sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Joulu meidän kaikkien - vuodenaikajuhlista lumotuin!


Joulu on kuin rakkaus: Se ei kysy lupaa, se menee sinne, missä vähiten sen odottaisit kohtaavasi. Se koskettaa kaikkia vauvasta vaariin, se menee luo sairaan ja uupuneen, se menee luo vauraan ja varattoman, se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta viipyy myös yksinäisen joulussa. Se ei pelkää kylmiä katuja eikä tyhjien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää, se rakastaa hymyjä, naurua ja laulua. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se tuo rakkaat poisnukkuneet luoksemme. Se saa lapsen silmät säihkymään, se saa mummon silmään kyyneleen, se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se saa minut kirjoittamaan tätä teille tänään A.D. 2014 muutamilla sitaateilla lehtijutustani Ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto - edes jouluna vuodelta 1989 sekä Kyllikki Wahlströmin joulusta paljon kauempaa kirjasta Yht ja toist.

"Katselen kauneinta lahjapaperiani. Se on liikuttavan kaunis. Vähän utuinen. Vähän sininen. Vähän vanhanaikainen. Se on niin kaunis paperi, että haluaisin kääräistä sen sisälle paketin pelkkää hyvää tahtoa. Lahjan hänelle, jolla ei ole. Pakettia tulee käärimään kanssani 7-vuotias tsekkiläistyttö Jitka. Elämme vuotta 1949. Jitka lähetti tällöin piirustuksensa Unicefille kiitokseksi kylänsä saamasta avusta. Tästä piirustuksesta syntyi ensimmäinen Unicef-kortti." (Leena '89)

Joulu on mielentila. Toiset se saa kyynisiksi ja toiset jopa lähtevät sitä pakoon etelän lomakeskusten possujuhliin rannoille. Toisissa joulu tuo esiin kaikkein suurimman liikutuksen, josta he ääni väristen puhuvat maailman parhaana vuodenaikajuhlana. Itse kuulun viime mainittuihin ja muut juhlat ovat minulle yksi lysti, kunhan vain joulu on ja pysyy. Koska enää ei ole pieniä lapsia, ei ole lahjaröykkiöitä ja kadun niitäkin, joita on ollut, sillä jo lasten olisi niin hyvä oppia vähempi materia ja saada joulusta enemmän juuri kaikkea muuta. Toki lapsille kuuluvat lahjat, mutta rakkauden rajoilla. Sain myös herätystä eräältä lukijaltani, joka kommentoi minulle jokin aika sitten, että hänellä ei ole varaa tarjota lapsilleen ja lapsenlapsilleen joulua, kun heille ei enää kelpaa mikään. Eivät edes mummon ja äidin rakkaudella kutomat villasukat ja lapaset. Tuli paha mieli, etttä tähänkö nyt on tultu. Pehmeät paketit eivät ole enää mitään. Onneksi olen tässä pitänyt rotia ja vieläkin lapsemme arvostavat villasukkapaketteja ja minä itse tietysti myös. Joulu on haudutettua riisipuuroa ja villasukkia!

"Pöytäni pursuilevat lahjapapereita, joulukortteja, kymmeniä muistilistoja. Muista: lipokala, kinkku, lameet, mantelit, lahjakirjat, piparkakut, hänen ja hänen osoite, joulutervehdykset ulkomaille ajoissa, sädetikut, omatekoinen sinappi ja niin edelleen loputtomiin..." (Leena '89)

"Juoksen tavaratalon osastoilla korvat ja mieli täynnä joulumusaa, stressiä, ylimakeita joulumainoksia, joulukrääsää, yrittäen pinnistää muistiini, mitä ostin hänelle ja hänelle viime tai sitä edellisenä jouluna. Ohitseni ryntäilevät ja minua tuuppivat kymmenet, sadat samanlaiset silmissään paniikin kiilto ja pää täynnä huutoa: Seis joulu, tahdon ulos!" (Leena '89)

En tunnista enää itseäni yllä olevasta. Kaikki on nyt paremmin. Kaikki on nyt niin hyvin. Miksi minä suurena joulunrakastajana antauduin markkinavoimille, miksi jäin tuleen makaamaan, kun olisin voinut ryömiä rauhankentille. Ja sitten:

"Me teimme sen. Joulun vain itsellemme. Täydellisen hyvyyden, täydellisen rauhan ja jumalaisen itsekkyyden joulun. Ei yhtäkään joululahjaa. Ei yhtäkään muistilistaa. Vain me kaksi ja yksi ainoa kynttilä. Ympärillämme ihanat kuuset upeasti lumesta raskautettuina. Joululauluna hiljaisuus. Joululahjana rauha." (Leena '89)


Tuo sana 'itsekkyys' nyt särähtää korvaani, mutta ehkä se on sitä tervettä itsekkyyttä sitten. Nyt mielessäni soi sana 'kohtuus'. Etenkin sen jälkeen kun kohtasimme erään megamarketin välikössä oikean tulitikkutytön. Miksi emme olleet häntä ennen nähneet? Siksi, että olimme liikkeellä aikana, jolloin osattomat liikkuvat. Kesti jonkin aikaa tajuta tuo erikoinen asia... Olimme myös sijainnin kannalta kauempana omasta pienestä marketistamme. Tytöllä oli pitkät, vaaleat ja takkuiset hiukset. Hyvin kuluneet ja likaiset vaatteet. Koskettavinta oli pikkutyön ilme, sillä se oli suurta hämmästystä osattomuudesta, hämmästystä siitä, että 'tätäkö on elämä ja tällaistako on se, kun joulu tulee?' Odotimme syrjässä, että näimme vanhempien tulevan, sillä tyttö oli liian pieni liikkumaan yksin...

"Aatton, joskus saunastpäästy Uuno pist piäne, littuskaisem paketi muun kätten ja sanoi: Hyvä ja makkia Joulu!

Paketim pääl ol sinist, kiiltävä paperi, kullanfärine naru ja rusetti. Vähitelle, varovaste mää avasi naru ja paperi. Siält tul jälles näkyvi sininem paket. Paketim pääl poikittain ol isoi kullafärissi kirjaimi.

Siin luke Karl Fazer, selit Hilta, enk mää meinam millä ymmärttä et kui muum pakettiin pääl semmose, iha ooro miehä nimi om präntät:

Eik se muun olekka, mää väänsim poru.

Se Karl Fazer tarkotta sen tehta nimi, misä se paket on teht. Kyl se o suun, av auk vaa, selit Uuno.
Ohkane ja fiin paper aukes takkapäi, niinkon kirjen kovert ja näkyvil tul vaalevaharma paffilevy.

Käännäst toisim päi, neuvoi Uuno.

Paffim pääl ol tummaruskioi, neljäskulmassi kappaleit toinen toisessas kii. Pirtin täyt ihmellise hyvä haju! En ol ikämaailmas semmost nähn, enkä semmost haju haistan, enk ymmärtän muut, ko silmäs seljälläs katto ja ihmetel.

Sillo Uuno tait yhren kappale ja pist se muu suuhun:

Se o suklat, maistast milt maistu!

En osan sanno, milt se sukla maistui, mut jottai ihmeellise hyvä se ol! Nii hyvä, et viäl tänäpäevän, ko näe Fazeri sinise suklalevyn, muistan eläväst sen aamun, kon kuusen takan, kirjakaapi ja senki välissen kolon tehryl sijallan kattelin kuusen kiiltävi lankoi...taitoi suklaalevyst piänen kipenä suuhun...maisteli...haisteli...ja henkiti J O U L U ! (Kyllikki Wahlström)


"Tätä joulua en vietä kuusten kätkössä korvessa, mutta en myöskään juokse tavarataloissa sielu vastenmielisyyttä läpättäen. Tänä jouluna haluan kääriä lapsilleni joulupaketin omasta lapsuudestani. Se on satueläminen: joulupukki, tontut, haltiat, tontun hiippalakin häivähdys ikkunassa, pikkutontun jalanjäljet aamulumessa. Se on jotain, mitä ei syö koi eikä inflaatio: joulumuistoja. Rekiajelu joulukirkkoon, hevosten höyryävät kupeet, aisakellot, turvaisa yhdessäolo vällyn alla, jouluvirren harras kaiku holvistossa. Jotain ikimuistoista, jotain lämpöistä elämän kylmässä. Muisto kuin lämmin syli, turvaisa ja kaivattu." (Leena '89)

Joulu on jo liikkeellä. Sen henki tavoittaa meidät kaikki. Hänet, joka on yksin, Hänet joka on sairas. Hänet, joka on jouluna töissä. Hänet, joka valmistaa nyt iloista sukujoulua. Hänet, joka nyt istuu miehensä vuoteen äärellä sairaalassa ja pitää kädestä kiinni, kuiskailee jäähyväisiä rakkaalleen...Hänet, joka on vanha ja uupunut. Hänet, joka vaeltaa jouluyönä pienen merenrantakylän hautuumaalla kynttilämeressä. Hänet, joka ei jaksaisi enää yhtään joulua nähdä, kuin myös hänet, jolle joulu on se juhlista lumoavin. 

"Kynttilän välkkeen läpi, joulun tuoksun läpi: lapseni silmät kirkkaampina kuin yksikään taivaan tähti. Innokkaat kädet tavoittamassa kuusen joulupalloa. Jouluyö, juhlayö...joululahjoista paras! (Leena '89)

Kaunista, levollista, lumottua joulua tasapuolisesti kaikille lukijoilleni! 

rakkaudella 
Leena Lumi

Oi Jouluyö

Chestnuts Roasting On An Open Fire

So This Is The Christmas

Enkelikuvat Hanne

PS. Muistakaa myös eläimet niin jouluna kuin koko vuoden. Lemmikit ovat perheenjäseniä. Tässä: Antti Nylenin Ajatuksia seimen äärellä.

78 kommenttia:

  1. Joulu on rakkaus ja mielentila - ehdottomasti. Minullekin se on osin riisipuuroa ja villasukkia. Ja kynttilöitä, kirjoja, loikoilua ja nyt myös lunta. Koko Suomi taitaa saada valkean joulun, mikä on kuin luonnon antama lahja.

    Tunnelmallisia joulunaluspäiviä sinulle ja R:lle. Minä olen vielä jatkanut kirjoittelua kirjoista, mutta huomenna on ehkä aika laittaa joulutervehdys omaankin blogiin... Ja pian näemme Sissinkin.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, lunta on luvassa. Nyt alkaa meidän joulun valmistelut...Ja aivan erikoisia kirjoja on luvussa, ei uusia ollenkaan.

      Kiitos samoin teille<3 Minä luulin, että olette jo matkalla: Aika monet ovat nyt just reissussa. Ihanaa Sissi-joulua teille kaikille!

      <3

      Poista
    2. (Joo, ei me vielä. Täällä on kotilomaakin hieman ja aikaa siihen, mihin syksyllä ei ollut: elokuviin, bloggaamiseen, oleiluun. :))

      Poista
    3. (Meilläkin iski kauhea filmikuume just nyt, kun pitäisi vähän joulua laittaa. Päätimme katsoa filmin per ilta, muuten sitten tätä joulua laitamme kyllä. Huomenna jo koristelemme kuusen ja R. noutaa joulukalat ja mädit. Kiva, että lasten omassakin kodissa joulua, mutta jotenkin nyt tuntuu, että A:lla saattaa olla kova kiire mummolaan;)

      Poista
  2. Hurmaavat enkelikuvat!
    Niin se joulu taas tulee. Tähän asti se on tullut kovaäänisesti. Ihmiset ovat olleet ärsyyntyneitä ja väsyneitä. Mutta ensi yönä yhden jälkeen on taas talvipäivänseisaus. Silloin kaikki kääntyy. Ihmiset rauhoittuvat. Yleensä myös kelit muuttuvat . Taitaa tulla pakkaset tänä jouluna.
    Rauhoitutaan ja vietetään levollista joulua rakkaimpien kanssa.
    Iloa ja Valoa Jouluunne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, ne voat siis Hannele Salmelan eli Hannen. Hän on niin taitava!

      Talvipäivänseisaus on myös aivan ihana kirja! Nyt on jo alkanut pakastaa ja lunta on ainakin luvassa.

      Näin tehkäämme.

      Kiitos samoin teille ♥

      Poista
  3. Tämäkin joulu alkaa hautajaisin, eno lähti istuskelemaan pilvenreunalle. Tämä on ollut melkein traditio meille. Vain yksi vielä on jäljellä ja sitten minä olen vanhin. Meidän joulu on erilainen jos luoja suo, kerron jos antaa aihettajuhlien jälkeen päin. Toivotan sinulle ihanaa joulujuhlaa. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, otan osaa♥ Ystäväni istuu nyt sairaalassa ja pitää miestään kädestä...

      Meidän äitikin on sisaruksista vanhin, mutta ei sitä missään huomaa.

      Tuli tänään mieleeni kyllä yksi asia kuolemasta: Joskus tuntuu, että toiset eivät enää jaksa uutta joulua tai uutta kesää. Niin moni lähtee juuri ennen näitä hetkiä...Oma pappanikin sanoi jotenkin, että ei jaksa enää kesään...(vai olisiko voinut tarkoittaa, että 'ei jaksa enää kesää', kun kesä on niin hektistä aina Suomessa)

      Kiitos samoin sinulle, Sirkkis ♥

      Poista
  4. Jouluja tuntuu olevan koko ajan useammin, kun ikää tulee lisää. :) Joulu on kovaa työtä, mutta aattona aika pysähtyy ja tulee ihmeellinen taianomainen tunnelma. Sitä joulu on, taikaa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, niinhän se menee, vaikka olenkin huono matikoissa;) Se tulee joka aatto, se sama vanha taika ja kaikki muu kuin katoaa...<3

      Poista
  5. Oi Leena kiitos tästä joulupostauksesta. ♥
    Osaat kirjoittaa niin hyvin nuo samat tunteet sanoiksi mitä minullakin on.

    Minulle tuli mieleen iloiset joulun hetket lapsuudesta, ei ollut vaatimiksia.
    Kouluajalta kun odottamatta opettajani antoi salaa lahjan minulle, kauiin joulumekin joulujuhlaa varten,
    Joulun kun poikani makasi sairaalassa.
    En ole nytkään sellainen joka juoksen lahjojen perään.
    Hyvää joulua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sylvi, ole hyvä ja kiitos ♥

      Se oli kepeyttä...tänään just katselin, kun lapset lumisateessa kulkivat ohi pulkat mukanaan...

      Oi, ennen aikaan joulujuhliin oikein teetettiin ompelijalla mekot. Sinä onnellinen sait opettajalta.

      Ystäväni istuu sairaalassa miehensä vuoteen äärellä...

      Ihanaa, kun sen viimein oivaltaa, miten turhaa. Nuorille hankimme aina jotain tarpeellista, mutta jo hyvissä ajoin ennen joulun ruuhkia.

      Kiitos samoin sinulle, Sylvi ♥

      Poista
  6. Joulun taikaa, sitä postauksesi tuo, ihania mietteitä ja Hannen maalaukset, kiitos sinulle♥
    Oi jouluyö, se on minun joululauluni aina!

    Ihanaa joulua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä ja kiitos ♥

      Kiitos samoin ♥

      Poista
  7. Joulun henki, joulun taika, joulun lumous...kyllä sitä on ilmassa <3

    Joskus ennenmuinoin joulun alusaika oli kiireistä ja stressaavaa aikaa minulle, nyt kun on tullut ikää ja lapset lentäneet nuorimmaista lukuunottamatta jo omiin pesiinsä, osaan ottaa rennosti ja nauttia myös jouluun valmistautumisesta, en hössötä :D Tosin nuorin kyselee jo vähän huolissaan, et onkos meillä joulua ollenkaan ;)

    Kiitos Leena ihanasta postauksesta ja
    Oikein ihanaa ja rauhallista joulun aikaa sinulle perheesi kanssa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina, ihanaa, että se on totta meille kaikille <3

      Me ollaan ajateltu olla ihan vain yksi joulu elämässä pois Suomesta, mutta jossain ihanassa lumisessa paikassa alpeilla, silloin saavat nuoret kaivata;) Nyt on kiva tehdä, kun uskaltaa vaikka olla tekemättä, mikä ei hutsita ja tänä vuonna ei yhtään huvittanut alkaa leipoa pipareita. Ostin rasioittain belgialaista suklaata, niitä ihania suklaakotiloita ja simpukoita;)

      Ole hyvä ja kiitos sinulle.

      Kiitos samoin sinulle kaikkea samoin, Tuitiina <3

      Poista
  8. Kaunis joulupostaus, Leena!

    Huomasin, että juttelit tuolla edellä Katjan kanssa elokuvista. Me kävimme katsomassa French Rivieran, jossa Catherine Deneuvella on yksi päärooleista. Oli kyllä hyvä, jätti pohdiskeltavaa! Ja joulun aikaan käymme katsomassa uuden Mike Leigh -leffan Mr Turner, jota on kehuttu.
    Televisiossakin tulee varmaan hyviä vanhoja klassikkoja. En ole vielä tutkinut.

    Kuusi on jalassa ja tuoksuu ihanalta... Huomenna koristellaan.

    Mainiota joulun aikaa sinulle ja läheisillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos!

      Olen huomannut molemmat elokuvat, mutta meillä ei ole ollut aikaa - vielä. Meillä on sanomattoman paljon hyviä sarjoja tallennettu ja sitten olen tilannut leffoja. Ehkäpä alkuvuodesta on hiljaisempaa ja löydämme itsemme oikeasta elokuvateatterista;)

      Minäkin olisin halunnut kuusen jo tänään, mutta se saapuu vasta huomenaamulla. Laitamme kyllä sen jo illalla sisälle ja koristelemme, sillä ti on noudettava vielä kaikki yritit yms.

      Kiitos samoin sinulle ja perheellesi ♥

      Poista
  9. Kaipaan hieman tuota joulun aikaa,täällähän se on normaali päivä,ellei mene vaikka Nasarettiin .Jaffassa voi vähän aistia joulua,mutta se on sitä kiinalaista bling blingiä.
    Oikein hyvää joulua Leena ;sinulle ja perheellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, sun pitäisi tulla tänne kunnon jouluun ja Joulun maahan. Täällä ei mitään bling blingiä.

      Kiitos samoin sinulle, Jael♥ Mieti nyt meitä yhdessä joululounaalla jossain kivassa paikassa...;)

      Poista
  10. Ihanaa joulua sinulle Leena - riisipuuroa, villasukkia ja lempeitä mielentiloja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kiitos samoin kaikkea tuota sinulle <3

      Poista
  11. Ihana oli tätä lukea, kun läpi kirjoituksesi kulkee rakkautesi joulua ja elämää kohtaan. Kiitos Leena tästä vuodesta, erityisesti (tiedät kyllä). Sain nyt sen surun ulos viimeisimmän bloggauksen kautta.

    Minä kaipaan kuusta, jossa on oikeat kynttilät. Ei mitkään sähkösysteemit. Kuusen tuoksu (meillä ei ole), puhdasta lunta, pari kynttilää ja rakkaimmat. Siinä se on.

    Taianomaista joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, minä olen niitä, jotka kantavat joulua sydämessään koko vuoden. Joulu asuu minussa;) Ole hyvä ja kiitos ♥ Me selvisimme vahvoina, mutta emme kovina.

      Me ei voitaisi, kun tytär saapuu koirineen. Toisaalta on kiva kun näen valaistun kuusen olkkarista makkariimme, sillä poistimme olkkarin ovat kokonaan. Lunta on luvassa varmaan kaikille Suomessa. Rakkaat ympärillä ja kynttilät, se on Joulu.

      Kiitos samoin sinulle ja perheellesi ♥

      Poista
  12. Ihana, ihana, Jouluinen, syvä postauksesi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanne, kiitos ♥ Huomaathan, miten me soimme yhteen...

      Poista
  13. Mitä mahtavinta joulua! Terveisiä Islannista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helmi-Maaria, kiitos samoin eli mitä mahtavinta kaikkea sinulle sinne ♥ Onneksi pääsit perille, Pajupuu;)

      Poista
  14. Ihana postaus! Kaunista ja onnellista joulua sinulle, Leena! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos. Kiitos samoin sinulle, Sanna ♥

      Poista
  15. Kiitos, Leena - sanoitit juuri sen, mitä itse olen tässä tämän joulun alla pohdiskellut. Ja hieman siitä kirjoitinkin postauksessani Joulumieltä etsimässä, mutta sinä osaa kertomisen taidon♥
    Oman joulun tekevät tänäkin jouluna rakkaat ihmiset, jotka saan kotiini sitä yhdessä viettämään - totuus on se, että tällä kokoonpanolla näitä jouluja ei enää montaa tule, siksi ne ovatkin sitä arvokkaampia. Ja vaikka kotona on edelleen kaikki huiskinhaiskin ja hurlumhei, on kaikkea silti yllinkyllin.
    Eilen ajattelin sitä äitiä, joka katsoi telkkarista mainosta täydellisen joulusta ruokineen ja lahjoineen, ja jolla ei ole mitään mahdollisuutta sellaista hankkia - ja ajattelin sitä lasta, jolle ei joulupöytää kateta...
    Hyvää joulunaikaa sinulle ja läheisillesi, Leena♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, ole hyvä ja kiitos samoin, hyvin kerroit omat joulumietteesi, jotka kävin juuri lukemassa ja sain nauraakin ♥

      No, me emme nyt täältä voineet tällä kertaa äidille lähteä ja äiti ei jouluna lähde mihinkään kotoaan. Viime joulun jälkeen saimme hänet tänne moneksi päiväksi ja se oli tosi ihanaa. Meilläkin on hurlumhei ja just hukkasin tiistain kauppalistani, joka on se tärkein, koska siinä kaikkien toivomat juustot, jokainen saa toivoa yhden, ja sitten ruokien tuoreyrtit, koiruuksien ruoat yms. Aamulla taidan jaksaa uusin silmin etsiä.

      Se on sitä elämän epäoikeudenmukaisuutta, joka satuttaa. Mietin usein, että mikä tässä korkean verotuksen maassa oikein mättää, kun aidosti apua tarvitsevat eivät apua saa. Nyt alkaa näyttää siltä, että todellisessa puutteessa ja myös pulassa (uutiset!) ovat lapset.

      Kiitos samoin sinulle ja perheellesi, Lady of The Mess ♥

      Poista
  16. Kiitos tästä tekstistä <3 Se varmisti sen, että joulu alkaa olla jo sydämessä. Myös tänne etelään saatiin eilen valkoinen maa ja tällä viikolla sitä ihanuutta luvataan taivaan täydeltä lisää!

    Vielä tänään urakoin hieman töitä, mutta sitten on aika vetäytyä joulun viettoon kaikkien ihanuuksien kanssa. Voi tätä, onnea ja autuuttaa, kun saa hieman rauhaa.

    Ihanaa ihanaa Joulua sinulle <3

    p.s. olen kovan haasteen edessä. Kävin juuri lukemassa juttusi kartiovalkokuusista uudelleen. Omani ovat edelleen hyvässä kunnossa sisällä ruukussa. Yritys on kova saada ne talvehtimaan, jotta pääsevät keväällä omaan pihaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, ole hyvä<3 Me kaipaamme enemmän lunta ja Lumimies sitä tuossa koko ajan lupailee...

      Sekin on jouussa upeaa, että kaikki pysähtyy, rauhoittuu.

      Kiitos samoin sinulle <3

      PS. Minuakin mietityttää, miten sinulla niiden kanssa menee. Laita sitten keväällä ja myöhemmin niistä juttua ja kuvia. Kiinnostaa! Niistä on suuri ilo etenkin kun myöhäissyksy vie kaiken muun ja kohta ne ovat jo valkoisia sokeritoppia. Kevät on niille kovin haaste. Edelliskeväänä olimme 15 päivää reissussa ja sanoin ystävälleni, että vaikka mitään muuta et jaksaisi, kastele kartiokuusia. Lähdimme vasta kun oli muutama päivä vapusta eli ei tarvinnut enää käydä paahteella niille heittämässä huppua päälle ja olin jo aloittanut juuriston sulattelun. Etelämpänä tuo aika on siis aikaisemmin...

      Poista
  17. Oih, Hannen kuvista varsinkin tuo ylimmäinen on ihana. Kulta suorastaan sataa mun sydämeeni. (Kaipaanko bling bling joulua?;))

    Täälläkin pitäis tänään sataa lunta...:) (Olen kuullut, että eilen jo satoi lunta täältä muutama kymmenen kilometriä etelään, missä se täältä viipyy?)

    Ihanaa joulun aikaa! Ja hyvää hääpäivää teille! sydänsydänsydän

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, eikö vain: Sen nyt valitsinkin hänen enkeleistään ihanimmaksi. Etkä kaipaa;)

      Niin täälläkin...Samaa olen kuullut ja yt odotukset ovat korkealla. Ilma on kyllä selvästi kylmennyt.

      Kiitos samoin sinulle ja kiitos!

      sydänsydänsydän

      Poista
  18. Joulu on tosiaan jo ovella. Ja meillä hommat ihan hyvällä mallilla. Huomenna vielä viimeiset kauppareissut ja pikaimurointi. Sitten saakin jo tuupata kinkun uuniin:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, kiitos meilläkin: R. koristelee kuusta ja sain juuri tapanin päivän 'ei jouluisen ruoan' uuniin. Se on siitä kätevä, että sen voi pakastaa. Meillä just sama huomenna. Tänään R. yksin kaupoilla kaloja noutamassa hirveässä ruuhkassa, kun minä joulukahvitin parasta ystävääni.

      Lumoavaa ensimmäistä joulua teille uuteen kotiinne <3

      Poista
  19. Hei,
    Oli kauniisti kirjoitettu joulusta. Muutamassa kohtaa tuli tippa silmään. Jouluja on niin erilaisia, surullisia ja iloisia ja kaikkea siltä väliltä. Lapsuuden jälkeen joulu on ollut rauhoittumisen juhlaa-breikki työelämästä. Minustakin joulu on vuoden paras ja tunnelmallisin juhla. Siihen kuuluu hartaat joululaulut, eivät mitkään rillutukset. Niitä täällä Luvialla tänäkin vuonna kuunnellaan. Eläviä kynttilöitä poltellaan. Ja mitä ihaninta - ulkona sataa nyt lunta - saamme valkoisen joulun. Lintulyhde odottaa pihalle vientiä, kuusi odottaa sisälle tuontia. Valitettavasti miehelleni ei ole yhtä jouluihminen kuin minä-muuttui silloin, kun hänen isänsä kuoli ennen joulua ja haudattiin juuri ennen joulua. Hän ei pääse siitä yli. Tuosta tulitikkutytöstä minä aina muistan lapsuuteni hetken; minut oli valittu lukemaan Luvian seurakuntatalolla tarina Pikku tulitikkutytöstä jossakin joulujuhlassa. Tarina on niin koskettava, että tuolloin noin 10-vuotiaana aloin itkeä sitä lukiessani. Taisi tauon jälkeen päästä tarinan loppuun. En vieläkään pystyisi lukemaan tuota tarinaa liikuttumatta. En hyväksy, että toisilla on niin paljon, ettei mikään kelpaa kuten kirjoitit ja toisilla ei mitään.
    Mukavaa joulun aikaa ja hyvää hääpäivää!!!
    Lämpöisin terveisin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Merja!

      Kiitos <3 Joulu on niin jotain erityistä, ei siinä mitkään vaput ja uuden vuoden räiskeet mitään ole. Ja juhannus meillä on täällä saarella koko suven. Toivottavasti nyt kaikki lumi ei sada sinne, me tarvitsemme lisää lutna. Miten siellä nyt lunta sataa taas, kun minä sain siellä niin monta mustaa joulua viettää...;) Tee sinä vain täysillä joulua ja voihan siihen kuulua filmejä etc, kyllä se siippakin siitä pitää ja joulun herkuista. Lumitikkutyttö on yhtä surullinen kuin Veljeni Leijonamieli. Elämä on epistä, mutta ainakaan mitään ruokaa tai muuta ei heitetä hukkaan. Ja verhot vaihtuvat vasta kun ne putoavat. Puhelimen jouduin nyt pakon edessä vaihtamaan...Monet eivät lähetä enää joulukortteja, vaan laittavat nekin rahat hyväntekeväisyyteen, mutta kun perhe ja ystävät ovat kaikki hajallaan, minä en ole tuohon vielä päässyt. Pelastusarmeijalle laitoin joulukassin ja korti ostin pääosin syöpätyön hyväksi. Emme pysty auttamaan kaikkia tulitikkutyttöjä yhtä vähän kuin pystymme auttamaan kaikkia häkitettyjä ja katloin kohdeltuja koiria, mutta pienikin apu, kun se tulee monelta muodostaa jo virran ja jonain päivänä se on valtameri.

      Kiitos samoin teille ja kiitos <3

      Kiitos samoin.

      Poista
  20. Sinä kirjoitat niin hienosti joulusta. Pidemmittä puheitta toivotan kuitenkin sinulle Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. between, kiitos. Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  21. Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle, Valkoinen Kirahvi <3

      Poista
  22. Toivotan sinulle ja läheisillesi hyvää ja rauhallista joulunaikaa! <3

    VastaaPoista
  23. Kiitos kuluneesta vuodesta ja kaikkea kaunista jouluusi, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä ja kiitos samoin sinulle, Annika <3

      Poista
  24. On aika joulun! Rauhaisaa ja riemuisaa jouluoloa sekä hyvää hääpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, Luojalle kiitos on! Kiitos samoin sinulle ja perheellesi <3 Kiitos...tässä sitten jo kolmattakymmenettä vuotta mennään;)

      Poista
  25. Luojan kiitos on ajatuksena täälläkin. Olin valmistellut listojen kanssa tänne mökille tuloa ja paljon tavaraa tuli mukaan. Nyt puusaunan jälkeen on levollinen olo. Kynttilät palavat sekä ulkona että sisällä ja kuusi on molemmissa. Laiturille vein monta tuikkulyhtyä, ihanaa.

    Aika menee uskomattoman nopeasti, onnea ja rakkautta teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, mekin saunomme aikaisin vanhaan tapaan, mutta ei ihan vielä...imelletty laatikko on vasta menossa uuniin. Meilläkin on kohta levollinen olo Ristomatti Ratian Saunatontun jälkeen. Saunomme kynttilöiden valossa, vaikka on kaiken maailman ledejä. Vein suuriruhtinattaren haudalle monen vuorokauden kynttilän, linnuille ja oraville ruokaa ja hasselpähkinäkookoskakun. Terasseilla kynttilöitä. Tänään saunajuomana samppanja, sillä vietämme hääpäivää. Huomenna saapuvat nuoret & koiruudet ja talo täyttyy ihanasti.

      Olen jo monta vuotta ihmetellyt, miten aika voi mennä niin nopeaan, mutta onneksi se jouluna pysähtyy hetkeksi. Kaikki on tässä ja nyt. Kiitos samoin teille sinne kynttilämeren keskelle.

      <3

      Poista
  26. Hyvää joulua ja kiitos kirjavinkeistä, Leena! Minäkin innostuin nyt hankkimaan blogisi innoittamana ensimmäisen jouluruusuni - on ihana! Laitoin myös vaaleanpunaiset pitkät kynttilät esille, koska olin nähnyt kuvissasi, miten hienoilta ne näyttävätkään :) t. Uskollinen lukijasi Heini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heini, ole hyvä ja kiitos samoin sinulle <3 Kiva kuulla,että olet löytänyt luettavaa avullani. Se vain on niin kaunis. Oi kunpa saisit sen vietyä kevääsen ja voisit sitten istuttaa ulos. Meillä on nytkin vaaleanpunaiset pitkät kynttilät kaikissa jaloissa, vain takakhuoneessa joulunpunaiset takorautaisissa kynttilänjaloissa;) Ne vaaleanpunaiset ovat yllättävän juhlavat! Ihanaa joulua sinulle ♥

      Poista
  27. Kiitos Leena tästä kirjoituksesta. Liikutuin. On ollut raskas syystalvi kaamosmasentuneelle ja ajatus siitä, että joulu tulee joka tapauksessa ja on aina kaunis juhla on lohduttava, vaikka kaikkia joulujuttuja ei jaksa tehdä. Iän karttuessa itsellekin on valjennut, että joulu voi olla juuri sellainen millaiseksi sen itselleen tekee. Kukaan muu ei voi eikä saa sitä määrittää. Nyt on hyvä, kun ympärillä on rakkaat perheenjäsenet ja eläimet ja itsellä ainakin jossain määrin mielenrauha. Toki on myös hyviä jouluruokia, mutta se älytön siivoaminen ja leipominen on mennyttä.

    Oikein tunnelmallista ja ihanaa joulua sulle ja perheellesi Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustikkakummun Anna, ole hyvä ja kiitos. Minullekin kaamos oli ennen kauhean rankkaa, mutta se taitaa muuttua iän myötä iloksi: Odota, jotain ihanaa on siis tulossa. Juuri niin: Joulu on juuri sitä, miksi sen teet. Siitä ei tartte tehdä toisten blogijoulujen tai toisten lehtijuttujoulujen kaltaista: Vain omannäköinen joulu on aito joulu. Joulussa on aina sitä rauhaa, jossa levottominkin rauhoittuu. Turku julisti joulurauhan, mutta minulle se putoaa just silloin kun olen joulusaunassa ja sitten sen jälkeen takkahuoneessa, kun katselen ikkunasta hämärtyvään puutarhaan. On ihanaa, että vuodessa on hetki, jolloin kaikki on tässä ja nyt. Sitä toivotan sinulle myös♥

      (Minä en edes joulupipareita leiponut, mutta ei se missään tunnu...;) Kaikkea on riittävästi ja kaikki on hyvin tässä ja nyt juuri.)

      Kiitos samoin sinulle ja perheellesi, Anna!

      <3

      Poista
  28. Tommottos, nautin miniän herkuista ja lastenlasten ilosta, ei stressattu missään, nyyttikestit ja parasta seuraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Simmottis! Oikein kaunista, iloista ja lumottua joulua sinulle ja perheellesi, Hannele ♥

      Poista
  29. Joulupuuron perheelleni keitin,
    rakkautta, hellyyttä sekaan heitin.
    Joulupuuron lautasille laitoin,
    hiukkasen taikuutta ja sitten maistoin.
    Joulu voi alkaa!
    Taikahippuja sinulle ja perheellesi tänä lumenvalkeana Jouluna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun reimu raikaa,
      äiti nauraa: Taikaa!
      Puuron pari mantelia nakkaa,
      tikka lehmusta hakkaa.
      Ketunjäljet joulukupille vie,
      meille aukee lumitimanttitie.
      Ah, oispa joulu aina, aina vaan.
      siitä sydämeeni rauhan saan.

      Tähtitomua sinulle ja perheellesi jouluna ja sen jälkeenkin!

      <3

      Poista
  30. Rauhaisaa joulua sinullekin, Leena! <3

    VastaaPoista
  31. Lumottua joulunaikaa myös sinulle Leena Lumi!

    VastaaPoista
  32. Lämpöisin joulutervehdys sinulle Lumikuningatar täältä länsirannikon meritytöltä. Jouluiloa, valoa ja lumoa jouluunne. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitoskaikkea samoin sinulle, Tulisielu ♥ Länsirannikon merityttö minäkin, mutta nyt tänne Keski-Suomen saarelle pysähtynyt - toistaiseksi..

      Poista
  33. Olipa jotenkin aivan ihana kirjoitus. Kiitos Leena! <3

    Terveisiä täältä erilaisesta joulusta, eli sairaalan yöstä. Aattoa lukuun ottamatta tämäkin joulu kuluu siis työn merkeissä, ja näinkin on hyvä. Ihanaa joulunpyhien jatkoa sinne, ja myöhästyneet onnittelut hääpäivästänne (ihana ajatus, olette menneet naimisiin jouluaattona!)! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos <3

      Uskon, että jouluuýön taika on kaikkialla: merillä, sairaaloissa, lennoilla, kodeissa, vaeltajilla...Kiitos samoin sinulle ja kiitos <3 Paras mahdollinen aika mennä avioliittoon on minusta joulu;) Ja tytärkin on joulun lapsi...

      <3

      Poista
  34. Monenlaista joulua, niin, tunnistan monta kohtaa tuosta minäkin!

    Hyvää ja rauhallista joulua Leena <3

    VastaaPoista
  35. Leena, miten kaunis kirjoitus! <3 Luin sen vasta nyt, joulun pahimman hulinan jälkeen. Samanlaisia kipuiluja joulujeni kanssa käyn. Poispäin turhasta kimallluksesta mutta lähemmäs aitoutta. Osittain se jo onnistuu, pitää tietää mitä haluaa ja mennä sitä kohti. Ja silti muistaa, kuten eräs blogin kirjoittaja muistutti "maailma ei murehtimalla parane". Hyvä neuvo. Jollain tavalla se kultainen keskitie. Se, että ei unohda maailman tuskaa, mutta kerää voimia joulun kauneudesta. Sellaista etsiskellen. Sulle hyvää joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JOnna, kiitos <3 Ja minä ehdin vastaamaan vasta nyt;) Sinne päästään: Joulu joulun jälkeen vähemmän materiaa, ennemmän tunnelmaa. Ei parene murehtimalla, mutta on hyvä, jos joku meistä aina välllä toimii henkisenä unilukkarina. Herättelyä aina silloin tällöin tarvitataan. Voimien keruussa täälläkin ja sinä tiedät siitä jotain myös minun kohdaltani.

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  36. Hei Leena siirryin taivaantuuliin :D uuden blogini nimi.Olet tervetullut kurkkaamaan.
    Hali
    Maria

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria, kiitos tiedosta, nyt tajusin. Kiitos, käyty on, mutta tulen kohta udestaan.

      Halit ♥

      Poista
  37. Vietin juuri ensimmäistä kertaa elämässäni joulun ulkomailla, missä lumesta ei ollut tietoakaan. Se sujui hyvin, vaikka pelkäsin, että joulua ei tule, jos ei ole Suomessa. Olenkin entistä vakuuttuneempi siitä, että joulu syntyy omassa mielessä ja sillä, ketä on ympärillä, on suuri merkitys. Sain ilokseni nähdä myös sen, miten joulun henki kulkee myös siellä, missä sitä ei uskoisi näkevänsä.
    Ihania vuoden viimeisiä päiviä Sinulle, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, joulu on sydämessä. Se kulkee mukana, minne ikinä menetkään. Ja minä etenkin uskon, että se on erittäin vahvana Salzburgissa, joten se joulu on koettava;) Toivottavasti löydän matkakuvia blogistasi...

      Kiitos samoin sinulle, Jonna <3

      Poista
    2. Salzburgin joulussa on varmasti jotain taianomaista!
      Pitää ensin katsoa, onko matkakuvissani edes minun vaatimattomilla kriteereilläni mitään julkaisukelpoista. :)

      Poista
    3. Jonna, näin minä olen unessa nähnyt...;)

      OK, no stress...;)

      Poista