sunnuntai 2. elokuuta 2015

Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri

Maailmassa on niin paljon enemmän luettavaa kuin pystymme lukemaan ja paljon enemmän tehtävää kuin saatamme tehdä. Mutta opin äidiltä muiden asioiden muassa sen, että: ”Lukeminen ei ole tekemisen vastakohta – vaan kuolemisen.” En voi enää koskaan lukea äidin äidin lempikirjoja muistamatta häntä, ja kun välitän ja suosittelen niitä muille, tiedän siirtäväni kirjojen mukana eteenpäin jotain, josta hänkin osaltaan rakentui: osa äidistä elää lukijoissa, jotka saattavat saada kipinän rakastaa samalla tavalla kuin hän ja jotka vaikuttavat maailmaan omalla tavallaan niin kuin äitikin teki.

Yhdysvaltalaisen Will Schwalben teos Elämän mittainen lukupiiri (The End of Your Life Book Club, Basam Books 2014, suomennos Kirsi Ohrankämmen) on lämminhenkisin tarina, mitä olen lukenut pitkään aikaan. Kirja muistuttaa jollain suloisella tavalla yhtä harvoista yhdysvaltalaisista televisiosarjoista, johon jouduin niin koukkuun, että oli katsottua vielä ostettava kaikki tuotantokaudet eli Brothers&Sisters –sarjan kaiken pahan yli kantava perhekeskeisyys, sisarusten hyvät välit vaikka välillä riideltiinkin, piskuinen, mutta kaikki langat käsissään pitävä äiti, tietty suvaitsevaisuus, joka lähti jo oman perheen seksuaalivähemistöön kuuluvasta perheenjäsenestä ja moni muu seikka toi mieleen suosikkisarjani. Kiitospäivät ja joulutkin kuin sitä amerikkalaista perheunelmaa, jossa kaikki lopulta kuitenkin sovitaan.

Elämän mittaisessa lukupiirissä Will kertoo äitinsä Mary Annen tarinan alkaen siitä hetkestä, kun äiti sai vuonna 2007 kuulla sairastavansa parantumatonta haimasyöpää siihen hetkeen, kun äiti kuoli syyskuun 14. päivänä 2009. Näiden vuosilukujen väliin mahtuu paljon elettyä elämää, paljon sairaalassakäyntejä, solusalpaajahoitoja, mutta myös perhehetkiä lasten ja lastenlasten kanssa ja kuin kultaisena lankana kulkee äidin ja pojan vastaanottohuoneiden odotusaikoina aloittama elämän mittainen lukupiiri. Kirja marsittaa esille toinen toistaan kiinnostavampia teoksia, joita molemmat lukevat, sitten keskustelevat niistä ja samalla liukuvat kirjan aiheista usein yhteiseen jo elettyyn ja menossa olevaan elämään, kuin myös tulevaisuuteen sen jälkeen kun äitiä ei enää ole. Mary Anne saa aikaa kolmesta kuuteen kuukauteen, mutta hän ylittää tuon ajan melkein pelkällä tahdonvoimalla ja muutamat seikat pitävät häntä kiinni niin, että hän ei voi lähteä ennen kuin ne ovat hänen mielestään kunnossa.

Kirjan alussa on sisällysluettelo, mitä kirjoja, Will ja Mary Anne ehtivät lukea ja käsitellä, mutta kirjan takana täydellisempi liite monine kirjailijatietoineen, joka täydellistää alussa mainitut noin kolmekymmentä teosta. Joukossa on paljon kirjoja, joita ei ole suomennettu ja se mainitaan aina lukijalle tiedoksi. Eräs suomentamaton ja Pulizer-palkittu kirja kirpaisi...Ensin vähän perheestä:

Äiti oli syntynyt varakkaaseen juutalaissukuun, joka oli siirtynyt asumaan Yhdysvaltoihin 1600-luvulla. Perheenjäsenet olivat menneet naimisiin muiden juutalaisten kanssa, jotka olivat joko kääntyneet kristityiksi tai sopeutuneet niin paljon, että juhlivat kristittyjen juhlapäiviä. Isä on lähtöisin maanläheisemmästä ja myöhemmin saapuneesta joukosta. Hänen isänsä isoisä tuli maahan sisällissodan aikaan kuin pieni kaupusteleva, saksalainen rumpalipoika ja päätyi myymään vihanneksia, pääasiassa perunoita, New Yorkin Lower East Sidelle.

Willin perhe oli siis assimiloituneita juutalaisia ja näin Will sai nauttia rakastamastaan kiitospäivästä piiraine ja muine herkkuineen, joka oli hänelle joulua stressittömämpi juhla. Tosin Will muisti heidän joulunsa aina kuin satuna, sillä hänen ollessaan kahdeksan ja isoveljensä yhdeksän, he asuivat näyttävässä talossa hyvällä alueella Cambridge Streetillä ja näkymä kadulta oli kuin postikortista eli aina joulukuussa tuntui satavan lunta. Perhe kerääntyi takan ympärille lukemaan ja jättimäinen kuusi kurotteli kohti kattoa...

Apua!, nyt putoan taas näihin tunnelmiin...mars kirjoihin ja Mary Annen persoonaan.

Ihan syöttinä innokkaille lukijoille, kerron, että Will ja Mary lukivat mm. Pikku naisia, Leon Urista, Solženitsyniä, J.R.R.Tolkienia, C.S.Lewisiä, Tuulen viemää, Günter Grassia, Thomas Mannia, Somerset Maughamia, Patricia Highsmithia, Erica Jongia, Jane Austenia, Henrik Ibseniä, Jhumpa Lahiria, Stieg Larssonilta Miehet jotka vihaavat naisia, Alice Munroa, ColmTóibínia,  Roberto Bolañoa...Erityisen ihastuneita lukupiiriläisemme olivat John Irvingin kirjaan Ystäväni Owen Meany, Ian McEwanin Rannalla sekä Muriel Barberyn Siilin eleganssiin! Viime mainitusta tuli Mary Annelle jonkinlainen lopun ajan tuki ja innoitus, sillä se valoi häneen pelottomuutta kuolemaa kohtaan sekä innoitti miettimään sisustuksia ja rakennuksia. Viime mainittua jopa niin pitkälle, että hän puolileikeillään totesi katuvansa vain sitä, että ei ollut ikinä hankkinut linnaa Skotlannista. Melkein loppuun asti hän myös jatkoi miehensä ja hänen yhteistä intohimoa, keramiikan kerämistä. Heidän suosikkeihinsa kuuluivat Edmund de Waal, Julian Stair, Rupert Spira...

Mary Anne ei ollut viettänyt ihan tavallista elämää, vaan hän oli työskennellyt pakolaisten hyväksi maailman kriisipesäkkeissä ja toimi aktiivina järjestössä Women’s Refugee Commission, jonka kahdettakymmenettä toimintavuotta juhlistettiin vuonna 2009 New Yorkissa. Liv Ullmann, yksi järjestön perustajista, piti puheen ja kiitti myös Mary Annea. Toiminta ei ollut vaaratonta ja niinpä äiti ei voinut antaa kuolemalle periksi ennen kuin hänen hyvä ystävänsä, New York Timesin toimittaja, David Rohde, pääsi pakenemaan Talibanin vankeudesta ja he saivat vielä tavata.
Ja sitten Will kertoo, miten hän tuo äidille Geraldine Brooksin Kirjan kansan. He olivat lukeneet Brooksin Pulitzer-palkitun kirjan Maaliskuu (suomentamaton), joka kertoo May Alcottin Pikku Naisista puuttuneen isän tarinan. Brooksin uusin romaani on Kirjan kansa ja kun Mary Anne on saanut sen luettua:

”Kirja on ihan mahtava”, hän sanoi. ”Se muistuttaa minua tehtävästäni vaalivalvojana Bosniassa.”
”Se on niin tapahtumarikas – aivan kuin monta kirjaa yksissä kansissa. Tiedät, että en yleensä lue trillereitä. Mutta tarina, jonka Brooks kertoo kirjan synnystä – Sarajevo Haggadahista – ja siitä, kuinka ihmiset vaaransivat henkensä suojellakseen sitä, on kuin jännitystarina. Ihailin Hannaa, harvinaisten kirjojen tuntijaa...Viinitahra, hyönteisen siipi, suolavesi – oli mielenkiintoista nähdä, kuinka ne kaikki...”

Kirjan kansa on blogiaikani TOP10:ssä, joten se ei ole minulle mikä tahansa kirja ja oli aivan mahtavaa lukea, miten Mary Anne vaikuttui samasta teoksesta. Teoksen kansi on yksi kauneimmista, mitä olen nähnyt...

Vaikka Elämän mittainen lukupiiri on ylistys kirjoille, on se myös tarina äidin kuolemasta. Mary Anne lähtee perheensä ympäröimänä kotona ja hän saa elää vielä sen viimeisen kesän, jota niin odotti. Willin kertomus ei ole lohduton, vaan lohdullinen, kaunis, kohottava. Hän tuo mukavasti esiin myös äidin vahvan empatiakyvyn vähempiosaisia kohtaan kuin myös tämän joskus tiukatkin mielipiteet, jotka äiti osasi perustella napakasti:

”En voi kuvitella luopuvani oikeista kirjoista”, hän sanoi. ”Ja minusta on mukavaa lahjoittaa niitä eteenpäin lukemisen jälkeen. Ajattele Taikavuoren ensipainosta, jonka annan Nicolle. Se painettiin yhdessä ensimmäisen niteen kanssa, joka meni Mannille itselleen. Sillä on oma historiansa.”

Koskettava tarina, kiinnostava tarina, lukijoiden tarina, saa päättyä Willin mielestäni kauniisti kokoavaan ajatukseen, joka on niin totta, niin totta:

Yli kahden vuoden ja satojen sairalaalassa vietettyjen tuntien aikana, sekä kymmenien luettujen kirjojen myötä äiti osoitti minulle, että kirjat voivat auttaa meitä lähentymään ja pysymään lähellä toisiamme, jopa ennestäänkin läheisen äidin ja pojan tapauksessa, ja jopa sen jälkeen kun toinen on kuollut.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet Maria/Sinisen linnan kirjasto  Jenni/Kirjakirppu ja Kirja vieköön!

20 kommenttia:

  1. Täytyypä lukea tämäkin jossain vaiheessa. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, tästä tulee hyvä olo. Ole hyvä!

      Poista
  2. Voi hyvin olla, että tämä kirja jää lukematta, mutta hyvä tavaton! tuon kannen voisin ottaa korttina (teksteineen) heti!

    Roberto Bolaño on kiinnostava (kahden lukemani kirjan perusteella). Aikomuksenani on lukea se viime vuonna suomennettu mammutti (nimi on joku numerosarja, jota mä en ikinä muista), mutta enpä ole vielä... mun täytyy aina vähän henkisesti skarpata tarttuessani tiiliskiveen.;)

    Oikein hauskaa alkavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ei ehkä sun kirja, mutta kansi on tosiaankin kaunis.

      Olen lukenut Bolañolta vain tämän, mutta pidin. Amuletti odottaa kyllä hyllyssä. En muista, saatoin yrittää sitä 'numerosarjaa', mutta taisi jäädä kesekn, siltä tuntuu. Innostuin Jääkentän takia niin kovasti.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Kiitos tästä Leena: Lukulistalle menee ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, ole hyvä. Olin varma, että kiinnostut tästä♥

      Poista
  4. Kuulostaa mielenkiintoiselta, tämän minäkin haluan jossain vaiheessa lukea. Elias Canetti luki lapsena kaikki kirjat ainakin kahteen kertaan koska pelkäsi kirjojen loppuvan maailmasta... Minä puolestani olen liiankin tietoinen siitä, etten pysty kaikkea mielenkiintoista lukemaan elämäni aikana, siksi jätän surutta kesken kaiken mistä en innostu (joitain tutkimuskirjoja on pakko lukea, vaikka olisivatkin huonoja :) ).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämän krestomatia, tämä on kiinnostava ja tuo myös arvaamatonta lohtua. Oih, Canetti, luinko häneltä jonkun Soihtu korvassa tms.Hiukan vaivaa, kun ei pysty. Minulla on sama julma menetelmä ja teen siihen harvoin poikkeusta, tänä vuonna tuli yllättäen poikkeus, joka vahvistaa säännön, mutta olin surullinen, sillä olisin niin halunnut pitää Mortonin viimeisimmästä suomennetusta.

      Poista
  5. Oi mikä kirja - tämähän kuulostaa varsinaiselta kirjarakastajien unelmateokselta!
    (ajattelinkin, että tämä on se teos, jossa Kirjan kansa mainitaan... )

    Sinulta näitä must to read -kirjoja tipahtelee aina vaan - kiitos siis tästä, tämä meni lukulistalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, tämä on tosiaankin juuri sellaisen kirja, jonka elämästä iso osa on kirjoista pitämistä. Kirjan kansasta on tässä aika paljonkin...

      No, ehkä mun pitää nyt sitten lukea väliin joku dekkari, niin sinulle ei tule lika must to read -paineita...;) <3

      Poista
    2. Hih, Leena, ei hätää... Osaan itsekin niitä (paineita) etsiä, kuten voit nähdä blogistani vähän illemmalla. Selailin näet syksyn katalogeja! ;)

      Mukavaa viikonalkua! <3

      Poista
    3. Kaisa Reetta, selailit luultavasti niitä netistä ainakin WSOYn ja Otavan osalta? Hirväen sekavaa, pelkään, että jotain tärkeää menee ohi, kun ei ole kunnon painettuja katalogeja noilta suurimmilta. Minä yritän aina ottaa oikein vähän ja sitten lisään aikaa myöten ja aina tulee liikaa. Pidän syksyllä pitkän loman, joten nyt erityisesti on oltava maltti päällä, mutta siellä on tulossa muutamia hyvin tärkeitä...

      Kiitos samoin sinulle! <3 Piipahdan illalla tai aamulla ennen kuin taas kiiruhdan jonnekin...eli menoviikko.

      Poista
  6. Leena, kiitos monipuolisesta esittelystä!
    Minulla on tämä lukemattomien lukemattomien kasassani englanniksi, The End of Your Life Book Club. Kannessa on lainaus Entertainment Weekly-lehden arviosta, jossa sanotaan, että kirja on viehättävä, liikuttava testamentti äidille ja hyvin eletylle elämälle.
    Katsotaan, tartun tähän, kun siltä tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ole hyvä<3

      Oletan nyt, että pidät tästä kirjasta sitten kun ehdit. Tässä sellaista perhetaikaa, jota osaan arvostaa.

      Poista
  7. Mieleeni on jäänyt varsinkin kohta: "Jos olisin antanut lukemisen odottaa, kunnes olisin levännyt kunnolla, en olisi koskaan lukenut mitään."

    Tämä oli ihan hyvä kirja, mutta ei yltänyt suosikkeihin. Mary Ann vaikutti hyvin kiinnostavalta ihmiseltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jenni, kerro mistä löydän bloggauksesi tästä kirjasta? Olen käyttänyt vaikka mitä hakua jo...

      Tuo lause on niin hyvä ja sitä voin solveltaa jokaiseen omaan päivääni, ehkä sinäkin.

      Tämä on lajissaan hyvä kirja, mutta jos on lukuvuoden parhiassa, menee sydänsarjaan, joka ei tarkoita kevythömppää, vaan sellaista itseä koskettanutta teosta. Minulla niitä on riittänyt...

      Poista
    2. Leena, olen näemmä lukenut kirjan joulukuussa: http://kirja-kirppu.blogspot.fi/2014/12/will-schwalbe-elaman-mittainen-lukupiiri.html?m=1

      Minusta tuo lause on todella hyvä ja osuvakin. Vaikka elämäntilanteeni on nyt kiireinen, en ole hylännyt lukemista. Se on se minun yksi henkireikäni ja oma aikani.

      Sinun lanseeramasi sydänsarja-kategoria on ihana, meillä jokaisella kun on ne tietyt kirjat jotka koskettavat ❤

      Poista
    3. Jenni, kiitos.

      Se on hyvä juttu. Olen miettinyt joskus jälkeenpäin, että miten ehdin lukea silloinkin, kun oli lapsi, ura ja talon rakentaminen, sillä luin aina. Mutta sen eron olen huomannut, että silloin saatoin lukea vaikka la iltapäivän tms., kun nyt aloitan jotain klo 22-23, mikä on sikamaisen myöhään. Aina tuntuu olevan jotain...Lukemista ei kannata jättää ikinä ja kirjat voivat yllättäen olla jossain odottamattomassa elämäntilanteessa kaiken koossa pitävä pelastus!

      No juu, onhan se aika kiva ja saa vapaasti laittaa jakoo, joten ole hyvä vain ja tee sinäkin oma sydänsarjasi ♥

      Poista
  8. Pidin kovasti tästä kirjasta, hieno aihe vaikka vakavaa, monta lukuvihjettäkin. Vahva nainen. Tätä kirjoitin: http://hannelesbibliotek.blogspot.se/2013/05/bokklubben-vid-livets-slut.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hannele, niin minäkin. Kiitos vinkistä!

      Poista