna 1928 julkaisema Lady Chatterleyn rakastaja aiheutti paheksuntaa sekä ilmestyessään että myöhemminkin. Nyt tätä Ferranin ohjausta on pidetty hieman liian rohkeana, mutta minusta filmi oli vain aidompi kuin aikaisemmat ja kaunis.
Ferranin ohjaustyö sai viisi Cèsar -palkintoa.
20.  Lumiukko on ehkä katsotuimpia joulun ajan animaatioita maailmassa Samu Sirkan joulutervehdyksen ohella. Brittianimaatio The Snowman perustuu Raymond Briggsin samannimiseen lastenkirjaan vuodelta 1978.
Walking In The Air


leffaterveisin
Leena Lumi

PS. Seuraavalta listalta voi odottaa sitten jotain, mistä olen vain osannut unta nähdä, sillä kaikessa tarkkaavainen lukijani Sanna, kertoi minulle, että kuvanveistäjä Camille Claudelin elämästä olisi suunnitteilla elokuva. Päätähdeksi on suunniteltu tai ehkä jo sovittu Juliette Binoche. 

65 kommenttia:

  1. Ah, hyviä elokuvia olet tähän koonnut! Itse pidän todella paljon Match Pointista, se on aivan loistava ja sen jaksan katsoa aina uudelleen. Onnistuneen piinaava kuvaus himolle antautumisesta ja sen järkyttävistä seurauksista. Jonathan Rhys Meyersin roolisuoritus on loistava!

    Kerran olen katsonut tuon Sovituksen ja se oli kyllä melkoinen kokemus. Katson sen varmasti vielä uudelleenkin joskus! Entäs Revolution Road sitten - upea! Sen katsoin alun perin sillä ajatuksella että "mahtaa olla tylsä". Vaan se kyllä yllätti aivan TÄYSIN!

    Sitten taas tuo Tunnit-elokuva on sellainen, joka odottelee "tämä täytyy katsoa"-listallani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marika, kiitos<3 Minäkin katson Match Pointin aina uudelleen ja uudelleen. Jonathan Rhys Meyersiin olen ollut tämän filmin jälkeen ihan myyty, vaikka tiedän nyt, miten paha poika hän on;) Olen kerännyt joitakin kuviakin mm.Pinterestiin etc.

      Sovitus on upea, mutta miten kestää sitä Brionya kerta kerran jälkeen. Sitä kun hän antaa valheellista todistustaan en kestä enää katsoa, vaan lähden hetkeksi pois. Revolutionary Road voi asua meidän kaikkien sisällä. Tarve lähteä ajoissa jonnekin, elää toisenlainen elämä jossakin muualla. April ja Frank jäivät syvälle minuun. Po. elokuvan aikalaiskuvaus keskiluokan amerikkalaislähiön kirjoittamattomista säännöistä on osuva ja sen samanhan koemme Tunnit elokuvassa, kun vuorossa on kotiäiti, jota esittää Julianne Moore.

      Tunnit on ihan must eli sinulla on upea leffa vielä tiedossa. Jos haluat ostaa leffoja, etkä löydä kaupoista vanehmpia, niin CDON.COM pelastaa viikonlopun leffaillan. M.O.T.

      Poista
    2. Minä katson nykyään todella paljon elokuvia Netflixista. Sieltä juuri katsoin itseasiassa tuon Lukijankin, jonka unohdin tuossa aikaisemmassa mainita. Siellä on myös tuo Tunnit, eli siellä se vain odottelee katsomistaan :)

      Poista
    3. Marika, minä en edes tiedä, mikä on Netflix;) Jos se tarkoittaa, että katsotaan tässä koneelta, niin meitä kun on kaksi, on kiva kattaa takkahuoneeseeen herkkutarjotin ja siellä yhdessä katsoa eli se on nykyään sitä lauantai-illan huumaa. Ostan aika paljon filmejä ja ottaa niin päähän, kun nyt ei voi katsoa enää mitään vanhoja hyviä VHS:ltä, mutta en vain pysty niitä heittämään poiskaan...vielä.

      Poista
  2. Hienoja leffoja, joissa etenkin upeita naisrooleja. Match Point taitaa olla ainoa, jota en ole nähnyt. Harmi, että telkusta tulee niin harvoin näitä hyviä elokuvia. Kuka jaksaa katsoa sadannen kerran Poliisiopisto vitosta? No, ehkä sillekin löytyy kannattajansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, kiitos <3 Televisiosta ei tule minusta muuta hyvää kuin eräät brittisarjat ja viime aikoina tanskalaissarjat Silta ja Perilliset. Molempiin on tulossa aikanaan jatkoa. Siltaan saamme joskus ensi vuonna.

      Olen nähnyt yhden ainoan Poliisiopiston ja se riitti, kiitti;)

      Poista
    2. Netflixissa on tuo Silta, juuri tuli toinen kausi. Ykköskausi oli jo todella hyvä ja koukuttava! En ole vain vielä ehtinyt aloittaa toista kautta, kun ihan liian paljon kaikenlaista katseltavaa! :)

      Poista
    3. Marika, Silta siis on niin hyvä, etten sanotuksi saa. Olen sitä täällä blogissa hehkuttanut ja myös sen tunnaria eli Hollow Talkia. Onko se sitten jo kolmas tuotantokausi, jonka saamme vasta ensi vuonna ehkä syksyllä. Yksi harmi, se miespoliisin (en muista mitään nimiä) näyttelijä on vaihtunut, luin jostain lehdestä. Tai sitten ovat maksaneet lisää liksaa, jos hän ilmestyy;) Pidin just siitä parista, mikä oli!

      Poista
    4. Voi surku, jos näyttelijä on vaihtuu Sillassa. Se on myös minun ehdoton lempparisuosikkisarja ikinä! Kiitos näistä elokuvavinkeistä. Aion ottaa katseluun ainakin tuon Häiden jälkeen ja Atonementin.

      Poista
    5. Annelie, minusta siitä oli juttua jossain lehdessä. Totisesti toivon, että olen nänyt unta;) Sama täällä: Sillan veroista ei ole nähty aikoihin.

      Ole hyvä <3 Me katsomme Häiden jälkeen aina uudestaan. Atonement on minulle jo kovin tuttu, mutta blogistani näkyy, että fanitan sekä elokuvaa että kirjaa Atonemenet (Sovitus).

      Poista
  3. Linklaterin Boyhoodia ei kannata jättää katsomatta! Ei ihme, että sille on kaikkialla annettu viisi tähteä ja se on jopa ihmisten mieleen. (Yleensä makuni ei mene kovin hyvin yksiin suuren yleisön kanssa, mutta tätä elokuvaa voisi suositella jokaiselle. Ylistys elämälle!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi, googlasin, että Boyhood on tämän vuoden elokuva eli uusi. Olemme käyneet uusista katsomassa vain Le Week-Endin ja sitten sen yhden, jossa vain kävellään ja keskustellaan, mutta hitsi kun en muista sen nimeä. Le Week-End oli siis näistä kahdesta se parempi. Toisaalta, kuinkahan moni on katsonut monta kertaa elokuvan Nuori rakkaus, jossa mm. Linda Harry tekee ikimuistoisen roolin. Ja siis joka joulun aikaan katsomme Eräs joulutarina...

      Kuule, minunkaan makuni ei mene kovin hyvin yksiin suuren yleisön kanssa, mutta EHKÄ elokuvissa useammin kuin kirjoissa;)

      Poista
    2. PS. Kiitos leffavinkistä, taidan tila tuo Boyhoodin CDON.COMilta.

      Poista
  4. Hienojen elokuvien lista ja kaiken lisäksi olen nähnyt lähes kaikki. Suklaata iholla olen nähnyt myös näytelmänä ja arvatenkin ruoka tuoksui. Frances ja Vuosi elämästä ovat ehdottomia suosikkeja, samoin Eräs joulutarina.

    Omaan listaani kuuluisivat ainakin Cherbourgin Sateenvarjot, Sophien valinta, Viimeinen Tango Pariisissa ja muutamat Kaurismäen elokuvat.

    Listat tuntuvat tutuilta. Juuri äsken tein miehelle kilometrin pituisen kauppalistan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos <3 Siis olet nähnyt Francesin: Hyvä sinä! Minusta se oli aika järkyttävä, mutta suosikkini Jessica Lange teki siinä huiman roolin. Sitä en ole voinut ostaa, sillä ei ole löytynyt. Sain lainaan ystävältä.

      Cherbourgin sateenvarjot on aivan ihana ja sen teemasävel on R:n ja mun lovestoryn kakkostunnari. Sophien valinta oli minulle liian rankka, mutta sitä aihetta sivuava on tulossa vielä. Viimeinen tango Pariisissa katsoin tosi kauan sitten, mutta muistin just yhden muun Brando-leffan, joten kiitos vinkistä: Jatkan tätä heti kun ehdin. Eilen meni yli aamuyhden ja sitten R. stoppasi ja nyt mua viedään lenkille;)

      Minäkin olen listaihminen, mutta mitä pahaa siinä on;) Tämä on vähän jo hobby. Kohta alan tehdä kilometrin pituista listaa kauppaan minäkin...

      Poista
  5. Olen myös nähnyt näistä useimmat. Ei ihan kärjessä minulla, minulla ehkä hieman karumpi maku. Winter's Bone esim on minulla ihan kärkijoukossa. Näistä Revolutionary Road oli minusta hieno, Kate Winslet ja Leonardo di Caprio ovat myös suosikkejani. Yllättäen Sean Pennistä on myös tullut suosikkini, vaikka en olisi alun pitäen uskonut. Hän on todella muuntautumiskykyinen näyttelijä. Julianne Moore on myös tosi taitava, kuten totesin tuossa viime viikolla näkemässäni uutudessa Maps to the Stars.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kiva kuulla. Minäkin pidän karusta, mutta ota huomioon, että kaikki nähty ei tule mieleeni. Yksi hyvin karu on mielessä, mutta kun se on filmattu niin monta kertaa, en muista, mikä oli just se filmatisointi, josta pidin. Katselin tyttären kanssa aikanaan aika rosojan, kuten vaikka Lilja 4-ever etc. Mutta kyllä tuo Frances on kova leffa...Yllätyin, että näinkin paljon yhdysvaltalaisia leffoja, mutta pidän näistä todella. TV-sarjoista en seuraa muuta kuin paria brittisarjaa ja viime aikoina myös tanskalaisia.

      Minä en muuten ikinä uskonut, että pitäisin niin paljon Leonoradosta, mutta se hänen ekansa, jonka nimi ei ole kuin osin nyt muistissa vei jo minua ja koska tytär halusi katsomaan Titanicin, sitten mentiin ja olin myyty pääparille eli Winsletin ja di Caprion kemiat vain toimivat niin, että se välittyy katsojallekin. Leonardo on ja minusta myös Kate.

      Julianne teki niin vahvan roolityö Tunnit elokuvassa että kun näin sen eka kerran elokuvateatterissa, jossa olin ystäväni kanssa, hän järkyttyi siitä masentuneen, poissaolevan äidin esityksestä aika isosti. Näin Juliannen viimeksi siinä Perhe: August -Osage County, jota nimeä en ainoastaan minä lakkaa ihmettelemästä.

      Kiitos vinkistä <3 Laitetaan listalle;)

      Poista
    2. PS. Jos olet nähnyt näistä Bierin Häiden jälkeen, katso myös Kosto ja Ja Rakastan sinua ikuisesti. Aika karua kamaa etenkin Koston Afrikka-osuudet. Häiden jälkeen tilalla olisi htä hyvin voinut olla kosto, mutta sitten Bierille olisi mennyt jo kaksi 'sijaa' ja...;)

      Poista
    3. Tuo Leenan mainitsema Winter's Bone on minulla myös "tämä täytyy katsoa"-listalla. Tämäkin elokuva löytyy onneksi Netflixista :)

      Poista
    4. Olisiko tuo Leonardon eka se Gilbert Grape, jossa hän on kehitysvammainen ja isoveljeä näyttelee Johny Depp? Se oli vaikuttava ja diCaprio tosi hyvä siinäkin. Karulla en muuten tarkoita väkivaltaista vaan ehkä korutonta. Tuo Lilja 4ever oli kyllä rankka, se on niin masentava aihe että tulee tosi kurja olo.

      Poista
    5. Leena, se on just se. Mahtava roolityö jo silloin. Olinkin silloin vähän pihkassa Deppiin, joten taisin katsoa filmin hänen takiaan, mutta Leonardo vakuufti jo silloin. Leena, ymmärsin, sillä minä sanon aina kaikesta siirappisesta, että haluan saada enemmän 'rough'. Minä en nyt tarkoituksella tuo edes Kummisetää tänne, vaikka olenkin sen nähnyt ja luen parhaillaan Coppolan elämänkertaa. En ole muuten varma, pystynkö enää katsomaan Kummisetää. Koruttomuus ja se joku sellainen, jota etenkin birit käyttävät paljon tv-sarjoissaan. No, en tuo Liljaa tänne ja löysinhän meiltä muitakin Merin teiniaikaisia leffoja, mutta ne ovat VHSllä. Lilja oli kova ja ikävä kyllä sitä tapahtuu koko ajan: Ajelimme edeliskeväänä Salzburgiin ja koukkasimme Tsekin kautta, jossa on maisemat kuin Itävallassa, mutta arvaapa mitä oli tien varsilla: Erittäin vähäpukeisia alaikäisiä ja takuulla joku sutenööri siellä puskissa. Se oli ikävä kuva tästä päivästä. Ne tytöt siellä ovat jonkun lapsia.

      Poista
  6. No hupsista, yhtäkään en ole näistä katsonut elokuvana. Osan kyllä lukenut. Sylvia Plathista kertova elokuva kyllä kiinnostaa erityisesti. Anna Karenina oli kirjana niin vaikuttava, etten tiedä haluaisinko nähdä sitä edes elokuvana.

    Mutta kiehtova listaus tämä; muutaman voisi poimia ylös, jos vaikka katsoisi itsekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elegia, ihan tosi...ja mukana minusta kiitettävästi brittiläistäkin;) Minulla on Tohtori Zivagokin, jossa tosin tunnelma kärsii aidon slaavilaisuuden puuttteesta hieman, mutta Julie Christie ja Omar Shariff tekevät hyvät roolit.

      Ole hyvä vain. Ja minä alan nyt miettiä, mitä vielä lisäisin...

      Poista
  7. Elokuvien maailma on niin kiehtova. Meillä on monia yhteisiä suosikkeja: Vuosi elämästä (jonka taisin saada sinulta, kiitos <3 ) on upea ja elämänmakuinen, niin hyvä. Match Point, Loisto, Tunnit ja Eräs joulutarina ovat niin ikään loistavia elokuvia.

    Lukija, Jutun loppu ja Sovitus ovat vielä katsomatta, mutta jokainen niistä on sellainen, jonka haluan nähdä. Lukija ainakin on Netflixissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eikö vain. Jos rakastaa kirjoja taitaa rakastaa myös elokuvia;) Ole hyvä <3

      Jutun loppu on ylitöromanttinen, mutta jos tietää kirjaiija Grahamn Greenen taustoista, se ei ole sitä enää. Ja siinähän on toisen maailmansodan Lontoo, Julianne Moore ja Ralph Fiennes.

      Kuvittele, en edes tiedä, mikä on Netflix. Joku josta voi katsella elokuvia tästä 'työruudulta'?

      Poista
    2. Me katsotaan Netflixiä telkkarin isolta ruudulta. :) En jaksa katsoa oikein mitään pikkuruudulta.

      <3

      Poista
    3. Katja, oih, onpa ihanaa! En minäkään: Kun katsotaan elokuvaa, pitää olla leffaillan huumaa;)

      <3

      Poista
  8. Paljon minulle tuntemattomia elokuvia, mutta Atonement ja Anna Karenina ♥ Pidän myös todella paljon Leonardo di Capriosta ja Kate Winsletista, he ovat lempinäyttelijöitäni.
    Nyt tuli hinku tilailla uusia elokuvia ja pitää leffailtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, sun on ehdottomasti nähtävä Revolunationary Road <3

      Minäkin taidan tilata leffan tai pari;)

      Poista
  9. Ralph Fiennes on mahtava Se jonka nimeä ei sanota Harry Pottereissa.
    Onneksi oli yksi vanhempikin elokuva joukossa, joskin olisin valinnut ennemmin Viimeisen tangon Pariisissa Marlon Brandon parhaimmaksi elokuvaksi.
    Ehkä pitäisi itsekin laittaa joitakin elokuvia listalle (Hiljaiset sillat, Kurjat, Piano, Pianisti jne.) Olen George Clooneyn fani. Georgen kuva oli ennen laskukuoren päällä (yksinhuoltajana).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, olen aika retkussa Fiennesiin! Vaikka on aikaa kun katsoin Viimesen tangon, muistan, että siinä on taas se ärsyttävä sterotypia, että vanha mies, tyttären ikäinen rakastaja. Jos nainen on vaikka 55 vee ja mies 25, niin sitten minä pidän. Minä olisin ottanut Coppolan Kummisedän lisäksi, mutta siinä on kohtia, jotka ovat aika kovia. Brando teki siinäkin loistoroolin.

      Hiljaiset sillat on minulle liian kesy, Kurjat olen lukenut, mutta en nähnyt filminä, Piano oli kaunis, mutta muuta en siitä enää muista. Jos olet George Clooney .fani sinulta löytyy sitten Amerikan gigolo! No, myönnän, että olen ihan heikkona Jonathan Rhys Meyersiin!

      Odota nyt vähän, leffoja tulee muutama lisää...;)

      Poista
  10. Vau, hieno lista taas tämäkin! Monet näistä kuuluvat minullakin lempielokuvieni luetteloon - tai sitten lempikirjojeni, sillä itse pidän Sovituksesta ja Lukijasta kuitenkin vielä enemmän kirjana. Tunnit-elokuva on siitä harvinainen tapaus, että se on minusta aivan upea, mutta kirja ei kolahtanut. Minulla on joku ihme ongelma Cunninghamin kanssa: hänen kirjoissaan tuntuu olevan kaikki ainekset siihen, että pitäisin niistä, mutta en vain pidä, enkä oikein hänen henkilöhahmoistaankaan. Esimerkiksi Julianne Mooren esittämä nainen on Tunnit-elokuvassa minusta todella koskettava, mutta kirjassa hän ärsytti minua niin, että olisin mielelläni hieman ravistellut häntä.

    Tuo Ensirakkaus on tässä luettelossa ainut minulle tuntematon, joten se pitää yrittää saada jostain käsiini.

    Mukavaa (elokuva-)iltaa kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitmit, kiitos <3 Älä välitä, minullakin on ristiriitainen suhde Cunninghamiin;) Julianne Mooren roolihahmo oli niin vaikuttava, että kolmen lapsen äiti, joka oli mukanani suorastaan järkyttyi. Hän eistti hyvin masentunutta ja pois haluavaa.

      Ensirakkaus on traaginen, hauska, hieno musiikki, vahva jälkimaku.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  11. Kiitos vinkeistä! Täytyykin katsoa löytyykö näitä netflixistä, muutaman olenkin nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni, ole hyvä <3 Joulun aikaan on kiva katsoa myös elokuvia.

      Poista
  12. Olen nähnyt näistä suurimman osan. Mestariteoksia!

    Tanskalaisesta Häiden jälkeen tuli mieleen eräs toinen hyvä Mads Mikkelsen -leffa, Jahti, jossa on ohjaajana Thomas Vinterberg.

    Muistelen kahta elokuvaa, joissa naisen romanttinen haksahdus saa aikaan kauheita. Kohtalokas syrjähyppy, pääosissa Diane Lane ja Richard Gere on toinen, ja toisessa, jonka nimeä en saa päähäni valkoinen rouva (Julianne Moore) rakastuu mustaan puutarhuriin.
    Entä Almodovarit?
    Pirjo Honkasalon uusin Betoniyö!
    Koko ajan tulvii mieleen hyviä elokuvia.

    Lars von Trierin Dancer in the Dark on minulle tärkeä elokuva. Björk pääosassa on niin hyvä.

    Atonement oli minulle sekä kirjana että elokuvana kihelmöivän hyvä siihen asti, kun kirjailija - ja kirjalle uskollisena käsikirjoittaja - otti lukijan/katsojan mukaan pohtimaan, miten toisin tarinan voiis päättää. Minulle tuo ratkaisu särki lumouksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, oletko nähnyt Eräs joulutarina ja Away from her?

      Jahti on ainoa tätä sarjaa, jota en halunnut katsoa. Kun syytöntä jahdataan, en katso. Sen sijaan Bierin Rakastan sinua ikuisesti, Kosto ja Häiden jälkeen on meillä katsottu usemapaankin kertaan.

      Ah, minä olen nähnyt sen elokuvan, jossa valkoinen rouva rakastuu mustaan puutarhuriin, mutta mikä ihme sen nimi olikaan...Se oli hyvä!!!

      Olen nähnyt kaikki Almodovarit ja omista suurimmamme niistä suurimman osan. Tähän oli tulossa Kaikki äidistäni, mutta haluin tuoda tuon vanhan Viettelysten vaunun esille, joten tila ei riittänyt. Tänne oli pakko saada Brando ja Kummisetää en nyt tuo, vaikka siitä kohta kirjoitankin.

      Pakko priorisoida! En ole saanut koviakaan kicksejä kotimaisista elokuvista. Olen kyllä nähnyt kaikki Aki Kaurismäet, joten varmaan TOP30 -listalla olisi jo Kaurismäkin ollut. Sen sijaan jos tämä olisi ollut tv-sarja listaus, asia olisi ollut toinen kotimaisuuden eduksi. Esim.Helppo elämä. Viimeksi näkemäni kotimainen elokuva oli Musta jää.

      Dancer in the Darkista olen kuullut paljon, mutta varmaan katsoin sen sijasta Almodovaria oikein elokuvateatterissa.

      Se ratkaisu oli syvältä!!! Briony ei saa minulta mitään armoa, vaikka kuinka muuttaisivat loppuja.

      Poista
    2. Kyllä, olen nähnyt. Eräs Joulutarina ja Away from her ovat molemmat todella koskettavia elokuvia!

      Minä olen monen mielestä petturi, kun en pidä Aki Kaurismäen elokuvista. Pidän sen sijaan joistakin Mika Kaurismäen leffoista, mm. dokumentista Mama Africa.

      Meillä on ihan vieressä, 5 minuutin kävelymatkan päässä pieni elokuvateatteri, jossa toimii Anjalankosken Opistokino, jolla on valtavan hyvä ohjelmisto. Käyn siellä kerran viikossa, ellen ole jo nähnyt viikon leffaa aiemmin ja joskus juuri siksi, että olen nähnyt sen aiemmin ja haluan nähdä uudestaan.

      Nuo tekniikan muutokset on kyllä niin harmi. Meillä lähti pari jätesäkillistä VHS-leffoja kaatopaikalle, ostettuja ja itse tallennettuja. Kotivideot mies siirsi kirjastossa uuteen muotoon DVD-levyille, siihen meni varmaan useampi päivä.
      Minusta VHS-muoto oli paras. Kotitallennuksiin saattoi taiteilla kannetkin. Samoin äänityksistä perinteinen kasetti on hyvä. Onneksi se toimii edelleen. Miksi kaiken pitää aina muuttua? Ei ehkä aina edes mitenkään paremmaksi.

      Poista
    3. Marjatta, hyvä juttu! Hienot leffat. R. on vain sitä mieltä, että aina kun katson uudelleen Away from her, tulen surulliseksi...Erös jolutarina on niin must joka joulunaika, että...

      Marjatta, minä olen takuulla monen mielestä enemmän maanpetturi, sillä haluan maamme lauluksi Finlandian ja Suomen Kansallisrunoilijaksi suomalaisten sydänten tulkin Eino Leinon!

      Oi, tuollaiset pienet teatterit esittävät just kaikkea persoonallista! Meillä on täältä saarelta matkaa lähteä elokuviin, mutta kyllä me se muutaman kerran vudoessa tehdään. Jyväskylän teatteri sen sijaan ei kiinnosta eli se ei ole niin yllättävä ja ihana kuin oli Porin teatteri, jossa kävin katsomassa varmaan kaiken. Mutta ostan aika reippaasti elokuvia.

      Minulla on kaksi isoa, kaunista rottinkikoria täynnä VHS-leffoja, enkä tajua, miksen pysty niitä heittämään pois. Ihan kuin odottaisin jotain ihmettä, jolla niitä voisi katsoa.

      Oi, minäkin tein omiin filmitallennuksiin upeita kansia. Usein filmikuva ja osa arvostelusta jostan lehdestä ja toiselle puolelle arvostelun loput tms. Ja ei kannata tuudittautua, että tämä DVD-vaihe on meidän elämän kestävä...Takuulla joku ns. neropatti taas 'kehittää' jotain uutta...

      Poista
  13. Ensi perjantaina tulee Teemalta klo 21 Sovitus! Monta tuttua, omassakin hyllyssä olevaa, on listallasi. Eräs joulutarina-DVD:n hain tänään Helsingistä (sinun vinkistä).. Säästän sen jouluksi. Oma suosikkini on Intohimon tuulet, jonka olen moneen kertaan katsonut ja en ole kyllästynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mimon mami, no sitten vain katsomaan. Me taidamme tallentaa pysyvästi, sillä Sovituksemme on VHSllä eli ei enää käytettävissä. Valitettavasti ja sata muuta filmiä. Tiedätkö, minulta saa joka joulu joku lahjaksi Eräs joulutarinan ja kaiken huipuksi katsomme sen itse aina joulunaikaan.

      Kiitos vinkistä Intohimon tuuliin, googlaan sen <3 Olen ahkera CDON.COMin asiakas, sillä monia filmejä ei ole myynnissä uin hetken kaupoissa.

      Eräs joulutarina on niin monitahoinen, että uskon sinun katsovan sen joulu joulun jälkeen <3

      Poista
  14. Täytyy vieläkin tulla tänne liittymään yhteiseen ihasteluun, kun luin koko keskusteluketjun.
    Edellä mainitut Winter´s Bone ja Hiljaiset sillat ovat suosikkejani. Hiljaisissa silloissa on mahtava tunnelma. Meryl Streep näyttelee niin täydellisesti eläytyen rakastunutta naista, jopa ihon väri muuttuu tunteiden mukana. Boyhood on ihan viime aikoina näkemistäni upein!
    Kukaan ei ole maininnut Naisen tuoksua, jossa on seksikäs, karismattinen Al Pacino.
    Lukas Moodyssonin Mammutti ja sen ihmisten yksinäisyys!
    Ja vielä: Coenin veljekset! Pidän kaikista heidän leffoistaan, mitä olen nähnyt, ja Fargo oli hyvä myös tv-sarjaksi tehtynä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, hieno nimi jo tuola Winter's Bonella, minäkin kiinnostuin siitä. Hiljaiset sillat on parhaan ystäväni suosikki, ei minun. Boyhoodia taisinkin eilen jo googlailla, kiitos vinkistä <3

      Naisen tuoksu on minulla valittuna Pinterestissä, jonne kerään mm. leffoja, joista pidän. Laitan sinulle sinne kohta osoitteen. Ko. filmi meillä myöskin on.

      Mammutista en ole kuullutkaan, kiitos vinkistä <3

      Monet tv-sarjat ovat järkkyhyviä. Meillä Broadchurch ihan supersuosikki, jonka saimme viime jouluna nuoriltamme lahjaksi.

      Monta elokuvaa on jäänyt minulta väliin tämän melkein kuusivuotisen hektisen blogini aikana, sillä kun muut katsovat leffoja, minä luen. La ilta on kuitenkin talviaikaan leffailta!

      Poista
    2. Marjatta, täällä mun leffoja ja aika paljon muutakin, lähde sinäkin Pinterestiin
      http://www.pinterest.com/leenalumi/

      Poista
    3. No hyvänen aika, tuollahan aukeaa aivan uusi maailma! Katsotaan, tämä blogihommelikin vie jo runsaahkosti aikaa...

      Kävin googlaamssa Broadchurchin. Vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos vinkistä! <3

      Mammutissa maailma pienenee. Siinä ollaan eri puolilla palloamme. Minulle on jäänyt mieleen globaali yksinäisyys.

      Poista
    4. Varoitus: Siihen jää koukkuun! Kun sinne menee ja sitten pinnaa joltain jonkun kuvan, sinulle aletaan tarjota just sinua kiinnostavia aiheita ja kun alat niitä kollata, olet mennyttä kalua. Yhtenä iltana taide, toisena suosikkimaasi etc. En teinnyt mitä tein;)

      Se oli tullut telkkarista, mutta emme olleet6 huomanneet. Vävypoika sen sitten jostain hankki enkuksi ja monta hyvin brittijännittävää tuntia saimme viettää. Teimme siitä oikein projektin eli ruoat oli mukana ja kaikki eli tuollainen sarjamaraton. Ole hyvä <3

      Käyn kohta googlaamassa sitä, kiitos <3

      Poista
  15. Oi mikä leffakimara.... Monet näistä ovat minunkin suosikkejani, esimerkiksi tuo viimeisenä esitelty Lady Chatterleyn rakastaja, joka osoittaa, että mieskin voi olla äärimmäisen herkkä ja silti säilyttää miehekkyytensä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, olisi paljon enemmänkin, mutta jätin nyt kummisedän ja loistavan, tärkeän Schdlerin listan pois, ei nyt kovin rankkkaa ennen joulua...

      Oi, tuossa uusimmassa on just niin uskottavat ja kirjan henkeen olevat näyttelijät.

      <3

      Poista
  16. Täällä taas kurkkimassa, sillä olen eilisestä lähtien ollut elokuvien tunnelmissa. Ihanat Hevoskuiskaaja ja Minun Afrikkani, loistavat Sininen, Valkoinen ja Punainen, klassikot Casablanca ja Viettelysten vaunu sekä jännitykset kuten Vertigo tai Linnut. Listaa voisi jatkaa ja jatkaa...

    Kiitos Leena! Sinä ihana tuot tällä kertaa iloa elokuvien kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kaikki nuo elokuvat olen nähnyt. Juttuni loppuun tulee jotain, mikä tavallaan liittyy elokuvaan Sininen. Vertigo ja Takaikkuna ovat molemmat olleet esillä blogissani. R. jo kysyikin, että' etkö niitä laita?' Yritän nyt muita, kun saisin helposti sadan listan.

      Ole hyvä <3 Onhan minulla oikeassa palkissanikin viite, että 'melkein yhtä paljon kuin kirjosta, pidän elokuvista'.

      Poista
  17. Ah listoja! Tähän täytyy sitten vastata itsekin listaamalla.;) Mulla on näistä kahdeksan(!) näkemättä! Ihan jännittää, mikä mahtaa olla kahdeskymmenes.;) Katsomattomat: Frances; olen vain kuullut kaukaisesti. Sylvia; olen suhtautunut tähän hyvin skeptisesti. Ehkei pitäisi. Vuosi elämästä oli tarkoitus nauhoittaa, kun se tuli telkasta jokin aika sitten. Unohdin. Susanne Bieriltä olen katsonut muutaman, mutta en tätä. Lukija; näkemättä, lukematta. Ensirakkaus; täysin tuntematon. Away fron her lyö tyhjää; muistan, että ajattelin sen käydä katsomassa, mutta enpä tainnut... Lady Chatterleystä en ole nähnyt yhtäkään versiota.
    Muut olen katsonut ja kaikista tykännyt, toisista enemmänkin. Mutta luultavasti yksikään ei päästyisi mun top20 -listalle, jos semmoisen jostain syytä tekisin (ja ottaisin sen liian tosissani ja menettäisin hermot;)).

    Täällä kommenteissa on jaettu suosituksia, niin kysynpä minäkin, että oletko nähnyt Tom Fordin A Single Manin? Hämmästyin, miten hieno esikoisohjaus. Ja hemmetin tyylikäs se tietty on. Siinä on Julienne Moore. Tykkään muuten myös Kate Winsletistä ja Jessica Langesta. Ja erityisesti Ralph Fiennesistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ah!, ole hyvä<3 Juuri niin: Oikein odotan vastauslistoja! Älä pilaile: Kahdeksan näistä näkemättä?!

      Frances olisi juuri se elokuva, jonka haluaisin sinun näistä eka näkevän. Melkein yhtä tärkeä kuin 'meidän' tuleva Camille Claudel -filmimme. Sylvia on yli keskitason ja yllätyin eniten Craigin suorituksesta;)

      Vuosi elämästä...eikö me olla jo käyty siitä muka keskustelua? Untako olen nähnyt. Se on leffa joka kestää aikaa, joten tilaa ihmeessä se.

      Noh, minä en nyt vain halunnut tuoda tähän Schindelrin listaa. Katsoi traileria ja sitten vasta muistin...Se alku on niin rankka, että ei ennen joulua nyt sitä, vaikka se on tosi, tosi hyvä elokuva.

      Haa! Äsken oli kädessä Single Man ja Lumiukko, niitä vuorottelin, mutta annoin periksi joululle, eli samoilla linjoilla ollaan! R. todistaa. Me muuten katsomme Single Maninkin joulun aikaan uudestaan. Se on tyylikäs elokuva, josta saan kiittää aikaisemmin elokuvablogia pitänyttä ystävääni, ilman häntä en sitä olisi edes löytänyt. Samoin sain häneltä lainaan Francesin ja Sylvian. Samat naissuosikit ja Ralph Fiennesissä on sitä jotakin...Pidän myös Helen Mirrenistä, mutta en löytänyt häneltä nyt sopivaa leffaa. Viimeisin hankinta on Brighton Rock, joka perustuu Graham Greenen kirjaan kiveä kovempi ja sen katsoo kyllä uudestaankin, mutta se oli jo kirjana aika kova, filmistä nyt puhumattakaan, mutta mitkä upeat kuvaotokset...

      Poista
    2. PS. Ja viimeisimmän laitoin heti kun näin kommenttisi;)

      Poista
    3. 20: Tunnen! Tiedän! Tykkään! :)

      Täytyy katsoa, josko tuo Frances löytyisi vaikka kirjastosta.

      Brighton Rockia en ole nähnyt. (Mutta Jutun loppu on ihana!) Greneen tekstiin pohjautuva Carol Reedin Kolmas mies mitä luultavammin pääsis mun top 20-listalle. (Mainitsemani A Single Man ehkä ei..) Arvaa vaan pyöriikö nyt mun päässä leffoja! Pohdin kuinkakohan monta näitä on kasassa ja pitäisikö ottaa kynä ja paperia..;) Hauskaa, että Leena/Donna mobile mainitsi Sergio Leonen leffat, mun päässä mahdollisesta listalle pääsystä kilpailee Hyvät, pahat ja rumat, Huuliharppukostaja ja Suuri gangsterisota. Täytys varmaan mieluummin miettiä jotain musiikkivideot topkymppiä, koska heppoisuutensa takia siihen voi suhtautua niin paljon kevyemmin.;)

      Se Camille Claudel leffa on näköjään valmistunut 2013, joten vaikuttaapa siltä, ettei ole Suomeen tulossa.
      http://en.wikipedia.org/wiki/Camille_Claudel_1915

      http://www.theguardian.com/film/2014/jun/19/camille-claudel-1915-review-juliette-binoche

      Poista
    4. Sanna, jotenkin arvasinkin!

      Yritäppä: Lupaan ettet pety.

      Brighton Rock on kova noudattaen Grahamin Greenin kirjan henkeä, mutta just tuossa filmissä on niin ihanat kuvaukset...ja myös Helen Mirren.

      Jutun lopuissa se rappuskohtauskin ennen kuin...Kolmas mies mainitaan Coppolassakin. Suurta gangesterisotaa en ole nähnytkään, mutta laitan sen vastapainoksi Chinatownin! Yes!, musiikkivideot ja Queenin Iwanna break free, se jossa Freddy keikistelee pikkurouvan asussa ja pyyhkii pölyjä etc. se on vaan niin hulvaton.

      Ja mikä kauheinta, en löydä sitä englanninkielisillä teksteillä edes, sehän ei voi olla totta...

      Täällä just nyt ollaan kuin 'lumisissa kirsikkatarhoissa' eli sataa kauniisti hopeisia kiteitä...

      Poista
  18. Hämmentävää, leffoja tulee katsottua kohtalaisen paljon mutta näistä olen nähnyt vain kaksi, Lumiukon ja Neljät häät ja yhdet hautajaiset...
    Omalla listallani olisi varmaan Cherbourgin sateenvarjot (ja ehkä myös Rochefortin tytöt), Takaikkuna, His Girl Friday, Ed Wood...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hdcanis, sentään kaksi...;)

      Cherbourgin sateenvarjot olen nähnyt tosi monasti, sillä sen teemavalssi on.... Takaikkunasta olen kirjoittanut blogissani eli se tai Vertigo on yleensä aiemmin ollutkin Hitchcockilta. His Girl Friday ei tuttu, mutta googlaan ja Ed Wood ei sano mitään, mutta kyllä pystyisin tekemään sadankin listan ja siinä olisi sitten jo enemmän samojakin. Kiva, että kerroit, mitä itse tähän odotit, sillä olisi pitänyt oikeastaan kysyä kaikkien mielipidettä eli kiva saada vastasuosituksia. Kiitos <3

      Poista
  19. Mahtava leffalista. Monta olen nähnyt, mutta tuo ensimmäinen on aivan vieras. Minä en kykene millään tekemään top leffalistaa, sillä niin monet ovat saaneet minut otteeseensa joko kuvallisesti, tarinallisesti taikka pelkästään äänimaailman kautta.

    Mutta jos mietin sellaisia elokuvia joita tässä listassasi ei ole, niin tänä vuonna Boyhood oli leffa, josta en pystynyt keskustelemaan kahteen päivään sen näkemisen jälkeen. Aivan huima elokuva. Viimeinen rakkaus oli koskettava myöskin, mutta en tiedä onko se sinulle liian lälly ;-). Sinä voisit pitää Le Week-end -leffasta, siinä oli tunnetta ja voimaa. Ehkä pitäisit myös Mestarista (se tuli Teemalta parisen viikkoa sitten). Joku taisi tuolla mainita Single Man elokuvan vuosien takaa. Se on jotenkin kauneudessaan pysähdyttävä.

    Voi, jos joskus saisi tehtyä listan, edes sellaisen top 50 listan ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, kiitos <3 Tuo eka on just se, joka menisi sulle kuin häkä päähän: Kysy vaikka Jaelilta;) Katsoimme sen telkkarista, mutta emme tajunneet nauhoittaa, silloin nauhoitettiin, ja kun sitten aloin kysellä sen perään, ei löytynyt muuta kuin espanjaksi ja se minulla nyt on, kiitos Jaelin;)

      Hyvänen aika, kuinka tuota Boyhoodia nyt kehutaan, Eihän täältä lähdetä kuin pari kertaa vuodessa elokuviin. Se on uusi eli pitänee sitten ostaa. No, minulle jo Hiljaiset sillat on 'lälly'. Me kävimme katsomassa Le Week-Endin ja vaikka pidimme, siinä oli jotain sellaista pinnallista, joka ei ihan uponnut. Me emme tajua, mikä siinä mätti, sillä näyttelijävalinnat olivat hyvät, Pariisi, jonka fani en ole, sekin oli nyt ok, mutta olisiko siinä kuitenkin ollut naisnäyttelijän puolelta vähän ylinäyttelemistä tms. Jos vertaat sitä vaikka Vuosi elämästä -leffaan niin ollaan aika eri sarjoissa, vaikkakin miespääosan esittäjä on sama. Mestarista en ole kuullutkaan...Single Manin katsomme taas joulunaikaan kuten myös Eräs joulutarina. R. ei nyt suostu tuohon Away from her, koska väittää että minä tulen siitä surulliseksi. Ehkä se on hän, johon se vaikuttaa niin...

      Aloita se nyt joulun kunniaksi!!!

      <3

      Poista
    2. Le Week-Endissä oli minusta eräät rajut naisemootiot yliampuvia, joten ehkä juuri se nousi teilläkin vastaan. Ko. leffa ei ollut minun listallani kovin korkealla, mutta siitä jäi se raju tunteenpalo mieleen. Rakkautta ennen keskiyötä leffassa oli vähän samantyylistä emootiokirjoa, mutta se oli uskottavampaa. REK leffanhan te olettekin nähneet, tämän ohjaaja on tehnyt tuon Boyhoodin. En nyt ottaisi siitä kovin ennakkotoiveita tai paineita, jottei tule pahaa pettymystä. Mielenkiintoisinta leffassa oli mielestäni 13 vuoden aikana tehty kuvaus, eli kaikki päähenkilöt olivat 13 vuoden aikana mukana elokuvan teossa. Leffassa oli muutama niin epämiellyttävä kohtaus, jotka muistuttivat joistain omista lapsuuden pelkotiloista, joten sen vuoksi tämä oli jotenkin ikävänkin mieleenjäävä leffa.

      Tuosta listastasi vielä; tänään tulee taas Sovitus, se pitää taas kerran katsoa. Match Point on upea kerrakseen. Senkin meinaan katsoa tässä joulun vapaapäivinä. Mestarista tein pienen bloggauksen aikoinaan:
      Leffassa Mestari

      Niin, ehkä jätätte tuon Away from her tänä jouluna väliin ja katsotte vaikka Neljät häät ja yhdet hautajaiset =)

      Aivan ihanaa viikonloppua teille <3

      Poista
  20. Minäkin vielä täällä uudelleen. Kun ei kukaan ole maininnut spagettiwesternejä! Hyvät, Pahat ja Rumat - se ihana arkaainen autiomaa, kihelmöivä ja kuuma, ne ahavoituneet naamat hatunlierien alla, paljas ahneus ihmisissä. Ja se Ennio Morriconen naukuva tunnusmusikki...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leena, kyllä mainitsi: Minun mieheni;) 30 leffan sarjaan olisin jo ottanut Huuliharppukostajan, ehkä myös Hyvät, pahat ja rumat, joka onkin Lumimiehen suosikki. Oi Clintin katsetta lierin alta! Mieti: Näissä loistava EnnioMorrecone jas Kummisedässä Nino Rota. Musiikki on minulle elokuvissa niin tärkeä asia, että moni leffamusiikki on musiikkilstani kärjessä.Ja kahden leffan tunnari soi sitten kun olen edesmennyt. Ehkä keksin vielä kolmanne. R:n ja mun valssit ovat elokuvista Cherbourgin sateenvarjot ja Tohtori Živago. Ne ovat myös ensimmäiset, jotka yhdessä tanssimme...

      Poista
  21. Kiva, että olet näitä listannut ja näin vilkas keskustelu on syntynyt. Joitain olen nähnyt, Vuosi elämästä esim. jäi mieleen. Peter Baghin kanssa ottaisimme varmaan Casablancan ja sitten paljon länkkäreitä tietenkin. Piin elämä oli kirjanakin vaikuttava ja elokuvana visuaalisen hengästyttävä. Paljon, paljon on kuvia ja että osaa 20 parasta löytää on ihailtavaa. Kiitos hyvistä vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reijo, tällainen listamaanikko olen;) Vuosi elämästä katsomme uudestaan ja uudestaan, kuten myös Häiden jälkeen. Casablanca onkin aivan hot ja onhan noita länkkäreitä nähty. Mutta Bagh osaisi arvostaa sitä, että olen kautta blogini mainostanut Hitchin Takaikkunaa ja Vertigoa, jotka olemme R:n kanssa katsoneet ziljoona kertaa. Grace oli maailmankaikkeuden kaunein Takaikkunassa...Piin elämä ei nyt tavoita mieltäni. No, eihän tämä ole absoluuttinen totuus, sillä joskus tulet kääntävät suuntaa, mutta onhan näistä muutama ollut elämässäni jo muillakin listoilla.

      Katsokaa joskus Away from her, mutta älkää jouluna. R. väiittää, että minä tulen siitä surulliseksi, mutta se on vain kaunista alakuloa. Lue tämän päivän Hesarista, mitä Suvi Ahola kirjoittaa artikkelissan Vielä ollaan elossa. Sivun juttu.

      <3

      Poista