perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ajatuksia puutarhurille

Näin viikonlopun iloksi teki mieli tuoda näytille tällainen suloinen kirjanen, joka on iloksi itselle, mutta myös mitä mainioin lahja innokkaalle puutarhurille. Luin juuri puutarhatyöstä riutunutta selkääni lepuuttaessa pariin kertaan kaikki viisaudet, joita kirja tarjoaa ja annan niistä teillekin maistiasia. Itseä alkoivat eräät naurattaa, sillä onhan se vähän totuus, että parempi kun puutarhurilla ei olisi vaikka selkää, vaan hän kuuluisi selkärangattomiin tai että mikä voikaan tyydyttää enempää kuin puutarhavierailija, joka on kokenut konkari ja hän ei tunnista jotain ihanaa uutuutta puutarhassasi. Itse olen miettinyt, että puutarha ei ole ikinä valmis ja vain taivas on sen kanssa touhutessa kattona, mikään ei ole puutarhahommia rentouttavampaa, mutta välillä se nostaa paineitakin, kun vaikka näkee jonkun arvopuun talven jäljiltä jyrsittynä ja vain siksi, että juuri siihen unohdit laittaa jänisverkot. On tässä saanut kolmenkymmenen vuoden aikana sekä nauraa että itkeä, mutta täyttä elämää yli puolen tuhannen kasvin kanssa ja mikä parasta, kasveissa on jotain samaa kuin kirjoissa: Ne ovat yllättäjien sukua!

Ajatuksia puutarhurille on toimittanut Leena Lammela (Karisto 2015). Kirja on mukavan kokoinen ja siinä on runoja ja mietteitä, jotka liittyvät sekä puutarhailuun että puutarhureihin. Sivuja on 198, joten mietteitä ja runoja riittää tarhurille kuin tarhurille.

Näytä minulle puutarhasi,
niin kerron sinulle millainen olet.

- Alfred Austin -

Ihan sama kun menee jonkun luokse eka kerran ja huomaa seisovansa uuden ystävänsä kirjahyllyn edessä lukien kirjojen selkämyksiä saadakseen selville, kuka toinen oikein on.

Yritä aina kasvattaa puutarhassasi joitakin epätavallisia kasveja,
jotain sellaista mitä naapurit eivät ole kokeilleet. Ei nimittäin ole
suurempaa kohteliaisuutta kuin nähdä kokeneen puutarhurin 
seisovan kasvisi edessä ja kysyvän: "Mikä tuo on?!

- Richardson Wright -

Minulla on naapuri, joka tekee minulle tämän joka vuosi. Viime vuonna sain häneltä valkoisia sinivuokkoja!

Vain puutarhurille aika on ystävä, joka
antaa joka vuosi enemmän kuin ottaa.

- Beverly Nichols -

Tämä saa joka kevät aloittamaan ja jatkamaan, sillä ruokahalu kasvaa intohimoharrastuksen parissa.

Puutarhanhoito ei sovi kyynikoille, mutta heitäkin
se saattaa auttaa. Kyynisiin puutarhureihin en ole 
koskaan törmännyt.

- Mari Mörö -

En minäkään tunne yhtään kyynistä puutarhuria...

Yöllä on varmaan joku jumala
kulkenut puutarhassani:
kaikki unikot ovat auenneet.
Tuskin uskallan astua ulos,
pelkään palavani pienissä liekeissä.

- Katri Vala -

Ooooh, Valan runot ovat roihuja.

Työskentely puutarhassa kantaa näkyvää hedelmää
- mailmassa jossa valtaosa uurastuksestamme
vaikuttaa epäilyttävän tarkoituksettomalta.

- Pam Brown -

Kaikki muu on turhaa, paitsi puutarhanhoito. M.O.T.

Mutta tiedättekö, että lumikellot jo kukkivat?
Samoin tekee talventähti ja jouluruusun nuput
pullistuvat ja jos oikein tarkkaan tutkitte (hengittämättä)
huomaatte pieniä silmuja melkein kaikissa kasveissa.
Tuhansien pienten valtimoiden kautta elämä nousee 
maasta. Nyt me tarhurit emme anna periksi, verihän
aivan polttaa suonissamme!

- Karel Capek -

En nukkua voi, en nukkua voi, sillä ihan varmasti juuri nyt puutarhassani aukeaa kukkaihanuus ja punarinta siitä noin iloissaan livertää!

Ja onko todempaa kuin on tämä:

Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman,
sinulta ei puutu mitään.

- Marcus Tullius Cicero -


*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa

24 kommenttia:

  1. Kiitos Leena, tällaista kirjaa olen kaivannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, ole hyvä. Pidän itsellä, mutta saatan ostaa muutaman tuliaisiksi näin suviaikaan...Kansikin on täydellinen ja kirjan koko on ihana.

      Poista
  2. Onpa mukavaa kun tälläinen on ilmestynyt. Valitsemasi lainaukset ovat aivan ihania!

    Hyvää puutarhaviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ja just sopivaan aikaan. Koko toukokuu on yhtä ystävien kanssa puutarhaliikkeissä menoa&lounaita= kivaa! Kiitos.

      Kiitos samoin sinulle! <3

      Poista
  3. Justiinsa tuossa yksi päivä etsin mietteitä koskien puutarhaa, mutta en löytänyt kovinkaan hyviä. Nythän niitä olisi koko kirjallinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, tässä on jokaiselle jotakin. Mukana on myös muita runoilijoita kuin Valaa.

      Poista
  4. Oikeasti ihailen kaikista eniten matoja... ja tämä on totta. Ilman matoja ei puutarha toimisi millään lailla. Aina kun möyhin multaa ja näen ihania löllyköitä kastematoja, siirtelen ne varovasti toiseen paikkaan ja pyytelen anteeksi, että häiritsin työrauhaa. Madoillahan on omat kotinsa missä he asustavat. Minä, ihminen, tulen ja kaivan kodin nurin. Olisi kyllä aika ikävää, jos minun koti kaivettaisi nurin.
    Ihania ajatuksia puutarhafilosofeille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, meillä niitä liikkui koko talven biokompostorissa: Olen niin ylpeä, että kompostorimme ei ole ollut jäässä ikinä. Ilman matoja meillä ei olisi kuohkeaa puutarhaa eivätkä bio- ja muut kompostit toimisi. Lantaakin voi ihailla: "Mitä pitempään elän, sitä enemmän arvostan lantaa sen kaikissa muodoissaan." - Elisabeth von Arnim -

      Nämä ovat: Suosittelen!

      Poista
  5. Aivan ihana! Kiitos näistä runoista, kyllä vain Katrin Valan runo nousee suosikikseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisia hiutaleita, ole hyvä! Löytyy myös Edith Södergrania...<3

      Poista
    2. Luulenpa, että joudun käymään kirjastossa lainaamassa tämän...tai kirjakaupassa urkkimassa. Tässä voisi olla potentiaalia myös äitienpäivätoivomukseksi...Ja tuo Ciceron viimeinen parsi...sillä perheellä <3

      Poista
    3. Suosittelen! Tämä on mukava lahja myös äitienpäivänä ja pitkin svea tuliaisena. Just niin <3

      Poista
  6. Onpa vuodenaikaan sopiva kirja! Täällä ovat nyt krookusten lisäksi idänsinililjat nousseet maasta ja helmililjakin varovasti aloittelee. Sitten laitoin viime syksynä maahan vaaleanpunaisia scillan näköisiä kukkia, mutten muista niiden nimiä. Nyt niitä on aika paljon.

    Niin, ja istutimme suklaakirsikan taimen ja toivon, että anopilta saamani japaninakileija jaksaa kasvaa.

    Puutarhaunelmaista lauantaita, Leena! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, täydellisesti. Ja kansikin on hyvin onnistunut. Minulla on vaaleanpunaista scillaa yhden ruusun juurella.Voihan sullakin olla scvilla, koska siitä on nyt tehty se vaaleanpunainen laji. Meillä nyt satakuntalaiset värit eli scilla ja esikot aloittamassa, osa jo auki.

      Saarellamme asuvalla puutarhuriystävällä on suklaakirsikka. Japaninakileijat ovat kauniita. Olen istuttanut niitä valkoisena sinne sun tänne. Nehän ehkä voivat risteytyä lehto- ja alppiakileijan kanssa.

      Kiitos samoin sinulle, Katja! <3

      Poista
  7. Voi miten monen mietteen koin omakseni. Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, me olemme sitten samanmielisiä;) Nämä olivat minun suosikkini, mutta toki muutkin Valan sekä myös Södergranin runot. Ole hyvä <3

      Poista
  8. Voi miten ihana kirjoitus! Puutarhanhoito ei sovi kyynikoille, joskus tuntuu siltäkin, ettei se sovi edes realisteille! <3

    Kiitos tästä, kaunista viikonlopun jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3 Olet oikeassa: Monet naurut on naurettu, kun on iltamyöhällä oltu kotilojahdissa tai kun olen vetänyt ylleni puutarhalasit ja käsineet auringon laskettua ja lähtenyt suihkuttamaan kirvoille lähtöä autuaammille ruusumaille. Olo on ollut kuin jossain Christien dekkarissa eli myrkyttäjätär herää auringon laskettua tms.

      Ole hyvä ja kiitos samoin! <3

      PS. Sain nyt lopulliset ohjeet Leonardin pelastamiseksi: Kaksinkertainen hallaharso ENNEN sen jänisverkon laittoa ja sitten se verkko, mutta sen päälle EI sitä vihreää enää. Nyt Leonard pullistelee taas lupaavasti, mutta en tiedä, ovatko ne kukan alkuja vaiko vain lehtiä kuten viime vuonna, mutta pääasia, että hän on hengissä;)

      Poista
    2. Leena, ihanaa, kiitos ohjeesta! Osaamme syksyllä jättää vihreän pois!

      Toivotaan parasta pienille pensas-ihanuuksille! <3 (käytetäänkö tuossa muuten väliviivaa vai kirjoitetaanko se 'pensasihanuus'.. Kielikorvani ei sano nyt juuta eikä jaata..)

      Poista
    3. Kaisa Reetta, näin minä teen, mutta jos teillä on se vihreä toiminut, älä sitten syytä minua, jos käy huonosti;) Ole hyvä!

      Nyt pitää lähteä just niitä pensasihanuuksia kastelemaan. Yhteen kirjoitetaan. Olen liittynyt jopa yhdyssanaryhmään facebookissa;) Teen paljon näppis- ja varmaan muitankin virheitä, mutta nipotan yhdyssanoista;)

      Poista
  9. "Jos omistat puutarhan ja kirjakokoelman, sinulta ei puutu mitään." Minulta ei puutu mitään <3 kirjoja riittää ja puutarha on <3
    Ihana kirja uutuus, menee ehdottomasti hankintalistalle ja puutarha ystävälle toinen lahjaksi! Jo kansi on niin kaunis :D

    Ihanaa sunnuntaita Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuitiina, sama täällä ja osaan arvostaa <3

      Minut on huomenna kutsuttu ystävälle lounaalle ja ajattelin, että raaskinko tuon viedä ja ostan sitten itselle ikioman. Kansi on todella onnistunut. Kuin maalaus.

      Kiitos samoin sinulle, Tuitiina <3

      Poista
  10. Hei! Olipa mukava sattumus tulla tällekin sivulle!! Tuon ylläolevan kirjan hankin itselleni joululahjaksi. Kiitos vinkistä! Hyvää ja lumista talvea toivon sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leila! Elämä on seikkailu täynnä sattumuksia! Hyvä valinta<3 Ole hyvä. Kiitos samoin sinulle!<3

      Poista