keskiviikko 3. helmikuuta 2016

Mari Jungstedt: Joka yksin kulkee


Yksinäisyys tuntui sitä kouraantuntuvammalta, mitä valoisammaksi vuodenajat kävivät. Työkään ei vienyt hänen ajatuksiaan niin kuin tavallisesti, hänellä oli hädin tuskin mitään tekemistä. Kesäkaudella hänellä oli normaalia enemmän vapaapäiviä. Kokonaisia lomaviikkoja, joita hän ei ollut pyytänyt eikä myöskän tarvinnut. Päiviä, joina ei tapahtunut mitään.

Kaiken lisäksi kesä oli ollut poikkeuksellisen lämmin, ja vaikka hän kävi mielellään rannalla, hän ei saanut yksin aikaiseksi lähteä mihinkään. kuin elämä olisi kaikonnut hänestä. Joinakin päivinä hän tunsi olonsa täysin apaattiseksi, eikä jaksanut tuolloin edes nousta sängystä. Eihän häntä kaivannut kukaan, hän saattoi yhtä hyvin jäädä sängynpohjalle. Mitä jos hän vain sulkisi silmänsä ja lakkaisi hengittämästä?

Mari Jungstedtin dekkari Joka yksin kulkee (Du går inte ensam, Otava 2015, suomennos Emmi Jäkkö) on kuin paluuta hylätyille poluille, sillä hyvästelin noin viisi vuotta sitten kolme pohjoismaista naisdekkaristia, joista olin ennen kovasti pitänyt. Oli vähän kuin pakko, sillä aloin sekoittaa heitä toisiinsa ja tuntui kuin lukisin aina vain samoja kirjoja. Anne Holtiin palasin nopeimmin ja hän olikn paussini aikani petrannut kovasti, sillä Kuollut kulma oli tosi hyvä. Mari Jungstedtin uusin sattui silmiini kirjaston uusien esittelyhyllyllä ja sain kirjan vain viikon laina-ajalle, mutta luinkin trillerin illassa. Edelleen pyörimme Gotlannin ah, niin idyllisissä maisemissa, on markkinoita ja jonkun unessa gotlanninponit juoksevat vielä villeinä ja vapaina, mutta nyt ei ole enää niin ruusumuurimaista kuin joskus ja juoni veti melkein Inger Frimanssonin tahtiin. Toivottavasti en ole spoilaaja, jos sanon, että jokin tai joku Jungstedtin uusimmassa dekkarissa Joka yksin kulkee tuo mieleen kirjan Varjo vedessä kera sen edeltäjän Hyvää yötä, rakkaani. Frimansson vain taitaa psykologisen jännityksen tiukemmin, mutta Jungstedt selvästi yrittää kruununprinessaksi.

Muureja nyt ei tietenkään voida täysin välttää Gotlannissa ja niinpä ensimmäinen pieni lapsi katoaa Södra Murgatanilla. Kolmevuotias Vilma katoaa. Äiti tekee töitään kauneusstudiossa ja keskittyy hetken liikaa ystävänsä Katjan iloiseen juoruiluun, mutta se hetki riitti jollekin. Komisario Karin Jacobsson alkaa tutkia tapausta kaivaten samalla esimiestään Anders Knutasia, joka kärsii traumaperäisestä stressistä vaimonsa Linen jätettyä hänet kahdenkymmenen avioliittovoden jälkeen ja kaiken päälle hän tuntee syyllisyyttä eräästä onnettomuudesta, joka tapahtui Gran Canarialla. Toipuminen ei näytä kovin vahvalta, sillä Knutas alkaa kokea outoja asioita...Edes lääkeet eivät auta.

Samanaikaisesti David Forss kokee avioliitossaan yllätyksen, jollaista ei ollut osannut kuvitellakaan. Kunnollinen Anna-vaimo on ihan eri ihminen, mitä hän on kaikki nämä vuodet luullut, ihan vieras ihminen! Anna on kuitenkin Davidin huolista pienimpiä, kun heidän pieni Heidinsä katoaa markkinoiden humussa...

Pienessä Visbyssä katoaa kaksi lasta lyhyellä aikavälillä ja komisario Karin Jacobssonilla on nyt ensimmäistä kertaa vastullaan näin ison tapauksen tutkinnanjohto.  Lehdistö painaa päälle ja kadonneiden lasten vanhemmat ovat epätoivoisia.  Pahin oli erään tomittajan lehdistötilaisuudessa esittämä kysymys: "Mitä tapahtuu, jos jälleen uusi lapsi katoaa?”


Ajatus oli käynyt hänenkin mielessään. Mitä jos lisää lapsia katoaisi? Mitä jos tekijä oli jo valinnut seuraavan uhrinsa, seuraavan perheen?

*****

6 kommenttia:

  1. Väkisinkin eri dekkaristien tarinat ja hahmot menevät sekaisin, jos heidän kirjojaan lukee sekaisin peräkkäin. Ostin vuodenvaihteessa kierrätyskeskuksesta kasan mm. mainitsemiesi naisdekkaristien opuksia. Aina uutta kirjaa aloittaessa menee hetki sisäistää, onko nyt kyseessä Maria Wern, Erica Falc, Inger Johannes Vik vaiko Karin Jakobsson. Vanhempia kirjoja lukiessa toisinaan häiritsee myös se, että kronologia rikkoutuu, jos on lukenut ensin saman kirjailijan uudempia kirjoja. Vaikka toki niitä voi lukea itsenäisinäkin teoksina, kunhan alun hämmennyksen yli pääsee.
    Minusta on mukavaa, että pohjoismaiset naiset ovat luoneet vakaan suosion dekkaristeina ja elättävät itsensä kirjoittamalla. Jopa varsin hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Between, ihan tosi on näin. Olen kyllä lukenut aikaisemmin etenkin Holtia ihan järjestyksessä, myös Frimanssonia ja näitä muita kuten Anna Jansson ja Mari Jungstedt etc, mutta kerraan en sitten enää tajunnut ketä luin. Olin koko ajan Gotlannissa ja tarina tuntui aina samalta. Onneksi tässä oli sen verran imua, että minulla ei ollut hajuakaan tekjästä.

      Odotan hirväesti Åsa Larssonilta uutta teosta. Hän julkaisee harvoin, mutta se on kaikki kultaa. Ellei ala kuulua, luen nuo entiset uudestaan ja järjestyksessä. Kyllä näissä on kronologia kaikissa. Puhutaan avioliitoista, eroista, ja poliisiktin sitten ottavat uusia puolisoita. Mitään ei helpolla ymmärrä ellei ole seurannut koko ajan. No, tähän pääsin kyllä helposti kiinni, sillä rikos pääosassa.

      Hehän ovat oikein supernaisia jännityksessä! Eikä voida unohtaa myöskään Karin Fossumia...Kukahan olisi korkeimmalla menestyksessä...listalta puuttuu vielä Läckberg ja Marklund.

      Poista
    2. Åsa Larssonia en olekaan aikoihin lukenut, mutta se selittyykin sitten sillä, jos hän ei ole uutta julkaissut.
      Joskus saattaa kirjan alussa olla hiukan vaikea ymmärtää, miksi kirjailija ymppää tarinaan niin paljon niitä poliisien ihmissuhdesotkuja. Sitten yhtäkkiä tajuaa, että ne ihmissuhteet ovatkin osa juonen rakentamista ja nivoutuvat hienosti tarinan kulkuun ja loppuratkaisuun.
      Marklund taisi ilmoittaa, ettei hän enää jatka Annika Bengzonin "elämää" kirjoissaan. Viimeisin Marklundin kirja on vielä lukematta.

      Poista
    3. Between, minulla on viimeisn Larsson vuodelta 2012 ja sennimi on Uhrilahja. Kirja oli niin hyvä, että se taisi olla jopa vuoden parhaissa kirjoissani.

      Minä pidän enemmän, jos ollaan vaikka rikollisen pään sisällä kertomatta kuka hän on, kuin puin poliisien perhesuhteita. Erityisen ärtynyt olen ollut siihen Falckiin, joka ei edes ole poliisissa ja tunkee itsensä mukaan rikostutkintaan:)

      Marklund oli parhaimmillaan yksi parhaista. Ehkä hän tekee jonkun uuden aluevaltaksen...

      Poista
  2. Ajattelin itsekin, että Åsa Larsson ei ole pitkään aikaan julkaissut uutta ja kaipaan hänen hurjia dekkareita.
    Onneksi Kristina Ohlssonilta tulee uusi kirja tänä vuonna ja yllätys yllätys englantilaiselta pariskunnalta Nicci Frenchiltä tulee uusi jännityskirja. Nicci French on suosikkini. Vaihtelua pohjoismaihin ja Gotlantiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, Larsson on aina julkaisstu harvoin, mutta nyt on tuhottoman pitkä väli.
      Kristina Ohlsson...nyt en häntä muistakaaan, mutta minulla on jossain yksi Nicci French, jonka olen saanut lahjaksi. Kun aikaa tulee, luen lukemattomat vanhemmat kirjat.

      Juu, jos Gotlannissa on liian kauan, ei kiva, vaikka saarista pidänkin:)

      Poista