sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Jonas Hassen Khemiri: Kaikki se mitä en muista


Joskus mietin, miten olisi käynyt, jos olisimme jatkaneet samaan tapan. Emme olisi tapailleet, vaan pelkästään jutelleet puhelimessa. Joskus pohdin, olisiko se ollut viisainta. Ajatella, jos me olimme silloin onnellisillamme, kun tulevaisuudentoiveet olivat suurimmilllaan ja arki enimmäkseen kaukana poissa. Aikana ennen turvakodin perustamista, seksiä, muuttumista siksi kummalliseksi pariskunnaksi, joka nukkui erillään riideltyään siitä,  pitääkö ostaa ekologisesti viljeltyä kahvia vai ei. Jos olisimme pitäytyneet puhelinkeskusteluissa, suhde olisi ehkä toiminut. Puhuimme tuntikausia ja minusta tuntui kuin sanamme olisivat aukoneet aivoistani sopukoita, joita en ollut käyttänyt vuosiin.

Jonas Hassen Khemirin kolmas suomennettu teos Kaikki se mitä en muista (Allt jag inte minns, Johnny Kniga 2016, suomennos Tarja Lipponen) on ollut mediassa esillä niin paljon, että kohina suorastaan häiritsi.  Nollasin itseni, aloitin kuin ei mistään ja kukaan ei saanut enää tulla August-palkitun kirjan ja minun väliin!

Kaikki se mitä en muista keskittyy kaikellaan minäkertojan kautta löytämään selitystä ystävänsä Samuelin odottamatomaan kuolemaan. Hän haastattelee heidän yhteisiä ystäviään ja tuttujaan, myös vähemmän tuttuja ja aikoo kirjoittaa tapahtumista kirjan. Mitä pidemmälle ystävien kertomukset etenevät, sen selvemmäksi käy, että kaikilla on oma totuutensa. Jokaisella on oma subjektiivinen näkökulmansa, mikä johti mihinkin. Ja kuinka olisi käynyt, jos ei sitä ja tätä olisi tapahtunut sen ja sen kanssa.

Khemirin tyyli oli minulle helppo, vaikka kirjailija ei kerro kuka kulloinkin on äänessä. En tiedä, mistä se tieto tuli, valui...että tiesi, millon puhuu Pantteri, milloin Samuel, Laide tai...Pidin tuosta tavasta kertoa näin. Kuolen puuduttaviin dialogeihin, joissa koko ajan joku sata kertaa ’sanoo’ tai ’kysyy’. Siitä ei Khemirin kanssa ollut pelkoa. Ihastuin eri näkemyksiin jo katsoessani kaksi tuotantokautta sarjaa The Affair, jossa tosin katsojalle annetaan nimi, kenen näkökulma on vuorossa, mutta sama tilanne nähdään  ihan erinä riippuen kertojasta. Kokonaisuutena Khemirin tarinan kokee särjettynä peilinä, jossa sen palaset kuiskivat omia tarinoitaan ehdottomina totuuksina.

Sitten hänen levottomuutensa. Aloin hermostua siitä, ettei Samuel voinut olla rauhassa, ottaa hetkestä kiinni, vaan ajoi aina takaa seuraavaa kokemusta. Hän oli jotenkin itsekeskeinen, aina oli kyse hänen kokemuksistaan, hänen muistoistaan. Ei koskaan kenenkään muun.

Kirjan henkilöt ovat ruotsalaisia toisen polven maahanmuuttajia, jotka kuitenkin omalla tavallaan elävät  yhteiskuntaa yhteiskunnassa. Toiseus on läsnä muistoissa, suvun kielessä, jopa arabian eri murteissa sekä hämmentävässä irrallisuudessa, joka ei ole vain nuoruutta. Juuret ovat vasta ilmajuuria, herkkiä irtoamaan, hankalia vahvistumaan tietyn asettumisen rauhan puttuessa.

Khemirin kirjailjaäni on tyylikäs huolimatta runsaista puhekielisistä ilmaisuista. Niitä ei melkein edes huomaa upotessaan todistajien kuulemisiin. Kirjan jännite oli minusta alussa vahvempi eli luin noin puoleen väliin miltei hengittämättä odottaen suurta, kokoavaa draamaa, sellaista kliimaksia, joka olisi sekä paljastanut totuuden muuntelijat, että tehnyt Samuelista kiinnostavamman. Koska Samuel oli Samuel loppuun asti ja vähän kaikkien kanssa eri, odotin kirjailijan itsensä hyppäävän tarinan tehostajaksi. Hänestä olisi voinut tulla se superliima, jolla peilin sirpaleet koottaisiin näyttämään Samuelin kohtalo sellaisena kuin se tapahtui. Koska Drama King ei puuttunut peliin, Samuelin kohtalo jää koskettamaan oudon vähän.  Tässä kohtaa tuli mieleen, että niin tyylikäs ja tavallaan hirveän täydellinen kuin tämä teos onkin, sille olisi ollut taikaa ripaus Julian Barnesin kirjasta Kuin jokin päättyisi. Barneskin kirjoittaa muistamisesta, unohtamisesta, muistojen muuntumisesta vuosien myötä, mutta emmekö me lopultakin haluaisi nähdä sen todellisen peilin heijastuksen  vaikka se satuttaisikin?

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Katja/Lumiomena  Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi  Omppu  Tuijata. Kulttuuripohdintoja

perjantai 29. tammikuuta 2016

-tulisit vaikka tuskassa sydänyön hetkenä...


-tulisit vaikka tuskassa
 sydänyön hetkenä
 niin että pimeys verhoo itkun
 tulisit ahdistukselta salaa
 vailla sanojen tai 
 seurustelemisen velvoitusta
 kuin ottaisit lomaa itseltäsi

 ja minä
 ottaisin sinut vastaan pimeässä 
 siirtäneenä itseni syrjään
 vailla kasvoja kuin yö
 kuin ei-kukaan
 vain yötä ja hiuksia

 painautuisit minuun
 lievittäisit itsesi minussa
 antaisit minulle lievityksen
 ja lähtisit hiljaa
 puhdistuneena liiasta tuskasta
 kuin minä, yö

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella. Valitut runot 1942-1985 (WSOY 1988)
kuva Chagall

torstai 28. tammikuuta 2016

Maalla, tuplajumia, papusoppaa, lettuja, unelmia ja lumen visiittiä


Ostin tammikuun Maalla -lehden vasta nyt, kun olin unohtanut...Lehden ensimmäinen juttu kertoo Saaripalstan Sailasta. Juttu Myrskyluodon Saila on kiinnostava ja inspiroiva! Sailan sisustus on mielestäni just sellaista kodikkuutta, jota olen yrittänyt itsekin luoda, sillä funkkis on hyvästelty yhtä ruokaryhmää lukuunottamatta. Ihana tapetti Sailalla!

Muistatte ehkä kun kerroin viisi vuotta metsästäneeni tällaista kukkapöytää ja sitten äiti löysi Luvian torilta myyjän, joka pystyi toimittamaan yhden tällaisen. Muitakin oli, mutta niissä ei ollut lasista kukkahyllyä. Maalla -lehdessä on nyt kuva samanlaisesta ja siinä lukee, että 'klassikko toimii aina''. Tällainen rottinkinen kukkapöytä, leveys 80 cm, on saatavana 139 eurolla annansilmat.fi


Onnenpensaita odotellessa huomaa ajautuvansa monenlaisiin jumeihin kuin myös unelmiin. Nyt kun luin niin hyvän kirjan kuin Kotiinpaluu, olen kirjoitusjumissa. Teksti pakenee. Siis olen, kun muuta en voi. Toinen jumini on nyt niskat: Olen hyvä neuvomaan toisia niskajumpassa ja itse jouduin sellaiseen kun unohdin viikon ajaksi hyödyllisen jumppani. Olen tuplajumissa! Toisaalta olemme istuneet Vapaaherran kanssa tuntikausia takkahuoneessa kynttilöiden valossa puhumassa unelmiamme auki. Onhan niitä sinisiä unelmia aina pöydälle nostettu, mutta nyt kun kaikki peilautuu vasten kaivattua uutta koiruutta, olemme todenneet reiluudeksi sekä pientä karvapalleroa että itseämme kohtaan, elää reissu-unelmamme todeksi.  Se tarkoittaa meillä viikkojen, seuraavaksi kuukauden poissaoloa, joten hyvästi vielä karvapallero siellä jossain...♥


Kovan ja pitkän pakkaskauden jälkeen saimme vihdoin lunta. Monta päivää oli todella kaunista, sillä en muista milloin puissa olisi ollut yhtä paksu kuura. Varjoliljat talventöröttävät alapuutarhassamme ja toivon pääseväni jo tänä vuonna tekemään niistä juttua tänne  Olen myös aika täpinöissäni, sillä onnistuin viime suvena varsin hyvin nurmikon kadottamisprojektissani. Kun palasimme reissusta lokakuun lopulla, eräät unikot kukkivat vieläkin. Ne kukkivat itse asiassa marraskuun ekalle viikolle asti, joten onneksi, onneksi kotona on jo muutama siemenpussi varalta ja lähtö Viherlandiaan koittaa kohta! Kerron niistä enemmän, kun saan kuviakin mukaan.

Hernekeitto eli papusoppa on nyt valmista eli nauttimaan. Herkinkin vatsa kestää, kun keittää sitä tunteja ja itse en enää nauti tämän kanssa tuoretta ruisleipää. Leena Putkosen Superhyvää suolistolle! tästä vähän varoitteli, mutta jokaisen pitää itse testata omat juttunsa.

Jälkkärinä lettuja omilla mansikoilla, joita vielä riittää.


Seuraavakin Maalla -lehti on ostettava, sillä siinä on koukuttava juttu Pihavaja kesähuoneeksi. Eipä muuten, mutta epäilen, että kuva on just siitä kesähuoneesta. Tämän koukku on tuo käsintehdyistä tiilistä valmistettu seinä vai onko tuo peräti korsteeni...Ovatkohan nuo valkoiset kukat leijonankitoja, joita aikanaan kovastikin kasvatin 11-vuotiaana 4H-kerholaisena. Onko niitä valkoisenakin!

Kovin näyttävät kesyiltä kolmekymmentävuotta aviossa olleet tässä kuvassa, mutta sisäinen levottomuus palaa kuin tuli...


Mitä sille voi, jos sielussa jo kukkivat kesälumipisarat kuin lunta uhmaten!

torstaitunnelmin
Leena Lumi

Mysteriet

tiistai 26. tammikuuta 2016

Vainojen kirjat Leena Lumissa


Haluan nyt tuoda Teemakirjastooni erilaisia vainojen kirjoja, joita olen vuosien aikana blogiini lukenut. Osa on faktaa, osa on fiktion kautta faktaa, osasta kirjoja joku voi ihmetellä, 'mitä se tänne kuuluu?' No, on niin monenlaisia vainoja ja kun kirjan lukee, voi aueta, kuka on vainon uhri. Vainon uhri, voi hyvin olla vaikka lapsi, joka joutuu niin kovan sparraamisen kohteeksi, että hän ei siitä selviä. Tai nuori nainen, joka myydään seksiorjaksi vailla mitään toivoa selvityä elävänä pois. Maailmassa on monelaisia vainottuja, eläimet mukaan luettuna, mutta tämän nyt aloitin ja tätä voi sitten sekä korjailla että jatkaa. Eräät lukijani saattavat kaivata tähän joitakin kirjoja, mutta heille tiedoksi, että vaikka olen aina päättänyt karttaa sotakirjoja, onkin niitä tullut luettua yllättävän paljon, joten niistä tulee sitten oma teemaryhmänsä. Tiedän, että sotien ja vainojen polut risteävät, joten nämä valinnat ryhmiin ovat vähän sellainen viiva, jonka piirrän hiekkaan ja jonka seuraava aalto jo pyhkii pois...

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani

Herta Müller: Matala maa

Herta Müller: Sydäneläin

Geraldine Brooks: Kirjan kansa

Ros Wynne-Jones: Sade lankeaa

Ruta Sepetys: Harmaata valoa

Nadeem Aslam: Elävältä haudatut

Mitchell G.Bard: Kristalliyö

Rani-Henrik Andersson, Markku Henriksson: Intiaanit - Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen historia

Kamila Shamsie: Poltetut varjot

Anne Kuorsalo, Iiris Saloranta: Sodan haavoittama lapsuus

Lidia Tšukovskaja: Vajoaminen

Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon

Pirjo Aaltonen, Anne Hämäläinen, Sanni Seppo: Anna Ahmatova Fontankan talossa

Riikka Pelo: Jokapäiväinen elämämme

Herta Müller: Tänään en halunnut tavata itseäni

Nir Baram: Hyviä ihmisiä

Richard Powers: Laulut joita lauloimme

Lena Muhina: Piirityspäiväkirja

Audrey Magee: Sopimus

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Herbjørg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos

Joyce Carol Oates: Kosto: Rakkaustarina



Delphine Minou: Nojoud, 10 vuotta, eronnut

Marjut Helminen: Appelsiinilehto

Katja Kettu: Yöperhonen

Eveliina Talvitie: Hieno vai huono. Nainen jolla on maine

Elif Shafak: Kunnia

Philippe Claudel: Varjojen raportti

René Nyberg: Viimeinen juna Moskovaan

Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli


Maxim Leo: Talviuni Berliinissä



Marceline Loridan-Ivens: Isä, et koskaan palannut
Terhi Rannela: Frau



Miriam Gebhardt: Ja sitten tulivat sotilaat. Saksalaisnaisten kohtalo toisen maailmansodan voittajien käsissä 


Aris Fioretos: Mary (Mary, Teos 2016, suomennos Liisa Ryömä)

"Those who cannot remember the past are condemned to repeat it."

"Wer sich an die Vergangenheit nicht erinnern kann, ist dazu verdamnt sie zuwiederholen."

"Ne jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä."

- George Santyana -

maanantai 25. tammikuuta 2016

Leena Putkonen: Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon

En voi olla ainoa, joka on huomannut, miten paljon nykyään kirjoitetaan erilaisista suolistovaivoista. Vielä enemmän mitä niistä kirjoitetaan, sen enemmän niitä tuntuu olevan kärsittävänä. Muistan itse aikanaan kun löydettiin varhaissteininä laktoosi-intoleranssi, että se oli kuin vähän jotain ihmeellistä. Nyt sitä tuntuu olevan kaikilla: Meillä on aina vieraillekin tarjolla laktaasikapselit, jos valmistan jotain, jossa on laktoosia. Eikä tämä jää tähän: Hyvä ystäväni kuoli paksunsuolen syöpään, toisella on vatsahaava ja kolmannella on Crohnin tauti, neljännellä on Crohnin tauti ja keliakia. Saan olla kai sitten kiiitollinen, että minulla on vain laktoosi-intoleranssi ja...ärtyvän suolen oireyhtymä. Pidin aluksi kaikkia oireitani vain stressistä ja perfektionistisesta  luonteestani johtuvana. Ystäväni kuolema pelästytti ja painuin tutkimuksiin. Syöpä seulottiin ensin pois, sitten haavainen paksusuolen tulehdus, Crohnin tauti ja keliakia, mutta ei tuo diagnoosi irritable bowel syndrome, IBS, mikään helppo nakki ole. Se on kuin villilintu, pysyy poissa vaikka kuinka ja kauan, sitten tulee yllättäen ja kutsumatta, voi viipyä päivän, mutta voi jäädä viikoksikin ja siinä sitten olet: voimattomuus, yllättävyys, käsittämättömyys. Vaikka kuinka miettisit, mitä olet syönyt tai juonut edellisinä päivinä, voi aivan hyvin olla, että löytyykin vain kasviskanawokkia, capresea ja uunilohta. Ilallalla pari hapankorppua ja aamuisin jogurttia omilla mansikoilla. Tietysti aamulla Robertsin suklaakahvia, mutta vain se yksi mukillinen, sillä tee maistuu puolen päivän jälkeen. Silti.

Ravitsemusterapeutti Leena Putkosen kirja Superhyvää suolistolle! Herkkävatsaisen elämä kuntoon (Otava 2016) on erityisen hyvä tietoteos juuri siitä syystä, että kirjoittaja laittaa itsensä täysillä likoon aina ilmavaivoja ja vessa-asentoja myöten. Hän kiveen hakatusti tietää, mistä puhuu! Kuten minulle, Leenallekin on sanottu, että pitää välttää stressiä. No, miten sitä vältetään tässä elämässä, sehän vasta olisikin keksintö! Ja jos toden sanoo, ei se kaikki ole siinä, siinä on juurta ja toden perää, mutta ei kaikki tästä vaivasta, joka voi ilmetä kolmella eri tavalla eli ripulilla, ummetuksella tai sekamuotoisesti. Jokainen nyt tajuaa, että jos kovasti stressaa jostain, se voi ajaa vessaan tai sulkea luukut päiviksi! Sitten ovat ne toiset päivät, hitaat ihanat aamut, ei kiirettä minekään. Ja pam!, kutsumaton vatsakohtaus on siinä tai et saa mitään tulemaan ulos. Putkosen kirja vastaa tähän mysteeriin ruokavaliohoidolla, jonka nimi on FODMAP-ruokavalio. FODMAP on lyhenne englannin sanoista Fermentabler Oligo-, Di- and Monosaccharides, and Polyols ja tämä tarkoittaa:

Kyseessä on joukko huonosti imeytyviä hiilihydraattiyhdisteitä, jotka alkavat käydä eli fermentoitua paksusuolessa. Ruokavaliossa pyritään rajoittamaan FODMAP-yhdisteiden saantia niin, että herkän vatsan ja suoliston oireet psysyvät hallinnassa. Tutkimuksissa FODMAP-ruokavaliosta on hyötynyt noin kolme neljästä potilaasta.

Leenalla itsellään oireet olivat kovimmillaan hänen opiskelleessan ravitsemusterapeutiksi. Hän sai kuitenkin vinkin ystävältään Jenni Lapilta, joka teki ravitsemustieteen väitöskirjaa ja kiersi sen tähden alan kongresseissa ympäri maailmaa ja vinkki oli FODMAP-ruokavalio. Leena sai niin paljon apua tuosta ruokavaliosta, että hän lähti saamaan aiheesta lisäoppia Lontooseen King’s Collagen kursseille. Lopulta Putkonen oli Melbournessa asti tutkimusharjoittelussa, sillä sieltä FODMAP-ruokavalio on saanut alkunsa. 

Ärtyvän suolen oireyhtymästä kärsii länsimaissa keskimäärin 10-20 prosenttia väestöstä eli joka kymmenes tai jopa yksi viidestä sairastaa. Tässä valossa voi vain ihmetellä, miten kauan kesti ennen kuin vaivaan alettiin kiinnitää huomiota. Tosin nyt tilanne on muuttumassa, mutta vielä vaikka viisikin vuotta sitten kaikki oli toisin. Kerrankin sain vieraakseni nuoren naisen, joka kertoi rampanneensa kaiken maailman lääkärit ja tutkimukset läpi vaikeiden vatsavaivojensa takia. Lopulta eräs viisas ja kokenut lääkäri oli keskittynyt sataa: Yhdessä oli käyty tiheällä kammalla läpi kaikki mitä neitokainen syö. No, tuotapa ei moni olisi uskonut: Vaivat johtuivat yhdestä yskänpastillista, joka on hyvin tehokas ja vielä sokeriton eli ei haittaa hampaita. Kun kuulin pastillin nimen ja tuon sokerittomuuden, hain käsilaukkuni ja sieltä se löytyi, just siinä paha, missä mainitaan! Aloin hakea tietoa keinotekoisista makeutusaineista ja siitä lähtien kukkarossani on kulkenut mukana pahvilappu, jossa lukee:

Ei näitä: maltitoli, mannitoli, ksylitoli, sorbitoli, muista, että yrittävät kätkeä sorbitolin numerokoodin E420 taakse!

Kun en muutenkaan syö mitään karamelleja, nyt loppui se viimeinenkin. Seuraava sokki olikin jo odottamassa, kun noudin tavanomaista maitohappobakteeripurkkiani. Aloin ensi kertaa lukea mitä siinä oikein hyvin pienellä präntillä luki ja siinä oli mm. laktoosia. Noudin apteekkarin paikalle ja hän kovasti pahoitteli, mutta löytyihän sieltä sitten sellainenkin valmiste, jossa laktoosia ei ollut...Vakuutan, että näissä asioissa ei voi ikinä olla liian tarkka. Toisaalta sitten taas kun olen Saksassa ja Itävallassa en saa minkään valtakunnan oireita, vaikka nautin aamiaisella kirsikkajogurttia, Apfelstrudelin kanssa nautin kermavaahtoa etc. Suomessa on maitotuotteille tehty jotain outoa...Pakko olla, sillä Keski-Euroopassa on hyvin vaikea löytää mitään hyla- tai laktoosittomia tuotteita, mutta olen kuullut muidenkin sanovan, että reissussa voivat nauttia maitotuotteita ilman ongelmia.

Putkosen kirja ei voi välttyä siltä, että gluteeni on käsiteltävä, sillä sehän on nyt useimpien mielissä:

Gluteeniton ruokavalio on ollut viime vuosien hitti. Sen on sanottu laihduttavan, hillitsevän elimistön matala-asteista tulehdusta ja auttavan vatsavaivoihin. Todellisuudessa kyseessä on vahvasti sosiaalinen muoti-ilmiö, eikä gluteenin välttäminen ole terveelle väestölle tarpeen. Gluteeniton ruokavalio ei ole erityisen laihduttava, eikä gluteeni nykytietämyksen mukaan selitä elimistön matala-asteista tulehdusta merkittävästi.

Gluteeni on haitallinen keliakiaa sairastaville, sillä heillä se aiheuttaa suolistossa tulehduksen. Tällöin hoitona on elinikäinen ja ehdottomasti täysin gluteeniton ruokavalio.

Gluteeniylierherkkyys-ilmiöön liittyy oleellinen sekoittava tekijä: samoissa viljoissa, joissa on gluteenia, on myös FODMAP-yhdisteitä, jotka voivat selittää oireita gluteenin sijaan.

Nyt tästä voisi joku vetää johtopäätöksen, että ’sama mikä sen dieetin nimi on, kunhan se vain auttaa’. Ihan näin se kuitenkaan ei mene ja kautta kirjansa Putkonen varoittaa liiasta ruoka-aineiden eliminoinnista, sillä silloin uhkana ovat monenlaiset puutokset, jolloin haitat jo ylittävät hyödyt. Ja minä yhdyn Putkosen käsitykseen, sillä kuopuksemme oli vilja-allerginen 16-vuoden ikään asti. Kaikki viljat oli kielletty samoin kananmuna. Siinä oli tosi kyseessä! Koita siinä saada lapsi pysymään kasvukäyrien tahdissa, koita saada lapsi jaksamaan ja vatsa täyteen ravintoarvoltaan hyvää ruokaa. Päätin lukea kaiken vitamiineista ja hivenaineista, mitä ikinä löysin ja niin vain lapsi kasvoi, vaikka huonojakin aikoja oli etenkin astman ja siitepölyallergioiden takia keväisin, mutta lopussa kiitos seisoo ja yhtenä vuonna kouluterveydenhoitaja soitti minulle kotiin ja kysyi, että ’mitä ihmettä Meri syö, kun hän on terve, mutta koko muu luokka on sairastanut kovan flunssan?’ Lapsen vaikeasta vilja-allergiasta jäi itselle vahva tunne, että meillä ei dieeteillä pelleillä eli ravintoaineita eliminoidaan pois vasta kun siihen on todellinen syy.

Leena oli aikanaan saanut epämääräisiin, mutta rankkoihin vatsavaivoihinsa ohjeeksi lisätä kuituja. Minulle kävi samoin. Vuosia yritin, mutta lopulta tajusin, että voin syödä ennen vaikka kaninpapanoita, kuin raakoja kasviksia! Kasvikset ja juurekset nautin höyrytettynä, freesattuna tai sitten jollakin tavoin hyvin pieneksi käsiteltynä. Siis nyt puhun porkkanoista, punajuurista, perunasta, palsternakasta, lantusta...en tomaatista, munakoisosta, vesimeloneista, mansikoista...

Tässä on nyt kirja, josta voisin kirjoittaa toisen kirjan, niin kiinnostavaa tämä on. Näin ei ole kuitenkaan tarkoitus, joten annan teille vähän vinkkiä, mitä Superhyvää suolistolle! pitää sisällään eli muutamia otsikoita. Kirja jakaaantuu neljään osaan, joista ensimmäinen on Suoliston toiminta ja herkkä vatsa, sitten Elämäntapahoito ja lääkitys, Ruokavaliolla suolisto kuntoon ja Hyvän olon reseptejä. Mielestäni erittäin kiinnostavia alaotsikoita olivat Gluteenin rooli vatsavaivoissa, Teoria hiivan liikakasvusta, Suolistohormonien merkitystä tutkitaan, Liike on lääke, Hengittämällä olet tässä, Mielen hoito auttaa suolistoakin, Hypnoosihoidot tekevät paluuta, Seksi on hyvää terveyttä – herkkävatsaisellakin, Erilaiset FODMAP-yhdisteet, Mitä rajoitetaan?, Mitä suositaan?, Miksi ihmiset sietävät ruokia eri tavalla, Erityisruokavalion ja FODMAP-ruokavalion yhdistäminen...Kannattaa siis muistaa vaikka, että keliakiaa sairastavalla on mahdollista olla myös herkkä vatsa etc.

Rauhoita vatsa rentoutumalla -luku oli herättävä, sillä siinä puututaan juuri siihen, mille emme tunnu mitään voivan eli stressiin. Kyllä sille voi laittaa suitset, stressillekin.  Kaikki jotka ovat joskus harrastaneet joogaa, muistavat ensimmäisen keinon ja se on joogahengitys! Taikinaterapia on myös hyvä, sillä olen monen kuullut sanovan, että he rentoutuvat leipoessaan. Minä uskon kutomisterapiaan, vaikka osaankin kutoa vain kaulaliinoja. Ja kyllä puutarhaterapiakin on kova sana.

Kaimani kärsii tai kärsi samasta vatsavaivasta kuin minäkin. Ehkä en pysty ikinä jäljittämään kaikkea, ehkä olen liian nautinnonhaluinen luopuakseni ikinä valkosipulista tai ulkona syödessä aperatiivi -gin tonicista sillä jo britit ollessaan siirtomaaherroina Afrikassa tiesivät mikä auttaa vatsavaivoihin. Myös viinit ja homejuustot ovat elämän keitaita. Enkä ikinä, ikinä ota ruokalistalleni kaurapuuroa, vaikka siitä pidänkin, sillä sehän on tunnettu laksatiivi. Sen sijaan kauraleivälle sanon kiitos kyllä ja jopa oma lääkärini kutsui hapankorppuiltapalaani superterveelliseksi. Siis kuivattu ruis ei aiheuta mitään vaivoja ja tällä viikolla testataan hernesoppa, sillä viimeksi tuli tosi hyvää enkä saanut mitään oireita, vaikka söin kolmena päivänä peräkkäin. Mehän syömme arkena kuin kerjäläiset, mutta viikonloppuna kuin ruhtinaat. Tämän ruhtinattaren vatsa vain määrittelee jonkun verran mitä syömme, mutta hyvin vähän on vielä rajoitettu eli tärkeintä on laktoosin välttäminen tai muistettava ottaa laktoosikapselit ennen omenapiirakka-vaniljakastikeherkuttelua sekä tuo juuresten freesaus tms. Myöskään en pidä kovasti paistetusta ruoasta, mutta talvella haudutetaan uunissa ja suvella grillataan.

Leena Putkosen Superhyvää suolistolle! on niin hyvä kirja, että vaikka liike on lääkettä, en eilen hievahtanut mihinkään tämän tietokirjan ääreltä. Voisin melkeinpä arvata, että hyvin moni löytää tästä kirjasta avun vatsavaivoilleen. Leena on minun laillani soveltaja keittiössä ja minusta muussakin eli kukin löytää täältä ne omat juttunsa, kun alkaa oikein miettimään ja räätälöi vinkkejä sitten parhaaksi katsomallaan tavalla. Minullakin on jo feng shui huone, joten nyt vain enemmän liikettä vaikka blogin kustanuksella. Ja sitten on se maailman tärkein asia, jota ilman mistään ei tule mitään:

Uni on ykkösenä itsensä huolehtimisen listalla. Voin joustaa ruokavaliossa enemmän, kun olen levännyt kunnolla. En stressaa niin paljon, kun olen saanut riittävästi unta. Väsyneenä en jaksa urheilla. En myöskään malta levätä, jos en ole nukkunut kunnolla! Minun omahoitoni lähtee nykyisin siis aina unesta.

*****

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Sinä et koskaan saa niin hellyyttä...


Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)
kuva Pinterest