perjantai 8. toukokuuta 2015

Mitä äiti muuta tarvitsee kuin kukkia, kirjoja ja rakkautta!

Äitienpäiväviikonloppuja on yhtä monenlaisia kuin on äitejä ja kaikilla perheillä on omat tapansa juhlistaa äitejä ja isoäitejä. Kun lapset asuivat vielä kotona, kävimme usein äitienpäivänä ulkona syömässä ja myös jos oma äitini tuli meille. Viime vuonna vietimme äitienpäivää Luvialla ja päätimme, että emme enää lähde ruuhkapäivinä ulos syömään eli ryhdyimme oveliksi ja tajusimme, miten paljon kivampaa on käydä ravintolassa syömässä vaikka äitienpäivän ja myös isänpäivän aattona. Oma suosikkipaikka merellinen tai Se Yksi Paikka eikä mitään ruuhkaa eli mukavuudenhalu kasvaa vuosien myötä tai sitten se on peräti järjen kasvua;)

Tuli mieleeni tarjota muutama kirjasuositus äitienpäiväksi, jos äitiä halutaan muistaa lahjalla:

Mukana on uusia kirjoja, että ne sitten varmasti kaupasta löytyvät. Kirjan kaarihan on Suomessa yllättävän lyhyt, mutta kyllä vanhempiakin löytää vaikka Kirjatoreilta ja Adlibriksesta tilaamalla. Näitä kaikkia pitäisi nyt löytyä kaupoista eli Sopimus, Hercule Poirot ja minä, Terveisiä Armille, Ehkä rakkaus oli totta ja Hieno vai huono. Nainen jolla on maine


Aivan erityisesti suosittelen Anna Kortelaisen kirjaa Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta, jota vinkkasin jo facebookin Karjala-ryhmässäkin ykkösäitienpäiväkirjaksi. Ehdin siis touhuta myös ryhmässä, jonka nimi on Juuret rajantakaisessa, kauniissa Karjalassa...

Kukista suosittelen isoa hortensiaa, jonka nimi vielä alkuviikosta oli kaupassa vain hortensia, mutta veikkaanpa, että nyt siinä lukee jo terassihortensia. Ostin itselle samalla hortensian, kun olin Bessun kanssa tiistaina viettämässä Viherlandiassa syntymäpäivääni. Valitsin suuren kukan, jossa limeä ja vaaleanpunaista. Istutin tilavaan ruukkuun ja koulutan sitä nyt ulos pitämällä päivät sisääntulossa rapuilla. Kukat muuttavat suven aikana väriään muutamaankin kertaan ja viimeinen väri on tumman viininpunainen. Silloin on aika istuttaa se jonnekin mukavaan paikkaan, syys-lokakuulla, ajattelin omaa mongolianvaahterametsikköämme, ja seuraavana vuonna se kukka nousee sieltä taas. Bessu on tehnyt näin monta vuotta hyvällä menestyksellä. Sain muuten ystävältäni lahjaksi toisen helmiorapihlajan, josta olen niin superiloinen! Tällaisia kukkia siihen pikkupuuhun sitten tulee:

Kyseessä siis Crataegus x mordenensis 'Toba', joka kasvaa noin 3-4 metriä korkeaksi ja jolla on kaunis ruskaväri. Pidän juuri puista, jotka ovat kauniita sekä kesän alussa että syksyllä. Toinen tällainen on pilvikirsikka, mutta ei kannata uskoa, että se olisi hillittykasvuinen, sillä sitä se ei ole. Muuten kyllä täyttää kaiken, mitä luvataan.

Kiitos sateiden valkovuokotkin aukenivat eilen. Ne ovat lisääntyneet kiitettävästi, kun muistaa, miten vähän, vain muutamia, niitä oli pihallamme, kun tänne muutimme. Valkovuokot kuuluvat äitienpäivään. Sinivuokotkin kukkivat vielä...

Vietämme äitienpäivää Lumimiehen kanssa kahdestaan, joten se on vain tavallinen viikonloppu grillaillen ja puutarhaillen. Vuorossa grillattua merilohta ja veneperunoita kera tzatzikin, grillattuja pikkutomaatteja ja jäämerensalaattia. Dolcena on hedelmäsalaattia kera vanhanajan vaniljakastikkeen. Ruokareseptit Leena Lumissa suosituin ohje on katkarapusalaatti, joka mahtuu kymmenen katsotuimman joukkoon kaikista postauksista yli kuuden vuoden ajalta.

Mitä äiti muuta tarvitsee kuin kukkia, kirjoja ja rakkautta! Ehkä vähän myös herkkuja...Käsintehty tumma suklaa, vähän yli 50 prosenttia vahvuus, on ihana herkkuyllätys.

Äideille kera perheidensä omannäköistään tulevaa viikonloppua!

Love
Leena Lumi

PS. Tämän päivän Helsingin Sanomissa on Anna-Stina Nykäseltä pitkä hyvänmielen juttu Kun äidillä oli omaa aikaa. Hän on kysellyt eri vuosikymmenien lapsilta, miten he muistavat äidin rentoutuneen. Ingressikin on jo lukemaan innostava: "Äiti luki suljetun oven takana. Äiti tanssi itsekseen kotona. Äiti voitti hiihtokisat. Äiti tapasi ystäviä ja haisi aamulla pahalta. Kyllä lapset muistavat, miten äiti rentoutui."


"Tuulen viemää palasi lähikaupunkien elokuvateatterien ohjelmistoon kerran vuodessa, ja me lapset opimme nopeasti, että sen jälkeen meidän arkemme nyrjähtäisi hetkeksi sijoiltaan. Kun äiti oli nähnyt elokuvan, hän halusi lukea myös kirjan, molemmat osat. Siihen meni kaksi viikkoa, ja koko sen ajan äiti oli etäinen ja hajamielinen. Me söimme iltaisin lämmitettyä lihakeittoa, josta liha oli loppunut monta päivää sitten, ja katselimme, kun äiti luki."

Minä kävin ostamassa vastakirjalle kaupasta ranskanleipää, ja tarjosin sitä ja makkraviipaleita suoraan paperikääreestä pikkuveljille. Äiti vain luki."

"Tiesimme, että kerran vuodessa toistuva urakka olisi ohi, kun äiti soitti tädille ja alkoi pohtia tämän kanssa, miksi Scarlett O'Hara oli niin mahdoton, vaikka hänellä oli älliä ja ymmärrystä enemmän kuin monella muulla, ja oliko Rhett Butleria esittävä mies Glark Gable imelä vai komea. Mutta eniten he puhuivat Scarlettin puutavarabisneksistä. Ne kiinnostivat kumpaakin. Että mien se kana pystyi pyörittämään sahaa."

kuva Peter Severin Krøyer, Rosengarten (Die Frau des Malers im Garten in Skagen)

44 kommenttia:

  1. Oi, minä haluaisin ihan hirveästi hortensian! Sellaisen sinisen, se on niin hempeä ja kaunis. Eilen kävin läheisessä puutarhamyymälässä ja heillä ei näkynyt hortensioita (kummallista), joten ostin sitten äidille vaaleanpunaisen ruukkuruusun. Sekin oli hyvin kaunis mutta mielelläni olisin ostanut jonkun muun kuin sen 'perinteisen' :)

    Tuo Avojaloin on sellainen kirja jonka vielä hankin. Luin siitä kirjoittamasi arvion mutta en ehtinyt kommentoimaan. Äitini suvun juuret ovat vahvasti idässä ja äidinäiti on Karjalan evakkoja, joten siksi kirja tuntuu minulle tärkeältä jo nyt.

    Ihanaa viikonloppua ja tietenkin ihanaa äitienpäivää, Leena! <3 (Minulle tämä on ensimmäinen äitienpäivä <3 )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, toivotaan, että saat. Johdattele hieman;) Näin eilen ihan sinisiäkin ja ostin ystävälle synttärikortiksi sellaisen, jossa on kuva sinisestä hortensiasta. Todella outoa, että ei hortensioita, kun niitä oli kuluneella viikolla muuallakin kuin Viherlandiassa: Ainakin Prismoissa, sittareissa ja Sokoksella. Tämän voi istuttaa sitten syys-lokakuulla maahan.

      Kirja on todella kiehtova kuvineen päivineen. Jopa hämäläinen mieheni lukee sitä nyt. Minunkin äitini on Karjalan evakkoja.

      Kiitos samoin sinulle Jenni, lumoavaa ensimmäistä äitienpäivää <3

      Poista
  2. Loistavasti tiivistetty, mitäpä muutakaan kuin kukkia, kirjoja ja rakkautta! Paitsi että olen toivonut tänä vuonna lahjaksi kanttausrautaa ... ;)

    Upea hortensia! On todella hienoa, että hortensioiden valikoima lisääntyy vuosi vuodelta ja on tullut näitä uusia puutarhassakin menestyviä lajikkeita.

    Ihanaa äitienpäiväviikonloppua ja myöhästyneet synttärionnittelut ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marietta, näitä ainakin ja niiden päälle voi sitten toivoa jotain muuta, tarpeellista tai tarpeetonta;)

      Terassihortensia on melkein aina näin upea. Siis aika iso ja värivaihtoehtoja löytyy. Äidillä nousee nyt puutarhassa hänen meiltä viime vuonna saamansa.

      Kiitos samoin sinulle ja kiitos ♥

      Poista
  3. Kukkia, kirjoja ja rakkautta ja kyllä, sopivasti tummaa suklaata - siinäpä sitä äidin elämän ihanuutta <3 Hyvää äitienpäiväviikonloppua sinulle Leena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, näin minä tämän näen <3 Kiitos samoin sinulle, Katja!

      Poista
  4. Oi että on kaunis hortensiä ja helmiorapihlajassa kaunis kukinto. Se aivan uusi tuttavuus minulla. Kiitos tuosta kasvatusohjeesta, kokeilen miten täällä menestyy kun ollaan vähän pohjisemmassa.

    Valkovuokot, ne vähäiset, aukeavat täälläkin, ne ovat oikeita äitienpäiväkukkia. En oikeastaan koskaan ole pitänyt noista varsinaisistä äitienpäiväruusuista, mutta ruusuntaimia voisin ottaa tänä vuonna kun entiset piharuusut ovat mennyttä.

    Kirjoja, niitä sain viime kuussa ja eiköhän äitienpäivänäkin lueskella..

    Kaunista äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tuo helmiorapihlajan kukinto ei ole vielä minulta, mutta toivottavasti kohta on. Bessullakin menestyy, vaikka Petäjävedellä on meidän saarta kovemmat pakkaset etc.

      Meillä ne ovat nyt onneksi alkaneet levitä. Sain monta vuotta yhden saksalaien jaloruusun äitienpäivänä ja istutin sen sitten maahan, mutta jossain vaiheessa kyllästyin niihin talvisuojauksiin etc. Olkoon nyt vaikka sitten hortensian aika. Minulla on nyt vain pensasruusuja, sinulla ilmeisesti jaloruusuja...

      Minä ainakin luen ja nyt on kakku uunissa. Puutarha alkaa antaa kevätparastaan ja ihan vielä ei ole voikukkasavottaa= pieni hengähdys.

      Kiitos samoin!<3

      Poista
  5. Omalle äidilleni aion ostaa lahjaksi kirjan. Kiinnostuin Kyung-sook Shinin Pidä huolta äidistä -kirjasta, joten täytyy käydä katsomassa se. Hortensian aion ostaa itselleni, sen lisäksi että varmistin itselleni äitienpäiväkakun voittamalla koulun vanhempainyhdistyksen arvonnassa! Puutarhaan käy kyllä muutoinkin taas mökkiviikonlopun jälkeen tie...katetta pensaille ja kukkapenkkiin. Ostoslistallani on ainakin tuo hortensia ja särkynyt sydän. Ja helmiorapihlajan hypistelyä...jos puutarhastamme löytyy.

    Lämmintä äitienpäivää sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, hyvä sinä! Minä ostin hortensiani itse eli varmasti sain mitä halusin;) Voi, voi, minulla on kakku uunissa eli itse pitää tehdä, mutta lumimies hoitaa ruokapuolen. Puutarhassa on kaikki nyt uutta ja ihanaa taas: Kevätpuutarhaa parhaimmillaan. Helmiorapihlaja on siitä hyvä, että siitä ei tule liian isoa, joten etupihallekin mahtui niitä kaksi syyshortensioiden ja magnllian ja mongolianvaahteroiden kera.

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  6. Magnolia kukkii kalliollamme, sitä äitini kävi ihailemassa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, se on ihana: Kävin just kurkkaamassa <3

      Poista
  7. Täällä meilläpäin on kevät pidemmällä ja valkovuokot ovat kukkineet jo pitkään. Kävimme niitä ihailemassa Ruissalossa, metsät olivat aivan täynnä kukkivia valkovuokkoja kuin satumetsissä.
    Minusta on ihana ihailla ulkomailla hortensioita, joita voi olla aivan valtavasti. Nyt yritän suojella omalla pihalla edes joitakin kasveja peuroilta, jotka tulevat kuin ravintolaan lounaalle ja syövät kaiken. Me asutaan sentään talojen keskellä, mutta se ei hidasta peuroja. Ne hyppivät aitojen yli kevyesti.

    Aurinkoista äitienpäivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, meillä on nyt just sellainen äitienpäiväviikonlopun kukinta menossa eli valtavasti vuokkoja ja scillat, muscarit, esikot ja onnenpensaat säestävät.

      Onneksi meillä ei ole peuroja, Ihan riittävästi on tullut jänisvahinkoja, kun ristihuulet söivät nuput muutamasta atsaleasta, osasta muscareita ja rungon tuurenpihlajasta.

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  8. Kauniit ovat kuvasi taas. Nyt on niin sanomattoman ihanaa aikaa kulkea ulkona. Päivittäin kaikki muuttuu ja kasvaa. Mutta harmi, vielä on mahdollisia yöhallat jotka voivat joitain vikuuttaa. No, surra nyt niitä etukäteen kun ei tiedä onko niitä tulossakaan.
    Oikein hyvää äitienpäivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mummeli, kiitos<3 Nyt on kevätpuutarhan ihanin aika. Vielä ihan ei meilläkään tarvitse aloittaa voikukkasavottaa eli on kuin hengähdyshetki. Yöhallat yleensä mahdollsia 10.6. asti. Jätän kukkaniitylle vielä istuttamatta silkkiunikot, ehtii kesäkuun alussakin. Nyt näyttää hyvältä.

      Kiitos samoin sinulle <3

      Poista
  9. Minulla erillainen Äitien päivä....ensimmäisen kerran vien äitienpäivänä kukat haudalle♥ Ikävä on kova♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Irmastiina...otan osaa♥ Ikävä on pitkä ja kova...vielä kun isän kuolemasta oli yhdeksän vuotta, olin usein soittamassa hänelle...Poislähdön lopullisuus, se lopullisuus, sitä ei melkein kestä. Elämä on kuitenkin niin lyhyt, niin lyhyt...

      "Saatoin arvata, että kaipaisin sinua, että/ moni asia olisi toisin ja vaikeaa ja monimutkaista,/ En sitä, että kaikki olisi niin yksinkertaista. Että/ autius ei olisi/ jossakin, vaan kaikessa, kaikkialla, että suru asettuisi taloksi. Että kaipaus tuntuisi/ joka hetki."

      - Lassi Nummi -

      ♥♥♥

      Poista
  10. Ihanat äitienpäiväherkut Leena, niin ansaitut. <3 Lisäisin normaalisti otsikkoon vielä sanan "suklaata" mutta näköjään sitä voi elää ilmankin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, kiitos <3 Yritän nyt edes kerran olla paljastamatta totuutta: Suussani on nytkin suklaata;) Mieti nyt: Ei yhtä ainoaa viikonloppua, etten 'puhu' ruoasta...Ehkä vetäydyn nyt lukemaan ja kaapaisen vähän Aino Samettinen Nougatia mukaani!

      Lumoavaa äitienpäivää sinulle <3

      Poista
  11. Täydelliset kirjavalinnat, olen ajatellut lukea ne kaikki =D
    Minä vietän tämän viikonlopun pääosin yksin, mutta se ei haittaa (olen jo tottunut, että lintuihmisillä on äitienpäivänä omat menot). Niinpä käyn poimimassa valkovuokkokimpun äidilleni ja vielä itsellenikin.

    Suloista viikonloppua teille! Maukkaita grillihetkiä ja meheviä iltoja <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, minä vähän autan eli Jones on jo matkalla luoksesi.

      Me kaksin ja nyt sataa, mutta lähden silti puutarhaan. Laitan vain perunaveneet ensin marinadiin. R. grillailee nyt koko viikonlopun. Lintuihmiset ovat ihan oma rotunsa;) Meidänkin pihalla kuin valontähtinä monta rykelmää valkovuokkoja.

      Kiitos samoin kaikkea teille eli kyllä ne lintuihimset sieltä palaavat pesäänsä <3

      Poista
  12. Eipä tosiaan paljon muuta - ja varsinkin tuota viimeistä ♥ saa olla, koska noita muita saa itsekin hankituksi. :)

    Minulla oli hieno äitienpäiväyllätys jo etukäteen, kun tuli salaperäinen kutsu vanhimman pojan luo Tuusulaan. Siellä oli kyläilemässä myös toinen juhlakalu, pojan anoppi Sodankylästä, ja meidät vietiin hemmotteluhoitoon päästä varpaisiin. Oli kuorintaa ja hierontaa ja naamiota, jos vaikka mitä. Naamio oli kuulemma sininen. Makoilimme silmät kiinni ja kuuntelimme ihanaa musiikkia. Hoito kesti noin pari tuntia ja sen tuloksena minulla on nyt entisen kuivan ihon tilalla pehmeä hipiä kuin vauvan peppu.

    Meidän kummankaan äiti ei elä, joten olen vain vastaanottavana osapuolena. Lähellä asuva kuopus ja vaimonsa ovat tulossa syömään. Mies laittaa poronkäristystä (niitä harvoja ruokia, joita osaa) ja on hankkinut moussekakun. Se näyttää herkulliselta.

    Synttärionnittelut Leena sekä kirjaisaa, makoisaa, kukkaisaa ja rakkaudentäyteistä äitienpäivää! Eiks tämäkin olisi muuten syytä kirjoittaa isolla alkukirjaimella?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, kiitos samoin♥

      Oi, ihan mahtava ylläri. Kävin ennen säännöllisesti kasvohoidossa, mutta sitten sekin jäi kaiken muun vöyhötyksen jalkoihin. Kotona laitan kasvonaamion kaksi kertaa viikossa. Täällä saarella asuessa tulee laiskaksi lähtemään mihinkään. Pitää kuukautta ennen alkaa pohti, missä kuussa visiteeraamme Aurinkolahdessa ja missä kuussa Luvialla;) Ihosi on nyt takuulla kaunis ja kiristämätön.

      Äiti elää, mutta sanaton sopimus on, että olemme siellä hänellä pääsiäisenä tai äitienpäivänä ja tänä vuonna se oli pääsiäisenä. R. grillailee pari vuorokautta;) Helppoa kuin mikä, sillä vapusta mies liimaantuu kiinni grilliinSÄ. Kakun tein itse ja se on vain tavallinen tiikerikakku.

      Kiitos paljon ja kiitos kaikkea samoin sinulle♥

      Olen miettinyt tuota isokirjainjuttua ja olen ihan samaa mieltä kanssasi, mutta siitä pääsee helposti joku sanomaan, että 'eikö tuo osaa suomea'. Sitä en helposti kestä. Teen paljon näppisvirheitä, mutta kuukun mm. yhdyssana-ryhmään facessa ja muuta hullua. Muuttakaamme sitä vähitellen, ehkä se siitä sitten leviää;)

      Poista
  13. Siinäpä ne parhaimmat lahjat;)

    VastaaPoista
  14. Kauniita kukkasia ja mielenkiintoisia kirjoja, joista osan olen jo lukenut. Kiitos sinun esittelysi!

    Mies toi tänään suloisen orvokkikorin ja lapset ovat kyselleet ruusun väritoivomusta. Tapaamme kaikki huomenna Gustavelundissa Tuusulassa.. Mukavaa mennä valmiiseen pöytään ja pukeutua mekkoon ja korkokenkiin.

    Oikein hyvää äitienpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ole hyvä<3

      Herttileijaa sentään...R. valmistanut monen ruokalajin menun ja sama huomenna;) Kuulostaa upealta!

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Kauniita kuvia ja erinomaisia kirjasuosituksia! :)

    Ihanaa huomista äitienpäivää, Leena! <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, kiitos<3

      Kiitos samoin sinulle!<3<3

      Poista
  16. Minä olen samaa mieltä, ja toivon saavani huomenna kirjan ja rakkautta. Ehkä jopa kukkia. Mutta mekään emme ole vuosiin käyneet missään ulkona syömässä, vaan mies saa tehdä huomenna minulle herkkuruokaa.

    Tuota Kortelaista en osannut lahjaksi toivoa, mutta haluan kyllä lukea. Kun ne juuret siellä Karjalassa ovat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjailijatar, toivottavasti toiveesi toteutuivat. Nyt meilläkin se vaihe, että lähdemme ulos syömään vain äitienpäivän aattoina, jos äiti on meillä tai me länsirannnikolla. Äitini ei jaksa edes ajatella ruuhkapäivinä ravintoloissa käyntiä. Kahdestaan kun olemme, on ravintolamenua parempi tarjoilu, kun R. grillaa. Eilenkin just tuo kaikki, mitä jutussa luettelin ja ne makeat, pienet grillatut tomaatit...Minäkin sain toivoa, joten 'kalaa'.

      Otaksun, että pidät Kortelaisen krijasta paljon.

      <3

      Poista
  17. Juuri niin: kukkia, kirjoja, aikaa. Ja herkkuja. Meilläkin on nyt tuollainen hortensia - ensimmäinen ruukkukukka narsissien ja muscareitten jälkeen. Vielä en uskalla ostaa muita.

    Hyvää äitienpäivää huomiselle, Leena. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, ihan täydellistä! Hesari lupasi Helatorstaille pakkasia aina Hesaa myöten, joten mun hortensia ainakin tulee vielä yöksi sisälle, aamulla aina ulos.

      Kiitos samoin sinulle; Katja <3 Aurinko paistaa täysillä ja scillat ja esikot juhlivat sinikeltaisina mattoina, joita en saa välittymään millään kuviksi.

      Poista
  18. Ehkä levyn suklaata ja lasin viiniä, jos minulta kysytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, minulla oli kokonainen levy käsintehtyä suklaate mennä, koska syntymäpäivä samalla viikolla kuin äitienipäivä.

      Toivoittavasti olet saanut toivomasi äitienpäivän<3

      Poista
  19. Leena ihanuus <3 Oikein sydämellistä äitienpäivää sinulle <3 Iso halaus täältä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia ihanuus<3 Kiitos samoin sinulle<3 Samoin takaisin <3

      Poista
  20. Vastaukset
    1. Kiitos samoin Riitta Sinikka!♥ Super, että kirjoitat Äiteinpäivä isolla. Marjatta ja minä olemme miettineet isokirjainkapinaa juhlapäivien kohdalla. Olisi niin suloista kirjoittaa Joulu, Juhannus, Äitienpäivä, Ystävänpäivä...

      Poista
  21. Äitienpäivä alkaa olla tänä vuonna vietetty, lippukin on salosta laskettu, mutta jokainen päivä on äitienpäivä (ja myös isienpäivä) vaikka juhlistamme niitä aina kerran vuodessa!
    Ihanaa tämän päivän iltaa Leena <3 Ja mukavaa alkavaa uutta keväistä viikkoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuittina, juhlapäivät ovat kuin vuodenajat, ne tuovat traditionaalista jaksotusta ja väriä vuoteemme. Äitienpäivästä tuli tänään mieleen, että ikinä ei ole ollut näin paljon valkovuokkoja meillä vielä ja just kuin tilaustyö äitinpäivälle.

      Kiitos samoin sinulle Tuitiina<3 Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  22. Saimme juhlia äitejä tänä vuonna kauniissa säässä, ainakin täällä...

    Kaunis äitienpäiväkirjoitus! Toivotan sinulle hyvää ja kevääntuoksuista uutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, sama täällä! Ja puutarhan kevätkauneus on ihan oma juttunsa...

      Kiitos <3 Kiitos samoin sinulle!<3

      Poista