keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Kati Jaakonen&Marjo Kauppila: Supersmoothiet mangosta mustikkaan



Jos olet alavireinen, saamaton, melankolinen tai oikeasti sairas, mitä tekee silloin mieli? Ehkä jäätelöä tai ehkä ei, sillä se on kylmää, se on kaloripommi, se kuuluu niihin päiviin, jolloin helle hellii, ollaan voimissaan ja palkitaan itseä dolcella. Oikea vastaus on smoothie, josta voisi sanoa samppanjatalon johtajaa Lily Pollingeria mukaillen: "Nautin smoothieta, kun olen iloinen ja myös ollessani surullinen. Joskus juon sitä yksinäni. Kun minulla on seuraa, smoothie on välttämättöyys. Siemailen sitä, jos minula ei ole nälkä ja nälkäisenä juon sitä. Muuten en koske smoothieen - ellen ole janoinen."

Kati Jaakosen ja Marjo Kauppilan Supersmoothiet mangosta mustikkaan (Readme.fi 2016) on niin herkullinen jo kuviltaan, että teki mieli nauttia sivut sellaisenaan! Kirja on ehdottomasti enemmän kuin smoothie- ja mehukirja, sillä kirjassa reissataan myös eksoottisten hedelmien syntysijoille Indonesiaa, mutta tiedämmehän, että näitä hedelmiä saamme jo hyvinvarustetuista elintarvikeliikkeistä. Kirjassa ei myöskään unohdeta kotimaisia vitamiinipommejamme. Matkakertomukset kulkevat reseptien lomassa päiväkirjamuodossa ja


tässä ollaan jo palattu Suomeen. Tunnelmakuvia on runsaasti! Kati Jaakonen on Hellapoliisi.fi-ruokasivustaan tuttu neljän lapsen äiti. Jami Jaakonen vastaa kirjan upeista kuvista, taitosta ja kannesta. Kirjan toinen tekijä Marjo "Maiju" Kauppila on helsinkiläinen bloggaaja, joka kirjoittaa Pinkit korkokengät -blogia. Maiju kiinnostui ruoasta kovastikin sairastuttuaan keliakiaan. Eväät kulkevat hänellä mukana ja usein ne ovat juuri smoothiet ja mehut.


Nyt joku voi kysyä, mitä se sellainen smoothie oikein on? Se on kuin mehua, mutta se voi olla paksumpaa eli ruokaisampaa tai ohutta, mutta äärettömän terveellistä. Se valmistetaan soseuttamalla marjoja ja hedelmiä ja vahvuutta voi säädellä ohentamalla sitä vaikka soija-, kaura-, manteli- tai kookosmaidolla. Voit käyttää siihen myös luonnonjogurttia tai sokerittomia marjamehuja. Siihen voi lisätä ruokaisuutta ja ravintoarvoa kaurahiutaleilla, kaakaojauheella ja monella muulla, jotka kaikki vinkit löydät kirjasta. Myös lisävirtavinkit teos tarjoaa kuin myös terveelliset makeutusehdotukset. Oma makeutussuosikkini olisi aito vanilja.


Supersmoothiet kirjan noin 80 herkullisesta smoothie- ja raakamehureseptistä, tämä trooppinen melonijuoma kuuluisi varmaan omien suosikkieni kärkeen, sillä olen yllättäen hullaantunut cantaloupemeloniin.


Nyt nautimme balilaisen hedelmätarhurin virkistäjän, joka on Katin suosikki, mutta myös minun, sillä pidän papaijasta, joka sisältää runsaasti A- ja C-vitamiinia. Lisäksi Sinikka Piipon Mielen ruokaa kirjan mukaan myös E-vitamiinia, folaattia ja kaliumia. Professori Piipon mukaan papaijan papaiini myös pilkkoo proteiineja ja aktivoi haiman tuottamia ruoansulatusentsyymejä. Papaija auttaa myös kipujen lieventämisessä ja esimerkiksi niveltulehduksissa. Papaija on lisäksi antioksidantti, joka torjuu masennusta, virkistää, aktivoi lihasten kehittymistä, vahvistaa sydäntä ja verenkiertoa, alentaa korkeaa verenpainetta, parantaa ruokahalua ja vahvistaa limakalvoja. Kaiken lisäksi se on mielettömän hyvää!

1 annos

3 dl papaijapaloja
4 jääpalaa
1 dl vettä tai kookosvettä
vaniljajauhetta tai vaniljatangon siemeniä maun mukaan
1 banaani tai 4 minibanaania
1-2 rkl hunajaa

Kuori papaija ja leikkaa paloiksi.

Laita ne tehosekoititmeen yhdessä jääpalojen, veden tai kookosveden, vaniljajauheen ja kuoritun banaanin kanssa.

Makeuta hunajalla.

Pyöräytä kuohkeaksi juomaksi ja kaada lasiin.

Nauti!

Tässä ihana auringon kultaa -smoothie, jossa myös papaijaa.

Kuvassa tehokas herukkainen aamunavaus, jossa mm. mustaherukkaa ja banaania.


Kuningattaren päiväuni on osa suomalaista unelmaa: Kotimaisia mustikoita ja vadelmia. Minä muuten valmistan kerran viikossa kuningatarsoppaa, jossa plompsautan vadelmat joukkoon vasta kun mustikkasoppa on muuten valmista. Kukapa ei tietäisi miten terveellisiä mustikkamme ovat. Näin kirjan tekijät:

Mustikan sisältämä antosyaanin määrä kasvaa, mitä pohjoisemmassa se on kasvanut. Antosyaanit saattavat ehkäistä tulehduksia, syöpää, diabetesta ja neurologisiasairauksia. Siksi suomalaiset mustikat ovat haluttua superruokaa maailmalla.

Mummin marjajuoma on kahdelle:

3 dl appelsiinimehua
1 dl vadelmia
1 dl mustikoita
1 dl mansikoita
muutama lehti sitruunaverbenaa

Laita appelsiinimehu tehosekoittimeen.

Lisää vadelmat, mustikat ja mansikat. Lisää hieman sitruunaverbenaa.

Pyöräytä kuohkeaksi juomaksi.

Tarkista maku.

Kaada laseihin ja nauti!

Ihana, ihana kirja, jota suosittelen kaikille! Jokainen löytää takuulla runsaista ohjeista omat suosikkinsa ja smoothie tai kaksi päviässä, pitää niin kaikenikäiset terveyden poluilla - herkullisesti!


Raikas välipalajuoma on kahdelle.

1 ananasrengas
1 dl mansikoita
 1dl maitorahkaa tai luonnonjogurttia
 2rkl kookospalmusokeria
 2 rkl auringonkukansiemeniä

Koristeluun:
ruiskaunokkeja

Laita ananasrengas, mansikat ja maitorahka tai luonnonjogurtti tehosekoittimen.

Makeuta kookospalmusokerilla ja lisää joukkoon auringonkukansiemenet.

Pyöräytä kuohkeaksi juomaksi.

Tarkista maku. (Nauti juoman väristä, sillä mikä voittaa vaaleanpunaisen!)

Kaada lasiin ja nauti.

Oijoi, nyt ehkä täytyy ostaa tehosekoitin...Päätin kun saimme keittiöremontissa pienestä keittiöstämme tilavahkon, että koneita ei taloon enää tule. Mutta nyt mietin, että..., miten hyödyllistä olisikaan hyödyntää kaikki oman puutarhamme sato päärynöistä kirsikoihin tekemällä niistä smoothieita!

*****

Ruokakirjat Leena Lumissa

16 kommenttia:

  1. Ihanien naisten kirja ja terveellinenkin voi olla todella hyvää, jopa parempaa. <3 Aurinkoa päivään Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, tää on tosi ihana<3 Kiitos samoin sinulle<3

      Poista
  2. Voi kiitos Leena. Me tekijätkin olimme haltioissamme kirjasta. Siitä tuli juuri sen näköinen kuin halusimme eli värikäs, kuten tekijätkin ;) Aurinkoa päivääsi ja todellakin sun pitää ostaa smoothielaite ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiju, ole hyvä<3 Aivan mahtavat kuvat...tiedäthän olen kuvafriikki:) Jo täämän kirjan värikkyys pelastaa huhtikuuni! Olen yleensä tosi mieluusti tämän kuukauden muualla kuin Suomessa. Itseään ei tunnista peilistä, ikkunat eivät peseydy itsestään ja lehti ei tule puuhun: Kevät vain lupailee, mutta ei anna!

      Kiitos samoin<3 Siis onko olemassa joku erityinen smoothielaite vai pitääkö ostaa se tilaa vievä tehosekoiitn, jota en kokatessa ikinä tarvitse mihinkään?

      Poista
  3. Oi että! Tämä kirja on ehkä pakko hankkia, sillä meillä on nyt tarve terveille elämäntavoille ja mikä voisi olla piristävämpää myös lämpimänä kesäpäivänä? Sitä paitsi nämä ovat varmasti myös lasten makuun. Itse rakastan smoothieita. Nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoisiahiutaleita, suosittelen! Minulle taitaa tulla nyt konehankinta, sillä olisihan noita upea tehdä, sekä vielä upeampaa nauttia<3 Nämä takuulla maistuvat vauvasta vaariin.

      <3

      Poista
  4. Ihanien naisten (Maijun olen tavannut) kirja,ja näyttää kuvien perusteellakin ihanalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, apua, nyt mää jodun sen härvelin ostamaan! Minähän sanoin sulle, että en halua mitään koneita täyttämään kaunista keitiötäni ja lisätila saatiin hävittämällä komeroita ja tekemällä avohyllyjä. Jopa zarzuela -kasarin paikka on kellarissa. Me näistä nyt R:n kanssa haaveillaan...

      Maijun käsittämätön energia tulee takuulla näistä smoothiesta: Hän paljastui:)

      Poista
  5. Aah, siis aivan ihania ohjeita! Kuten tuolla toisaalla jo kerroin niin surautan harva se päivä smoothien, mutta usein jämähtää niihin samoihin aineksiin (tosin hyviin: marjaa ja muuta) joten uudet vinkit olisivat kyllä enemmän kuin tervetulleita.

    Kiitos kun toit tämän esittelyyn! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, just niin eli nyt se kone on hankittava:) Tässä on 80 erilaista smoothieta, joten sitä kun kierrättää, on aina jotain uutta ja erilaista.

      Ole hyvä<3 Tiukasti lykkäsin jo omaan ruokakirjahyllyyni keittiössä.

      Poista
  6. Minulla on aina kerran viikossa välipalaeväänä töissä smoothie, jossa on mustikkaa, kookosta, jogurttia ja mitä mies nyt keksii siihen laittaa. Wilfan tehosekoitin on jämerä ja iso, mutta sopii yhdelle työtasolle hyvin kahvinkeittimen ja espressokoneen viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arekeilija, kuulostaa hyvältä. Mekin asumme oikein mustikkasarella eli yli 30 vuoteen ei olla olut ilman mustikoita, joista toinen pakastin täyttyy.

      Sepä siinä, kun ne ovat isoja ja olen vihdoinkin saanut keittiöstä mieluisan: Tasoilla ovat pinkit kahvinkeitin, vedenkeitin ja paahdin. Sitten saviset sipulikulhot, serviettiteline, sillä katamme aina kauniisti, eikä paljon muuta. Avohyllyt ovat oma osansa, mutta sinne ei tungetakaan mitään kodinkoneita, vaan kauniita astioita yms. Välillä lehdissä lukee smoothie-ohjeissa, että sauvasekoitinkin käy ja kerran oli että jopa vispilä. Nehän mahtuvat isompiin laatikoihin...

      Poista
  7. Ihana kirja ja minä olen smoothien ystävä ja olen itsekkin tehnyt mahtavia makuelämyksiä kokeillen. Minä käytän tuota spenderiä Se on oivallinen apulainen myös ruuanlaitossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirkkis, oikein ihana.

      Minä en ole mitän sellaista vielä ruonalaitossa tarvinnut ja olen intohimoinen kokkaaja, mutta varmaan ainakin näihin smoothieihin tarvitsen jonkun koneen:)

      Poista