tiistai 30. toukokuuta 2017

Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika Nautiskelijan kesä


On aika armastaa suvea siitäkin huolimatta, että lämpö on taas vaihtunut kylmään. Suomen suvi on kuin naisen mieli ja sillä on sama oikeus vaihtua yhtä tiuhaan. Tätä me myös tarvitsemme, sillä tämä rauhoittaa hektistä menoamme edes mustarastaan lurituksen  verran. Ollaan läsnä ja nautitaan eikä niin kovasti odoteta juhannusta, hyttysiä ja ruokailua toppatakki päällä. Tosin mitään vikaa minusta ei ole nauttia ruokailusta untuvatakki yllä, sillä siihen olemme lokakuissa karaistuneet. Armastetaan suvea juuri nyt ja tässä. Uidaan kuin linnunmaidossa ja tunnetaan suussa jo ensimmäiset kotimaset mansikat. Hakeudutaan seuraan, jossa nautiskellaan kiihkeästi ja herkutellen suvesta keleistä viis.

Paavo Halonen, Antti Kauppinen ja Ulla Kokki ovat tehneet hurmaavan suvikirjan Armas aika Nautiskelijan kesä (S&S 2017), jossa kesästä otetaan paras irti niin tunnelmilla kuin niiden mausteilla eli suviherkuilla. Porukka armastaa yhtä rennosti suvea kuin intohimoisesti joulua kirjassa Armas aika Intohimona joulu. Teksteistä vastaa Antti, kauneuden takaa Paavo ja valokuvat ovat Ullan. Armas aika Nautiskelijan kesä on hyvän porukan bileet, joissa kaikki nauttivat auringon nousuun. Herkuissa löytyy villivihannesten ystäville, kotimaiset mansikat ovat makea sana, kalaa luonnollisesti nautitaan, mutta vegaanivaihtoehtojakin löytyy.


Ullan kuvat voisi syödä jo sillään, mutta yritetään nyt hiukan käyttäytyä ja odotetaan mitä tarjotaan. Ehkä saamme yrttifalafeliä, mutta ainakin aamiaista, jotain retkelle, nuotiotulella muurikkamuikkuja ja jotain kera paholaisenkastikkeen ja tietysti nopeaa syötävää, kuten vaikka mökkisalaattia, joka nautitaan heti mökille tultua ennen kuin aletaan savuttaa kosteita tulipesiä ja virittää hyttyskarkottimia.

Aamulla tuli santsattua lohiwaldorffia sillä niin hyvää se oli. Maista sinäkin!


200 juuriselleriä
3 punasipulin vartta
200 g kylmäsavulohta ohuina siivuina
4 kokonaista maustepippuria
150 g smetanaa
0,5 dl kermaa
ripaus sokeria

Raasta selleri isoksi raasteeksi. Saksi sipulinvarret pieneksi silpuksi. Leikkaa kylmäsavulohi 1x1 cm:n neliöiksi. Murskaa maustepippurit morttelissa.

Sekoita kaikki ainekset. Lisää hiukan suolaa ja laita jääkaappiin maustumaan.

Illaksi on luvassa smetanasilakkarullia palsternakkapyreellä, mutta nyt hyödynnämme eilisen kalasaaliin ja valmistamme kylmän kalasalaatin jääkaapissa odottavista kypsytetyistä muikuista. Mikä kala vain käy, mutta kun harvoin pääsee Saimaan muikuille, niistä nyt nautitaan.Helppo muikku!


Iltapäiväteellä nautitaan tarte tatinia ja luetaan vanhoja lehtiä ja kirjoja. Ulkona sataa ropisee kodikkaasti ja maailman helpoin omenapiirakka maistuu. Iltateelle on luvaksi karjalanpiirakoita, joka onkin melkein parasta mitä voi olla etenkin kun luvassa on päälle munavoita: Minä teen sen!

Intohimosta kirjoihin ja etenkin ruokakirjoihin, voin ’arvostella’ porukan Halonen, Kauppinen, Kokki –kirjaa toteamalla, että kaikki on kohdillaan. Paljon reseptejä, jotka on asemoitu selvästi teksti toiselle ja kuva vastasivulle. Tunnelmakuvia on kiitettävästi ja mistä erityisesti pidän, on että jokaisen ruoan edessä on lyhyt tarina. Pidän kirjoista, joissa ruoka on ’kudottu’ tarinaan, mutta pidän myös kirjoista, joissa tarina maustaa ruokareseptejä. Armas aika –kirjassa monet tarinat kutoutuvat matka- tai lapsuusmuistoihin, joista sitten resepti on säilynyt. Minun mielestäni kirjan koskettavin kuva liittyy mökin kellarista löytyneisiin jauhoisiksi nahistuneisiin perunoihin, joista syntyy taivaallinen sosekeitto kera purjon, voin, veden, täysmaidon ja suolan.



Mikä kuva...Tulee hiukan nostalginen olo, sillä keittokulhon näköinen sokerikko ja kermakko on minulla muistona mammastani, joka kantoi astiat kahdessa lähdössä mukanaan Karjalasta...

Nyt suut makeiksi! Ja Antti kertoo ensin:

Tästä kakusta tietää, että kevät on vaihtunut kesäksi. Ensimmäisistä makeanpunaisista raparperinvarsista saa täydellisen hillokkeen britalle.

Brita on niitä kakkuja, joissa ei tarvitse osata levitellä kermavaahtoa tasaisesti tai asetella koristeita viehkosti. Sen kuin läiskit kerrokset kasaan ja tarjoat saman tien. Kun kaikki tarpeellinen on valmista, on itse britan kokoaminen nopeaa ja lopputulos aina suussasulavan herkullinen.


Raparperibrita

Raparperihilloke:

1 l paloiteltuja raparperinvarsia
2,5 dl sokeria
tilkka vettä

Pohja:

150 g voita
1,5 dl sokeria
2 keltuaista
1,5 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Marenki:

2 valkuaista
1,5 dl sokeria

Kermatäyte:

2dl kuohukermaa
2 dl maitorahkaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Laita raparperit ja sokeri kattilaan.

Lisää tilkka vettä, siirrä kattila lämpimälle levylle ja laita kansi päälle. Anna hillokkeen kiehua niin kauan, kunnes raparperit alkavat hieman hajota.

Siirrä kattila pois liedeltä ja anna jäähtyä.

Hilloketta voi tehdä valmiiksi pakastimeen. Se säilyy myös lasipurkissa jääkaapissa viikkoja.

Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri valkeaksi vaahdoksi.

Lisää keltuaiset, maito ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe, ja vatkaa taikina tasaiseksi.

Levitä leivinpaperoidulle uunipellille ohueksi kerrokseksi.

Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi.

Lisää sokeri ja vatkaa muutama minuutti, kunnes marenki on kiiltävää.

Levitä marenki tasaisesti pohjan päälle.

Paista pohjaa 175 –asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka ja sokerit.

Leikkaa pohja kahteen osaan. Levitä puolet hillokkeesta ja kermatäytteestä toiselle pohjalle.

Nosta toinen pohja täytteen päälle ja lisää loppu hilloke ja kermatäyte.

Koristele vaikka syötävillä kukilla ja tarjoa heti.

Paavon vinkki:

Ensimmäiset mansikat ovat ehdoton koristemauste britalle, ja tuoreet basilikanlehdet raikastavat kokonaisuuden.

Tässä kirja, joka maistuu ja tuoksuu suvelle, järvelle, merelle, tuulelle, pysähtyneille kesäpäiville, hunajakukille, perhosen siipipölylle, lokin kaarrolle, suvisateelle, keskiyön auringolle kuin myös heinäkuun hämärtyville illoille. Oi aika ihanin!

Kiitos Ulla kuvista♥

*****

lauantai 27. toukokuuta 2017

Kirjojen virtaa Lumissa suvella ja syksyllä 2017


Suuren puutarhan pitäjänä ajan vie nyt tietysti toukokuun istutukset ja niiden kastelut, sillä kertaakaan ei ole satanut. Sade kuin kiertää saaremme. Kuitenkin luen, nyt yli tuhatsivuista teosta, mutta olen iltaisin niin katki, että nukahdan kuin kevätmyrkytyksen saaneena. Yllä olevassa kollaasissa näette kuitenkin osan niistä kirjoista, jotka aion lukea kesä- ja syyskaudelle. Klikatkaa kuvia suuremmiksi niin näette tekijät etc. Sen verran tästä, että jokainen minut tunteva tietää, että Kochia en jätä lukematta sateenkaaren tuolla puolenkaan ja miten outoa, Ferranten vaikutus vain kasvaa. Nyt ei olla Napoli -sarjassa, vaan Ferranten varhemmassa työssä: Haluan tajuta/tuntea, mistä tulee Napoli -sarjan tekijä, miten hän kirjoitti alussa.


Kakkoskollaasissa pääasiassa dekkareita ja näitä nyt odotan, sillä dekkarinälkäni on kasvanut järkyttäviin mittoihinsa. Tähän tulee varmaan vielä Antti Tuomaisen Palm Beach Finland, mutta kantta en löytänyt vielä kustantajan nettisivuilta. Antin kirjan luvataan olevan trilleriä, rakkaustarinaa ja melko pimeää komediaa. Toivon dekkareihini vähemmän komediaa ja enemmän erotiikkaa, mutta katsotaan:)


Miten kiehtovaa, että pääsen taas Romanoveihin! Kotikaupunkini kirjailijan Pasi Ilmari Jääskeläisen teos kiinnostaa myös kovasti. Odotukset ovat kovat, sillä Pasi Ilmarista on niin moneen, mm. rakkauteen, jännitykseen ja psykologiseen oivallukseen, fantasian odotan olevan vähemmällä osalla. Austerin kanssa seurustelen nyt ja hän on niin...kuten aina minulle, mies joka saa sekä itkemään että nauramaan. Paul on kuitenkin aina kiinnostava, joten vaellan innostuneena mielensä kentillä, vaikka kirja onkin yli tuhatsivuinen!

Näiden lisäksi tulee yksittäisiä muita kirjoja sen mukaan, mitä ehdin, kuten vaikka tämä:


Isompi pointti on se, että vielä tähän on tulossa neljäs kollaasi, paitsi, että sitä ei tule:) Löysin Teokselta kiinnostavia kirjoja, mutta heillä kannet näyttävät tulevan nettisivuille sitä mukaa kun kirjat valmistuvat. Teoksissa on mukana yllätyspointti itselleni, ehkä teillekin, eli eräs kirjoista vastaa kysymykseen, jota olen miettinyt kauan: Mitä Mannerheim teki 1917? Miten hän saattoi jättää Nikolai II:n chevalierkaartin, kun oli sille aikanaan valan vannonut? Miten hän sen teki? Ja miten Nikolai ja tsaaritar ottivat asian? Toivon, että Dumellin kirja vastaa näihin kysymyksiin ja niihinkin, joita en keksi esittää.


Teokselta tulee myös tämä kiinnostava taidekirja:


Olen hulluna kuvataiteisiin ja Riitta Konttisen taidekirjat ovat ilma, jota hengitän. Nyt on kiehtovaa saada tutustua tarkemmin Ellen Thesleffin elämään ja taiteeseen Hanna-Reetta Schreckin kautta.

Atenalta on tulossa elokuussa Ben Kallandin Vien sinut kotiin. Takakansitekstissä luvataan esikoiskirjan kertovan huippulahjakkuudesta, vallanhimosta, perheen sisäisestä rakkaudesta sekä sivullisuudesta.

Pysykää linjoilla! Kirjoja tulee kun ehtii. Kaikki ajallaan. Meillä on menossa monenmoista sekä valossa että varjossa. Nyt kyllä lähden ihmettelemään erään vieraamme tuliaisiksi tuomia Blue Ice suokukkia 'Andromeda' (katsokaa etenkin 3. ja 7. kuva), jotka istutin atsaleoiden väliin. Kukkivat kuulemma tosi kauan vaaleanpunaisin kukin, ovat ikivihreitä ja muoto on kauniin pallomainen. Illalla saunaa, jännitystä tallenteelta, herkkuja ja...

launtai-illan huumaa kaikille tasapuolisesti♥

Love
Leena Lumi

Rosanna

Jatketaan minikollaaseilla, mitä tuleman pitää:


Sitten joskus tulee syksy ja joulu:



torstai 25. toukokuuta 2017

Toukokuulta


Sinihimmeä ilta,
meren häipyvä kuvastin, -
häikäisten nousevat vaahterat
kultaisia kukkia täynnä!

Kuka maalannut lie,
kuka mestari,
tämän elävän, kukkivan toukokuun,
nämä iltojen kultaiset terälehdet,
pian varisevat,
sinihimmeää taustaa vasten
katoavaisuuden -?

- Aila Meriluoto -
Lasimaalaus (WSOY 1951)

maanantai 22. toukokuuta 2017

Idänsinililja eli scilla - pyyteettömyyden sininen kuningatar


Kenellekään ei liene jäänyt epäselväksi, että olen aivan hulluna scilloihin! Scilla eli idänsinilija, 'Scilla Siberica', leviää pyytettömästi vuodesta toiseen. Se ei vaadi mitään, se nousee peittämään nurmikon, josta halutaan villi kukkaniitty, se tarjoaa hurmion hetkiä niin runsauden kuin jännittävien yksityiskohtien ystävälle ja sen sini on juuri sitä uniikkia, joka herättää kaipuun sinisen puutarhan...

Meillä on hyvin monitasoinen puutarha muhevasta lehdosta valtavaan kallioon. Niinpä tässä scillat kukkivat yhdessä valkovuokkojen kanssa reunustaen kalliota kuin kaulakoru.

Takana nousee kallio.

Siniset ja valkoiset scillat ovat kuin taikaa. Jotenkin juuri valkoinen scilla tuo esiin kukan mystisyyden, vaikka scillan sini onkin niin viehättävä. Mutta olisiko valkoinen niin lumoava ilman sinistä kumppaniaan...

Tässä eilen kuvattuna etupihan mongolianvaahteroiden juurella.

Polvistun vähän alemmas...kyynärpääni tukevat maahan...kannattaa.

Puolinuppuista valkoista avautumassa. Taikaa!

En malta lopettaa, vaikka reilusti yli tuhatsivuinen kirja odottaa...

Siniset tässä vielä nupussa.

Omenapuun juurella ja kukkapenkissä.

Herkkää japanilaisessa rinteessä.


En sitä syksyä näe, jolloin en istuttaisi scilloja, jotka sitten kevätyllättävät kukkimalla sammaleesta, kivien koloista, täyttäen kukkapenkkien vielä toukokuussa paljaat kohdat. Ja puutarhuri saa vain ihailla ja nauttia tästä yltäkylläisestä kauneudesta. Montaa asiaa voi elämässään katua, mutta ei scillojen istuttamista!

scillaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

perjantai 19. toukokuuta 2017

Tetenarsissit - pienet, suloiset, kestävät yllättäjät!


Pari päivää sitten aloin katsella keittiön ikkunasta, että mitä kummaa erilaista keltaista kuin esikot nousee hankalassa rinteessä, johon en muistanut istuttaneeni mitää. Meni vähän aikaa ennen kuin tajusin, että joka pääsiäinenhän minä vuodenaikajuhlan jälkeen maan sulettua roudasta, kaivan kuopan ja isken nuutuneet kukat sipuleineen sinne.

Ei paha, kun näille ei ole tehty muuta kuin istutettu!

Hyvin ilmeistä, että nämä ovat kiitollisia tetenarsisseja, joita ostan vuosi vuoden jälkeen pääsiäiseksi ruukun, vaikka olisi muitakin kukkia.

Pidän siitäkin, että nämä ovat niin napakan matalia.

Illalla just ennen hämärää näitä kuvailin. Tarkoitus oli kuvata ziljoona scillaa, mutta ei vielä onnistunut. Alkoi jo hämärtääkin ja nyt taas paistaa aurinko täysillä eli ei onnistu mun pokkarilla. On niin helle, että mennään paljain säärin pikkumekossa.


Lisää narsisseja löytyy jutusta Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta, jossa 23.5.2014 oli jo niin kuuma, että se sai oravatkin tuulettamaan:)

Aurinkoista viikonloppua kaikille♥ On luvattu hellettä, joten taidan siirtyä katsomaan merta...

narsissiterveisin 
Leena Lumi

Bei Mir Bist Du Schön

Leena Lumin puutarhassa

torstai 18. toukokuuta 2017

Ilona Pietiläinen: Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset -kalenterikirja & kuulumisia!


Ilona Pietiläiseltä on ilmestynyt hurmaava kalenterikirja Tärkeimmät hetket Kauneimmat ajatukset vuodelle 2018 (Docendo 2017)


Kirjassa on kalenterisivut, joihin voi merkitä menemisiä ja tulemisia, syntymäpäiviä, tyttöiltoja...


Jokaiselle kuukaudelle on oma kuvansa sekä sen vieressä blanco sivu omille muistiinpanoille. Voi merkitä vaikka puutarha-asioita, tärkeän kasvin nimen, kirjoittaa tärkeitä runoja ja sitaatteja muistiin, listata lukuvinkkejä, kirjoittaa muistiin kuukauden suosikkiresepti...


Toukokuun tytöille tietysti herkkuja ja vaaleanpunaista!


Syyskuussa rapsutetaan lampaita ja eletään hetkessä.

Tätä kaunista kalenterikirjaa voi kurkkia lisää täällä Samalla löydät tilaus&hintatiedot.

Minä odotan tätä jo kovasti, vaikka tämä onkin ensi vuodelle, mutta on niin kiva alkaa fiilistellä, vaikka roikunkin hetkessä kiinni kaikilla sormillani.

*****


Ilona Pietiläisen valokuvausfirma on syntynyt: Storygraphy! Ilona haluaa yhdistää kuvan, tarinan ja stailauksen, mistä viime mainitusta varmaan monikin osaa olla helpottunut. Firman nettisivut ovat valmistumassa...

Lapsi-, hää-, juhla-, perhe- tai lemmikkikuvauksen voit valita haluamasi mittaiseksi. Mahdollisuus on saada mukaan päivääsi myös kaksi kuvaajaa. Kuvaajan taitojani kehitän jatkuvasti, tällä hetkellä Helsinki Design Schoolissa.
Jos haluat yrityksesi tuotteille tarinallisia kuvia ja tekstejä autan sinua mielelläni. Kuvauspaikan loistoon saamiseksi tuon paikalle tarvittavan rekvisiitan ja puen sen toiveidesi mukaan valmiiksi. Voit myös lähettää tuotteita tuotekuvausta varten. Tuotteet voidaan kuvata rannalla, metsässä, kasvihuoneessa, kesäkeittiössä tai kauniissa kotimiljöössä. Kuvauspäivän jälkeen sinulla on monta tarinaa kerrottavana.
Istutaan alas ja suunnitellaan yhdessä sinun tarinasi.
Ilona
Waude! Onnea Ilona♥
Love
Leena Lumi

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Helen Rappaport: Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä


Vuoden ensimmäinen päivä alkoi kireän pakkassään merkeissä. Kahdeksankymmentä diplomaattikunnan jäsentä oli kutsuttu ylellliselle vastaanotolle Tsarskoje Seloon Katariinan palatsin tanssiaissaliin.

Junalta seurue jatkoi matkaansa turkistaljoin vuoratuilla reikivaljokaoilla. Puiston puut kimaltelivat huurteessa, lumi pöllysi ja aisakellot kilkattivat. ”Aivan silmiemme edessä lepäsi tämä lumoava talven ihmemaa”, kirjoitti ranskalaisdiplomaatti Charles de Chambrun. Muiden diplomaattien tavoin hän kuitenkin ihmetteli: ”Kaiken sen jälkeen, mitä on tapahtunut, mitä ihmiset puhuvat ja mitä edelleen on kehitteillä, miten asioihin suhtautuu juhliemme isäntä, mies, joka elää kaiken tämän loiston keskellä?”

Viimein heitä saapui tervehtimään Nikolai II, joka oli pukeutunut yksinkertaiseen kasakan univormuun, tšerkeskaan. Hän seurusteli koko kaksituntisen vastaanoton ajan ystävällisesti vieraittensa kanssa, hymyili ja kätteli heidät, ja käytti keskusteluissaan virheetöntä englantia tai ranskaa.

Francis kirjoitti myöhemmin muistelmissaan: ”Emme olisi voineet arvata päässeemme juuri todistamaan mahtavan Romanovin dynastian viimeisen hallitsijan viimeistä julkista esiintymistä."

Helen Rappaportin teos Pietari 1917 Ulkomainen eliitti Venäjän vallankumouksen pyörteissä (Caught in the Revolution. Petrograd 1917, Minerva 2017, suomennos Sirpa Saari) kertoo ulkomaisen eliitin näkemyksen  Romanovien valtakauden päättymisestä ja Pietarin ajautumisesta vallankumouksen kautta 1917 kaaokseen. Kertojat ovat sikäli erittäin kiinnostavia, että monet heistä olivat olleet Venjällä jo kauan, toiset heistä olivat tsaarinvallan kannattajia ja toisen sen vastustajia. Tässä kirjassa kuitenkin kokeneimmat toimittajat ja lähestystövirkailijat yrittävät olla tuomatta julkisesti esiin omia poliittisia kantojaan, mutta heidän ajatuksensa kerrotaan kirjeissä ja koodiviesteissä kotimaihin. Monet pitivät myös tarkkoja päiväkirjoja ja tuolta ajalta on säilynyt runsaasti materiaalia, johon Rappaportin teos nojaa.

Kaiken keskiössä on Pietari, kaupunki, johon niin moni kirjan henkilöistä oli ehtinyt jo kiintyä. Pietari eli aina: Oli paljon kutsuja, upeita illallisia, sadat ikkunat loistivat taloissa, samppanja virtasi, timantit loistivat, teatterit täyttyivät katsojista ilta illan jälkeen, Pietarin yli kahdeksansataa viinikellaria olivat omaisuus, sillä yhdessä kellarissa saattoi olla jopa yli miljoona pulloa. Talvipalatsin kellarit kätkivät samppanjapulloja, jotka olivat saaneet olla rauhassa jopa yli kolmesataa vuotta...Talvi 1916-1917 oli kuitenkin poikkeuksellisen kylmä ja sekä ruoka- että polttoainetoimituksissa oli vaikeuksia. Köyhä väki alkoi liikehtiä ja kaduilla alkoi kuulua rytmikäs vaatimus hleba! (leipää). Kasakat, nuo keisarivallan tulisieluiset ja hurjat sotilaat, hajottivat vielä kokoontumiset, mutta ei mennyt aikaakaan, kun kaduilla väkijoukot lisääntyivät, punaliput liehuivat ja tuli se hetki, jolloin kasakat asettuivat kansan puolelle. Tämä oli ensimäinen kerta Venäjän historiassa, kun kasakat kieltäytyivät tottelemasta hallitsijan määräyksiä: Keisarivallaan ylin tuki ja turva oli pettänyt!

Nyt Pietari kääntää kasvonsa,jolloin myös etuoikeutettu lähetystö ja muut ulkomalaiset saavat kokea puutetta, tosin paljon pienemmässä mittakaavassa kuin kansa kaduilla, mutta nälkäisenä joutui monikin lähettiläs perheineen menemään iltaisin vuoteeseen ja päivisin seurana alkoi olla uhka ja pelko siitä, kauanko diplomaattien suoja pitää. Monet vanhan koulukunnan kokeneista diplomaateista halusivat kuitenkin jäädä viimeiseen hetkeen kuin velvollisuutena kotimaansa muille Venäjällä oleville kansalaisille. Heistä arvostetuin ja sitkein lienee ollut Sir George Buchanan perheineen. Sir George oli kantoi Pietarin diplomaattiikunnan vanhimman arvonimeä ja hän oli kunnioitettu yli kansallisuusrajojen. Niinpä hän perheineen oli yksi monista todistajista Venäjän vallankumoukselle ja Pietarin uusille kasvoille, joita olivat jatkuvat mielenosoitukset, järkyttävät ruokajonot kovissa pakkasissa, helmikuun vallankumous ja sitä seurannut hellekesä, jolloin Pietarin puhdistamattomat viemärit löyhkäsivät, punatauti ja kolera levisivät  ruokapulan vain pahetessa. Franklin Gaylord, joka oli asunut Pietarissa kahdeksantoista vuotta, kuvaili kaupunkia synkästi:

Pietari on Euroopan kurjin, turmeltunein ja löyhkäävin kaupunki. Kadut ovat huonossa kunnossa, työvoima on toivotonta, viemäröinnistä ei ole tietoakaan, emme voi juoda vettä, emme saa ruokaa, asunnot ovat pullollaan luteita, emme näe aurinkoa koko talvena, on kylmä ja pimeä eikä ilmakaan ole terveellistä hengittää.

Tätä ennen tiistaiaamuna 1. päivänä elokuuta Nikolai II, Venäjän kansan entinen tsaari, kuljetettiin perheensä kera pois Tsarskoje Selosta Länsi-Siperiaan. Syksy lähestyy ja osa ulkomaalaisista alkaa jo varustautua lähtemään, jos saavat enää maastapoistumislupaa. Kaikkihan oli jo alkanut. Lokakuun vallankumouksen juna oli lähtenyt liikkeelle, silmittömät murhat alkoivat olla arkea, upeat palatsit ryvetettiin, haluttiin bolševikkivaltaa ja kansalle leipää, mutta olivatko uudet hallitsijat sen parempia murhatessaan ihmisiä vain siksi, että nämä eivät kyenneet riittävän nopeasti luovuttamaan kelloa kädestään, kukkaroa taskustaan. Uuden vallan nimissä vankiloista oli vapautettu raakoihin rikoksiin syytettyjä roistoja, jotka nyt juhlivat keisarien peilisaleissa tuhoten kaiken sen, mitä eivät irti saaneet.

Bolševikkivallankumous uusine lakeineen toi Pietarin kaduille pelon. Meriel Buchanan muisteli:

Kadulla kulkiessa ei nähnyt koskaan hymyileviä kasvoja, mistään ei kuulunut naurua tai musiikkia, ei edes kirkonkellojen kilkatusta.

Donald Thompson taas totesi:

Näen Venäjän vajoavan helvetinsyövereihin, ja syvemmälle kuin mikään muu maa koskaan aikaisemmin.

Ranskalaisella rantakadulla asuva Paulinen Crosley sytyttää yhteen huoneeseensa takkatulen, enempään eivät puut riitä. Hän kirjoittaa muistikirjaansa:

Venäjä on hieno maa, täynnä valoa ja varjoja, tosin juuri tällä hetkellä varjoja näyttäisi olevan enemmän. On sääli, että maailma joutuu menettämään kaiken sen kauniin, mitä Venäjällä olisi ollut tarjottavanaan. Ja mitä siitä saatiin vastineeksi? Jotakin, mikä ei ole minkään arvoista.

Pietari 1917 on hyvin kiinnostava tietoteos, jossa ääneen pääsevät eri maiden diplomaatit, heidän perheenjäsenensä, toimittajat, valokuvaajat ja monen sortin muut ihmiset, jotka Venäjä oli houkuttanut maaperälleen. Kirjassa on myös valokuvia sekä huomattava lähdetiedosto. Olen aikaisemmin lukenut Helen Rappaportilta Jekaterinburg Romanovien viimeiset päivät, josta sain yksityiskohtaista tietoa tsaariperheen oloista ennen heidän julmaa murhaansa. Eräs diplomaateista tunsi ikänsä syyllisyyttä, että ei pystynyt evakuoimaan tsaariperhettä Iso-Britanniaan yrityksistään huolimatta. Sir Georgen tytär Meriel kirjoitti useita kirjoja perheen Venäjän ajoista. Kirjassaan Dissolution of an Empire, 1938, hän yritti puhdistaa isänsä mainetta vääriä syytöksiä vastaan.

Lähtiessään Venäjältä joulukuun 26. päivänä vuonna 1917 kokenut diplomaatti Sir George Buchanan oli sairas, henkisesti täysin loppuunpalanut ja kantoi perheineen ikänsä kuvaa Pietarin verisistä kaduista, samoista kaduista, joita he olivat niin rakastaneet kaupunkiin saapuessaan kauan sitten...


*****

Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Kirja vieköön!

*****

maanantai 15. toukokuuta 2017

Tuuli Salminen: Surulintu


Olen kuudenkymenenviiden, istun kahvilassa kuolemansairaan mieheni kanssa ja ymmärrän, että en ole koskaan pystynyt antamaan miehelleni sitä, mitä hän kahvilanaiselta saa. En hallitse kevyttä jutustelua kesälomista, tiskikoneista tai kahvihetkistä.

Nainen näyttää minun kulmikkuteni rinnalla pehmeältä ja antautuvaiselta, ja hänen äänensä on soinnikas ja matala, kun taas minun ääneni on kärsimätön ja kireä. Hän on kuin pehmeänvaalea vehnäleipä, aivan niin kuin pikkuveli oli hellyttvän pyöreä, punaposkinen ja nauravainen, niin kovin eläväinen minun totisuuteni rinnalla.

Tuuli Salmisen esikoisteos Surulintu (Like 2017) on hyvin tiivis, herkkä ja myös pistävän tarkka tarina pariskunnasta, jossa aviomies tekee syöpäkuolemaa. Sitähän voisi olettaa, että tuossa rakkaus punnitaan ja vain kaunein tulisi esiin, mutta voi käydä aivan toisinkin. Lähestyvä lähtö, jolta ei ole paluuta, ryhtyy kaivamaan esiin avioliiton perustuksia, mistä ne syntyivät ja löytyykö rakenteista halkeamia. Tilannetta ravistaa Ellen ja Jakob Karan parisuhteen lapsettomuus, joka asia piti olla jo aikaa sitten käsitelty sekä Ellenin huono suhde tai oikestaan suhteen puuttuminen Jakobin sisareen Rheaan ja tämän tyttäreen Miriamiin. Tähän asti vain joulut ovat olleet rauhan keitaita ja joulustakin aina vain aatto. Jakob haluaisi naisten tekevän sovun ennen hänen kuolemaansa, mutta...

Tiedän, että joku kuolee pian, aina joku kuolee.
Minun kalloni luut säröilivät
päässäni oli liikaa tavaraa,
olisin halunnut juosta pois, vetää pääni täyteen yksin, ostaa lipun kuuhun, maata hiljaisella laiturilla joka on irti rannasta ja karjaista: kokoa itsesi nainen.

Raastavasti Salminen riisuu Elleniä, joka alkaa näyttää itsensä pahimmalta viholliselta. Siinä missä hän rakastaa kuolevaa miestään, hän tuntee myös kaunaa, jota eivät paranna kirjailija Jakob Karasta tehdyt lehtijutut, eivät Jakobin omaiset, ei Jakobin Ellenistä eroava tausta ja sitten on vielä jotain muuta, jotain pimeää pyrkimässä esiin. Ellen on yläluokkaisen kodin tytär, kun taas Jakob tulee hyvin boheemista perheestä. Mitä kätki Ellenin täydellinen tausta? Jakob on kuolemassakin myötätunto ja tasapaino, mutta miten puhtaita ovat hänen polkunsa? Kuka saa heittää ensimmäisen kiven? Vai pidättääkö kuoleman likeisyys?

Surulinnussa kertojina ovat vuorollaan kaikki asianosaiset, joita on neljä. On helppo havaita kuka milloinkin on äänessä tai milloin Jakob kertoo päiväkirjansa kautta. Tällainen ristivalotus paljastaa monia kipupisteitä, mutta avioliittoromaanina tätä väistämättä lukee.

Tuuli Salmisen Surulintu on kuin pienen näyttämön täydellinen työ. Tätä ei heti voi tajuta esikoisromaaniksi, sillä niin valmiina tarina soljui kuin nuotiotulien kunigatarkertojalta. Joissain kohdin Ellen toi mieleeni Helvi Hämäläisen Säädyllisen murhenäytelmän Elisabetin.

Palelen. Ellen levittää päälleni toisen täkin. Kunpa tämä hetki jatkuisi loppuelämän. Rauhoittunut Ellen, jonka käsivoide tuoksuu sitruunalta. Kipu, joka on laantunut siedettäväksi, verhon valkeus vasten tummansinistä taivasta. Meidän kahden hengitykset rinnakkain ja koko pitkän yön kestävä hiljaisuus.

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Tuijata Kirjaluotsi  Mai/Kirjasähkökäyrä Sinisen linnan kirjasto  ja Kirja vieköön!

perjantai 12. toukokuuta 2017

Äitienpäivää kohti ilon pisaroissa


Toivon, että olette yhtä euforiassa puutarhailusta kuin minä: Aika katoaa ja mieli on tähtiin kirjoitettu elämänjano. Jokainen päivä tuo yllätyksen, kuten puutarhailijat tietävät. Kevät on puutarha-auvoa, sillä nyt ei vielä tarvitse kitkeä rikkaruohoja eikä harmistua kotiloista, nyt ollaan vain koko ajan iloisesti yllättyneitä ja siinä sivussa haravoidaan, istutetaan uusia taimia ja sulatellaan havuja. Niin pihalla en ole ettenkö muistaisi, että toukokuun toinen viikonloppu on äitienpäivä. Tänä vuonna olimme äidillä pääsiäisenä, joten nyt olemme kotona ja lapsetkaan eivät tule. Aiomme relata puutarhaillen, sillä ensi viikolla piihahdamme Aurinkolahdessa kuopuksella. Lumimies halusi muistaa tyttärensä äitiä ja olin pitkään puhunut, että haluan vihdoinkin sisustaa alaterassin hortensioilla. Siellä eivät helposti pärjää kuin hortensiat ja verenpisarat, koska se on köynnöshortensioiden suojaama pergola. Niin jalat maassa kuitenkin olen, että valitsin toisin: Hortensian sijasta halusin yhdennentoista kartiovalkokuusen Picea glauca 'Conica', jonka sitten näette aikanaan etupihan kuvista, sillä milloin olen jättänyt kuvaamatta lemmikit tai syyshortensiat ja onhan siellä se yksi uusikin hortensia eli Wim's Red.


Kahden menneen viikon aikana olemme istuttaneet ikivanhaan kurtturuusuaitaamme täydennystä tarhakurtturuusulla Snow Pavement, lisänneet alppikärhöä Clematis Alpina, hankkineet vielä yhden onnenpensaan, joka onkin nyt sitten koreanonnenpensas! Viime mainittu täyttää ns. ykkösrinnettä, josta haluamme helpompaa pensailla, sillä sen pitäminen koko kesän kukkivana ja ilman rikkaruohoja on hieman haastavaa. Pupuset tai metsäkauriit söivät etupihalta parit revontuliatsaleat, joista verkkoa oli syksyllä riittänyt vain kahteen, joten korvasimme menetyksen puistoatsalea Illusialla, joka on valkokukkainen, mutta yläterälehdessä tummankeltainen laikku. Paras päivä oli yhden sokean pisteen katoaminen eli ostimme kuin puolivahingossa edullisen, mutta hyväkuntoisen kartiomarjakuusen Groenland Taxus Media. Sen asettelua miettiessä, tajusimme millä aiomme jatkossa sitoa jyrkimmän rinteemme ja samalla saamme sinne scillojen ja syreenien joukkoon ikivihreää: kartiomarjakuuset ovat mahdollisuus! ...joka aloitettiin tänään: kartiovalkokuusia ja kalliotuhkapensasta rinteeseen, joka on liian jyrkkä hoidettava. Groenland kasvaa noin kaksimetriseksi eli just sopiva tähän tarkoitukseen.


Vaikka yöt ovat olleet hyytäviä, ennustan, että onnenpensaatkin kukkivat onnea äideille ja isoäideille toukokuun toisena sunnuntaina. Tämän päivän Hesarissa on kiinnostava Arja Kivipellon juttu Mummojen mysteeri ratkesi Nyt on mummojen tärkeys sitten oikein todistettu evoluutiobiologi Virpi Lummaan toimesta.


Täällä tämä ihana äiti nyt sulkeutuu nauttimaan viikonlopusta ja kyllä niitä kukkiakin sentään tuli kaksi kaunista verenpisaraa, mutta ovat ihan nupullaan vielä. Nyt on aika nauttia etenkin scilloista!


Ihanaista tulevaa viikonloppua etenkin kaikille äideille ja isoäideille, mutta myös ihan kaikille muillekin♥

Love
Leena Lumi

Mama

maanantai 8. toukokuuta 2017

Toukokuut eivät ole siskoja keskenään ja äitienpäiväkirjasuosituksia!


Toukokuussa 2014 kirjoitin Helteisiä terveisiä Suomen Tahitilta ja oli niin kuuma, että oravatkin tuulettelivat puissa reporankoina. Se oli kuitenkin näiden kerrottujen oranssien tulppaanien kevät, joka ei hevin unohdu. Eipä unohdu tämäkään päivä, sillä aamuviideltä maa oli valkea ja jopa puissa oli lunta. Nyt se on sulanut, mutta uutta tuntuu satelevan. En nyt kuitenkaan valita mitään, sillä olen niin onnellinen Emmanuel Macronin voitosta Ranskan presidentin vaaleissa♥♥♥


Toukukuun toinen sunnuntai on äitienpäivä, joten päätin tarjota paljon lukuvinkkejä. Tästä ensimmäisestä kollaasista löytyy sarja ihan parhaita ja varmaan moneen makuun sopivia. Olen vähän seurannut, mitä näistä on pidetty ja siksi tässä on aika houkuttavia ehdotuksia, joita avaan enemmän arvioissani. Sen verran kuitenkin, että Nora Webster oli viime vuonna lukemistani paras käännöskirja ja Lumikadun kertoja on edelleen tämän vuoden vahvin makuni tähän asti. Ferrantesta ja Moriartysta olen ihanasti pääsemättömissä ja Jäljet on kiehtova faktio taiteilija Helene Schjerfbeckin elämästä: Kaunis kaikellaan!


Kirkkaus oli minulle viime vuoden paras kirja eikä syyttä. Täältä tullaan! on vahva kertomus Suomen naistaiteilijoista modernin murroksessa ja Olin niin varma meistä taas vahva ja eletynoloinen teos jätetyksi tulemisesta. Pirjo Rissasen Äitienpäivä kestää aikaa ja sitä toivottavasti löytyy vielä. Kansi on ihan syötävä, mutta tekstissä on vahvoja kipupisteitäkin eli sellaista kuin on oikeassa elämässäkin. Laura Lähteenmäen Korkea aika vie pakkoluovutetusta Karjalasta muiden nurkkiin joutuneiden evakkojen kohtaloihin.


Kolmosryhmässä on sekä historiaa että jännitystä. Herraskansaa Elämäni natsieliitin sisäpiirissä ja myös erittäin kiinnostava Diktaattorien naiset. Viime vuoden toiseksi paras lukemani teos oli Sami Hilvon Pyhä peto ja sitä suosittelen vahvojen makujen ystäville. Dekkareista pitäville äideille maistuvat varmaankin Annoin sinun mennä sekä Petät vain kerran.



Sisustamisesta, puutarhailusta ja herkuista pitävälle äidille maistuu varmaan Ilona Pietiläisen Talossa ja taivasalla.


'Huvilaäideille' Tanja Hakalan&Johanna Lehtisen Järvien kesäkodit tarjoaa monenlaista uutta virikettä ja houkutusta.


Puutarhamaanikoille sopinee Kirsi Tuomisen Pihan köynnöskasvit


sekä Saila Roution Kukkaloistoa keväästä syksyyn.



Jokaiselle makunsa mukaan  ja myös puutarhassa. Olen istutellut jonkin verran, mutta palaan niihin sitten erikseen. Odotellaan vähän lämpöä niin kyllä ne siitä sitten alkavat purkautua...puutarhatarinat. Voi miten jännittävää on, kun yllätyksiä tarjoavat sekä kirjat että puutarha. 

äitienpäiväviikkoterveisin
Leena Lumi

PS. Näillä lukee Lumi kohta. Monet sovitin, mutta vain näissä olin 'minä itte':

LL