keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Pirjo Rissanen: Terveisiä Armille

En ole missään nimessä tyypillinen ikäiseni nainen, jos sellaisia nyt yleensä onkaan. En rakasta sisustamista, kukkien hoitoa, käsitöitä saati muuta kotoista puuhastelua. Mutta jouluihminen olen henkeen ja vereen. Onnistun jouluisin yllättämään itsenikin innostumalla loputtomasta suunnittelusta ja jouluruokien laittamisesta – tai ainakin niiden yrittämisestä, vaikka muuten olenkin maailman huonoin ruoanlaittaja. Joulu on minulle jotain elämää suurempaa. Jos olisin uskovainen, sanoisin että joulussa on pyhyyttä. Se muuttaa jopa minunlaiseni kyynisen ihmisen pehmeäksi ja rakastavaksi perheenemännäksi, ainakin pyhien ajaksi.

Joulu! Pakkasesta sulamaan tuodun kuusen tuoksu, kynttilän hehku, mielen hiljainen tyytyväisyys aaton vaihtuessa tähtikirkkaaksi yöksi, Jussi Björlingin laulama Oi jouluyö...

Pirjo Rissasen uusin teos Terveisiä Armille (Gummerus 2015) jatkaa sitä Suomen Carol Shieldsin linjaa, johon olen tykästynyt jo häneltä aikaisemmin lukemissani kolmessa muussa romaanissa. Rissanen kirjoittaa paljon naisista, on äitejä, tyttäriä ja isoäitejä, on myös poikia ja aviomiehiä ja muita sukulaisia, mutta Rissasen naiskuvaus on vahva ja sen peilikuva usein armoton: Kuin julma huhtikuu, jonka valossa näkyvät niin likaiset ikkunat kuin rypytkin, mutta myös sielun ilkeydet, mielen mustat.

Armi Vartiainen on lastenkirjailija, joka sekä pitää työstään että ei. Hän jäi aikanaan kotiin hoitamaan perheen ensimmäistä lasta Valtteria, joka oli hyvin vilkas lapsi, ja siihen sitten jäivät gradut sun muut, kun syntyi toinekin lapsi, Lari, äidin kiltti kullanmurunen. Kotiäitiyden ajatus ei kuitenkaan istunut Armille, joka ei yhtään välittänyt huushollihommista ja inhosi niin suuresti ruoanlaittoa, että perhe olisi ilman aviomies Teijon panosta elänyt pelkillä eineksillä. Armi alkoi kehitellä Karviais-kirjoja joita syntyi oikein sarja. Tekstiä tuntui riittävän, mutta kaikki ei ollut niin mieluisaa, sillä Armi vihasi kouluvierailuja eikä kokenut mitenkään erityisesti edes pitävänsä lapsista. Hän piti omasta rauhasta, Larista, perheen vanhasta Sulo-koirasta ja ennen kaikkea joulusta, joka piti aina vietettämän hänen luonaan, vaikka maailmanloppu olisi tullut. Tietenkin hän piti miehestään Teijosta, mutta omalla viileällä tavallaan suurempia tunteita osoittamatta. Suhde esikoiseen, maailmaa kiertelevään Valtteriin, on ongelmallinen, miltei olematon. Armi katsoo asioita omalta kannaltaan osaten ne itselleen niin hyvin perustella, että mikään siinä ei voi olla väärin.  Elämä on kuitenkin omaa mieltään ja niinpä varsin täydellinen Armi kohtaa jo kirjan alussa menetyksen, jota ei olisi voinut kuvitellakaan, sillä vastahan Teijo jäi eläkkeelle...Alkaa aivan uusi asia, vaikea asia, sillä Armi ei ole koskaan asunut yksin ja nyt kaikki yksinolo on moninverroin tukalampaa, sillä mielessä pyörivät kipakat, rumat sanat, jotka hän Teijolle heitti, kun tämä teki lähtöä Kirkkonummelle kokeilemaan kaverinsa venettä...lähtöä, jolta ei enää palannut.

Terveisiä Armille on takuuvarmaa Rissasta, jossa lukijan ei tarvitse myötähävetä huonoja dialogeja, ei kankeita virkkeitä, ei kärsiä puhekielestä. Äidinkielenopettaja näkyy Rissasen kirjailijuudessa. Tarinoissa tulee esiin usein naishahmoja, kuten nyt uusimman kirjan Armi, jotka haluavat kulissien olevan kunnossa miltei hinnalla millä hyvänsä. Rissasen naiset ovat myös varsin egoistisia ja/tai tunnekylmiä. Kylmä virta ulottuu usein heistä aina lapsiin ja sillä on omat seurauksensa, joista kaikki eivät niin helppoja. Kirjan Armi esimerkiksi ei anna poikiensa, kummankaan, kutsua itseään äidiksi, hän haluaa olla kaikille vain ja ennen kaikkea juuri Armi. Hän tavallaan riistää lapsiltaan äidin, mutta tajuaa sen liian myöhään.

Rissasen kirjojen suosio pohjautunee samaistumiseen, sillä kaikki häneltä lukemani kirjat ovat sisältäneet pieniä peilejä niin pahassa kuin hyvässä. On kuin seisoisi kuvastimen edessä ja näkisi itsensä läpivalaistuna. Nämä kirjat tekevät myös hyvää, sillä näistä oppii sen, millaiseksi ei kannata antaa itsensä tulla!!! Toisaalta Rissanen kuitenkin antaa myös armoa ja tarinoilla on usein lohdullinen loppu, ei ihan happy end, mutta melkein. Henkilöhahmotkin oppivat matkan varrella, tarinan edetessä ja heistäkin löytyy uutta potentiaalia, kuten vaikka Armista, joka monen rankan jälkeen lopulta löytää oman polkunsa, jota hänen on alettava kulkea.

Terveisiä Armille kirjassa on kaikuja Rissasen Sun ystäväsi armaasi teoksesta, sillä Armin pimein muisto liittyy takertuvaan menneisyyden ystävään Marjaliisaan ja siihen kauheaan mitä siitä aikanaan seurasi. Sun ystäväsi armaasi kirjassa Eevan takiainen oli Silva, mutta ratkaisut ovat aivan erit.

Armissa on tarkkailijaa, kuten Shieldisin kirjojen henkilöhahmoissa. Hän kyttää, valvoo, puuttuu loputtomasti ja usein ihan hyvässä tarkoituksessa. Muut vain näkevät asian hieman toisin. Armin kiirastuli on suosikkipojan Larin avioliitto Leean kanssa ja etenkin Leean vanhemmat, jotka ovat äkkirikastuneet kauppiaina. Armin mielestä tyyli ja sivistys päihittävät aina rahan. Äänekkään Annikin, Larin anopin, ja Annikin miehen Heimon, vulgääri käytös sekä pöyristyttävät että hämmentävät häntä:

Tuossa naisessa kaikki näytti ensisilmäyksellä olevan täydellistä, avokkaitten kärjestä hopeanvaaleisiin tyylikkäästi leikattuihin ja kammattuihin hiuksiin asti. Korvalehtiä somistivat pienet timanttikorut. Mutta kun tarkemmmin katsoi, havaitsi että meikkiä oli liikaa, huulipuna ehkä liian kirkasta ja silmien rajauksissa käsi oli aavistuksen verran vapissut. Meikkivoide teki ihosta sileän ja vahamaisen. Mutta pienistä puutteista huolimatta Annikki näytti nuorelta, nuoremmalta kuin minä, vaikka hän oli muistaakseni neljä vuotta sitten täyttänyt seitsemänkymmentä.


Neljännen Rissasen nyt luettuani mieleeni on tullut eräs toinenkin kirjailija kuin Carol Shields: Eva Illoinen! Illoisella on kirjoissaan naishahmoja, jotka usein ovat keski-ikäisiä ja kipuilevat monin tavoin. Illoisen kirjoissakin teksti on laadukasta ja tarinat monelle samaistuttavia. Ehkä juuri siksi, että ne tapahtuvat ihan tavallisille naisille, kuten Rissasen kirjoissa. Vertaan nyt neljännen Rissasen kirjan luettuani häntä mielellään häneen itseensä ja edelleen Kamomillasola on oma suosikkini. Armi on tasavertainen Äitienpäivän kanssa, mutta olisi sen päihittänyt, mikäli Rissanen olisi hieman joko tiivistänyt loppua tai ei olisi antanut vahvan Armin kuvan muuttua vesivärityöksi, johon on ripahtanut liikaa laveerausta: Minusta Armin ei olisi kuulunut muuttua niin säihkyvän lapsirakkaaksi yhdestä vieraasta lapsesta kuin mitä lopussa tapahtui. Sen sijaan kuvaukset Larin lasten kanssa olosta ovat hyvin todenmakuiset. Vain loppupuolen ’Otto-jaksoihin’ hieman enemmän särmää ja... Loput saavat kuitenkin olla onnellisia ja niinpä Armikin lopulta nukahtaa seestyneenä Lemmikkikujan talossa kuussa, jossa kesä kääntyy syksyyn tajuten jotain elämää suurempaa. Ja kohtahan on taas uusi joulu ja Oi jouluyö...

12 kommenttia:

  1. En ole ennen lukenut Rissasta, mutta kiinnostuin. Hänestä lukemani artikkeli ainakin jossain lehdessä loi kuvan hieman Armin tyyppisestä naisesta. Ehdottoman hyvä lisä kevät-/kesälukemistoon varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. valkoisiahiutaleita, Rissasen kirjojen Armit eivät ole tyhmiä, he ovat usein koulutettuja, omanarvontuntoisia tms. Vien kirjan pääsiäisenä äidilleni, joka sitä jo odottaakin;)

      Poista
  2. Tusen tack tästä! Olen lukenut kaikki käsiini saamat Pirjo Rissasen kirjat, useat kahteenkin kertaan, enkä tästä uutuudesta tiennyt mitään. Harmi, että Pirjo Rissasen kirjoja "mainostetaan" vaatimattomasti, kirjailija ansaitsisi laajemman huomion, koska meille ns. tavallisille naisille on melko niukasti meitä koskevaa kirjatarjontaa.
    Sattuipa metkasti, kun pari päivää sitten muistin Eva Illoisen, jonka tuotantoa luin parikymmentä vuotta sitten ja juolahti mieleen, että seuraavalla kirjastokäynnillä etsin uudelleen luettavaksi hänen kirjojaan, mikäli niitä vielä löydän.
    Ai että, onpa mukavaa ja kevät näyttää taas valoisuutensa jo ennen kukonlaulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kikka, muistankin, että olet intohimoinen Rissasen lukija. Olen nähnyt Rissasen kirjojen mainoksia ehkä äiteinpäivän aikoihin eli naisethan ovat näiden pääkohderyhmä. Samaa mieltä, että hänelle pitäisi antaa enemmän näkyvyyttä, sillä lahjakas kirjoittaja, joka ei sorru mihinkään tekotaiteelliseen vaan on sekä äitien, tyttärien että isoäitien luettavissa.

      Minä olen lukenut Illoiset muutamaankin kertaan. Täytyyhän niitä kirjastossa olla. Vieläkin värisyttää kun muistan kirjat Iltapäivällä tuli levottomuus, Päivän taite ja Taivaanrannalla harmaat pilvet.

      Tässä yritetään lähteä Päijänteen rantapoluille, sillä päivä on korkea ja kaunis.

      Poista
  3. Hieno arvio Pirjo Rissasen uusimmasta! Edelliset Rissasen kirjat ovat olleet suosikkejani, joten odotettavissa on taas mieleinen lukukokemus. Luinkin juuri meidän maakuntalehtemme arvostelun tästä, kehuttiin kovasti.

    Aurinkoista torstaita Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos<3 Yhtä kiinnostavaa kuin aina ennenkin, joten kiinnostavia hetkiä luvassa. Täytyykin googlata noita arvosteluja. Vien äidille tämän pääsiäisenä, sillä hänkin lukee kaikki Rissasen teokset.

      Kiitos samoin sinulle, Minttuli!

      Poista
  4. Minä en ole lukenut Pirjo Rissasta ollenkaan. Tämän sinun kirjoituksesi myötä huomasin, että hänhän saattaisikin olla enemmän kuin tutustumisen arvoinen kirjailija!

    Kiitos kiinnostavasta arviostasi ja ihanaa torstaita! :)

    P.S. minun täytyy muuten siirtää haasteeseesi vastaamista ensi kuulle, sillä minun 'pitäisi' (hirveä sana, ei tietenkään 'pitäisi', sanotaanko mieluummin, että 'on tarkoitus') blogata tässä kuussa vielä kahdesta kirjasta ja tehdä yks juttu valmiiksi tuonne toisen blogin puolellekin)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ja minäkin aloitin vasta muutama vuosi sitten. Aloita Kamomillasolasta. Siinä on eri-ikäisten naisten kipuilua ja perhesuhdekiemuroita, mutta myös rankkaa petosta. Äitienpäivässä on myös kiinnostavia juttuja: Erityisesti eräs joulutraditio, joka oli minusta ihastuttava;)

      Ole hyvä<3

      PS. Kaisa Reetta, älä ota stressinä. Minähän en usein ehdi vastata kuin kevythaasteisiin, mutta sinullakin olisi ollut jo omissa kommenteissasi matsku valmiina. Teet ihan niin kuin sinulle parhaiten sopii<3 Minullakin tulee usein tuo 'pitäisi' ja R. silloin toteaa, että 'eikös tuon homman pitänyt olla harrastus?' Nyt minunkin 'pitää' ottaa yksi kirja hyppysiini, vaikka ulkona paistaa aurinko. Onneksi olin jo lenkillä ja nyt kun R. lähti vielä puusavottaan, otan viileesti käteeni kirjan ja vierelle ison mukillisen teetä (ja 2x cookies;)

      Oih, jos kuitenkin sinne valmistuisi jotain ihanaa...♥

      Poista
  5. Moi.
    Todella kaunis kirjan kansi. Lemmikki eli Forget me not on yksi lempikukistani. Ja lemmikki yhdistettynä sydämen muotoon - tuosta tekisi jopa taulun.
    Mukavaa torstai-illan jatkoa!!
    Lämpöisin terveisin,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Pirjolla on aina! En tiedä, mistä se johtuu, mutta hänen kirjojensa kannet ovat toinen toistaan upeampia. Minulle suvi alkaa kun Vergissmeinnicht kukkivat.

      Kiitos samoin!

      <3

      Poista
  6. Muutaman Rissasen olen lukenut, nyt tällä hetkellä on vähän rankempaa luettavaa menossa... Lasiruumiit on puolessa välissä...
    Blogini on nyt uudessa osoitteessa, joten tervetuloa vieraisille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arkeilija, suosittelen! Lasiruumiit on minulle vielä lukematta...

      Kiitos <3

      Poista