tiistai 15. syyskuuta 2015

Linn Ullmann: Ennen unta

Saanen esitellä Arvidin ja Torildin: kaksi onnettoman raivokasta ihmistä, jotka ihmettelevät, miksi menivät naimisiin kaksikymmentä vuotta sitten heti lukion jälkeen, miksi he jatkoivat avioliittoaan sen jälkeen kun Arvid rakastui Karoline-nimiseen tyttöön kuusitoista vuotta sitten ja miksi he ovat naimisissa yhä tänäkin päivänä, kun kaikki, mikä on jäljellä, on selvää vihaa, selvää pelkoa, selvää halveksuntaa, selvää epätoivoa.

Linn Ullmanin esikoisteos Ennen unta (Før du sovner, WSOY 1999, suomennos Tarja Teva) saapui luokseni lahjana lukijaltani: Kiitos Sanna! Lienee kiveen hakattu, että ennen helvetti jäätyy kuin minä jätän lukematta  Ullmanin kirjoja, mutta myönnän, että hänen esikoisensa vaati paljon tunteja yksin aurinkoisella terassilla sulattelemassa. Hetken mietin, että en kirjoita tästä mitään, tämä on ’mun ikioma salaisuus, että tästäkin pidän’, vaikka kirja sattui kuin joku menetys tai sairaus sekä myös ärsytti. Olen rauhoittunut. Hiukan. Pääsin ajatuksesta, että Ullmann on panostanut esikoiseensa sietämättömän runsaasti ’kikkailua’ saadakseen huomiota. Ensivaikutelma on huomionhakuisuus. Kuin rasittava lapsi joka hakee väkisin huomiota, kun se ei hänelle muuten lankea. Päivät kirkastivat Ennen unta minulle, sukukuvat eheytyivät.  Asiaa auttoi ajan lisäksi Ullmanin loistava loppuratkaisu, joka väistämättä kaartui kohti...ja olen äärettömän iloinen, että saan omistaa tämän kirjan, joka alkaa yhdellä eniten rakastamistani Rilken runoista, nyt ei edesmenneen ystäväni Eve Rehnin (ent.Kuismin) suomentamana, vaan Anna-Maija Raittilan.

Ennen unta on hyvin ärsyttävän, nuoren Karin Blomin kertomus sekä itsestään että omasta perheestään. Karin kuin maalaa perhekuvan, jossa hän painottaa asioita mielensä mukaan, kertoo siekailematta sisarestaan Juliesta mitä mieleen tulee, saa hänen häissään päähänsä valita, että vie sänkyyn kenet huvittaa ja  myös vastaanpyristelevät ja varatut herrat, ivailee toisten avioliittoja, käyttäytyy miten huvittaa, tämä Karinimme, joka ei kauneudessa vedä vertoja sisarelleen Julielle, mutta mikä pahinta, hänen äitinsä Anni on vastustamattomin nainen, mitä on koskaan nähty, hänestä Zlatko Dragovic sanoi tummalla äänellään englanniksi murtaen: ”Your mother in that light, can you see. Look at your mother. Karin! Julie! Look at your mother! Her eyes, my good, her eyes. Have you ever seen such eyes?” Annikin oli sitä mieltä, että hän oli niin uskomaton, että ei ollut melkein tosikaan. No, hirveän ihana perhe, sillä Karin uhkaili lapsena tappaa äitinsä koiran, sanoi jo tehneensä sen, ja sai Annin niin suunniltaan, että tämä kuiskasi:

Karin, rakastan sinua, koska olen äitisi, mutta en pidä sinusta mitenkään erityisemmin.

Siitä hetkestä Karin oppii selviytymisen keinon ja se on valehtelu. Hänestä tulee mitä taitavin valehtelija, joten voimme vain miettiä, onko mikään totta mitä hän kertoo. Epäluotettavin kertoja ikinä. Epämiellyttävin lapsi ikinä, joka kasvaa kirjan myötä ja perheestään epävakaasti välähdyksiä, sirpaleita tarjoten suhteellisen ehjäksi aikuiseksi. Kirjan alku ja loppu ovat hänen aikuisuutensa sinetti ja siinä Ullmann teki hienon yllätysvedon!

Karinilla on kuitenkin jotain, mitä ei ole Annilla eikä Juliella, hän osaa laulaa. Kun hän laulaa, hän kuin loitsee kenet ikinä haluaa, hän saa mitä haluaa laulullaan. Karin myös kuuntelee, kun Julie kertoo avioliittonsa vaikeuksista ja miten vaikeaa on, kun on lapsi, Sander, kun Julie vain haluaisi nukkua ja

en voi, en tiedä miten, anna minun olla. Joka aamu, ja ajattelen kaikkea mitä voin sanoa jotta säästyisin nousemiselta. Jotta ei tarvitsisi tehdä aamiaista. ei saattaa Sanderia päiväkotiin, mennä töihin, kohdata ihmisiä.

Ennen unta piirtää perhekuvan joka liikkuu kolmekymmentäluvun New Yorkista yhdeksänkymmentäluvun Osloon.  Jo perhekuva New Yorkista on outo: Siinä legendaarinen Rikard Blom ja häen kaksi naistaan, vaimo June ja sitten vielä Junen sisko Selma ja heidän edessään kaksi pikkutyttöä Anni ja Else. Naiset ovat päärooleissa, mutta miehiä tulee ja menee. Ihmisiä katoaa. Annin mieskin, hänen tyttöjensä isä lähtee, mutta ihan likelle vain, kymennen vuotta on hänelle tarpeeksi. Lohduttomuus voisi vallata sukukudelman, sillä liian moni kulkee kohti yksinäisyyttä, mutta Linnin piikikäs kynä on esikoisessa niin terävä, että suvun monet hulluudet ja etenkin ikivanha, ilkeä, tupakoiva, riitelevä Selma-täti pyyhkivät rätillä surumieltä!

Miten minusta tuli Linn Ullmannin lukija, alkoi ehdottomasti kirjasta Aarteemme kallis, joka oli lukuvuoteni 2012 neljänneksi paras kirja.  Silloinkin koin lukevani aivoliittoromaania, kuten nytkin, mutta kirjoitin näin:

Myönnän kyynelehtineeni kirjaa lukiessa. Jokin satutti. Ehkä roson kauneus. Olen herkkänä avioliittoromaaneille ja sitäkin tässä on. Kuitenkin kirjan ja ehkä lukijankin juhlakalu on seitsemänkymmentäviisivuotiasjuhliinsa ryyppäämällä valmistautuva Jenny Brodal, joka iästään huolimatta on upea ilmestys.

Siis mehiläiskuningatar Jenny, joka oli äitinä yhtä kyseenalainen kuin Ennen unta tarinan Anni! 

Kun olen luonasi on myös avioliittoromaani, jossa lukija saa seurata Stellan ja Martinin syväjäädytettyä avioliittoa ja joutuu kuulemaan sen kumisevaa tyhjyyttä. Kirja on putoamisten kirja ja jo kirja-arviooni kirjoitin, että

Mietin jo ottavani pitkälle syyslomalle mukaan Ullmanin esikoisteoksen Ennen unta, mutta en voi. Luen sen joskus myöhemmin, sillä Linn kirjoittaa tavalla, jolle olen liian altis. Hän kirjoittaa suoraan mieleeni.

Myöhemmin tulikin sitten ennemmin...Ullmanin tyylissä on jotain häijyä, jotain tahallista halua satuttaa, saada lukija kavahtamaan, töytäistä lukija mahdollisuuteen, että ’tällaista paskaa tämä elämä on.’

No, tässä sitä ollaan: En voinut vastustaa taaskaan Ullmanin houkutusta, vaikka en selviäsi hänestä ollenkaan ellei hän joka kerta kehräisi verkkoonsa jotain kaunista ja julman kyynisessä Kun olen luonasi teoksessa se oli: Amanda, jonka nimi tarkoittaa: se jota tulee rakastaa.

Nyt kun kolme Ullmanin teosta on luettu, on suosikkini edelleen Aarteemme kallis, joka sai minut kirjoittamaan näinkin:

Linn on kirjoittajana lahjakkuus, jolla jännittävä, suorastaan trillerimäinen juoni kietoutu sumun sanoihin. Tämäkin teos on sekä proosaa, trilleriä että runoa. Linn on kirjoittanut sumulla, joka aamulla onkin jo kiveä tai valkoinen kukka Mailandin puutarhassa. Jostain tulee tuoksu: L’Air du Temps. Ja on joulukuu.

Ennen unta tarinan mehikäiskuningatar haluaa olla Anni, mutta kukapa tietää, Selman kauneudesta ja viettelevyydestä elää suorastaan legenda, joka on yhtä vahva kuin oli hänen kiukkunsa. Vielä viimeisenä elinpäivänään hän oli raivopäinen, hapan ja vaativa. Hän haukkui mielestään tyhmän kirjakauppiaan, yhden Norjan suurimman lehden päätoimittajan, hän haukkui hallituksen korkea-arvoisen jäsenen sekä haukkui koko suvun soittamalla kaikille vuoronperään keskellä yötä. Omissa hautajaisissaankan hän ei voi vaieta, vaan tuuppii Karinia kipeästi kylkeen ja valittaa ettei Rikard ollutkaan häntä vastassa tuonpuoleisessa kaiken lupaava hymy huulillaan. Ja kun pappi rukoilee, Karin tuntee äkkiä kiihkeiden nuorten huulien kuiskaavan korvaansa:

Arvaa mitä Rikard sanoi minulle kerran kun makasimme vierekkäin vuoteella? Hän sanoi: Kun makaan vartaloasi vasten niin kuin nyt, ennen unta, silloin olen kotona.


*****

Osallistun tällä kirjalla Kirjallinen retki pohjoismaihin -haasteeseen

10 kommenttia:

  1. Kiinnostava teksti. Minulla on tämä norjaksi ja aloitinkin kerran, mutta jäi kesken, kun en oikein meinanut pysyä kyydissä mukana. Kirjoituksestasi löydän nyt syitä siihen, miksi tämä ei taida olla helpoimmasta päästä. Kyllä tämän aika varmaan vielä joskus tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, kiitos <3 Norjaksi iiik! No takuulla ei helpoimmasta päästä, minusta tämä on haastavin Ullmannin kirjoista, tähän asti lukemistani. Mutta kuulemma hän onnistui tällä esikosiellaan kohauttamaan oli se sitten tarkoituksellista tai ei. Tosaalta Linnin kaksi muutakaan eivät ole kesyjä ja ehkä siksi häntä luenkin.

      Poista
  2. Olisikohan pitänyt lukea tämä uudestaan?;) Luin tämän (kirjastosta) tosi kauan aikaa sitten ja mä en muista mitään! Paitsi! olihan se tässä kirjassa, että Karin(?) meni hyvin hyvin hyvin kuumaan kylpyyn? Iso aihe, kertomus kattaa 30-luvulta 90-luvulle ja mä muistan jotain näin triviaalia.;)

    En yleensä innostu kamalasti hääkuvista sun muista, mutta tästä kannesta tykkään.

    Sun kirjoitus on todella hyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, ehkä...;) Karin tosiaankin meni tässä tosi kuumaan kylpyyn, mutta vaati sinne seuraa, joka oli vastahankaan. Sinä muuistat sen siksi, että siinä kuvattiin ne burgundinpuaniset samettiverhot samalla sivulla. Se oli aikamoisen visuaalinen juttu.

      Kansi on ihana ja kuva oli otettava itse, sillä tämän pokkariversioa alentaa kuvan upeutta. Tosin ei meillläkään nuo värit menneet ihan kohdilleen, mutta parempi näin.

      Kiitos!<3

      Poista
  3. Linn Ullmann on suuri rakkauteni! Hänen kirjansa ovat niin parhautta, ja ostan heti aina uuden, jotta minulla on ne vieressä, hyllyssä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joululainen, tässä meillä on kyllä sitten hyvin sama maku <3

      Poista
  4. Täälläkin yksi, jonka suurten kirjailijarakkauksien joukkoon Linn Ullmann kuuluu. <3 Tämä Ennen unta on huima kirja, minusta jollain tapaa Ullmannia parhaimmillaan ja samalla raivostuttavimmillaan. :) Luin tämän jokunen vuosi sitten Nizzassa, ja jo kirjan kansi tuo mieleeni lukuolosuhteet, jotka olivat juuri tälle kirjalle äärettömän sopivat: Eräänä iltana ulkona oli raivoisa syysmyrsky, ja istuin hämyisässä bistrossa raivoavan meren rannalla nauttimassa hyvästä viinistä ja tästä Ullmannin romaanista.

    Hieno kirjoitus jälleen kerran, Leenaseni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sara, meitä on yllättävän monta...keitähän vielä...<3 Hyvin sanottu, sillä sitä tämä on: raivostuttava ja suorastaan pakahduttava. Hyvä sun on: Minä en ehdi saamaan reissuleni kirjaa, jonka halusin. Ja hyvä, että luin tämän kotona, sillä Ullmann vaikuttaa minuun aina tietyllä tavalla...saa kaipaamaan enemmän omaa oloa, luolanainen aikaa. Huimaa, minkä lukumuiston sait<3 Oma paras lukumuistoni reissusta liittyy kirjaan Larryn juhlat ja mietinkin, että koska en ole sitä postannut, otanko sen mukaan. Toki ainon reissussa kerrata saksaa, kerta en nyt ole ehtinyt, mutta joku Shieldsin teos nyt aina menisi.

      Kiitos <3

      Poista
  5. Leena, voi miten ihanasti kirjoitit tästä! <3

    Ennen unta - kirja on yksityiskohtiensa puolesta minulla kuin unennäköä - en muista teoksesta kuin tunnelman ja Karinin - nyt kun sinä herättelit hänet muistini syövereistä...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, kiitos <3

      Melkein kaikki unhoittuu, hyvätkin kirjat, mutta välähdyksiä, sirpaleita, hipaisuja niitä jää meihin kuitenkin. Sanna muisti kuuman kylvyn, sinä tunnelman ja Karinin, jota onkin hiukan vaikea unohtaa ja...

      <3

      Poista