maanantai 7. syyskuuta 2015

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

Saksan hyökkäys alkoi 22.6.1941 ja Riika vallattiin 1.7. Karl Alenius kuvaa sodan alkua ”Baltian kansannousuksi Neuvostoliittoa vastaan”. Ensimmäistä kertaa latvialaiset ottivat saksalaiset innostuneina vastaan. Latvian radio soitti ensin Latvian kansallishymnin ja sen jälkeen kolmannen valtakunnan tunnuslaulun Horst Wessel.

Solženitsynin mukaan juutalaiset luottivat omaan elämänkokemukseensa. He muistivat, että saksalaiset olivat edellisen sodan aikana suhtautuneet muita suvaitsevammin juutalaisiin.

Abram Tukatsier kuvasi samoin sanoin omaa kokemustaan saksalaisten aiemmasta miehityksestä vanhemmalle tyttärelleen Maschalle ja tämän viulistimiehelle Josef Jungmanille, jotka olivat päättäneet, etteivät he jää odottamaan saksalaisia. Maschan vanhemmat eivät estäneet nuorta paria lähtemästä. Äiti rohkaisi nuoria ja kehoitti Josefia ottamaan viulunsa mukaan. Hän halusi antaa Maschalle briljanttikorvakorunsa, mutta Mascha kieltäytyi, sillä ne olivat isän lahja äidille. Mascha olisi ottanut nuorimman sisarensa Merin eli Merchenin mukaan, mutta 18-vuotias Meri oli vilustunut. Äiti puristi nuorimman tyttären syliinsä ja totesi, ettei hän voi päästää tätä...

René Nybergin teos Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015) on kirjoitettu niin elävästi ja hyvin, että lukija välllä unohtaa tahrat paperilla: veri, pelko, petos, karkotus, kuolema. Miten Nyberg osakaan rytmittää niin, että lukija hetken lepää brijanttikorvakoruissa ja viulussa, kun jo tapahtuu yksi kirjan käänteentekevimmistä tapahtumista: Mascha ja Josef ehtivät viimeiseen junaan, joka lähtee Riiasta Moskovaan. Tapahtumalla on monta seurausta, mutta huolimatta Maschalle ikuisesti jäävästä surun muistotaakasta, he selviävät hengissä sekä natseista että venäläisistä ja saavat tyttären Lenan.

Viimeinen juna Moskovaan on Nybergin kertomus oman äitinsä juutalaisen suvun historiasta, mutta kertoo samalla paljon vähän kirjoitetusta aiheesta eli baltian-ja suomenjuutalaisista, joista viime mainittu aihe tuntuu olleen melkein tabu, niin vähän olen tietoa asiasta löytänyt. Kuvassa alla kirjoittaja äitinsä Feige (Feigo, Fanny) Tokazierin kanssa.


Kaikki alkaa kielletystä rakkaudesta, jota uhkasi jopa kunniamurhan varjo. Feigen vanhemmat halusivat tyttärensä avioituvan juutalaisen kanssa. Suku oli Venäjältä lähteneitä ortodoksijuutalaisia ja heidän käsityksessään seka-avioliitto johtaisi ”peruuttamattoman koskemattomuuden ja pyhyyden menetykseen.” Menestyksellistä miesten pukimoa Helsingissä pitävä Meier Tokazier päätti naittaa tyttärensä vain juutalaiselle ja lähetti Feigen Maschan luo Riikaan veljensä Abraham Tokazierin perheeseen. Toki Feigella oli hauskaa rakkaan serkkunsa Maschan kanssa, mutta hänen sydämensä kuului jo Bruno Nybergille. Vahva Mascha tietysti yllytti serkkuaan seuraamaan sydämensä ääntä ja niin alkoi draama, jossa poliisi kehoitti Brunoa aseistautumaan. Jossain vaiheessa myrsky vesilasissa tyyntyi, mutta perhe hylkäsi Feigen ikiajoiksi.


Kuvassa serkukset Feigo ja Mascha Esplanadilla 1930.

Miksi tämä kirja on minulle hyvin mieleen, on jo edellä mainittu Nybergin elävä kirjoitustyyli: Jos kaikki kirjoittaisivat historiasta kuten René Nyberg, me muistaisimme menneisyytemme, emmekä olisi tuomitut ikiajoiksi toistamaan virheitämme! Toisen syyn lukijani jo tietävätkin ja niiden nimittäjä on historia, erityisalueina juutalaisuus, kolmas valtakunta, Venäjä...Viime vuonna lukuvuoteni paras kirja oli Edmund de Waalin Jänis jolla on meripihkanväriset silmät, suuri juutalainen sukutarina, joka kohta vie minut Wieniin ihmettelemään Ephrussin suvun omistamia taloja, niitä, joita Edmund kävi katsomassa. Nyt tämä Nybergin kirja liippaa likempää, joten koemme paljon tuttua, mutta sellaista, jota ei ole koskettanut ellei ole ollut juutalaisia ystäviä. Renée nimittäin kävi saksalaista koulua Helsingissä, koska siellä käytettiin opetuksessa saksaa, ruotsia ja suomea. Äiti halusi nämä kielet pojalleen vahvoina. Renéen ystävänä oli siten mm. SS-miehen poika Gerd. Saksalaisessa koulussa Renén äidin juutalaisuus ei ollut mikään ongelma. Koulu ei myöskään mitenkään sytyttänyt Saksa-innostusta ja Renékin kävi Saksassa ensimmäisen kerran vasta opiskelijana. Hänestä tuli sen sijaan diplomaatti ja vuonna 2000 hänet nimitettiin suurlähettilääksi Moskovaan.

Helsingissä oli kuitenkin rauha maassa ja demokratia, toisin oli kirjan toisella pääparilla Mascha ja Josef Jungmanilla Neuvostoliiton hallitsemassa Latviassa. Aluksi kaikki tuntuu hyvältä, töitä riittää ja Josef saa tienata viulunsoitollaan, kunnes Stalinin luoma urkinta- ja ilmiantojärjestelmä iskee häneen: Joku ilmiantaa hänet nimettömällä kirjeellä ”moraalisesti epäluotettavana neuvostovastaisena aineksena”. Työt hupenevat ja lopulta Josefille jää vain yksityistuntien antaminen. Kuvassa Josef oppilaineen:


Tarmokas, intuitiivinen Mascha ottaa perheen kohtalon haltuunsa ja järjestää heidät monen jännittävän tapahtuman jälkeen Israeliin. Tytär Lena viihtyy maassa hyvin, mutta Josef kokee vain kuumuutta ja melua, joista hän kärsii. Jälleen kerran Mascha tekee jotain uskomatonta, hän hankkii itselleen ja miehelleen Saksan kansalaisuuden, Josefhan oli alunperin saksalainen, ja vielä hakee ja saa korvauksia suvun menetetyistä omaisuuksista. Berliinistä tulee heidän kotinsa ja Josef saa rauhan. Tästä he saivat kiittää paitsi Maschan tarmoa myös Nybergin isän Brunon suhteita. Vaikka perhe oli hylännyt Feigen aikanaan, kirjassa on paljon liikuttavia sukutapaamisia etenkin ’suojasään’ aikana, milloin Helsingissä, milloin Leningradissa.


Yllä Fanny ja Bruno itsenäisyyspäivän vastaanotolla 1957.

Viimeinen juna Moskovaan on jännittävä, liikuttava ja tosi. Teos sisältä sukupuun kuten de Waalin kirjakin, mikä auttaa kiinnostunutta lukijaa paljon. Myös henkilöhakemisto löytyy ja nyt en voi olla vihjaisematta, että Renén ja Lenan pikkuserkku Aleksandr Kušner on yksi Venäjän tunnetuimmista runoilijoista. Aleksandr taas on Joseph Brodskyn ikätoveri ja ystävä...ja Kušnerin runon Apollo lumessa suomentaja, Jukka Malinen kertoo jälkisanoissa myös Anna Ahmatovasta!

Pylväskäytävä lumessa, Apollo
valkeassa turkislakissa, seppeleen peittäneessä,
kellertävän tiaisen vangitsemana
ja polviin ulottuvan kinoksen.
Tämän hohteen, tämän purevan kirvelyn
kylvää silmiin hopeainen tomu!


*****

27 kommenttia:

  1. Jälleen kerran hieno kuvaus ja kirja-analyysi, kiitos tästä Leena. Tämäkin pitänee lukea, vaikka nykyään olen niin laiska romaanin lukija, yritän elvyttää sen uudelleen.. jotenkin juutun aina johonkin muuhun ellei kirja jaksa kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustis, kiitos <3 Tämä on hyvin tiivis kirja ihanilla mustavalkokuvilla, miten Nyberg onkaan saanut mahtumaan niin paljon tapahtumia runsaaseen 200 sivuun! Minä taas tunnen olevani saamaton...Aina on ilta. Ilta on melkein heti kun on herännyt. Minne aika katoaa? Missä on se musta aukko, jonne kaikki katoaa?

      Poista
  2. Mielenkiintoiselta vaikuttaa tämä muistelmateosa, kiitos hienon kuvauksesi. Jos vain meidän kirjastosta löytyy, ehdottomasti luen sitten syksymmällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, tämä yllätti! Kiitos ja ole hyvä♥ Äiti varasi jo;) Hän innostui valtavasti kun kerroin vähän valittuja kohtia...

      Poista
  3. Kuinka kiinnostavan oloinen kirja. Kiehtovasti nostat esille de Waalin upean kirjan - ja jälkisanoissa on Anna Ahmatovakin mukana!

    On aina hienoa, kun historia tulee lähelle.

    (Minä olen nyt osin samassa maassa, mutta Marin tasavallassa... Bloggasin juuri Yöperhosesta enkä tiedä, mitä voisin sen jälkeen lukea. Pakko lukaista joku välipala.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sain juuri de Waalin kirjan saksaksi: Tuliainen H:lle Itävaltaan. Takuulla ei ole lukenut. Anna Ahmatova lopussa ihan huimasi jo, sillä tässä oli niin paljon kiinostavaa.

      Juuri niin.

      (Kävin jo luonasi Marin tasavallassa: Olit yhtä vakuttunut kuin minä! Lue välipala, joka ei ole liian kevyt välipala: Lue ihmeessä Shieldsin ja Howardin Kuiva kausi. Lupaan, että pidät, vaikka kyseessä ei olekaan Kivipäiväkirjat tai Pikkuseikkoja! R-L varmaan innolla lukisi kirjan sitten jälkeesi. Kuiva kausi on mitä mainioin reissuun otettava, sillä kirjeromaanihan on selkeälukuinen.)

      <3

      Poista
  4. Kiitos Leena upeasta kuvauksesta, tämä kirja varmaan tulee luettavaksi.<3

    VastaaPoista
  5. Upea kuvaus! Syksy on kiireinen puutarhan, töiden ja äidin hoidon kanssa, lomalle lähden vuoden lopussa, haaveilin matkalukemisesta..täysi kymppi, nyt tiedän mitä oten luettavaksi! Mielenkiintoinen! Kohlahti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivipelon Saila, kiitos <3 Syksy on uskomattoman kiireistä, mutta ihanaa aikaa. Jo viime vuonna huokailimme, että onko tottakaan, sillä kun sadon säilömisestä oli selvitty alkoi jänis- ja myyrjäsuojusten laitot, puutarhakalusteiden pesut ja kanto varstoon, vain osa jää terasseille, ruukkujen pesut, callunoiden istutukset, haravointi, NELJÄ kompostia...laiska töitään luetteleen mutta huh-huh. Tämä on mitä sopivin matkalukeminen. Kolahti täälläkin!

      Poista
  6. Hmm, kuulostaapa mielenkiintoiselta!
    Ja voih mikä matka teillä edessä <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bleue, pitäisit tästä: Laita muistiin.

      Todellakin!<3

      Poista
  7. Kiitos, kun kerroit kirjasta! Viime viikolla tätini näytti paperilapulla kirjoitettuna tämän kirjan nimen ja kertoi kuulleensa kirjasta radiosta. Täti sanoi, että tämä kirja kannattaisi hankkia ja hän yrittää lainata sen kirjastosta.
    Minä luulen, että tilaan tämän kirjan ja lainaan sitten tädilleni.
    Lämmintä ja kaunista syksyn alkua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkku, ole hyvä <3 Kerroin tästä äidilleni ja hän meni heti tekemään varauksen kirjastoon.

      Hyvä kirja omistaa, sillä tämän lukee uudestaankin.

      Kiitos kaikkea samoin sinulle!

      Poista
  8. Siitä lähtien kun mainitsit tämän kirjan olen odottanut tätä arvosteluasi,ja hieno arvostelu se onkin. Minun on pakko joskus lukea tämä kirja... Rakastin sitä de Waalin kirjaa ja niin varmasti tätäkin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, kyllä sinä tämän vielä luetkin;) Kiitos <3

      Edmund de Waalin kirja on kultaa. Se on nyt edessäni tässä saksankielisenä eli yllätän H:n, joka esittelee meille Wieniä.

      Poista
  9. Mä vaan vähän vilkaisin tätä sun tekstiä, kun haluisin lukea tän ihan pian itsekin. Tosin mä tuskin luen tätä ihan pian (mun kirjastossa ei vielä lainattavissa ja varausjono on pitkä ja mä harvoin edes viitsin varata, joten..) siis oikeastaan voisinkin lukea sun kirjoituksen hyvin varhaisena "alkupalana". Kuulostanko sekavalta? Mä kuuntelin tänään joulu/talvilevyä, vaikka en ole ollenkaan valmis vielä laittamaan takkia (tai vastaavaa lämmintä vaatetta) päälle. Olen ehkä vähän sekava..;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, sinä totisesti haluat tämän lukea;) Puhuin just äidin kanssa telefooonissa ja hän oli saanut Luvialla kirjan ensimmäisenä. Olen tottunut...;), joten siis et menetä mitään, vaikka luetkin minut, sillä en voi tehdä juonipaljastuksia, sillä Nybergin kirja on niin jännittävä ja elävä, että pystyin antamaan vain pisaroita Maschan ja Feigen elämästä. Kirjan kannessa muuten Mascha. Olenko minä sekava, kun hyräilen kautta suven joululeuluja ja käärin kaksi viikkoa sitten jo ekan joulupaketin. Ollaan vaan sekavaia: On paljon kivampaa olla sekava kuin järkevä!

      <3

      Poista
  10. Voi kun ehtisi joskus lukemaan. Pitää varmaan ottaa lomaa ja lähteä johonkin missä pippuri kasvaa ja sosiaalinen media ei toimi. Sitten mäkin kerkeisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, tämä on vähän päälle 200 sivua ja niin kiinostava, että luet illassa tai kahdessa. Minä olen lähdössä sinne, missä some ei matkustajille toimi eli rahtilaivalle;) Siellä vain syödään, kävellään kannella, nukutaan ja luetaan eli kuin taivaan esikartano ja sitten tietty se, että meren katsominen uudistaa aivoja, mikä on tutkimustulos. Tervemenoa sinäkin somea pakoon!<3

      Poista
  11. Tämä on syksyni kirjalistalla, mutta luin jo nyt hienon kirjoituksesi. Jos tämä kirja muistuttaa de Waalia, olen oih! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Riitta, de Waalin kirja oli hieman kaunokirjallsempi ja mystisempi, kiitos mm. netsukeiden, mutta Nyberg yllättää upeasti eloisalla tyylillään kirjoittaa ja ihmettelen miten paljon hän sai mahtumaan noin 200 sivuiseen kirjaan. Kummassakin kirjassa sitä erikoista valoa, joka loistaa tähtinä vääryyksien läpi.

      Tämä on 'oih'!<3

      Poista
  12. Kiitos arviosta Leena! Itse tartuin tähän kirjaan myös, koska juutalaisuus, Venäjä ja historia kiinnostavat. Valitettavasti kirja oli omalla kohdallani pienoinen pettymys. Harmittelin sen tietokirjamaisuutta, ja olisin mielelläni lukenut enemmän kaunokirjallista tyyliä. Mielestäni kirjaan oli viljelty myös paljon turhaa nippelitietoa joista en lukijana saanut mitään irti, kuten esimerkiksi eri paikkojen ja termien eri kielisiä nimityksiä tyylillä "siihen aikaan kävin koulua (school)." Kirjasta paistaa kyllä Nybergin järkkymätön asiantuntujuus aiheeseen, ja varsinkin Venäjän poliittiseen historiaan, mutta näin maallikkolukijana tunsin itseni vain todella sivistymättömäksi kun en tiennyt puolillakaan kerroista kenestä Nyberg puhuu. Kirjan aihe ja teemat ovat mielenkiintoisia, mutta olisin suonut sen olevan hieman kaunokirjallisempi teos, jotta se olisi loksahtanut minulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilkkuun asti, ole hyvä <3 Oi, tässä sen näkee, miten eri tavalla me koemme saman tekstin;) Minulle juuri kirja oli kaikkea muuta kuin tietokirjamainen ja sentän niitäkin luen blogiini. Olin yllättynyt juuri Nybergin elävästä tekstistä, joka piti ottessaan ja aivan erityisesti rakastin kaikkia vierasperäisiä sanoja, sillä nehän osaltaan myös sitovat tarinaa sen hetkisiin aikoihin. Kertailen itse juuri saksaa ja olin laittaa niitä saksalaisia sanoja tähän tekstiinikin, mutta sitten hillitisin itseäni. Lukisat vierasperäiset sanat oli myös kyllä suomennettu: Olen lukenut sellaisenkin kirjan, joka vilisi ranskalaisia sanoja, joita ei oltu suomennettu ja koska en ole lukenut ranskaa, jäin jotain paitsi. Monikielisyyshän oli Nybergin perheen osa, tarkoituksella valittu ja se vain runsaantui Maschan perheen myötä.

      Minä taas historianharrastajana tiesin kai aika paljon ennenstään, mutta oli tässä minulle uuttakin, vaikka olen lukenut tietokirjan Juutalainen kulttuuri, monta fiktiivistä että myös faktateosta aiheesta ja minulla on myös juutalainen ystävä. Minusta tämä ei ollut yhtään vaikea ja näin nyt kokee myös hyvin iäkäs äitini, joka lukee kirjaa innolla eikä ole aikanaan saanut paljon kouluja käydä. Mitäs jos kokeilisit lukea Edmund de Waalin kirjan Jänis jolla on meripihkanväriset silmät: Suosittelen!<3

      Poista
  13. Leena, blogisi on hyvin tärkeä meille, jotka emme ehdi lukea niin paljon kuin haluaisimme.
    Tämän kirjan aion kyllä lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, kiitos♥ Tämä kirja on juuri sinulle, kuten oli minullekin ja myös mieheni piti paljon. Aiheen käsittelytapa Nybergillä on kultaa! Hän kirjoittaa niin elävästi ja jotenkin rakkaasti..., että siitä ihan pakahtuu!

      Poista