keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Vastaan Ystäväkirjahaasteeseen!

Olin laittamassa tähän juttuun otsikoksi, että 'nur für Die Frauen!', koska tässä noita alushousujuttuja pitää paljastaa, mutta sitten mietin, että 'haloo Leena, sinä teinistä asti tabujen kaataja...' ja päätin että näillä mennään. Vastaan Tiian haasteeseen,  joka muistuttaa meitä tyttöaikojen ystäväkirjoista. Muistattehan: Mikä on sun lempiruoka? Kuka on sun suosikkibändi? Mikä on sun suosikkiväri? etc. Kiitos haasteesta Tiia♥

Lempinimi?

Sellaista minulla ei ole ikinä ollut, enkä ole kaivannutkaan. Olen aina pitänyt etunimestäni. Myönnän kuitenkin, että ensirakkaudella oli vaikuttava ja kirjallisuuteen liittyvä lempinimi minulle, mutta en paljasta mikä;)

Lempiaine?

Tässä päättelin muiden vastauksista, että nyt ei kysytty koulun suosikkiainetta, jotka minulla olivat äidinkieli ja historia, vaan aineainetta;) Päätin, että saan sanoa kaksi, koska ne ovat molemmat niin laatua. M.O.T. Toinen on ihovoide Rénergie Multi-Lift ja toinen saman sarjan silmänympärysvoide Rénergie Yeux Multi-Lift. Huomasin jokin aika sitten parhaalla ystävälläni 44 vee, silmien ympärillä 'viivoja', jotka eivät olleet naururyppyjä. Koska jaamme paljon ja lukua pitämättä, laitoin hänelle yhteen tyhjään purkkiin parin viikon annoksen edellä mainittua silmänympärysvoidetta ja jo viikon kuluttua hän soittaa, että 'syön vaikka joka päivä nuukuussoppaa, mutta ilman tuota silmänympärysvoidetta en voi olla: Ne oudot 'viivat' ovat poissa!' Ja mikä parasta, tämä käy minunkin herkille silmilleni, joten on kaksi joita en vaihda, Lancomen silmänympärysvoide ja...!

Millaiset alushousut, stringit vai jättikset, puuvillaiset vai silkkiset?

Pikkareita löytyy joka lähtöön tilanteen mukaan ja joskus ollaan ilmankin. Pidän paljon pitsistä...

Kahvi vai tee, millainen kahvi tai tee?

Ehdottomasti tee, jota nautimme brittiläiseen tyyliin joka iltapäivä kello 5. Pussiteetä, mutta venäläistä. Tytär on teefriikki ja hän hauduttaa mitä kiinnostavimpia teelaatuja. Toisaalta, joka aamu nautin KoKon kupillisen hyvää Robertsin suklaakahvia kera Hesarin. Muuten en kahvia juo, mutta jos, niin se on sitten cappuccinoa.

Lempiherkku?

Zarzuela ja
Apfelstrudel

Paras tuoksu?

Omenankukka, sade, meri...tuoksu ennen lumisadetta...

Lempieläin?

Koira

Kuvassa edesmennyt suuriruhtinatar Olga lemmikeissä. Tämä kuva on näytönsäästäjäni. Koira on ainoa, jonka rakkaus on pyyteetöntä. Koiran äly ja herkkävaistoisuus jaksavat ihmetyttää minua aina vain...


Lempimatto?

Tällä hetkellä Alpen weiss -väriset karvalankamatot juuttipohjalla.  Kuvassa menossa vierasvessaremontin takaseinän laattojen valinnat. Tyttären Dina ja Taika saatiin malleja esittelemään nostamalla rakkaat apinalelut laattojen kulmiin;) Näin siis yläkerrassa, mutta alakerran takkahuoneessa on tekstiilitaiteilijan kutoma paksu, jättimäinen räsymatto, jossa myös erästä suosikkiväriäni eli turkoosia. Maksoi lähdössä, mutta kestää äidiltä tyttärelle.

Lempielokuva?

Tähän on vaikea vastata, sillä pidän niin monesta elokuvasta niin paljon. Nämä olen katsonut moneenkin kertaan eli Elämäni elokuvat TOP20

Suurin kammosi?

Olla saamatta eutanasiaa, jos sitä joskus tarvitsen.

Näetkö unia vai uneksitko tyhjää vain?

Näen paljon unia ja joskus kirjoitan niitä muistiin.

Mukavin (naisten)lehti?

Olen entinen sisustuslehtien suurkuluttaja ja se näkyy vieläkin niin, että tilasin tyttärelle Koti ja keittiö -lehden hänen valinnastaan ja ko. lehti tuli minullekin tosi kauan. Lehden päätoimittajana oli silloin Anna-Liisa Hämäläinen, mutta lehti on pitänyt pintansa ja myös uudistunut. Pisimpään minulle on elämässäni tullut Anna -lehti, jonka kanssa on nyt pieni paussi, sillä minusta tuntuu, että lehden lukijakunta on 50+, mutta se ei näy ainakaan lehden kannessa eikä sisällössä. Tästä saankin sitten aasinsillan aiheeseen, että eikö sen lauluja lauleta, kuka maksaa? Oma aika -lehden päätoimittaja Anna-Liisa Hämäläinen on nostanut kissan pöydälle ja tuonut loistavassa tekstissään esille sen, miten mainonta on kohdistettu nuorille, vaikka suurin kuluttajaryhmä ovat suuret ikäluokat. Vaikka en itse ole suuria ikäluokkia, mieheni on ja sitä kautta samaistun vahvasti tähän ryhmään. Anna-Liisa kertoo, että ostovoimasta 70 prosenttia on 50+ -kuluttajilla ja lisäksi tästä ikäryhmästä käytetään 3,8 miljardia vuodessa lapsiin ja lapsenlapsiin! Lue Anna-Liisa Hämäläisen juttu On järvenvastaista, että mainonta unohtaa yli 50-vuotiaat

Mitä kaipaan 'omalta lehdeltäni' on, että sen kannessa ei ole tähtösiä, vaan vaikka Siri Hustvedtin kuva tai joku ihana sisustus- tai puutarhakuva. Anna oli ennen juuri sellainen lehti. Muistan vieläkin eräitä upeita kansia...En halua myöskään lukea tyhjänpäiväisyyksiä jostain sellaisesta, josta en edes tiedä mitään, kuten joku putous, joku selviytyjät, joku viidakon tähtöset tms. Ei kiinnosta tyhjänpäiväisyys, mutta syväluotaava haastattelu vaikka Patti Smithistä, kiitos kyllä! Hyvä naistenlehti tarjoaa sopivassa suhteessa silmänruokaa, tietoa, puutarhaa, asiaa, vuodenaikaa, syvällisen taiteilijahaastattelun ja ehdottomasti ruokaa, sillä minä nautin lukea ruokalehtiä. Olin juuri ostamassa Glorian Ruoka&Viini, kun näin kannessa burgerin kuvan...Oman lehden pitää olla tunnelman vaalija, sellainen josta tulee hyvä fiilis.

Tiedän, että Anna palaa elämääni, sillä äiti on 'uhannut' sen minulle tilata;) Ah, kaipaankin jo Taina Salovaaran ruokajuttuja sekä muutaman 'tutun' kolumnistin teräviä näkökulmia...

Kun hemmottelen itseäni ostan ulkomaisen sisustus- tai puutarhalehden, Usein se on Sköna hem tai Country Homes&Interiors, mutta se voi olla myös kannesta ja aiheista riippuen vaikka Terassi tai Kauneus&Terveys -lehti.

Kolottaako?

Pitkän puutarhapäivän jälkeen oikea polvi vihoittelee, mutta selviän. Eilen oli kova päivä, kun on niin kuivaa, niin kuivaa...Ei ole satanut ja on tuullut päiväkausia, joten uudisistukset ovat olleet kovilla.

Paras apuväline?

Sama kuin Tiialla eli Compeed -laastari. Muistakaa, että siitä on jo ennaltaehkäisyyn, jos tiedossa on pitkä, pikkutunneille venyvä tilaisuus korkkarit jalassa tai paljon patikointia maastossa tai monen tunnin hiihtoreissu.


Vanhuudenpäivien haaveet?

Euroopan kiertolaisuus!

Lottovoitto vai ikuinen elämä?

Ei kumpikaan. Liika raha haavoittaa ja kuka oikesti kaipaa ikuista elämää! Sopivasti on sopivasti ja minulle se on tämä valkoinen saarikotimme, kesä/syyspesämme suojaisuus, pieni perheemme sekä tehdyt että tekemättömät Euroopan reissut.

En nyt jaa haastetta, mutta tästä voi jokainen halukas napata aikuisten Ystäväkirjahaasteen mukaansa. Vinkistä tulen lukemaan teidän Ystäväkirjanne vastaukset.

Love
Leena Lumi

Feeling Good

44 kommenttia:

  1. Olipa hienot vastaukset - ja pohditut.
    Anna-Liisa Hämäläisen juttu on hieno - ja toivottavasti vasta päänavaus. Olen itsekin joissain postauksissa muistuttanut, että meillä vuosia hieman enemmän omaavilla on usein myös ostovoimaa, joten miksi meille tyrkytetään napapaitoja!
    Ja Sköna Hem on lemppareitani - se on inspis- ja lohtulehti jos mikä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lady of The Mess, kiitos <3 Taidan olla aika perusteellinen luonne...;)

      Anna-Liisalla on vahva 'tatsi'. Ihailen häntä.

      Ja miksi niitä housuja, joissa vyötärö on jossain navan alapuolella! Boikotoin nykyään liikkeitä, jotka myyvät vain niitä. Muuten: KappAhl ja Marc&Spnecer myyvät pitkiä housuja jotka näyttävät hyviltä ja on vyötärö ylös asti. Ostin KappAhlista KOLMET farkut.

      Skönä hem on lohtu<3

      Poista
  2. Ai mahtavuutta Leena, etkä sinäkään rohkea sissi skipannut kalsonkikysymystä. Aivan mahtavaa ja voi Zarzuela, nam mikä kuva.

    Aivan ylimmän kuvan elokuva, en muista nimeä, oli kyllä hyytävä kuvaus perhedynamiikasta ja perhesuhteista.

    Sköna Hem on muuten niin ihana ja kaikki sisustuslehdet. <3

    Tuo Anna-Liisa Hämäläisen juttu on loistava, markkinointikoneiston tyypit ovat joko miehiä tai nuoria, sillä päätöntä meininkiä olla mainostamatta tilastollisesti suurimmalle ostovoimaryhmälle eli meille. <3

    Kiitos kun otit haasteen vastaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, likellä se oli;) Kiitos <3

      Se on Perhe - August: Osage County.

      Se on ja on ollut sitä jo kauan.

      Niinhän se menee, mutta tuskin kauaa, jos mainostajat haluavat tuotteille menekkiä. Kaikkein älyttömintä on aliarvoida suurin ostajaryhmä tai sen maku. Luulenpa, että kukaan ei kykene myymään sulla ja mulle mitään tätijuttuja<3

      Kiitos sinulle ja ole hyvä <3

      Poista
  3. Napahousut on ihanat, sillä olen mikrokokoinen, joten napahousut sopivat hyvin. Minä taas inhoan normaaleja housuja, sillä niissä vyötärö ylettyy kainaloon. Siispä ostan vaatteeni nuoriso-osastoilta ja koska liikun ja olen ulkona, niin urheiluosastoilta, joissa vaatteet ovat valtavan isoja, joten ostan lasten kokoja.
    Naistenlehdet olen lukenut kampaamossa tai kirjastossa. Yleensä olen tilannut vain puutarha- ja sisustuslehtiä ja kodin kuvalehteä tai jotain vastaavaa. Lukuaika on varattu melkein yksinomaan kirjoille ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
    Nyt on tullut ihmeellisiä mainoksia, joissa ryppynen vanhempi nainen on kuvankäsittelyllä muutettu nuoreksi ja tietysti myydään ihmevoidetta sillä mainoksella eli kyllä ne markkinoijat ovat huomanneet ostovoimat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, minä tunnen joitakin ikäisiäni, jotka ostavat vaatteensa lasten osastolta. Itse olen aika normaalikokoinen, painoin vielä 30 vee 45 kiloa pituudella 1,66, mutta nyt ei enää sama, joten jos housut, ne matalavyötäröiset farkut, jäävät navan alle, näytän tuhdilta, vaikka olen varsin normaalikokoinen. Kiva on, että kaikille löytyy. Nyös kenkiä äidilleni, jonka jalan koko on 35.

      Minulla on pitkälti sama, mutta en ole raaskinut katkaista 3-4 naisen lehtien vaihtamisrinkiä eli hyvin luetaan, mutta minä joudun usein palauttamaan ilman, että ehdin ollenkaan lukea. Kirjat vievät lukuaikani, siksi ehkä ostankin mieluusti hyvin nautinnollisia lehtiä, kun joskus ostan.

      Se on niin järkyttävä mainos, että jaksan ihmetellä, miten ihmisiä oikein saa höynäyttää. Siinä oli sellainenkin kuvio, että jos nyt tilaat heti, saat alennsuta niin ja niin paljon etc. Toivon totisesti, että siihen ei kukaan langennut. Ihon pahimmat viholliset ovat tupakka ja Thaimaa eli tupakka ja aurinko! Viisaat istuvat varjossa, perivät hyvät geenit, hoitavat ihoaan kohtuullisesti, nukkuvat riittävästi, juovat vettä riittävästi, ulkoilevat, nauttivat elämästään. Ja sitten vain toivotaan, toivotaan ja samallla nauretaan itsellemme kun katsomme brittisarjaa Todella upeeta! Minä olen sitten Patsy...

      Poista
  4. Lehtien kanssa kun on ollut tekemisissä hyvän matkaa toistakymmentä vuotta, niin ei voi kuin ihmetellä ketkä yhdessä jos toisessa lehtitalossa tekevät päätöksiä...saneeraajatko (joista itsellänikin kokemusta) sillä siellä yläpäässä ei kuunnella KETÄÄN! No, en ala ärsyyntymään aiheesta josta voisin puhua kolme päivää syömättä :)

    Nämä ystäväkirjajutut on olleet hauskoja luettavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepi, lehdillä on käynnissä hirveä murros. Kyse on sekä henkiinjäämisestä että siitä, miten iso osa lukijoista saadaan lukemaan nettilehtiä. Minä en lue kuin Taloussanomat netistä, itstun jo muutenkin ihan tarpeeksi tässä ja en lue lehtiäni iPadilta kuin sattumalta. ME voisimme puhua tästä paljonkin, sillä tähän liittyy vaikka mitä, mutta jos ei tänään. Laitoin just yhden monen tunnnin safkan uuniin muhimaan ja eräs Pirkanmaan päälehti on lähettänyt minulle jo kysymyksiä ensi viikon haastattelua varten;)

      Eikö vain! Minäkin käyn lukemassa näitä lisää. Ellei sinulta löydy, ota tästä mukaasi, niin tulen lukemaan.

      Poista
    2. Saatanpa hyvinnii tarttua :)

      Pelkästään jo se, että monessa lehdessä on "lue lisää nettisivuiltamme" ärsyttää lukijoita s u u n n a t t o m a s t i, mutta kun sitä(kään) ei uskota!
      Uutislehti on toinen juttu, sitä moni lukee mielellään netistä(kin), mutta aikakaulehti on nautinto, se pitää saada käsiin mukavasti, vaikka rullalle kainaloon, mukaan aurinkoon, kylpyammeeseen, siihen pitää halutessaan voida palata vaikka kolmen vuoden kuluttua uudestaan. Sitä ei haluta lukea netistä! Mutta kun sitä ei uskota! No, se siitä! :D

      Poista
    3. Pepi, teeppä se! Odotan jo;)

      Juuri tapasin jossain liikenteessä naisen, joka sanoi äitinsä suuttuvan moisesta ihan sairaaksi. Minä sanoin, että 'sama mun äidin kanssa.' Se on KIUSANTEKOA! Äitini lukee monia lehtiä ja on kiinnostunut monesta, mutta hän ei todellakaan ala nettiä opetella 87 vuotiaana, eikä tarvitse!

      Aikakauslehdissäkin on monta vinkkiä nettisivuille ja niitä äitini, suurlehtitilaaja, ei ikinä näe. Aikakauslehti onkin nautinto, jota pitää voida hipelöidä ja nauttia. Arvaa mitä, säästin 10 vuotta 10 vuoden Kauneus&Terveyslehdet! Nyt säästän enää vain tyyrimmät ja kauneimmat sisustuslehdet ja erityisesti joulunumerot. Juu, tämä on pitkä case.

      Poista
  5. Olipa kiva lukea tätä! Huomasin kaipaavani ystäväkirjoja, saa nähdä, ehkäpä tartun tähän sopivana hetkenä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, kiitos <3 Ne olivat vain niin ihania! Ota ihmeessä mukaasi. En viitsinyt haastaa, kun ikinä ei tiedä, kuka haluaisi, kuka ei millään ehtisi etc. ja tämähän on nyt kuitenkin kevennystä kirjallisuuden joukkoon.

      Poista
  6. Tämähän on kiva! Voisin joskus osallistua. Nyt on kyllä monta kirjabloggausta mielessä, mutta en unohda tätä.

    Alkoi naurattaa Leena, kun sinä kirjoitat, että haluat lehdiltä ehdottomasti ruokajuttuja, ja minä taas olen vastannut monen naistenlehden kyselyyn, että ei kiitos ruokaa, ruokaohjeita on niin kaikkialla, esim. K-kaupan ilmaisvihkosessa ja netissä. Minulla lehdistä saksittu ruokaohjekasa keittiössä vain nousee ilman että olen yhtäkään ohjetta kokeillut. Tarkoitus on, että kokeilen ja siirrän vihkoon hyväksi todetut. Tulee ähky olo jo siitä kasasta.
    Olen sen sijaan pyytänyt lehdiltä artikkeleita naisten asemasta eri maissa ja Suomessa asuvien eri etnistä syntyperää olevien naisten haastatteluja. Kas, niitä on tullutkin useaan lehteen - minun pyynnöstäni :) tai sitten ilman, aikaan sopivasti!

    Monet anti age -mainokset ovat tosi lapsellisia. Pirkko Mannola esim. mainostamassa teinitytöksi muutettuna jotain tuotetta, ja sitten kun näkee hänet luonnossa hän on juuri ikäisensä näköinen, kuten kuuluukin. Vanhuus on kauneutta! Teeskennelty nuoruus taas on irvokasta ja pinnallista. Minusta on kiva seurata, miten vanhenen. Silmät esim. eivät ole enää niin auki kuin nuorena, mutta minusta se sopii osana vanhenevaan kokonaisuuteen. Vanhnakin voi kokeilla kaikenlaista uutta. Minä ajattelin kasvattaa uudelleen pitkät hiukset. Eihän se ole mikään sääntö, että vanhalla naisella on oltava lyhyt kampaus.

    Oli kiva lukea vastauksiasi! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, toiset unohtaa, toiset ei: Vinkkaa mulle sitten kun olet tehnyt. Olen nyt niin kiireessä, että kohta taidan olla muutaman päivän Out of Office.

      Nyt minuakin naurattaa, sillä olen huomannut tuossa tietyn jakolinjan! Mutta: Ota huomioon, että olen pyytänyt myös lisää talousjuttuja ja niitä tarjoaa ansiokkaasti mm. Oma aika. Ostan sellaisia ruokalehtiä, että niitä ei raaski saksia kuin ehkä just vähän ennen joutsenlaulua. Kokeilut usein jäävät, mutta sitten kun siihen todella ryhtyy, voi löytää helmiä. Zarzuelan taisin saada Taina Salovaaralta ja sitten se pinaattikantarellifrittata, oliko sekin häneltä...

      Minäkin pidän etnistä syntyperää olevien naisten haastatteluista, heidän, jotka asuvat Suomessa.

      Olet varmaan törmännyt siihen, jos olet facessa: En ole IKINÄ nähnyt mitään yhtä törkeää. Pirkko M. oli kovasti photoshopattu jonkun lehden kanteen, en muista enää minkä. Kauneutta on minusta se, missä itse viihtyy! Oma viihtymys tuo hohdetta, jota ei myydä purkeissa. Minä annan kaikkien tässä taaplata tyylillään ja kuten huomasit, en puuttunut silloinkaan siihen proteesiasiaan, vaikka aivan kihisin. Vasta nyt kun olit itse pyörtänyt päätöksesi, tulin hihkumaan ja olen niin onnellinen. Kyllä nainen saa tehdä ulkonäkönsä eteen terveessä määrin, mitä haluaa, jos hän sitä haluaa. Minulla se rajoittuu vain noihin voiteisiin, ulkoiluun, auringon välttämiseen yms. Nukun kyllä liian vähän kiitos tämän bloggaamisen, mutta otan sitten välillä takaisin 12 tunnin unilla, vaikka tiedän, että ei se ole sama asia.

      Kas, kas, tiedätkö, minulle sanoi yksi sukulaistäti kun ätytin 30 vuotta, että 'ei sinun sovi enää pitää pitkiä hiuksia, vaan pitää leikata hiukset ja ottaa permanentti.' Jaa, ke tulee yhden lehden haastattelija: Mietin just, että laittaisinko ylleni sen Marimekon leningin, jonka helman lyhyydestä eräs opettaja minua moitti;) Voin tietysti sanoa, että 'sääret eivät sitten saa näkyä'. Pitkät hiukset ovat ihanat!!!

      Kiva kuulla: Kiitos <3

      Poista
    2. Leena, 'eräs opettaja' tarkoitti puhua hameiden pituudesta yleensä, kun oli juuri innoissaan keksinyt, että saattoi pidennyttää omansa, jotka olivat hyviä vielä viisikymppisenä, mutta eivät enää päälle kuusikymppisenä. ;)
      Hän ei tajua, miksi mekoissa ei voi olla sama koko eri pituuksilla kuten housuissa on. Aivan eripituiset naiset voivat olla kokoa S tai M, ja onhan se mekko silloin 180-senttisellä liian mini ja 150-senttisellä pitkälle polven alle.

      Lyhyt Marimekko vain päälle haastatteluun, Leena! ;)

      Poista
    3. Marjatta, juu, se on se 'lady like' tyyli, jota osaan myös olla, kuten sinäkin.

      Sekin on tosi: Ystäväni sai just Spenceriltä vihdoinkin muotifarkut, vaikka on hiukan lyhyt. Ystävällinen myyjä kertoi, että heillä on useimista malleista vähintäin kaksi pituutta. Näinhän se menee ja lisäksi Marimekko on kuuluisa juuri puuvillastaan ja se kutistuu, vaikka kuinka pesisi käsin hienopesuaineella.

      Ainakin siinä on päärynänkuvia ja väriä, kun liian usein olen mustassa. Kiitso luvasta<3

      Poista
  7. Kiva haastepostaus ja viehättävät kuvat! <3

    Ystäväkirjat olivat niin tärkeitä, minulla on pari niistä säilynytkin. Aikuisen ystäväkirja - ihan hillittömän ihana ajatus! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos<3 Tee sinäkin!

      Jään odottamaan mitä kuvia keksit laittaa ja mitä vastaat: Kysymyksiä et muuta, minäkin siedin jopa tuon kalsongit;)

      <3

      Poista
  8. Minäkin olen tyytynyt omaan nimeeni. Lempinimiä on tullut ja mennyt, mutta nykyään kaikki taitaa kutsua sillä äidin ja isän valitsemalla. Tai no, mieshän se usein hellittelee, mutta sen sille suon ja ilolla kuuntelen:). Kiva haaste ja kivat vastaukset. Ja tuo kuva nuoresta sinusta on ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paluumuuttajatar, muistaakseni nimesi on kaunis: Ei kai se ihan tyytymistä ole vaan ehkä jopa tyytyväisyyttä.

      Kiitos<3 Tee sinäkin tämä. Sitten vinkkaat ja tulen lukemaan!

      Poista
  9. Ihana ystäväkirja-tyylinen juttu! Olen aina pitänyt ystäväni-kirjoista ja myös kaikenlaisista blogihaasteista - ainakin tällaisista, joista saa tietää lisää ihmisestä blogin takana. <3

    Minulla on nyt itselleni sopiva naistenlehti hakusessa. Tykkään kyllä Kodin Kuvalehdestä ja Kotivinkistä, mutta kyllästyn niihin nopeasti enkä tilaa nyt kumpaakaan. Toisinaan ostan naistenlehtiä, eniten brittiläisiä (tietenkin), kuten Country Livingiä ja itselleni kaikkein mieluisinta Simple Thingsiä. Mutta mistä saada lehti, jossa on kirjallisuusjuttuja, sisustusta, matkajuttuja, laadukkaita kosmetiikka- ja muotijuttuja ja hyvää tutkivaa journalismia jostain ajankohtaisesta aiheesta? Siihen saakka pitää valita se itselle paras kompromissi.

    Euroopan kiertolaisuus on ihana haave!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, tämä on kiva, vaikka noita alkkareita aluksi hämmästelinkin. Minä en läydä omiani. Vain osa teinikalentereista ja päviäkirjoista on tallella. Tee sinäkin tämä! En osannut lukea kenelle sopii, kenelle ei sovi, kun kaikilla on kiire, mutta tämä tuo kaivattua kevennystä kirjojen virtaan.

      No vähän on sama täällä. Katsos, äiti tilasi minulle Kotilieden ja Eevan...;) Molemmissa paljon hyvää, mutta eivät ihan mun juttuja. Kotivinkkiin minäkin kyllästyin, Kodin Kuvalehden saan lukea naapuriltani.

      No just tuo kaikki, mitä mainitset, tuo pitäisi saada samoihin kansiin. Nyt en ihan tuota näe eli olisi markkinarakoa.

      Se on ja 2013 alkoi: Eläköön!, se toinen kierros. Ajattelen sitä nyt vähän liikaakin, mutta kun mieli on villi ja menee sinne, mitä sydän kaipaa.

      <3

      Poista
  10. Onpa kiva postaus. Joskus täkäläiset suomalaiset tarjoaa Anna-lehtiä, mutta en välitä lukea, menee heti roskikseen. Minäkin olen tyytyväinen etunimeeni, jonka saksalaisetkin tuntee, ei tarvitse koskaan tavata sitä, isoäiti Alma sitä oli aikanaan ehdottanut. Eutanasian mahdollisuutta toivoisin myös, tuttavien tuttua lähdetään ilmeisesti viemään Sveitsiin sitä hakemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, kiitos<3 Anna on hiukan muuttunut...tai sitten me olemme muuttuneet;) Sulla onkin hyvä nimi. Leena toimii samalla periaatteella, vain pitkä vokaali katoaa. Tiedän, että Sveitsissä on se avustettu kuolema ja olenkin R:lle sanonut, että jos...nin sitten sinne.

      Poista
  11. Oli ihana lukea sinun ystänkirja postausta. Vaikka olemmekin kaukana tuttuudesta on bloggaus jotenki yhdistävä tekija joihinkin persooniin. Minä olen jo siinä vaiheessa jolloin eivät tietyt asiat enään jaksa houkuttaa.
    Luen vakiosti Eeva ja Antiikki ja taidelehtiä ja harrastukseeni liittyviä tietysti.
    Kirjastossa luen joitain lehtiä sattuman varaisesti.
    Ruoka on kasvista 80% ja väin vähän muuta mutta rakastan omanlaistani ruokaa.
    Kirjoja luen kohtuullisesti aina.
    Sanomalehti on aamuni avaus ja iltalehdet luen netistä.
    Ystävän kirjolla on ihana tutustua uusiin ihmisiin ja jokainen uusi tuttavuus on arvokas. Olen elämälle utelias ja ulospäin suuntautunut palvelijan sielulla varustettu. Ajoittan sisäänpäin omaan hiljaisuuteen menevä.
    Kiitos jos jaksat lukea minun höpinää. ♥ Nimimerkkini on lasten antama lempinimi koska oma nimeni on monista hankalan pitkä ja lemppari on kuulemma hyvin kuvaava minusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, kiitos<3 Eikö olekin kuin tunnnettaisiin!

      Minulla nyt vaihtelu menossa eli tavallaan etsin sitä itselleni ominta, jossa kaikki olisi samoissa kansissa. Ehkä lienee likaa toivottu...

      Hesari on minulle tärkeä. En tiedä ilman sitä mistään mitään, sillä en katso edes tv-uutisia.

      Kunpa ne olisivat tallessa. Meissä paljon samaa. Pitäähän sitä sitten saada myös palautua.

      Oikein hyvin jaksan ja tiedän, että siellä vasta onkin tyylinainen♥ Sirkkis on kiva lempinimi ja tulee mieleen joku Sirkku, Sirkkunen...pieni ja pirteä, suloinen.

      Poista
  12. Ihana postausidea tällainen ystäväkirja!

    Ja voi kuinka ihania koirakuvia - toinen koira"hullu" täältä huutelee. Pian onneksi pääsen rapsuttelemaan omaa kummikoiraani pahimpaan koiraikävään. :)

    Miten voisin kirjautua blogisi lukijaksi ja vai onko se mahdollista vain muille bloggaajille? Kiitos avusta. :) -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, eikö vain!

      Kiitos<3 Meilläkin nyt kummikoiraelämää, kun oman uuden aika ei ole vielä.

      Toki voit kirjautua vaikka ei ole blogia. Laita minulle sähköpostia osoitteeseen leenalumi@gmail.com niin järkkäämme asian kuntoon <3

      Poista
  13. Onpa hauska postaus. Ystäväkirjat on ihania. Ja nämä kysymykset mainioita. Hyvinhän tuohon pikkarikysmykseenkin vastasit, järkevästi sekä salaperäisesti.;) Mä kompuroisin tuon mattokysymyksen kohdalla: Lempimatto, täh? Semmonen mikäon kauniin värinen ja hyväntuntuinen.

    En nyt rupea tilastojen kanssa väittelemään, mutta ei kaikki suurista ikäluokista mitään rikkaita ole, tai edes kovin ostovoimaisia. Kun taas miettii nuoria (olisiko mainosten suhteen ikäraja alle 30v.?), niin he ovat kyllä kasvaneet aivan erilaisessa kuluttamisen ja materialismin maailmassa kuin suuret ikäluokat tai vaikka 60-luvulla syntyneet. Mainosten maailma on tainnut aina olla nuorten. Nykyinen läntinen maailma on suuresti nuoruutta (ja materialismia) ihannoiva ja painottava. Sellainen mainonta (tai maailmankuva) on tietysti monesti tyhmää ja bisneksen kannalta kehnoa ja monin tavoin täysin epätervettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, kiitos <3 Ja hauskaa on sekin, että huomasin, miten paljon siinä on syksyä;) Yhtenä päivänä löysin itseni katselemasta joulun kuvia...No pitää olla vähän edes Garbo. No, minusta tuo mattokysymys on oudoin, mutta reippaasti siihenkin moni on vastannut.

      Sanna, siinä on laskettu kaikki varallisuus ja tuo on nyt faktaa. Luithan sen jutun.Ei se, että ollaan vietetty vauras nuoruus tai lapsuus takaa vaurasta jatkoa. Minusta tämän päivän nuorilla on vaikeampaa, sillä hyvin moni on hyvästäkin koulutuksesta huolimatta määräaikaisissa työsuhteissa jotain 40+ saakka ja toiset eivät saa vakityötä, muuta kuin kouluttautumalla uudelleen. Meillä saattoi olla jossian kyöhempää, mutta olihan se, kun ompelija kävi kotina ompelemassa joka koulun juhlaan leningin, oli kotiapulainen ihan tavallisessakin perheessä ja kun haettiin töitä, niitä oli tarjolla niin,että saattoi hinnoitella hyvin. Ei matkusteltu ennen kuin omilla rahoilla vasta jotain 20+ alkaen, mutta oli monenmoista harrastusta ratsastuksesta luisteluun ja viakka mitä. No, onpa jännä nähdä, miten hyvin ja kauan mainosten suuntamiinen nuorille kannattaa. Minulle just tuo mianokset on tavallaan ihan yksi lysti, mutta se on merkki suuremmasta ilmiöstä, jossa joku tai jotkut ikäluokat yritetään ignoorata, vaikka jatkuvasti saa silti lukea, miten heille rääälöidään omia, pitkiä matkoja, omia asuinalueita etc. Kun seuraan omaa pirteää äitiäni, huomaan, miten kaikki menee, mutta en ala niitä tässä nyt retostelemaan. Hänen on kuitenkin perushyvä tutussa kotikylässä, jossa saa käydä laskutkin maksamassa itse pankkiin ja siitä ei veloiteta eläkeläisiltä mitään!

      Poista
    2. Mä en tarkoittanut, että nykyään nuorilla elämä on jotenkin helpompaa tai varakkaampaa, lähinnä päinvastoin, olen sen itsekin usein kokenut. Mutta siis tarkoitin tällä sitä, että maailma ON paljon materialistisempi paikka kasvaa kuin vaikka 60-luvulla syntyneille (heh, 60-lukua en ole nähnytkään;)). Mä olen nähnyt ihan omana elinaikananani muutoksen paljon materialistisempaan aikaan. (Yhden katsomani ohjelman mukaan tämä tapahtui jossain vuosituhannen vaihteessa, tiedä sitten onko näin.) Meille on koko ajan tarjolla uusia puhelinmalleja, vaatetrendien vaihtuvuus on todealla nopeaa, jonkun mittauksen mukaan brittinaisilla on jotain yli 100 trikoopaitaa-ja toppia vaatekaapissa, joita käytetään keskmäärin 2 kertaa ennen poisheittämistä, ihmiset joilla ei olisi edes varaa haluaa usean sadan euron käsilaukun, nykyään sadan kenkäparien omistaminen ei ole erikoista jne. Kaikki tämä nykyinen tavaran karisminenkin kertoo ajastamme, kun me vaan yksinkertaisesti hukumme kamaan. Ja kun on kasvanut tällaisessa maailmassa, niin tottakai se vaikuttaa jollakin tavalla. (Siis tiedän myös paljon vanhoja ihmisiä, jotka ovat kärsineet puutteesta ja nyt sitten ostavat massoittain.)
      En mä yrittänytkään kieltää tilastoja;), mua vaan ärsyttää, kun suuret iköluokat niin usein kuvataan yhtenä varakkaana massana. Tiedän paljon suuriin ikäluokkiin kuuluvia, jotka todellakaan ei voi matkusetlla ulkomailla, käydä kylpylälomilla, vaihtaa autoa ja ostella uudet tabeletit itselle sekä lapsenlapsille. Sori, mulla on nyt joku yliherkkyys.;)

      Poista
    3. Samma, enkä mää tarkoittanut, että varalisuudesta 70 prossaa on suurilla ikäluokila, vaan 50+ -ikäisillä ja se on hiukan eri juttu.

      Etenkin olen lähipiirissä kokenut sodan kokeneet sukupolvet, joille tavara sinänsä on kuin turva ja miitä uudempi sen parempi. 100 trikoopaitaa ei mitään! Totta se on, mutta minä jätin itseni tästä kierteestä pois.Laskin ne kaikki ja tajus, että 'mää olen mää ilman aina uusia vaatteita'. Kauhistutan ehkä toisia, mutta farkkuni ovat revityt, käytän miesten paitoja kuten teininä ja leninigit ovat ne mihin kohtuudella mahdun..Enää on jäljellä mieltön heikkous neuleisiin, etenkin kashmriin, mutta sekin on hallinnssa tuksna ja kiletäymyksen kautta. Liika tavara tuo ehkä sodan kokeineille turvaa, heidän jälkeläisilleen ahdistua.

      Siis korjasi jo alussa: Ei vain suuret ikälokat, vaan 50+ -ihmiset. Eivät he ole sitä. Jo avioero ja monen eri perheen elättäminen muutta koko kuvion.Et ole yliherkkä ja jos olet, autan sua: Ei mekään voida tehdä tuota kaikkea, mutta arvaa mitä: En tunne olevani mitään paitsi. Niin, paitsi sitä omaa koiruutta...;)

      <3

      Poista
    4. Mulla on vaatteita ja ylipäätänsä kaikennäköistä kamaa ihan riittävästi, yli tarpeenkin, ja silti mä omistan paljon vähemmän kuin suurin osa tuntemistani ihmisistä.;) Mutta niinhän se on, että tilastot on totta (tosin onhan sellainen kirjakin kuin Kuinka tilastoilla valehdellaan.;)), mutta ne ovat totta massojen, ei vältämättä yksilöiden kohdalla. Vaikka kuinka välillä inhoan ja vastustan yleistämistä, oli ne sitten tilastollisia tai yleistyksiä kuten 'karjalaiset on vilkkaita' tai 'italialaiset on tyylikkäitä', niin onhan niissä useimmiten joku totuuden siemen mukana. Ja käytän niitä väliin itsekin.;) Mulla on vaan aina niin suuri ahdistus, jos joku yrittää kategorisoida mau johonkin lokeroon. (Tässä ja nyt ei tietenkään: enhän mä ole 50+ tahi nuori.;))

      Mulla oli joku puutrahaan liittyvä kyysmys sulle, mutta en mää sitä ny muista....
      Hauskaa viikonlopun jatkoa!

      Poista
    5. Sanna, arvaa mitä: Olen ajatellut, että olet minimalisti!

      Tuohon karjalaisuuten olisikin nyt paljon sanottavaa, mutta kerron ajalla privaatisti. Eikä se kaikki liity vain siihen vilkkaussterotypiaan, vaan vähän muuta...Nyt ei ehdi: Ensi viikko on niin huima, että jos siitä selviän, olen tavoittanut ikuisen elämän:) Italialaisten tyylikkyydestä olen ihan kokemuksen kautta montaa mieltä etenkin liittyen ihan normihygieniaan...

      Oijoi ja nyt minä ole tehnyt sen viikon sisällä jo kahdesti! Unohda se n....sti ja heitä roskiin tuo minimalistikin. Miten minusta vain tuntuu, että sun likellä on tilaa eli ei tukehdu liikaan tavaraan. Sä olet jotain parahutta siitä väliltä<3

      Koitas nyt pinnistellä, sillä rakastan vastata puutarhakysymyksiin!!!

      Kaunista sunnuntaita<3 Onneksi on satanut. Alan väkertää arpalippuja, sitten luen PÄIVÄLLÄ ja jossain viaheessa arvonta. Illalla Avalta The Affair ja olen ihan kahden jakson perusteella ihan myyty. Näyttelijävalinnat vahvat ja tarinassa on taikaa...se siis klo 21.

      Poista
  14. Minulla on muuten ihan oikea Otavan julkaisema ystäväkirja Aikuiset ystäväni, jossa on esim. aikuistesti, jossa pitää ympyröidä, omistaako Aalto-maljakon, Bonus-kortin jne. Siellä on jatkettavia lauseita Elämän tarkoitus on ... , Seksikkäintä on ... jne. En ole viitsinyt 'kiusata' vieraana olevia ystäviä (kysely on aika laaja), joten kirjassa on vain muutama täyttö. Olen sen sijaan täyttänyt sen omalta kohdalta jo kahdesti noin 5 vuoden välein. Aion uusia täytön tänä iltana, kiinnostaa katsoa, miten vastaukset muuttuvat edellisistä.

    Joissain lehdissä on myös kivoja juttuja, joissa haastatellut henkilöt jatkavat aloitettua lausetta. Sellainenkin olisi blogihaasteeksi kehiteltynä hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, tuo onkin mennyt minulta ihan ohi. Olöisin varmasti tehnyt samoin kuin sinä, paitsi: Paras ystäväni olisi saanut myös noin 5 vuoden välein tehdä sinne vastauksensa. Olemmeko me kolhoositalouden lapsia, kun mullakin sykli on aina just viisi vuotta!!!

      Sehän onkin hauskaa! Kunpa omallekin kohdalle osuisi edes ennen kuolemaa tuollainen haastattelu. Olin koulussa tosi 'haka' just tuotta jutussa.

      <3

      Poista
  15. Sinun tekstejäsi on aina ihana lukea aamuteen äärellä! Mutta meinaan myöhästyä töistä, joten kaunista kesäpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, miten hauska kuulla! Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  16. Onpa hauska haaste! Ystäväkirjat ovat ihania, vaikka niihin vastaaminen onkin aina vähän vaikeaa, kun pitäisi osata valita se yksi - elokuva, kirja, ruoka, kaikki, ja maailmassa on kuitenkin niin monta hyvää ja ihanaa ja tärkeää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, yhden valitseminen on liian rankkaa friikille. vähintäin 10 pitää saada valita.

      Jotain ihanaa sain lainaksi ystävältäni, joka löysi kirjan kirpparilta: Liittyy Onervaan<3

      Poista
  17. Hei Leena! Hauska kirjoitus Ystäväkirjasta! Kiitos!
    ...et muuten arvaa minkälainen kansi omassa ystäväkirjassani on? ;) No sammakkoinen kansi tietenkin!
    Yritin tuolta alkukesän reissulta Saksaan ja Itävaltaan laittaa sinulle tunnelmaterveisiä, mutta ne varmaan karkasivat bittiavaruuteen!
    Sielläkin kukat kukkivat, ruoka oli ihanaa, jäätelöt herkullisia ja maisemat kauniita! Ja Mustarastaat lauloivat niin... <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kikka! Kiitos ja ole hyvä <3

      Oih, onkohan sammakko nälkäinen;) Olisin arvannut!

      Kikka, en ole saanut mitään! Laitloithan ne minulle leenalumi@gmail.com Voit vieläkin lähettää, sillä kaikki siellä kiinnostaa! Laita minulle privaattia ja kuvia myös, kiitos!

      Kaikki niin aina ollut kohdillaan...En vaihtasi yhtäkään reissua alppimaihin mihinkään muuhun. Keväällä se on aivan erityistä, mutta meillä on muistoissa myös kiinnostava pariviikkoinen sieltä lokakuulla ja taidamme ottaa tänä syksynä useamman viikon revanssin! Mukavaa viikonloppua sinulle <3

      Poista
  18. Hauskaakin hauskempi haaste! Kylläpäs se Tiia keksii :D
    Kiva olis vastailla, katsotaan ehdinkö...riippuu keleistä, tiedäthän =D

    Lehti asiaa hieman kommentoin, mulla vähän sama fiilis, ET-lehti tulee luettua melkein kannesta kanteen (tulee äidille) ja sitten on tietysti erilaiset puutarhalehdet, ruokaan liittyvät ja Virolainen käsityölehtikin tulee!

    Elokuvia on paljon rästissä, mutta jos näitä sateisia päiviä näin riittää, tulee tyttären kanssa kahlattua niitä läpi pitkin kesää, Netflix:kin piti taas ottaa käyttöön, siellä on mukavia sarjoja!

    No kesälle olen suunnitellut kirjojen lukemista ja virkkaamaan opettelua, et noiden kevyiden puutarhatöiden lisäksi tekemistä pitäisi riittää! =O

    Ihanaa Juhannusviikkoa Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuittina, eikö vain! Tiia keksii mitä vain;) Tee ihmeessä: kelit vai 'kelit'...no, täällä sataa nyt rakeita, että sellaista.

      Luin lehtitekstiäsi ja siitäkin sain lisäintoa jatkaa aiheella, kiitos vinkistä<3 Oikeastaan kaipaan nyt omannäköistäni lehteä, jossa pitäisi olla samojen kansien välissä paljon...

      Meillä on mieletön määrä jemmassa. Me vain kokeilimme Netflixiä, sillä katosmme televisiota keskimääräistä väehmmän, mutta sitäkin innokkaammin hyviä elokuvia ja parhaita sarjoja.

      Hyvä idea! Opeta sitten minullekin isoäidin neliöt ja sen ohjeen pitää olla niin helppo, että sen todellakin ymmärrän. Nyt on niin ihania lankoja saatavila...

      Kiitos samoin sinulle Tuitiina <3

      Poista