sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

He suukottivat hyvästiksi. Ester meni kotiin ja tunsi seinien kaatuvan päälleen kuin sellissä. Ihoon koski kaikkialta. Hän makasi lattialla ja uikutti. Fyysisen kosketuksen puute tuntui pahimmalta silloin, kun se oli ollut lähellä mutta saavuttamaton.

Lena Anderssonin teos Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen) melkein jatkaa siitä, mihin Ester Nilssonin tarina jäi kirjassa Omavaltaista menettelyä. Kulunut on vain viisi vuotta siitä kun Ester oli suorastaan patologisen rakastunut taiteiija Hugo Raskiin oman parisuhteensa kustannuksella. Ja saamatta aitoa vastarakkautta. Vailla henkilökohtaista vastuuta on itsenäinen teos, mutta Esteristä kiinnostuneille se on jatko-osa, joka paljastaa, että Ester ei ole oppinut mitään. Kuten edellisessä kirjassa, tässäkin hän uikuttaa lattialla lemmentuskissaan. Samoin hän on vakuuttunut, että uusi rakkauden kohde, nyt taiteilija Olof Sten, on hänen ihmisparinsa. Tässä ei paljon paina, että Olof on avioliitossa Ebbansa kanssa eikä hänellä ole aikomustakaan tätä jättää. Myös ensimmäisen teoksen kissa-hiiri –leikki jatkuu eli kun Ester vetäytyy, Olof lähestyy, kun Ester lähestyy, Olof vetäytyy.

En huomannut kovinkaan paljoa eroa näissä kahdessa teoksessa. Ehkä Ester yritti panna enemmän vastaan ja analysoi entistäkin enemmän. Hän aika ajoin jopa tajusi, että Olof tekee hänelle henkistä väkivaltaa kutsumalla häntä, olemalla suhteessa, kun taas sitten työntää pois, ylistää avioliittoaan ja jopa selvästi inhoaa Esteriä, mutta aina pitkien paussien toteuduttua ’tunne unohti kaiken pahan jonka ajatus muisti.’ Ester on syvällä rakkautensa pauloissa ja ajautunut rakastajattareksi, vaikka oli alun alkaen odottanut jotain aivan muuta ja sen myös suoraan Olofille kertonut.

Kun nyt vertaan Anderssonin ensimmäistä Ester Nilsson kirjaa tähän toiseen, koin tämän tietysti laimeammin, sillä olihan tässä paljon samaa kuin Omavaltaista menettelyä teoksessa. Olisin suorastaan voinut kirjoittaa tähän ensimmäisestä saamani lukukokemukset, jotka olivat aika huikeita. Miten siis sattuikaan, että Hugon lainatessa Esterille DVD:n, se oli juuri Kaasuvalo: suuri klassikkoelokuva parisuhteen henkisestä julmuudesta. Kaasuvaloa ei uusimmassa ole, mutta on edelleen älykäs, analysoiva Ester, joka vain antautuu tunteidensa vietäväksi ystävien varoitteluista ja aikaisemmasta kokemuksestaan piittaamatta. Edelleen voin todeta, että ’Hienosti Andersson rakentaa Esterin persoonaa niin, että vaikka koemme osin farssin piirteitä, voimme myös ymmärtä Esteriä ja mikä tärkeintä: Ester saa säilyttää arvokkuutensa. Hän pääsee jopa koston makuun, jolloin löytää Olofin (Hugon) pirullisuuden (vähäpätöisyyden) ja ryhtyy tiettyihin toimiin saattaakseen asian muidenkin tietoon.’ Tämä kaikki siis samaa, paitsi Ester, runoilija ja esseisti, ei hänkään ole ajan koskemattomissa vaan neljäkymppisyys lähestyy. Aion on lukea kolmannenkin Ester -kirjan, jos sellainen on tulossa, sillä on kiinnostavaa nähdä, kehittyykö Ester, mutta tylsyyden torjumiseksi ja tarinan mehustukseksi, toivon siihen ripauksen ensimmäisen kirjan maanisuutta.  Vailla henkilökohtaista vastuuta kirjassa Ester epätoivoisessa suhteessaan osoittaa jopa järkiperäistä yritystä lähteä tilanteesta pois, mutta Olof, joka haluaa kuoria kakusta vain kermat päältä, lähtee heti perään. Kirja herättääkin moraalisen kysymyksen: Miten pitkälle toisella on oikeus uskotella olevansa rakastunut ja kiinnostunut toisesta, kun ei sitä kuitenkaan ole? Hugosta saatoin jopa uskoa, että hän ei kaikin ajoin tiennyt mitä teki, mutta Olof on vain vaimonsa pettäjä, joka haluaa useampiin vuoteisiin. Ja kaiken huipuksi hän kehtaa kaiken jälkeen...Olof vain on jollain tavalla niin todellinen. Heitä on pilvin pimein ja tämän maailman Esterit mahdollistavat Olofin tapaisten tyyppien lajijatkuvuuden.


Olofin tunteet olivat kuin kirkasta jäätä esterin sisällä: Olof ei voinut elää ilman Esterin rakkautta, mutta ei myöskään sen kanssa; Olof halusi sen mutta ei ymmärtänyt ihmistä joksi se hänet muutti; halusi eroon siitä mutta ei uskaltanut luopua siitä; Ester näytti että hänen elämästään oli olemassa parempi versio, ja siksi hän inhosi Esteriä.


*****

Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Suketus, Katri, Kirjakaapin kummitus Katja/Lumiomena ja Katja/Kirjojen kamari


*****

Osallistun tällä kirjalla kirjallinen retki pohjoismaissa haasteeseen.

20 kommenttia:

  1. Oli pakko tarkistaa, että miltä vuosikymmeneltä tällainen kirja oli kotoisin. Oliko tämä oikeasti nykyaikaan sijoittuva teos? Taitaa jäädä minulta lukematta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, kyllä tämä on ihan nykyajasta ja tapahtuuhan tätä kaiken aikaa: Maanista rakkautta ja/tai stalkkaavaa mukarakkautta, rakkauden luulemista ja vieläkin enemmän noita miehiä, jotka niin 'rakastavat' ketä vain, mutta eivät ole edes puoliksi tosissaan. Minusta etenkin ensimmäinen oli hyvä, tämä jonkin verran toistaa ja jankkaa samaa, mutta menetteli.

      Poista
  2. Pitäisiköhän minunkin jo tarttua taas kirjaan. On mennyt monet pitkät päivät vain voimattomuutta, onneksi toipuminen on alkanut. Kyllä, nyt on kirjan aika. Kerroit tästä kirjasta niin houkuttelevasti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unelma, lueppa Anderssonin molemmat: Ensin Omavaltaista menettelyä ja sitten tämä. On jännä seurata Esterin rakastumisia. Lupaan, että pidät<3

      Poista
  3. Tämä oli kyllä hyvä! Kumpikin Anderssonin kirja on. Omavaltaista menettelyä tuntui ehkä uudemmalta, mutta tämä on pohdiskelevampi. Voi kun Anderssonia suomennettaisiin lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, minäkin odotan lisää Esteriä! Omavaltaista menettelyä vain järisytti enkä muista pitkään aikaan jos koskaan lukeneeni naisen rakastumisista tällaisia kirjoja. Andersson paitsi kirjoittaa oivaltavasti ja tarkkailevasti, myös toi uuden tavan käsitellä sekä Estereitä että tämän maaiman kermankuorijamiehiä.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen aihe.Ja hyvin kirjoitettu arvostelu,nyt minäkin taisin kiinnostua Esteristä;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, arvaan, että tämä olisi sun kirja.

      Poista
  5. Minäkin luin tämän jo loppuun ja sulattelen lukemaani.

    Omavaltaista menettelyä on tiiviimpi. Tässä on turhan paljon samanlaisia kohtaamisia, mutta kyllä se toisto tepsiikin, lukija kokee saman ällistymisen ja kyllästymisen kuin Ester. Rakenteessa on kivoja juttuja, kuten se, että alkukohtaan tullaan uudelleen keskellä romaania. Loppu on minusta myös hyvä.

    Helsinki Lit -tapahtumassa oli mainio keskustelu, jossa Jörn Donner haastoi Anderssonin kärjistämällä ja tiivistämällä kirjan asetelman niin, että kiimainen nainen ahdistelee halutonta miestä. Andersson ei hätkähtänyt yhtään, vaan sanoi, että hän tarkastelee sellaista mikä on hyvin yleistä, mutta mistä ei puhuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ehdottomasti ensimmäinen on tiiviimpi ja sitten se oli vielä jollain tavalla uutta. Vaikka tätä tapahtuu, onko siitä näin alatomasti ennen kirjoitettu. Esterin kyllästyminen tosiaankin tarttuu lukijaan niin, että: Apua, ei kai tuo Olof taas...!

      Varmaan hyvin kiinnnostavaa, sillä jos Donner on mukana ei voi olla tylsää;) Olen lukenut paljon Donnerin varhmempaa tuotantoa ja pidän. Voin ihan kuulla, miten Jörn tuon sanoo;) Niin juuri: Mitä taphtuu, mutta mitä ei sanota.

      Poista
  6. Kiitos taas vinkistä. 5 viikkoa vielä lomaan. Kerään kesälomalistaa jo valmiiksi:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, ole hyvä. Viisi viikkoa menee tosi lujaa. Katselin eilen lehdossamme aloittavia valkolehdokkeja ja muistin, miten aina niiden kukinnan jälkeen alkaakin sitten jo marja-aika, jollekin se voi olla kesän ohimeno, minulle heinäkuun illat ovat parasta suvea.

      Poista
  7. Omavaltaista menettelyä tarjosi niin kiehtovan lukukokemuksen, että tämä meni itseoikeutetusti lukulistalleni. Jospa kesän mittaan saisin kirjan käsiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, tässä on paljolti samaa, vain eri mies. Ja ehkä Ester pistää vähän enemmän kampoihin. Se on nyt blogini arvonnassa;)

      Poista
  8. Hirveä, hirveä vankila... Silti uskon, että jos ihminen on tarpeeksi vahva, pystyy riuhtaisemaan irti mistä vaan. Joskus jokin sisäinen asia saa ihmisen uskomaan, että muuta vaihtoehtoa ei ole, vastaan ei voi tulla muuta rakkautta. Ja kenties kaikille ei voikaan, on vain se yksi rakkaus vaikka se ilmenisikin missä tahansa muodossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, eikö vain. Kyllä Ester tässä viimeisimmässä yrittääkin, mutta kun tuo Olof tietenkin haluaa pitää vaihtelunsa eli jatkaa vaimonsa pettämistä, mutta ei halua myöskään eroa tästä. Tosin Ester olisi voinut kyllä katkaista, viis siitä, mitä Olof sitten valittaa.

      Poista
  9. Ester ja Olof ovat minulle tuntemattomia persoonia, sillä en ole lukenut edellistä osaa. Hmm.. Mietin että olisikohan heissä minulle sitten mitään. Ehkä tämä joskus minunkin eteeni hyppää. Ensin ajattelin (Katjan arviota lukiessani) että voisin jopa etsiä kirjaparin käsiini, nyt taidan luottaa sattumaan, kirja tulee vastaan jos tulee..

    Ihanaista kesäkuuta teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, toivoin joskus, silloin joskus, että olisit lukenut Omavaltaista menettelyä...Tämä on itsenäinen tarina, mutta Ester hahmottuu paremmin, jos on lukenut ensimmäisen kirjan hänestä.

      Kiitos samoin teille!<3

      Poista
  10. Minullekin tämä jäi edeltäjänsä varjoon. Omavaltaista menettelyä on niin huikea kaikessa pakkomielteisyydessää ja vinksahtaneisuudessaan, että tämä alkoi tuntua vain vähän turhan pitkäksi venytetyltä soutamiselta ja huopaamiselta... mutta tykkästin tästäkin. Ja jos kolmas osa tulee, luen sen epäröimättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katri, minustakin Omavaltaista menettelyä oli paljon pakkomielteisempi teos. Ester oli suuorastaan pelottava. Toki sarja Esteristä on houkuttava ajatus, mutta olisi pitänyt tulla nyt jotain vähintäin yhtä vinksahtanutta. Sama täällä: Aion jatkaa Esterin kanssa. Ennemmin tai myöhemmin tapahtuu jotain tosi, tosi outoa...;)

      Poista