sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Anna Kortelainen: Siemen


Mieleen nousi työpöydällä seisova valokuva. Miehen katse tuntui seuraavan häntä kaikkialle pienessä asunnossa.

Mies oli seissyt univormussaan Viipurin rautatieaseman laiturilla ja odottanut junaa. Hän oli ollut selin Ninaan ja sanonut tälle jotakin, kääntymättä ympäri häntä kohden. Ääni oli hieman tuttu, aivan kuin Nina olisi tavannut miehen joskus. Mitä hän sanoi?

Anna Kortelaisen romaani Siemen (Tammi 2016) kertoo historian maisteri Nina Huminasta, joka ei halua opettaa, sillä hän ei ole siihen riittävän sosiaalinen ja mielestään ei myöskään riittävän rohkea. Hänen juurensa ovat Pohjanmaan mullassa, mutta hän muuttaa sukututkijaksi ryhdyttyään Viipuriin. Monet hänen toimeksiannoistaan liittyvät sukujen sodan aikana kadonneisiin henkilöihin ja Nina kokee olevansa Viipurissa sekä enemmän työrauhassa kuin myös enemmän elossa kuin Helsingissä. Lopulta hän löytää Cafe Miristä Viipurissa asuvien suomalaisten ryhmän ja slaavilainen taika sulattaa hänestä innokkaan keskustelijan, joka toki voi halutessaan jäädä pikkuhuoneensa rauhaan kadonneen majurin vaikenevaan seuraan.

Romaanin toisessa aikatasossa saamme seurata majuri Asser Luikan elämää sekä Helsingissä että Viipurissa. Luikka on alunperin Viipurista,  mutta 1918 isä alkaa pelätä perheen turvallisuuden puolesta ja perhe muuttaa Turkuun. Paluu tapahtuu aika pian ja Viipurista innostunut lukija pääsee kokemaan ne tutut liikkeet, kadut, tunnelmat, joista on ehkä vanhemmiltaan tai isovanhemmiltaan kuullut. On kuin olisi itse taas tuossa niin suomalaisessa kaupungissa...Luika on innokas botanisti, mitä vanhemmat jaksavat hämmästellä. Lukion pakollinen kasvien keruu on Luikalle paratiisia ja ruokahalu kasvaa vain syödessä. Pääsemme Viipurin salatuille paikoille, etenkin kaatopaikoille ja ratapihoille, sillä Luikan mieleen eivät ole puutarhat, vaan rikkakasvit. Ja se mistä ne ovat tulleet ja miten. Sotajoukot tulevat ja menevät, ovatpa ne sitten suomalaisia, saksalaisia tai venäläisiä ja aina niistä jää jälki: Siemenet kulkevat, varisevat, itävät.

Luika on yhtä vetäytyvä ja syventyvä kuin hänen jälkiään toisessa ajassa seuraava Nina. Molemmat pärjäävät seurassa olematta kovin sosiaalisia, rakastavat Viipuria, mutta kaiken ohi menee oma kiinnostuksen kohde. Perusteellisesti Luika kuitenkin hoitaa talvisodan ja jatkosodan aikaisen työnsä armeijan muonahuollosta vastaavana majurina. Välirauhan jälkeen seuraa paluu:

Nyt nälkätalvi oli vaihtunut koleaksi kesäksi, jonka sadosta ei kannattanut odottaa liikoja. Mutta koleutta enemmän merkitsi se, että Kannaksella päästiin pitkästä aikaa rauhassa viljelemään. Oli palattu puutarhoihin, palstoille ja pelloille ja se valoi uutta toivoa ja uutta intoa. Viipurissa Pantsalahdenpuisto ja...Uusi ajanlasku oli alkanut. Oli kesä numero yksi.

Siemenessä Kortelainen kuljettaa kahta henkilöä eri ajassa, mutta samoissa maisemissa. Siirtymät ovat lempeät ja railottomat, joten lukija kutoo helposti Ninaa ja Asseria yhteen vertaillen heidän Viipuri –kuvauksiaan ja vähän muutakin. Tarina kerrotaan rauhallisesti, mutta siinä ei ole yhtään turhaa lukua, ei sanaa, ei ennalta-arvattavuutta. Olin niin tuudittautunut jo taas itseeni viipurittarena ja innokkaana botanistina myös Asserin kasveihin, että tulin yllätetyksi, mikä on erinomaisen tarinan merkki! Siemen on kaikkea muuta kuin kesy, jos on punninut kesyyttä Viipurin mitalla.

Jo toinen Viipuriin sijoitettu kirja tänä vuonna, sillä enhän voi olla mainitsematta Martti Backmanin Harriet ja Olof. Rakkaus ja kuolema Viipurissa 1918. Viipuri on tarinoiden kaupunki, mutta monille se kantaa myös muistoja, jotka kirjoitetaan ikävän kyynelin.

Siemen tuli minulle ihanan liikaa iholle. Ninan historia ja valikoitu sosiaalisuus, Asserin kasviharrastus ja omaehtoinen yksinolo, mutta ennen kaikkea tietysti jokaikinen Viipurin talo nupukiviä myöten, halkeamat asfaltissa, tuoksut, helle, räntä, ilmassa se ripaus slaavilaisuutta, joka on aina ollut osa Viipuria...

Miten paljon rakkautta, seksiä, sopivaa tai sopimatonta, onnea, pettymyksiä, menetyksiä. Jokainen oksanhaara sai alkunsa rakastelusta, ja lopulta jokaisen syntyneen osa oli kuolla ja tulla kätketyksi maan poveen.

He katosivat eivätkä kuitenkaan kadonneet.

20 kommenttia:

  1. Voi, tässä on monia minuakin viehättäviä juttuja; tuo botaniikka ja valikoitu sosiaalisuus... Kortelaiselta en ole lukenut (vielä) mitään, ehäk joskus, ehkä joskus :)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, miten tämä olisi niin sinun kirjasi! Tiedätkö, tämä kuin teetä, venäläistä teetä: Sekä piristää, että rauhoittaa. Molemmat intorvertteja, joten olin niin sopivassa seurassa:)

      Hän on ihan mun kirjailijasuosikeissani.

      <3

      Poista
  2. Kaikki,mikä koskee Viipuria, kiinnostaa. Katselin juuri olisko Harriet ja Olof jo e-kirjana, mutta eipä ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allu, sama täällä. Annoin Harrietin ja Olofin lahjaksi äidilleni. Mikset tilaa sitä? Vai pääsetkö kaupoille kun tulette Suomeen...Kortelaisen Avojaloin lähtee kohta eräälle...:)

      Poista
    2. Postimaksut on niin hirveitä, että en tilaa muuta kuin e-kirjoja. Voin ostaa jouluna Helsingistä. Meillä on kaksi matkalaukkua, joista toinen tyhjenee joulunpyhinä ja tulee tilaa ostoksille.

      Poista
    3. Allu, kauhistelen usein samaa. Kiva kuulla, tulenkin heti chattiin antamaan sulle yhden muun vinkin:)

      Poista
  3. Viipuri-aiheiset kirjat kiinnostavat. Tämäkin. Mukavaa joulun odotusta Leena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, arvaan. Tämä jää nyt vielä minulle:) Kiitos samoin Jael<3

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Omppu, just niin! Toivon, että minua ei jäävätä, vaikka voisinkin olla nyt viipuritar, jos vain...

      Poista
  5. Ihanaa, että kirjoitit tästä. Nimittäin olen kuullut Siemenestä ristiriitaisia kommentteja ja nyt sinulta tuli sellainen, joka innostaa tämän pariin. ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, olen lukenut tästä vain yhden muun arvion ja taas ihan kuumenin, sillä tässä ei ole mitään tihentämisen tarvetta. Se ketä nämä eivät kiinnosta, eivät tätä myöskään ymmärrä. Tämä on jo äidilläni kirjastosta, mutta kuvaannollisesti tämä on/olisi joululahjakirja äidilleni. Hän ellei ehdi sitä kirjston kirjaa lukemaan...Tajusin tämän myöhään ja ihan vahingossa. Sinuakin tämä voisi kiinnnostaa ja minusta Kortelainen näyttää jälleen kerran, miten tarina soljuu toiseen, kahden ihmisen tarina, ei aina niin selviö. Pidin jo K:n kirjasta Avojaloin. Se faktaa, tämä fiktiota, mutta tässä oli niin monta minua kiinnostavaa elementtiä. Kokeile tätä. Tiedän sitten kenelle voisit antaa joululahjaksi. Samastuin molempiin päähenkilöihin, mutta tietysti Ninaan enemmän.

      Poista
  6. En ole lukenut vielä yhtään Kortelaisen kirjaa. Tässä voisi olla jotakin, ainakin sitä historiaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, historiaa, psykologista ihmiskuvausta, Viipuria niin nykyajassa kuin menneessä, mitä kasvit voivatkaan kertoa, tragediaa, yllätystä...Lue ihmeessä<3

      Poista
  7. Kiinnostava kirja! Nyt on pakko tunnustaa, että en ole lukenut Anna Kortelaisen kirjoja. Kolumneja kylläkin. Pidän hänen "käsialastaan". Ja tietomäärästään.
    Kiitos Leena hyvästä esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuula, tämä on teitääkseni Kortelaisen toinen romaani. Tätä ennen luin häneltä tietokirjan Avojaloin, joka kertoo myös Kannaksen elämästä ja myös tietysti Viipurista. Annalla on kiinnostava ja miellyttävä 'ääni'. Ole hyvä <3

      Poista
  8. Kortelaiselta tuttu minulle on mikrohistoria Virginie, mutta silkkaa fiktiota en ole häneltä lukenut. Viipuri kosmopoliittina, menetettynä kaupunkin kyllä kiehtoo, ja Harriet ja Olof on luettu. Sytytit kyllä kipinän tähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, se minulta jäi pahasti lukematta, mutta vielä ehtii. Siemen on täysin 'sepiitteellinen', kuten hän itse kirjan lopussa kertoo. Toki Viipuri on Viipuri ja kadut ja kaupat siellä. Harriet ja Olof hengittävät kuin samaa ilmaa, vaikka Backmanin kirjassa on paljon faktaa: Sehän oli lopulta aika järkyttävä. Osin vaikea hyväksyä, että niin on tapahtunut. Miten lie, ellei Viipuria olisi pakkoluovutettu, olisin nyt luultavasti viipuritar. Kuka sieltä pois olisi halunnut: kaikki ne kielet ja kansallisuudet siellä, se ihmeellinen ilmasto, paljon vettä ja jotain taikaa, suomalainen kaupunki, mutta kuitenkin niin kosmopoliitti, kuten toteat.

      <3

      Poista