sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

He suukottivat hyvästiksi. Ester meni kotiin ja tunsi seinien kaatuvan päälleen kuin sellissä. Ihoon koski kaikkialta. Hän makasi lattialla ja uikutti. Fyysisen kosketuksen puute tuntui pahimmalta silloin, kun se oli ollut lähellä mutta saavuttamaton.

Lena Anderssonin teos Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen) melkein jatkaa siitä, mihin Ester Nilssonin tarina jäi kirjassa Omavaltaista menettelyä. Kulunut on vain viisi vuotta siitä kun Ester oli suorastaan patologisen rakastunut taiteiija Hugo Raskiin oman parisuhteensa kustannuksella. Ja saamatta aitoa vastarakkautta. Vailla henkilökohtaista vastuuta on itsenäinen teos, mutta Esteristä kiinnostuneille se on jatko-osa, joka paljastaa, että Ester ei ole oppinut mitään. Kuten edellisessä kirjassa, tässäkin hän uikuttaa lattialla lemmentuskissaan. Samoin hän on vakuuttunut, että uusi rakkauden kohde, nyt taiteilija Olof Sten, on hänen ihmisparinsa. Tässä ei paljon paina, että Olof on avioliitossa Ebbansa kanssa eikä hänellä ole aikomustakaan tätä jättää. Myös ensimmäisen teoksen kissa-hiiri –leikki jatkuu eli kun Ester vetäytyy, Olof lähestyy, kun Ester lähestyy, Olof vetäytyy.

En huomannut kovinkaan paljoa eroa näissä kahdessa teoksessa. Ehkä Ester yritti panna enemmän vastaan ja analysoi entistäkin enemmän. Hän aika ajoin jopa tajusi, että Olof tekee hänelle henkistä väkivaltaa kutsumalla häntä, olemalla suhteessa, kun taas sitten työntää pois, ylistää avioliittoaan ja jopa selvästi inhoaa Esteriä, mutta aina pitkien paussien toteuduttua ’tunne unohti kaiken pahan jonka ajatus muisti.’ Ester on syvällä rakkautensa pauloissa ja ajautunut rakastajattareksi, vaikka oli alun alkaen odottanut jotain aivan muuta ja sen myös suoraan Olofille kertonut.

Kun nyt vertaan Anderssonin ensimmäistä Ester Nilsson kirjaa tähän toiseen, koin tämän tietysti laimeammin, sillä olihan tässä paljon samaa kuin Omavaltaista menettelyä teoksessa. Olisin suorastaan voinut kirjoittaa tähän ensimmäisestä saamani lukukokemukset, jotka olivat aika huikeita. Miten siis sattuikaan, että Hugon lainatessa Esterille DVD:n, se oli juuri Kaasuvalo: suuri klassikkoelokuva parisuhteen henkisestä julmuudesta. Kaasuvaloa ei uusimmassa ole, mutta on edelleen älykäs, analysoiva Ester, joka vain antautuu tunteidensa vietäväksi ystävien varoitteluista ja aikaisemmasta kokemuksestaan piittaamatta. Edelleen voin todeta, että ’Hienosti Andersson rakentaa Esterin persoonaa niin, että vaikka koemme osin farssin piirteitä, voimme myös ymmärtä Esteriä ja mikä tärkeintä: Ester saa säilyttää arvokkuutensa. Hän pääsee jopa koston makuun, jolloin löytää Olofin (Hugon) pirullisuuden (vähäpätöisyyden) ja ryhtyy tiettyihin toimiin saattaakseen asian muidenkin tietoon.’ Tämä kaikki siis samaa, paitsi Ester, runoilija ja esseisti, ei hänkään ole ajan koskemattomissa vaan neljäkymppisyys lähestyy. Aion on lukea kolmannenkin Ester -kirjan, jos sellainen on tulossa, sillä on kiinnostavaa nähdä, kehittyykö Ester, mutta tylsyyden torjumiseksi ja tarinan mehustukseksi, toivon siihen ripauksen ensimmäisen kirjan maanisuutta.  Vailla henkilökohtaista vastuuta kirjassa Ester epätoivoisessa suhteessaan osoittaa jopa järkiperäistä yritystä lähteä tilanteesta pois, mutta Olof, joka haluaa kuoria kakusta vain kermat päältä, lähtee heti perään. Kirja herättääkin moraalisen kysymyksen: Miten pitkälle toisella on oikeus uskotella olevansa rakastunut ja kiinnostunut toisesta, kun ei sitä kuitenkaan ole? Hugosta saatoin jopa uskoa, että hän ei kaikin ajoin tiennyt mitä teki, mutta Olof on vain vaimonsa pettäjä, joka haluaa useampiin vuoteisiin. Ja kaiken huipuksi hän kehtaa kaiken jälkeen...Olof vain on jollain tavalla niin todellinen. Heitä on pilvin pimein ja tämän maailman Esterit mahdollistavat Olofin tapaisten tyyppien lajijatkuvuuden.


Olofin tunteet olivat kuin kirkasta jäätä esterin sisällä: Olof ei voinut elää ilman Esterin rakkautta, mutta ei myöskään sen kanssa; Olof halusi sen mutta ei ymmärtänyt ihmistä joksi se hänet muutti; halusi eroon siitä mutta ei uskaltanut luopua siitä; Ester näytti että hänen elämästään oli olemassa parempi versio, ja siksi hän inhosi Esteriä.


*****

Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Suketus, Katri, Kirjakaapin kummitus Katja/Lumiomena ja Katja/Kirjojen kamari


*****

Osallistun tällä kirjalla kirjallinen retki pohjoismaissa haasteeseen.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Magnolia - keisarien palatseista puutarhailijoiden unelmaksi

Olen ihan mennyttä! Kaikki, kaikki on nyt magnoliaa, sillä tarhamagnoliamme magnolia x loebneri 'Leonard Messel' kukkii ensimmäistä kertaa. Tämän herkän herran vyöhykkeen on tiedetty olevan I ja me olemme virallisesti vyöhykettä IV, mutta saaremme saattaa olla III ja olemme R:n kanssa lisäksi parantaneet pienilmastoa istuttamalla tontin pitkälle sivulle kuusiaidan ja kahdelle muulle sivulle kuusiaidannetta.

Aloitan tarinan alusta ja tarina pitää sisällään kaikki sen, mitä olemme tähän mennessä magnolioista kokeneet. Vaikka kyseessä on nyt 'vain' Leonard Messel', juuri tähän juttuun tulevat sitten muutkin magnoliatarinat, sillä minulle on paikka jo toiselle magnolialle, mutta vasta ensi keväänä, jos löydän riittävän hurmaavan (lue: vaativan) kaunottaren. En syty kestävistä pienikukkaisista lajikkeista, vain tämä 'oikea' hurmaajatar saa meidän ihailumme. Pidän itse puutarhajutuista, joihin liittyy tarina, kuten pidän ruokajutuista, joihin liittyy tarina, joten tässä sitä nyt sitten tulee.

Kahden viikon kevätmatkallamme Saksaan ja Itävaltaan en paljon muuta nähnyt kuin magnolioita. Olimme pitkästä, pitkästä aikaa liikkeellä ilman lapsia, joten minulla oli huomio nyt muussa kuin tenavissa. Mihin ikinä menimmekään, kuvasin magnoloita, mutta kuitenkin, se kaikki alkoi jo välillä Rostock-Berliini, jossa näimme sen hurmaavimman ja jonka kuvasta sitten teimme suurennoksen ja taulun, niin että kumpikin näkee ensimmäiseksi (tai toiseksi;) herätessään magnolian.

Vielä pysymme kuitenkin tässä omassa pienessä tarhamagnoliassamme. Leonard siis on nyt selvinnyt kaksi talvea ilman mitään talvisuojausta. Toinen talvista oli pelottavin, sillä ei ollut lunta. Viime talvi oli helppo. Vain jänisverkko on ollut magnolian suojana. Viime keväänä Messel teki vain lehtiä ja olin jo alistunut tilanteeseen, kunnes tänä keväänä aloin huomata, että lehtisykkyrä näyttää vaaleanpunaiselta. Tämän magnolian kukat ovat vaaleanpunaiset ja tähtimäiset.

Tässä kukan muoto ihan auki. Aurinko ei nyt syönyt väriä, sillä vältämme auringossa kuvaamista, vaan tuo kukinto on täydessä kukassaan auki ollessaan hyvin vaalea vaaleanpunainen. Lisäksi näitä kuvia on otettu eri päivinä ja eri kameroilla. Puutarhamme kaunein tähti!

Tarina jatkuu. Matkalta palattua, jokunen viikko siitä, menimme Viherlandiaan ja siellä oli ollut just joku happening enkä löytänyt kumpaakaan tuttua luottomyyjääni. Ajauduimme kuin magnoliamagneetin vetäminä just oikeaan kohtaan taimipihalla. Siinä oli vaikka mitä kestävää ja pienikukkaista lajiketta, mutta sydän pysyi vaiti. Sitten näimme ryhmän, joissa oli laput vain siinä kiinteässä esittelyssä, mutta ei minkään valtakunnan merkkejä ruukuissa. Katselin esittelyä ja sitten näin Leonardin kuvan kukkivana ja se oli rakkautta ensikatseesta. Mikään ei auttanut: Ihan sama millä vyöhykkeellä hän selviää, mutta meidän puutarhaamme hän nyt tulee!

Istutimme hänet etupihalle, mongolianvaahterametsikön alueelle, paikkaan, jossa kesäkuussa kukkivat lemmikit Messelin toisella puolella on syreeni ja toisella helmiorapihlaja, josta tulee juttua vielä tänä keväänä. Hyvin likellä on myös viime syksynä istutettu hortensia Vanille Fraise.

Tästä näkyy pensaan nykyinen koko. Takana vanhat mongolianvaahterat, joita pitkin kiipeävät alppikärhöt ja joiden juurella viihtyvät jouluruusut Nurmikkoa emme tuossa enää pidä, vaan kukkaniittyä. Kuvan tilanteessa scillat ja esikot ovat lopettaneet, mutta lemmikit ovat aloittamassa. Otan lisää kuvia magnoliasta ja lemmikeistä, kunhan viime mainitut aukeavat kokonaan. Sinisen ja vaaleanpunaisen liitto on niin suloinen, tähtiin kirjoitettu! Leonard on vielä pieni, mutta sen korkeudeksi luvataan 3-4 metriä.

Kuin silkkiä ja samettia vaan...♥

Ja tässä kuvattuna vasten kyhmyräistä mongolianvaahteran oksaa. Osa kukista taitaa olla vielä tulollaan...

Tässä sama zoomattuna.


Ja taas vähän kauempaa. Kuvassa näkyy asemointi eli olemme etupihalla ja talo näkyy taustalla.


Kuvassa ihana syyllinen magnoliakuumeeseen! Talo Saksassa. Tämän jälkeen tajusimme, että magnoliavirus oli elänyt meissä jo jonkin aikaa, sillä olimme tapetoineet yhden seinän jo ennen matkaa magnoliatapetilla. Reissun jälkeen tuli tämä kuva makkariin suurena, olkkariin magnoliasohvatyynyt, lisäksi magnolialakanat, magnoliakosteusvoide ja -suihkusaippua. Facebookin Piha ja puutarha -ryhmässä olen jo ilmoittanut, että jos joku perustaa magnoliayhdistyksen, liityn siihen. Mikä ihaninta, Lumimies on myös haltioissaan Messelistä. R. käy kuvaaamassa niin, että välillä olemme siellä saman Leonardin ympärillä yhtäaikaa ja R. ymmärtää myös, että Messel tarvitsee morsmaikun. Ottaisin Susanin, mutta vaisto sanoo, että se kuolee ensimmäisenä talvena tällä vyöhykkeellä. Odotan nyt ja seuraan vuoden, mitä kauniita ja hieman kestävämpiä lajikkeita on tai tulee tarjolle. Olen kuullut, että Laukaassa kehitellään kestävää, suurikukkaista magnoliaa...

Magnolia on viettelijä vailla vertaa. Sitä ei tajua ennen kuin katsoo sitä kukkivana livesti. Tähtikirkasta on nyt, että meillä ei enää ole puutarhaa ilman magnoliaa, joka on kuin todeksi tullut unelma. Hyvää kannatti odottaa!

magnoliaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa


Nyt on kesäkuu 2017 ja magnoliassa on menossa toinen kukka. Se on paljon verrattuna viime vuoteen, jolloin ei tullut kukaan kukkaa. Takana oli talvi, jonka tammikuu oli lumeton ja pakkasta oli -30 astetta kolme viikkoa! Nyt oli parempi talvi ja kaiken lisäksi keksin laittaa kevätalvesta jänisverkon ympärille hallaharson tulensuojaksi. Nostin ja laskin sitä kelien mukaan.


Ensimmäinen kukka oli pieni, se oli raukka auennut kun tuli kylmät yöt ja päivät takaisin...Tämä mikä nyt kukkii on isompi ja hyvin kaunis lemmikkimeren ympäröimänä.


Voiko ilman tätä olla puutarhaa...

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Suvilukemista -arvonta!

Nyt käynnistyy Suvilukemista -arvonta, jossa kolme onnekasta ja innokasta lukijaa voi saada palkinnoksi haluamansa kirjan alla olevalta listalta. Kirjat ovat pääosin uusia ja kertaalleen luettuja. Lähdemme nyt suvea kohti Ada Thilénin viehättävällä maalauksella Lukeva tyttö maisemassa, johon ihastuin Riitta Konttisen kirjassa Taiteilijatoveruutta

Osallistua voivat kaikki kirjautuneet lukijani. Ellet tiedä, oletko vakituinen seuraajani, klikkaa blogini oikeasta reunasta auki jäsenet, etsi sieltä itsesi ja osallistu samalla nimellä, jolla olet Lumiin kirjautunut. Jos et ole vakilukijani voit kirjautua sellaiseksi ja se ei maksa mitään. Pääset mukaan kommentoimalla tähän juttuun. Ellei sinulla ole aktiivista blogia, ilmoita sähköpostiosoitteesi. Osallistumisaika alkaa nyt ja päättyy klo 12 su 14.6. Sunnuntai-iltapäivän aikana Lumimies toimii onnettarena ja julkaisen voittajat. Systeemi edellyttää aika pikaista ilmoittautumista, jonka viimeinen pvm on ke 17.6. klo 12. Ellei siihen mennessä kuulu mitään, nousee lisäarpa etc.

Listalla on myös kirjoja, joita olen vasta lukemassa. Linkitän niitä sitä myöten kun saan luettua. Jos haluat muistella maaliskuista Kevätarvontaa, mene tänne

Arvonnat ovat lukuilon jakamista teidän kanssanne. Jotkut kirjat vain pitää omistaa ja voihan hyvänkin kirjan sitten lainata ystävälle tai jos pystyy, laittaa kiertoon. Tai muistaa kirjalla ystävää merkkipäivänä. Sanotaan että rakkaus ei kuole koskaan ja se on niin totta, niin totta, mutta ei kuole kirjakaan. Itse olen hurahtanut jopa vanhoihin kirjoihin ja niitä säilytämme  kuin kultaa. En kerää enää astioita, en edes vanhaa Arabiaa, mutta kerään kirjoja ja elämyksiä.

Kiitos teille kaikille runsaan kuuden vuoden mukanaolosta kuin myös kiitos uusille lukijoilleni, ei ole Leena Lumia ilman teitä♥ Arvonnan jälkeen siirrymme blogistanian kesäaikaan, sillä alkaa se huumava kausi, jolloin uiminen, puutarha, vierailut, grillailu ja chillailu vievät mennessään.

Mukavaa viikkoa, kuukauden vaihtumista ja puutarhailua! Lumimies on nyt rämpimässä ystävän metsissä toisella paikkakunnalla etsimässä lehtikuusta, sillä sellaiselle löytyy meillä nyt kevään pakollisten puun kaatojen jälkeen paikka lehdon yläosasta. Itse otan tosi, tosi löysästi, sillä eilen tein jotain liikaa, istutin, siirsin taimia, poistin voikukkia, kastelin ja mitään tajuamatta tein vielä käsivarsilihassarjan, joten kyllä nyt tuntuu.

Eilen alkoi brittiläinen tv-draamasarja Happy Valley, jonka käsikirjoittaja Sally Wainwright on myös sellaisten sarjojen kuin Scott&Bailey ja Viimeinen tango Halifaxissa takana. En tiedä, pidänkö vai en, sillä meidän on tallennettu. Kiinnostaa kuitenkin, sillä olen yleensä pitänyt Yorkshiren maisemiin sijoittuvista brittisarjoista.  Eilisessä Helsingin Sanomien jutussa Yorkshiren karumpi puoli, Leena Virtanen kirjoittaa sarjasti mainiten mm. Paul Abbottin Tehtaan, josta katsoimme jokaikisen jakson.

Audrey Magee: Sopimus

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe  lukuromaanin aatelia!

Johanna Lehtinen&Tanja Hakala: Laiturilla - Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa

John Williams: Stoner  varattu!

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Else&Vesa Leivo: Tulppaanitarhan lumo

Sarah Waters: Parempaa väkeä  

Peter Cowie: Francis Ford Coppola

Kari Martiala, Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön

Saila Routio: Kukkia sipuleista

Ingrid&Pelle Svensson: Herkkuja sienistä

Anna Örnberg: Rouhea maalaistyyli - Ideoi ja sisusta

Karin Slaughter: Näkymätön 

Tommy Tønsberg ja Kenneth Ingebretsen: Hehkuvat sipulikukat - 250 kauneinta lajia

Kerstin Engstrand: Uusia ideoita puutarhaan - Pengerrykset, kiveykset, muurit ja altaat

Suomen kauneimmat puutarhat, toimittanut Kirsi Tuominen

Peter James: Kuoleman kello käy

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James

Peter James: Kuolema leikkii tulella

Colm Tóibín: Äitejä ja poikia

Silvia Avallone: Teräs

Ian McEwan: Vieraan turva

Paul Auster: Mielen maisemissa

Karin Slaughter: Rikollinen

William March: Komppania K

Erik Axl Sund: Unissakulkija

Paul Werner: Roman Polanski. Henkilökuva  varattu!

Eva Fanqvist Skubla: Puutarhan ystävät ja viholliset - Hyötyeläinten ja tuholaisten luonnollinen tasapaino

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta  

Karin Slaughter: Yli rajan

David Suchet: Hercule Poirot ja minä  

Denise Mina: Ampiaiskesä

Peter Sandström: Valkea kuulas

Riku Lumiaro, Juha Laaksonen, Mikko Lagerström: Luonnon kaunis pihapiiri - Miten saan puutarhani kukoistamaan

Hjorth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö

Ruediger Schache: Sielunkumppani

Peter Høeg: Susanin vaikutus  varattu!

(linkitän sitä mukaa kun ehdin...)

Iloista arvontaa!

Love
Leena Lumi

toinen kuva Sir John Lavery, Girl in a red dress reading by a swimming pool

kolmas kuva Oscar Bluhm, In the pergola, 1892

maanantai 25. toukokuuta 2015

Onnen pisaroita, ihanasti pihalla ja suutelevat kyyhkyläiset Havaijilla

Nyt sitä alkaa tajuta, että ei ole elämää ilman puutarhaa! Kun päivät puutarhailee putoaa autuaallisen nirvanaan, jolle ei vertaa löydy. Tai ei just nyt, kun vielä käydään kuumana kaikesta jännästä, mitä maa lykkää esiin. Päivät ovat täynnä yllätystä yllätyksen perään ja mikä maaginen voima onkaan hyötyliikunnalla, jonka päämäärä on tuottaa kauneutta: kukkivia niittyjä, nuppujaan aukaisevia pensaita, pilvikirsikoita valkeassa kukkavaahdossa, kohta jo omenenkukatkin ja sitten alkaa odottaa valkolehdokin tuoksua...Arvostan tätä kaikkea ja etenkin rankan vuoden jälkeen. Tyttäremme on tarvinnut meitä ja nyt se on elävästi koettu, miten varhain rakennettu hyvä suhde nuoreen pitää ovet auki silloinkin, kun aurinko ei paista. Paljon on puhuttu, naurettu ja itkettykin, mutta kaikesta on selvitty. Meri, meidän aurinko, kuu ja tähdet hehkuu jälleen. Nauraa kuin vain hän nauraa. Siniset silmät kuin metsälammet, joista kauris juo...

Meri♥


Mamikin taas julkisuudessa eli nyt vihdoin sain Meidän Suomi -lehden, jossa siis avaudun kirjabloggaamisesta, rakkaudesta, pitkästä parisuhteesta, puutarhasta KOLMEN AUKEAMAN verran! Lumimieskin isossa kuvassa. Olen useasti haastatellut muita, mutta ollut myös haastateltavana. Tämä case Kari Martialan kanssa on ollut hullunhauska, sillä jutun piti ilmestyä vuoden ensimmäiseen numeroon, jota varten oli syyskylmässä tehty kuvauksiakin, mutta kun sitä ei kuulunut, unohdin koko asian. Sitten yhtenä iltana myöhään Kari kirjoittaa mulle, että nyt pitäisi saadakin keväisempi juttu ja puutarhaakin mukaan, sillä juttu minusta&co tuleekin toukokuun lehteen. Aikaa tehdä tekstiä oli seuraavaan aamuun. Itketti ja nauratti. Kyllä minäkin sähellän, mutta Kari tekee sen sillä tyylillä kuin se olisi 'maan tapa' eli hirveen coolisti. Hauskaa, että just tämä juttu ilmestyi nyt tänä vuonna, kun meillä on 30-vuotishääpäivä. Siitä tuli sitten mieleen tietty nuo joutsenparit, joista voitte lukea lehdestä, jonka saa tilaamalla täältä mukavaan tarjoushintaan tai voi ostaa Akateemisesta. Vakuutan, että sivulla 57 kovinkin puutarhailija yllättyy, kun tulppaanit 'Orca': "Se kasvaa pitkin elävää kirsikkapuuta, pitkin kuollutta luuumupuuta, mongolianvaahteroissa ja missä tahansa pensaissa." Katsoin omaa alkuperäistä tekstiäni ja siellä puita kiipeilevät kärhöt..., mutta eipä mitä, mua naurattaa. Se ei naurattanut, että kaikilla muilla on ollut lehti ennen minua, joten Kari olisi voinut olla Suomessa sen sijaan, että

on taas suutelemassa Helenansa kanssa Havaijilla!
Mama's Fish Housen pöytä, jonka ääreen mieluusti istuisin...Kyyhkyläisten matkaa Havaijilla voitte seurata täällä


Jos tämä katoaisi?
Olisitko unta vailla,
ellen lehmuksen latvan lailla
enää kuiskuttaisi,
ellen vierellä valvoisi
ja herkimmillä sanoillani
käsivarsiasi, rintojasi
- kaikkea sinussa palvoisi,

ellen ympäröisi sinua
ja kannustaisi kukoistamaan
kuin kesäistä puutarhaa - tulvillaan
tähtianista, melissaa?

- Rainer Maria Rilke -
Tahto tahtojen (Like 2004, suomennos Eve Rehn)

ihanasti pihalla
Leena Lumi

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit

Koiranruoka on aina herättänyt suuria tunteita. Yksi on sitä mieltä, että koirille riittävät teolliset kuivanappulat, toinen vannoo vain raakaravinnon nimiin ja kolmas on itse kasvissyöjä ja vaatii sitä koiraltaan, vaikka koira ehdottomasti on lihansyöjä ja tarvitsee eläinperäistä rasvaa. Sitten on meitä, joilla on aina ollut koiria ja sellainen tuntuma, että ruokintamalli 50/50 on paras. Tarkoittaa, että puolet annoksesta on lihaisaa, kokattua kotiruokaa ja puolet laadukasta kuivamuonaa. Joskus koko nappulat voi unohtaa ja tarjota koiralle lohta, kanaa, raejuustoa, mustikoita etc. Usein myös koiran hoviväen ruoka sopii koirallekin, kunhan siitä osa valmistetaan ilman vahvoja mausteita. Näin ainakin meidän suuriruhtinatar Olgalla oli aina lohipäivä kun meilläkin oli eli joka viikko ja broilerpäivä samoin. Ei ole koirankaan suu tuohesta on todettu sen sadasti kymmenien koiravuosien aikana.

Jarmo Österman antoi kulinaarisen kunnianosoituksen kaikille maailman julkkis- ja sankarikoirille laatimalla kokkikirjan Koirakokin parhaat reseptit (Docendo 2015), johon hän on koonnut 60 herkullista ja hauskaa reseptiä koiramaisiin tarpeisiin. Jarmon lähi-innoittajina ovat toimineet hurmaavat omat koiruudet, joita nyt ovat:

apukokit ja koemaistajat Fio ja Milli. Fio on varttuneempi pitkäkarvainen saksanpaimenkoira ja Milli on nuori seropi, labradorin ja englanninsetterin epäsäätyisen, mutta kuuman rakkauden hedelmä.

Kaikki kirjan valokuvat ovat Jarmo Östermanin, mutta mukana kirjaa elävöittämässä on runsaasti myös Tapio Lehtimäen hauskoja piirroskuvia. Lisäksi ruokaohjeen nimen edessä on jonkun koiran nimi ja sitten reseptisivun alalaidassa on tietoisku, jossa kerrotaan mainitusta koirasta. Esimerkiksi Rexin munuaisrisotto on omistettu saksanpaimenkoira Rexille, joka oli itävaltalaisen Poliisikoira Rex-sarjan tähti. Rexistäkin siis kirjassa lisää ja myös Kaunottaresta ja kulkurista, Rin Tin Tinistä, pelastuskoira Barrysta, Disney-elokuvan tähdestä Jessusta ja monesta, monesta muusta. Vaikka Jarmo on omistanut kirjansa kuuluisuuksille, minä haluan omistaa tämän edelleen kaikille maailman koirille, joista jokaiselle toivon hyvää elämää, paljon hellyyttä ja herkullista ruokaa. Koira on niin pyytetön ystävä ja älykäs, että hän ansaitsee vertaisensa hoviväen sekä koiramaailman kulinaarisia huippuja!


Koira on ihmisen uskollinen kaveri, joka polveutuu sudesta ja villikoirista. Koiran ruoansulatuselimistö on perusrakenteeltaan yhä samanlainen kuin aikojen alussa. Jo vilkaisu koiran suuhun paljastaa, että sen hampaisto on erikoistunut repimiseeen ja paloittelemiseen, ei ruoan hienontamiseen ja jauhamiseen. Koira on tarvittaessa hyvinkin joustava ruokavalioltaan, mutta se on lihansyöjä eikä voi hyvin kasvissyöjänä - vaikka omistaja voisikin.

Liha kuuluukin olennaisesti koiran ruokavalioon. Luonnossa koiraeläinten ravinto koostuu pääasiassa rasvasta ja valkuaisesta; hiilihydraatteja on vähän. Koira tarvitsee rasvaa, ja vaikka se saisikin kasvisöljyistä saman energian, eläinrasva on sille paras ja luonnollisin vaihtoehto. Koiran luuston tärkeimpien kivennäisaineiden, kalsiumin ja fosforin suhde ravinnossa on oleellinen etenkin kasvavalle koiralle.

Näin Jarmo, mutta olen sitä mieltä, että tätä kaikkea tarvitsevat kaikenikäiset koirat ja taas erityisesti kun kyseessä ovat seniorit. Painotus vain muuttuu koiran vanhetessa, nimimerkillä kokemusta on. Kirja on ihanan runsas ja pyyhkii pöytää niillä vanhanaikaisilla käsityksillä, että koira ei mukamas tarvitse vaikka C-vitamiinia! Koira tarvitsee vesiliukoisia C- ja B-ryhmän vitamiineja päivittäin, koska ne eivät varastoidu. Lihaksistoa vahvistaa E-vitamiini ja D-vitamiini. Lisäksi koira tarvitsee omega-3 ja omega6-rasvahappoja, sillä ne hoitavat turkkia ja koiran ihoa. Koirasta muuten huomaa helposti, jos se saa ruoakseen vain tehdasvalmisteisia nappuloita, lihaksisto, karva, silmät, eloisuus tai sen puute, kaikki kertoo monesta tekijästä, joita koiralla on tai ei ole.

Reseptit kirjassa tarjovat siis todellakin 60 eri vaihtoehtoa ja ne jakaantuvat: Kala, Kana ja muut siivekkäät, Porsaanliha, Lammas, Naudanliha, Sisäelimet, Toipilasruoka, Puurot, Leipomukset, Koulutusmakupalat, Kakut ja lohturuoat. Lopussa on lisäksi ertyisosio, jossa mainitaan koirilta kielletyt, koirille suositellut, on kuivamuonvertaluja ja vaikka mitä. Luitten kohdalla bongasin heti, että paistettuja luita ei pidä antaa koiralle, sillä paistaminen haurastaa luuta ja luusta voi irrota säleitä. Naudanluu on porsaan luuta turvallisempaa ja koiralle ei pidä koskaan antaa joulukinkun luuta.
Nyt tarjoamme ystävällemme Myrskyn broilerimureketta:

300 g broilerin jauhelihaa
1 kananmuna
3 dl villiriisiä
2 porkkanaa
50 g hernerouhetta
1 dl korppujauhoja
vettä

Raasta porkkana ja keitä villiriisi kypsäksi. Huuhtele riisi ja kiehauta hernerouhetta hetken pienessä tilkassa vettä. Anna rouheen turvota ja jäähytä. Anna korppujauhojen turvota hetki vähässä vedessä. Sekoita murekeainekset tasaiseksi massaksi ja muotoile mureke. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia.

PS. Intiaaniriisin jyvistä käytetään nimitystä villiriisi. Intiaaniriisi on heinäkasvi, joka on kotoisin Pohjois-Amerikasta. Riisisekoitukset, joissa on mukana riisiä, ovat saavuttaneet suurta suosiota kulinaristipiireissä.

Koirilta kiellettyjä listalla ovat mm. muskottipähkinä, pinaatti, pähkinät, rusinat, sipuli ja sitrushedelmät. Nyt minua vähän nykii suupielistä, sillä suuriruhtinar Olga himoitsi appelsiineja ja söi niitä nojaten lattialla istuvaan Lumimieheen. Olgahan eli melkein 15-vuotiaaksi, kolmea kuukautta vaille, mutta ehkä mustikka-asidofilusjogurtin syöttäminen eliminoi haitat. Ainakin eläinlääkäri oli sitä mieltä, että vatsajogurtti piti suoliston kunnossa läpi viimeisten vuosien tulehduskipulääkityksen. Raaka järvikala on kielletty koirilta, ei raaka merikala. Merenrannalta kotoisin olevina, meillä on graavikalaa melkein yhtä usein kuin muutakin kalaa ja koiruudet ovat aina himoinneet raakaa kalaa. Me tosin itsekin syömme vain merikalaa. Sallittujen lista on ihanan pitkä ja siellä on mm. jugurtti, herne, ananas, juusto, kurkku, lohi, omena (Olgan himohedelmä myös!), papaija, sardiinit ja vaikka mustikka, joka sisältää runsaasti A-, B-, C- ja E-vitamiinia, flavonoideja, kalsiumia, kuituja, magnesiumia ja magnaania.

Nyt maistamme Argosin uunilohiylläriä:

400 g lohta
3 perunaa
2 porkkanaa
100 g herneitä
1 l vettä

Lämmitä uuni 200-asteiseksi. Nosta lohi leivinpaperilla peitetylle uunipellille. Paista lohta noin 30 minuuttia, kunnes kala murenee hyvin. Anna jäähtyä, hienonna se ja poista ruodot. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää paloitellut perunat ja porkkanat. Keitä noin 25 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä. Valuta vesi pois ja soseuta juurekset muusinuijalla. Sekoita kala kasvissoseeseen ja tarjoile. Tämä annos sopii hyvin munuaisvaivaiselle koiralle.

PS. Lohi on arvokas ja maukas ruokakala. Punertavan lihan rasvapitoisuus on korkea (10-18 prosenttia), minkä ansiosta lohi soveltuu hyvin savustettavaksi tai paistettavaksi. Lohi sisältää myös D-vitamiinia.

Tietoiskussa tarina Argosista, joka oli Odysseuksen koira. Tämä on niin liikuttavaa, että pakko jakaa:

Sitten Odysseus lähti Troijaan sotimaan, matkalle joka kesti 20 vuotta. Palattuaan kotiin hän esiintyi kerjäläisenä nähdäkseen perheensä tilanteen. Edes hänen poikansa ei tunnistanut isäänsä, mutta vanha Argos tunnisti. Se heilutti häntäänsä, vinkaisi ja nukkui pois isäntänsä jalkojen juureen.
Tämä kirja on niin ihana, että...Ostakaa tämä itselle, antakaa lahjaksi koirahullulle ystävälle, muistakaa tällä nuorta, joka juuri on hankkinut koiran. Kirja on tyylikäs, tietoisa, hauska...Tiedän jo nyt, että ostan tätä lisäkappaleen jonka joulun alla käärin pakettiin tyttärelle...

Kiitos Jarmo runsaista kuvista, joista tulee hyvä mieli♥

Ja viimeinen sana on tietysti Jarmon kera Fion ja Millin hännänhuiskutuksen:

On erilaisia tapoja ruokkia koiria, mikään ei ole täydellinen ja jokaisessa on omat hyvät puolensa. Ehkä tämän kirjan sanoma on se, että uskolliset ystävämmme ovat ansainneet vain parasta. Me rakastamme koiriamme ja koirat rakastavat syödä.

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

lauantai 23. toukokuuta 2015

Peter Høeg: Susanin vaikutus

Muistot tulevat usein yhtenä pakettina, kuin muistokvantti. Kaiken tämän muistan sillä hetkellä kun Laban sivelee jalkojani ja kysyy milloin meillä alkoi mennä huonosti. Ja tiedän että muistot tulevat hänelle samaan aikaan, samalla tavalla. Hän ei kysy saadakseen vastausta. Hän kysyy saadakseen tukea sille että kestämme sen minkä me molemmat tiedämme.

Sen että siitä illasta lähtien suhteemme alla on aina piillyt kuiskaus. Niin heikko että tuskin olemme kuulleet sitä: miten kalliiksi tulee harvinaisen lahjakkuuden väärinkäyttö?

Tanskalaisen Peter Høegin kirja Susanin vaikutus (Effekten af Susan, Tammi 2015, suomennos Katriina Huttunen) voisi tiivistyä alun sitaattiin: tietty kaunis melankolia, muistot, rehellisyys, kuiskauksen varjo alati läsnä ja sitten tuo tärkeä moraalinen kysymys lahjakkuuden väärinkäytöstä. Kuitenkin myös parisuhde, kaksi lasta, paluu Intiasta, äidillä ja pojalla tuliaisina uhkaavat rikossyytteet rankimman kautta, suuri kaipaus takaisin tavalliseen elämään, tapahtumattomuuteen. Susan Svendsen on kuuluisa fyysikko, tiedenainen, jonka maailma tuntee. Hänen miehensä Laban on taiteilija, jolle kaikki on musiikkia ja laulua. He kaksi yhdessä kuusitoistavuotiaiden kaksostensa Thitin ja Haraldin kanssa muodostavat perheen, jolla on sekä symbolista että todellista valtaa. Todellinen valta on kuin salaisuus, josta tieto leviää mainostamatta ja se on Susanin vaikutus. Susanin kyky saada ihmiset unohtamaan suojauksensa ja alkaa paljastaa tahtomattaan mitä ikinä kuulija haluaa tietää. Nyt on se hetki, jolloin joku haluaa Susanilta jotakin ennen kuin voi olla mitään todellista kotiinpaluuta, mitään perheidylliä, mitään mahdollisuutta tapahtumattomuuden rauhaan, jossa Laban voisi edelleen sivellä Susanin sääriä ja ehkä laatia mielessään serenadia vaimolleen sulkeakseen heidän mielensä kuiskaukselta.

Susanin vaikutuksessa on paljon trillerimäisyyttä, jossa Susan ei ole ollenkaan lauhkea objekti vaan toimija aina hämmästyttävyyteen asti. Jollakin kiehtovalla tavalla Høeg onnistuu  kertomaan  rankat toimintakohtaukset kuin ne olisivat vain jotain sivulauseita, eivät satuta oikeasti, jos ymmärrät jatkaa matkaa. Ja lukijahan jatkaa yhdessä Susanin kanssa etsintää, siis tässäkin kirjassa etsitään jotakin klassiseen seikkailutyyliin kuten vaikka Kirjan kansassa tai vastikään lukemassani Kaikki se valo jota emme näe.  Susanin on löydettävä tietoja eräästä salaisesta tulevaisuuskomissiosta, joka oli saanut alkunsa ’70-luvulla. Komissio syntyi hyvinkin viattomasti eli ryhmä erittäin lahjakkaita ihmisiä kokoontui yhteen, nopeasti heitä yhdisti sama tunne: Tulevaisuus on jo läsnä. He kykenivät lukemaan tulevaisuutta kuin se olisi ollut tutun ravintolan muuttumaton ruokalista. Tulevaisuuskomission koolle kutsujina toimivat nobelisti Andrea Brink ja Margarethe Spliid, joista ensin mainittu on aina ollut Susanille kuin oma äiti ja sen lisäksi myös opettaja.

Susanin vaikutus on hämmentävä, mutta kiinnostava sekoitus ihmissuhdedraamaa, trilleriä ja kvanttifysiikkaa. Tulevaisuuskomission nerot sortuvat omien skenaarioidensa labyrintteihin selviytymättä rangaistuksetta vapauteen. Skenaario alkaa elää omaa elämäänsä, jossa alkaa kilpajuoksu: Mukaan pääsevät vain lahjakkaimmat eli Høeg luo suorastaan rodunjalostuksellista  kauhua, jossa vain nerot ovat voittajia. Mikä on seuraamus, kun ihmiset alkavat leikkiä Jumalaa? Mitä Høeg on halunnut kirjallaan kertoa? Onko Høeg tällä kirjallaan saavuttanut Lumen tajun kultaisen kosketuksen? Onko Susanin vaikutus ’mahdottoman hauska’, kuten kirjoittaa Dagbladenes Bureau? Onko Susanin vaikutus moraalinen varoitus yhteiskunnalle? Näihin kysymyksiin voi kukin mielessään vastailla teoksen luettuaan. Itse en yhdy ’mahdottoman hauskaan’, mutta pidän kirjaa vaikuttavana ja löydän siitä sitä kirjallisen lahjakkuuden taikaa, jolla putosin aikanaan Lumen tajuun. Vain lumen valo puuttuu.

Sinä ja minä, sanon, - me aloitimme kuin äiti ja tytär. Mutta olemme edenneet kauemmas. Siitä olen aina haaveillut. Fysiikassa ja ihmisten kanssa. Että pääsisi rajalle jolla kaikki tieto loppuu. Ja sitten astua tyhjyyteen. Voimme mennä sinne nyt, Andrea.

Hän kääntyy pois minusta. Nousen seisomaan.


Kuu on poissa. Jouluaatto on ohi.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Kirjakaapin kummitus, Arja/Kulttuuri kukoistaa  Oksan hyllyltä,  Kaisa Reetta ja Katja

*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaissa haasteeseen.


*****

Jukka Petäjän arvio kirjasta  Susanin vaikutus jutussa Kun eliitti uhraa kansan

perjantai 22. toukokuuta 2015

Kuuttaren pauloissa eli Luna kummilassa

Viikko on mennyt kuin kevätvirta ja lukemisesta ei ole tullut yhtikäs mitään! Noudimme keskiviikkona kummikoiramme Lunan meille ja tuossa hän nyt makoilee tyytyväisenä toimisto/kirjastomme vuoteella. Siis jos olen unohtanut kertoa, niin Lunan ensimmäisen hoitokerran jälkeen sovimme hänen perheensä kanssa, että Lunasta tulee meille kummikoira. Vieläkin on maapallonkokoinen aukko suuriruhtinatar Olgan lähdettyä ja meillä ei nyt ole aikomusta ottaa omaa koiraa ainakaan muutamaan vuoteen. Mutta koti ilman koiraa on kuin...

Eilen teimme lenkin rantapolkuja pitkin harmaassa ja osin koleassakin säässä, mutta Kuutar näytti valoa. Luna on vasta noin 11 kuukautta, mutta jo hyvin toimii yhteen meidänkin kanssamme, vaikka oli vasta toinen pidempi yökyläkeikka. Takana Päijänne, joka eilen näytti harmaan ilmeensä, mutta tänään jo kimmeltää auringossa kuin ziljoona timanttia.

Tukkasotka painelee vedessä, mutta Luna katsoo ihan väärään suuntaan. Siis tämä meiltä lähtevä lenkki menee ensin ihan rantapolkuja, kunnes tulee tämä mukava tie, joka tietysti seuraa järveä.

Sitten tieltä lähdetään nousemaan ylös ja vieläkin ylemmäs. Jos haluat nähdä tämän metsäpolun vettä virtaavana katso juttuni Hyvästi ihana syyskuu ja kohta jo lokakuukin Kun tätä on aikansa kiivennyt, saavutaan kotikatumme päähän eli aika kiva juttu.

Tänään aaumpäivällä oli jo lämmintä, mutta ihan sopiva pelipäivä Lunan palloleikeille. Siis vaikka haluan eroon nurmikosta ja kukkaniittyprojekti on jo valmis etupihalla (esikot, scillat, digitalis, unikot, muscarit, kevätkaihonkukka, jouluruusut, lemmikit, lehtosinilatvat, ailakit, malvat...) ja alkamassa keskipihalla, tämä alapihan nurmikko saa jäädä just koiruuksien pelaamista varten. Juhannuksena tyttären koirat saavat nauttia isosta alapihasta kaarisiltoineen. Nyt on Lunan vuoro:

Tunnin pelaamisen jälkeen otetaan pelitauko ja neiti näyttää, kuka on the winner! Homma menee niin, että me heitämme Lumimiehen kanssa palloa toisillemme ja Luna saa napata välistä. Sitten hän iskee hampaansa palloparkaan ja tekee riemuissaan kunniakierroksen yli kaarisillan, lävitse pensaiden ja männynkävyt saavat kyytiä. Vähän riehuttuaan hän sitten luovuttaa pallon vuorossaolevalle heittäjälle.

Tänään yhteisen teehetken jälkeen viemme iloisen Lunan omaan kotiinsa, jossa on kivoja kavereita eli oma isä, äiti ja vielä siskokin sekä hoviväki. Mutta yksi on kummilassa varma: Täällä Kuutar saa kaiken huomion. Menossa on kiinnostava kirja, mutta keskittyminen herpaantui kuin neiti änkesi itsensä väliimme sänkyyn: heti jos yritin uppoutua tarinaan ja vaikka kuinka jatkoin rapsutusta, hän huomasi ajatusteni olevan muualla ja kuittasi tarmokkaalla kuonotönäisyllä eli 'forget met not!' Lue siinä sitten! Toisaalta tarvitsen näitä breikkejä tehdä ihan muuta ja kun on koko ajan koiraikävä, tämä on mitä parhainta virkistystä. Kiitos Luna♥

Mitä aurinkoisinta viikonloppua kaikille tasapuolisesti♥ Olettehan huomanneet, että Poirotit menevät perjantaisin uusintana...: Tallennetaan!

Love
Leena Lumi

The Winner Takes It All


PS. Minusta on juttua tällä viikolla ilmestyneessä Valittujen Palojen Meidän Suomi -lehdessä. Hiukan hirvittää, kun en ole itse nähnyt lehdestä vilaustakaan, mutta luotan Kari Martialaan...;) 

maanantai 18. toukokuuta 2015

Viileän toukokuun puutarhaterveisiä kotisaareltamme

Toukokuun alkupuoli on mennyt puistattavan kylmissä tuulissa. On satanut, on ollut hallavaroituksia, yöt ovat olleet säädyttömän viileitä ja jänikset käyvät vieläkin pihoilla. Jos jotain hyvää tästä hakee, se on se, että on satanut kiitettävästi. Niin monta kevättä on mennyt uskomattomassa kuivuudessa, mutta nyt viime syksyn ja tämän kevään puu- ja pensasistukset ovat saaneet riittävästi vettä. Ennen kuin syväsukellan seuraavaan kirjaan, laitan sarjan eilen otettuja kuvia. Muistattehan, että vyöhykkeemme on IV, tosin saaremme saattaa kiitos Päijänteen olla III:sta ja olemme itse vaikuttaneet pienilmastoon istuttamalla suuren tontin toiselle pitkälle sivulle kuusiaidan ja kahdelle muulle kuusiaidanteen. Jopa I-vyöhykkeen tarhamagnolia Leonard Messel tuntuu vieläkin olevan voimisaan. Aloitamme scilloilla, jotka ovat niin viehättäviä vaatimattomuudessaan: Ne vain leviävät vuosi vuoden jälkeen ja täyttävät kaikki tyhjät tilat ja jopa kivien kolot.

Yhtä kiitollisia leviämään ovat esikot ja näyttää kivalta, kun ne kasvavat yhdessä scillojen ja/tai muscarien kanssa. Meillä säästyivät tänä vuonna vain etupihan muscarit, sillä lehdostamme jänikset söivät muscarien kaikki nuput! Esikkoja meille on tuotu sekä alpeilta, puutarhaystävältä että taimistolta kauan sitten. Puutarhapäiväkirjani mukaan ostettu esikko on 'Primula Veris'.

Siis tämä etupihan kohta on se, joka kesäkuussa on tulvii lemmikkejä. Kyseessä pieni mongolianvaahterametsikkö, jossa sana metsikkö on liioittelua, mutta se jäi perheen kieleen, kun nuo vanhat vänkyräiset puut ovat niin hallitsevia ja jännittäviä tuossa sisääntulon vasemmalle puolella. Kolme hyvin vanhaa puuta, joiden ruskavärit ovat kaikilla erit: oranssi, viininpunainen ja keltainen. Niitä pitkin kiipeävät siniset alppikärhöt, joihin palaamme kesäkuulla.

Scilloja ja esikkoja keskipihalla vanhan omenapuun juurella.

Valkovuokkoja on tänä keväänä kasvanut ihan uusissakin paikoissa eli leviävät kiitettävästi. Osallistuvat omalta osaltaan nurmikkojen muuttamiseen kukkaniityiksi.

Pidän sateesta ja pidän valkovuokoista sateella. Eniten valkovuokkoja kasvaa suuren keskipihan kalliomme reunalla, jossa niille on hyvin sekä valoa että kosteutta.

Scilloja on kukkapenkeissä, joista olen säilyttänyt kaksi pitkää ja kauniisti kaartuvaa, sekä niiden ulkopuolella.
Kevään varhaisia kukkijoita ryöppyää, kun melkein kaikki muu odottaa, kiitos kylmien öiden. Tässä kuvassa tarkkaan katsovat näkevät kolme kartiovalkokuusta, 'Picea Glauca', josta aiheesta alempana enemmän. Vasemmassa reunassa ylhäällä japanilaisen rinteen yläosassa kaksi ja kotimme alaterassin edessä oikealla ylhäällä yksi 'sokeritoppa'.

Onnenpensasta, Forsythia 'Northern Gold', on istutettu viime vuonna useampikin. Kuvan yksilö on jo vanhempi ja kukkii vihdoinkin näyttävästi. Tykkää selvästi kompostimullasta. Tässä lehdossa kuvattuna vasten Lumimiehen hienosti kasvattamaa ja hoitamaa pitkää kuusiaitaa vasten.
Näkymä lehdosta alapuutarhaan, jossa juuri noiden ylempänä olevien kukkien kohdalla kasvavat kirsikka- ja luumupuut sekä marjapensaat, joissa mukana niin herkullinen, ikivanha mustaviinimarjalajike, että pari vuotta sitten jaoimme sen neljään osaan varmistaaksemme tulevaisuutemme syyskesän iltojen herkuttelut. Pöytäryhmä on äidiltä saatu ja sille ei ole paljoa enää seurustelukäyttöä, sillä yläterasilla on ruokapöytä ja alaterassilla kaksi pienempää pöytää etc. Ei jaksa kantaa astioita ylhäältä tänne alas kolmanteen tasoon. Yleensä kesällä tuolla pöydällä onkin basilikaa, persiljaa, rosmariinia, laventelia...

Pöytäryhmästä oikealle, lehdon alaosassa kaarisilta, josta kuvia alempana lisää. Nyt olemme vanhojen, jättimäisten lehmusten katveessa.

Onnenpensaan oksa...kuin keltaista valoa. Aurinkoa!

Kaksi lehmusta ja niiden takana kaarisilta, jonka vastakulmissa kartiovalkokuuset. Komeamman kartiovalkokuusen eli mörrimöykyn tarinan voit lukea täältä Lehdon läpi virtaa vesi kohisten keväällä kun lumet sulavat vuorilla, mutta onneksi myös kovilla sateilla. Kesäkuulla tällä kohtaa kasvaa ziljoona kieloa...

Tässä mörrimöykky! Talon pohjoispäädyssä japanilainen rinne, jossa nyt vasta scilloja ja kivipuroja sekä kolme kartiovalkokuusta eli kuvassa näkyy neljä, vuoden päästä samassa kohtaa viisi, sillä pienin ylittää silloin jo sillan toisen kulman ja viemällä kameraa hippusen oikealle tavoitamme green housen nurkalla kasvavankin...kuusi 'sokeritoppaa' silloin samassa kuvassa. Green house on tyttäremme kivestä tehty leikkimökki, joka nyt toimii tietysti puutarhatyökalujen säilytyspaikkana. Edelleenkin, vaikka senkin tiimoilta on jo monta ideaa syntynyt. Sen terasilla on kuitenkin rottinkituolit kahdelle...ja tasot kynttilöille.

Tällaisia terveisiä tänään puutarhastamme ja lehdostamme. Vien näitä kuvia sitten kasvipankkiini Leena Lumin puutarhaan, josta suosikkikasvini löytyvät yhdellä kuvalla, mutta kun kuvan alla olevaa otsikkoa klikkaa, aukeaa kasvista enemmän tietoa ja tarinaa eli mennään tunteella ja järjellä. Toukokuulta tulee toivottavasti toinenkin puutarhajuttu ja siinä ovat sitten jo mukana ainakin pilvikirsikat ja kärhöt, toivottavasti myös atsaleat ja magnolia.

rakkaudesta puutarhaan
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa