perjantai 7. huhtikuuta 2017

Vaihtelevissa tunnelmissa viikonloppua kohti...


Vaihtelevissa tunnelmissa kohti viikonloppua. Suru, pelko, uhat, uutiset, menetykset...ja toisaalla sitten puhkeava kevät. Kevätpuromme on auennut ja se soi ja soi. Suloiset metsäkauriit käyskentelevät hämärällä puutarhassamme ja ensimmäiset esikot tunkevat jo maasta. Narsissit ovat päivät ulkona koulutuksessa, kohta ne saavat jäädä jo yön yli ulos. Juuri nyt suloinen metsäjänis puputtaa lintujen syöttöpaikalla, kohta saapuvat pikkukauriit...


Sivujen näyttölaskuri liikahti yli kahden miljoonan, josta teille kaikille kiitos♥ Kukapa tätä olisi uskonut, kun aloitti tällaista 'pientä harrastusta' kuin kirjabloggaaminen...Yhdessä on menty niin ilot kuin surut ja myös ne harmaat päivät, jolloin pienikään valontuike ei ole näkynyt. Joku kuitenkin aina on lopulta seisonut tunnelin päässä ja vilkuttanut kädellään, joiden sormenpäissä tuikkivat tähdet.


Pääsin tänään ensimmäistä kertaa kunnolla haravoimaan ja olihan se kivaa. Sitä ennen naapuri löysi minut jo yhtenä päivänä haravoimasta lunta:) Suomen kevät, se on niin järkyttävän hidas...Todella levollinen viikonloppu tulossa, sillä ensi viikolla tällaisen introvertinkin pitää ryntäillä ilman välipäiviä. Aion mennä sänkyyn Ferranten kakkososan kanssa ja mukana seuraavat rypäleet ja Ritari-juustotikut. Suomessa osataan tehdä todella hyviä juustoja! Jos kaipaatte jotain kaunista, syvää elämystä, kurkatkaa näitä Minttulin joutsenia: Sibeliuksen ja Suomen kauniit kansallislinnut, joita katsoessa kokee sekä elämän haurauden kuin myös sen voiman.

Rauhallista viikonloppua teille kaikille tasapuolisesti♥


Love

Leena Lumi

Time To Say Goodbye

44 kommenttia:

  1. Samoissa tunnelmissa. Tuntuu, että en tiedä surisinko, vihaisinko tai rakastaisinko ainakin sadetta joka pyyhkii pois pölyn ja herättää kevään.

    Haravointia tiedossa meilläkin :) Kaunista viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Milla, tuntuu kuin seisoisi kuilun reunalla, mutta joku sanoo, että tämä ei voi olla totta...Sade, ihana sade tänään♥

      Kiitos samoin!♥

      Poista
  2. Onnea mahtavasta lukijamäärästä. Kiitos kauniista postauksesta ja hyvää viikonloppua sinulle! Meillä edetään päivä kerrallaan surun merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, kiitos. Kiitos kaikkea samoin sinulle ja täällä ollaan hengessä mukana: En voi ottaa suruasi pois, mutta voit olla varma, että et ole sen kanssa yksin.

      ♥♥♥

      Poista
  3. Samat ovat tunnelmat täälläkin. Piti tehdä postaus hömppähömpästä vaan ei nyt huvita. Aikansa on hömpällä ja surullakin.
    Onnea upeasta lukijamäärästä ja ihanaa kevään alkua. Nautitaan. Siksi, että niin on oikein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arja, no minä tein sun puolestas eli mä tarttin tätä ihan itte nyt uutisten jälkeen! Tämä mun hömppä on surua täynnä...Kirsta on poissa ja maailma on sairas.

      Kiitos ja kiitos samoin sinulle♥ Aion relata ja yritän unohtaa...

      Poista
    2. Leena - tämä sun hömppäs ei ole hömppää <3

      Poista
  4. Onnea Leena <3 tämä on pelottavaa aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, kiitos<3 Kukapa olisi uskonut, mutta ihminen on luomakunnan ainoa peto.

      Poista
  5. Eilinen sade oli todellakin jotenkin lohduttavaa. Kuten Lady of The Mess kirjoitti, minunkin piti pitkästä aikaa kirjoittaa jotain, mutta tuli aivan jotain muuta kuin mitä alunperin olin ajatellut.

    Nyt aamulla täällä aurinko hiukan pilkistää tuolta pilvien lomasta ja naapuritalon seinään heijastuu pehmeää valoa. Mekin käymme vähän haravoimassa, talvilinturuokinta pihalla pitää pitää siistinä, joten siivoamme auringonkukankuoret pois. Haravointi on mitä mukavinta odotustyötä keväällä, mutta lunta en ole koskaan vielä haravoinut ;-). Ja onnea tuosta kahden miljoonan saavutuksesta, huimaavaa!

    Vaikka myötätunto elää mielessä ja kehossakin, niin eletään tämäkin lauantai kuten muut lauantait. Minulla on Nukkekaappi käsissäni, uppoudun siihen, käyn vanhempien luona kylässä ja loppupäivän olen ihan miten mieleni tekee. Joka tapauksessa eletään tänään tunteella rakkaus ja vielä sylillisellä rakkautta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, sade huhtoo luontoa ja mieliä. Minulta tämä vain tuli ilman ennakkoja. Nuo kukat kuvasin eilen, mutta en silloin vielä tiennyt, että ne heti käytän.

      Täällä paistaa täysillä eli ulos on mieli, sitten valmistamaan spaghettisoossia hitaasti miuhituttaen. Meilläkin on kovia siivousoperaatiota noista auringonkukan kuorista. Yksi rinne on tosin niin jyrkkä, ja siinä yksi syöttöpiste, että sinne emme nyt pääse, kauriit sen sijaan kylläkin. Haravointi on terapiaa. Minä olen niin innokas haravaoija, että oli pakko vähän sitä lunta...:) Kiitos♥

      Toki, toki, ei meidän ahdistus ketään pelasta. Elämän on jatkuttava. Nukkekaappi vie sinut ihan muualle, kuten teki minullekin. Rakkautta maailmalle, rakkautta teille ja meille♥

      Poista
  6. Kauniit, hyvätunnelmaiset kuvat! Onnea myös tästä uudesta huikeasta käyntimäärästä.
    Eileinen päivä kyllä mursi hiukan turvallisuudentunnetta, mutta kevättä kohti.
    Jokainen päivä tuo jotain uutta tullessaan, sitruunaperhosen taikka pienen vihreän piipan :)
    Kiitos samoin, rauhallista viikoloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vikki, kiitos, kiitos<3

      Luonto on terapiaa. Teen lähtöä ulos aurinkoon, puron äärelle haravoimaan.

      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  7. Aurinkoista huomenta Leena ja kiitokset♥

    Ihana, tunteikas postaus näin pääsiäisen alla! Mieli myllertää näiden viime päivien tapahtumien jälkeen, mutta toivotaan kumminkin järjen voittoa ja viisautta päättäjiltä.

    Ihanaa palmusunnuntain viikonloppua♥

    Virpojille on varattu suklaamunia, mutta ne ihanat suklaiset linnunmunat taitavat mennä omaan suuhun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minttuli, kiitos samoin ja ole hyvä♥

      Ei pitänyt, mutta halusin hoivaa sille tunteelle, joka uutisita tuli. Waltarin kaunis turhuus on tärkeää. Katsotaan, mitä 'isot pojat' nyt saavat aikaan. Kunpa vain rauha tulisi.

      Kiitos samoin teille♥

      Minullakin on munia varattuna, mutta ei niitä linnunmunia:)

      Poista
  8. Niin paljon on surua ja iloa, järkytystä ja valoa maailmassa. Ihana, lohdullinen postaus. Ja upeat murattikaaret! Minä rakastan muratteja. Narsissit ovat täällä Etelä-Suomessa pärjänneet ulkona ruukuissa jo pari viikkoa, ilahduttavat aina ulko-ovella, kun tulen kotiin.

    Hyvää viikonlopun jatkoa! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, eihän tässä enää ehdi tajuta kun turma toisensa jälkeen. Nyt haluan paljon kukkia ja kynttilöitä: Kauneus auttaa. Olen murattihullu. Eivät ne aina edes elä vuotta kauempaa, mutta niitä on sekä kaarissa, että usein vielä jossain hyllyllä riippumassa. Aika edullisia ovat, vain 5 euroa kipale. Minä jätän narskut yöksi ulos vasta pääsiäisenä. Tänään otan tuulensuojakankaan magnolialta pois, mutta kaikki jänisverkot saavat olla vappuun. Meidänkin narskut ovat sisääntulossa:)

      Kiitos samoin sinulle!♥

      Poista
  9. Juu, hämmennys, järkytys ja tuohtumus tuntee lähipäivien tapahtumista. Kuitenkin kevät, tämä valo ja pääsiäisen ajankohta saavat pientä hurmioitumista aikaiseksi, ihanaa. Kuinka ollakaan, itsellänikin kurjet nyt niin esillä! Tuonne ulos lähimetsään pitää nyt päästä! Mukavaa viikonloppua Leena <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, tämä kaikki on ihan uskomatonta! Onneksi nyt kevät ja paljon puutarhaa. Minä täällä vain kuulen kurjet, kun ei saaressamme peltoja, kun taas länsirannikolla niihin totuin, ihastuin. Ulos minäkin tässä yritän eli kiva, kun ei ole aikataulua. Kiitos samoin sinulle Rita<3

      Poista
  10. Onnea kahdesta miljoonasta! Olet, Leena, jakanut monille toivoa, lohtua, iloa ja lempeää elämänasennetta täällä. Vaikka uutisia lukiessa usko ihmisyyteen on usein koetuksella ja pelot yrittävät vallata mien, on tälläisiä paikkoja, jotka muistuttavat, että maailmassa on valtavan paljon inhimillisyyttä, ystävällisyyttä, rakkautta, lempeyttä ja ihmisiä, jotka ovat valmiita puolustamaan heikompia. Surulla on aikansa, mutta ei anneta pelkojen jyrätä meitä. Nautitaan keväästä. Narskut ovat viettäneet jo monta yötä ulkona, aamuisin multakin on jäässä, mutta nuo pienet sissit vain kukoistavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Cheri, kiitos!♥ Yritän jakaa lempeyttä, vaikka itse olenkin levoton liekki:), mutta olen aika hyvä lohduttaja. Kitos!

      Maailma on sairas. Luonto on pelastuksemme. Ja kirjat. Sinulla on siellä leudompaa, jätän yöksi ulos vasta pääsiäisenä. Tänään otan magnolialta pois tuulensuojan, mutta jänisvekko tietysti jää.

      Ollaan mekin pieniä sissejä! Hyvää viikonloppua♥

      Poista
  11. Onnea ...mahtava kävijämäärä!
    Rauhallista viikonloppua Leena♥

    VastaaPoista
  12. Mulla oli "hömppäpostaus" valmiina tehtynä ja postasin sen, koska kone hyydyksissä <3 En muuta mieti, kuin että ihminen on aina ollut ja tulee olemaan hullu ja seuraavaksi Helsinki..

    Suloista viikonloppua kuitenkin, aurinko antaa armeliaita säteitään. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, onhan tämäkin sitä Waltarin sanomaa kaunista turhuutta, mutta hänkin sanoi, että sitäkin tarvitaan. Niin, miksi Helsinki tai Suomi jäisi rauhaan...

      Kiitos samoin sinulle aurinkoista viikonloppua<3

      Poista
  13. Mukavaa viikonloppua! Täytyy muistaa, ettei maailma ennenkään ole vailla kauheuksia ollut, mutta nykyään niistä uutisoidaan niin kattavasti ja mässäilevästi, että tuntuu kuin eläisimme maailmanlopun aikoja. Pitäisi olla enempi asiauutisia, ja toisistakin aiheista... Ja täytyy toivoa, että tällaiset mielen valoltaan sammuneet ihmiset häviävät sukupuuttoon jossain vaiheessa.
    Aurinkoa ja valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin Saila! Tiedän sen, mutta meidän sukupolvi on saanut elää ilman sotaa/sotia, nyt tuntuu kuin kaikki tulisi likemmäs. Ja kaikki ne maailman kärsivät lapset...Muistan kyllä Biafran nälänhädän ja Vietnamin sodan ja vaikka mitä, mutta silloin kiivettiin barrikadeille, nyt kärsitään ja osin myös vaietaan. Olet kyllä myös oikeassa ja eihän tietävien ahdistus ja kauhistelu mitään muuta. No, minä katson harvoin uutiset, ne kuin laimentuvat Hesarissa, kun siellä on niin paljon myös kulttuuria. En usko mielen valoltaan sammuneiden ihmisten sukupuuttoon kuolemiseen, mutta me voimme itse tottua ja turtua.

      Aurinkoa, valoa ja ziljoona puutarhasuunnitelmaa! Luin just kodin Kuvalehdestä siitä uskomattomasta narsissimerestä Tammisaaressa ja muistin yhtäkkiä, että minullahan on suunnitelma täyttää 3000 neliötä scilloilla! Kyllä siinä kaiken kattavaa sinisyyttä odottaessa mieli kirkastuu. Tai tulee kyllä Satakunnan värit, sillä joukossa tietty keltaisia esikoita.

      <3

      Poista
  14. Kynttilät palavat kauniisti akkunallasi kukkien keskellä. Eilinen pysäytti ja hiljensi. Elämä jatkuu. Onneksi tänään paistaa aurinko täydeltä sinitaivaalta. Se antaa uskoa elämään ja kevääseen. Haravoidaan ja haketetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irene, kunttilät ja kukat tekevät kodista kodin! Minä en ole hyvä sisäkukissa, mutta nyt olen vähän panostanut muutamiin lajikkeisiin kuten viirivehkat ja muratit ja on täällä erilaisia lehtikaktuksiakin ja huomaan miten tärkeitä kukat ovat myös sisällä.

      Maailma on sairas, seis, haluan ulos! Elämä jatkuu, aurinko nousee ja laskee, se on hyvä. Meillä myös niin aurinkoista, että pian toisen kerran rapsuttelemaan ja kuunelmaan puroa.

      Haravoidaan ja ilahdutaan jokaisesta maasta työntyvästä uudesta kukasta!

      <3

      Poista
  15. Ihanan keväisiä kuvia, muratti on hieno. Teillä on kuin paratiisissa, eläimiä, puroja, kevättä…ihanaa. Nauttikaa. Pakko unohtaa uutiset, ulkomaailma, ei tätä elämää muutoin jaksa tallata eteenpäin. Sinullahan on mietelause: carpe diem. Noudatetaan nyt sitä. Se on kyllä oiva elämänohje jokaiseen päivään. Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua
    Lämpöisin terveisin, siskosi Merja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merja, osta muutama muratti teillekin: Maksoivat 5 euroa kipale. Tulee kivaa tunnelmaa. Minulla ollut jo vuosia muratteja, mutta en saa niitä elämään kuin vuoden, vaan aito kukka on aito kukka. Carpe Diem on tullut todeksi viime suvesta lähtien. Kiitos samoin teille<3

      Poista
  16. Onnittelut kahden miljoonan ylityksestä. ♥

    VastaaPoista
  17. Levoton maailma ei anna rauhaa kenellekään näinä päivinä.
    Voi vain kiittää joka päivä siitä hyvästä mitä ympärillään on.
    Lempeää palmusunnuntaita sinne täältä Mantelilaaksosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mantelilaakson Susanna, se tunkeutuu koteihin, mieleen, uniin...

      Osaamme paremmin arvostaa mitä nyt on liki, sitä kaikkea hyvää, että puro solisee, esikot nousevat, metsäkauriit ikkunoiden takana...

      Kiitos samoin Muuratsalon saarelta sinne Mantelilaaksoon!<3

      Poista
  18. Suomen kevät on kyllä hidas ja tänä vuonna antanut oikein urakalla odottaa itseään. Vaan ei se mitään, aina se sieltä on tullut ja antaahan tuo lisääntynyt valon määrä jo ihan toisenlailla energiaa vaikka lämpötilat ovat vielä mitä ovat. Toivottavasti levollinen viikonloppu oli onnistunut ja tsemppiä tulevan viikon kiireisiin! Itselläkin vähän stressiä uuteen työhön opettelusta niin yritän nyt tulevan pääsiäinen aikana kunnolla rauhoittua. Hyvää ruokaa, kirja, seura ja pullo punaviiniä (seurueelle! :D) ja ulkona oleilua.. eiköhän sillä pääse jo pitkälle. <3 -Taru

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taru, se on, se on...Onnea uuteen työhösi♥ Kyllä minä selviän: Nukun sitten kaiken jälkeen 12 tunnin unet ja olen taas 'normaali':) Punkku ja juustot...♥

      Poista
  19. Ihania tunnelmia näissä kuvissa. Kiitos tuosta linkityksestä <3

    VastaaPoista
  20. Tunnelmalliset kuvat ja upea kävijämäärä!

    VastaaPoista