torstai 26. helmikuuta 2015

Elokuvaviikonloppua kohden ja Oscar-onnittelut Julianne Moore!

Heti kun kuulin, että Lisa Genovan kirjasta Edelleen Alice (Still Alice) on tehty elokuva, aloin sitä odottaa. Leffakuumetta ei mitenkään vähentänyt se, että eräs suosikkinäyttelijöistäni eli Julianne Moore on elokuvan naispääosassa. Still Alice on Wash Westmorelandin ja Richard Glatzerin ohjaama draamaelokuva, joka sai ensi-iltansa 2014.
Sanomattakin on selvä, että olen nyt jo CDON.COMilta tämän yrittänyt tilata, mutta se ei ole vielä myynnissä, joten saan nyt seurata sitten filmin saapumista eli odottaa. Kirja oli todella hyvä. Se oli parasta mitä olen ikinä lukenut Alzheimerin taudista, sillä se jokin kirjassa antoi tunteen, että vaikka tauti on toivoton, sen kanssa voi edes yrittää pärjätä. Pidin siis Alicen asenteesta. Julianne näyttelee sarjassa kognitiivista psykologia, tohtori Alice Howlandia.

Jo kolme kertaa Oscar-ehdokkaana ollut Julianne Moore nappasi roolistaan Alicena Oscarin, jonka hän on todellakin ansainnut. Still Alicea odotellessa voimme muistella Moorea vaikka



kiinnostavassa elokuvassa A Single Man, jossa pääosissa Colin Firth ja Julianne Moore. Elokuva perustuu Christopher Isherwoodin samannimiseen romaaniin. Ohjaus Tom Ford.


Michael Cunninghamin romaaniin Tunnit pohjautuva samanniminen elokuva The Hours (Tunnit) on kolmen huippunaisnäyttelijän, Meryl Streepin, Julianne Mooren ja Nicole Kidmanin juhlaa. Julianne näytteli niin syvästi masentunutta kotiäitiä, että ystävätär, jonka kanssa olin leffan katsomassa eläytyi vahvasti, melkein järkyttyi. Pakko myöntää, että äidin ja pikkupojan syntymäpäiväkakun valmistus ei helpolla unohdu...Loistava ohjaus on Stephen Daldryn.
Julianne Moore esiintyy myös kiinnostavassa elokuvassa Laivauutisia (The Shipping News), 2001. Ohjaus Lasse Hallström. Filmi perustuu Annie Proulx'n Pulizer-palkittuun teokseen Laivauutisia. Mooren lisäksi mukana ovat Kevin Spacey, Judi Dench sekä Cate Blanchett. (Miksi tv ei voi uusia tätä, sillä filmi ei olekaan niin vain löydettävissä...)
Minulle itselleni ehkä koskettavin Juliannen rooli on filmissä Jutun loppu (The End of Affair), ohjaus Neil Jordan. Elokuva perustuu Graham Greenen samannimiseen romaaniin, jonka olen lukenut aika monta kertaa.

Tässä elokuvassa on unelmieni leffapari, sillä Julianne tekee loistotyön ja Ralph Fiennes on mies, joka tekee elokuvasta kuin elokuvasta enemmän. Elokuva on kuuluisa kolmiodraama, jossa on mitä odottamattomin loppu. Se mikä filmissä vetää on myös sodanaikainen Lontoo sumuineen ja valoineen, Greenen ikuisuustaistelu katolisuuden ja ei uskomisen välillä ja tietenkin kaiken syövä intohimo.

Mooresta mieleeni tulee toinen näyttelijäsuosikkini eli Kate Winslet, jolta viimeksi katsoimme Carnagen Ohjaus Roman Polanski. Aihe on kiehtova, sillä filmi alkaa siitä kun kaksi pikkupoikaa alkavat tapella ja toisen vanhemmat sitten päättävät keskiluokkaisen sivistyneesti mennä toisen pojan vanhempien kotiin asioita selvittelemään....Mikään ei tietenkään mene niin kuin asianosaiset ovat odottaneet.
Maanantaina olin viettämässä tyttöpäivää ja löysin Kodin Ykkösen filmivalikoimista ennen näkemättömän Winslet-filmin Labor Day vuodelta 2013. Filmi kertoo 13-vuotiaasta Henrystä, joka huolehtii eristäytyvästä äidistään kamppaillen samalla omien teini-iän ongelmiensa kanssa. Yllättäen he kohtaavat vankikarkuri Frank Chambersin, joka puhuu itsensä heidän kotiinsa. Mitä sitten tapahtuukaan, sen näen viikonloppuna, sillä nyt alkaa olla jo kova leffanälkä. Pääosissa ovat Oscar-palkittu Kate Winslet, Josh Brolin ja Gattlin Griffith. Ohjaus Jason Reitman.

Lisää elokuvista Lumissa täällä: Elämäni elokuvat TOP20, Rakastan kirjoja, mutta elokuvat... ja Tänään Teemalla viiden tähden leffa, josta olen puhunut ennenkin, mutta...

cinemaattista viikonloppua toivotellen
Leena Lumi

PS. Jos on huuli mutrulla, katsokaas tätä

tiistai 24. helmikuuta 2015

Peter Sandström: Valkea kuulas

Äiti ja isä olivat ostaneet talon vuonna tuhatyhdeksäsataaviisikymmentäkolme. He olivat toivoneet pitkää elämää yhdessä. Siihen aikaan tilalla kasvoi sata omanapuuta viidessä kahdenkymmenen puun rivissä. Omenat muodostivat toimeentulon perustan, mutta isä ja äiti tekivät myös muuta työtä pärjätäkseen taloudellisesti. Vuonna tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäkolme synnyin minä. Isä oli silloin jo neljäkymmentävuotias ja äiti joitakin vuosia nuorempi. Äidillä oli tapana sanoa, että minä tulin myöhään.

Mutta mitä tarkoitti ”pitkä elämä”? Ja mitä tarkoitti ”myöhään”? Aurinko nousi idästä, madot ryömivät mullassa. Aurinko oli sama kuin ennenkin, mutta madot eivät olleet samoja. Isä oli haudattu talon pohjoispuolelle. Männyt venyivät korkeutta, samoin poppelit. Yöt olivat valoisia.

Peter Sandströmin Valkea kuulas (Transparente blanche, Schildts&Söderströms 2014, suomennos Outi Menna) kertoo keski-ikäisen miehen paluusta kotikonnuilleen äitinsä pyynnöstä. Mies, kertoja, palaa lapsuutensa uusikaarlepyyläiseen, minkkitarhojen hajun,  ilmapiirin. Paikkaan, jossa on aina tiedetty, että tarhojen haju on rahan haju, ja asiat pitää tehdä ajallaan olipa sitten kyse hevosen lopettamisesta tai omenapuiden kastelemisesta. Kertojan paluu ja siitä alkavat muistelukset kasvavat tarinaksi, joka ammentaa isän ammatista teurastajana, isän vahvuudesta ja vaikenemisesta, äidin erikoisesta kyvystä parantaa käsillään sekä oudosta etäisyydestä, jota kertoja pitää itsensä ja maailmansa, itsensä ja lukijansa välissä. Askareet joista kerrotaan lapsuuskuvauksissa ovat hyvin tavallisia. Myös minkki- ja kettutarhoilta tietyllä tuulella sisäänkin asti tunkeva haju, on tuttua ja tavallista: Siellä vartuin minäkin. Kukaan ei ajatellut tarhojen eläimiä tuntevina, kärsivinä ja kaikkeen pahaan täysin kykenemättöminä olentoina, vaan ne olivat vain nahkoja, joilla saatiin rahaa elämiseen.

Olen lukenut todella monia vanhempien herrojen omaelämäkerrallisia muisteluita kuin myös niitä, joissa sanotaan, että ne ovat suurimmaksi osaksi fiktiota. Paras ikinä on ollut Marcel Reich-Ranickin Eurooppalainen, likeisin Paul Austerin Talvipäiväkirja ja Mielen maisemissa ja fiktiivisistä kiehtovin ehkä Julian Barnesin Kuin jokin päättyisi. Jos ajatellaan miestä ja hänen suhdettaan eläimiin, voiko kukaan olla syvästi liikuttumatta Bengt Jangfeldtin teoksesta Axel Munthe – tie Caprin huvilalle. Mikä empatiakyky etenkin eläimiin, mutta myös ihmisiin! Vain yhden kijan ellei runokirjoja lasketa, olen lukenut kymmenesti ja se on Bo Carpelanin Axel... 

Peter Sandströmin kirjan nimi on Valkea kuulas. Se ihana, mehukas, varhainen omena, joka lapsena maistui parhaimalta ja aikuisena tuo mieleen lapsuuden pitkät, kuumat kesät, ne jotka vain kestivät ja kestivät. Sandströmin kirjan maku ei ole valkeakuulas. Olen hyvä maistamaan omenoita, joten huomaan, että se ei ole kelta- eikä punakanelikaan. Se ei ole mikään kesäomena. Se on Antonovka, joka viis veisaa kylmästä, antaa hedelmänsä vasta pakkasilla ja takuulla kasvaa pihan keskisemmällä paikalla, koska joku on sen siihen joskus istuttanut. Se on itsetietoinen omena, joka ei tunne omaa olemustaan. Sitä kun puraisee syyskuussa, saa vain kitkerän maun ja pahan mielen eikä kukaan tarjoa myötätuntoa.

Peter Sandström kirjoittaa lahjakkaasti. Kirjaa ei jätä käsistään, vaikka kuinka sattuisi ja olisi ikävä Johan Bargumin Syyskesää... Kestän kertojan isän ammatin hevosten tappajana, vaikka olen itse ollut heppatyttö ja vähän sitä vieläkin. Tunsin isää kohtaan jopa myötätuntoa, sillä tunsinhan itsekin kylämme teurastajan ja koko suuren perheen. Kaikki tunsivat kaikki. Kasvoin itsekin minkkitarhojen hajuissa, mutta onneksi toisessa päässä kylää. Voisin tuntea kirjan kertojaa kohtaan myötätuntoa ja paljon samaistumista, mutta en voi. Useinhan lukija hakee samaistumista. Vertaiskokemusta. Me olisimme voineet sen löytää, jos..., mutta hällä väliä, sillä kirjan kertoja muistelee omalla tyylillään pitäen kylmää välimatkaa. Hän kertoo rakkaudestaan Tereseen. Niin todellista, niin hyvin kerrottua...Terese on kyllä kirjan paras henkilö kaikellaan ja kuin tuo hetkeksi kertojankin likemmäksi:

Omien tunteittemme edessä me olimme kuitenkin haavoitttuvai, ja useimmiten äärettömän yksin. Muistelisin jälkeenpäin sateisia päiviä puolityhjissä kahviloissa. Pöydällä kolme päivää vanha, rikki luettu, väärin taiteltu ja suttuinen sanomalehti.

Ajattelin kesää vesitornissa.

Terese oli se, joka sulki kesän.

Niin...kertoja muistelee Tereseä ja vesitornia. Mutta eikö sielläkin tapahtunut jotain outoa? Ei se ollut Teresen syy. Se olit sinä.

Äidillä oli tapana sanoa, että minä tulin myöhään? Mitä tarkoitti ”myöhään?”

Lapsuudessa kylillä kaikki tiesivät kaiken ja puhuivat kaiken. Juoruttiin perheistä, joissa joku oli outo, koska oli syntynyt vanhemmilleen näiden ikään nähden ”myöhään”.  Kauppiaan tyttärenä sitä kuuli, miten ukot vitsailivat, että ”tarveaineet olivat loppuneet kesken”. Syntyi ja kasvoi  ’outo’. Janten kylät ja kaupungit ovat olleet täynnä erilaisia outoja aikojen aamuista. Heitä siedettiin, suvaittiin ja riittävän työteliäät tai varakkaat saivat olla rauhassa. Vain takanapäin supistiin ja leukailtiin. Kirjan kertojan vanhemmat eivät olleet tämän päivän mittapuulla kovinkaan iäkkäitä saadessaan poikansa, mutta sen ajan mittapuulla ”liian myöhään.”

Valkea kuulas on lahjakas kirja, mutta vailla empatiaa. Haluasin pakottaa Valkean kuulaan Bo Carpelanin kirjojen puristuksiin, kunnes mehu virtaisi ja maistuisi oikeasti valkealta kuulaalta. Bon myötätunto ja suuri sydämen viisaus pehmittäisi kovan, julman Antonovkan helläksi valkeakuulaaksi, joka saisi Sandströmin kirjan kertojan katumaan. Paitsi ehkä hän ei siihen pystyisi, koska itsekin myöntää:

...vaikka sydämeni löikin, minun oli vaikea tuntea lämpöä.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Katja/Lumiomena, Erja  ja Omppu 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Leena Yliportimo: Small Talkia Rakkaudesta

Mitä saamme kun yhdistämme mainonnan ammattilaisuuden, runollisuuden sekä vimman ryhtyä sanoista tekoihin: Saamme Leena Yliportimon Rakkaus on pyöreä ja nyt saman runoilijan Small Talkia Rakkaudesta.

Monet kirjoittavat ns. pöytälaatikkoon ja ovat tarjoamatta runojaan kustantajille, sillä sanotaan liian usein, että ’runo ei myy’. Muut voivat tuohon uskoa ja tuota hokea, mutta ikuisesti runohulluna en jaksa tajuta, olenko yksin runoja lukemassa...Tuskin.

Leena Yliportimon innovatiivinen vimma näkyy hänen tempauksessaan saada uusimmat runonsa kansiin: Hän julkaisi joulukuun 18. päivänä 2014 joukkorahoituskampanjan runokirjalleen Small Talkia Rakkaudesta.

Pöytälaatikkoni on täynnä julkaisemattomia runoja; toivoisin saavani ne kauniisti kansiin muillekin luettavaksi. Omannäköisesti. Siksi päätin tehdä joukkorahoituskampanjan, kertoo Leena, jolle on tarjottu myös kustannussopimusta.

Rahoitushankkeen minimitavoite oli 4000 euroa ja se ylitettiin kaksi päivää ennen kampanjan päättymistä.

Yliportimon myötä voimme hyvästellä romanttisen mielikuvan nälkärunoilijasta, sillä Leena aukoo uusia uria ja tekee sen haluamallaan tavalla: Omannäköisesti ja urbaanisti. Hänen runonsa ovat helppoja, viihteellisiä, hauskoja, tunteellisia, sellaisia, jotka madaltavat runon lukukynnystä.

tob secret

olen salarakas

mutta koska se
on huippusalaista

en tiedä itsekään
kenen rakas oikein olen


tunnekuva

kävelin suoraan silmiesi ansaan
ja näin saman minkä sinäkin

kaikki uhkakuvat poistuivat
ja tilalle tuli auringossa
kylpevä purjelaiva
joka on juuri saapumassa satamaan

perille on ollut pitkä matka

Ihan arjen käyttörunoutta, sanon minä. Tiedän heti kenelle lähtevään korttiin kirjoitan tunnekuvan.

Mainonnan ammattilaisena Leena osaa määrittää kohderyhmänsä:

Tämän päviän urbaanit ihmiset, jotka kaipaavat elämäänsä taiteellista viihdettä, joka ei ole liian vaikeaa, mutta joka koskettaa ja saa ajattelemaan. Populäärin tyylinsä vuoksi tekstejäni lukevat mielellään hekin, jotka eivät muuten runoudesta välitä.

Arjessa nautitaan myös soppaa:

yhtä rakkauden
sekametelisoppaa

ehtymätön kattilallinen
johon lusikka hukkui
ja jonka perään minä 
hullu sukelsin

välillä ihania sattumia
välillä ihan vain sattuu

Kiinnostavaa on nyt nähdä, liikahtaako runollinen maailmamme Yliportimon omien latujen hiihtämiseen eli hankkia kirjalle itse rahoitustuki ja tehdä näin omannäköistään runoutta haluamatta antautua kustantajan tangoon.

aivan loppu

otit rakkautemme maljan
joit sen ahnaasti tyhjiin

röyhtäisit
kiitit kauniisti

ja poistuit
hymyillen pöydästä


olet sittenkin

en tarkoituksella testannut

en edes tiennyt
sinun olevan läsnä

kun toista suudellessani
palasit ajatuksiini


*****

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Jayne Anne Phillips: Äidin aika

Vaikka hän pelkäsi Katherinen puolesta, hän suunnitteli elämää ja tarttui siihen tarmolla, ikään kuin arki antaisi kuolemattoman suojan. Hän kehräsi toimet ja rituaalit heidän kaikkien ympärille kuin hienon verkon jota hän valmisti omassa suussaan. Niin hauraita olivat päivät, katosivat toinen toisensa perään, ja pelko oli se tulinen pohja jolla hän seisoi. Kuinka merkillistä että todellinen elämä vaikutti hänestä epätodelliselta silloinkin kun hän nojautui siihen, oikoi raajojaan lämpimässä ikään kuin olisi aina nukkunut juuri tässä, pehmeässä monikerroksisessa sängyssä. Ihmiset halusivat tätä, se oli luonnollista. Mutta hän ei ollut koskaan ennen kuulunut ”ihmisiin” eikä halunnut sitä mitä ihmiset halusivat. Hän oli ollut joku muu, joku joka oli liitossa yksin elävän äitinsä kanssa, Waylonin ja Waylonin kadonneiden vanhempien näköinen, vanhempien jotka olivat hylänneet vauvan. Oliko olemassa yksinolemisen, erillisyyden geeni, periytyvä magneettinen voima joka veti puoleensa vain työntääkseen pois? Kate kuvitteli ihollaan savuisen hehkuvan höyryn, salaisen auran joka merkitsi ne joiden kohtalo ja onni oli olla erillään muista ihmisistä.

Jayne Anne Phillipsin teos Äidin aika (MotherKind, Tammi 2000, suomennos Kersti Juva) kertoo nuoren naisen, Katen elämästä, suurten murrosten keskiössä. Se kertoo kolmikymppisen Katen elämästä tilanteissa, joihin hän ei ollut osannut varautua ja joiden tapahtuminen avaa häntä näkemään omaa itseään sekä vihdoinkin äidistään erillisenä osana kuin myös naisena, joka joutuu myöntämään, että hänen vanhempiensa avioliitossa oli jotain ollut perusteellisesti vialla jo kauan ennen äidin ja isän eroa. Vanhemmat vain jatkoivat hämäystään, kunnes kumpikin sai tarpeekseen ja Kate alkoi elää elämäänsä äidin kanssa. Vahvan äidin, jolle tärkeitä olivat kulissit ja tietty pärjääminen. Kate tekee kuitenkin irtiottonsa, hänestä tulee runoilija ja kustannustoimittaja, hän tapaa Matthewn, eronneen kahden villin pojan isän, alkaa odottaa lasta ja saa samoihin aikoihin kuulla äitinsä, Katherinen, sairastuneen keuhkosyöpään. Kate lentää tapaamaan äitiään, joka on päättänyt kieltäytyä sytostaattihoidoista, joilla lääkärien mukaan saataisiin lisää vain muutama kuukausi elinaikaa, mutta kuultuaan Katen odottavan lasta, Katherine päättää suostua hoitoihin ehtiäkseen pitää sylissään tyttärensä lasta. Lopulta Katherine myös muuttaa Katen pyynnöstä Mattin ja hänen luokse Bostonin taloon, jonka he ovat ostaneet kodikseen ja jossa on riittävästi tilaa kaikille mukaan laskien äidin toyvillakoira Katrina kuin Katen suurempi koira Luna. Alkaa joulua kohti käyvä elämä, jossa Kate tuntee kaikkien siirtymälinjojen yhtyvän tähtikirkkaassa hohteessa joksikin niin loistavaksi että sitä ei voinut havainnoida.

Äidin ajassa Phillips näyttää monipuolisuutensa kirjailijana, minulle kuin kolmannen ulottuvuutensa: Kykynsä kirjoittaa ihmisten välisistä virroista, niiden iloista ja suruista, tavalla, joka säkenöi sekä rakkautta että läheisyyttä kuin tuskaa ja irrallisuutta, mutta joka ennen kaikkea peilaa henkilöitään Katen kautta. Synnytettyään joulupäivänä lapsen Alexanderin, Tatien, Katen elämässä alkaa ajanjakso, josta hän voisi myöhemmin muistaa lähinnä imetykset ja valvomisen, huolen kaikesta sekä äidin kivun, jota hän tunsi aika ajoin kantavan itsesssään. Usvaan käärityt viikot, jolloin tärkeintä olivat äidin morfiinin annostelu, saada äiti syömään edes vähän ja muistaa syöttää vauva, päästää koirat ulos...vahtia Mattin järisyttävän vilkkaita poikia niinä kolmena jokaisen viikon jaksona, jolloin pojat olivat isällään sekä lopulta ostaa ulkopuolista apua kotiin päivän muutamiksi tunneiksi.

Jayne Anne Phillipsiltä olen aiemmin lukenut loistavat Suojeluksen sekä  Kiuru ja Termiitti. Molemmissa maagisen realismin elementtejä, joihin olen ylen heikkona. Mitä kirjoitinkaan Kiurusta ja Termiitistä: ’Päällimmäinen tunnetila on jälleen Phillipsin tajunnanvirtaisuus, maaginen realismi, outo latinalaisunien savu...kuumuus, erotiikka, vesi ja hopeatomu.’ Sitten luin Murhenäytelmän, jossa ei tietoakaan tajunnanvirrasta, ei etelän kaskaita, mutta jälleen annos maagista realismia ja ripaus mystiikkaa, muskotin ja vaniljan tuoksua sekä...murhenäytelmä. Äidin aika on hyvin erilainen kirja verrattuna edellä mainitsemiini tuoden esiin Phillipsin lyyrisyyden, mutta kannatellen edelleen usvaista unenomaisuutta, joka sekä hypnotisoi lukijan, että värisyttää tarkoilla huomioillaan. Äidin aika on Katherinen viimeinen aika, mutta täyden elämän laidalla. Katen isä, Waylon, saapuu myös ja tytär saa uutta näkökulmaa isäänsä. Onko erillisyys tullut isältä? Onko isän aurana kohtalo ja onni olla erillään muista. Matt kuului kuitenkin mitä suurimassa määrin ihmisiin ja oli halunnut juuri hänet. Ja nyt heillä oli jouluvauvansa ja yhteinen tulevaisuutensa, vaikka äiti olisikin kohta pois ja:

”Joskus mietin, mitä meillä on jäljellä kun tämä on ohi”, Matt sanoi.

Kate painoi kasvonsa lähelle, painoi lantionsa kaaren hänen lannettaan vasten. ”Mie ja sie”, hän kuiskasi. Myöhemmin hän muisti että äiti oli sanonut niin tarkoittaen itseään ja häntä kun hän oli ihan pieni ja Katherine puhui jostakin tehtävästä tai hauskuudesta joka oli varattu vain heille kahdelle.

lauantai 21. helmikuuta 2015

nuku rauhassa, nuku...


nuku rauhassa, nuku
           kauniita unia


                                                           (en näe enää, näe!)
                                                         

anna anteeksi hauraat hetket
joina olin kova


rakastin kuin 
                        valoa
          ja sinä olet valon läpi
          loistava onnellinen
          harha


kuva, hiljainen pysähtynyt

- Maaria Päivinen -
Sinun osasi eivät liiku (ntamo 2014)
kuva Weheartit


*****

P:lle♥

perjantai 20. helmikuuta 2015

Leena Lumin luetut 2015


Ajan virrassa kuljehdimme kuin lastut lainehilla, mutta taiteilija Ada Thilénin Lukeva tyttö maisemassa, 1896, lukija tyynesti ja syvästi keskittyneenä viihtyy yhdessä kirjan kanssa. Kuva on Riitta Konttisen kirjasta Taiteilijatoveruutta Minulle on muodostunut kuvan harmoniseen ja lukemiseen liittyvään kauneuteen suorastaan jo kiintymys! Adan tytöllä ei ole tylsää: Hän matkustaa tarinan maailmassa, jossa jokainen uusi sivu tuo eteen uuden etapin, osan suuresta seikkailusta, jonka nimi on lukeminen. Thilénin kuva saakin nyt aloittaa tämän vuoden kirjaston keräämisen. Tästä tulee siis listaus, joka piakkoin siirtyy oikeaan palkkiini ja kirjasto karttuu vuoden mittaan kirja kirjalta, elämys elämykseltä...

1.   Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon (Razorjonnyi dom, Otava 1992, suomennos Eila Salminen, runojen suomennokset Marja-Leena Mikkola ja osin Pentti Saaritsa)

2.   Magda Szabó: Metsäkauris (Die andrere Esther, WSOY 1962, suomennos saksasta Aarno Peromies)


3.   Nir Baram: Hyviä ihmisiä (Gute Leute, Otava 2014, suomennos saksasta Anja Meripirtti)


4.   John Williams: Stoner (Stoner, Bazar 2015, suomennos Ilkka Rekiaro)
5.   Minna Mikkonen: Kivenkerääjät (Minerva 2015)



6.   Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Ajatusta arkiruokaan! Herkkuja rippeistä (Karisto 2015)


7.   Varpu Tavi&Anna Sillanpää: Koko naisen terveys (Gummerus 2015)


8.   David Vann: Kylmä saari (Caribou Island, WSOY 2014, suomennos Irmeli Ruuska)


9.   Peter James: Kuolema leikkii tulella (Want You Dead, Minerva 2015, suomennos Maikki Soro)



10.  Lasse Ansaharju, SusuPetal: Kultainen talja (Books on Demand 2014)



11.  Annika Christensen&Ulrica Otterling: Ruukkupuutarha - Iloa ympäri vuoden (Trädgård i kruka - Orladglädje året om, Minerva 2015, suomennos Jutta Jarvansalo)


12.  Anna Örnberg: Rouhea maalaistyyli - Ideoi ja sisusta (Modernt lantliv, Mäkelä 2015, suomennos Mari Hyypiä)


13.  Jayne Anne Phillips: Äidin aika (MotherKind, Tammi 2000, suomennos Kersti Juva)


14.  Leena Yliportimo: Small Talkia Rakkaudesta (2015)


15.  Peter Sandström: Valkea kuulas (Transparente blanche, Schildts&Söderströms 2014, suomennos Outi Menna)


16.  Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria (En nypa socker, Mäkelä 2015, suomennos Laura ja Olga Jänisniemi)



17.  Suomen kauneimmat puutarhat (Minerva 2015, toimittanut Kirsi Tuominen)

18.  Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James (Etta and Otto and Russell and James, Gummerus 2015, suomennos Sari Karhulahti)


19.  Ruediger Schache: Positiivisen vetovoiman salaisuus - 99 tapaa löytää sydänmagneettisi voima (Herzbewusstein - 99 motivierende Handlungen für eine postivie Ausstrahlung, Minerva 2015, suomennos Hanna Fauster)


20.  Kirsti Ellilä: Tuntemattomat (Karisto 2015)


21.  Pirjo Rissanen: Terveisiä Armille (Gummerus 2015)


22.  Johanna Lehtinen&Tanja Hakala: Laiturilla - Kesäkoteja rannikolla ja saaristossa (Docendo 2015)


23.  Ian McEwan: Lapsen oikeus (The Children Act, Otava 2015, suomennos Juhani Lindholm)


24.  Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta (Fallout, Otava 2015, suomennos Marianna Kurtto)


25.  Audrey Magee: Sopimus (The Undertaking, Atena 2015, suomennos Heli Naski)


26.  David Suchet: Hercule Poirot ja minä (Poirot and Me, Minerva 2015, suomennos Sirpa Parviainen)


27.  Daniel Glattauer: Takiainen (Ewig Dein, Atena 2013, suomennos Raija Nylander)


28.  Ajatuksia puutarhurille (toimittanut Leena Lammela, Karisto 2015)



29.  Eveliina Talvitie: Hieno vai huono. Nainen jolla on maine (WSOY 2015)


30.  Anna Kortelainen: Avojaloin - 20 tositarinaa Karjalan kannakselta (Gummerus 2015)


31.  Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (All the Light We Cannot See, WSOY 2015, suomennos Hanna Tarkka)
32.  Kari Martiala, Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön (Karisto 2015)


33.  Javier Marías: Rakastumisia (Los enamoramientos, Otava 2012, suomennos Tarja Härkönen)
34.  Peter Høeg: Susanin vaikutus (Effekten af Susan, Tammi 2015, suomennos Katriina Huttunen)
35.  Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit (Docendo 2015)


36.  Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta (Utan personligt ansvar, Siltala 2015, suomennos Sanna Manninen)


37.  Gillian Flynn: Teräviä esineitä (Sharp Objects, WSOY 2015, suomennos Maria Lyytinen)


38.  Hjoth&Rosenfeldt: Mykkä tyttö (Den stumma flickan, Bazar 2015, suomennos Jaana Nikula)


39.  Karin Slaughter: Näkymätön (Unseen, Tammi 2015, suomennos Annukka Kolehmainen)


40.  Sarah Waters: Parempaa väkeä (The Paying Guests, Tammi 2015, suomennos Helene Bützow)
41.  Pål Karlsen: Suuri herkkutattikirja (Steinsoppen. Vill av natur, Minerva 2015, suomennos Jutta Jarvansalo)


42.  Herman Koch: Naapuri (Geachte Heer M., Siltala 2015, suomennos Sanna van Leeuwen)


43.  Sarah Waters: Yövartio (The Night Watch, Tammi 2007, suomennos Helene Bützow)


44.  Kate Morton: Kaukaiset hetket (The Distant Hours, Bazar 2015, suomennos Natasha Vilokkinen)
45.  Elisa Aaltola&Sami Keto: Eläimet yhteiskunnassa (Into 2015)



46.  Pärttyli Rinne: Viimeinen sana (Noxboox 2014)


47.  Linn Ullmann: Kun olen luonasi (Når jeg er hos deg, WSOY 2002, suomennos Tarja Teva)


48.  Will Schwalbe: Elämän mittainen lukupiiri (The End of Your Life Book Club, Basam Books 2014, Kirsi Ohrankämmen)


49.  Lene Kaaberbøl&Agnete Friis: Satakielen kuolema (Nattergalens død, Siltala 2015, suomennosAino Ahonen)


50.  Tiia Koskimies: Suomalainen puurokirja (Minerva 2015)


51.  Tapani Heinonen: Kuka heilutti pesäpuuta (Minerva 2015)


52.  Pinja Niemi, Mari Muikka, Marjo Koivumäki: Sisusta, somista ja tee itse kaunista kotiin (Minerva 2015)


53.  Katja Kettu: Yöperhonen (WSOY 2015)


54.  Katri Kirkkopelto: Soiva metsä - Jean Sibeliuksen matkassa (Lasten Keskus 2015)


55.  Carol Shields&Blanche Howard: Kuiva kausi (A Celibate Season, Otava 2015, suomennos Hanna Tarkka)


56.  Peter James: Kuolema merkitsee omansa (You Are Dead, Minerva Crime 2015, suomennos Maikki Soro)


57.  Pentti Haanpää: Kauneuden kirous (Into 2015)


58.  René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan (Siltala 2015)


59.  Eija Aromaa: Asiakirjat (ntamo 2015)


60.  Pirkko Jurvelin: Lapseni kuin nukke (Kustannus Ves-Line 2015)


61.  Linn Ullmann: Ennen unta (Før du sovner, WSOY 1999, suomennos Tarja Teva)



62.  Antti Tuomainen: Kaivos (Like 2015)


63.  Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet ( Big Little Lies, WSOY 2015, suomennos Helene Bützow)


64.  Mauri Leivo: Lintulaudan elämää - Opas talvisten pihalintujen tarkkailuun (Docendo 2015)

65.  Riitta Konttinen: Elämänvirrassa - Ragni ja Alvar Cavén (Siltala 2015)


66. Raili Mikkanen: Voidaan kutsua ulkopuolelle lain (Robustos 2015)


67.  Leena Kellosalo: Leonardo sai siivet (ntamo 2015)


68.  Taina Haahti: Mariaanien hauta (Siltala 2015)



69.  Johanna Venho: Kaukana jossain onnenmaa (WSOY 2015)


70.  Eero Ojnanen&Daga Ulv: Suomen myyttiset linnut (Minerva 2015)


71.  Tua Harno: Oranssi maa (Otava 2015)


72.  Anne Helttunen, Annamari Saure, Jari Suominen: Mieli ja maisema. Kirjailijoiden työhuoneita (Avain 2015)
73.  Satu Koskimies: Villiviinitie, Tullinpuomi (Sanasato 2015)


74. Jane Means: Paketoi kauniisti. Parhaat ideat näyttäviin lahjapaketteihin (Giftwrapped: Practical and inventive ideas for all occasions and celebrations, Minerva 2015, suomennos Eva Katajamäki)


75. Jean Rhys: Huomenta, keskiyö (Good Morning, Midnight, Otava 2002, suomennos Hanna Tarkka)


76.  Jean Rhys: Kvartetti (Quartet, Otava 2000, suomennos Hanna Tarkka)


77. Sara Kokkonen: Kapina ja kaipuu. Kultaiset tyttökirjaklassikot (Avain 2015)


78.  Anna Lihammer: Kun pimeys peittää maan (Medan mörkret faller, Atena 2015, suomennos Ulla Lempinen)


79.  Pekka Kytömäki: Ei talvikunnossapitoa (Sanasato 2015)


80.  Jari lahdenoja, Aleksi Lahdenoja, Miikka Väisänen: Copas y Tapas erilaisia tapoja (Bazar 2015)


81.  Sanna Isto, Eppu Nuotio, Sari Airola: Typy ja topakka tonttu (Bazar 2015)


82.  Laura Lindstedt: Oneiron (Teos 2015)



83.  Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika. Intohimona joulu (Schildts&Söderströms)

Toimittaja Ulla Janhosta mukaellen:

"Vaikka mitä tapahtuisi, on yksi, joka pysyy. Valtakunnat voivat romahtaa, joet voivat muuttaa kulkusuuntaansa, ja miehet voivat jättää, mutta tarinat eivät koskaan kuole. Koko elämä on tarinoiden aikaa. Onko milloinkaan parempaa lahjaa kuin kirja, joka kertoo elämän tarinan?"

Intohimolla kirjoista
Leena Lumi