tiistai 31. tammikuuta 2017

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat


Hän kääntyi katsomaan ikkunasta. Hän näki sataman ulkomaanterminaalin ja muisti, että Clementinen ja hänen oli määrä mennä tänään terminaalin ravintolaan. Hienoon, ylihinnoiteltuun ravintolaan. Hän ei olisi halunnut lähteä. Hänellä ei ollut Clementinelle mitään sanottavaa.

Hän tuli ajatelleeksi, että heidän pitäisi lopettaa suhteensa. Tai ei lopettaa vaan erota. Tämä on avioliitto, hyvä mies, välejä ei katkaista niin kuin seurustelusuhdetta, avioliitossa erotaan. Kauheaa paskaa. Hän ja Clementine eivät eroaisi. Heillä meni hyvin. Siitä huolimatta sanassa erota oli jotakin merkillisen vetovoimaista. Se tuntui ratkaisulta. Jos hän voisi erkaantua, loitontua, lähteä pois, hänen olonsa helpottuisi. Se olisi kuin amputointi.

Liane Moriartyn uusin teos Tavalliset pikku pihajuhlat (Truly Madly Guilty, WSOY 2017, suomennos Helene Bützow) jatkaa Moriartyn tyylille uskollisena kertoen tarinaa hyvän lukuromaanin kepeydellä, mutta aiheiden järkyttävällä kipeydellä. Siinä missä Mustat valkeat valheet järkytti kätketyillä salaisuuksilla, etenkin perheväkivallalla, liikumme nyt jo laajempien ja varmasti useampaa koskettavien aiheiden äärellä. Kun tunsin tarvetta salata Annoin sinun mennä kirjan teemoja, nyt teenkin toisinpäin eli kerron teemoista ja salaan tragedian. Sillä lupaan sen: Tragedia tapahtuu! Nyt on vain niin, että Moriarty on tehnyt sen eli uskaltanut lähteä heikoille jäille, paljastaa totuutta kauniiden kuvien takaa ja miten hän sen tekee, antaa ymmärtää, että Hyvästä aviomiehestä kirjailija on ottanut pitkän loikan uskaltautuen räjäyttämään kulisseja, tuomaan esiin niitä erheitä, joihin meistä itse kukin voi vaikutettuna, menneisyytensä seurauksena tai vain elämän sattumanvaraisuudesta syyllistyä.

Kolme pariskuntaa ja australialainen rentous. Spontaanit grillijuhlat Tiffanyn ja Vidin upealla pihalla. Valoja jotka syttyvät kuin tähdet ulkona istuvien parien ylle, Vidin loihtimaa hyvää ruokaa ja tietenkin viiniä. Rento pariskunta ja heidän aivan erilaiset naapurinsa Erika ja Oliver. Pari, jossa vakka on kantensa valinnut, sillä heidän yhteinen nimittäjänsä on väärä lapsuus. Nyt he ovat päättäneet tehdä kaiken toisin ja ovat onnistuneet hyvin, paitsi, että lapsia heillä ei ole, vaikka Oliver sitä niin toivoisi. Erika on kuitenkin lapsuudenystävänsä sellisti Clementinen toisen tyttären kummi. Samilla ja Clementinellä on kaksi suloista pientä tytärtä, jotka ovat juhlissa mukana, kuten myös upean Tiffanyn ja sosiaalisen Vidin kymmenvuotias tytär Dakota. Suihkulähde solisee ja puussa kököttää opossumi. Voisiko pihajuhlilta enempää toivoa?

Ennen juhlia Clementine ja Sam kävivät pyynnöstä tapaamassa Ericaa ja Oliveria, joilla oli heille tärkeää asiaa. Asia oli niin tärkeä, että se kaivautui Clementinen sydämeen kuin puukko ja hänen teki mieli heittäytyä lattialle kirkumaan ja huutaa, että ’vieläkö haluat palasen minusta, vieläkö?’ Edes boheemi Clementine ei sitä tehnyt, vaikka hän oli jo lapsuudesta asti tajunnut, että ei pidä Erikasta, joka oli pilannut hänen täydellisen lapsuutensa roikkumalla kiinni kuin tauti. Clementinen äiti, Pam, oli kuitenkin vahva persoona ja hän oli ohjeistanut, miten tyttären pitää olla erityisen ystävällinen ja kohtelias juuri Erikalle, jolla oli kotona niin vaikeaa, Erikalle, joka haisi, Erikalle, joka oli ahnas ja kärkäs, Erikalle, jolla ei ollut muita ystäviä, Erikalle joka tunki mukaan heidän ihanille perhelomilleen, Erikalle, joka tuntui vievän häneltä kaiken ja nyt vielä tämä!

Mikäpä siinä, ehkä heidän ystävyytensä oli pelkkää harhaa eikä siinä ollut mitään sisältöä kummankaan puolelta, mutta nyt Erika pyysi Clementineltä sellaista, mitä pyydettiin vain rakkaalta sisarelta tai lähimmältä ystävältä.

”Haluatko tehdä sen?, Sam kysyi.

En. En halua. Se kuulostaa...Se tuntuu melkein...vastenmieliseltä.”

”Minä olen aina ollut ainoa. Hänellä ei ole muita ystäviä. Tuntuu, että hän haluaa minusta aina jotakin, palasen.” Clementinen ääni kohosi.

Kirjan pariskuntien vahvat äidit ovat päättäneet paljosta lastensa elämässä. Samin äiti jopa hänen urastaan, jota hän ei tunne omakseen. Clementinen äiti siitä, että hänen tyttärensä piti pitää Erikaa kuin siskonaan ja näin muut ystävät karttoivat häntä sen takia. Erikan äiti taas oli hamstraaja. Juuri niin, juuri sellainen hamstraaja, joista on näytetty televisiossa varoittavia ohjelmia. Tavaraa kertyi niin paljon, että kodin ulko-ovi aukeni vain rakosen ja lopulta rotat täyttivät valtavan talon ja Erikaan tarttui mätänevien tavararöykkiöiden haju. Oliverin vanhemmat taas pakottivat lapsensa aikuiseksi ennen aikojaan alkoholisminsa takia. Vain Tiffanylla ja Vidillä on aika eri kuviot kummallakin tahollaan ja he löysivät toisissaan kumppanin ehkä juuri erilaisuutensa, mutta myös tietynlaisen suvaitsevaisuuden takia.

Grillijuhlissa ei ole vaikeaa tajuta, miksi Clementinen silmät hohtivat ja miksi hän niin innostui juuri rennosta Tiffanysta, joka oli Erikan täydellinen vastakohta. Olihan hän äiti, sellisti ja aviovaimo, mutta saihan hänkin hetken olla kuin rennot aikuiset ovat. Pitää vähän hauskaa, nauraa Vidin vitseille, nauttia herkuista ja ihmetellä Tiffanyn vilkasta elämäniloisuutta. Saihan hänkin hetken olla vain ihminen.

Jos pidit Liane Moriartyn Mustat valkeat valheet, pidät kirjasta Tavalliset pikku pihajuhlat. Tai ehkä pidät siitä jopa enemmän, kuten kävi minulle. Kirjan tragedia ei jätä rauhaan, mutta vielä kauan kun kirjan kannet ovat sulkeutuneet mietit kolmea pariskuntaa, joille kaikki tapahtui nyt ja jo paljon aikaisemmin...lapsuudessa. Kirjan kaikkeen vaikuttavin teema on ystävyyden harha, jota tyttärensä kärsimykselle sokea, täydellinen äiti, vahva Pam, ei tajua tragedian jälkeenkään, vaan lopettaa illallispuheensa näin:

”Ystävät ovat se suku, jonka valitsemme itse.”

Miksi lasien koskettaessa toisiaan illallisjuhlissa Clementine ja Sam eivät sitten tunne itseään selviytyjiksi? Miksi heidän elämäänsä eivät leimaa helpotus ja ilo?

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Amma
 Maija/Kirjojen keskellä Kirjakaapin kummitus  Satun luetut  Kirjojen kuisketta  Kirjarikas elämäni

20 kommenttia:

  1. Tämä jo odottaakin kotona kirjahyllyssä, aion ehdottomasti lukea.

    T. Lumiomenan Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, sinulla on edessä huippuhetkiä: Kertakaikkiaan!

      <3

      Poista
  2. Tämä täytyy laittaa heti kirjaston tilauslistalle. Tykkään tosi paljon Liane Moriartyn kirjoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija, ehdottomasti! Olisi ihanaa, jos vasta tänään aloittaisin tämän kirjan. Niin minäkin:)

      <3

      Poista
  3. Aloitin just ja meinaa jäädä työt tekemättä. Hyvä kirjoitus ilmeisen kiehtovasta kirjasta. Mustat valkeat valheet tulee HBO:lle http://www.hbo.com/big-little-lies/about/video/big-little-lies-tease Alexander Skarsgård on aika hyytävä Perry.
    Ja kuulemma Nicole Kidman ja Reese Witherspoon ovat ostaneet oikeudet pihajuhliinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Flora Fauna, älä muuta virka: Ymmärrän:) Kiitos<3 Oh, kiitos tiedosta: Olemme just hankkimassa HBO:ta The Affairin takia!

      Nicole Kidman on ihan suosikkini!

      Lukunautintoa<3

      Poista
  4. Moriartyn kirjat ovat kestosuosikkeja ja vaikkeivat teemat aina koskettaisikaan henkilökohtaisesti, ovat ne niin syvän inhimillisiä ja tarkkoja, että niistä nauttii. Moriartyn tyyli on aivan loistava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa V., osa on koskettanut ja aika paljon tässä viimeisessä on kosketuspintaa, joka tuntuu.Hänen tyylinsä vetää: Kirjoittaa suhteellisen helppoa, mutta taiten ja tarinat, kipeät asiat, ovat syviä. Niistä moni löytää jotain omaa tai likeltä liippaavaa. Olen nyt kauhean myyty tästä uusimmasta, joka on ihan paras kaikista<3

      Poista
  5. Kuulostaa siltä, että kirja on paljon muutakin kuin pikku pihajuhlat. Tekstissäsi avaat paljon kirjan sisältöä, joka on laaja-alainen.

    Tämän voisin lukea viimeistään kesällä mökkioloissa ja samalla muistella niitä kirjeitä, joita sain vuosia Sydneyssä asuneelta opiskelukaveriltani. Grillijuhlia oli usein ja lihaa syötiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ehdottomasti. En pilannut juonta:) Osaan hämätä ja tiedän, milloin voin vähän vilauttaa.

      Voisit lukea jo nyt, sillä ei tämä ole mitään kevytsiirappia, vaan ihan muuta. Tämä tapahtuu juuri Sydneyn alueella. Löydät varmaan tuttuja elementtejä.

      <3

      Poista
  6. Ihanaa, rakastuin Mustiin valkeisiin valheisiin ja tämä odottaa jo pöydällä, kunhan saan rauhallisen hetken aloittaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jassu, Mustat valkeat valheet minutkin oikein herätti! Tämä on minusta vieläkin parempi eli kateeksi käy, kun sulla on tämä vielä edessä<3

      Poista
  7. Minulla on vielä se ensimmäinenkin Moriarty (Mustat valkeat...) lukematta. Voisinkin ottaa kirjan kirjapinoni päällimmmäiseksi.

    Kiitos tästä, Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaisa Reetta, ensimmäinen oli kai Hyvä aviomies, mutta se Mustat valkeat valheet oli ensimmäinen tosi hyvä ja tämä on minusta vieläkin parempi! Ota ihmeessä, sillä tämä on kirjoitettu Moriartyn tyyliin suht helpoksi, mutta svyys löytyy tarinasta ja ihmisten välisistä suhteista, joiden läivalaisijana kirjailija on ihan omaa luokkaansa: Olen vaikuttunut!

      Ole hyvä, Kaisa Reetta<3

      Poista
  8. Ihanaa, tämän kun saa käsiin, niin taas on yhtä kokemusta rikkaampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tämä on niin sun ja mun juttu, että ei tosikaan<3 Osta omaksi! R. lukee tätä nyt ja sitten lähtee lainaan yställe hiihtolomaviikoksi 9 eli kysyntää on. Tämä on minusta Moartyn paras.

      Poista
  9. Ai että mie tykkään tästä aussikirjailijasta! Vähemmän tulee luettua tämänkaltaista, mutta Lianea ei voi vastustaa...

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin miekin!!!

      Annika, tämä oli minusta jopa parempi kuin Mustat valkeat valheet, jota pidin ihan sataa! Henkilöt ovat niin erilaiset, tämä on mahdollista tapahtua ja nyt, nyt Liane ei tee sitä virhettä kuin Hyvässä aviomiehessä, jossa minä koin lopun lätsähtävän: En olisi ottanut sitä pettäjää takaisin.

      Moriarty kirjoittaa helppoa, mutta hyvin, mukakevyttä, mutta rankkaa tarinaa syvältä naaraten!

      <3

      Poista
  10. Minunkin mieltäni jäi kaihertamaan Pam. Hän oli aika voimakkaasti kirjassa läsnä, jopa hänen näkökulmaansakin käytettiin, mutta kuitenkin hänen tapansa olla ja elää jäi arvoitukseksi. Tuollainen "äärimmäisen hyvä" ihminen, joka samalla tukahduttaa ympäristönsä, on kiinnostava. Ja kun siihen vielä lisätään äiti-tytär -suhde, niin yhä kiinnostavaksi muuttuu. Minulle tuli heti mieleen eräs tuttavaperhe ja vaikea äidin ja tyttären suhde menneisyydestä. Ehkä siinä oli jotakin samanlaista taustalla kuin Pamin ja Clementinen tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amma, Pam oli päsmäri, joka hyvää tekemällä teki hallaa monille ja etenkin omalle tyttärelleen. Tukahduttaja on juuri oikea nimitys hänelle. Minua kiinnosti heidän suhteensa ja olisi kiinnostanut enemmänkin: Ja miksi C. halusi olla niin hyvä tyttö? Miksei kapinaa? No, minä olen kokenut osin C:n kohtalon, mutta sitten repäisin itseni siitä irti 15 -vuotiaana ja olen asiasta tosi, tosi iloinen, että pysytyin/jaksoin/uskalsin. Minä en olisi nyt minä ilman tuota repäisyä ja ilman minua tukevaa isääni ja äikän opeani, joka tiesi ja tunsi minut paremmin kuin oma äitini silloin.Kiltistä tytöstä kasvoi hurja teini, mutta samalla myös vahvistuva nuori nainen ja nyt vihdoin suhteellisen vahva aikuinen nainen. Kyllä oli kiinnostava kirja!

      <3

      Poista